torstai 17. marraskuuta 2016

Kolme asiaa -puutarhahaaste


Vastaan Ullan puutarhahaasteeseen Kolme asiaa...Kiitos Ulla! Kuten tiedättekin kesäni oli välisarjan kesä, joten puutarha sai olla pari kuukautta omillaan, kunnes syyskuussa jo vähän pääsin tekemään ja silloin päätin, että sittenkin istutan niitä sipulikukkia. Tuo päätös oli rooli, jossa naisella oli tulevaisuus...Olen ottanut valtutuuksia vastata nyt sen mukaan, miltä tuntuu eli löysin enemmän kuin kolme ilahdusta, joten:

Kolme + kaksi asiaa, jotka ilahduttivat minua kesässäni:


Jaksan joka vuosi ilahtua scillloista yhtä lapsekkaan onnellisena. Ne olivat vain lisääntyneet siinä missä moni muu oli kärsinyt tämän vuoden tammikuun pakkasviikoista.


Japanilaiseen rinteeseemme oli ilmestynyt valkoista scillaa, vaikka sinne on istutettu vain sinistä. Vaikka minkä väristä, mutta ei valkoista on istutettu muualle, mutta tämä lienee albino, vaan niitä oli aika paljon...onneksi.


Moskovan kaunotar, puolivarjosta muutama vuosi sitten aurinkorinteeseen siirretty, antoi vihdoinkin parastaan: Olen niin onnellinen!!! Hän on antanut anteeksi. Tämä daami tietää, minne hän kuuluu: Primadonnan paikalle, kaikkien nähtäväksi ja ihailtavaksi!


Helmiorapihlaja kaunehin on...Joka ilta kesäkuun alusta kävin tutkailemassahelmiorapihlajiani. Olin varma, että tammikuu vei kukinnan, mutta mitä vielä: Ne vain myöhästyivät, nämä ihanat vaaleanpunaiset somattaret!


Akileijat yllättävät minut aina vain! Yli kolmekymmentä vuotta tätä puutarhaa ja monet värit on koettu, mutta kuin toivonkukkana tämä erityinen puski ikivanhan kukkapenkin iiristen rakosista kohti elämää: Olen niin vaikuttunut ja onnellinen♥

Kolme asiaa, joista en pitänyt viime kesänä, liittyvät kaikki tammikuuhun, jolloin meillä oli kolme viikkoa -30 astetta ja ilman lunta. Lumettomuus oli asiassa pahinta, sillä monet kasvit (ja eläimet) kestävät kovin kylmääkin, mutta pitää saada lumen suoja. Ja vielä se lisäasia eli syksyt ovat alkaneet olla todella kuivia: Jouduimme kastelemaan syyskuulta alkanen nuoria lehtikuusia, hemlokkia, rautatieomenapuuta, nuorta luumupuuta ja montaa, montaa muuta.


Tammikuu vei sekä särkyneet sydämet että syysleimut.


Tammikuu tuhosi suhteeni revontuliatsaleaan Mandarin Lights eli vaihdoin atsaleasuosikkiani. Atsaleamenetykset kirpaisivat erityisen paljon, sillä olen oikein päättänyt saada puutarhaamme matalan pensaan kukkivaa vyöhykettä ja valintani on atsalea.


Tulppaanit olivat myös pettymys eli tämä kerrottu, ihana oranssi kukki vain muutamin kukin enää...Tuttu puutarhuri samalta saarelta oli menettänyt kaikki leimukukat ja samoin tulppaanit. Hänen mielestään nämä koreammat tulppaanit pitää alkaa ottaa leikkokukkina eli ne kukkivat upeasti vain yhden kevätkesän.

Kolme + pari asiaa, jotka sain aikaiseksi, vaikka kolme kuukautta menikin toipuessa leikkauksesta, olivat


projekti 'muuta nurmikot kukkaniityiksi' eteni vauhdilla. Lemmikit antoivat parastaan ympäri puutarhan, mutta ne ovat näyttävimmät tässä etupihan suuressa ryhmässä mongolianvaahterametsikössä.


Luna esittelee: Nurmikosta kukkaniityksi


Sain atsaleakohtauksen! Raivasin yhden ikivanhan kukkapenkin päädyn Ruususen unelle, joka kukkii siten suuriruhtinatar Olgan haudan yläpuolella. Ostin lisää suosikkiatsaleaani, jonka


nimi on Northern Hi-Lights. Sen kukat tuoksuvat jumalaisesti ja siinä on mahtava ruskaväri!Sitten menin noutamaan sitä vähän lisää ja kun sitä ei ollut ostin tilalle jonkun muun valkoisen ja sen nimi on puistoatsalea Illusia. Ainakin pehko on komea ja ensi kevät sitten näyttää, miten hän onnistuu minua viehättämään.


Lyhtykoisoja istutin lisää, sillä ainakaan meillä ne eivät mitenkään hurjasti leviä.


Lisäksi halusin istuttaa kevääksi jotain odotettavaa, joten maahan meni punavalkoisia tulppaaneita ja ziljoona scillaa lisää. Istutimme myös rautatieomenapuun, sain korvattua leimut ja särkyneet sydämet eli puutarhassa kaikki nyt mallillaan!

