Stefan Tegenfalk: Pianonvirittäjä

”Halusin vain sanoa, että tämän päivän koulu on rankka ympäristö lapsille. Juorut leviävät nopeasti netissä, ja on helppoa joutua ryhmän ulkopuolelle. Se voi johtua vaikka siitä että takki tai puhelin on väärää merkkiä, tai jostakin mitä on tullut sanoneeksi ja mikä sitten paisuu hallitsemattomaksi. Vaikka meillä onkin kiusaamisen vastainen ohjelma, meillä esiintyy ryhmän ulkopuolelle sulkemista.”

”Yhdeksännen luokan tytöt  eivät oikein suvaitse erilaisuutta.”

Stefan Tegenfalkin Pianonvirittäjä (Pianostämmaren, Bazar 2016, suomennos Laura Beck) tuli minulle lukuun ruotsalaiselta dekkaristilta, jonka aikaisempia kirjoja en ole lukenut. Tämä vain nappasi jotenkin kiinni sekä kannen että aiheensa puolesta. Pianonvirittäjä yllättää ylittämällä trillerigenren rajat kertomalla kaunistelematta, mitä yläasteikäisten tyttöjen koulukiusaaminen voi pahimmillaan olla. Mitä se liian usein on. Rankasti kiusatun Linnean ajatuksista voi lukea, miten oikeasti sattuu, miten tekee mieli kuolla ja miten kiva pelastus olisi, jos koulussa ei olisi ollenkaan välitunteja. Matkoista voi aina jollakin tavalla selvitä ellei lähde metsikköjen oikopoluille, mutta ne välitunnit...

Linnea on poikkeuksellisen lahjakas nuori tyttö, joka käy pianotunneilla klassiseen opetukseen painottavalla Katerina Jerowskilla. Hänen vanhempansa reissaavat pitkin maailmaa ja tuntuu kuin he eivät voisi vähempää välittää tyttärestään, joten koska rahaa on, kotiin palkataan apulainen. Kukaan ei tiedä mitä tytölle tapahtuu koulussa ja koulumatkoilla, kun hän erehtyy valitsemaan väärän reitin tai miksi häneltä aina on kadonnut tai hajonnut jotakin. Linnea käyttäytyy kuten niin monet muutkin julmien koulukiusaamisten uhrit ja vaikenee, kunnes hän sattumalta tutustuu pianonvirittäjä Hermann Vogeliin... Tyttö, joka soittaa silmät kiinni vaativimmatkin nuotistot, tyttö, jolle nuotit kuiskivat, löytää salaisen ystävän, taukopiilon arkensa kauhuista.

Yllättäen Tukholman Brommasta, järven rannalta löytyy kuusitoistavuotias tyttö murhattuna. Rikostutkintaryhmän Jonna de Brugge ja Walter Gröhn alkavat purkaa auki vyyhtiä, jossa liian moni asia harhauttaa. Vaikenemista, valehtelua, vääriä intuitioita, todisteiden puuttesta nyt puhumattakaan leviää sekavana poliisiemme tutkinnan tielle.  Jonnalla on omassa elämässään menossa kovasti herkistävä kriisi, joka ei voi olla vaikuttamatta hänen päättelyihinsä niin hyvässä kuin pahassa. Silti Jonnasta tulee Linnean pimeyden ensimmäinen todellinen ymmärtäjä:

”Hänellä oli kaulassa makaava risti”, Jonna sanoi. ”Tiedätkö mitä se tarkoittaa?”

”En. Ei aavistustakaan.”

”Se, jolla ei enää ole toivoa, laskee ristinsä maahan.”

Walter katsoi kysyvästi Jonnaa.

”Joka sellaista kantaa, tietää, että loppu on lähellä. Ei ole vaikea yhdistää ristiä hänen viiltoarpiinsa. Jos ihminen voi huonosti, hänestä tulee usein hiljainen ja sisäänpäinkääntynyt.”

Pianonvirittäjän kansi on täydellisesti kirjan henkeen! Tarinassa ei mässäillä julmuuden selostuksilla eikä murhilla, ne ovat vain kuin suuntaviittoja syvemmälle tiheikköön, sinne pimeään, jossa asuu hyvin yksinäinen ja pelokas tyttö. Jostain kajastaa heikon heikko valon tuike...

Niin paljon on tietämättömyyttä koulukiusaamisesta. En tajua, millä Stefan Tegenfalk on päässyt näin syvälle yläasteikäisten tyttöjen metodeihin. Tuohon kaavaan, joka toistuu vuosi vuoden jälkeen tuhansissa kouluissa samalla kun kaikki kauniit puheet koulukiusaamisen lopettamisesta törmäävät siihen äänettömyyden muuriin, jota kukaan ei ole vielä oikeasti pystynyt murtamaan.

