tiistai 16. helmikuuta 2021

Joulu helmikuussa!


Nyt vihdoinkin saimme kaivatun joulumme tyttäremme Merin ja hänen armaansa Samin vaaleanpunaisessa puutalossa Lohjalla. Tätä joulua en unohda jutussa kerroin, miten Mr. Murphy iski suunniteltuun jouluumme, mutta nyt toteutimme toiveemme. Nuoremme muuttivat sisään uuteen kotiinsa vasta noin vuosi sitten, mutta edellistapaninpäivänä ajelimme Aurinkolahdesta katsomaan mitä nuoret olivat ostaneet. Vuodessa on tapahtunut paljon ja remppa jatkuu, mutta saan sentään julkaista nyt muutamia sisäkuvia, joista osan on ottanut Meri, ne paremmat, muut minä. Kuvassa äiti ja tytär löhöilevät la eli meidän ns. jouluaattonamme takan ääressä ja molemmilla jaloissaan Tuula-Marjan kutomat/neulomat uudet sydänvillasukat. En voinut vastustaa kiusausta, joten tätä kuvakulmaa tulee niin, että myös sukat näkyvät kunnolla. Ja tuo seinä kera kynttelikön, huoh♥ Pääsette mukaan helmikuun jouluumme, josta puuttui vain se maaginen kuusi, tontut kaikki tallella ja piha joulujuhlavalaistu♥

Kauniin kuusen ehdimme vielä toivottavasti näkemään livestikin, joten alan kertoa nyt helmikuun joulustamme, joka alkoi perjantaina kun saavuimme illansuussa Lohjalle ja automme ohjautui vaaleanpunaiseen puutaloon osaten sekin ihmetellä, että Riihitontullekin oli laitettu omat ledit. Elämäni ainoa kerta kun sytyin punaisille ledeille, jotka oli tungettu tontun lyhtyyn ja ripustettu riihen/ladon seinään. Ei suostunut kameralleni, mutta kuvitelkaa se...


Vinttitonttu ohjasi meidät halien jälkeen yläkerran kauniiseen makuuhuoneeseen eli saimme isäntäväen makkarin, koska vierasmakuuhuone ei ole vielä remontoitu. Vuoden päästä taitaa jo olla...

Perjantai oli nyt joulun lapsemme syntymäpäivä, joten osasimme antaa sisustajalle toivotuinta (pst...se on Ikean lahjakortti). Vitriinin päällä lumiukko hymisi tyytyväisenä. Tapetin eksoottiset linnutkin olin kuulevinani...En ikinä kyllästy noihin perhosiin, joiden aprikoosin tai persikanväriset siivet värähtelevät keijuihin uskoville.


Vitriinistä oikealle on olohuone, uloskäynti terassille sekä olkkarissa tietysti takka. Tässä tilassa on myös ovi huoneeseen, joka on talon takakulmassa kuin pesä pitkämatkalaisille, mutta nyt se on vielä työhuoneena. Me tietysti käännymme keittiöön, josta leijailee houkuttava yrttien tuoksukimara: veitsellä pilkottua persiljaa ja basilikaa ainakin...


Meri yllätti meidät avocado-broileripastalla eli napakymppi. Ruokaisampi avocado-versio, jonka epämääräinen kuvani ei tee kunnia ruoan maulle! Kuulumisia, remonttisuunnitelmia, aaton odottelua, mutta ennen kaikkea: Onnea Meri♥


Aarikan tontut kuiskivat salaisuuksia joulusta...


Olohuoneen puolella Dina, 13,5 vee. Monesta tänä vuonna selvinnyt ja nyt kuin nuortunut, vaikka tässä onkin menossa torkkutunnelmat. Hän on alkanut bilettää öisin...Ovea terassille vartioi kotitonttu Harmaanuttu. Oven takaa löytyy jännittävä luminen maailma, jossa koiruuksille lanatut polut.


Äiti ja tytär ovat ihan vain...elokuussa nähty viimeksi♥


Lauantaina eli helmikuun jouluaattonamme me tytöt menemme vanhaan tyyliin varhain saunaan. Viivymme kauan pehmeissä löylyissä ja välillä vilvoittelemme alakerran punaisella sohvalla suunnitellen millainen alakerran muutos onkaan tulossa. Sillä aikaa miehet kokoavat keskikerroksen suihkukaapin, jota valitsimme virtuaalisesti Merin kanssa nautiskellen. Siinä  se nyt on enää ovia vailla, mutta nekin tulivat ennen jouluateriaa ja lahjoja. Aattoon kuuluva sarjakin katsottiin. Musiikkina alakerrasta kuului soittoharjoituksia rummuilla. Kuvat ovat kummankin rumpalin työskentelystä, mutta pitäähän jotakin jättää jemmaankin.


Joulupöytä odottaa perhettä....


Konjakkilohta uunijuureksilla, jotka ovat taivaallisen hyviä. Onneksi sain tietää, miten tämä maku saadaan aikaiseksi. 


Jälkkäriksi oli Samin herkullista Iris coffeeta valmistettuna suklaakahviin.


Taika jo katselee, että eikö lahjoja avata ollenkaan. No avattiin toki ja nuoret saivat mm. Muumien vieraskirjan ja Ilona Pietiläisen Talven henki Anna joulun tulla, Meri sai vaatteita ja kosmetiikkaa ja Sami uudet Reinot. Yhteisesti nuorille jatkoimme Taika-sarjan kartuttamista. Me saimme jotain, jonka kerran jätimme ostamatta Ikeasta, koiruudet saivat nameja, koska olivat jo joulukuun jouluna saaneet leluja. Ja tietysti suklaata! Oih, joulun taikaa! Ja ulkona maa valkoisena.