Kolme +1 asiaa puutarhassa, jotka saavat minut rentoutumaan

sade, haapojen havina, linnunlaulu, kevätpuromme solina

Tämän haasteen saa ottaa vastaan kuka haluaa♥

Nyt kaupoille, sillä huomenna saamme vieraan viikonlopun yli. Mukavaa loppuviikkoa ja viikonloppua teille kaikille tasapuolisesti♥

puutarhaterveisin
Leena Lumi

Leena Lumin puutarhassa

Fragile

keskiviikko 16. marraskuuta 2016

I, Daniel Blake: syvältä riipaisevaa realismia


Eilen illalla ajoimme kotisaareltamme 'oikeisiin' elokuviin katsomaan ohjaaja Ken Loachin brittidraamaa I, Daniel Blake. Olen koukussa brittiläisten tapaan kuvata vaikkapa poliisisarjoja, sillä niissä poliisit eivät juokse rikollista kiinni korkokengissä ja kauneussalonkimeikissä, vaan ovat todellisia. Hyvä esimerkki tästä on sarja Scott&Bailey, jonka uudet, neljännen tuotantokauden jaksot ovat alkaneet 7.11!

En kiinnostunut I, Daniel Blake elokuvasta sen tähden, että se voitti keväällä Canneissa Kultaisen palmun, vaan siksi, että se käsittelee päivänpolttavaa ja meitä kaikkia koskettavaa asiaa: Selviytymistä maailmassa, joka elää verkossa. Saan usein kuulla äidiltäni, miten vaikeaa on se ja se asia hoitaa, kun ei ole nettiä eikä osaa sitä käyttää. Onneksi pieni, tuttu kylä pelastaa paljolta, mutta sitä ei riitä huomisen ikäihmisille: Muuutos on väistämätön.  Ja kaikki ulkopuolella jäävät eivät todellakaan ole ikäihmisiä ellei ikäihminen ole vähän alle kuusikymppinen, henkilö, kuten on Daniel Blake, työttömäksi jäänyt puuseppä. Suomessa verkon ulkopuolella on nyt noin puoli miljoonaa ihmistä ja huomisesta kukaan ei tiedä. Palvelut siirtyvät enenevästi verkkoon, joten lääkäriajan saaminen tai junalipun hankkiminen voi kohta olla yhä suuremmalle joukolle mahdotonta.


Elokuvan pääosissa nähdään Dave Johns Danielina ja Hayley Squires kahden lapsen yksinhuoltajaäitinä Katiena. Katien ongelma ei ole netin osaamattomuus, vaan työn puute, suoraan sanottuna nälkä! Lapsille ruokaa ja uudet kengät, hän itse syö omenan päivässä, kunnes...Daniel putoaa hyvästä puusepän ammatistaan saatuaan sydänkohtauksen. Yllättäen hän on tilanteessa, jossa huomaa jäävänsä ilman mitään tukia koska hänellä ei ole nettiä ja koska hänellä ei ole verkko-osaamista. Tuo viime mainittu kannattaa painottaa, sillä kyllähän hänelle tyovoimatomistossa konetta käyttöön tarjotaan, mutta ei kunnon opetusta. Nyt vain se opetuskaan ei riittäisi, sillä alkaa aueta aivan uusi kuvio, jossa ihmistä pompotellaan suorastaan säädyttömästi hakemaan töitä, olemaan sairaslomalla, täyttämään sitä ja tätä ja joka kerta joku ruksi on väärässä paikassa. En paljasta jutun juonta tämän enempää jos joku menee filmin katsomaan, mutta en ikinä ole ollut vielä elokuvateatterissa niin, että tuntuu kuin katsojat olisivat sokissa. Filmi pysäytti täysin!


Kahden lapsen yksinhuoltajaäitinä Hayley Squires esittää uskottavan roolin, jossa hän tasapainoilee täydestä epätoivosta esitettyyn toivoon, etteivät lapset vain huomaisi mitään. Vanhempi lapsista joutuu jo koulukiusatuksi, koska leviää sana, että perhe seisoo ruokajonossa pysyäksen hengissä.

Filmi kuvaa myös mitä tapahtuu kun tieto viranomaisten välillä katkeaa. Kukaan ei voi Erikan jälkeen sanoa, että 'tämä ei voi tapahtua Suomessa.' Viranomaiset saavat muutenkin kyytiä tässä viiden tähden elokuvassa, mutta onneksi sieltäkin löytyy poikkeus eli ihminen koneiston sisällä.

Huomionarvoista on myös soittoaikojen toimimattomuus: Se on kuin joku painajaisnäytelmä. Oikeaa, 'elävää' ihmistä on vaikea tavoittaa ja kun vihdoin tavoitat, hän ohjaa sinut soittamaan toisena aikana toiselle henkilölle ja kidutus alkaa alusta.


Tästä kuvasta oikein huomaa, miten pienet saavat oppia kylmän maailman kyytiä. Etenkin vanhempi lapsista käsittää jo paljon ja pienempi oirehtii tavallaan. Takana turvamies, edessä työvoimatoimiston 'selittäjä'.

Ken Loachin elokuvan käsikirjoitus on Paul Lavertin tarkkaa työtä, jossa mikään 'verkkoulkopuolisen' elämässä ei jää huomaamatta. Elokuva satuttaa, mutta tuo myös tunnetta voimattomuudesta, sillä mitä me voimme. Maailma menee menojaa ja vauhti vain kiihtyy. Suomi oikeien johtaa kaikkea tekniikkaan ja muutokseen kuuluvaa: Ensimmäisenä länsimaana Suomi siirtyi mm. sähköiseen reseptiin. No, siitä voidaan osoittaa sekä hyötyjä että haittoja, mutta virtuaamaailma on haavoittuva ja ihmisen henki ei odota, että häiriö on korjattu. Ennen tätä kesää olen käynyt lääkärissä vain 'normaalisti'. Kun oli siirrytty sähköiseen reseptiin jo ensimmäisellä kerralla omalla lääkärilläni systeemi sanoi itsensä irti. Tuttu lääkärini melkein hakkasi konetta, kunnes kirjoitti uudet reseptit paperille ja sanoi vielä perään, että 'käske soittamaan minulle, jos eivät toimi!' Tiedämmekö itsekään minne olemme matkalla ja mihin meillä on kiire?

