perjantai 5. huhtikuuta 2013

Hehkuvat sipulikukat - 250 kauneinta lajia


Onko mitään niin kiihkeää kuin kevät ja sipulikukat! Kun oikea kevät vihdoin kuohuu koskena, nousevat kiitolliset sipulikukat jo maasta vaikka lumesta ja kestävät myös jos päälle sataa vielä kevään viimeinen lumi. Olen nyt kohta kolmekymmentä vuotta istuttanut sipulikukkia isolle tontillemme ja oppinut kantapään kautta, mitä myyrät minulle sallivat ja mitä eivät. Onko krookus, varhainen kukkija kuitenkaan se omin minulle, kun se kuitenkin usein aikaa myöten lisäravinteista huolimatta pienenee kukinnaltaan vuosi vuodelta paitsi eräs lila lajike, joka leviää jo toistakymmentä vuotta rajusti. Kiitollisimpana kaikista leviävät scillat sinisenä kukkamerenä ja niiden toivoisi olevan aina eli ei kiitos nurmikolle. Massiiviset texas-, dallas- ja tahitinarsissi-istutukset voivat upeasti, vaan mikään ei vieläkään voita runoilijan narsissia, lumotusti tuoksuvaa Poeticus Actaea, joka kantaa muassaan menneen maailman tunnelmia. On erehdytty, on osuttu nappiinsa, mutta yksi on varmaa, minulle ei ole puutarhaa ilman sipulikukkia!

Tommy Tønsbergin ja Kenneth Ingebretsenin kirja Hehkuvat sipulikukat – 250 kauneinta lajia (Hageselskapets løker og knoller, Minerva 2013, suomennos Kirsi Tuominen) tarjoaa sipulikukista kaiken mitä vain ymmärrät kaivata. Tarjolla on kasvitiedettä tyyliin Sipuli vai mukula, oma juttunsa kevät-, syys- ja kesäkukkijoista, parhaiden sipulikukkien hankinta, sipulien oikeaoppinen istuttaminen, hoitoa ympäri vuoden, lisäys, taudit ja tuholaiset, ryhmäistutukset, kukkasipulien hyötö juhlapäiviä varten sekä laajin kasviosio koskien sipulikukkia, mitä olen ikinä nähnyt.

Sipulikukat eivät ole siskoja keskenään, sillä toiset vaativat enemmän. Kaipaamani kesälumipisara (suvikello), 'Leucojum aestivum', kaunotar, jonka jokaisen terälehden kärjessä on vaaleanvihreä pilkku, on kostean paikan kukkija, jonka hankinnassa kannattaa olla tarkkana:

Lumipisaroiden kanssa onnistuminen voi olla vaikeampaa, koska ne alkavat kasvattaa versoja ja kukkanuppuja jo syksyllä. Jos ne nostetaan silloin maasta ja pakataan myyntiin, versot eivät pääse koskaan kehittymään. Parasta olisi istuttaa jo kasvussa olevia taimia, kaupasta tai tutun puutarhasta hankittuja. Voit myös kokeilla liottaa niitä ennen istuttamista ja katsoa, auttoiko se.

Jos haluat lukea, miten minä onnistuin, lue juttuni Kesälumipisara eli suvikello

Vain yhtä en jaksa ikinä ymmärtää: Sipulikukkien pitää saada kukkimisen jälkeen rauhassa kuivattaa lehtensä, että ravinteet palaavat sipuliin ja näin olen tehnytkin jopa letittäen penkeissä olevien narsissien kuivuneita lehtiä, mutta kun niitä saa jakaa vasta lehtien kuihduttua. Miten ensinnäkin niitä enää löytää, sillä suosituksenahan on istuttaa sipulikukat sopivien perennojen joukkoon ja miten niitä löytäessäkään voi kaivaa ylös, kun samassa paikassa jo nousevat särkynyt sydän, akileijat, lemmikit, unikot…Alkusuven kukkijat eivät takuulla tuosta mylläämisestä pidä. Aivan oma lukunsa ovat suuret narsissikentät vaikka lehdossa, jossa erilaiset saniaiset eivät vähästä hätkähdä.

Kasvustojen jakaminen on kuitenkin ehdottomasti suositeltavaa jo kukinnan heikentymisen takia. Paakku nostetaan ylös ja sipulit erotellaan varovasti toisistaan. Uutta mullosta voi parantaa vaikka kompostin ja kauppamullan sekoituksella.

Se englantilainen unelma, jossa kevätkukkijat peittävät nurmikot, on meillä melkein vain scillan eli idänsinililjan varassa. Lyhyt kasvukautemme on vain niin kiihkeä, että pitää malttaa antaa scillojen kuihtua rauhassa, vaikka nurmikko vaatisikin jo leikkaamista. Paitsi jos olet aikeissa niityttää nurmikot luonnonkukille, kuten minä yritän tehdä. Yrittänyttä ei laiteta tässäkään asiassa. Vakuutan, että scilla leviää kuin unelma ellei kukaan ruohonleikkuuintoinen pilaa kaikkea.