Oi Jouluyö♥

Seuraava päivä oli mitä mainioin lenkkeilyyn ja Dinakin oli niin pirteä, että ei kertaakaan pyytänyt syliin. Erittäin kiinnostavia posteja koiruuksilla ystävänpäivänä eli meidän jouluaattonamme. Kotiuduttua Sami asettui keittiöön valmistamaan hänen salaisen reseptinsä pizzaa. En huomannut ottaa kuvaa, sillä kaikki todistavat, että jo vuosi aiemmin tapahtui sama: minä vain söin eikä kamera tullut mieleenkään.


Kirjabloggaaja rentoutuu, kun muut pelaavat lautapelejä. Kohta hän nousee yläkertaan noin satavuotiaan talon henkiä kuuntelemaan ja lukemaan kirjaa, jonka oli lukenut, mutta ns. oikean joulun draamoissa unohtanut.


Nyt olette päässeet mukanamme helmikuun jouluumme. Toivottavasti viihdyitte. Maanantaiaamuna Sami lähti töihin, kun me vielä nukuimme. Lounaan jälkeen lähdimme hyvin, mutta haikein mielin ajelemaan Keski-Suomea kohti. Meri vilkutti ikkunassa ja koiruudet oli lähtöpussattu. Välimatka kasvoi, mutta nyt piti nauttia siitä, mitä olimme yhdessä aikaansaaneet eli ei tämä helmikuun joulu ollut ollenkaan hullumpi idea. Olihan meillä länsirannikon perheen kanssa jo lokakuun joulukin. Kiitos rakkaasti Meri ja Sami♥

perheterveisin
Leena&Reima

Lomalla Lohjalla


Lomalla Lohjalla ja samalla vähän myös remppa-apuna. Olimme runsaan viikon ja koskettavin kuva minulle on kun nojaan vanhaan omenapuuhun ja sylissäni on pala sydäntäni, ikälady, ihana kääpiövillakoira Dina♥


Sheltti -Taika haluaa mukaan  moneen, mutta ei uimaan. Häntä kiinnostavat  vain Dinan uima-altaan vesilelut.

Yhtenä iltana fondueta terassilla, koska koko porukka alppihulluja♥ Tänään jotain muuta ja sitten pieni paussi ja uimaan. Yöllä varmaan istumme taas terassilla, sillä ilma on hulppea. On töitäkin tehty eli remppaa, mutta sovittiin, että upeat päivät otetaan lomana.

Täällä me siis nyt ja kroketti menossa...


Tarkkailevana tuomarina Taika...


Tuomarivaihto ja nyt mukana Dina.


Oranssit taistelevat vielä voitosta...Kohta pieni välipala ja sitten uimaan.


Ensin Villa Haikariin, ihan maisematerassille järvenrantaan maistamaan suomalaisen ginin uutta loistavaa tuotetta 
Arctic Blue!!! Hauska juttu, sillä ajaessamme kohti Villa Haikaria, kyselin kaikilta, mitä sinisiä värejä he tietävät:koboltinsininen,azurinsininen,kreikansininen, petroolin sininen...ja nyt siis Arctic Blue,

Merin ottama kuva vahvistaa suomalaisen ginin menestystä. Arctic Blue on maailmanvoittaja giniä ja siihen valittua tonicia, jäitä ja huurteisia mustikoita. Osaan arvostaa! Mustikansininen....
Kaiken huipuksi tapasimme syntyperäläisen lohjalaispariskunnan, jonka kanssa juttua olisi piisannut. Kiitos te♥


Niin lomalla ja kohta sukellan pituutta...


Tämä kuva ei Lohjanjärvestä, mutta voisi olla! Siellä todella tuli uitua ja sukellettua. Vapaauinti ei niin kevyttä opetella, mutta taidan olla veteen syntynyt, sillä haluan sitäkin oppia ja myös sukeltaa matkaa. Pulahdan välillä Päijänteeseen ja sitten taas Lohjanjärveen.


Uimisen jälkeen iski hirmuinen nälkä, mutta onneksi Villa Haikari on ihan likellä, joten sinne. Rannikkolaisena haluan kalasoppaan aina kirkkaan liemen, jonka keitän itse. Nyt kävi niin, että lämminsavulohisoppaan kerma sopi mitä parhaiten! Täytynee käydä vielä kerta ennen lähtöä....


Lontoolainen Taxi, London Cap, oli tilattu lauantaina kello viideksi. Sitä ennen itsensä pientä ylös rakentamista ja etenkin suihku. Uusi, kaunis suihku ei toiminutkaan. Sami soitti nopeasti korjaajaa ja epäilimme, että kun suvi ja lauantai, emme sellaista saa. Eikö mitä! Menikö 20 minuuttia niin K&T:n Pipe saapui pelastamaan meidät. Vuoto tukittiin ja se meni takuuseen. Kiitos


Siirryimme brittiläisin siivin lohjalaiseeen Gasthausiin. Halusimme olla ulkona, vaikka ei ollut varjoa tai markiisia. Oli vielä aika kuuma, mutta ei suvella sisällä. Tässä kyyhkyläiset Meri ja Sami. Meri on meidän bambina, aurinko, kuu ja tähdet...Samikin näkee Merin valon


Lumimies Gasthausissa uudessa stailissaan. Oli muuten tosi kuuma. Ja nyt teen ensimmäisen kerran, mitä en ikinä: Juttu jatkuu huomenna, jos ehdin...