Leena Lumi


Elämäni elokuvat TOP20


Rakastan kirjoja, mutta elokuvat...

maanantai 14. marraskuuta 2016

Thomas Rydahl: Erakko


Hän ei huuda, hän on hiljaa ja tunnustelee pulleilla sormillaan laatikon terävää reunaa. Kaavittuna pois äitinsä elämästä, ei 12 vatsassa vietetyn viikon vaan 12 maailmassa vietetyn viikon jälkeen. Epäonnistunut abortti hiuksineen ja peukaloineen. Pahinta ei ole, että poika on kuollut ja hänen vanhempansa tappoivat hänet, vaan se, että hän eli, he pitivät häntä elossa kolme kuukautta ennen kuin...He antoivat hänelle kolme rakkaudetonta kuukautta, kolme kuukautta ilman katsekontaktia ja huolenpitoa, ilman tuttia ja nallea, kuiskuttelua ja suukkoja, ilman ihailevia katseita lapsen vuoteen raunalla ja pimeässä lohduttavaa kättä. Kolme kuukautta välinpitämättömyyttä ennen kuin he...

Tanskalaisen Thomas Rydahlin jännitysromaani Erakko (Eremitten, MinnervaCrime 2016, suomennos Salla Korpela) on 484 sivuinen järkäle, joka ansaitsee keskittymistä ja aikaa. Sitä ei lueta hutaisten jonkun muun välissä, sillä muuten vaarana on menettää tämän voittoisan romaanin erityislaatuinen tunnelma, joka heittelehtii riipaisevuudesta suorastaan uskomattomimpaan juonitteluun, mitä on koettu.

Rydahlin dekkari on palkittu Tanskassa parhaana esikoisromaanina 2015 ja samana vuonna se sai myös Tanskan parhaan rikosromaanin palkinnon sekä pohjoismaisen Lasiavain-palkinnon vuoden 2015 parhaasta pohjoismaisesta rikosromaanista. Kirjan käännösoikeudet on myyty jo 16 maahan.

Tämä kirja vaati minulta paljon, sillä kaikki joulunalusviikkojen tapahtumat ovat meillä nyt. Tajusin silti lukevani jotain ainutlaatuista, vaikka menikin usein liian pienissä pätkissä, kun olisin suonut voivani lukea tunteja ja tunteja. Kirjan päähenkilö, tanskalainen Edhard Jørgenssen, on jättänyt paljon taakseen ja siirtynyt ajamaan taksia Fuerteventuran lomasaarelle. Hän on seitsemänkymmentävuotias ja mitä epätyypillisin mies ratkomaan rikoksia, mutta niin vain tapahtuu, että kuolleen vauvan kohtalosta tulee hänelle pakkomielle. Eipä ihme, että kuvaus niin kolahtaa, sillä Rydahl on opiskellut sekä filosofiaa että psykologiaa. Kirja on täynnä mitä uskomattomimpia henkilöhahmoja, joiden kaikkien elämä notkahtaa raiteiltaan kun rannalta löytyy hylätty auto, jossa on kuollut vauva. Lomasaaren poliisi yrittää painaa asian piiloon turismin nimissä, mutta Edhard ei anna periksi. Erakoksi kutsuttu mies ryhtyy Don Quijoten taisteluun tuulimyllyjä vastaan. Tämä mies joka mieluusti ajaa yksin öisin, asuu röttelössä vuohiensa kanssa, ei siedä auktoriteetteja, näyttää rähjäiseltä juopolta, on köyhien ja porttojen ystävä, virittää pianoja, on sinnikäs kuin itse paholainen, mutta sydän puhdasta kultaa. Hän on myös hiukan omituinen ja niinpä eräältä vainajalta katoaa sormi, eräs nainen pysyy hengissä Erakon sinnikkyyden takia, hän saa rikkaan suojelijan, ihastuu kampaajan tyttäreen, mutta kokee elämänsä yön erään toisen kanssa voimatta silti luottaa kehenkään. Edes rikkaaseen suojelijaansa Emanuel Palabrasiin, joka tarjoaa hänelle enemmän kuin rannoilla tai rötiskössä nukkumista, mutta mitä on sen takana...

Ajatus, että hänen onnensa on kääntymässä, ei ole pysyvä, se luisuu hänen sormiensa välistä kuin sileät siemenet. Hän ei sittenkään uskalla uskoa sitä. Hän on elänyt pian kaksikymmentä vuotta onnettomuudesta ja tehnyt vääriä päätöksiä, elänyt väärää elämää ja tavannut vääriä ihmisiä väärään aikaan. Hänellä on tapana ajatella ja sanoakin, että hänen ajoituksensa on kymmenen vuotta pielessä. Ensin kymmen vuotta liian aikaisessa...Viimeiset kaksikymmentä vuotta hän on ollut kaikesta myöhässä...