Tätä teosta odottaa jo malttamattomana koulukuraattoriystäväni, joka tunnistaa Linnean kuten minäkin. Hän on liian monta tyttöä, jotka tänäänkin tekivät ihan mitä vain, voidakseen olla pois koulusta. Toivottavasti koko isohkon yläasteen opettajat innostuvat tästä kirjasta, joka voisi olla se yksi pisara, josta kasvaisi oja, siitä joki ja siitä...Pianonvirittäjä on kuin oppikirjaesimerkki yläasteikäisten tyttöjen luokkakuvan toisesta puolesta.

Hän asetti sormensa kevyesti koskettimien ylle ja odotti että sävelet puhuisivat hänelle.

Ja miten ne puhuivatkaan. Niiden ääni oli kristallinkirkas ja antoi hänen ymmärtää joka ikisen pienen vivahteen, taajuuden ja värähtelyn. Hän oli valmis. Valmis antamaan parhaan ja viimeisen esityksensä.

*****

Tästä kirjasta ovat lisäkseni kirjoittaneet ainakin Annika/Rakkaudesta kirjoihin ja Krista/Lukutoukan kulttuuriblogi

*****

Dekkarit Leena Lumissa

Lyhtykoiso - syyskesän oranssi mysteeri

Yhtenä syksynä piipahdin puutarhuriystäväni pihalla kotisaarellamme ja näin siellä jotain ihanaa ja oranssista: Kukkia, jotka kantoivat kuin pieniä lyhtyjä: Lyhtykoisoja! Olin heti ihan myyty, vaikka oranssi ei vielä silloin kuulunutkaan himoväreihini.

Välittömästi seuraavana arkena Viherlandiaan samoja kaunistuksia ostamaan. Hankin heti muutaman kukkivana ja sain kovat neuvot, että 'kasvi on sitten niin kova leviämään, että parasta olisi ottaa saavi, irrottaa siitä pohja ja tehdä istutus maahan upotettuun saaviin!'

Istutin alapuutarhaan sillan likelle, että jos vaikka kuinka siitä sitten ryöpsähtäisivät, niin olisi tilaa... Vuosi oli sama kuin blogini aloitusvuosi eli 2009. Kukat olivat kauniita kuurassakin vielä.

Seuraavana vuonna ne kukkivat muutamin kukin ja siihen se jäikin, sillä sen jälkeen niihin on vuosi vuoden jälkeen tullut lyhtyjä, mutta ne ovat pudonneet pois ennen kuin ovat saaneet oranssia väriä ja taitavat parina vuonna olla lehtokotilotkin olleet syyllisiä lyhtyjen puutteeseen. Edellisvuonna jaoin ryhmän niin, että vein osan aivan erilaiseen paikkaan. Vaikeampaan, sillä po. rinteessä joutuvt taistelemaan itsensä ylös iiristen ja monen muun kasvin joukosta, mutta ainakin valoa on paljon.

Tänä aamuna huomasin, että sieltä kaiken alta tunkee esiin kaksi aika korkeaa kukkaa ja ne kantavat muutamaa lyhtyä, mutta kantavat kuitenkin. Olimme lähdössä asioille ja niinhän siinä sitten vääjämäättä kävi, että törmäsin juuri tänään upeisiin lyhtykoisoihin eli physaliksiin, 'Chinese lampion', jotka suorastaan vaativat päästä mukaamme.

Istutimme ne heti etupihan aurinkopaikalle, sillä nämä kukat rakastavat aurinkoa, mutta en ollut ikinä tajunnut miten paljon ne kaipaavat kosteutta. Tämä sadekesä nyt vihdoin näytti minulle lyhtykoison tarpeet. Kaikki ei kuitenkaan ehkä ole siinäkään, sillä olen vähän googlettanut ihmisten kokemuksia tästä ihanuudesta ja hirveän moni valittelee, että kukat tippuvat pois ennen kuin saavat edes oranssin värinsä ja monta muutakin ongelmaa tuntuu olevan. Olisiko se sitten vain liian vähäistä kastelua? Tämä syksy sen nyt sitten näyttää.

Eihän näistä nyt voi olla pitämättä. Herkkyys ja voima samassa kasvissa. Tai sitten hauraus ja vahvuus...

Toivotaan, toivotaan..., että lyhdyt saavat loistaa pitkälle ensilumiin asti!

puutarhaterveisin
Leena Lumi

Leena Lumin puutarhassa

Lyhtykoisomuisto vuodelta 2010...

Lyhtykoisoja ensilumen päivänä 25.10.2018

Mikä kiitollinen kasvi: Väripiristys alkusyksystä loka-marraskuulle!

Elokuun 30. päivänä 2019 kuvattu. Nämä ovat uusia istuksia, mutta entisetkin ovat hengissä ja tuottavat lyhtyjä vaan eivät näin tiheästi.Leikkaan osan kuivumaan talouspaperin päälle ja kerään näitä korkeisiin kirkkaisiin lasivaaseihin, joissa suorat reunat. Monta vuotta jo olleet ja väri vain säilyy.