Saimme keittiömestarilta kokeilualkupalat vartaissa ja sanonpa, että niin hyvää varrasta en ole ikinä syönyt: vahvat mausteet, mutta en tunnistanut. Sain lisäksi tietää, että nauta jota söin, oli saanut laiduntaa vapaasti!!!Eettiset ruokavaliinat eivät ole kronkkalausta ruoan kanssa: Ne ovat ääni paremman maataloustuotannon puolesta. Kaikkien etu, niin tuottajien kuin kuluttajien!

Yläkuvassa Lumimiehen alkupala eli uppomuna, parsaa,  hollandaisekastiketta ja saaristolaisleipää.


Minä ja Meri otimme Arancinit, sillä saimme näistä viime vuonna testipalat ja päätimme että vielä kerran niitä enemmän. Siinä on riisikroketteja eli pinta on leivitetty parmesanilla ja sisällä on siis riisiä ja kastikkeena paprika- tai yrttiöljykastiketta. Kävi silleen huonosti, että unohdin kuvata kaikkien etu- ja pääruoat, mutta nälkä voitti.


Tässä nautaa, erikseen pyydettynä paljon parsaa, sitten salaattia ja alla hyvin onnistuneita röstejä kaksi. Nyt 'pojat' söivät minun lihaosuuteni, sillä ei vain mahtunut. Toki jäätelö mahtui eli otin lapsuuden herkkuni, vanhan ajan vaniljaa ja suklaajäätelöä. Sami otti pannacottaa...( En tohdi kertoa, montako kahvipannacottaa nautin Ratsulassa Porissa Viimeksi brunssilla...)


Tässä viime vuodelta sama tilaus, mutta parsaa ei. Gasthausin kesämenuu 2021 Tulemme viimeistään elokuussa taas


Tänään uimme, uimme ja uimme sekä syömme sekä ulkona että nuorten terassilla myöhään. Ei täällä nyt ihan lekoteltu ole, sillä mieheni remppaa vävyn kanssa ja me Merin kanssa...Niin, mitä me teimmekään? Miksi minun päässäni alkoi juuri nyt soida Frank Sinatran laulama Pulmusten tunnarisävel...Ai niin, puutarhailtu on!


Tässä on avara sisääntulo, jossa pionit tervehtivät tulijaa.


Jätskipaussilla vanhan omenapuun varjossa. Tämä on minulle yksi pihan viehättävimmistä paikoista.


No jopa! En tunnista pioneita, koska noin 1 000 kasvini joukossa ei moista ihanuutta ole. Syy on vaihtelunhaluni, mistä pioni ei ollenkaan pidä. Hyvä Meri♥


Leena Lumi&co


torstai 11. helmikuuta 2021

Iloista, lumista ystävänpäiväviikonloppua kohden!

Luonto on kuin lunta, unta ja unelmaa. Voiko talvelta enempää toivoa. Ei voi. Se on tässä ja nyt. Viikonloppuna on ystävänpäivä ja se on tässä blogissa myös jo 12 -vuotissyntymäpäivä. Silloin on usein ollut pieni party, mutta minä vietänkin tällä kertaa perhejoulua. Meillähän oli sellainen unohtumaton joulu, että tapahtui kaikki mahdollinen, mitä ei olisi voitu edes kuvitella. Ja vielä sen jälkeenkin eli se silmäjuttu, joka kaikkien tietojen valossa ilmoitti olevansa pahempi kuin olikaan, joten en voinut edes lukea. Sitä tunsi olevansa vain lastunen tuulessa...

Nyt näyttää vahvasti siltä, että joulumme toteutuu ja olen siis poissa somesta jonnekin ensiviikon alkuun ainakin. Nyt en nosta selkääni stressireppua, että 'voi, voi, kun sekin kirja on kesken ja...' Minä lähden  kevyesti ja kiitos Eeva Naapurin, myös huolettomana metsäkauriiden, oravien ja mustarastaspopulaatiomme suhteen, Eeva huolehtii. Kiitos♥

Pitkän viikonlopun menu ei ole jouluinen, mutta joulusta ovat esillä kaikki paitsi maailman kaunein kuusi

Kaksi joulutonttua ajelee hiljalleen kohti yhteistä joulua lahjakassit mukana ja myös joulun lapsemme syntymäpäivälahja. Dina on toipunut leikkauksesta hyvin ja perilläkin on luvassa lunta, joten valkean joulunkin saamme. Luvassa on ainakin konjakkilohta, naurua, pälpätystä, kohtaamisen tuomaa sydänlämpöä eli tavallaan samalla myös ystävänpäivääkin. Merin ja Samin ruokayllätykset ovat jatkuva odotuksen aihe. Oi perhe ja joulu, niin ne kuuluvat yhteen.

Olen kuitenkin kerännyt teille muutamia juttuja menneiltä vuosilta ja ystävänpäivältä oikeaan sivupalkkiin ylös. Kuvassa Anna-Mari Westin Ystävyys on elämän suola. Löydätte jutuista viisauksia ja kuuluisia sitaatteja ystävyydestä. Mieleeni tuli, kun nyt on yksinäisyys yksi elämän vitsauksista, että juuri ystävänpäivänä voisikin tavata tai vaikka soittaa, jos pelkona on korona, hänelle, jonka arvelet kaipaavan seuraa. Tällainen henkilö voi olla vaikka joku kauan sitten jonnekin kadonnut ystävä. Elämä vie, joten aina tulee paitsi kohtaamisia myös eroja. Muistaminen juuri ystävänpäivänä voi olla toiselle ymmärrystä suurempi asia. 

Toivotan kaikille tasapuolisesti mitä hauskinta ja lumisinta ystävänpäivää♥

ystävänpäiväterveisin
Leena Lumi

*****

PS. Olen poissa somesta jonnekin ensi viikon alkuun, joten kommentit eivät avaudu ennen kuin olen jälleen tilaisuudessa niitä avata. 

tiistai 9. helmikuuta 2021

Täällä sitä ollaan, mutta kaikenlaista muutakin kuin ihanaa lunta: Novaa, Ikeaa, Ratsulan jakku, ryppyvoidetta, lounas, silmälääkäri....