Erakkomme ei käytä internettiä eikä matkapuhelinta, hän ei muista vaihtaa kalsareitaan, mutta hän tarttuu mahdollisuuteen tulla joksikin haaveillen pienestä puutarhasta, viileistä huoneista sekä hyvästä viskistä. Kaiken aikaa primus motor on kuitenkin rannalla seisovaan autonrötisköön kuollut vauva, sillä kaikessa vähäisyydessäänkin Erakkomme säilyttää itsepäisyytensä, myötätuntonta sekä arvokkuutensa. Tästä kaikesta voi syntyä elokuva, sillä näin tämän filminä, jossa on ripaus Kaurismäkeä ja tosi paljon Almodovaria. Viime mainitussa esiin saavat tulla värit ja hillittömyys, ensin mainitussa rouhea melankolia, jonka kauneus on katsojan mielessä, kuten kaikki tarinassa on lukijan empatiakyvyssä ymmärtää ja tuntea kauneus elämän satuttavimmassa rosoisuudessa.


*****

lauantai 12. marraskuuta 2016

Isä rakas, kaikki taivaan tähdet sinä!


Oi, muistatko vielä sen virren, jota lapsena laulettiin? Kun yö liki ikkunan liikkui, se virsi, se viihdytti niin. Se antoi rintahan rauhan, se uskoa unehen toi. – Jos muistat sen virren, niin laula, laula se oi!

Muistatko isä? Sinulla oli vihdoinkin pieni tyttö, pieni, suloinen, paksu vauva, jota olit odottanut vuosia ja taas vuosia. Ehkä kaipasit häntä jo rintamalla, kun olit taistelemassa lapsellesi itsenäistä Suomea. Ehkä haaveilit hänestä jo sotasairaalassa, jossa olit toipumassa sodan haavoistasi. Ehkä näit hänet silmissäsi jo kun rauhan palattua aloit rakentaa omaa elämääsi ikuiset kranaatinsirpaleet selässäsi.

Muistatko isä, kuinka koko Säkylä sanoi, että ’tuolle tytölle Viljo hakee vaikka kuun taivaalta’. Pieni nuhani oli sinulle maailmanloppu, johon haettiin apua vaikka keskellä yötä ja vähät eivät olleet nekään yöt, jolloin heijasit huutavaa prinsessaasi sylissä tai istuit hikimärkänä höyryhengityshupun alla seuranani. Työstä tultuasi et koskaan ollut liian väsynyt asettuaksesi nelinkontin lattialle, jotta tyttäresi sai riemusta kiljuen ratsastaa selässäsi huoneiston ympäri, ympäri, kohti auringonlaskua.


Ja ne pyöräretket pitkin pitäjää! Sinä polkien ja minä ylpeänä tarakalla istuen. Milloin mentiin mummolaan, milloin Pietilään tai Rauniolle, aina kuitenkin poikettiin oikealle tötteröjäätelölle. Sellaista jäätelöä ei ole enää olemassakaan, sillä se oli oikeata hellyysjäätelöä.

Muistatko isä, kun sairastuin vakavasti ja jouduin kuukausiksi sairaalaan, kuinka olit kuolla tuskaasi ja mitkään lääkärien vakuuttelut eivät antaneet Sinulle toivoa. Lopulta et voinut enää käydä luonani, sillä huusin vuorokauden suoraa huutoa lähdettyäsi ja minut piti sitoa sänkyyni kiinni. Muistatko, kuinka aloin toipua ja Sinä riehakkaana ilosta keksit, että nyt likalle tuodaan televisio! Aku Ankkoja luit minulle niin, että äänesi oli enää vain pelkkää pihinää. Ja nukuit kanssani lattialla, sillä sairauteni jälkeen minua pyörrytti sängyssä.

Ja isä rakas, muistatko ne ukkoset, joita pelkäsin niin, että istuin pimeässä komerossa tuntikausia. Ja kuka jälleen olikaan kanssani, oma isäni, maailman paras isä!


Rakas isä, kiitos Sinulle, että olit niin paljon kanssani. Kiitos, että olit aina jaksavainen ja ymmärtäväinen ja hellä. Kiitos, että aina seisoit puolellani ja kehuit ja kannustit lastasi. Ne hetket, jotka annoit minulle, eivät unohdu koskaan. Ne ovat elämäni tukipilarit, joihin nojaan, kun väsyttää. Ne ovat muistoja, jotka tähdittävät isän ja tyttären tarinaa. Ne samat tähdet haluaisin ojentaa valoksi ja iloksi kaikille isille ja heidän lapsilleen.

Muistatko isä, kuinka lauloit: Rakastan elämää, joka nuoruuden haaveita kantaa. Rakastan elämää, joka muistojen hetkiä antaa. Rakastan elämää, sille lempeni tahdon ma antaa. Rakastan elämää, joka muistojen hetkiä kantaa.

Isä rakas, kaikki taivaan tähdet Sinä!

♥:lla tyttäresi Leena

Sing Me A Song Again, Daddy

perjantai 11. marraskuuta 2016

Lars Jonsson: Talvilintujen elämää


Tulin juuri täyttämästä lintujen syöttöautomaatteja sekä vein talipalloja puutarhan puihin. Siinä puuterilumen ihmeessä vaeltaessani mieleeni tuli, että en mitenkään voi 'pantata' yhtä joulukirjasuosikeistani ensi viikolle, sillä voihan jollakin olla innokas onrnitologi-isä! Meidän koko perhe on hulluna kaikkiin eläimiin, mutta äidin kanssa vaihdamme eniten kuulumisia linnuista ja oravista. Lumimiehen kanssa olemme alkaneet todella kiinnostua siitä, mitkä ruoat tuovat eri lintuja paikalle, olemme oppineet tunnistamaan niitä ja saaneet kokea tänäkin suvena monta ilonhetkeä lintujen pesintää seuratessa. Kympit veti jälleen kirjosieppopari, joka oli ihailtavan ahkera pesueensa hoitaja, mutta jossa isäkirjosieppo myös konsertoi meidät iltaisin uneen. Saimme kokea jokaisen poikasen lähdön ja sehän vei aikaa. Taas oli yksi pahnanpohjimainen, joka halusi niin kovasti jäädä vielä vanhempiensa huomaan. Kuittaamme toisillemme mieheni kanssa jokaisen kerran, kun näemme talvella mustarastaan. Ne ovat alkaneet jäädä jopa tänne Keski-Suomen saarelle ja viettävät aikaansa kuusiaitamme suojissa. Viime talvena sain nähdä, että ne kävivät ensimmäisen kerran syömässä yläterassimme lintu&oravaravintolan pöydällä ja....