Monet haluavat itse hyötää sipulikukkia jouluksi ja muiksi juhlapyhiksi. Se on helppoa ja antoisaa puuhaa, jossa sipulit istutetaan syksyllä ruukkuihin, kastellaan kevyesti ja sijoitetaan ruukut pimeään, jossa lämpötila on noin -5 astetta. Tämä vaihe kestää noin 5-8 viikkoa, jona aikana kasvit juurtuvat ja imevät kosteutta. Sen jälkeen ne siirretään valmistautumaan kasvuun viileään ja pimeään huoneeseen, jossa lämpötila on 10-12 astetta. Kun versot ovat kasvaneet 3-5 cm mittaisiksi, taimet voidaan siirtää valoisalle ikkunalaudalle. Ellei tämä touhuilu kiinnosta, voi sipulit hankkia preparoituina eli ne ovat saaneet valmiiksi kylmäkäsittelyn ja kukinta-aikaan voidaan vaikuttaa siirtämällä ruukkua viileästä lämpimään ajoittaen kukinta haluttuun ajankohtaan.

Kasviosiossa on esitelty sekä yleisimpiä että myös harvinaisempia sipulikasveja. Kustakin kasvista löytyvät perustiedot ja kuvaukset, joten vasta-alkajakin selviää, mutta löytyy uutta myös kokeneelle puutarhurille. Ihan ’syötiksi’ mainitsen nimen sieltä toisen täältä: viinilaukka, pisaralaukka, gardanlaukka, kellolaukka (aaaah!), upea ruohosipuli 'Wallington White’, vaarinlaukka, balkaninvuokko ’White Splendour’, kyynelhyasintti, isotähtihyasintti ’Alba Plena’, monta erilaista kevättähteä, syysmyrkkylilja, loistomyrkkylija ’Album’, erilaisia kannuksia, daalioita, talventähtiä, koiranhampaita, pikarililjoja, erilaisia lumikelloja (oih!), miekkaliljoja, kurjenmiekkoja ja:

Varjokasviharrastajana varjoliljaa ei käy ohittaminen. Värejä löytyy vaaleasta tummaan roosaan, myös valkoisia muotoja löytyy. Varjolilja sopii hyvin villiintymään luonnontilaisille alueille ja suosittelen vaikka juuri nurmikkojen tilalle. Leviää sekä siementämällä että sivusipuliensa avulla. Siementaimet kukkivat 4 tai 5 vuoden kuluttua. Juu, ei tässä ole mitään virhettä eli näin se on. Sain punakukkaista varjoliljaa eräältä ihanalta blogiystävältä ja mukana tuli valkoisen varjoliljan siemeniä. Nyt sitten vain odotetaan tätä ihanuutta:

Hehkuvat sipulikukat on jokaisen puutarhurin unelmakirja. Teki mieli syödä osa kuvista, mutta sitten muistin kaikki ne myrkyllisyysjutut. Kannattaa muuten huomata tuo kellolaukka, jossa huokailin, sillä se on todella kaunis, hyvin vanamon oloinen herkkyydessään ja värissään. Kasvi on kotoisin Alpeilta, Etelä-Ranskasta ja Pohjois-Italiasta. Ihan kirjan lopussa on hakemisto sekä suomalaisilla että tieteellisillä nimillä.  Sitä ennen kuitenkin mahtava määrä narsisseja sekä luonnollisesti toinen toistaan houkuttavampia tulppaaneja:

Kuvan kaunotar on ’Fancy Frills’, roosa, joka kuuluu ripsureunatulppaaneihin. Terälehdet ovat roosat ja niissä on valkoinen alaosa. Jokainen terälehti on ripsureunainen toimien katseenvangitsijana, hetkeen pysäyttäjänä, sipulikukkakimaran etuoikeutettuna finalistina.


*****



keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Puutarhassa kotini - Etelä-Suomen avoimet puutarhat


Tarhamagnolian tuoksu on huumaava, valkeat kukinnot ovat keveitä kuin pumpulihattarat ja kaksikymmentävuotiaan keväistä hurmaa täydentää upeana kukkiva rusokirsikka. (Keräilijän puutarha)

Rose Valley, Pergola, Green house, Main building…Viitat viitoittavat ja opastavat kulkijaa vehreässä ja kasvirunsautta pursuavassa rinnepuutarhassa. Luonnonkivin kivetyt polut risteilevät pitkin omakotitalon takapihalle etelärinteeseen rakennettua puutarhaa ja johdattavat kulkijan sen eri huoneisiin. (Perhe muuttaa kesäksi pihalle)

Tiedättehän sen laulun: Väinö, Väinö, missä on se Väinö…? No omenapuun alla tietenkin, ja sieltä se Väinö, tosin tässä tapauksessa paremmin Väiskinä tunnettu löytyy tässäkin puutarhassa, tennarit jalassa ja lippalakki nurinpäin päässä, ja joka vappu uudet kujeet mielessä.(Kesä alkaa kun Väiski ilmestyy pihalle)

Mia Grönstrandin tekstittämä ja Katja Juurikon valokuvin kuvittama Puutarhassa kotini – Etelä-Suomen avoimet puutarhat (Tammi 2013) esittelee kaksitoista eteläsuomalaista kohdetta, jotka olivat mukana valtakunnallisessa Avoimet puutarhat –tapahtumassa 2012. Kirjan tunnelma on rento, mutta intohimoinen kuten puutarhaharrastajille sopiikin. Myös sosiaalisuus tulee hyvin esiin, sillä tiedämmehän, miten innokkaasti jaamme itsekin omia näkemyksiämme kasveista, vaihdamme tietoja, annamme pistokkaita ja otamme ilolla vastaan puutarhaamme toisia, aiheesta yhtä hullaantuneita kävijöitä.

Mikä ihan ensiksi kiinnittää kirjassa huomiota on hurmaava väritys, asemointi ja taitto. Sitä ei vain voi olla huomaamatta edes kukkien meressä, puutarhoissa vaeltaessa, tarinoita lukiessa. Kiitos tästä kuuluu Satu Konttiselle. Tätä enemmän!

