lauantai 16. tammikuuta 2016
Juhli kanssani tätä lumista yötä kuin...
Juhli kanssani tätä lumista yötä
kuin viimeistä vuosipäiväämme.
Katso, tänään on palannut ensimmäinen -
se timanttitalvemme.
Tsaarin talleilta nousee sumua,
Moika upposi pimeään.
Joku himmensi kuunvalon tahallaan -
mihin mahdamme mennäkään...
Kahden keisarihaudan väliin
on eksynyt puisto takkuinen,
ja vankilahoureesta nousseet lyhdyt
antavat hautajaisvalaistuksen.
Mars-kentän uhkaavat jäävuoret
ja Joutsenkanavan kristalli...
Kun sydämessä on pelko ja riemu,
mihin voisin verrata osaani?
Sinun äänesi lepattaa olallani
kuin ihmeiden lintu. Ja äkkiä
säde sytyttää eloon lumen tomun,
se hohtaa hopeista lämpöä.
- Anna Ahmatova -
Anna Ahmatova Fontankan talossa (Into 2012, suomennos Marja-Leena Mikkola)
kuva Anne Hämäläinen
perjantai 15. tammikuuta 2016
Joulun rääppiäiset!
Illalla viimeksi käyn täyttämässä pimeällä kaikki lintujen ja oravien syöttölaudat. Puutarhurin parhaiden ystävien, suviyön laulajien päivät ja etenkin yöt ovat nyt kovia. Ilokseni olen kuitenkin joka päivä saanut nähdä vilahduksen mustarastaista eli ne jäivät pihapiiriimme. Kuvassa lehtikuvaaja Pekka Mäkisen ottama kuva urpiaisesta.
Kun Helmut oli luonamme, annoimme hänelle paketin, jossa oli Taika -sarjan espressokupit punaisena. Sain eilen Lucialta näin kivat jouluiset kuvat ja kuulin, että kupit olivat kovasti mieluisat.
Ja tässä Lucian kädessä. Nuoripari pitää erityisesti espressosta, joten lahjavalinta oli helppo. Vietimme Lucian ja Helmutin kanssa lokakuussa ikimuistettavan illan Slovakiassa ja Helmutin kanssa vielä seuraavan päivänkin, mutta Wienissä. Koska Iittalalta sanoivat minulle, että punainen Taika on vain kausiväri, päätin tänään lähteä ostamaan edullisemmin kuin ennen joulua, toiset kaksi Taika -espressokuppia, punaisina tietysti. Siis ensimmäinen tulevan joulun lahja on hankittu. Toisaalta voihan se olla tuliainenkin, jos...
Lokakuussa ei ollut ihan näin karnevaalia, mutta näiden kyyhkyläisten seurassa ei tule tylsää! (You always make us laugh, Love Birds!)
Kummikoiruudeltamme Lunalta tuli hieno kortti, jossa oli monenlaista kiitosta ja toivotusta Tähtitytöltämme. Pus, pus♥
Saimme kunnolla lunta, joten nyt jouluruusut eivät kuki kuin takkahuoneen tyynyissä.
Jopa vuoden parhaaksi elokuvaksi mainittu 45 vuotta ei sitten tullut tänne Suomen Ateenaan, joten ei auta kuin odotella sen DVD -julkaisua. Tässä juttua leffasta Imagessa
Eipä kuitenkaan mitään hätää, sillä takkahuoneessamme on melkein joka viikonloppu talviaikaan leffailta. Katsomme vanhoja hyviä leffoja uudestaan tai
viihdymme tallenteiden parissa. Uudessa Anna -lehdessä näyttelijä Maura Tierney (kuvassa oikealla), kertoi The Affair -sarjan kolmannen kauden yllättävän. Helppo uskoa, sillä niin koukussa tähän draamaan olemme olleet. Maura esittää sarjassa äitiä ja puolisoa, jonka aviomies on häntäheikkikirjailija, itseään etsivä tai pakoileva mies, johon naiset sitten kuitenkin vain lankeavat. Monia palkintoja ja/tai palkintoehdokkuuksia kahminut draama ei ole ihan tavanomaista kauraa, joten odotan innolla tietoa, milloin kolmas tuotantokausi on nähtävillä HBO:lla.