Lars Jonssonin huiken kaunis teos Talvilintujen elämää (Vinterfåglar, Minerva 2016, suomennos Anna Maija Luomi) on melkein magiaa, sillä kirjan kuvat ovat niin kauniita...sanat loppuvat, kuvat kertovat...Lars Jonsson on ruotsalainen kuvataiteilija, kirjailija ja ornitologi, joka on julkaissut useita lintukirjoja. Hän kuuluu Ruotsin tunnetuimpiin akvarellitaiteilijoihin ja se näkyy tässä kirjassa. Sekä lintujen että kuvataiteiden ystävänä ihan sydän oli pysähtyä kirjan kuvia katsellessa. Klikatkaa kuvia suuremmiksi!


Tässä talitiasen väripaletti, josta on ihan oma lukunsa talitiaisen, Parus major, kohdalla. Me näemme helposti linnun vatsan vain keltaisena, mutta siinä on paljon muutakin. Jonsson kertoo, että 'keltainen väri on arvoitus, jota ei voi ratkaista muuten kuin siveltimellä ja paletilla - jos edes niillä.' Kuvassa on nimetty mm. näitä värejä: kaksi kerrosta green gold, winter green (yellow shade), permanent sap green, oliivinvihreä, green gold, maanvihreä (harmaa vivahde) terre verte, neutraali harmaa (white and wing black)....


Vaan mikäs on tämä lintu, jonka ilme on niin persoonallinen, että Jonssonkin sen yhtenä tunnisteena mainitsee? Tämä lintu sekoitetaan usein viitatiaiseen...No, Topeliuksen Sylvian joululaulun mustapääkerttu eli Sylvia atricapilla tässä. Laulu on niin surullinen ja suru liittyy niin Topeliuksen omaan elämän tragediaan kuin siihen, mikä kohtalo näillä linnuilla liian usein on etenkin Italiassa. Axel Munthe osti kokonaisen vuoren voidakseen estää linnustajia virittämästä verkkojaan muuttolintujen levähdyspaikoille. Onneksi mustapääkerttu on kertuista kestävin ja on oppinut muuttamaan Britanniaan, johon muuttoreitti on nyt vakiintunut. Suomessa mustapääkerttuja on noin 85 000 paria. Joskus mustapääkerttu jää talvehtimaan Pohjolaan, mutta naaraat koiraita harvemmin. Huomatkaa jälleen sivun väripaletti.


Oi!, tällainen närhi, Carrulus glandarius, joka on 'tukka' pystyssä, koko lintu pörhöinen, käy nyt meillä rohmuamassa ruokaa. Kunpa se oppisi ottamaan vain mitä tarvitsee:)

Lars Jonsson kertoo kiinnostavassa johdannossa paljon työstään taiteilijana, asuinymäristöstään Etelä-Gotlannista, miten hänellä on ateljeestaan eutoikeus nähdä paljon erilaisia lintuja ja saada niistä paljon iloa. Hän myös painottaa, että ei halua tässä teoksessa yksityiskohtaisesti keskittyä ruokintaan ja parhaisiin lintulautoihin vaan hän haluaa keskittyä itse lintuihin:

Minua kiinnostavat itse linnut, niiden ulkonäkö ja niiden käytös talvisaikaan. Siveltimellä ja väreillä maailmaa hahmottavana taiteilijana olen äärimmmäisen innnostunut niiden ulkonäöstä ja väreistä.

Tämän kirjan vahvuus on yllä mainitussa. Linnut, jotka kirjaan ovat päässeet ovat Lars Jonssonista itsestään kiinnostavimpia ja myös ne ovat niitä, joita hän on voinut tarkkailla. Tämä kaikki on todella innoittavaa, sillä mekin seuraamme mieheni kanssa eri lintulajien käytöstä aina ilmeisiin saakka!


Kun pihapiiri yhtäkkiä hiljenee pikkulinnuista, lienee liikkeellä varpushaukka, Accipiter nisus. Yhtenä vuonna tuijotin minuutteja ikkunan läpi terassimme kaiteella istuvaa haukkaa suoraan silmiin. Ei ihan niin likeistä kuin sama ketun kanssa, mutta likeltä liippasi. Ei voinut ajatellakaan liikahtaa kohti kameraa. Varpushaukkakoiras on äärettömän komea, joten siitä ei voi erehtyä.


Lounatuulten mukana saapuvat uuttukyyhkyt, Columba oenas. Näitä lintuja minä tällä saarella kaipaan. Länsirannikolla ne olivat aina kuin kevään ensimerkki, niiden "uu-o", "uu-o"...,joka soi pitkinä, kevättä rintaan nostattavina sarjoina.