Vuodenaika antaa parastaan, mutta elämä kulkee omaa uomaansa. Ensin Tätä joulua en unohda!, sitten viime viikon maanantaina väliaikatsekkaus vuoden 2016 tapahtumaan, uudessa Jyväskylän sairaalassa, Novassa. En ole tainnut ikinä kehua sairaalaa, mutta nyt sen teen. Koska olin rankassa päivässä, en tietenkään huomannut kuvata! Lyhyesti ensivaikutelma, kun sisään astuu, ei tunnu sairaalalta tai sitten ollaan jossain unessa. Ihan hiljaista, hyvällä tavalla. Missään ei huuda televisio, kuten yleensä on paikoissa joissa odotetaan pääsyä lääkärille ja myös potilashuoneissa. Avara sisääntulo ja rappusia ensimmäiselle tasanteelle. Katse oikeaan alas: hirsimökki! Sen ulkoseinällä lapsi teki virtuaalipalapeliä aikuisen kanssa ja mökistä näkyi ainakin kahvitila. Katse vasempaan, Hiljaisuuden katu, jossa loosit. Yhdessä hoitaja ja potilas hiljaa juttelemassa, yhdessä joku mietti elämäänsä...Väritys kaunis harmaaseen taittava vihreä eli kuin meidän keittiön kaapistot

ja muuten luonnonvalkoista, ehkä white off tai Edelweiss...Jännittäviä valoratkaisuja ja huoneet ovat yhden hengen huoneita kaikki. Enää kukaan ei voi huudattaa televisiota, jos joku haluaa lukea tai nukkua. Siitä saa päättää itse. Tiedän kohta enemmän sillä serkkuni on menossa sinne piakkoin operoitavaksi. No, kun kotiin päästiin olivat voimat ihan loppu. Seuraavina päivinä sain luettua kirjan tai kaksi ja reipas sauvakävelykin tehtiin. Siihen se sitten loppuikin, sillä kolmantena aamuna heräsin oikea silmä melkein umpeen muurautuneena. Oltiinkin jo perjantaissa ja kun koitti la luin toisella silmällä puhelimestani ET-lehden jutun Oodi silmilleni ja nauroin kyynelten läpi. Varasin ajan silmälääkärille heti maanantaiksi, sillä onko olemassa mitään silmälääkäripäivystystä...minä en ainakaan löytänyt. 


Kartiovalkokuusi, yksi yhdestätoista, lumikuorman alla. Hyvin ne ovat niistä selvinneet ja oikaisseet itsensä kun aika on. Niin, olin sitten tilannut kampaajankin ja sekin oli peruttava kiitos silmäni. Alla köynnöshortensia


Odottavan aika oli pitkä enkä voinut lukea! Maanantaina sitten silmälääkärille ja tutkimus oli perusteellinen. Ei mitään irtaumia, joita olin kauhulla pelännyt. Eikä edes sitä silmänpainetta, jota eräs lääkäri oli nähnyt...Sain lääketippoja eikä mitään rajoitteita tullut. Lääkärini oli uusi ja kun olin hoitohuoneen ulkopuolella odottamassa puudutustippojen vaikutusta, mietin, että oliko valinta oikea, kun ei pilkettä silmissä. Hymyn näkee maskista huolimatta silmistä! No, menimme sisälle ja Reima päätti tehdä testin. Kun kysyin tulevasta perhejoulun vietostamme, että onko mitään rajoitteita sauna tms., niin ei ollut mitään esteitä. Siinä kohtaa iski Reima ja sanoi, että kai sitä sitten voi myös RYYPÄTÄ? Olisin voinut vajota maan alle! Mitä se on nyt, jos viemme joulun synttärikalulle lahjan lisäksi kuoharipullon ja kaikille yhteisesti omatekemää kirsikkalikööriä yhden pullon. Tähän asti vain äiti on saanut koko pullon! Onneksi, ONNEKSI uusi lääkärini alkoi nauraa ja neuvoi vain kieli poskessa kohtuutta. Helpotus! No, en kyllä voi salata, että mukaan lähtee yksi maailmanvoittajagini eli Kyrönapue, mutta se on pieni ja tyyris pullo. Tämä oli aikoja sitten hankittu pitkään jouluun...


Silmälääkäri oli nyt niin suuri helpotus, että söimme Sokkarilla lounaaksi uunijuustoperunat, katkaravuilla täytetyn kampelan sekä ratatouillen. Huomasin samalla, että oli -25 prosenttia ale normaalihintaisista tuotteista, joten koska en lokakuussa siskopäivänä ostanut Ratsulasta tätä jakkua


olin ehkä ansainnut 75 ml:n purkin Lancomen suosikkivoidettani sekä kollageenikapseleita.


Ohitin jopa tämän erikoisen kultaköynnöksen, josta oli kaksi eri versiota ja hintaa. Nimet olivat vain latinaksi, mutta ehkä tämä on kultaköynnös vartettuna johonkin...


Sokkarilla on nyt myös Ikea, josta nappasin nopeasti ohi mennessä tämän keittiökuvan.