Oikea talvi on alkanut, mutta kuljemme kohti kevättä tulppaaneista nauttien ja kohta jo siemenpusseja ostellen. Isän syntymäpäivänä 5. helmikuuta nostamme pelakuut ulos kellarista ja siitä se sitten taas alkaa...kevät.
Puuterilumihuimausta♥
Leena Lumi
Winter Song
torstai 14. tammikuuta 2016
Ann-Marie MacDonald: Armon yö
He ovat jo kaikki kuolleet.
Katso katua, jonka varrella he asuivat. Water Street. Hyvin
tallautunut kivinen kärrytie, joka johtaa kaupungin laidalle ja sieltä laajalle, merta kohti viettävälle hautausmaalle. Meri siellä vain huokailee.
Tämä talo on siis Water Street 191 New Waterfordissa, Cape
Bretonin saarella, Kanadan itäisimmässä provinssissa Nova Scotiassa.
Ja tässä on Frances. Tai odota, ei hän olekaan siinä vielä.
Tämä onkin elävä kuva. Se on otettu yöllä talon takana. Tuolla on puro, se
virtaa mustana ja kiiltävänä...Kuvittele että kuulet puron solinan.
Tottakai on kummallista, mutta ei mitenkään yliluonnollista,
että vedenpinta rikkuu ja veden alta nousee ihkaelävä, läpimärkä ja paleleva
tyttö, joka tuijottaa suoraan meihin. Tai johonkuhun meidän takanamme. Frances.
Mitä varten hän purossa seisoo, keskellä yötä? Ja mitä hänellä on sylissään,
linnunlaihoilla käsivarsillaan? Märkä tumma mytty. Liikahtiko se? Mitä sinä
teet, Frances?
Ann-Marie MacDonaldin Armon yö (Fall on Your Knees, Tammi
1999, suomennos Kaijamari Sivill) lupaa jo kaiken sen, minkä Linnuntietä sitten
lunastaa. Jonkun mielestä ehkä enemmänkin, sillä esikoisessa kokonaisuus ei soi niin
pakahduttavan katkeamattona, että lukija jää hapettomaan tilaan, jos vain
hetkeksikin irrottaa tarinasta. Armon yö on armollisempi kertoillessaan neljän
sukupolven tarinaa mukaleppoisana, kunnes iskee kerta kerran jälkeen iskun:
Etkö ymmärrä? Etkö näe? Sokeako sinä olet!
Puron ympärillä pyörii tarinan tummuus, mutta ennen puroa
oli James, nuori pianonvirittäjä, joka karkaa naimisiin rikkaan, katolisen
libanonilaisperheen vain 12 –vuotiaan tyttären Materian kanssa. Tytön vanhemmat
katkaisevat välinsä tyttäreen. Puron
varren perheeseen syntyy kolme tytärtä: Kathleen, Mercedes ja Frances, joista
Kathleenista tulee isän silmäterä. Ilmeisesti Mahmoudin suvun peruja Kathleen
on musikaalisesti äärettömän lahjakas ja niinpä isä James tekee kaikkensa
taatakseen tyttärelleen loistavan tulevaisuuden suuressa maailmassa, jota
kelttiläis-libanonilaiselle perheelle edusti New York. Kathleen pääse
koulutukseen New Yorkiin, mutta kukaan ei aavista, mikä tuli hänen sisällään
palaa, mitä tuntee sopraanokoulutuksessa oleva nuori tyttö, joka on niin
suojeltu, hellitty ja...
Armon yötä lukiessa en turhaan kokenut samoja väristyksiä
kuin lukiessani Emily Brontën Humisevaa harjua, sillä tarinan keskiöön nousee
nopeasti sisarusparvesta Frances kädessään Humiseva harju, kohtalossaan Brontën
tarinan synkät nummituulet. Kirjailijakaan ei kaihda tuomasta esiin ehkä
huomattavinta englanninkielistä romaania, sillä Armon yö alkaa dialogilla
harjukirjasta:
”Miksi et voi aina olla hyvä tyttö, Cathy?”
”Miksi sinä et voi aina olla hyvä mies, isä?”
