Varjoliljan ja juhannusruusun aikaa, blogiystävyyden taikaa...

Siinä missä valkoiset varjoliljat ensimmäistä vuottaan ovat nupulla ja heiveröisiä kuin perhosen siipipöly, punaiset tekevät pituusennätystään. Tässä kuvassa ei edes näy kuin pieni osa korkeimman kukan varresta eli nyt ollaan noin parissa metrissä! Kunpa saisin kukat auki ja kuvattua ennen kuin koko komeus kaatuu.

Viime viikonloppuna sain vieraaksi jo kolmatta kertaa ystäväni Jaelin, joka pitää suosittua ruokablogia Appelsiineja ja hunajaa. Moni voisi luulla, että koska kaikissa tapaamisissamme on ruoat kuvattu ja paljon puhetta ruoasta, että meistä ei muuhun olekaan, mutta olimme ensi tapaamiselta kuin ikitutut. Meillä riittää puhetta paljon, mutta onneksi tempo on sama ja toinenkin saa suunvuoron. Nyt huomasin myös, että meillä on hyvä hiljaisuus. Hämäläinen Lumimies on joskus äänessä jopa meitä enemmän;) Yläkuvassa on menossa jo sunnuntairuokailu, joka oli grillattua merilohta (suola, sokeri, sitruunapippuri ja nyt myös kalakerma), keitetyt uudet perunat. tzaziki, ranskalaista sipulisilliä, Chipstersin Jäämerensalaattia ja katkarapusalaattia kera jääveden ja valkkarin. Edellispäivänä olimme kuitenkin ehtineet jo käydä erään henkilön suosituksesta testaamassa Jyväskylässä

Foodin, jossa minä nautin Vuohenjuustosalaatin ja Jael jotain mitä en enää muista...Hän varmaan kertoo sen sitten blogissaan Appelsiinipuun alla Olisin halunnut mennä sienikeitolle Siihen Yhteen Paikkaan, mutta oli aika kuuma ja Jael ei nyt halunnut sienikeitolle Jyväskylän ihanimmalle viinipihalle. Vaihtelu virkistää, mutta Pöllöwaari on hemmotellut minut ihan pilalle...Kaikki tapaamisemme merkkipäivät olemme viettäneet Lumimiehen kanssa Pöllöwaarin Ranskalaisissa koroissa ja...

Oijoi, mitä hetkiä tällä viinipihalla on vietettykään! Kerran oli jo pimeä suviyö ja yhtäkkiä sadat tähdet syttyivät taivaalle: Isoissa varjoissa paljon pieniä ledejä tms. joka toi maagisen tunnelman. Suomessa on kaksi ruokapaikka ylitse muiden (minulle) ja ne ovat Pöllöwaari ja Reposaaren Merimesta, joista viimemainituun olemme menossa ensi kuussa. Tällaista oli viimeksi. Pöllöwaarin viinipihakuvan on ottanut valokuvaaja Marko Kauko. 

 Illan pudotessa nautimme viileää alsacelaista valkoviiniä Muuratsalon saaren kotiterassilla ja kohta jo herkuttelimme myös syömällä

munakoisovuokaa kera tomaattisalsan ja patongin. Jael on kasvissyöjä paitsi merenelävät käyvät, joten menu on vieraan mukainen.

Näitä hetkiä on kiva muistella sitten kun pakkanen paukkuu, sillä Suomen Tahiti näytti Jaelille taas parastaan. Välillä oli suorastaan kuuma...

Kesäyön taikaa, josta ei malta lähteä nukkumaan. Tästä pöydästä näkee auringonlaskun Päijänteeseen, joten voiko sitä ihminen enempää toivoa. Vähän viileni, joten huovat ympärille vain ja juttu jatkuu...

Jos kerrankin Jael tulisi vähän myöhemmin, näyttäisi tältä ja saisin esitellä kantarellikykyni. Toisaalta ensimmäisen kerran prime time puutarhassamme oli todellinen prime time Jaelin käydessä, sillä kiitos kylmän kesäkuun, kaikki sydänsuven kukat olivat vasta nyt auki

aina juhannusruususta ristinummiruusuun. Ja mikä parasta ystäväni näki livesti kukkivana helmiorapihlajamme!

Loma jatkuu, mutta ilmassa on merkkejä myös muusta: 15.7. postaan aivan varmasti ja moni muukin, mansikkasadon kypsymistä odotellaan samoin mustikoita, neljä kirjaa on luettu, mutta vain kahdesta aion kirjoittaa, nyt lähden jatkamaan puutarhatöitä...R. on veneilemässä herraseurassa ja minä tietysti touhuan kukkien kanssa, sitten taidan aloittaa uuden kirjan kera jäätelön...

Tapaamisiin!

Turvallista kotimatkaa Jael♥

suviterveisin
Leena Lumi

Perhaps Perhaps Perhaps

PS. Aamulehden haastattelu ilmestyi 21.6. ja viime viikolla sama ilmestyi Satakunnan Kansassa. 

