sunnuntai 2. lokakuuta 2016

Riitta Jalonen: Kirkkaus


Ei ole nimenhuutoa enää, käsi tärisee samalla lailla kuin mielisairaalassa, kun kirjoitin salaa niin kuin olisin vapisevin käsin opetellut uusia kirjaimia ja sanoja.

Mikä oli ensimmäinen lause ja missä se nyt on? Missä se on piilossa, olen tehnyt sen jo, kirjoittanut jo, mutta en näe sitä toisten joukosta, en erota sitä muista.

Ensimmäinen lause toi tullessaan toivon. Vain toivon tähden voin kirjoittaa, en vihan tai pelon. Kun on kirjoittamalla kokenut kirkkauden ja nähnyt mustasta ajasta erottuvan valon, ei voi unohtaa sanojen voimaa.

Riitta Jalosen romaani Kirkkaus (Tammi 2016) on kuin lokin liidon ilman kirkkauteen kirjoitettu kuiskattu huuto. Olet pimeääkin pimeämmässä ja löydät kirkkaimman kirjainten, sanojen ja lauseiden kautta. Jalonen kirjoittaa fiktiivisesti, mutta tapahtuneisiin kiinnittyneenä ja selvästi myös kiintyneenä, kertomusta uusiseelantilaisesta kirjailija Janet Framesta (1924-2004). Framella oli kokemastaan elämänvääryydestä huolimatta tuottelias ura kirjailijana, mutta jostain mystisestä syystä emme ole saaneet hänen kirjojaan suomeksi.

Janetin elämän lähtökohtakaan ei ollut tavanomainen, sillä hän kertoo kantaneensa kuolemaa jo syntyessään: Hänen kaksosveljensä kuoli jo äidin kohdussa, Janet jäi eloon. Perheessä oli lapsia runsaasti ja heistäkin yksi toisensa jälkeen kuoli: kaksi sisarta hukkumalla. Isä oli tavallaan taustalla ankarana ja pettyneenä: Geordie –pojan epilepsia oli hänelle mahdoton ylikäydä. Äiti eli tavallaan paossa elämän ankaruutta pää pilvissä kirjoittaen ja myyden runojaan, vaikka vain, että perhe saisi rahaa kirjekuoreen. Köyhyys oli ilma, jota perhe hengitti, mutta samalla se vei Janetilta usein melkein kaiken ilman. Hän vaelteli ja oli paljon yksin. Mielikuvitus kehittyi samaa tahtia kuin hänen erityislaatuinen persoonansa.

Linnut lauloivat lähellä, parvi oli piilossa pensaitten takana. Äitikin voisi kuulla ne. Kerran kun pöllöt itkivät, juoksin kotiin, avasin villatakin napit että äiti havahtuisi niiden surkeaan ääneen, jonka toin meille villatakin sisällä, mutta äiti vain kirjoitti, hänen huulillaan oli runojen alkuja, kirjainten palasia ja hän tiputti ne suustaan paperille, jota kynä täytti kiireisenä.

Äidin kädet olivat karheat ja punaiset, kotona haisivat kalojen perkeet, pysähtynyt toivottomuus, isän pettymys ja äidin hymyilevä poissaolevuus sekä Janetin varmuus, että tuuli kuljettaa sanat oikeaan paikkaan. Janetin olemus herättää huomiota ja sen Jalonen tuo kirjassa loistavasti esiin myös maagisen realismin keinoin. Huomiota herättävin on Janetin punainen hiuspehko, joka ei tottele ketään eikä mitään. Punainen hiekkapilvi löytää sen ja vetää sinne muurahaisille polut. Punaiset hiukset ovat myös Janetin lohtu, hänen jouduttuaan väärän diagnoosin vuoksi mielisairaalaan kahdeksaksi pitkäksi vuodeksi, sillä edes kaksi sataa sähkösokkia eivät taivuta hiusten tahtoa. Niillä on Janetin sielu.

Tapahtuu ihme ja Janet vapautuu mielisairaalasta. Hän muuttaa pois. Frankin armeijamökkiin, Ibizalle, Lontooseen...minne vain, kunhan

Omaa voimaa suojelee kaikkein eniten ympäristössä vallitseva hiljaisuus.