Kirjan kapinallinen on Frances, joka soittaa itse oman
elämänsä tahdit. Näkee ja kokee liian varhain liian paljon. Hänessä virtaa
öisen puron vesi ja palaa tuli, joka on päättänyt polttaa. Luolamieli ja
unenrihmastot kutovat verkkojaan, kunnes...Äiti Materia kuolee, Kathleen
kuolee, tulee uusi lapsi Lily, jolle Frances kuiskailee arabiaksi lohduttaen
sekä paljastaen, sillä Frances on päättänyt tahtonsa avulla ojentaa purosta totuuden
Lilylle ja näin saada puron satamaan hänestä pois.
Armon yötä voi lukea laadukkaana lukuromaanina, jossa voi tarkkailla paitsi Piperin perheen jäseniä
myös kylän muita ihmisiä juutalaisesta Luvovitzin perheestä tummaan Teresa
Tayloriin, joka on rikkaan Mahmoudin perheen palvelija. New Yorkissa tapaamme
Rosen, joka toimii Kathleenin säestäjänä kohtalokkain seurauksin...James Piper
on kirjan sinnikäs menestyjä, vaan kuka tietää hinnan?, kuka arvais huomisen? Frances...
Olisin halunnut lukea ensin Armon yön ja sitten vasta
Linnuntietä, mutta näin se nyt meni. Hyvä! Sain löytää polut, joilla Ann-Marie
McDonald kasvoi Linnuntiehen. Sain elää Armon yön parissa maagista realismia,
jota Mercedesin hurskaus ja ruusukkorukoukset vain lietsoivat. Koin puron
hengen, koin hulluuden, jonka vertaista koin viimeksi Humisevassa harjussa,
elin suurta draamaa ja rikosta, jossa syyllisyyden yllä soi Una voce poco fa ja
Oiseau Rebelle ja Mercedes tuhkassa pannuhuoneen lattialla.
*****
Francesille♥
Kirjasta on mm. Hannele Puhtimäki sanonut näin: Armon yössä vaikuttaa sen uskomaton, yhtä aikaa kaunis ja rujo kuvaus ihmisyydestä ja inhimillisyydestä kaikessa laajuudessaan ja moniulotteisuudessaan.
keskiviikko 13. tammikuuta 2016
Blogistanian Finlandia, Globalia ja Tieto 2015...ja sijoitukset!
Nir Baramin Hyviä ihmisiä ei päässyt mukaan, sillä se olikin ilmestynyt jo vuonna 2014.
Valitsen Finlandia -ehdokkaani näin:
Laura Lindstedt: Oneiron 3
Katja Kettu: Yöperhonen 2
Antti Tuomainen: Kaivos 1
Tulos: Oneiron voitti, Kudottujen kujien kaupunki tuli toiseksi ja Yöperhonen kolmanneksi.
Valitsen Globalia -ehdokkaani näin:
John Williams: Stoner 3
Audrey Magee: Sopimus 2
Anthony Doerr: Kaikki se valo jota emme näe 1
Tulos: Minun rivini!
Valitsen Tieto -ehdokkaani näin:
Riitta Konttinen: Elämänvirrassa - Alvar ja Ragni Cavén 3
Tapio Tamminen: Kansankodin pimeämpi puoli 2
René Nyberg: Viimeinen juna Moskovaan 1
Tulos: Naparetki - Minun rakkaustarinani voitti, Lue lapselle! Opas lasten kirjallisuuskasvatukseen tuli toiseksi ja kolmanneksi tuli Islantilainen voittaa aina.
Kategoriat ja tämän vuoden emäntäblogit ovat: Blogistanian Finlandia Blogistanian Globalia Blogistanian Tieto sekä Blogistanian Kuopus Itse jätin Kuopuksen väliin, sillä olen lukenut niin vähän lastenkirjallisuutta vuonna 2015.
Viime vuoden äänestys
Leena Lumi
sunnuntai 10. tammikuuta 2016
Tapio Tamminen: Kansankodin pimeämpi puoli
”Tyttö on tumma, tyyypillisen tattarin näköinen. Hänen
henkinen rakenteensakin vastaa tyypillistä tattaria: tytön katse on välttelevä,
hän on epäluotettava ja pelkurimainen.” Näin vuonna 1943 kuvattiin
viranomaisten raportissa 17-vuotiasta tyttöä, joka piti steriloida. Tytön
kerrottiin olevan ”tattare.”