Helmiorapihlaja kaunehin on... - ja lomalle!

Nyt taitaa olla sellainen hetki...se tapahtui eilen illalla seisoessani vanhojen mongolianvaahteroiden keskellä katsomassa viime syksynä istutetun helmiorapihlajan kukintoja, että en taida kauniimmin kukkivaa puuta tietää kuin on tämä helmiään kantava kaunotar. Mykistävää ja antoi enemmän kuin uskoimmekaan!

Kaikki alkoi nähtyäni jossain puutarhablogissa, ehkä Anulla, helmiorapihlajan kukkatertun. Jotenkin se asia sitten vain venyi ja venyi, kunnes viime vuoden lokakuun alussa olimme Viherlandiassa ja suorastaan törmäsin helmiorapihlajiin ja niissä oli 50 prosentin ale! Minä tietysti olisin ostanut heti kaksi etupihamme sisääntulon molemmin puolin, mutta Lumimies oli sitä mieltä, että ensin on katsottava, onko kyseessä 'meidän puu' eli pidämmekö siitä todella. Kun olimme istuttaneet puun kerroin äidille ja sain jotenkin hänelle kuvan kauniista kukkatertusta. Meni viikko ja äiti oli toimittanut tammelan kaunottarensa pois ja tilalla kasvoi helmiorapihlaja! Vaihdoimme kiihtyneinä ja onnellisina mielipiteitä puun muodosta ja todella upeasta ruskaväristä.

Sitten tuli joku muu käynti taas Viherlandiaan ja nyt puita oli enää muutama ja alennus lokakuun lopulla oli jo 70 prosenttia. Yhtään ei huima alennus pehmittänyt Lumimiestä, vaan tulimme kotiin jonkun muun kuin helmiorapihlajan kanssa. Luottopuutarhurini jaksaa tätä kertaa muistella ja nauroi vielä tänäänkin, kun noudimme päärynäpuumme. Nauruun on syynsä, sillä...

Kyseessä siis helmiorapihlaja, Crataegus x mordenensis 'Toba'.  Puu kukkii kesäkuussa.  Nuput ja voimakkaasti kerrotut pienet kukat ovat aluksi valkoisia helmiä, auetessaan muuttuvat punertaviksi.

Tässä kuvassa näkyvissä värin vaihtuminen. Luvataan olevan kaunis ja kestävä pikkupuu, jonka vyöhykesuositus on I-III (IV).

Hehkuttelimme äidin kanssa, miten jännittävää odottaa, mitä pikkupuusta tulee. Sisko vaikeni, mitä nyt valitteli, että 'pitäisi hävittää keittiön ikkunan edestä lumipalloheisi, jossa on aina jotain tuholaisia...' Tuli pääsiäinen ja sisko pyysi katsomaan uutta serbiankuustaan melkein keittiön ikkunan edessä. No juu, olihan se melkein keittiön ikkunan edessä, mutta aivan keittiön ikkunan edessä oli helmiorapihlaja! Miten hän olikaan voinut salata minulta ja äidiltä, että oli saanut samana syksynä niin kovan himon juuri täysin samaan kasviin kuin me...Olipa siskon ilmeessä näkemistä, kun hän näki meidän ilmeemme. Onneksi tuli nopeasti toukokuu ja syntymäpäivä ja paras ystäväni vei minut Viherlandiaan lounaalle ja yllätti minut toisella helmiorapihlajalla! Onni on ystävä, joka tietää, mitä toisen sydän huutaa. Toukuulla istutettu kaunotar ei vielä kuki, mutta viime lokakuulla istutetussa on jo kymmenen upeaa kukkaterttua! Täyden kympin puu meidän etupihalle. Ja onneksi niitä on kaksi♥

Kello näyttää nyt helmiorapihlajien helmiaikaa. On aika alkaa nauttia kunnolla Suomen suvesta. Viikonloppuna saapuu Jael ja kohta alkaa uimakausi, kunhan suuri Päijänne vähän lämpenee. 

Toivotan kaikille tasapuolisesti rentoa lomailua ja Suomen suven ainutlaatuista taikaa♥

helmiterveisin

Leena Lumi

Leena Lumin puutarhassa

The Windmills of You Mind

Helmihäät...helmipuu...

Tammikuun 2016 kolmen lumettoman -30 asteen pakkasviikon jälkeen, olisi voinut mennä huonomminkin. Tässä kuva tältä illalta eli 15.6., joten kukat ovat paljon edellä viime vuotta. Lisää vuoden 2016 kuvia täällä Edelleen ihana puu ja olen niin lumoissa!

Onko suloisempaa päällä maan?

Suvella 2017 ei taidettu kuvata, mutta sain lahjaksi kaksi helmiorapihlajaa lisää. Ne ovat kaikki etupihalla, mutta näissä kuvissa esiintyvällä puulla on koko päivän aurinko, muilla hieman varjostusta suurien mongolianvaahteroiden oksista. Näin valkoinen!