Voimaväriä tulevaan syksyyn♥

Ei niin laadukas kuva, mutta teki mieli näyttää miten hyvin edellisvuotiset lyhtykoisot ovat säilyttäneet värinsä. Ja kohta pukkaa uutta, sillä on 2.5.2020. Näppäsin tämän ideaksi tyttyärelleni, joka on perustamassa uuteen kotiinsa japanilaishenkistä puutarhaa. Minusta lyhtykoisot sopivat sinne! Tapetti paljastaa, mikä kasvi on hulluus ja intohimo eli etenkin, kun meidän magnoliamme on vyöhykettä I eli Leonard Messel ja saaremme on jotain III-IV....

minä rakastan sinua niin kuin...

minä rakastan sinua
niin kuin vierasta maata
kalliota ja siltaa
niin kuin yksinäistä iltaa joka tuoksuu kirjoilta

minä kävelen sinua kohti maailmassa
ilmakehien alla
kahden valon välistä
minun ajatukseni joka on veistetty ja sinua

- Pentti Saarikoski -

Catherine Gerbord: Herkuttele perunoilla. Ranskalaisen keittiön 100 parasta reseptiä

Jos mistä, niin perunasta meillä riittää puhetta. Se on kantanut yli laihojen vuosien, sitä ja mummon lihapullia muistelevat toiset, eräät tilaavat hienossakin ravintolassa riistan oheen jättiröstin, sen sveitsiläisten lahjan maailmalle, vaikeasti vilja-allerginen kuopuksemme kasvoi riisillä ja perunalla, mutta lisukkeet olivat toisesta maailmasta, jotkut eivät enää syö perunaa yhtään, koska se kuulemma lihottaa ja toiset vakuuttavat, että uusi peruna on terveellisintä herkkua kera graavin siian mitä voi olla...Rakas, parjattu peruna, jopa niin, että siitä on riittänyt ranskalaiseen Cuisine et Vins de France -lehteen 100 parasta reseptiä, jotka nyt ranskalainen ruokatoimittaja, viini- ja keittokirjojen tekijä on koostanut kirjaksi. Ja kuten tiedämme: Ranskattaret eivät liho!

Catherine Gebordin Herkuttele perunoilla. Ranskalaisen keittiön 100 parasta reseptiä (La pomme de terre en 100 recettes, Minerva 2016, suomentanut Mirkka Santala) vie sellaiseen perunamaailmaan, että alta pois! Jo kannen kuva, Juusto-perunakakku, vie kielen mennessään. Ruoka on mitä yksinkertaisin, mutta se, miltä se näyttää ja että mukana on viinisuositus 'valkoviini Savoie Apremont', tekee siitä kuin juhlaa tai ainakin nostaa hiukan arjen yläpuolelle.

Kirja sisältää perunalajikkeiden valikoimat sekä Ranskassa että Suomessa, joten tähän ei valmistusestettä tule. Yhdessä valitaan sopivia lajikkeita ja neuvotaan perunan parhaat kypsennystavat. Sitten saammekin sormiruokaa ja alkupaloja, salaatteja, keittoja, röstejä ja munakkaita, soseita, survoksia, gratiineja, pata- ja uuniruokia, torttuja...

Tässä peruna-lohisalaattia ja piparjuurikastiketta. Mikähän siinä piparjuuressa oikein on, kun se aina vain maistuisi minulle...Nyt tarjoan kuitenkin tryffelinmakuista perunasosekeittoa:

750 g ratte-perunoita (eli kiinteämaltoinen peruna)
1 tuore mustatryffeli, paino 25-30 g  (luovuutta kehiin eli muistakaa omat kantarellimme, tattimme, suppiksemme etc.)
2 keltasipulia
2 kanaliemikuutiota
5 dl maitoa
200 g vähäsuolaisa voita
1 dl kuohukermaa
20 g voita
suolaa
mustapippuria

Kuori ja hienonna sipulit. Liuota kanaliemikuutiot puoleen litraan kuumaa vettä. Kuori ja kuutioi perunat.

Sulata kattilassa 20 g voita ja lisää joukkoon sipulit. Älä anna sipulien ruskistua. Lisää perunakuutiot ja kuullota 2 minuuttia koko ajan sekoittaen. Lisää sitten maito. Keitä 30 minuuttia. Soseuta ja mausta keitto ja jää odottamaan.

Kuutioi vähäsuolainen voi kulhoon, raasta joukkoon tryffeli ja sekoita. Peitä kulho talouskelmulla ja siirrä jääkaappiin.

Kuumenna keitto ennen tarjoamista ja lisää kerma ja puolet tryffelivoista. Jaa keitto kulhoihin ja lisää pinnalle pieni nokare tryffelivoita.

Juomasuositus: punaviini Volnay (Bourgogne)

Valkosipuliperunat on klassikko, jonka varmaan moni valmistaa omaan tyyliinsä. Tässä käytetty kuohukermaa eikä yhtään juustoa, kun taas minä murustelen perunoiden väliin sinihomejuustoa Tässä on käytetty sekä kuohukermaa että maitoa...suomalainen ehkä tässä kohtaa tarttuisi ruokakermaan.

