Vanha nainen istuu valkoisen huvilan varjossa Caprilla. Hän
on nukahtanut lempeään varjoon. Ison koiran pää lepää hänen jalkaterällään kuin
rakkaus. Naisen pää on nyökähtänyt hieman eteenpäin. Sypressin varjo liikkuu
auringon mukana, hipaisee leikkausarpea naisen vasemmassa käsivarressa,
koskettaa maahan pudonnutta kirjaa, katoaa...Axel Munthen Huvila meren
rannalla.
Tietokirjailija Maria Salosen teosta Axel Munthen jäljillä
(Avain 2016) ei olisi ilman erikoista, vuonna 1857 Vimmerbyn kylässä Ruotsissa
syntynyttä kirjailijaa ja lääkäriä, seikkailijaa ja sydänten ryöstäjää,
hyväntekijää ja eläinten oikeuksien puolustajaa, Axel Munthea. Maria Salonen on kirjoittanut
ensimmäisen suomenkielisen kirjan Munthesta, jonka teos Huvila meren rannalla tavoittaa aina uusia ja
uusia sukupolvia ja saa ihmiset matkustamaan Caprille. Minulle Huvila meren rannalla
on talismaani. Se on on ollut mukanani isoissa leikkauksissa. Kerran heräsin nukutuksesta hitaasti vasta omassa sairaalahuoneessani ja löysin professorini lukemasta
yöpöydälläni ollutta Munthen kirjaa...Axelissa oli mystiikkaa ja magiaa siinä
missä lukeneisuutta ja yläluokkaisuuttakin. Hän oli aikaansa edellä oleva,
rajat ylittävä persoona, josta Maria
Salonen nyt kirjassaan kertoo vähän uudesta näkökulmasta ja tuoden esiin myös
Munthen lapset, etenkin pojan Malcomin ja pojanpojan Adamin. Kirja liikkuu
Axelin vaikutuspiirissä, mutta tietokirjailija tuo uutta näkökulmaa valottaen
kuuluisan miehen perhettä sekä etenkin hänen lukuisia asuntojaan ja
vaikutustaan niin Ruotsissa, Englannissa kuin Caprin saarella. Saamme lukea
jännittäviä yksityiskohtia Caprin San Michelestä, Hildasholmin huvilasta Ruotsissa
sekä Southside Housesta Lontoossa sekä vielä Hellen’s Manorista Herefodshiressä.
Kirja on täynnä mustavalkoisia kuvia, joissa mennyt maailma väistämättä viettelee
mukaansa.
Kuva Hildasholmista, jossa juuri menossa teetarjoilu. Ikkunalaudalla Axelin panamahattu.
Ensin Maria Salonen tutustui Axelin kirjaan Huvila meren rannalla.
Sitten paljon myöhemmin hän kohtasi Southside Housessa Axelin pojan Malcolmin,
joka esitteli taloa ja kertoi huimaavan jännittäviä yksityiskohtia talon
historiasta, siellä vierailleista kuninkaallisista, erään mestatun
kuningattaren helminauhasta ja tietysti myös isästään Axelista. Viime mainitusta
hänen tietonsa saattoivat olla hatarat ja värittyneetkin, sillä poikien
Malcomin ja Peterin vahva äiti Hilda Pennington-Mellor-Munthe piti lapsensa
tiukasti omassa vaikutuspiirissään eikä ehkä niinkään pieteetillä kertonutAxelista pojilleen. Pariskuntahan eli
lopulta erossa, mutta ei eronnut oikeasti koskaan. Riitaa monista
kiinteistöistä oli ja Hildan uskonnollisuus törmäsi Axelin humanistis-boheemiin
elämäntapaan, johon kuuluivat niin Euroopan ylhäiset kuin kurjimmat ja köyhimmät
eläimistä puhumattakaan.
Malcolmin kaunis kirjoituspöytä Southside Housen
työhuoneessa. Kuva Hildasta ja Axelin käsikirjoitus romaaniin Huvila meren
rannalla.
Malcolm oli loistava kertoja ja tunnelmien luoja, hän oli
perinyt isänsä herkkyyden ja mystiikan tajun sekä kauniin baritonin. Sodan
kokemukset kuitenkin haurastuttivat häntä kääntymään pois nykyhetkestä ja
elämään menneessä. Malcolmissa oli paljon samaa kuin isässäään, joka oli
heikompien puolesta vahvempia vastaan. Axel ei veloittanut köyhää väkeä
lääkäripalveluksistaan ja hän teki eläinten puolesta enemmän kuin olen lukenut
kenenkään muun tehneen ja se ei ollut vain yhden Barbarossa-vuoren osto
Caprilta, jotta linnustajat eivät sinne saisi laitettua verkkojaan, vaan hän
auttoi aaseja, teuraseläimiä, koiria...Kukapa olisi uskonut , että vielä vuonna
2016 Italiassa pyydetään laululintuja iljettävillä ansoilla ruokapöytien herkuiksi,
kuten uutisoitiin muutama viikko sitten...