Tämä nuori puu on myös levein, sillä ei kilpailua muiden puiden kanssa.

Kukkaryppäitä on yhdessä oksassa monta, kuin pieniä ruusuja...ja ne kukkivat hurmvaavasti, vaikka olemme kärsineet noin kahden kuukauden kuivuudesta.

Kunnes saimme pienen sateen...

ja paitsi, että rakastan suvisadetta, myös kuvaan mieluiten sateella.

Ilma raikastuu, kasvit nauttivat, jaksaa touhuta...on jopa romanttisempaa.

Kukat kuin valkeita morsiuskimppuja...

jotka yllättäen muuttuvat vaaleanpunaisiksi eli tämä on nyt kukkien väri tässä puussa. Äidiltä siirretty on vielä nupuilla ja ensimmäisten kuvien yksilö vähän juroo eli hyvä jos tekee muutamia kukkia. Löysin samaan aikaan muutamat nuput sekä muurahaiset...

Helmiorapihlajan aikaan, vaivumme suven taikaan...

Juhannusviikolla 2019

Suvi on ollut runsain ikinä meidän kolmen helmiorapihlajamme kanssa. Tässä vielä kukkatertut valkoisina ja tässä 

vaaleanpunaisina. 

Puu ei meinaa mahtua kuvaan.

Tämän puun kukkaterttujen viehkous...

aina vain ja vielä senkin jälkeen♥

Puutarhasta kesäkuun viimeisenä päivänä

Kiitollisena sateesta lähden mieluusti ulos kuvaamaan, sillä siellä on aina tiettyjä yksilöitä, jotka ovat edukseen just sateella, enkä nyt tarkoita kotiloita. Ristinummiruusua olen melkein aina kuvannut sateessa ja niin juttuun Sade ja ruusut, sade ja ruusut...kuin nyt taas:

Jotenkin ruusut kantavat sadepisaroita niin kauniisti. Toisaalta sitten liika sade voi saada ne näyttämään myös

säikähtäneiltä keijuilta.

Iiris, Iris Sibirica', on aina ollut suosikkikukkani, mutta en vain ole vielä toimeentunut tekemään siitä omaa juttua. Tai sitten tähän vaatimattomaan kukkijaan on vain niin tottunut. Kukapa olisi uskonut, että tulee päivä, jolloin jaamme tätä lehtoonkin, mutta se päivä tuli jo kauan sitten. Nyt on kasvamassa myös valkoista iiristä. Tämä kukka sopii erinomaisesti metsäpuutarhaan. Osa näiden kukkien pehkoista ei vieläkään kuki ja osa on menossa jo ohi...

Etupihan nurmikon muuttaminen kukkaniityksi on onnistunut paremmin kuin hyvin. Yritin ottaa kukkaniittykuvaa, mutta siinä kaikki näyttää yhdeltä sekasotkulta, joten minun kyvyt eivät riitä. Nyt kuitenkin kukkivat akileijat, puna-ailakit, lehtosinilatvat...lemmikit lopettelevat, digitalikset ja unikot aloittelevat.

Etupihan sisääntulossa on ensin oikealla suuret, vanhat syyshortensiat ja niiden ympärille keskittyy kukkaniitty oikealla, vasemmalla taas suurten mongolianvaahteroiden ympärille. Ja kasvaahan siellä muutakin, kuten magnolia, kummallakin puolella helmiorapihlaja (juttua tulossa) sekä Vanille Fraise -hortensia (juttua tulossa) ja kartiovalkokuusi

Lehtosinilatvaa kasvaa runsaasti levinneenä sekä valkoisena että sinisenä. Vanha kansa kutsui tätä kukkaa hunajakukaksi eikä syyttä, sillä tuoksu tuo mieleen hunajan ja kukka kerääkin runsaasti pölyttäjiä.

Sydänsuven öiden kuningatar eli valkolehdokki on vasta näin alullaan.

Valkoiset lupiinit ovat kuin kaarisiltaa vahtivia ritareita. Kuvan vasemmasta reunasta näkyy, että sillan juhannusruususta ei ole vielä yhtäkään kukkaa auki. Makuuhuoneen ikkunan alla olevassa pensaassa on osa kukista auennut.