Alkukeiton jälkeen varmaankin tilaisin perunaröstit tryffelin ja paistetun kampelan kera. Tässä on kiitettävästi mukana myös hillosipuleita, joita himoan melkein yhtä paljon kuin maustekurkkuja.Tarjolla olisi myös röstiä ja savulohta, munakas sisilialaiseen tapaan, manchengo-juustolla höystettyä purjo-perunagratiinia, tatti-perunavuokaa, sellerinmakuista lohi-chorizovuokaa, kala-palsternakkavuokaa, vuohenjuusto-perunakakkua, juustoista purjo-perunapiirakkaa...

Pinaatin houkutus voittaa nyt ja kokeilemme savunmakuista peruna-pinaattitorttua.

10 kiinteää perunaa
250 g voitaikinaa
500 g tuoretta pinaattia
4 ohutta savukylkiviipaletta
3 kananmunaa
5 dl kuohukermaa
20 g voita
suolaa
mustapippuria

Kuumenna uuni 180 asteeseen. Huuhtele ja kuivaa pinaatit ja poista niistä kannat ja keskiruodit. Kuori ja huhtele perunat.

Ryöppää pinaatteja muutama minuutti suolalla maustetussa vedessä. Valuta pinaatit, purista vesi mahdollsimman tarkasti pois ja hienonna karkeasti leikkuulaudan päällä.

Keitä perunoita suolalla maustetussa vedessä 10 minuuttia, perunoiden on jäätävä napakoksi. Anna niiden jäähtyä ja liekkaa ne sitten viipaleiksi. Sekoita kananmunat ja kerma keskenään.

Vuoraa halkaisijaltaan 20 cm:n vuoka taikinalla ja levitä pinaatit pohjalle. Lisää päälle perunaviipaleita ja peitä savukylkiviipaleilla. Leikattaessa tortun raidallinen täyte tulee näkyviin.

Kaada muna-kermaseos tasaisesti vuokaan. Mausta suolalla ja pippurilla ja kypsennä uunissa 25-30 minuuttia.

Juomasuositus: punaviini Côtes D'Auvergne (Loire)

Mietin tässä babypinaattiin hullaantuneena, että ehkä tähän voi soveltaa pinaatin käsittelyä tyylillä, jolla valmistan kantarelli-pinaattifrittatan...Baypinaatti on niin herkullista.

Mehevä juusto-perunatorttu kruunaa illan. Vain perunoita, voitaikinaa, paria sorttia juustoa, voita, munia, kermaa, maitoa, suolaa ja mustapippuria. Juomasuositus on valkoviini Vouvray Demi-Sec (Loire). Ach, jos tämän kuohkeuden onnistuisin...

Rakkaudella - perunasta!♥

*****

Ruokakirjat Leena Lumissa

*****

Syysmatkamme viimeisenä iltana Cellessä nautittu illallinen, jossa vasemmalla huikean kookas perunarösti. Sen tilasimme ohi listan, sillä ihastuimme jo vuosikymmeniä sitten Sveitsissä röstiin eli perunasta on mihin vain. Hotel Shifferkrugin emännällä on hallussaan tyyli, taito sekä joustava ystävällisyys.

Elämä musiikkina - Hairista Cherbourgin sateenvarjoihin!

Vastaan Katja/Lumiomenan haasteeseen Elämä musiikkina. Kiitos haasteesta Katja♥ En nyt haasta ketään muita, mutta kaikki, jotka haluavat voivat ottaa haasteen mukaansa ja tehdä tämän. Ylitän oman privaattielämäni rajat, mutta eihän kukaan voi tietää, onko tämä totta vai tarinaa! Musiikki on minusta yhtä intiimiä kuin riisua pikkarit: aivan tunnen miten kuljen heikoilla jäillä. No, olkoon menneeksi: Olen aina halunnut olla lady ja olen aika ajoin jopa onnistunut siltä hetken vaikuttamaankin kotelomekoissani ja ryhti suoraakin suorempana, mutta tosiasiassa minussa palaa se sama villi tyttö, joka syntyi vasta...Odottakaa, kerron kohta, sillä yritän hiukan noudattaa annettuja kysymyksiä. Jätän pois musiikkia, jonka muistan lapsuudestani, sillä sitä ei oikeastaan ollut. Minä luin!!! Pyhäkoulussa laulettiin Toini-tädin johdolla Maan korvessa kulkevi lapsosen tie..., mutta muuten kaikki oli vain lukemista ja poikatyttöilyä, sillä olin niin Vihervaaran Anna, että ystäväni olivat poikia, joilla oli paljon kiinnostavammat leikit kuin nukkeja harratastavilla tytöillä. Yllätän vieläkin Lumimiehen tietämällä poikaleikeistä sääntöjä, sanoja etc. Ja hän pitää minua naisellisuuden papittarena, hah-hah!!!

Kaksi kappaletta ensimmäisiltä itse hankkimiltani levyiltä

Kun sain ensimmäisen kesätyöansioni, matkustin Poriin ja ostin levysoittimen sekä neljä vinyylilevyä: Edith Piaff, Simon&Carefunkel ja...