Tapio Tammisen teos Kansankodin pimeämpi puoli (Atena 2015)
on karua luettavaa naapurimaastamme, mutta myös siitä epäinhimillisyydestä,
jonka vallassa me täällä maan päällä vaellamme. Monet vaativat susia
tapettaviksi petoina tajuamatta, että eläin ei ole paha, ihminen
on luomakunnan ainoa peto: tietoisesti paha.
En yhtään ihmettele, että Tammisen kirja voitti
Tieto-Finlandian 2015, sillä niin laajasti hän käsittelee vaikeaa aihettaan, niin hyvin pitää sen kasassa ja
niin taitavasti tuo esiin pieniäkin tapahtumia, joilla on ollut suuria
vaikutuksia vaikka siihen, miksi juutalaisia vainonnut ja heidän
kärsimykseltään sydämensä sulkenut Ruotsi yllättäen käänsi kelkkansa juutalaiskysymyksessä
1943. Yksi syy tietysti oli se, että Saksa oli miehittänyt Norjan ja Tanskan,
jolloin noista maista pakeni juutalaisia Ruotsiin. Norjan juutalaismäärä ei
vielä herättänyt ruotsalaisia, mutta 7 700 Tanskasta tullutta juutalaista
herätti jo ruotsalaisen ministerin radiossa toivottamaan juutalaiset
tervetulleeksi maahan. Asiaan saattoi vaikuttaa rintamatilanne, jossa Saksa oli
kokenut raskaita tappioita. Myös naapurimaiden ahdinko alkoi pelottaa. Samaan
aikaan holokaustista alkoi kulkea huhuja ja sitten tapahtui eräs kohtaaminen:
Ratkaisevana yksityiskohtana tässä on pidetty Gösta
Engzellin asenteiden muuttumista pakolaisia kohtaan. Maahanmuuton johtavana
viranomaisena Engzell sai kuulla ruotsalaisen Göran von Otterin kertomuksen
puolalaisen kuolemanleirin tapahtumista. Von Otter oli matkannut yöjunassa
Varsovasta Berliiniin elokuussa 1942. Junassa matkusti myös Belzecin
kuolemanleirillä vieraillut SS-upseeri Kurt Gerstein, joka pyysi päästä von
Otterin puheille kuultuaan, että tämä oli ruotsalainen diplomaatti. Gerstein
kertoi von Otterille yksityiskohtaisesti kuolemanleirin kauheuksista ja pyysi
tätä välittämään hänen kertomuksensa muulle maailmalle. Von Otterin kautta
upseerin kokemukset päätyivät Gösta Engzellille.
Paljon tätä ennen oli kuitenkin tapahtunut jo jotain
sellaista, jonka perusteella juuri ruotsalaiset olettivat olevansa
arjalaisempia kuin ketkään muut maailmassa.
Koska heillä ei ollut omaa Kalevalaansa, he omaksuivat kuin huomaamatta
islantilaisen Edda -runoelman omakseen. Eddan
oli alunperin koonnut islantilainen Snorri Sturluson (n. 1179-1241). Tästä
jumaltarustosta sekä Skandinavian mytologisesta historiasta syntyi Odin, joka
oli sodan ja taistelun jumala ja ihan ylivertainen, germaanien johtava jumala.