Teen puutarhamatkaa kevyesti, vähän sieltä ja vähän tuolta. Tuon esiin, mikä kiinnosti minua tai herätti huomioni. Ja mitenkään en voi väistää Keräilijän monimuotoista puutarhaa, jossa kukkivat  lumikellot, vuokot – erikoisuutena ternivuokko, jouluruusu sekä lukuisa määrä narsisseja. Ja tietysti hurmaava magnolia:

Magnolioita on ollut toistakymmentä, mutta biologipuutarhurin intohimona ovat jalosyreenit, joita löytyy 53 lajiketta, joten osa magnolioista on saanut antaa tilaa keräilijän uudelle intohimolle.  Samastuin tämän puutarhan rouvaan sataa, sillä vaikka aina hoen, että ’ihan tyhmää kerätä ympärilleen mitään’, niin tietenkään se ei koske kasveja! Puutarhan valtiatar ’kadottaa’ hyötytarhaa harrastuksen tieltä, samoin minä tein kasvimaalle, mutta laitoin tilalle hedelmäpuutarhan. Tässä puutarhassa kohtaamme erikoisuuksia kuten ainavihannan rautatammen, mini-kiiwin, joka tuottaa pieniä syötäviä hedelmiä sekä toista sataa kärhöä ja pieniä näyttäviä havuja, jotka tarjoavat silmäniloa talviaikaan. Mietin: tässä puutarhassa on sama suunta kuin minulla paitsi kiiwin jätän välistä. Kaiken huipuksi keräilijäpuutarhuri on innostunut lepakoista ja on tilannut niille jopa pöntöt Amerikasta saakka. Minä turvaan vanhaan haapaan tässä asiassa, sillä olen kuullut, että kun tikat sen jättävät, seuraavaksi tulevat lepakot.

Kasvien tarjoaman estetiikan lisäksi puutarhassa on muutakin silmäniloa. Valo heijastelee takaisin puunrungoilla kiertävistä peilikoristeista ja havuilla kimaltelee kristallikoristeita kuin pieniä sadepisaroita.

Tämä kuva on vain niin suloinen…kasvihuoneessaan nautiskelevat puutarhurit, joiden ’lasipalatsi’ muuttaa sisustusta vuodenaikojen mukaan ja kasvihuoneessa viihdytään myös talvella. Kodin ulkoseinällä on liitutaulu, josta voi lukea päivän menun ja emännän paras hillo syntyy rautatieomenapuun omenoista. Puutarhan valtiattaren suurin intohimo ovat ruusut, joita löytyy noin parikymmentä eri lajia. Suosikkeja ovat pensasruusut, jotka ovat helppohoitoisia eivätkä vaadi alasleikkausta jaloruusujen tapaan. Puutarhasta löytyy mm. Tarja Halonen, Katri Vala ja Rosa Hurdal. Emäntä on kätevä käsistään ja rakentaa itse sisustuselementtejä, joten tästä puutarhasta löydät myös ohjeen patsasjalustan valmistukseen.

Peikkomäessä puut saavat olla pyöreitä. Osa on sitä tarkoituksella, osa on käytännön sanelemaa, sillä pihan keskeisellä paikalle oleva vaahtera joutui luopumaan alaoksistaan lumiauraustraktorin tieltä. Nyt vaahteran runkoa kiipeää kiduttavan hitaasti köynnöshortensia. Hitaus varmaan jatkuu, sillä suuri intohimoni ovat monet hortensiat ja etenkin köynnöshortensia. Olen lukenut, että esim. vaahtera on huono kumppani köynnöshortensialle. Se on suuri, vahvajuurinen puu, joten köynnöshortensialle sopivampi kiipeilypuu olisi mänty. Mutta eihän aika maailmasta lopu ja Peikkomäessä voi ihailla vaikka melkein paria sataa istutettua tulppaania tai kaunista magnoliaa.

Monien maisemien puutarhan emännällä on ollut esikuvanaan hurmaava lastenkirjakuvittaja ja maailmankuulu puutarhuri Tasha Tudor. Suvaitsevaisuus on lisääntynyt ja rikkaruohottomuutta tärkeämpää ovat tunnelmat ja maisemat. Puiden ympäriltä voi löytyä mansetteja, jotka suojaavat puuta ruohonleikkurin vahingoilta, mutta joihin voi myös hetkeksi istahtaa lepäämään.

Jokaisessa puutarhassa pitäisi olla paikka, jossa mikään keskeneräinen ei vaivaa.

Jatkamme matkaa ja Pihan poikki omalle mökille, jossa kasvihuone tuotti eräänäkin vuonna tomaattia ja kurkkua 95 kiloa! Ilmankos saammekin nauttia herkullista Puutarhurin kasvissosekeittoa, jonka ohjeen löydät kirjasta. Kiitos vahvistuksesta, jota tarvitsinkin heti seuraavassa puutarhassa, sillä jutussa Lummelampi saaren kera on rakennettu Claude Monet’n tyylinen puutarha ja kaiken kruunaa upea suihkuallas. Kaikki on tehty kosteikkoon, jollaiseen meillä tuli proosallinen kaivo! Tämä upea tontti on todellinen herkuttelijoiden keidas, sillä kaikkea löytyy parsasta tuottoisaan viiniköynnökseen ja tulossa on tryffeleitä, sillä puutarhassa kasvaa kaksi tammea ja hasselpähkinäpensas, joiden juuristoon on lisätty tryffelin rihmastoa. Mistä sellaista saa? Minä olen istuttanut tammia ja luullut, että ne tuosta vaan tarjoavat tryffeleitä…

Kivenpyörittäjän romanttisessa puutarhassa kohtaamme sisua, kiveä ja romantiikkaa:

Jos joku on joskus erehtynyt epäilemään puutarhurin visioiden toteutumista, on hän piankin saanut huomata olleensa hyvin väärässä, kuten silloin kun rakennusmestari-isä epäili tyttärensä ideaa omin käsin rakennetusta kivisestä puutarhamajasta, sellaisesta romanttisesta englantilaistyyppisestä, tiedättehän.