Musiikkia teinirakkaudesssa

Carpenters Close to You

Musiikin kautta suureen muutokseen eli kun kaikki syttyi tuleen!

Täällä mukana! Sain vinkua lupaa lähteä kauan, mutta se kannatti. Hair Tampereella sytytti minut tuleen, joka ei ole itse asiassa sammunut vieläkään. Se villi, hillitön jäi minuun ikuisesti. En löytänyt mieleistäni videota, joten vaihdan tässä kohtaa musiikin erääseen toiseen eli

Mamas&Papas Californian Dreamin' ja sitten tietysti Steppenwolfin Born to be wild

Musiikkia teini-iän tuskasta

Tässä villikko 16 vuotiaana kohdatessaan jossain kaukana asuvan Ensirakkauden. Kesät yhdessä, mutta syksyt täynnä ikävän kirjeitä. Silloin kolahti ja lujaa Sealed With A Kiss Tosin meillä oli paljon yhteistä musiikkia ja kirjeet kirjoitimme nerudaksi...Elämän myrskyissä kadotimme kaiken paitsi muistot, joten yllätys oli suuri, kun sain vuosikymmeniä myöhemmin kaksi CD-levyä, musiikkikirjeen, jossa oli meidän tarinamme. Levyissä oli kannet, toisessa ER:n kuva ja toisessa minun eli kuin vuoropuhelu musiikin kautta. Musiikkikirje on yhtä intiimi kuin oikea kirje, joten en ala tietenkään luettelemaan paljastuksia, mutta siellä oli mm. Billy Idolin Sweet Sixteen ja Michael Boltonin When a Man Loves a Woman Tekee tässä kohtaa mieli sanoa, että pitäkää näpit irti nuorten ensirakkaudesta, se on polttavaa kuin tuli, mutta yhtä haurasta kuin perhosen siipipöly!

Lempimusiikkiani viiden vuoden takaa

Adele, Adele ja Adele....ja se alkoi biisistä Rolling in the Deep

Laulu, joka kuvaa nykyistä parisuhdettani

Tämä on aina, aina ollut meidän biisi eli Stingin The Windmills of Your Mind

Elämääni tällä hetkellä kuvaa

I do, I do, I do, I do, I do

Mystisin biisi elämässämme on ollut tunnari elokuvasta Cherbourgin sateenvarjot: Ensimmäinen yhteinen tanssimme, jota ennen brittiyhtyeen laulaja tuli pöytäämme kysymään suosikkikappalettamme ja tämä oli niistä silloin toinen. Ennen kuin esitys alkoi, laulaja kuulutti englanniksi: "Illan rakkausparille!" Yllättäen saimmekin sitten esittää kaksi hidasta valssia yleisön seistessä ympärillä. Muistan, että aloin kyynelehtiä, sillä tajusin, että...Meni joitakin vuosia ja lähdimme viettämään kahdestaan pitkää viikonloppua Zürichiin. Tapahtui kolme kertaa Cherbourgin sateenvarjot vuorokauden aikana: Hississä Helsingissä, lentokentällä ja taxissa Zürichissä! No, se oli kuin enne, sillä paras kaupunkiloma ikinä!!!

Laulu, jonka haluan omistaa blogini lukijoille

Englishman in New York

Kappale, jonka omistat hänelle, jolta haasteen sait

Katjalle, ajatuksella, että meistä irtoaa muutakin kuin kirjoja, lunta, kukkia, syyskesää, koiria, joulua, unelmia... kunhan vähän ravistaa:

Rosanna

Paljastus, olen laulanut jo karaokessa, tanssinut julkisesti hitaan valssin lisäksi rockia, rumbaa ja...

♥:lla Leena Lumi

Juustokakkuja ♥ rakkaudella

Muistan ikuisesti kun äidin kanssa joitakin vuosia sitten päädyimme erääseen kahvilaan täällä harjukaupungissa. Otimme kahvit ja makeaksi herkuksi mandariinijuustokakkua. Kakku oli niin hyvää, että mikään ei pidätellyt meitä, vaan noudimme toiset viipaleet. Puhekin pysähtyi, sillä sellaisen armonherkun vierellä vain nautitaan. Päätin tulla juustokakkujen valmistajaksi, vaikka en ole yhtään leipoja, vaan sen sijasta innokas kokkaaja. Kuivakakut eli kahvikakut sntyvät tuosta vain ja nyt jo omenapiirakkakin melkein silmät sidottuna, mutta kakkuohjeissa on silloin tällöin sieluni hyydyttäviä sanoja, joten helpommin ostan juustokakun vieläkin kuin sen itse valmistan. Nyt on sitten taas uusi risteys, sillä innoittavat kokkikirjat, myös leipomuskirjat, saavat minut helposti hurmioon, josta voi toisinaan jotain alkaa syntyäkin.