Riitta Jalosen kirkkaus jäi minuun. Jatkan Janetin kanssa tavalla tai toisella. Samoin kanssani kulkee lahjakas kuvanveistäjä Camille Claudell, joka kuoli mielisairaalassa kostona uskalluksestaan uhmata miehistä lahjakkuutta. Myös laulaja Frances Farmer kulkee mukana. Hänelle ehdittiin tehdä lobotomia, joten...tarvitsemme kirkkautta. Miten hienosti Riitta Jalonen sanookaan kirjan lopun luvussa Oman kuvan luo. Siinä hän kertoo, miten löysi ensin Uudessa –Seelannissa Kirjakaupasta Framen kolmiosaisen omaelämäkerrallisen teoksen ja osti sen jälkeen Janet Framen Owls Do Cry –nimisen proosateoksen, silloin mitenkään aavistamatta, mihin Kirkkauteen kirjat hänet vievät:

Kirkkaus-romaani on kunnianosoitus Janet Framelle. Hän näyttää hienoilla teoksillaan, että kirjallisuuden avulla voi selviytyä kuoleman pelosta.

Saman tekee nyt Riitta Jalosen huikea romaani Kirkkaus. Näin syntyvät klassikot. Näin kirjoitetaan maailmankirjallisuutta. Olen sanaton. Leijun...Olen valkoinen tunturipöllö.Vapaa valitsemaan...


Valokiila poimii meidät kaikki esille, kun merelle tulee yö.

*****

Jane Campionin ohjaama elokuva, joka perustuu Janet Framen elämäkerrallisiin teoksiin An Angel at My Table

*****

Tuomas Juntunen Parnasso (6-7): 

” Olen aiemminkin pitänyt Riitta Jalosen kirjoista, joiden hallitun ja hillityn pinnan alla riittää merkityksiä tulkittavaksi. Uusimmalla romaanillaan Kirkkaus Jalonen kuitenkin yltää kirjailijana uudelle tasolle, ehkä kaikkein korkeimmalle. Luin romaanin kasvavan ihailun ja kunnioituksen vallassa. Kirkkaudessa kirjailijan ammattitaito ja suuri aihe yhdistyvät tavalla, joka tuo mieleen pikemminkin vuotuisten Nobel-spekulaatioiden ennakkosuosikit kuin suomalaisen kirjasyksyn.
--- Jalosen kertojanääni on hänen oma huikea luomuksensa, joka pudottelee upeita kielikuvia ja yllättäviä havaintoja yhden toisensa jälkeen täysin luontevasti, ilman pienintäkään kikkailun tuntua. Pakottomuudessaan ja kirkkaudessaan romaani on otsikkonsa mukainen.
--- Kirkkaus on uransa huipulle ehtineen sanataiteilijan mestariteos.”



*****

Tämän kirjan ovat lisäkseni lukeneet ainakin Susa/Järjellä ja tunteella  Annika/Rakkaudesta kirjoihin  Tuijata.Kulttuuripohdintoja  Kirja hyllyssä  Arja/Kulttuuri kukoistaa  Krista/Lukutoukan kulttuuriblogi  Pieni Kirjasto  Laura/Lukuisa  Mai/Kirjasähkökäyrä  Tuomas/Tekstiluola  Katja/Lumiomena  Suketus/Eniten minua kiinnostaa tie  Luetut/Lukemattomat

34 kommenttia:

  1. Oi että <3 Minäkin olin tämän jälkeen ihan sanaton. Ja liikuttunut Kirkkauden mestarillisuudesta.

    VastaaPoista
  2. Olen tämän kanssa puolivälissä menossa, ja voin jo nyt sanoa että <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marikas, just niin ja uskon, että tämä on hengitys kehgitystäsi!<3

      Poista
  3. Tiesin niin, että tämä on sinunkin sielukirjasi. Olen jo hankkinut Frametin kaksi kirjaa enkkupokkareina. Ihmettelen kyllä, ellei joku suomalainen kustantamo pian käännä jotain Frametin teoksista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Susa, olisit vinkannut: Meinasi mennä ohi. Se tuli kirjasumassa, joita en ollut tilannut, mutta onneksi, onneksi luin takakansitekstin ja kerrankin se oli järjellinen ja kirjan henkeen. Minä odotan niitä ja nyt olen kahden vaiheilla, että uskallanko tilata sen elokuvan, sillä sain Francesin lainaksi aikanaan ja en ole vieläkään toipunut. Toisaalta tässä Janet sentään pelastuu lobotomialta ja kirjailijuus jatkuu eli hyvä loppu.

      Haluan heti sen Pöllöt itkevät!

      <3

      Poista
  4. Hienosti välität kirkastuneen olotilan Kirkkauden jäljiltä.