Kun tähän kaikkeen vielä sekoitetaan viikingit ja se myöhempi tapahtuma, että
Ruotsi menetti Suomen, saamme tulokseksi kansan, josta tuli rotupuhtauden
edelläkävijä, maa joka päätti laatia lait, joilla ruotsalainen perimä pidetään
puhtaana. Maa haluttiin monin keinoin, joista vain yksi oli pakkosterilisaatiot,
vapauttaa epätoivotuista yksilöistä, joita usein epämääräisesti kutsuttiin
tattareiksi. Syyksi pakkosteriloinnille riitti vaikka vakava mielisairaus,
heikkomielisyys tai huono geeniperimä. Myöhemmin myös irtolaisuus ja muut
sosiaaliset syyt riittivät sterilointiin. Tällöin aloitettiin myös kallojen muotojen
mittaukset ja muodon tarkistukset. Vaaleus oli valttia, tummuus ei. Silmien
piti mieluusti olla siniset. Myöhemmin
myös fyysiset sairaudet riittivät pakkosterilointiin. Sopii ihmetellä ja kiittää, että
tässä asiassa Norja, Tanska ja Suomi seurasivat mukana tosi vähäisessä määrin. Ruotsissa riitti innokkaita nationalismin
lietsojia ja jopa Tomten –runon kirjoittaja, runoilija, kirjailija ja lehtimies
Viktor Rydbergin mukaan hänen kotimaansa oli arjalaisen rodun alkuperäinen
tyyssija. Rydberg kertoo kirjassaan Himlens blå, kuinka hänet vihittiin
ruotsalaisuuteen, arjalaisen veren puhtauteen. Kaiken kaikkiaan koko tuo aika
kesti aina vuoteen 1975, jolloin tehtiin viimeinen pakkosterilointi. Koko asia
on järkyttävä, mutta sekin huojuttaa, että steriloiduista oli naisia noin 90 prosenttia, mikä on outoa siinä valossa, että miehille kyseinen toimenpide
olisi ollut paljon helpompi tehdä. No, päättäjät ja lääkärit olivat pääosin
miehiä.
Äärinationalismi ei ole hävinnyt Ruotsista mihinkään, sen
Tamminen todistaa hyvin. Ja ovathan äärioikeiston puolueet naapurimaassamme
ihan suorastaan salonkikelpoisia, vaikkapa nyt Rikspartiet. ’90-luvulta on tunnettu valkoiseen
ideologiaan erikoistunut lehti Nordland, jonka yhdeksi avustajaksi on kerrottu
190 vuoden tuomiota Yhdysvalloissa istuva
David Lane. Ilmeisesti valkoisen rodun ylivaltaa ajavien ei tarvitse olla
kunniallisia ja kunnollisia kansalaisia.
Kun äärinationalismi tuodaan tähän päivään se saa muukailaisvihamielisiä piirteitä. Ne jotka nyt vainoavat tänne sotaa pakoon tulleita ja avostelevat etenkin sitä, että maahanmuuttajista suurin osa on miehiä, ovat unohtaneet, että pohjoismaista on aina lähdetty muualle paremman leivän toivossa eli hakemaan parempaa elintasoa, ei vainoja pakoon. Esimerkiksi Ruotsi oli hyvin pitkään maastamuuttajien maa, sillä lähes 1,5 miljoonaa ruotsalaista lähti etsimään parempaa elämää ulkomailta. Ja muuttaneista suurin osa oli juuri miehiä.
Kun äärinationalismi tuodaan tähän päivään se saa muukailaisvihamielisiä piirteitä. Ne jotka nyt vainoavat tänne sotaa pakoon tulleita ja avostelevat etenkin sitä, että maahanmuuttajista suurin osa on miehiä, ovat unohtaneet, että pohjoismaista on aina lähdetty muualle paremman leivän toivossa eli hakemaan parempaa elintasoa, ei vainoja pakoon. Esimerkiksi Ruotsi oli hyvin pitkään maastamuuttajien maa, sillä lähes 1,5 miljoonaa ruotsalaista lähti etsimään parempaa elämää ulkomailta. Ja muuttaneista suurin osa oli juuri miehiä.
Noin yleisesti ottaen luin Tammisen kirjaa henkilönä, jota
on aina kiinnostanut kansallissosialismi ja juutalaisten kohtalo. Tässä oli
siis minulla paljon tuttuakin, mutta myös uutta, sillä Tamminen marsittaa esiin
kuvia, tilastoja ja osin sellaista, että kaikki alkoi tuntua ihan
uskomattomalta. Ei niinkö, etten uskosi, mutta
Hitlerin papitar Savitri Devi, jonka oma äiti oli taistellut Ranskan
vastarintaliikkeessä juutalaisten puolesta, tuntuu ihan jonkun seikkailukirjan
henkilöltä reissatesaan maasta maahan, pitäessään palopuheitaan ja etenkin
jatkaessaan vielä kolmannen valtakunnan kaaduttua tarkoituksenaan perustaa
uusi, uljas neljäs valtakunta!
