Anu Harkin Unelmien kesäkoti/ Kierrätä, sisusta, askartele (Tammi, 2009) on juuri sellainen suloinen suvikirja, joka on mukava viedä tuliaisiksi mökille, antaa ystävälle syntymäpäivänä tai ostaa itselle luettavaksi puutarhassa ideoita idätellen. Harmoniset kuvat ovat Anu ja Arttu Harkin harkittua ja viehättävää kameratyötä.
Anu asustaa punaista mökkiä Elimäellä, jokirannassa. Suvikoti on rakennettu vuonna 1880, mutta tässä kohtaa me kaikki vanhan ystävät henkäisemme hyväksyvästi. Anun oma periaate on, että rakasta Ratulaa, sielukotia, sisustetaan vain vanhoilla huonekaluilla. Wanhan Tawaran ystävät innostuvat ja alleviivat tämän. Hauska nyanssi on sekin, että kirjan kannessa oleva yöpöytä on tehty vanhasta mehiläispöntöstä! Sisustuksessa vain taivas on kattona, jos mielikuvituksessa löytyy.
Myönnän suoraan, että askartelu ja käsityöt eivät ole intohimoni, vaan kirja ’myi’ itsensä minulle kannella. Kansi on niin kaunis vihkimys rosoista vanhaa, menneen maailman kosketusta, hipaisu puutarhan tuoreutta ja yksinkertaisuuden ylistystä, että ’putosin’ tähän Laura Lyytisen kansikuvaan. Mutta aina on hyvää tekevää lukea ihmisistä, jotka toteuttavat unelmiaan. Löytävät perille. Tuntevat tulleensa sielukotiinsa.
Unelmien kesäkodin ohjeet ovat kuitenkin sen verran yksinkertaiset ja selkeät, että jopa minä uskaltaisin nyt yrittää 50 –luvun nojatuolin päällystämistä! Paperinen lampunvarjostin on jo kauan ollut hankittavien listoilla, mutta naapurissa asuu ystävä, joka rustaa näitä kuin tyhjää vain…Afrikka-kuumeesta kärsivä voi tilata varjostimeensa vaikka elefanttien kuvia – tai tehdä itse.
Kirjan alussa on selkeä sisällysluettelo, joka on jaoteltu pääotsikoilla, kuten Kammari, Kuisti, Huussi, Puutarha…ja näiden alla on mainittu, mitä Anu on käsillään loihtinut mainittuihin paikkoihin. Huussissa on jopa kaunis tapetti, jonka syksy vähän saa kupruilemaan, mutta jo seuraava suvi sen oikaisee. Katsoin Anun keittiötä ja huomasin esillä tuttuja astioita, jotka löydän myös oman kotini avohyllyiltä.
Kirjan taitto on erinomaisen onnistunut ja luo rauhallisen tunnelman. Pysähtyneen suvipäivän hetki tavoittaa lukijan. On ilahduttava poikkeus löytää kirja, jossa pääkuvat eivät hyppelehdi miten sattuu. Vasemmalla ovat ’isot’ tunnelmakuvat ja oikealla sivulla tarina, askarteluohjeet ja omassa neliössään askartelun/käsityön tarveaineet.
Minä ainakin sain kirjasta pari ideaa heti. Anu sanoo kirjassaan punaisen mökin hankinnasta: ”Miehen sain houkuteltua mukaan lupaamalla, että tämän jälkeen hautaan unelmani vähäksi aikaa.” Käytän samaa lausetta, että vihdoinkin saan puutarhaani sinisen pumppukaivon, jonka renkaat rumentavat nyt jo toista vuotta puutarhaani. Toiseksi tajuan vihdoinkin, että teen kasvattamastani laventelista tuoksupusseja, jotka aion lykätä vaatekomeroon levittämään yrttituoksuaan.
Unelmien kesäkoti on tyylikäs, mutta tunnelmallinen niin hyöty- kuin hyvänmielenkirja. Koiruuksien ystävät ilahtuvat myös Anun suloisesta ransumaisesta nappisilmästä.
Anu asustaa punaista mökkiä Elimäellä, jokirannassa. Suvikoti on rakennettu vuonna 1880, mutta tässä kohtaa me kaikki vanhan ystävät henkäisemme hyväksyvästi. Anun oma periaate on, että rakasta Ratulaa, sielukotia, sisustetaan vain vanhoilla huonekaluilla. Wanhan Tawaran ystävät innostuvat ja alleviivat tämän. Hauska nyanssi on sekin, että kirjan kannessa oleva yöpöytä on tehty vanhasta mehiläispöntöstä! Sisustuksessa vain taivas on kattona, jos mielikuvituksessa löytyy.
Myönnän suoraan, että askartelu ja käsityöt eivät ole intohimoni, vaan kirja ’myi’ itsensä minulle kannella. Kansi on niin kaunis vihkimys rosoista vanhaa, menneen maailman kosketusta, hipaisu puutarhan tuoreutta ja yksinkertaisuuden ylistystä, että ’putosin’ tähän Laura Lyytisen kansikuvaan. Mutta aina on hyvää tekevää lukea ihmisistä, jotka toteuttavat unelmiaan. Löytävät perille. Tuntevat tulleensa sielukotiinsa.
Unelmien kesäkodin ohjeet ovat kuitenkin sen verran yksinkertaiset ja selkeät, että jopa minä uskaltaisin nyt yrittää 50 –luvun nojatuolin päällystämistä! Paperinen lampunvarjostin on jo kauan ollut hankittavien listoilla, mutta naapurissa asuu ystävä, joka rustaa näitä kuin tyhjää vain…Afrikka-kuumeesta kärsivä voi tilata varjostimeensa vaikka elefanttien kuvia – tai tehdä itse.
Kirjan alussa on selkeä sisällysluettelo, joka on jaoteltu pääotsikoilla, kuten Kammari, Kuisti, Huussi, Puutarha…ja näiden alla on mainittu, mitä Anu on käsillään loihtinut mainittuihin paikkoihin. Huussissa on jopa kaunis tapetti, jonka syksy vähän saa kupruilemaan, mutta jo seuraava suvi sen oikaisee. Katsoin Anun keittiötä ja huomasin esillä tuttuja astioita, jotka löydän myös oman kotini avohyllyiltä.
Kirjan taitto on erinomaisen onnistunut ja luo rauhallisen tunnelman. Pysähtyneen suvipäivän hetki tavoittaa lukijan. On ilahduttava poikkeus löytää kirja, jossa pääkuvat eivät hyppelehdi miten sattuu. Vasemmalla ovat ’isot’ tunnelmakuvat ja oikealla sivulla tarina, askarteluohjeet ja omassa neliössään askartelun/käsityön tarveaineet.
Minä ainakin sain kirjasta pari ideaa heti. Anu sanoo kirjassaan punaisen mökin hankinnasta: ”Miehen sain houkuteltua mukaan lupaamalla, että tämän jälkeen hautaan unelmani vähäksi aikaa.” Käytän samaa lausetta, että vihdoinkin saan puutarhaani sinisen pumppukaivon, jonka renkaat rumentavat nyt jo toista vuotta puutarhaani. Toiseksi tajuan vihdoinkin, että teen kasvattamastani laventelista tuoksupusseja, jotka aion lykätä vaatekomeroon levittämään yrttituoksuaan.
Unelmien kesäkoti on tyylikäs, mutta tunnelmallinen niin hyöty- kuin hyvänmielenkirja. Koiruuksien ystävät ilahtuvat myös Anun suloisesta ransumaisesta nappisilmästä.