Kivisen puutarhamajan lisäksi löytyy kivimuurien suojaama grillauspaikka, joka mukailee romanttista rauniotyyliä…

Rakkaudesta kiveen lopetan tähän ja taidanpa käydä vähän sulattelemassa kartiovalkokuusten juuristoja huoneenlämpöisellä vedellä. Mikään ei ole niin hurahtanut kuin puutarhuri, sillä vain taivas on hänelle kattona eikä edes se, mistä innoittavana esimerkkinä ovat Puutarhassa kotini kirjan kaksitoista puutarhahullua. Mutta mehän tiedämme, että mikään ei ole verrattavissa siihen iloon ja yllätyksellisyyteen, mitä puutarhailu tarjoaa!


*****

Puutarhakirjat Leena Lumissa

tiistai 2. huhtikuuta 2013

Leena Lumin huhtiarvonta!

Kevätarvonnasta blogissani on tullut jo traditio, joten eikun aloitetaan! Vaikka rakastan kirjojen merta, en aio hukkua edes siihen mereen;) Kirjat ovat kertaalleen luettuja paitsi muutamat, jotka olen ostanut ihan tätä arvontaa varten, koska en raaski luopua tietyistä teoksista ikinä.

Arvonta alkaa tästä hetkestä ja päättyy su 14.4. klo 12. Tulos julkaistaan johonkin aikaan samana päivänä. Osallistua voivat vakituiseksi lukijakseni kirjautuneet tai kirjautuvat. Ensimmäisen arpalipun saa olemassa lukijani ja lisälippu tulee linkityksestä. Anonyyminä ei voi osallistua ja ellei ole blogia, josta löytyvät yhteystiedot, pitää ilmoittaa yhteystiedot. Viisi pääsee valitsemaan palkintokirjoista ja ensimmäiseksi tullut ekaksi, sitten toiseksi tullut etc. Ellei voittajalistassa ollut ilmoittaudu ti 16.4. klo 18 mennessä, jono nytkähtää eteenpäin ja nostetaan lisäarpa. Ilmoittakaa kommentissanne, monellako arvalla olette mukana, kiitos.
Kahden arvan saajat eli he, jotka linkittävät, voivat käyttää jompaa kumpaa tämän jutun kuvista. Lumikellot sain Allulta, kiitos♥, sillä myyrät eivät salli Lumille näitä ihanuuksia. Mikä siinä onkin, että syövät vain näitä ja tulppaaneja...Paitsi viime vuonna sain tulppaani-iloa kiitos Leivon pariskunnan kirjan Tulppaanitarhan lumo, jossa kerrotaan mieletön idea pelastaa sipulikukkia myyriltä...se on vain aika isotöinen suurille aloille, mutta pienessä mittakaavassa täydellinen juttu.

Ellet itse tarvitse kirjoja, voit aina antaa niitä lahjaksi, tuliaisena, muuten vaan...

Muistattehan, että minulla on kommenttivalvonta, joten älkää hermostuko, jos osallistumisenne ei heti näy. Jollain oudolla tavalla aion tällä arvonnalla nyt ottaa lukurauhaa, sillä olen jäljessä omasta tahdistani, aion myös kuntoilla sekä maalata jotain hennonvihreällä, joten en istu tässä koneella 24/7. Sitä mukaa kuin ehdin, linkitän ne kirjat, jotka olen lukenut, muut löytynevät toisista kirjablogeista haulla.

Toivotan iloista arvontaa ja aurinkoisia huhtikuun päiviä!

Saila Routio: Puutarha laatikoissa - Viljelylaatikot, ruukut, kasvihuoneet, kohopenkit

Else&Vesa Leivo: Tulppaanitarhan lumo  

Puutarhamaailma 2012

Johanna Vireaho, Sari Tammikari: Onnellisen puutarhurin vuosi   varattu!

Mia Grönstrand, Katja Juurikko: Puutarhassa kotini - Etelä-Suomen avoimet puutarhat 

Tommy Tønsberg ja Kenneth Ingebretsen: Hehkuvat sipulikukat - 250 kauneinta lajia 

Inger Palmstierna: Pihan puut ja pensaat   varattu!