Tamminen siis kirjoittaa kiinnostavasti ja hyvä niin, sillä
ei riitä, että tutkii ja tietää, pitää hallita myös tiedon tarjoilu. Kansankodin
pimeämpi puoli jakaantuu kuuten osaan: Skandinavia arjalaisuuden kehtona.
Eugeniikka kansankodissa, Pohjoismainen mytologia ja germaanien uskonto,
Neljännen valtakunnan rakentajat, Islamofobia ja Kansakunta orgaanisena
kokonaisuutena. Alaotsikot ovat vaikka
Mikä tattarien rotu? Melkein keitä vain saatiin tattarimääritelmän alle, jos
oli tumma, sen jälkeen tuli lisämääreitä: kavala, ahne seksuaalisesti
kyltymätön, tyhmä, ovela,älykäs, lyhyt...Oma lukunsa ovat avioitumislait,
joissa piti osoittaa tulevan puolison arjalaisuus, rodullinen puhtaus.
Sopii ihmetellä, miksi eugeniikka tuli esiin vasta vuonna
1998 Dagens Nyheterin laajan artikkelin myötä. Historian professori Stig
Ekmanin mukaan ruotsalaiselle yhteiskunnalle on leimallista salailun kulttuuri.
Jos Ruotsi vaikeni niin Savitri Devi ei. Hän kipuili aikansa äitinsä tekoja
Ranskan vastarintaliikkeessä ja ihmetteli, miten tämä saattoi sääliä
juutalaisia, mutta löysihän hän riittävän syyn antaa äidilleen anteeksi:
”Äitihän on antanut minulle viikinkivereni. Hän on
Pohjois-Tanskan Juutinmaan viikinkien perillinen. Äitini on kertonut, että
hänen esi-isänsä tulivat Englantiin 900-luvulla. He eivät olleet kristittyjä,
vaan Odinin ja Thorin palvojia. Ja minussa virtaa heidän verensä.”
Those who cannot remember the past are condemned to repeat it.
Wer sich an die Vergangenheit nicht erinnern kann, ist dazu verdamnt sie zuwiederholen.
Ne, jotka eivät muista menneisyyttä, ovat tuomitut toistamaan sitä.
- George Santyana -
perjantai 8. tammikuuta 2016
Let it snow...eli kuvamuistoja lumisista talvista
Lumen ikävässä tässä nyt päätin ilman mitään suunnitelmia vain poimia tänne muutamia lumisia kuvia. Näistä ensimmäiseen liittyy hauska, pieni tarina. Kun julkaisin tämän kuvan jouluruususta, sain eräältä keskisuomalaiselta rouvalta kysymyksen, että saako hän tehdä siitä heidän joulukorttinsa. Minä vastasin kyllä ja nauroimme, sillä meillä oli sama joulukorttikuva. Kun rouva oli korttinsa tehnyt, hän lähetti yhden meille ja nyt näin miten tehdään upea kortti: Kaksiosainen ja sellainen ylikiiltävä kuva, jossa reunat häivytetty ilman mitään kilikelloja. Kaiken huipuksi ystävällinen henkilö oli painattanut samalle sivulle joulutoivotuksensa kanssa sanat: Jouluruusu foto: Leena Lumi. Yllätyin iloisesti!
Jäätä ja lunta kalliollamme kera punaisten kynttilöiden. Jonkun vuoden joulukortti...
Talvisilta...
Blogini kaksivuotissynttärikuva.
...ja kaksivuotissynttärikakku lumikarpaloilla.
Kollaasi Leena Lumi 4 vuotta.
Jäätaidetta.
Minä ja lumikoiruudet. Olga katselee loukkaantuneena muualle, kun huomioni on Merin Dinassa. Kuva löytyy myös Ilonan kirjasta Talven taikaa
Kaikki huomioni Olgassa...
Akileijat ovat hurmaavia talventöröttäjiä.
Kollaasi 4 vuotta löytyi myös tällainen kuva.
Orava kookospähkinäkakullaan.
Kurtturuusun kiulukat mitä ilmeisemmin kovalla pakkasella kuvattuna.
Punaturkki laulaa lumilaulua...
Oravan lumiomenavarastoa luumupuussa.
Pinkit hanskat ja ensilumi.
Lumionni♥
Jääurut.
Pinkin vartija.
Kiulukat lumessa tammikuun kalpeassa auringossa.