Axelin ja Hildan poikien elämä äidin huomassa oli hyvin
Hildan ohjelmoimaa ja sisälsi Leksadenin kylässä asumisen aikoihin paljon teatteriesityksiä
ja näytöksiä mm. marionettinukeilla, joita Munthe-veljekset valmistivat
parisensataa 1920 –luvulla. Näihin päiviin Malcolm mieluusti ajatuksissaan
palasi.
Kirjailija Axel Munthen elinvoima oli aivan uskomaton, kun
otti huomioon hänen tuberkuloosinsa, masennuskautensa sekä näkönsä heikentymisen, joka myöhemmin johti
täydelliseen sokeutumiseen. Hilda myös esti usein isän ja poikien tapaamiset,
joten Axelin melankolisiin kausiin löytyi ihan todellisia syitäkin, joista hän
onneksi usein pääsi ylitse kiitos musiikin. Sen sijaan on täysin magiaa, miten
hän selvisi mitä uskomattomimmista
seikkailuista lumivyöryissä, kolerakortteleissa, taisteluista linnustajia
vastaan sekä Mussolinin vastustamisesta.
Napakymppiin osuu Maria Salonen kertoessaan, että haluaa
antaa kirjallaan tietoa taitavan lääkäri-kirjailijan elämästä ja muistuttaa
tämän hienosta kertojanlaadusta sekä pyyteettömästä työstä eläinten ja ihmisten
auttamiseksi sekä tietenkin kertoa monista, monista Axelin huimista
kokemuksista:
Sanonta, että on elettävä sellainen elämä, josta syntyy
kirjailija pitää suurin kirjaimin paikkansa hänen kohdallaan.
Kaiken lisäksi Munthe liikkui seurapiireissä kuin kotonaan
ja oli hyvin vapaamielinen seksuaalikysymyksisssä, joten lokakuussa 1897 hän
kutsui huvilalleen vieraiksi
Oscar Wilden ja tämän ystävän lordi
Alfred
Douglasin. Kuningatar Victoria
puolestaan oli Axelin lähin ystävä ja tästä suhteesta kuten Axelin
elämän muista yksityiskohdista löytyy laajasti tietoa
Bengt Jangfeldtin huikeassta
teoksesta
Axel Munthe – tie Caprin huvillalle. Maria Salosen teos painottuu
enemmän Axelin ympäristöön sekä etenkin hänen poikaansa Malcomiin. Tavallaan
kuin siihen säteilyyn, joka Axelista levisi hänen eläessään ja joka vain kuin
kasvoi hänen kuollessaan Tukholman kuninkaanlinnassa 92 vuoden korkeassa iässä
1949.
Maria Salosen Axel Munthen jäljillä on täydellinen opas
hänelle, joka haluaa lähteä Axel Munthen poluille, sillä kirja sisältää hänen monien asuntojensa aukioloajat sekä yhteystiedot! Rakennuksista on kirjassa myös runsaasti kuvia, joten voi valita mikä eniten kiinnostaa tai tutustua niihin
kaikkiin. Teos palvelee myös noviisia Munthe –lukijaa, sillä tämän voi lukea
avaimena Muntheen ja lähteä vasta sitten lukemaan Munthen omaa teosta sekä
runsaampaa Jangfeldtin Munthe-elämäkertaa.
Hellens Manorin itäinen terassi aamunkoitteessa. Tuolla sitä
voisi tavoittaa Axelin hengen tai sitten Caprilla tai...
Tietokirjailijatkaan eivät
täysin välty mystiikalta ja hyvä vain, sillä muuten olisi tylsää eli tietoa
pitää jakaa kiinnostavasti. Kun Malcomin poika Adam kertoo Saloselle Malcomin
kuoltua perheestään, tapahtuu:
Keskustelun aikana minut yhtäkkiä valtaa kummallinen tunne,
kuin Adam Munthe –nimisen, edessämme istuvan tumman miehen sisällä olisi kaksi
muuta Munthea, Axel ja Malcolm. He ovat aivan toistensa näköisiä...Tuntemus
korostuu, kun Adam (Malcolm?Axel?) kesken lauseen huomaa ikkunan edessä
kattotasenteella juoksevan oravan ja sanoo sille jotain. Orava kiirehtii
kuitenkin eteenpäin ruusunmarja käpälissään. Muistan Axel Munthen
eläintarinat...ja Malcolm Munthen kesyn pöllön Romolon...
*****
Tästä kirjasta on lisäkseni kirjoittanut ainakin Kaisa Reetta
*****