Majgull Axelsson: Kuparienkeli

Donald Spoto: Seurapiirien kuningatar - Grace Kelly  

Arnaud Delmontel&David Batty: Tumman suklaan herkut - 80 vastustamatonta lajia

Tatu Lehtovaara: Kesän grilliherkut

Lisa Lemke: Grillatun kera - Kastikkeet, lisukkeet, salaatit ja jälkiruoat

Caroline Hofberg: Runsaat salaatit

Tee itse - Terveyssnapsit, -viinit ja liköörit

Ferdinand von Schirach: Collinin tapaus

Sarah Winman: Kani nimeltä jumala

Juha-Pekka Koskinen&Miranda Koskinen: Hallava hevonen  

Raili Mikkanen, Laura Valojärvi: Mennään sirkukseen

Ilona Pietiläinen: Villa Charme - Tuunaa ja kaunista kotiasi

Anne Holt: Julkkismurhat

Rosamund Lupton: Mitä jäljelle jää

Tanja Lintula: Huomenna rakastan vähemmän

Tapani Heinonen: Reunalla  

Aravind Adiga: Viimeinen mies

Alex Capus: Léon ja Louise

Kim Edwards: Unien järvi

Ruediger Schache: Sydämen viisaus

Kristiina Halkola: Jos rakastat

Pia Juul: Hallandin murha

Mia Vänskä: Musta kuu

Philippa Gregory: Valkoinen kuningatar

Philippa Gregory: Punainen kuningatar

Denise Mina: Yksin yössä

Mari Jungstedt: Meren hiljaisuudessa

Jennifer Lee Carrell: Shakespearen salaisuus

Riitta Tiitu: Wanilla Brocante Chic  varattu!

Jørgen Brekke: Uneton  

Andrea Maria Schenkel: Bunkkeri

Graham Moore: Kuolema Sherlock seurassa

Asko Jaakonaho: Onnemme tiellä   varattu!

Markku Enval: Jäät lähtevät

Rauha S. Virtanen: Seljan Tuli ja Lumi

Sam Wasson: Auringonnousu Manhattanilla

Paulo Coelho: Brida

Mauri Leivo: Kuikka alkulintu  varattu!

Marja Björk: Poika

Sarah Blake: Jos saat tämän kirjeen

Denise Mina: Ampiaiskesä

Inger Frimansson: Pahaa pelkäämättä

Monika Fagerholm, Martin Johnson: Meri

Mary Higgins Clark: Yö kuuluu minulle  

Saima Harmaja, Sinikka Hautamäki: Elämä on kaunis


Love
Leena Lumi

Dream A Little Dream Of Me

maanantai 1. huhtikuuta 2013

Hiljaisten huoneiden tarinoita: Ei epilogi, ei ainakaan blogi!

Silmää suurempi kyynel seuranain. Hiljaisin askelin hiivin takapihalle. Hiljempaa kuin hiiri vetäisen aprillipäivän viileää aamua keuhkoihin. Pihlajan siimeksessä on jo rusakko korvat pystyssä. Hyvistä pidoista on palannut, sen huomaa tanakasta olemuksesta, niinpä ehdin laukaista kamerani ennen kuin takkuturkki saa suuret takajalat alleen. Hyvää on pellon sarka juosta, ei syksyn sänki pistele. Harvinaisen paljon on lunta huhtikuuksi. Täytän ensi kuussa kuusikymmentä ja mietin elämääni. Täyttä aprilliako? Viimeistään nyt täytyisi pyytää vaimolta anteeksi, onhan hän yli puolet elämästäni seissyt rinnallani. Jumala luo myös minunkaltaisiani ja seuraa tekemisiäni. Olen mennyt, olen tullut, olen juossut. Nyt kävelen. On aika miettiä läheisten sekä omaa terveyttään. Elämä tuo kremppoja mukanaan. Niin se menee. Hiljaa virtaa Don, Tonava saastuu. Mikä on suurinta elämässä? Se, että kasvaa pieneksi. Joka päivällä on oma totuutensa. Se on kestettävä. Pärjääminen on sietämistä sekä asettautumista olosuhteiden yläpuolelle.

kuva ja teksti Pekka Mäkinen

keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Aurinkoista pääsiäistä ja tiedotusta!

Huomenna on jo kiirastorstai. Silloin pakkaan, sillä olemme pääsiäisen meren rannan tuulissa, äidin herkkujen äärellä. Vaikka otaksun, että lukemisesta ei näiden päivien aikana tule mitään, niin kerronpa että tulossa on puutarhakirjoja, kiinnostava tietokirja ja kaksi tiiliskiviromaania. Eräs vanhempi kirja houkuttaa myös ja sen laina-aika umpeutuu kohta, joten mietin pääni puhki, missä välissä ja millä ajalla aion lukea. Niinpä sain idean:

Minä taidan järjestää palattuani kevätarvonnan kirjautuneille lukijoilleni. Luvassa proosaa, puutarhakirjoja, jännitystä, sisustusta...ainakin. Katsotaan sitten mitä muuta keksimme. Arvonta-aika antaa jollain mystisellä tavalla minulle lukuaikaa...Toisaalta siinä on kova työ, mutta haluan sekä palkita uskollisia lukijoitani että yrittää olla hukkumatta kirjoihin. Olen päättänyt, että Lundiamme saa riittää meille, joten mitoitan kirjahamstraukseni sen mukaan. Well...tosin keittössä on hylly ruokakirjoille, olkkarissa aidosti vanhoille kirjoille sekä sisustukselle, makkarissa kolme Ikean Lack-hyllyä kirjoille, jotka aion lukea heti kun voin ja sitten vielä sellainen keräilyhylly löytyy tästä toimisto/kirjastosta, josta usein valitsen kirjoja arvontoihin, lahjaksi, tuliaiseksi etc.
Jotenkin minulla on nyt kova tarve päästä sinne kotipitäjään. Äidinkin olen tavannut viimeksi viime keväänä, jolloin hän oli meillä. Suuriruhtinatar Olga ei enää pariin vuoteen jaksanut matkustaa tuota monen tunnin matkaa. Kun karjalais-satakuntalainen perhe kokoontuu saman pöydän ääreen, on tarjoilu kovassa luokassa ja seurustelu vielä kovemmassa. Sisareni miehineen on mukana ja kaikki puhuvat taitavasti toistensa päälle ymmärryksen siitä silti katoamatta. Hämäläinen R:kin on jo tuon taidon oppinut, eikä yhtään jää jalkoihin vaan pärjää hyvin. Ah, mitä karjalanpiirakoita minä pian saankaan! Ne ovat niin kuuluisia, että eräs exministerikin käy niillä herkuttelemassa. Ja sitten se jättimäinen täytekakku ja sen seitsämän muuta. Ja tietysti mämmiä kuohukermalla. Alla Sarpun sitruksinen mämmivaahto:
Aurinkoista pääsiäistä teille kaikille tasapuolisesti! Ja nauttikaa minilomasta sekä tietenkin Leafin 'linnunmunista'.