Christin Geweken Juustokakkuja ♥ rakkaudella (I love Cheesecake, Minerva 2016, suomennos saksasta Maiju Lempinen) on yhtä herkullinen kuin mitä voi olla suosikkijuustokakkusi. Kirja sisältää kolmekymmentäkuusi paratiisillista juustokakun ohjetta ja mitä syötävimmät kuvat! Frauke Antholz on vapaa ruokakuvaaja, jonka kuvissa on taikaa. Christin Geweke on vapaa ruokakirjoittaja, jonka huomasin asuvan lähellä Celleä, kaupunkia, jossa viivymme joka reissu muutamia päiviä. Ja siellähän on se liikekin, jonka nimi on Lumi...sekä 'kotihotellimme', jonka emäntä on kuuluisa ravintolansa itsekehittelemistä ruokalistastaan. Cellen hotelliamme juttujen lopussa täällä ja täällä

Kirjan aloitus tarjoaa varmistukset juustokakkujen onnistumiselle eli step by step käydään läpi perusvaiheet, jotka Christin aloittaa näin:

Saksalainen juustokakku Käsekuchen valmistetaan perinteisesti rahkasta. Amerikkalaisessa cheesecakessa taas on ripauksella suolaa maustettu rapea murupohja ja sen päällä kerros samettista tuorejuustoa. Voidaan väitellä loputtomiin, kumpi näistä klassikoista maistuu paremmalta. On kuitenkin lukemattomia tapoja valmistaa ja tarjoilla juustokakkuja: ne voi tehdä murotaikina- tai hiivataikinapohjalle, täyttää vaikka mascarponella, ricottalla tai smetanalla, paistaa uunipellillä tai jopa tarjoilla jäätelönä. Useimmat reseptit onnistuvat helposti, kun ottaa huomioon muutamia seikkoja.

Ja niitä seikkojahan ovat sitten oikeat välineet, onnistuminen vaihe vaiheelta, täydellinen täyte, paistaminen, hyydytettävät juustokakut, jäähdyttäminen ja upeat koristeet. Muu onkin sitten henkimaailman hommaa eli lykkyä tykö vain! Jos ei mene ihan nappiin vaikka pinta, voi upeilla koristeilla tehdä ihmeitä.

Mansikkajuustokakku saa nyt varmaan suosiota eli on ihan kesäsesonkiimme kuuluva herkku. Houkuttavalta kuulostaa myös italialainen ricotta-marsipaanikakku, vadelmainen juustokakku, wieniläinen rahkatorttu, jogurtti-vadelmajuustokakku (katso kannen kuva!), omena-mantelijuustokakku, mustikka-valkosuklaajuustokakku, rahkatäytteinen kahvikakku, espressojuustokakku ja monta muuta herkku-unelmaa.

Nyt on kuitenkin vielä mustikka-aika eli ehkä haluammekin kokeilla jäädytettyä juustokakkua, johon tulee tuoreita mustikoita. Niiden puuttuessa, voi turvautua myös pakastemustikoihin, mutta ne kannattaa sitten valuttaa hyvin vetisyyden välttämiseksi.

Irtopohjavuoka (Ø 20 cm)

Pohja

80 g täysjyvädigestiivikeksejä
60 g voita
30 g hasselpähkinäjauhetta
1 rkl sokeria

Täyte

150 g tuoreita mustikoita
1,5 rkl (30g) juoksevaa hunajaa
1 vaniljatanko
150 tuorejuustoa
100 g luonnonjogurttia
0,5 dl (40 g) sokeria
1 rkl sitruunamehua

Lisäksi

halutessasi syötäviä kukkia (esim. kuivattuja laventelinkukkia) koristeeksi

1.  Vuoraa irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla

2.  Valmista pohja. Murskaa keksit kaulimella pakastuspussin sisällä hienoksi muruksi. Sulata voi ja sekoita keksimurun, hasselpähkinäjauheen ja sokerin joukkoon. Levitä seos vuokaan ja painele tiiviiksi pohjalle. Laita vuoka 30 minuutiksi pakastimeen.

3. Valmista täyte. Soseuta mustikat ja painele sose siivilän läpi kulhoon. Sekoita hunaja joukkoon. Halkaise vaniljatanko ja kaavi siemenet ulos. Vatkaa tuorejuusto, mascarpone ja jogurtti tasaiseksi. Sekoita joukkoon sokeri, sitruunamehu ja vaniljansiemenet. Sekoita 200 grammaa täytteestä mustikkasoseen joukkoon. Levitä tämä mustikkatäyte vuokaan ja nosta vuoka vielä 45 minuutiksi pakastimeen. Säilytä jäljelle jäänyttä täytettä sillä aikaa jääkaapissa. Vatkaa sitten täyte tasaiseksi ja levitä varovasti mustikka täytteen päälle. Laita juustokakku pakastimeen vähintään 3 tunniksi.

4.  Ennen tarjoilua anna kakun sulaa 20 minuuttia ja koristele halutessasi syötävillä kukilla.

Mietin omaa mahdollista suosikkiani kaikista kirjan 36 kakusta ja se on joko italialainen ricotta-marsipaanikakku, jäädytetty juustokakku tai sitten yläkuvan marenki-juustokakku. 