Pyrstötiainen, Aegithalos caudatus, tekee vaikutuksen! Jopa Jonsson sortuu sanaan söpö kuvatessaan tätä lumoavaa lintua. jonka pää on kuin pieni pallo, jossa höyhenet harottavat joka suuntaan. Ja mitkä ihanat nappisilmät ja

Ruumis on kuin lankavyyhti, jossa valkoisen ja mustan joukossa vilahtelee tummaa roosaa. Liian pitkältä näyttävä pyrstö saa ruumiin näyttämään entistä pyöreämmmältä. Läheltä katsottuna silmän yläpuolella voi erottaa häivähdyksen roosaa.

Sinä vuonna kun pidin keittiön ikkunan alla olevassa syreenissä sellaista rumaa, pitkää talipötköä, näin sen näyn, kuin unta vaan: Koko pötkö oli täynnä pyrstötiaisia! Siihen aikaan ei kamera ollut piirongin kulmalla kuten nykyään: Olisin voinut hyvin kuvata ikkunan läpi, sillä eivät olleet yhtään niin säikkyjä kuin ovat haukat. Kirjassa on tästäkin linnusta useita kuvia, kuten muistakin eli nämä kaikki ovat sekä kuvineen että tietoineen vain lintuinnoituksen esileikkiä.


Myyttinen korppi, Corvus corax, on linnuista kiehtovimpia. Tästä älykkäästä linusta saimmekin lukea jo kirjassa Suomen myyttiset linnut, jossa kansikuvanakin oli komea korppi. Jonsson kertoo luvussa Korpin viisaus, tarinan, joka saa kyynelehtimään...Ja hän oli sen omin silmin nähnyt!


Mikä siinä onkaan, että mustarastas, Turdus merula, kiehtoo aina vain...Sen salaperäisyys, sen upea, hieman surumielinen laulu, sen kauneus, se jokin siinä. Suomessa pesii noin 400 000-600 000 paria, joista kolmannes talvehtii maassamme. Ne ovat ihmisen ruokinnan varassa ja varmaan monelle erittäin tervetulleita syöttöpaikoille. Jos talviomenat ovat tippuneet eikä niitä halua itse käyttää, kannattaa niitä kerätä lumensuojaisiin paikkoihin, joihin lintu uskaltautuu. Myös hedelmäpuiden oksanhankoihin sijoitetut omenat maistuvat niille.

Ihana, ihana, kaunis tietokirja kaikille lintujen ja luonnon ystäville♥

Mitä kauemmin lintuja tarkkailee, sitä enemmän kysymyksiä nousee esiin. Björn von Rosen kirjoittaa eräässä kirjassaan, että 

nähdäkseen näkymättömän ihmisen on tarkkailtava näkyvää. Jos tavanomaista tarkkailee tarpeeksi kauan, alkaa arki ja ympärillämme oleva yksinkertaisuus vaikuttaa ainutlaatuiselta. 

torstai 10. marraskuuta 2016

Lohilaatikko - herkullinen, helppo, tuunattu


Löysin facebookista Sikke Sumarilta tuunatun lohilaatikon, jonka alkuperä on ymmärtääkseni Stefan Ekengreniltä. Satakuntalainen sanoisi lohiloota ja niin se menee usein vielä minullakin. Sikkekin hiukan tätä varioi ja nyt minä kanssa, joten luovuutta kehiin vain ja oman maun mukaan. Lisäsin mm. kerman määrää puolisen desiä. Sikken mukaan tuo neste menee suhteessa niin, että 0,5 dl:a kermaa kohti yksi kananmuna. Yllä oleva valmiin laatikon kuva hiukan naurattaa, sillä ehdimme syödä siitä puolet ennen kuin tajusimme kuvata:) Annos on neljälle, kaksi syö siitä pari päivää. En ole tiukan tarkka mitoissa eli mausteet menevät ihan näppituntumalla, joten muistakaa se 'oma maku' ja luovuus.

n. 600 g lohta
n. 1 kg perunoita, kiinteämaltoisia
pieni nippu tilliä
2-3 keltasipulia
2 dl kuohukermaa (2,5)
4 kananmunaa  (5)
1 sitruunan raastettu kuori
suolaa
mustapippuria
voita

Lohipalalle kevyesti suolaa sekä heikkivainaan hyppysellinen sokeria. Siis sama kuin teemme graavissa. Annetaan vetäytyä kolmisen tuntia. Jonka jälkeen


lohesta leikataan noin 1 sentin paksuisia viipaleita. Tätä ennen on keitetty perunat, jäähdytetty ja kuorittu. Nyt myös ne viipaloidaan, mutta vähän ohuemmiksi eli noin puolisenttisiksi. Tilli silputaan. Sipulit leikataan niin, että niistä syntyy renkaita. jotka kauniisti freesataan voissa pannulla.

Kermamunaseokseen ripautetaan vähän suolaa, mustapippuria ja sitruunan raastettu kuori. Tässä kohtaa olin vaihtaa kuoren sitruunapippuriin, mutta koska meillä on sitä aina kalan kanssa, mietin vaihtelun virkistävän.

Vuoan pohjalle ladotaan ensin perunakerros, sitten lohiviipaleet, kauniin väriset, voissa freesatut sipulirenkaat ja tilli. Tämän päälle lusikalla kermamunaseosta reippaasti.


Painellaan vähän ja sitten taas kerros perunaviipaleita ja päälle vielä tilliä ja loput kermamunaseoksesta. Muutama voinokare kaunista väriä ja makuakin antamaan. Vuoka sitten uuniin 175 asteeseen noin tunniksi. Olin varma, että tunti on liikaa, mutta ei se ollut. Voi kokeilla välillä miten kermamunaseos on hyytynyt ja mennä sen mukaan. Tärkeintä on, että lohilaatikko ei tule kuivaksi! Olin jo laittaa silikonikannen päälle puolessa välissä, mutta ei tarvinnutkaan. Laatikosta tuli mehevä.