Punainen varjolilja tekee pituusennätystä. Tämähän oli se kukka, jonka juurakoiden piti tulla valkoisena...Sain sitten hyvityksenä valkoiset seuraavana syksynä ja nyt jännitänkin niiden menestymistä. Osa todella hentoisia, mutta onhan tässä vielä aikaa. Jos katsotte kuvaa oikein tarkkaan, huomaatte, että ikivanhaa korituolia pitkin kiipeää keijunmekko. Tästä olen puhunut jo vuosia, kun sain idean kirjasta Ihanat kärhöt. Keijunmekko ei ole lopullinen ratkaisu, sillä sehän on yksivuotinen. Kunpa saisikin sitä monivuotisena! Sillan likellä olevaa tuolia laitoin kiertämään Lumikärhön, Summer Snow, joka kituutteli minulla vuosia kunnolla kukkimatta ja sitten sen jo unohdinkin. Kun tänä vuonna hedelmäpuutarhan tilan nimissä kaatui aikaa sitten pystyyn kuivunut luumupuu (uusi on istutettu!), löysin sen juurelta surkean Lumikärhön, mutta huomasin myös pienen vihreän alun. Nyt se on tuoreessa mullassa ja hemmottelun alaisena, joten toivossa on hyvä elää.

Pilvikirsikkarintamalle kuuluu nyt niin outoja, että siitä tulee sitten toinen tarina. Yhden pisteen vihje, kun luette pilvikirsikkajutun loppuun (siis sen menetyskohdan), on se, että tällä viikolla istutamme päärynäpuun! Soitin Viherlandiaan ja neuvottelin hetken luottopuutarhurini kanssa ja siinä se sitten kypsyi tuo ajatus...Toivon, että unet käyvät toteen, sillä unelta tuntuu, miten lapsena Säkylässä kesiä Pyhäjärven rannalla viettäessäni, sain syödä makeita, mehukkaita päärynöitä, jotka siis kypsyivät hyvin varhain...Nyt meille sitten tulee Pepi!

Sataa, mutta silleen suloisesti...kevyttä suvisadetta...

puutarhaterveisin
Leena Lumi

Leena Lumin puutarhassa

Unikot alkovat avautua pienessä tihkussa samalla kun kirjoitin, joten lisään nämä nyt tälle kesäkun viimeiselle päivälle.

Kyseessä idänunikko, Papaver Orientale.

Nämä unikot ja monet näiden jälkeen aukeavat kasvavat ns. ykkösrinteessä, joka on hankala ja liukas hoidettava. Siinä on kaaduttu kerta jos toinenkin.

Tämä oli parisenkymmentä vuotta suuren kunnianhimon kohde, mutta nyt siihen on istuettu suuria, pärjääviä perennoja, kuten iiriksiä, unikkoja, lehtosinilatvaa, päivänliljoja, kultatyräkkiä ja alaosan nurkkaan jopa valtikkanauhusta. Varhain keväällä tässä kukkivat esikot, kevätkaihonkukka, scillat, narsissit ja muscarit. Lyhtykoisoa olen tuonut myös tähän suuressa toivossa, että se alkaisi levitä, kuten on luvattu, mutta ei se mitään leviä. Myöhempää tulevaisuutta ajatellen ja polvea säästääkseni, olen istuttanut myös syreenin, onnenpensaan ja Lumimies halusi säästää rinteen talon puoleiselta reunalta itsestään alkuun lähteneen (linnun levittämästä siemenestä) talviomenapuun, jota saa leikellä niin paljon kuin sielu sietää. Rinteen alaosaan on tänä keväänä istutettu mm. jasmiini. Toivoisin voivani nähdä tämän jossain heinäkuussa täynnä digitaliksia, mutta ne krantut tykkäävät enemmän rinteistä 2 ja 3 sekä japanilaisesta rinteestä talon pohjoispuolella.

Pål Karlsen: Suuri herkkutattikirja

Sienestäjät lähtevät matkaan kertomatta kenellekään, minne aikovat. He jättävät kännykän kotiin, sillä kukaan ei saa häiritä heitä. Heillä on maastokuvioiset vaatteet, sillä kukaan ei saa huomata heitä. He lähtevät matkaan aikaisin aamulla, ennen auringonnousua. Ei haittaa, vaikka olisikin rankkasade ja rinteet olisivat liukkaat. Sillä nämä sienestäjtä ovat riivattuja – heidän on pakko löytää sieniä. Paljon sieniä. Vielä enemmän sieniä. Kaikki sienet, jotka kasvavat heidän ”reviirillään”. Todellinen sienestäjä tekee aina ylimääräisen kierroksen varmistuakseen siitä, että on tosiaan huomannut kaiken. Sienethän piiloutuvat. On mahdollista että...

Ja yhtäkkiä sienestäjä on liian lähellä jyrkänteen reunaa. Hän liukastuu eikä pysy pystyssä. Hän syöksyy jyrkkää rinnettä alas laaksoa kohti. Jos sienestäjällä on onnea, hän loukkaa itsensä, mutta pysyy hengissä. Onko se muka onnea? Hänhän menetti pudotessaan valtaosan päivän sienisaaliista...