Nyt en siis tosiaankaan tiedä, milloin kirjaa tulee, sillä en lue yli puolen yön ja alan myös valmistautua tulevaan perhejouluun. Ja eilen emme tosiaankaan muistaneet noutaa sitä uutta silmälääkettä, kun teimme sentään puuduttavat Prisma-ostoksetkin. Selviän ehkä tavallisilla kostutustipoilla jo, mutta focus nyt muualla kuin lukemisessa. Tosin luin joulun aikaan hyvän dekkarin, mutta olen unohtanut sen eli luen uudelleen. Unohtaminen ei ole huonon merkki, sillä Siri Hustvedt on sanonut, että 'parhaatkin kirjat unohtuvat, kun kannet ovat sulkeutuneet'. No, tätä en ole ennen sanonut, sillä jotkut kirjat eivät unohdu millään, mutta kaikkia ei voi muistaa. Kunhan nyt kaikki menisi oikein hyvin...

Mukavaa viikon jatkoa♥

Love
Leena Lumi

kuva koskikarasta Pekka Mäkinen

perjantai 5. helmikuuta 2021

Vanessa Springora: Suostumus

G. ei ollut tavallinen mies. Hän oli ottanut asiakseen ryhtyä seksisuhteisiin vain koskemattomien tyttöjen ja alle murrosikäisten poikien kanssa ja kertoa niistä kirjoissaan. Sitä hän teki, kun käytti minun nuoruuttani seksuaalisiin ja kirjallisiin tarkoituksiin. Hän tyydytti laissa kielletyn intohimonsa minun avullani joka päivä ja rehvastelisi taas voitonriemuisesti saavutuksellaan uudessa romaanissaan.

Niin järkyttävältä ja pöyristyttävältä kuin tämä ehkä kuulostaa, äiti saattoi tiedostamattaan pitää G:tä ihanteellisena isänkorvikkeena minulle, isänä jota ei ollut kyennyt minulle tarjoamaan.

Se jopa jollain lailla lisää äidin arvostusta. Niissä boheemeissa taiteilija- ja älykköpiireissä, joissa me liikumme, suhtaudutaan moraalisiin poikkeamiin suvaitsevasti, jopa tietyllä tavalla ihailevasti. G. on sentään kuuluisa kirjailija, se on itse asiassa aika imartelevaa.

Hänen ( äidin) mantrakseen on jäänyt ”On kiellettyä kieltää”. Ei ajan henkeä niin vain voi välttää.

Vanessa Springoran omaelämäkerta Suostumus (Le Consentement, WSOY 2021, suom. Lotta Toivanen) ravisutti ilmestyessään Ranskaa, koko kirjallista maailmaa ja kaikkia, jotka kirjan lukivat. Olen lukenut samasta aiheesta vähän aikaa sitten erinomaisen Kate Elisabeth Russelin teoksen Vanessa, jonka tyyli ei ollut yhtä henkilökohtainen. Kirja ylsi lukuvuoteni 2020 kuumaan ryhmään. Mieheni Reima haluaisi Russelin teoksen oppikirjaksi kaikille, jotka ovat nuorten kanssa tekemisissä eli ’miten saada nuoret ymmärtämään, että aikuisen esittämä palvova rakkaus ei ole sitä vaan aivan muuta.’ Ranskalaiset tekevät kaiken toisin haluten korostaa vapautta kiellettyynkin, mutta onneksi tämä ei ole koko Ranska.  Ranskalaisen Delphine de Viganin elämäkerta äidistään Yötä ei voi vastustaa, liikkuu osin samoilla laittomilla kentillä, kuin Springoran teos, jossa ’suostumus’ on vain oletus. Yötä ei voi vastustaa ei jätä minua ikinä. Sen paikkakin on muualla kuin kirjastossa. Kun Vanessa Springoran äiti ajan henkeen viitaten antoi suostumuksen, annetaan ymmärtää, että sen tekee myös lapsi, kolmetoistavuotias lapsi. En ole kiveä, vaikka olenkin kovia kirjoja pedofiliasta lukenut. Jokin ranskalaisten tavassa kertoa vain lävistää minut kuin tikari. Olen tarinan värisevä uhri nuoren viehättävän naisen äitinä, sillä muistan millaista oli olla nuori ja kuulla yössä huutavien junien kutsut...En voi ohittaa tätä kirjaa läpihuutojuttuna. Tämä on tosi ja satuttavakin tarina.

Luin eilen uutta Anna -lehteä, jossa Kira Poutasen jutussa Oman elämänsä päähenkilö, G:stä aikoja sitten  selvinnyt Vanessa Springora kertoo miten hän joutui yli vuoden kestäneeseen  seksisuhteeseen 50-vuotiaan kuuluisan ranskalaisen kirjailijan Gabriel Matzneffin kanssa. Hän kuvailee hengästyttävän tarkasti, miten isän ikävä, äidin ihailu G:tä kohtaan, ajan henki, hänen oma kiinnostuksensa kirjallisuuteen ja tietysti kokemattomuutensa saivat hänet ansaan. Tajuttuaan lopulta mikä G. oli miehiään eli Vanessa ei ollut ainoa: uhreina olivat aina uudet koskemattomat tytöt ja Manilan esipuberteettiset pojat. Vanessa halusi hukata itsensä. Siitä on kirjassa vahva kuvaus, jossa Vanessa kulkee Pariisin kaduilla oltuaan syömättömänä kauan ja alkaen kadottaa itseään psykoosiin, jonne G. oli hänet ajanut. Psykoosi parani ja ehkä sitä hetkeä kuvannee lause:

”Onko kaikki tämä siis totta? Enkö minä olekaan…fiktiivinen?

…mutta hänen sieluaan korjataan kauan. Hänen pitää löytää omat sanansa takaisin, oppia luottamaan ja rakastamaan terveellä tavalla ja haastaa elämänsä unelma eli ryhtyä kirjoittamaan.