Oheen sitten vaikka sitruunaa, mummonkurkkuja tai punajuuriviipaleita, joita meillä on aina purkissa sattuneesta syystä eli minulla on niihin himo. Pakko tunnustaa, että nyt kun tätä herkkua on nautittu kerta jos toinenkin, aina puristamme päälle sitruuna eli tähän oheen sitruunalohkot! Jopa eräs keittiöammattilainen totesi tätä meillä syödessään, että 'en olisi ikinä uskonut sitruunan olevan tämän laatikon juju'. 

Guten Appetit!

sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Isänpäivä jo viikon päästä...Nämä kirjat Lumimies on lukenut tai lukee tänä vuonna!


Henkeä ihan salpaa tämä ajan katoavan virran vauhti...Kun ensin on neljä kuukautta, että ei käy missään, eikä enää suunnittele mitään, ja sitten saakin uuden mahdollisuuden...Kun palasimme kirjamessullta purimme laukut ja kohta jo pakkasimme taas ja lähdimme Luvialle. Kävin äidin kanssa isän haudalla sytyttämässä kynttilät ja nautimme perheen kanssa, siskoni mukana, Glühweinia eli 'tervetuloa talvi!' Nautimme yhdessäolosta, jossa oli vähän haikeuttakin, sillä emme tapaa jouluna...Eilen palasimme kotiin, sillä emme halunneet olla tämän päivän ruuhkassa ajamassa. Paluumatkalla muuten poikkesimme ensimäistä kertaa Bauhausiin ja voi että...:) Nyt huomasin, että isänpäivä on jo seuraavana viikonloppuna, joten annan tietysti kirjavinkkejä heille, jotka haluavat muistaa isää kirjalla. Minä annoin omalle isälleni aina lahjaksi kirjan! Nyt siis tarjoilen niitä kirjoja, jotka Lumimies on lukenut tai aikoo vielä tänä vuonna lukea. Mukana on vain muutama poikkeus. Mukana on vain uudempia kirjoja, sillä niitä ainakin saa vielä. Voin silti paljastaa, että suurimmat keskustelut meillä käytiin kirjasta Linnuntietä: Se natsikuvio siinä etenkin, mutta muutakin...ja kirjasta Kansankodin pimeämpi puoli, jota on tietysti vielä myynnissä. Näin ainakin viikko sitten Prismassa. Dora, Dora aiheutti myös keskustelua ja R. oli vaikuttunut.

Sadie Jones: Kotiinpaluu

R. piti.


Tommi Kinnunen: Lopotti

R. vaikuttui sekä kokonaisuudesta että Kinnusen kyvystä kuvata sokeutta, piti Lopottia jopa Neljäntienristeystä parempana.


Bair Irincheev: Kannaksen suurtaistelut kesällä 1944 venäläisin silmin

Tässä kirja, jonka meidän molempien isät olisivat halunneet lukea, koska olivat etulinjoilla Kannaksella.


Peter James: Kuolemaan asti sinun

R. totesi: "Huh, huh, kyllä nainen osaa olla...pirullinen!"


Taru&Timo Väyrynen: Tuulien koti

"Huiman kiinnostava seikkailullinen fantasiatarina noin 3 000 vuoden takaa."

Terhi Rannela: Frau

"Kiinnostava!"


Stefan Tegenfalk: Pianonvirittäjä

R. ei ehtinyt lukea tätä, sillä halusin kirjan sen tärkeyden vuoksi mahdollisimman pian kiertoon erään koulun opettajille. Rankka koulukiusaaminen ja mitä siitä seuraa, koskee meitä kaikki sukupuolestaa riippumatta, joten mitä sopivin isänpäivälahja ollen samalla myös kiinnostava dekkari.


Bruce Springsteen: Born to run. Omaelämäkerta

Bruce Sprinsteenin omaelämäkerta, jonka R. aikoo lukea.

"Itsestään kirjoittaminen on vähän outoa, mutta tässä hankkeessa olen tehnyt yhden lupauksen: Paljastan lukijalle mieleni. Siihen olen pyrkinyt."

- Bruce Springsteen -

Sami Hilvo: Pyhä peto

"Vuoden kiinnostavin!"


Håkan Nesser: Carmine streetin sokeat

"Yllättävä, mystinen."


Steve Turner: Koko Beatles -tuotanto. Kaikkien laulujen sanat ja syntytarinat

Tulossa lukuun meille molemmille. Ensimmäinen ja ainoa kokoelma Beatlesien laululyriikkaa sekä jokaisen laulun syntytarina.

Runsaasti kuvitettu teos, joka sisältää kaikkien yhtyeen säveltämien, sanoittamien ja levyttämien laulujen sanat ja kertoo miksi ja miten nämä 210 koko maailman tuntemaa kappaletta luotiin.

"And anytime you feel the pain,
  hey Jude, refrain
Don't carry the world upon your shoulders...

Hey Jude, don't let me down
You have found her, now go and get her
Remember to let her into your heart
Then you can start to make it better..."


Martti Backman: Harriet ja Olof. Rakkaus ja kuolema Viipurissa 1918

"Faktan ja fiktion kynällä kerrottu dramaattinen tarina historian salatusta vääryydestä."