Pål Karlsenin Suuri herkkutattikirja (Steinsoppen. Vill av natur,Minerva 2015, suomennos Jutta Jarvansalo) on herkkutattihullun unelmateos, joka kertoo kaiken, todellakin kaiken sienestä, jonka takia italialaiset vaarantavat henkensä niin, että kolme yleisintä pelastusoperaation syytä maassa ovat sienestys, laskettelu ja vuorikiipeily. Yhdysvalloista taas erään kaupungin paras sienestäjä konttaa jo viidettätoista vuottaan tasaisella viiden jalkapallokentän kokoisella alueella kahden kuukauden ajan joka syksy keräten herkkutatteja. Hän onnistuu parhaiten, koska kerää shrumpeja, tatteja, jotka eivät ole vielä nousseet maanpinnalle, mutta jotka jo ovat muodostaneet metsänpohjaan pieniä kohoumia ja halkeamia eli shrumps. Uskon tämän täydellisesti, sillä poden itse vakavaa kantarelli-, korvasieni- ja suppilovahveromaniaa ja nyt kun niiden kasvatuksen juurille olen päässyt, taidan alkaa unelmoida tryffeleistäkin...Tattien kuten muidenkin hyvin himoittujen sienten rihmastot elävät symbioosissa puiden kanssa. Tunnetuimmat arvokkaita sieniä tuottavat puut ovat tammet, pyökit ja lehmukset, mutta monet muutkin käyvät. Tiedän, tiedän, tämä on henkimaailman hommaa, mutta ei voi mitään, ei voi mitään...

Kirjan kirjoittaja Pål Karlsen, norjalainen virallisen sieniasiantuntijan tutkinnon suorittanut sieniekspertti,  tiedostaa itsekin, että moni voi hätkähtää kirjaa vain yhdestä villistä sienestä. Hän ohjeistaa heti alussa lukijaa, joka on todellinen sienten ystävä, lukemaan kirjan kannesta kanteen. Sellainen henkiö taas joka on saanut lahjaksi tämän kirjan ja pussillisen kuivattja herkkutatteja, voi siirtyä suoraan osaan 4, joka esittelee ruokaohjeita. Mutta jos haluat hyväksi herkkuttatimetsästäjäksi, lue osa 2, jossa esitellään sienten biologiaa yleisesti ja herkkutatin erityisesti. Saat myös vinkkejä, millaisissa paikoissa herkkutatti viihtyy.

Kannattaa olla tarkkana, jos näkee punakärpässienen, jonka läheisyydessä herkkutatti mieluusti kasvaa. Suuressa mittakaavassa kaikkeen vaikuttaa sää, jonka herroiksi emme pääse. Pienessä mittakaavassa vaikuttaa kasvupaikan mikroilmasto: pitää olla puita, mäntyjä, kuusta, koivua, tammea tai pyökkiä, valon tulee päästä puiden latvojen välistä maahan, metsänpohjan tulee olla avoin, ei esimerkiksi saniaisten peittämä ja maan tulee olla kostea, mutta ei märkä.

Euroopassa kasvaa neljä herkkutattilajia, joista kirja tarjoaa perusteelliset kuvaukset. Julkkis on kuitenkin herkkutatti (Boletus edulis), joka on yleisin ja kasvaa kaikkialla maailmassa. Suomessa tätä lajia kasvaa Pohjois-Lappia lukuunottamatta koko maassa, erityisesti Keski-Suomessa. Miten minusta tuntuu, että aivan juuri tällä saarella, jossa asun, hyvin likellä, hyvin paljon, mutta en voi paljastaa, sillä nyt jo syntyy tiettyinä vuosina outoa ruuhkaa kesäaikaan ja...Muita ovat männynherkkutatti, tammenherkkutatti ja eteläisin eli Boletus aereus, joka vaatii Pohjolan ilmastoa lämpimämmät oloshteet.

Sieni hurmaa postimerkkeilijöitäkin, joten on syntynyt aivan oma osa-alueensa eli mykofilatelia. On syntynyt myös mykotursmi, josta kirja kertoo hauskoja ja hyvin säänneltyjä tarinoita etenkin Italiasta. Kirjan oma tärkeä lukunsa on Jatkokurssi eli Herkkutatin poimimisen taito, josta sitten siirrytään myös yrityksiin viljellä tätä monen himoamaa herkkua. Ja sitten jos onnistuu löytämään herkkutatteja on hyvä tietää mitä niille tehdä?

Parasta on kuivattaa tatit! Kuivuria ei tarvita, sillä kuvaus sujuu hyvin uunissa. Kirjassa on tarkat ohjeet kuivauksen onnistumiselle.

Toinen vaihtoehto on syödä tatit heti! Noin 5 mm:n paksuisia tattiviipaleita paistetaan kunnes saadaan paistopinta, mutta sieniä ei ruskisteta, koska se pilaa maun. Ensin öljyä, sitten voita, suolaa, pippuria...