Anna -lehden Kira Poutasen haastattelussa Vanessa kertoo:

”Yritin tavallaan piiloutua fiktion taakse ja silti kertoa oman tarinani. Sitten tajusin, että minun on kirjoitettava tapahtuneesta minä-muodossa, suoraan. En vielä tiennyt, mitä tekstillä tekisin, ajattelin vain, että se oli kirjoitettava.”

Vanessa Springora kirjoitti pieniä tekstinpätkiä lähinnä öisin, kun ei saanut unta, ja kun jokin tapahtuma nousi hänen mieleensä. Fragmentaarinen muoto näkyy myös lopullisessa kirjassa, joka on helppolukuinen ja tehokas.

”Kustantaja tarttui tekstiin heti.”

Vuonna 2021 Vanessa Springora on menestyskirjailija sekä Julliard-kustantamon – juuri sen saman, joka vuosia aiemmin julkaisi Matzneffin pedofiliakirjan – kustannusjohtaja. (KP, Anna no 5)

Ranska on omanlaisensa maa ja on huomattava Springoran teon julkaista kaikki tapahtunut todesti, ei G:n värittämänä, olleen todella rohkea teko. G:llä on ihailijajoukkonsa, jonka mielestä vaikeneminen on suostumus. Eräs ihailemani ranskalainen näyttelijä oli jyrkästi vastaan me too-liikettä…

Rangaistuksia annetaan, mutta normi tuntuu olevan, että papit ja taiteilijat ovat lain ulottumattomissa. Voiko uskonnon ja taiteilijuuden varjolla saada kaiken anteeksi? Ei voi ja uhrien äänet ovat vihdoin alkaneet kuulua. Suuri kiitos siitä Vanessa Springoralle, joka uskalsi

laittaa itsensä alttiiksi

kertoa kaiken kuten se meni

pedofilia ei ole rakkautta

kirjoittaa kirjan rikoksesta ja osoittaa syyllistä


*****

Tästä kirjasta ovat lisäkseni kirjoittaneet ainakin Kirja hyllyssä Tuijata  Kirja vieköön!

keskiviikko 3. helmikuuta 2021

Mattias Edvardsson: Hyvät naapurit

Mitä voi tehdä, jos huomaa, että omassa lapsessa on jotain vialla, ettei kaikki ole niin kuin pitäisi?

Sulkea silmänsä. Toivoa, että se on sittenkin pelkkää kuvitelmaa, ohimenevä vaihe, jotain mikä katoaa ajan kanssa. Uskotella ja vakuuttaa itselleen, että ihmiset ovat erilaisia ja ainutlaatuisia, ettei ole olemassa mitään muottia, johon kaikkien pitäisi sopia.

Missä vaiheessa aloin ymmärtää? Paljon aiemmin kuin olen halunnut myöntää itselleni. Tiesin jo ennen kuin ostin talon. Silloin kun muutimme Köpingeen.

Fabian hymyili harvoin. Hän istui tietokoneella tai kirja sylissään ja vastasi kysymyksiini korkeintaan parilla sanalla.

Vasta kun Micke ja Bianca muuttivat naapuritaloon, tapahtui vihdoin selvä käänne parempaan.

Mattias Edvardssonin Hyvät naapurit (Goda grannar, Like kustannus 2021, suomennos Outi Menna) tarjoaa meille jälleen hyytävää psykologista pohjaimua perhe- ja ihmissuhteisiin, tavalla, jolla paremmaksi ei voi ehkä enää mennä. Olen lukenut Mattiakselta tätä ennen Melkein tosi tarina ja Aivan tavallinen perhe. Viime mainittu herätti minut todella tajuamaan, missä kirjailija Edvardssonin kanssa mennään ja teos on ollut myös huikea lukijasuosikki. Hän kirjoittaa puhtaasti varsin koskettavia ja rankkojakin kertomuksia meistä ihmisistä. Millaisia me oikein olemme? Mihin kykenemme? Miten paljon voimme erehtyä luullessamme olevamme oikeassa ja oikeutettuja? Miten vähän näemme toisistamme, koska haluamme nähdä sen, mikä olisi meidän totuutemme.

Tarina sijoittuu Skåneen idylliselle pientaloalueelle joka on Köpingenin Astrid Lindgren -alue. Taloista näkee toisten pihoille ja osa tilasta on yhteispihaa. Vähän kuin turvapesä, jonne muuttaa Jacqueline viisivuotiaan poikansa Fabianin kanssa. Heidän elämänsä on jäänyt Yhdysvaltoihin, jossa Jacqueline toimi mallina, kunnes kolmenkymmenen vuoden ikä alkoi olla alalle liian korkea. Suhde lapsen isään ei ollut toiminut ja Jacqueline päätti palata kaikkien vuosien jälkeen Ruotsiin.  Hän on yksi tarinan kertojista nähden asiat omalta kannaltaan ja aina lastaan puolustaen. Fabianilla ei ole mitään diagnoosia, koska hänen äitinsä ei suostunut sitä edes kokeilemaan, vaan raivostui jo pelkästä ehdotuksesta. Lukija voi sitten pohtia mitä on kyseessä, sillä tyhmä Fabian ei ole. Hän voisi muiden mielestä kirjan tapahtumien perusteella saada joitakin kirjainyhdistelmiä, mutta yhtä hyvin hän on äitinsä huonojen miesvalintojen uhri ja vihamielisen ympäristön uhri.