    Välillä unohtuu Kirkkautta lukiessa, että kyse on romaanista, Jalosen romaanista eikä Janet Framen elämäkerrallisesta tekstistä. Pitäisikö alkaa pommittaa Jalosen kustantajaa, että Framen romaaneja pitäisi suomentaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuija, kiitos<3 Miten hauskaa, että kävin tätä jo blogissasi etukäteen aavistelemassa:)

      Minä vain antauduin. Kaikki virtasi kuin veri veressäni. Fiktio vai faktaa ja miten on painotus? No, en tätä vie elämäkertoihin, mutta nyt nousi nälkä lukea Janetin kirjoja ja myös hänen omaelämäkertansa.

      Ehdottomasti! Jos tästä tulisi bloggaajien vuoden 2016 paras kotimainen, eikö se olisi jo kustantajalle merkki, että alkavat suomennuttaa Framen teoksia. Minä lukisin kaikki!

      <3

      Poista
  5. Tämä on näköjään sitten pakko lukea. Kiitos taas vinkistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paluumuuttajatar, ehdottomasti. Minä taisinkin sinulle tästä jo vinkata vai oliko se Birgitalle...en enää muista: Pääasia, että kumpikin luette tämän<3 Ole hyvä<3

      Poista
  6. Hieno postaus hienosta kirjasta. Minä luin tämän pari viikkoa sitten ja ihan yhtä paljon tykkäsin kuin sinäkin Leena. Upea kirja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anneli, kiitos<3 Kiva kuulla: Ihan tajuton olo, kun saa lukea jotain kuin hengittäisi omaa hengitystään, eläisi tätä.

      <3

      Poista
  7. Vinkkasit tätä jo mulle aiemmin ja tutkailin mistä kirja kertoo ja kiinnostuin heti. Nyt kun luin tämän sinun tekstisi...vau! Kirjastossa tässä on pieni jono, mutta ei se mitään, hyvää kannattaa odottaa (varsinkin kun mulla on kaksi tiiliskiveä kesken).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, juu, se taisi olla siinä privassa, kun tämä oli vielä kesken ja olin ihan muissa maailmoissa:) Tämä on sitten ihan must ja hot. Minulla on yksi tiiliskivi odottamassa, mutta kun sen aloitan, sitten minua ei täällä kuulu...

      Olen mieluusti tunturipöllö, ellet sinä pidä tästä kirjasta!!!

      Poista
    2. Kirkkaus. Miten loistava ja osuva nimi tälle kirjalle.
      Lukemisesta on jo muutamia päiviä ja olen vieläkin sanaton.:)

      Kiinnostavaa, että me molemmat ollaan enemmän innostuneita maailmakirjallisuudesta (vrt. kotimainen), mutta tänä syksynä olet vinkannut/olen napannut sun blogista kaksi kotimaista kirjaa. Sami Hilvon Pyhä peto oli todella kiinnostava ja vetävä ja Kirkkaus meni suoraan sieluun.

      Poista
    3. Sanna, mahtavaa, että pidit molemmista suosikeistani<3

      No, olen nyt itsekin yllättynyt, sillä näiden kahden päälle tulee heti mieleen ainakin 3 tosi vahvaa ja sinulla on nyt niistä yksi omanasi:), mutta Pyhä peto ja Kirkkaus ovat maailmankirjallisuutta.

      Poista
  8. Leena, en ole vielä ehtinyt Jalosen romaaniin... Palaan juttuusi kun olen sen tehnyt!

    Kaikkea hyvää uuteen viikkoon ja lokakuuhusi! <3 <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, jos Kirkkauteen haluat mennä nyt, takuulla yllätyt...