Koska on perjantai on aika miettiä myös ruokailua. Meillä on syöty nyt kalasoppaa, hernekeittoa ja tänään tätä. Huomenna vasta kaupoille ja R. pyysi valmistamaan valkosipuliyrttisilakoita, koska ei ehtinyt niihin asti jouluna. Maistuu muuten kaikkina vuodenaikoina, myös uusien perunoiden kanssa. Lisäksi lettuja mansikoilla ja leffan kera homejuustoja sekä hedelmiä. Lisävinkkejä talviruokailuun saat kirjasta Talven makuja sekä Tammikuun Eevasta, jossa Marjatta Tapiola valmistaa klassikkoruokia: blinejä, lihaseljankaa ja Romanovin mansikoita!
Jaksan aina vain ihailla kurtturuusujen sisukasta kauneutta. Hansaruusu on ihan suosikkini jo tuoksullaankin!
Toinen ihailtava sisupussi on kesälumipisara, joka jaksoi viime keväänä kantaa märkää lunta monta päivää ja sen jälkeen jatkoi kukintaansa kuin ei mitään.
"Snegorotshka!", huudahtaa tästä kuvasta venäjäntaitoinen ystäväni.
Suuriruhtinatar Olga ja puolet hänen hoviväestään. Erään vuoden joulukortti...Let it snow!
"Sinä et koskaan saa niin hellyyttä
et koskaan niin kuin lumisateelta
tuhansia tuhansia hetkituhansia."
- Mirkka Rekola -
Runot 1054-1978 (WSOY 1979)
Leena Lumi
Jäätä ja lunta kalliollamme kera punaisten kynttilöiden. Jonkun vuoden joulukortti...
Talvisilta...
Blogini kaksivuotissynttärikuva.
...ja kaksivuotissynttärikakku lumikarpaloilla.
Kollaasi Leena Lumi 4 vuotta.
Jäätaidetta.
Minä ja lumikoiruudet. Olga katselee loukkaantuneena muualle, kun huomioni on Merin Dinassa. Kuva löytyy myös Ilonan kirjasta Talven taikaa
Kaikki huomioni Olgassa...
Akileijat ovat hurmaavia talventöröttäjiä.
Kollaasi 4 vuotta löytyi myös tällainen kuva.
Orava kookospähkinäkakullaan.
Kurtturuusun kiulukat mitä ilmeisemmin kovalla pakkasella kuvattuna.
Punaturkki laulaa lumilaulua...
Oravan lumiomenavarastoa luumupuussa.
Pinkit hanskat ja ensilumi.
Lumionni♥
Jääurut.
Pinkin vartija.
Kiulukat lumessa tammikuun kalpeassa auringossa.
Koska on perjantai on aika miettiä myös ruokailua. Meillä on syöty nyt kalasoppaa, hernekeittoa ja tänään tätä. Huomenna vasta kaupoille ja R. pyysi valmistamaan valkosipuliyrttisilakoita, koska ei ehtinyt niihin asti jouluna. Maistuu muuten kaikkina vuodenaikoina, myös uusien perunoiden kanssa. Lisäksi lettuja mansikoilla ja leffan kera homejuustoja sekä hedelmiä. Lisävinkkejä talviruokailuun saat kirjasta Talven makuja sekä Tammikuun Eevasta, jossa Marjatta Tapiola valmistaa klassikkoruokia: blinejä, lihaseljankaa ja Romanovin mansikoita!
Jaksan aina vain ihailla kurtturuusujen sisukasta kauneutta. Hansaruusu on ihan suosikkini jo tuoksullaankin!
Toinen ihailtava sisupussi on kesälumipisara, joka jaksoi viime keväänä kantaa märkää lunta monta päivää ja sen jälkeen jatkoi kukintaansa kuin ei mitään.
"Snegorotshka!", huudahtaa tästä kuvasta venäjäntaitoinen ystäväni.
Suuriruhtinatar Olga ja puolet hänen hoviväestään. Erään vuoden joulukortti...Let it snow!
"Sinä et koskaan saa niin hellyyttä
et koskaan niin kuin lumisateelta
tuhansia tuhansia hetkituhansia."
- Mirkka Rekola -
Runot 1054-1978 (WSOY 1979)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)