Jostain syystä Jacqueline ajattelee, että on vain hyväksi kun Micke ja Bianca lapsineen muuttavat naapureiksi. Seuraa Fabianille ja enemmän hänellekin, sillä pihapiirin perinteitä vaaliva vanhempi pariskunta ei kovasti ilahduta Jacquelinea eikä hän heitä. Alueella asuu myös muutamia hänet huomanneita miehiä, jotka yllättäen ovat ihan ammateissa, toinen pankissa ja toinen poliisina, mutta lopulta heistä aiheutuu vain harmia. Jacqueline seuraa uusia naapureita, mutta perheen äiti Bianca, joka on kiinteistövälittäjä, on valistanut jumppamaikka miestään Mickeä, että näin pienellä alueella on naapureihin osattava pitää juuri oikea välimatka olematta silti epäkohtelias. Mitä Bianca sille mahtaa, että lapset jatkuvasti törmäävät toisiinsa koulussa ja leikkikentällä ja pihalla. Mitä hän sille voi, että ei ole malliluokkaa ja on täynnä outojakin pelkoja. Hän ei aavista ollenkaan, miten häntä aluksi ihaillaan:

Toiset vain syntyvät sellaisina. He kulkevat läpi tulen saamatta palovammoja ja läpi veden kastumatta. Minä olen koko elämäni ajan tottunut jäämään sellaisten naisten jalkoihin. Toisinaan he pysähtyvät mulkaisemaan kateellisesti sääriäni tai rintojani kiiruhtaakseen sitten taas eteenpäin tietoisina siitä, että he ovat vetäneet pidemmän korren elämän arpapelissä. Olin aivan eri lähtöviivalla sellaisten ihmisten kanssa kuin Bianca Andersson.

Se mikä se Jacquelinen korsi sitten olisi ollut käy kirjan tapahtumavyöryn kautta hyvinkin selväksi. Edvardsson on kiehtova kirjoittaja: hän osaa kirjoittaa lapsista, naisista ja miehistä kaikenikäisinä luontevasti sokaistumatta kenenkään tissivaoista. Pidän siitä, että naista ei kuvata vain objektina ulkonäkönsä perusteella. Pidän siitä miten Mattias nostattaa kauhunväreitä. Pidän kaikessa hänen tyylistään. Minusta hän on värisyttävin kuvaillessaan Fabianin ajatuksia. Ne tulevat esiin Fabianin kertojavuoroilla. Vuorottelevat kertojat ellei heitä ole liikaa, on aina erinomainen ratkaisu. Siinä Mattias Edvardsson on mestari. Kirjoitin edelliseen Mattias -kirjaan erään lauseen, josta olen aina pitänyt. Minulle se on tämänkin Hyvät naapurit kirjan tunnari, sillä tämä unelma-alue koostuu onnettomista tai onnellisista perheistä. Tämän kerran vielä Mattiakselle Tolstoin kuuluisa aloitus Anna Kareninaan: ”Kaikki onnelliset perheet ovat toistensa kaltaisia, jokainen onneton perhe on onneton omalla tavallaan.” Tarinan iso tragedia vie paljon mennessään. Ainajaikuisesti. Tämä koskettaa heitäkin.

Elämä hajoaa, ihmiset katoavat. Mikään ei ole ennallaan, eikä kukaan tiedä miksi.

Minä jatkan putoamista.

Ainajaikuisesti.


*****

Tästä kirjasta on lisäkseni kirjoittanut ainakin Tuulia/Lukutuulia

*****

Dekkarit Leena Lumissa

perjantai 29. tammikuuta 2021

Lumen taikaa ja viikonloppuun!


Nautitaan nyt puhtaasta puuterilumesta intohimolla! Teimme eilen metsälenkin lumen valossa. Oli autuaallisen hiljaista ja lumi puhdasta. Se oli täydellistä satua♥ Kulku sujui hyvin lumen valossa.

Luen, mutta haluan aikaa myös lumesta nauttimiseen. Tulipa nyt kirja, joka taitaa viedä, ei enää pikkutunneille, mutta sinne jonnekin yli puolen yön. Tätä oli odotettu!

Talvikollaasissa mukana myös suuriruhtinatar Olga: Those were the days♥

Yuyu -tunikamekkoa meni juttuni jälkeen niin, että ehdin just ja just ostaa ystävälleni Saksaan. Oikealla alhaalla oleva kuva on ollut Ilona Pietiläisen kirjassa Talven taikaa ja vasen alhaalta on joululta 2017, jolloin kaikki oli just kohdillaan. Olen kokenut rannikolla liian monta joulua ilman lunta, joten arvostan valkeaa joulua.


Jos suojasää yllättää sitten vain lumiukkoja ja lumilyhtyjä tekemään. Ja lumilinnoja! Kuva on Ilona Pietiläisen, mutta on sitä meilläkin rakennettu lumesta jopa kaksikerroksinen lumilinna. Sinne vein sitten meille kaikille kaakaot ja lumilinnassahan se vasta maistui.

Kaikille ihanaa ja lumista viikonloppua♥

lumiterveisin
Leena Lumi


Kuka enää muistaa sen vuoden, jolloin heitin jo kukkineen amarylliksen pannuhuoneeseen ja astiaan, jonne laitan kukkaraukat, joilla ei toivoa enää ole. Kerran sinne kurkkasin ja mitä näinkään: Amaryllis oli aloittanut uuden elämän, mutta paljon tummempana. Nopsasti nostin sen esille ja istutin uudelleen! Magiaa!

torstai 28. tammikuuta 2021

Annamari Marttinen: Häiriömerkintä

Sain aina kuulla minkä jo tiesinkin. Viimeisimmän laskun eräpäivä oli ollut kolme viikkoa sitten, siihen oli lisätty edellinen, maksamaton erä sekä kaksi viiden euron muistutusmaksua.

Muistutusmaksut nopeassa sikiämisessään ja monistumisessaan ovat velka-ahdinkoisen ihmisen kuolinsyy. Samoin kuin korko, käsittelymaksut, palvelumaksut, tilin- ja luotonhoitomaksut.