Love
Leena Lumi

Pappilan hätävarakakku

Ruokatoimittajien hurmaavassa Kakkujen kuningattaret kirjassa kuvaajana toimi paras ruokakuvaaja ikinä eli Sami Repo. Mutta Samilta oli myös resepti Pappilan hätävarakakkuun, jonka tässä Samin luvalla nyt julkaisen:

"Kakku on muisto Talkkunan-mökiltä Saimaalta, jossa vietin kesiä lapsena. Kun "muutin" mökille, lihoin siellä 5 kg, ja äiti ei meinannut tuntea, kun tulin takaisin kotiin. Nyt maailma viskoo eteenpäin, ja kakkuun on tullut vääntö Brooklynin suosikkiravintolan cocktailista, ehkä ympyrä sulkeutuu, koska nykyään muutan talvisin Yhdysvaltoihin ja Suomeen palattuani huomaan vaatekoon pienentyneen yhdellä numerolla..."

noin 8 annosta

15 viipaletta tiikerikakkua
3 dl kuohukermaa
1 tl vaniljasokeria
1 dl manteleita
3 dl mustikoita

Marinoidut raparperit

8 dl raparperia kuutioituina
1,5 dl pohjoiskarjalaista luomuhunajaa
0,5 dl vettä
1 kanelitanko
1/2 vaniljatankoa
3 rkl mantelilikööriä

Tee ensin tiikerikakku, tai valmista hätävarakakku kahvikakkujämistä.

Valmista sitten marinoidut raparperit. Mittaa kattilaan raparperinpalat, hunaja, vesi, kanelitanko ja halkaistu vaniljatanko. Kiehauta liemi ja keitä hiljalleen 10 minuuttia, kunnes raparperinpalat ovat pehmeitä. Jos hilloke kuivuu liikaa, lisää joukkoon vettä. Jäähdytä huoneenlämpöiseksi. Poista kanelitanko ja vaniljatanko hillokeen joukosta. Sekoita joukkoon likööri. Hilloke saa olla hyvin valuvaa, silloin se kostuttaa kakkupalat parhaiten.

Vatkaa kerma löysähköksi vaahdoksi ja mausta vaniljasokerilla.

Paahda manteleita kuivalla pannulla 2-3 minuuttia, kunnes ne saavat hieman väriä.

Lado ison sylinterinmuotoisen kulhon pohjalle kolmasosa kakkuviipaleista. Valuta päälle kolmasosa kermasta, paahdetuista manteleista ja mustikoista. Tee samoin toinen ja kolmas kerros. Anna mehevöityä jääkaapissa noin tunti ennen tarjoilua.


Kiitos Sami♥

*****

Ruokakirjat Leena Lumissa

tiistai 26. maaliskuuta 2013

Knut Flytlie: Vitamiinit


Otaksuttavasti me kaikki arvostamme kovasti terveyttämme ja haluamme tehdä sen hyväksi kohtuullisuuden rajoissa paljonkin. Minulle eräs intohimoaihe on ollut jo ihan teinistä vitamiinit ja hivenaineet. Mitä enemmän olen niistä lukenut, sen enemmän olen alkanut tajuta, että vaikka söisi miten terveellisesti, tulee aikoja, jolloin tuntuu kuin mikään ei riittäisi. Tai sitten ravinto on liian köyhtynyttä. Tai meillä on tietämättämme imeytymisongelmia. Tai stressi on vain niin kova, että lisäravinteita tarvitaan. Olen jo aikoja sitten omaksunut amerikkalaisten lääkärien vitamiini- ja kivennäisainesuositukset  ja olen toiminut itse omalla kohdallani niiden pohjalta. Tosin elämässäni on tullut kerran tosi paikka, jossa tästä kaikesta tiedosta on ollut hyötyä omalle lapselleni. Kuopuksemme oli niin allerginen teini-ikään asti, että ravinnosta olivat pois miltei kaikki kasvuun ja kehitykseen vaikuttavat ravintoaineet. Minäpä tartuin härkää sarvista ja aloin antaa tyttärellemme lisäravinteita omien kokemusteni ja lukemani pohjalta. Kun tyttärelle sitten kerran tehtiin kaikki vitamiini- ja kivennäisainemääritykset, luvut olivat optimaaliset. Ja mikä parasta, lapsi kasvoi ja kehittyi normaalisti, vaikka oli helpompi kertoa, mitä hän sai syödä, kuin luetella niitä sataa asiaa, jotka olivat hänelle vahingoksi. Voitte siis olla varmoja, että nyt liikun kotikentälläni ja tosimielellä.