Toisaalta voisin olla kyllä ihan vapaaehtoinen testaamaan näitä kaikkia! Ihana kirja itselle, lahjaksi, tuliaiseksi, Feetun komeroon joulua ajatellen...tyttärelle, siskolle, vävylle, parhaalle ystävälle...♥

*****

Ruokakirjat Leena Lumissa

*****

Achtung! Marjatan Lady Hilla löytyy kommenteista! Kiitos Marjatta♥

ennen kuin horsma ehtii kukkaan...

ennen kuin horsma ehtii kukkaan
alkaa kesän hiljaisuus: yö huokaa
     jää sitten henkeään pidättäen odottamaan
          että edes yksi lintu sanoisi vielä jotakin

- Kai Nieminen -
Istun tässä, ihmettelen. Valitut runot (Tammi 2012)
kuva Pekka Mäkinen

Elämän myrskyillä on omat puolensa...

Elämän myrskyissä voi tulla tilanteita, jolloin silmä ehtii tavoittaa sellaista, mitä ei muulloin näe. Kaikenlainen kiire sameuttaa kuvaa, pysähtyminen kirkastaa.

Viherpeippo, vielä untuvikko, juomassa.

Katsokaa, miten linnulla on aikaa pysähtyä.

"Eikä minullakaan ole kiire. Muuten vain tässä merenrannan vesirajassa on niin lysti kulkea, kun koko elämä odottaa..."

On hetkiä, jolloin kuiskaus voittaa melun.

Leena Lumi

kuvat Pekka Mäkinen

Kolme (viimeisintä) viipaletta kulttuurista

Irene blogista Kingiä, kahvia ja empatiaa haastoi minut kertomaan kolmesta viimeisimmästä kultturikokemuksestani, mutta kiitos löyhien sääntöjen tai niiden suorainaisen puuttumisen, minäkin voin nyt osallistua, vaikka en ole tänä kesänä kuin lukenut, sairastanut, katsonut tv-sarjoja ja elokuvia sekä vietän toipilasaikaa, joka ei salli pitkää istumista. En voi olla kertomatta, että aina kun avaan Irenen blogin, ääni minussa alkaa soida näin: 'Kingiä, kahvia ja tupakkaa..' En ole tupakoitsija, mutta noin se vain menee:) Kiitos Irene♥

Koska saan istua toistaiseksi vain noin 1-2 tuntia päivässä ja aamiainen jo meni Hesarin kanssa, lataan tähän hillittömästi tai tajunnanvirralla muutamia juttuja omasta suhteestani kulttuuriin. Kolme on hyvä luku, mutta en tiedä täyttyykö se tässä mitenkään, mutta ainakin sitä muuta tulee.

Katson yllä olevaa kuvaa, joka on Malcolmin työpöytä Maria Salosen kirjasta Axel Munthen jäljillä ja annan sen puhua.

Ensimmäisenä kulttuuri ei ole minulle ryntäilyä tapahtumasta toiseen vaan se on kuten Malcolmin työpöytä kauneus, hiljaisuus, historia

Sen kliimaksi olkoon tämä aamuvarhainen kuva samasta kirjasta. Antautua tälle, on sama kuin saada rauha. Miksi ryntäilisin ruuhkissa festarilta toiselle, kun voin nauttia kauneutta, hiljaisuutta ja historiaa kotiterassillamme ja välillä lepuuttaa silmiäni sulkemalla ne vain kuullakseni mustarastaan huilun, haavikon havinan tai lokin tutun kirkaisun.

Se mitä nuo kolme sanaa sisältävät mahtuu myös niihin lukuisiin taidekirjoihin, joita olen Euroopan eri puolilta kotiin kantanut.

Kuvataideintohimo tosin osoittautui hiukan petolliseksi kaveriksi, sillä alkoi kasvaa nälkä nähdä rakastamiensa kuvataiteilijoiden töitä aitoina, suurina, sisäänhengitettävinä eli Klimtin takia nyt olen sitten koukussa Wieniin, vaikka suurkaupungit eivät olekaan 'mun juttuni'.

Kuvassa Gustav Klimt ja hänen kälynsä Emilie Flöge, jonka kuva kirjanmerkkinä aloitti polkuni Gustavin maalauksiin jo kauan, kauan sitten. Tästä voimme päätellä, että hiljainen kirjallisuuskin voi olla petollista eli viedä minne sattuu, mutta toisaalta taidemuseot ovat rauhallisia ja hiljaisia paikkoja. Lokakuussa 2015 kävimme Ala-Belvederessä (Unterers Belvedere) ja tunnelma oli harras ja kaunis, kuin jokainen katsoja olisi käynyt omaa äänetöntä keskusteluaan lumoavien maalausten äärellä. Ja tiedättehän, Jänis jolla on meripihkanväriset silmät, sekin vie meidät Wieniin takaisin...Kirjat vievät historiaan ja voivat vaikuttaa niin, että on sisäinen pakko kokea aidosti vaikka Ephrussien sukutalo koskettamalla sitä.