Sanotaan, että parhaat keksinnöt ja parhaat ruokalajit syntyvät vahingossa. Napolin köyhien edellispäivän ruokajämistä syntyi mm. pizza...Ja miten syntyikään Cépe Tarte Flambée d´Oregon:

Tarte Flambée voidaan kääntää liekkileiväksi. Ruokalaji syntyi, kun tuli tarve tarkistaa leivinuunin lämpötila leivän paistamista varten. Siihen sitten joku keksi alkaa lisätä päälle mitä erilaisimpia ainesosia ja syntyi lounasruokalaji, joka nautittiin leipien paistuessa. Tästä oreganolainen kokki Greg Higgins kehitteli sitten kuvassa näkyvän upean herkun, jossa käytetään mm. herkutatteja, karhunlaukkaa tai purjoa, kermaa, tuoretta vuohenjuustoa...Tarkempi ohje kirjassa, josta löytyy myös Herkkutatteja ja kampasimpukoita eli ihan unelmaa ja jälleen todiste, miten yksinkertaisuus on usein parhautta:

Lisäksi saamme ohjeen Herkkutattistrudeliin, Herkkutattikeittoon marinoidun taimenen ja yrttikrutonkien kanssa, Herkkutatilla ja keisarihummerilla täytetyt truffolet, Herkkutattipiirakkaa...Ja sitten tietysti se herkkutattiruoka, jota jokaisen tekee mieli kokeilla eli Herkkutattirisotto.

Olen itse ollut kirjasta Risotto alkaen aika heikkona rosottoihin, joten tätä valmistamme nyt. Voidaan tehdä joko tuoreista tai kuivatuista herkkutateista. Kuivatuista herkkutateista tehty risotto on väriltään ruskeampaa kuin tuoreista herkkutateista tehty. Myös maku on voimakkaampi kuivattuja tatteja käytettäessä.

4 henkilölle

500 g tuoreita tai 50 g kuivattuja herkkutatteja, tai tasasuhteinen sekoitus molempia

1,5 litraa nestettä: joko pelkästään kana- tai kasvislientä tai lisäksi kuivattujen herkkutattien liotuksesta saatua herkkutattilientä ja mieluusti myös pari desiä valkoviiniä

2 rkl oliiviöljyä

25 g voita

1 keskikokoinen sipuli, ohuina siivuina

2 valkosipulinkynttä, murskattuina

350 g risottoriisiä, parasta mitä löytyy

suolaa ja pippuria

(hienoksi silputtua persiljaa)

Ennen tarjoilua:

50 g voita

50 g parmesaania, raastettuna

Kuumenna öljy ja voi suurella pannulla. Lisää valkosipulinkynnet ja sipuli. Paista varovasti miedolla lämmöllä koko ajan sekoitellen, kunnes sipuli pehmenee. Lisää riisi ja sekoita kunnolla siten, että jokainen riisinjyvä öljyyntyy ja paahtuu hieman. Muista, että jos pannu on liian pieni, ruoka ei paistu vaan keittyy. Ota valkosipulinkynnet pois pannulta.

Ota liemi valmiiksi esille. Lisää risottoon halutessasi valkoviiniä. sekoittele varovasti, kunnes kaikki neste on haihtunut. Ala sitten kaataa pannulle lientä 1-2 desiä kerrallaan, kunnes kaikki liemi on risotossa. Jos käytät kuivatuista herkkutateista saamaasi lientä, lisää se viimeisenä. Sekoita ruokaa koko ajan, jotta se ei pala pohjaan mistään kohdasta. Sekoittaminen auttaa myös riisinjyvien tärkkelystä liukenemaan, mikä puolestaan luo risottoon ihanan, kermaisen koostumuksen.

Lisää herkkutatit valmistusajan puolivälissä, noin 8-10 minuutin kuluttua. Kaada joukkoon ensin kuivatut, liotetut herkkutatit ja sitten vasta tuoreet, jos käytät molempia. Sekoita varovasti, jotta viipaleet eivät mene kovin pahasti rikki.

Risotto on valmista, kun riisinjyvät ovat al dente eli pehmeitä mutta vielä pureskeltavia. Siihen menee noin 18 minuuttia. Katso ohjeet myös risottopaketista. Risoton tulee olla melko kosteaa niin, että se valuu lautasella. Jos se on liian kuivaa, lisää nestettä. Mausta suolalla ja pippurilla. Jos pidät persiljasta, lisää myös sitä, silä se tekee risotosta erityisen herkullista. Sekoita risottoon lopuksi voi ja parmesaani. Tarjoile välittömästi!

Suuri herkkutattikirja on upea lisä jokaisen sieni-intoilijan ruokakirjahyllyyn. Kirjan koko on mukava käteen eli ei liian suuri, sivuja on 202, kuvat ovat hyvät ja niitä on paljon, reseptit ovat perinpohjaiset, joten aloittelijakin selviää. Parasta kaikesta ovat kuitenkin tarinat. Pidän siitä kun ruoka kuljettaa mukanaan tarinaa ja niitä tässä kirjassa on paljon. Alussa pudottiin korkealta, mutta ehkä selvittiin hengissä vain saaliin menetystä surren. Lopussa huomaamme, että rakkaalla lapsella on monta nimeä, joista herkkutatin venäjänkielinen nimi belyi grip, ’valkoinen sieni’, tuo mukaan valkoisen värin ja samalla ripauksen taikaa, jossa herkkutatti vertautuu valkoisuudellaan kaikkeen puhtaaseen: vastasatanut lumi on valkoista, morsian pukeutuu valkoisiin, enkelin siivet ovat valkoiset...