Norjalaisen yleislääketieteen erikoislääkäri Knut Flytlien teos Vitamiinit (Nye Vitaminrevolusjonen, Tammi 2013, suomennos Kirsi Kokkonen) teki räjäyttävän vaikutuksen, sillä vaikka olen aina tiennyt, että voimme paljon ehkäistä ja jopa osin parantaa itseämme nauttimalla vitamiineja ja kivennäisaineita optimaalisesti, en ole käsittänyt, miltä kaikelta todella voimme välttyä näin tekemällä. Ja sitten se tieto, että mikä sopii toiselle, ei sovi toiselle. Mistä sitten tiedämme, mikä meille sopisi? Mitä pitäisi syödä ja kuinka paljon? Knut Flytlie on opiskellut myös vaihtoehtoista lääketiedettä, joten hänellä on vastaus kaikkeen.  Heti Vitamiinit kirjan alussa kehotetaan selvittämään autovertauksella, olemmeko Ladoja vai peräti Roll-Royceja. Kyseessä on tietenkin geneettinen perimämme ja muut elintapamme.  Tätä varten kirjassa on helppo testi, joka määrittää mihin asteikon kohtaan kuulumme eli kumpaa autotyyppiä edustat. Kaikki toimenpiteet määräytyvät sitten sen mukaan eli heti tarjotaan mitä vähintään pitää päivässä ottaa ravinnon lisäksi. Minulle esim. tuli vastaus, että ’ota 1 g C-vitamiinia ja 2 kalaöljykapselia päivittäin. Ota talvella lisäksi raudaton monivitamiinitabletti ja 30 g Q10:tä, mikäli olet yli 40–vuotias.’  Nyt en sitten ollut Flytlien kanssa ihan samoilla aalloilla ja se johtuukin siitä, että minä seuraan amerikkalaisia suosituksia ja hän ei. Hän aliarvostaa D:tä ja minä ehkä yliarvostan. Ja listalta puuttuu myös kalsium. Muuten meillä ei tullut mitään erimielisyyttä koko kirjan aikana, vaan Flytlie sai jopa lisättyä minulle vielä yhden tabletin lisää eli otan tästä lähtien kromia joka päivä sateenkaaren tuolle puolen yhden tabletin päivässä.

Haluan nyt tässä painottaa, että kirjassa on jokaisen vitamiinin ja kivennäisaineen kohdalla mainittu myös, mistä ruuasta niitä saa, mutta lukiessa alkaa tajuta, että niin monet asiat vaikuttavat siihen, että terveellisinkään ravinto ei usein riitä. Kirjassa on siitä monta potilastarinaa, jotka ovat todella vaikuttavia.  Hurjin on tarina 26 potilaasta, joita uhkasi amputaatio. Tietyn hoidon jälkeen kävi ilmi, että vain kahdelle tarvitsee tehdä tämä rankka toimenpide. On siis jokaisen oma asia, jos haluaa uskoa, että ravinnosta saa kaiken ja että se myös riittää ja imeytyy. Tätä uskomusta kannattaisi hiukan tarkemmin miettiä etenkin jos olet uupunut, ruokahaluton, liikut vaikeasti, on ehkä nivelrikkoa ja hiukset ovat hyvin heikot ja niitä ehkä myös lähtee paljon. Etenkin tämän asian kanssa kannattaa pysähtyä, jos on ikäihminen, sillä vuodet jo itsessään ovat riski, jolloin erilaisten lisäravinteiden tarve kasvaa monista syistä.

Flytlie toivoo myös kiinnitettävän huomiota veriryhmän mukaiseen ravintoon eli siis jos veriryhmäsi on vaikka A, tarvitsee sinun välttää joitain ravintoaineita, kun taas O-veriryhmän omaavalla on omat riskiruokansa. Myös elimistön happo-emästasapaino on tärkeä ja siihen voi itse vaikuttaa.
Otetaan nyt tarkkailuun vaikka luiden haurastuminen. Siihenhän meillä yleensä suositellaan D:tä ja kalsiumia. Tästä vain puuttuu nyt yksi tärkeä tekijä eli magnesium. Sillä:

Jos sinulta puuttuu magnesiumia, osteoklastit (luita hajottavat solut) alkavat ’nakertaa’ luita vapauttaakseen magnesiumia, ja tällöin vapautuu myös kalsiumia, joten vereen tulee liikaa kalsiumia. Näin luuaines menettää sekä magnesiumia että kalsiumia, ja luut haurastuvat.

Keskimäärin ruokavaliomme sisältää vain noin 50 prosenttia suositellusta magnesium-määrästä.

Luiden haurastumisesta kärsiville suosittelen tämän vuoksi magnesiumia joka päivä ja kalsiumia joka toinen päivä, jotta näiden kahden kivennäisaineen herkkä tasapaino ei häiriintyisi.

Jos tiedät elimistöösi kertyneen happoa, sinun tulee ottaa magnesiumia. Kirjassa on helppo testi, miten tämän asian voi itse mitata.

Magnesium vaikuttaa kirjan loppuaiheissakin kovin tärkeältä, sillä kun pääsemme verisuonten kalkkeutumisiin, tulee käyttää magnesiumia ja lisäksi E:tä, Q10:tä, omega-3-rasvahappoa ja…

Ihan tosielämästä haluan tuoda tähän nyt erään vanhan tätini, joka kärsii vaikeasta osteoporoosista. Hän itse ihmettelee eniten, sillä hän on aloittanut koko elämänsä jokaisen päivän kalanmaksaöljyllä, kaurapuurolla ja maidolla. Hän on juonut maitoa myös ruualla eli ei ole ollenkaan oppinut nauttimaan viineistä, on syönyt paljon kalaa ja juustoja sekä kasviksia eikä ole ikinä tupakoinut. On pitänyt kahta puutarhaa eli huvilalla ja omakotitalossa. Nyt hänellä on uhkana selkärangan pettäminen. Tässä voimme miettiä sitten sitä ns. terveellistä ruokavaliota. E:n kohtalo on järkyttänyt minut suunniltani.