Pirjo Hassinen: Kalmari

Ja tämän kirjan Lumimies aloittaa tänä iltana...

ja sen jälkeen Antti Tuomainen: Mies joka kuoli


Tässä siis vinkkejä heille, jotka haluavat ostaa isälle kirjan, mutta ovat Reinotkin ihan kivat:) Viime vuoden suosituksia löytyy jutusta Isälle Reinot vai kirjoja? Nämä Lumimies on lukenut tänä vuonna...Uuden kirjan hinta Suomessa on aika korkea, joten vinkkaan, että ostan usein kaipaamani arvonnassa tms. menneen kirjan tilalle korvaavan erilaisilta kirjatoreilta, joissa varsin uudenkin voi saada noin 5-15 eurolla! Kirjan elinkaari on meillä liian lyhyt. Voisikohan se pidentyä, jos lähtöhinta olisi kohtuullisempi ja kirjaa ei myytäisi jo puolen vuoden päästä viidellä eurolla: Tästähän mielestäni hyötyisivät sekä kustantajat, kirjailijat kuin myös me lukijat.

♥:lla Leena Lumi

keskiviikko 2. marraskuuta 2016

Marraskuu on monta ja kohti pitkää viikonloppua!


Talvi tuli tänään! Koko päivän on satanut kunnollista, kuivaa, ihanaa lunta. Puuterilunta! Nyt on kassit purettu kirjamessuilun jälkeen ja taas pakkaamme eli teemme lähtöä länsirannikolle, joten tulee pieni paussi. Ihan kuin miniloma! Koska ihana marraskuu, salarakkaani, on alkanut, on aika auttaa niitä, joille marraskuu ei ole yhtä ihana. Marraskuu on entinen inhokkini, joten tiedän, mistä puhun:) Huomasin juuri, että olen kirjoittanut marraskuusta varmaan useampia juttuja kuin mistään muusta kuukaudesta. Jokaisen kuvan alla on oma juttunsa marraskuusta! Jutut aukeavat klikkaamalla tekstiä kuvien alla.

Marraskuu on maailman paras kuukausi hyvästeille ja uusille aluille!


Jouluruusu on marraskuun lumoa: Kaikki on tässä ja nyt!


Marraskuu on mun salarakas!


Marraskuu on mahdollisuus ja tilaisuus uuteen!


Mutta marraskuu...lukijoilleni, joille marraskuu ei ole ollut mahdollisuus


Muumilaakson marraskuu


♥nyt on aika sytyttää kynttilä jo aamupöytään ja tietysti iltapäivällä teehetkeen

♥nyt on lupa rikkoa omia sääntöjään ja tilata yksi lehti ihan vain siksi, että sen joulunumerot ovat aina parhaat ja tilaajalahjana on pörröinen tekoturkis/fleecehuopa

♥nyt on lupa nauttia hillittömästi suklaasta, kaakaosta, hämäränhyssystä ja kirjoista tai...tehdä sokerilakko ja puraista jotain herkullista, mutta terveellistä

♥nyt on aika tehdä kynttiläinventaario! Löysin viime vuonna pitkiä kynttilöitä, jotka sopivat kaikkiin kotimme korkeisiin kynttilänjalkoihin sekä myös Festivoihin: Mikä helpotus. Suosittelen myös 7 tunnin tuikkuja joulunaikaan ja viikonloppuihin. Niitä myy ainakin Plantagen. Entäs sitten lyhtykynttilät...

♥nyt on aika soittaa se puhelu, jota et ole saanut toimeksi! Joku odottaa soittoasi...

♥nyt löytää parhaat joulukortit: Minä ostin jo!

♥voiko ledejä olla ikinä liikaa...

♥nyt on aika syödä monivitamiinin lisäksi D:tä. Meillä menee 50 mikrogrammaa ja ihan lääkärin luvalla!

♥nyt on aika avata kotinsa ovet viikonloppuisin heille, jotka eivät istu yhteiseen joulupöytään: Kaikilla ei ole mahdollisuus kutsua koko sukua koolle jouluksi

♥nyt on aika huomioida myös nuorten toiveet joulun vietosta sekä nuorten parien toisen osapuolen vanhempien joulutoiveet: Meillä on vuorovuosisysteemi aaton suhteen.

♥nyt viimeistään on aika aloittaa lintujen ja oravien talvisyöttö, jota sitä ei sitten saa lopettaa kesken talven eli pieniä ei jätetä kesken tähdenlennon

♥nyt on aika tajuta, että tärkeintä on terveys ja kaikki muu tulee sitten sen mukana

♥nyt on aika huolehtia ryhdistä

♥nyt on aika tajuta, että joulu on jokaisella omannäköisensä: toinen haluaa touhuta ja pitää kiinni perinteistä, joku viis veisaa ja toivoo vain rauhaa ja kolmas valitsee kompromissin

♥marraskuu on hyvä kuukausi käydä yhdessä elokuvissa, ulkona syömässä ja/tai kokeilla jotain uutta ruokareseptiä kotona.

♥nyt on aika Glühweinin!

♥nyt on aika unelmoida tulevista seikkailuista

♥nyt on aika lähteä äidille viettämään förskottijoulua! Mukana on muutama pakettikin ja taitaapa olla myös näitä Wrendalen mukeja:


Miten uskallan olla näin onnellinen
sumuisessa marrasmaisemassa
pimenevän päivän lyhyenä hetkenä.

- Kyllikki Villa -

Innoittavaa loppuviikkoa ja viikonloppua kaikille tasapuolisesti♥

Love 
Leena Lumi

Hello

kuvan koiruus on Hannelen Pilkku
mukit ja tarjotin Wrendale