*****

Ruokakirjat Leena Lumissa

Suvimaisema: lahdentyven, saunaranta ja...

Suvimaisema:

lahdentyven, saunaranta ja vene
ja helle, männikön tuoksu,
kukat, välkkyvät kalat,
lapsi, lapsia, lapset
ja vanha onnellinen kaiku.
Isä hei!

- Lauri Viita -

Viikot eivät ole siskoja keskenään! Ei heikkohermoisille...ei anonyymeille!

Tunnen olevani täysin saamaton. Olen jumissa, lukossa ja huono.

Ei, ei ja ei. Tämä ei johdu sateesta, sillä minä rrrrakastan sadetta. Ja ne kotilot, mitä sade tuo, mies vie.

En ole tulessa. Pulssikin voi olla alle sadan, jolloin olen kuin kuollut. Hiukankaan enemmän hitautta viikkoon, niin kaipaisin jo eutanasiaa. Mielikin on paha...

Sattui niin, että menin facebookissa puolivahingossa avaamaan sivuston, jossa oli kuvia Kiinan koiransyöntifestareilta. Pointtihan on se, että Kiinassa syödään koiraa ja sitä ennen koiraa kidutetaan mahdollisimman paljon, sillä siten kuulemma sen liha on parempaa. Kun näin niiden kiinalaispölvästien naamat, jotka niitä koiria rääkkäsivät, toivoin ja toivon, että he saavat vielä kokea todeksi: "Tee toiselle vain se, mitä haluisit itsellesi tehtävän." Ihminen syököön samaa soppaa, mitä heikommilleen keittää.

Sitten aloin lukea tietokirjaa Eläimet yhteiskunnassa, joka tulee nyt sitten joskus blogiini, mutta minua alkoi vaivata yksi asia kovasti: Kirjassa kirjoitetaan veganismin puolesta niin isosti, että aloin ymmärtää olevani huono eläinsuojelija, vaikka olen koko ikäni ja jopa henkeni kaupalla puolustanut eläimiä. Pelastanut eläimiä. Päättänyt taistella kunnes ns. elinkeino turkistarhaus loppuu, sillä eihän mikään elinkeino voi perustua eläinrääkkäykseen. Myös lehmät on saatava parsista pois ja suvella laitumelle. Vasikat juokoot  emonsa maidon ja niitä ei saa erottaa emolehmästä ennen kuin aika on. Liityin Animaliaan ja tunnen olevani oikeassa porukassa, mutta kun minä syön lihaa. Tosin en innokkaasti, mutta kuitenkin. Miten olisi eläinsuojelun laita Suomessa, jos kaikki kalaa ja broileria syövät eläinystävät jättäisivät nämä asiat hunningolle? Kaipaako Animalia jäseniä, jotka eivät ole vegaaneja?

Kettujakin saa tappaa, enkä ikinä tajua miksi. Jos ennen sateenkaarisillalle lähtöä saisi nähdä kettujen murhaamisen loppuvan.

Tein myös oikein hyödyllisen ja hauskan kirjan Koirakokin parhaat reseptit ja eikös heti joku anonyymi tullut kommentoimaan, että:

Täytyy sanoa noita koiran gourmet annoskuvia katsottua että meidän koirille on ollut luxusta se että ylipäätään saavat ne lohi/kana/liharuuan jämät mitä ihmisiltä jäänyt syömättä. Mulla ei olis tarmoa loihtia uuniylläreitä/murekkeita kun ei nuo karvakorvat yhtään arvosta onko ruokia hehkutettu uunissa vai ei. Kun omat ihmislapsosetkin ovat joskus eineksiä joutuneet syömään... 

No voi hyvänen aika sentään! Eläimen hyvä ei ole ihmiseltä pois ja jos katsoo, että ihminen on jotenkin eläimen yläpuolella ja vielä ottaa koiran eikä sitä sitten arvosta kuin lisäkuluna, niin miksi ottaa elävän olennon. Voihan tyytyä vain leikkikoiraan, joka ei kaipaa terveellistä ravintoa. Muutenkin tarmoton voisi olla ottamatta paljon seuraa, rakkautta ja lenkkejä vaativaa koiraa. Jaksaminen pitää tietää ennen koiran hankkimista! Ja mielipieet omalla nimellä, kiitos! Jos on asiallista asiaa, pitää olla kanttia seisoa sanojensa takana. Gourmetannoskuvat on muuten yhdyssana, anonyymi!