Otin ensimmäisen pikavipin.

Ahdistus alkoi töniä rintakehässäni kuin olisin aiemmin ottanut rauhoittavan, jonka vaikutus oli alkanut heiketä.

Annamari Marttisen Häiriömerkintä (Tammi 2021) menee todellisuustunteisuudessaan ja koskettavuudessaan ihan jokaisen iholle, joka on joutunut tavalla tai toisella rahavaikeuksiin ilman mitään suojaverkkoa. Tämä voi tapahtua kenelle vain tuloista riippumatta. Se on kuin syöpä, jolle ei löydy muuta selitystä kuin ’sattumakortti’. Kaikki kauhea vain alkoi tapahtua ja nyt se tapahtui autoliikkeen sihteerille Karoliinalle. Hän oli eronnut ja hänellä oli tytär Lumi, jonka isän kanssa oli ollut sopuero ja Lumin tapaamiset isänsä kanssa järjestyivät kiistoitta. Karoliina ei halunnut kuuta taivaalta, ainoastaan isomman asunnon, jossa hänelläkin olisi oma makuuhuone. Kun kiinteistövälittäjä Jyrki Jämsen vielä ennusti Karoliinan asunnon menevän noin kolmessa kuukaudessa, tapahtumat alkoivat vyöryä. Karoliina ja Lumi löysivät uuden unelmakotinsa, jonka keittiökin oli remontoitu vasta seitsemän vuotta sitten…Karoliina haki lainaa ja sai sen tutussa pankissa helposti. Silloin tapahtui kuin blackout, sellainen joka voi tapahtua kenelle tahansa meistä. Karoliinan mielestä etenkin keittiö oli järkyttävä eli se heti purkuun ja sitten kohta kylpyhuone ja…Tutut automyyjät ehdottivat kahta remonttimiestä, jotka tekisivät keittiön täyspurun ja vielä muutakin tarvittavaa maksettuna pimeästi kolmenkymmenen euron tuntihintaan per mies. Se tuntui ihan kohtuulliselta. Jämsen otatti Karoliinan asunnosta myyntikuvat ja ensimmäisen näytön lähetessä Karoliina ja Lumi asuivat jo uudessa kodissaan. Karoliina alkoi suunnitella tupareita…

Kohtalo. Julma kohtalo vei Karoliinalta työpaikan juuri nyt. Kaksi kuukautta muuton jälkeen. Hänen entisen asuntonsa sunnuntainäyttöön ei tullut ketään. Eikä tullut seuraavallakaan kerralla. Erittäin vakuuttavasti Marttinen kuvasi velkasuman kertymistä. Aloin kuulla korvissani Huuliharppukostajan tunnarin. Laskut kasaantuivat ja niihin oli lisätty vaikka mitä maksamattomuuden takia ja aina tietysti korko. Pankki antoi kaksi kertaa lyhennysvapaata, mutta vain kolme kuukautta kerrallaan eikä se riittänyt edes kunnon tekohengitykseen. Karoliina alkoi vältellä ystäviään. Hän piti huolen Lumin huolettomuudesta. Hän seisoi jyrkänteen reunalla miettien, kumpi olisi vaihtoehto: kuolema vai maksuhäiriömerkintä. Tuosta kauheasta sanasta tuli koko elämän määrittäjä. Lopulta, tietäen mihin ryhtyi, mutta olosuhteiden pakottamana, Karoliina ajautui pikavippifirmojen sivuille, jotka tarjosivat vakuudetonta luottoa 2 000 eurosta aina 70 000 euroon asti. Vaikka hän otti aluksi vain 2 000 euroa, oli hänen kerrottava kaikki. Karoliina kertoo kaiken muun paitsi työttömyytensä. Nyt oli jo pakkotilanne, sillä molempien asuntojen yhtiövastikkeet olivat rästissä useammilta kuukausilta samoin uuden asuntolainan lyhennys.

Marttinen tekee loistavaa työtä. Hänellä on myös omakohtaista kokemusta rahattomuudesta lyhyeltä ajalta, mutta pointti on hänen tapansa tarttua asioihin, joissa on kohtalokasta kasvojen menettämisen pelkoa tai muuta menetystä. Kun aloitin blogini kauan sitten (2009) havahduin lukijoihini, kun olin kertonut Marttisen kirjasta Mistä kevät alkaa (2010). Luin myös Kuu huoneessa, Ero ja Valkoista pitsiä, mustaa pitsiä. Etenkin naiset tuntuivat löytävän tarttumapintaa Marttisen aiheisiin. Naiset voivat kokea samaistumista hänen aiheisiinsa tai sitten he tajuavat ’sen kaiken voivan tapahtua ihan kenelle vain.’ Minulle tämä on Marttisen teoksista paras, vaikka en ole lukenut kuin yllä mainitsemani. Häiriömerkintä on Marttisen yhdestoista teos.

Joulu on tulossa. Miten järjestää joulun rahaton. Tietysti pikavipillä. Lapsen tähden. Lumin tähden.

Jokaisella on oikeus jouluun. Pahantekijöillä, murhamiehillä, alkoholisteilla, kodittomilla, metsän eläimillä, lintulaudan linnuilla…

Pikavippien ottajilla…Koska häpeävät niin paljon.

Häpeävä pakottamalla pakottaa joulun tunnelman ja mielen ja hän pystyy olemaan sen yhden päivän, tärkeimmän, jouluaaton, pelkäämättä koko ajan.

Hän muistaa joulurauhan. Joulurauha on edelleen olemassa ja edelleen se julistetaan Suomen Turussa ja kaupunkien toreilla.

So this is Christmas and what have you done?