      Kiitos samoin sinulle!<3<3<3

      Poista
  9. Minulle tämä Kirkkaus oli järisyttävin lukukokemus pitkään aikaan. Aiheen puolesta tietysti (en kyllä ollut kuullutkaan Janetista tätä ennen, mutta kirjailijuuden kannalta aihe osui nappiin), mutta myös Jalosen tyyli ja tapa kirjoittaa iskivät niin kohdalleen kuin olla ja voi. Olin ihan mykkänä. Ja itkin muutamassa kohdassa, sellaisissa, missä ei tapahtunut mitään erityisen liikuttavaa. Jotenkin Jalonen sai aikaan todella vahvan illuusion siitä, että lukija on Janet, tuntee nahoissaan, millaista on olla Janet. Samastuminen on liian löysä sana kuvaamaan sitä tunnetta. Näin ainakin minulla. Hienonhieno kirja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rooibos, sama täällä! Tässä tuli sellainen peili-efekti, että lukija oli Janet. Huomasin asuvani Janetin sisällä ja kuin ennekoin, mitä seuraavaksi, miten selviän tuosta, mitkä sanat vesi minulle tarjoaa...tunsin myös Janetin tietynlaista piittaamattomuutta joihinkin asioihin ja taas loputonta kiintymystä toiseen. Voi, tästä kirjasta löysin paljon sitaatteja omaan blanco -sivuiseen kirjaani, jonne vien vaikuttavia tekstejä. Löydämmekö synonyymiä samaistumiselle. Uskallanko sanoa, että olin veri verestä Janet Frame. Ehkä elämme tällaisten kirjojen takia♥

      Poista
  10. Hieno postaus jälleen Leena ♥ Kirkkaus on pakko varata kirjastosta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mai♥ Anna vinkki, kun olet postannut: Haluan lukea tästä kaikkien mielipiteet:) Jos tietäisit, saattaisit ostaa: Tässä on paljon sellaista sitaattia, että ne haluaa lukea aina uudestaan ja uudestaan. Mutta kun luet sen ensin, sitten tiedät, onko se sinun sielukirjasi.

      <3

      Poista
    2. Leena nyt voit lukea bloggaukseni. Kiitos <3

      Poista
  11. Tuntuu, että tämä on sellainen kirja, joka on paitsi hieno, myös monella tapaa merkityksellinen. Odotan tältä niin paljon, säästelen syyslomalle - haluan lukea silloin jotain erityisen hyvää.

    ♥♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No Katja, arvaa olenko nyt ihmtellyt, että mitä sinä viivyttelet:) No, luet sitten tämän täydessä rauhassa ja pääset tähtien rajalle...Nyt olisi saatava Janet Framen kirjat suomeksi. Minä olen sen eteen jo osani tehnyt eli otin yhteyttä kustantajaan:)

      ♥♥♥

      Poista
  12. Muistan joskus elokuussa puolivillaisesti todenneeni sinulle jossain kommentissani, että rakastan tätä kirjaa, ja että tämä olisi aivan sinun juttusi. Ihanaa, että luit tämän - ja että olin oikeassa! :D <3 <3 <3 Tämä on oikeasti parasta pitkään aikaan, aah mikä romaani. Yritän saada itsekin kirjoitettua tästä tällä viikolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, missä ihmeessä sinun juttusi tästä on? En löydä sitä. Minullakin on muistikuva, että olen muutamankin kanssa tästä puhunut ja ainakin Arjalla ja Annikalla olin ennakoinut, että 'tätä en voi olla lukematta.' Kesä oli mitä oli, joten se tuli nyt vasta, mutta heti jo takakansiteksti kerrankin oli niin hyvä, että siitä se lähti.

      Olit, olit oikeassa<3<3<3 Miten monta kertaa jo...Ach, et oe vielä kirjoittanut, no siinäpä syy, miksi turhaan sinua etsin. Kiva kuitenkin, että niin moni tuntuu tämän lukeneen, sillä haluaisin tietysti KAIKKIEN Kirkkauden löytävän!

      <3

      Poista
  13. Kirkkaus on LUMOAVA. Pitkästä aikaa vain pysähdyin kirjan äärelle. Ehdottomasti vuoden parhaimpia ellei jopa paras!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laura, sitä se ON. Täysin samaa mieltä viimeisestä lauseestasi!

      <3

      Poista
  14. Voi rakkaus, linnut, Kirkkaus... Tätä teosta ympäröi sähköinen rätinä, ja silti tietty seesteisyys. Mykistynyt olen minäkin :)

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annika, tää on ihan tajutonta<3 Sähköinen rätinä, heikot hetket ja ne vhyvin vahvat hetket ja kuitenkin kirkkauden toivo. Tämä pysäyttää kovimmankin bloggaajan sydämen hetkeksi.

      <3

      Poista
  15. Tämä on ollut kyllä yksi tämän vuoden parhaita kotimaisia ja parhaita kirjoja. Sellainen, jonka haluaa lukea uudelleen. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katri, minulla nyt hyvin kärjessä...Siksi jätänkin kirjan itselleni, sillä jos vaikka saisimme Janet Framen teokset suomennettuina, lukisin tämän uudelleen. Ja sitten vielä tietyt kirjan sitaatit, jotka haluan säilyttää.

      <3

      Poista