Muistakaamme myös oma kuvataiteemme, joka on pohjaton virta kultaa täynnä. Ei sitä Klimtin kultaa, vaan toisenlaista. Tässä Ada Thilénin Lukeva tyttö maisemassa. Kuva on Riitta Konttisen kirjasta Taiteilijatoveruutta

Kirjallisuus, kuvataide ja elokuvat, joista viime mainitun tänään kuittaan vähemmällä ihan lopuksi ei kiinnostuksen puutteen vaan muun takia. Ja sitten tuleekin jo hiljaisuuden rikkoja eli ääni. Musiikki, laulu, ooppera. Musiikki on merkinnyt aina, mutta niin, että haluan kuunnella sitä vain kuin itselleni tai käydä kirkkokonserteissa joulun alla tai kuten viime suvena, elää Sibeliusta Petäjäveden vanhassa kirkossa. Se joukkotapahtuma, jonne mieluusti lähden, on Savonlinnan Oopperajuhlat. Siihen tulee ihan kuume, sillä ruokahalu kasvaa syödessä ja Savonlinna on ihana kesäkaupunki. Olavinlinna oopperan kulisssina on mennyt meillä ohi Milanon La Scalan, kun siihen tuli tilaisuus. Koska tapanamme on ollut viettää Savonlinnassa koko viikonloppu, olemme saaneet enemmän, mutta myös maksaneet reippaasti eli jos tulossa on ollut pidempi matka, Savonlinna on saanut väistyä, sillä meiltä sinne ajaa myöhemminkin, mutta alpeille ei tiedä montako vuotta enää ajelemme. Pidän lentomatkustamista sielua köyhdyttävänä ja epämukavana. Sielu ei pysy mukana kun pitää lentää yli Saksan tai Puolan, kun siellä olisi niin paljon jo tuttuja ihmisiä ja kivoja paikkoja, jotka ovat osa kokonaiselämystä, jonka nimi on Itävalta/Alpit. Ja sitten se Itämeren ylitys, jossa minäkin rauhoitun, koska ei voi tehdä muuta kuin nukkua. lukea, kävellä kannella ja syödä. Luojalle kiitos laivoista suoraan Saksaan!

Tässä ensimmäistä kertaa Olavinlinnassa oopperassa. Kaulassani riippuva Turandot -kääty taitaa olla muistutus, mitä olimme kokemassa.

Sitten se musiikki, joka joskus soi kotona lujaa etenkin kun valmistan jotain gourmetia. Se on vaikka Adelea, laulajaa, josta onkin juuri ilmestynyt uusi kirja Minervan kustantamana: Adele henkilökuva. Se voi olla fadoa, vanhaa jazzia tai Queenia. Ville Valo on myös kova sana sekä elokuvamusiikki. Eniten taidan kuitenkin pitää Stingistä, ihan kaikkein eniten...Scorpions soi myös sekä Procol Harum, Leonard Cohen, Toto, Laura Pausini, Andrea Bocelli, Johanna Rusanen, Buika, Abba, Tehosekoitin, Carola, Edith Piaf, Kate Bush,Chris Rea...Meillä on mielettömästi komerossa vinyyylilevyjä, mutta vieläkin enemmän CD-levyjä.

Vaikka jutusta voisi päätellä, että kirjat ja kuvataide ovat kovimmat, ei ainakaan vielä. Elokuvat ovat olleet aina minulle kova juttu, mutta nyt on ollut siitä onnellista, että olemme saaneet mielettömästi tv-sarjoja, joista on riittänyt. The Affair aloitti todellisen kuumeen ja jos nyt kuulen, että sen kolmas kausi tulee HBO:lta, meistä tulee ensimmäisen maksukanavamme hankkijat:) Oijoi, nyt menee tanskalaissarja Dicte ja se on kuin lääkettä toipilaalle, joka ei voi aina lukea, ei kävellä, ei saa istua ja tunteja on...Tällä viikolla jo uusia jaksoja ja meillä on kaksi vielä vanhastakin katsomatta!

Oletteko muuten huomanneet miten paljon Dicten poliisi muistuttaa Broadchurchin miespoliisia:

Juu, olen nyt sarja-addikti: Kadonnut on katsottu kaksi kertaa, Broadchurch samoin ja mitä niitä nyt kaikkia olikaan. Ennen ei ole suvella televisio  meinannut mitään, mutta nytkin vain valikoidusti eli lääkkeeksi. Koska eilen ei katsottu, veikkaanpa, että tänään Lumimies-hoitajani tarjoaa mielialalääkettä nimeltään Dicte!

Koska minulla ei ole aavistustakaan ketkä ovat tämän haasteen saaneet, haastan nyt sokkona:

Katja/Lumiomena

Mustikkakummun Anna

Sara/ P.S. Rakastan kirjoja

Mai/Kirjasähkökäyrä

Kaisa Reetta

♥:lla Leena Lumi

Mysteriet