Jatkan hitaasti Eläimet yhteiskunnassa, sillä eläinsuojelu on minulle kuin toinen iho. Kirja sai valtavan mediahuomion Jenni Haukion kuuluisan runon Suojele, älä tuhoa johdosta. Heti älähti, ilmeisesti huonon oman tunnon vaivaamana, Suomen turkiseläinten kasvattajien hallituksen puheenjohtaja Kenneth Ingman, joka kehtasi sanoa, että 'joka tämän on kirjoittanut elää satumaailmassa.' Ja hän tiesi kuka runon oli kirjoittanut.  Ingman vielä jatkoi, että:

"Tuotantoeläimet elävät nykyhetkessä. Ne elävät päivän kerrallaan. Eivät ne tiedä mitään tulevaisuudesta. Ne eivät kärsi oloissaan. Kun ne tapetaan, ne tapetaan nopeasti ja kivuttomasti."

Höpön, höpön! Minun juureni ovat maalla ja tiedän tasan tarkkaan miten paljon siellä eläimet kärsivät. Ja kaikki menee kiitos tehotuotannon entistä pahemmaksi.

Oli mukava lukea Animalia -lehdestä toimittaja Bettina Sågbomin juttu Minä niin tykkään Jenni Haukiosta. Niin minäkin! Vihdoinkin saimme mykille kärsijöille riittävän vahvan ja varteenotettavan äänen.

Juttuni Jenni Haukio on suuren ihailuni kohde koska... osoittaa, miten innoittunut olen hänestä ja takuulla en ole ainoa. Suomi tarvitsee Jenniä, Suomi ei tarvitse eläinrääkkääjiä!

Bettina Sågbom:

"Kennethiltä menee koko pointti ohi, kun hän syyttää presidentin puolisoa hyökkäyksestä laillista elinkeinoa vastaan, kun Jenni itse asiassa käyttää taiteellista ilmaisukeinoa herättääkseen moraaliseettisen kysymyksen: onko meillä oikeus?"

Olen niin kyllästynyt eläinten oikeuksia vastustaviin taliaivoäijiin, jotka kerta toisensa jälkeen marisevat, että 'eikös vanhukset ja lapset ole tärkeämpiä?' Tosiasiassa heitä ei kiinnosta paskaakaan, kunhan vain he itse saavat tehdä mitä lystää.  Ainahan näille kääpiöaivoisille voi yrittää sanoa: MITEN IHMEESSÄ ELÄIMEN HYVÄ ON IHMISELTÄ POIS! Jos tarkoitetaan sitä, että miksi eläinsuojelija ei laita ropoaan ja energiaansa vaikka heidän metsästysyhdistyksensä hyväksi tai vanhusten virkistypäiviin, he ovat unohtaneet jopa sen, että Suomi on vapaa maa ja täällä jokainen saa valita avustuskohteensa ja myös vapaasti, heiltä lupaa kysymättä, äänestää eduskuntaan eläinystävällisiä ehdokkaita. Kun on seuraavat vaalit, ottakaa suoraan yhteys omaan ehdokkaaseenne ja kysykää näistä asioista. Minä tein soittokierroksen ja turkistarhaus vaihtoi ehdokkaani toiseen. Valitsin hänet, joka katsoo turkistarhauksen perustuvan eläinten kaltoinkohteluun. Ellei se häkissäolo ja eräät ikävät jutut sitä ole, niin siitä vaan sinne häkkiin sitten koeasumaan.

Kaikille niille, jotka todellakin uskovat eläinten asioiden olevan hyvin Suomessa, voin jo nyt suositella Elisa Aaltolan&Sami Kedon kirjaa Eläimet yhteiskunnassa.

Toimittaja Mirja Pyykkö-Larsson sanoo paljon puhutusta eläinten inhimillistämisestä näin:

"Se on ehkä vääränlaista inhimillistämistä, jos koirat puetaan ihmishahmoiksi ja niille pidetään häät. En kuitenkaan ymmärrä, miksi me olisimme niin paljon edellä eläimiä, ettemme voisi nähdä niitä samankaltaisina kuin itsemme."

Tässä kohtaa piti olla kirja, mutta kun vietin kolme yösydäntä kovasti odottamani jännitysromaanin parissa ja se ei vain yhtään, yhtään sytyttänyt, en nyt ehdi tähän hätään kirjaa. Ensi viikolla sitten kirjaa ja loppuviikosta otan vapaata, sillä saan ystäväni Jaelin meille.

Anonyymit eivät voi kommentoida tähän juttuun!

eläinystäväterveisin
Leena Lumi

Oikeutta Eläimille video, jossa eläin tuntee ensimmäisen kerran ruohon jalkojensa alla, näkee ensimmäisen kerran taivaan...on ulkona häkistä

kuva Maalaistyttö Hannele Salmela
kuva ketusta Pinterest