Katso taivaalta, katso tähdistä ja risteyskohdista. Katso,
mitä taivasta vasten heijastuu. Löydät hänet sieltä, missä maa ja taivas
kohtaavat.
Elly Griffithsin trilleri Risteyskohdat (The Crossing
Places, Tammi 2017, suomennos Anna Lönnroth) on kirja just makuuni: Suolaisen
marskimaan autio kauneus, meren ja mudan tuoksu, kahlaajalinnut, nousuveden
vaara, upottavuus, jokikeijut, virvatulet, mytologia, vuoksi ja luode, elämä ja
kuolema...ja arkeologia. Minussa asuu salainen arkeologi, joten niin hyvin
arkeologi Ruth Galloway sopii minulle, että hän on ihan parasta! Rakastan
hetkiä, kun maan kerrokset avautuvat toinen toisensa jälkeen paljastaen
salaisuutensa. Nyt olenkin kovassa seurassa, sillä kirjailija on sijoittanut
tarinansa Norfolkiin, jossa tarina syntyi hänen arkeologimiehensä seurassa. Kaiken
lisäksi kirjan suomentaja Anna Lönnroth on myös koulutukseltaan arkeologi!
Pienestä kylästä on kadonnut kymmenen vuotta sitten Lucy
Downey, joka oli kadotessaan vain viisivuotias. Hän katosi marraskuussa, eikä
hänestä ole sen jälkeen kuultu mitään. Rikoskomisario Harry Nelssonille asiasta
on tullut suorastaan henkilökohtainen pakkomielle, sillä hän ei aio luovuttaa
koskaan. Hän aikoo löytää Lucyn ja tuoda hänet perheelleen. Sitten
kotipihaltaan katoaa marraskuussa nelivuotias Scarlett Handerson. Nyt Ruth
Galloway, joka on ollut aikaisemminkin samaisella marskiaalla tekemässä
kaivauksia sekaantuu poliisitutkintaan huomattavana avustajana, sillä hän tekee
marskimaalle iskettyjen paalutusten keskeltä merkittävän vanhan ruumislöydön.
Kyseessä on pieni lapsi eli paalukehän keskellä oleva ympyrä lienee ollut
muinainen uhripaikka. Väistämättä ilmassa värisee sanomaton kysymys: Ovatko
uhriteot alkaneet uudestaan ja kenen toimesta. Alue on aina vetänyt sekä
lintutieteilijöitä, arkeologeja että druideja sekä tietysti myös muuten vain
kiinnostuneita. Rannan oma druidi, Cathbad, ei pidä häiriköistä ja niinpä
hänestä tulee ensimmäinen epäilty, tästä kelttiläisyyden äärimmäisestä
vaalijasta. Tosin epäiltyjä riittää, sillä koolla on Ruthin lisäksi hänen erään
rakkaus- ja kaivauskesänsä kollegoita tai vähintäinkin sellaista esittäviä.
Tarina on sekä kiehtova että pelottava. Kuitenkin huomion vetävät
marskimaan lumo, Ruthin persoona, josta pidin kovasti, sekä äreäpintainen
rikoskomisario Harry Nelson. Nelson on niin karski tyyppi, että on jo melkein
hurmaava! Tutkinnan edetessä Nelson alkaa saada outoja ja uhkaavia kirjeitä,
joiden sävy imitoi vanhaa kelttiläistä mytologiaa, mutta käyttää myös
T.S.Elliotia...Ruthin rakkaus marskimaahan miltei sekoittaa hänen päänsä ja
niinpä hän löytää itsestään aivan uusia puolia, joille hänen aina valittava äitinsä
ei kovastikaan hurraisi, mutta kylässä Ruth saa asustella kissojensa kanssa
varsin rauhassa, kunnes kelttiläinen keihäs kuvaannollisesti kääntyy myös häntä
kohti.
Rakkaudesta marskimaahan seurasin kuumana tv-sarjaa
Syrjäinen maa, vaikka siinä oli muutakin silmänruokaa, mutta ainakin suolamarskia
ja piikkihernepensaita. Samasta rakkaudesta ja kiinnostuksesta arkeologiaan
luin kiihkeänä Risteyskohdat. Syksyllä ilmestynyt sarjan jatko Ruth Galloway -mysteeri Januksen kivi, on jo matkalla
minulle! Hengitän marskimaata, merta ja kaivauksia...
Hän makaa siellä, missä maa ja taivas kohtaavat. Missä
mahtavan Yggdrasil-puun juuret kurottavat alas seuraavaan elämään...Hänestä on
tullut täydellinen uhraus. Verta kivellä. Verenpunaista valkoisella.