Myös ns. terveysravintopuoli voi pettää. Olkaapa tarkkana, mitä magnesiumia syötte, sillä jos tuotteessa lukee magnesiumoksidi, se on yhdiste, jota joskus käytetään puhtaan magnesiumin sijasta. Todellisuudessa se on ulostuslääke eikä edes auta magnesiumin puutokseen, vakuuttaa Flytlie.
.
Aikamme vitsaukseen eli rintasyöpään, näyttää E-vitamiinilla olevan syöpää estävä vaikutus:

Tutkimukset osoittavat, että E-vitamiinin ja seleenin samanaikainen puutos kohottaa kymmenkertaiseksi riskin sairastua rintasyöpään ja moniin muihin syöpiin.

Itse en käytä enää monivitamiinitabletteja niiden alhaisten pitoisuuksien vuoksi. Suomesta ei siis saa riittävän vahvoja monivitamiinilisiä. Sen sijaan käytän yhtä valmistetta, joka tuli minulle tarpeeseen liian lukemisen kautta ja on tarkoitettu silmille. Siinä on A:ta, E:tä, sinkkiä ja seleeniä vahvasti etenkin jos ottaa suositellut kaksi tablettia päivässä.

Flytlien kirjan loppuosa on omistettu erilaisille sairauksille ja miten niitä voisi hoitaa ensin vaikkapa terveellisellä ravinnolla ja mikäli se ei riitä mainitaan ne lisäravinteet, joista voi olla apua. Annokset on määritelty niin, että niistä ei tule sivuvaikutuksia. Elleivät lisäravinteet tehoa neljän-kahdeksan viikon aikana, Flytlie kehottaa hakeutumaan lääkäriin. Sairaudet, joihin voimme itse vahvasti vaikuttaa ovat mm. allergia, diabetes, herpes, hiivatulehdus, kohonnut kolestrolitaso, ihottuma, verenpaine, masennus tai alakulo, migreeni, munuais- ja sappikivet, osteoporoosi, reuma, stressi…

Ihan kirjan lopussa Knut Flytlie kertoo omasta elämästään ja miten hän jo lapsena ihmetteli isoäitinsä haurautta ja sai tästä lisäintoa lähteä alalle, joka häntä kiinnosti. Minäkin tässä yhtenä päivänä ihmettelin lenkkini varrella erään vanhan rouvan kokoon painunutta olemusta ja koska olemme vuosien varrelta naapurituttuja, kyselin vointia ja samaan hengenvetoon, että mitä vitamiineja hän nauttii kotiruuan lisäksi. Rouva vastasi, että ei hänelle ole terveyskeskuksesta eikä edes kotisairaanhoidosta kehotettu mitään vitamiineja syömään, ei edes kalkkia tai D:tä…Että silleen.

Ai niin, unohdinko kertoa: Jos minä olisin sinä, en jättäisi tätä kirjaa lukematta.



*****

sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Katja Kettu: Piippuhylly


Minne mie jäinkään kun olin lukenut Kätilön? Mie jäin maate tunturikihokkeihin ja revonhäntiin syötyäni lumikarpaloita, juotuani lumikyyhkyjen unta. Sitte mie kuulin valaiden laulun ja meren kutsun. On aika palata Kuolleen Miehen vuonolle, istua kalliolle, keinua merikoirien haukussa, revontulten tuoksussa, antautua Pietari Kutilan piipputarinoille.

Katja Ketun Piippuhylly (WSOY 2013) on novellikokoelma, tarinaa kertovien piippujen ketju, joka vie meidät takaisin Pohjoisen jäämeren rannoille, Vikasilmän maisemiin, kohtalonsa tulitähtiin ja vähän muuhunkin. Pietari kerää meren tuomia piippuja rannoilta hyllylleen alkaen samalla kirjata lahjaksi tyttärelleen niiden kertomia tarinoita:

Nämä ovat kertomuksia alkumerestä ja tulikuumasta hiekasta. Fosforinhohtoisista kaloista, siitä kuinka ihmisen rakkaus voi olla yhtä ehdotonta kuin lapinkoiran lempi. Näissä tarinoissa kuljetaan Afrikan orjalaivoissa, Rion faveloissa, Volgan mutkassa Tsheremissien mailla ja vallankumousta edeltäneessä Pietarissa, Berliinin Kristalliyössä.

Nämä tarinat ovat merestä nostettu arkku, jossa levän, ruosteen ja simpukoitten seasta saattaa löytyä vääntynyt kultakääty tai lääkepulloon sinetöity jäähyväiskirje.

Valkokanervainen juuripahkapiippu vie meidät ’30-luvun Berliiniin ja kristalliyöhön. Tapaamme jälleen Fritz ja Johann Angelhurstin heidän juutalaisten ystäviensä Wanhojen Penkkijen Puodin avajaisissa. Halpa maissipiippu kertoo tarinan Grishasta, joka ei ole yhtään vähempi kuin Nikolai II:n hovia piinannut Rasputin, Jumalan houkka. Mies joka yllytti syntiin, jotta voitaisiin katua ja Grishan alttiina oppilaina Pietarin saleissa, bakkanaaleissa ovat myös Marissa ja Anna:

Se oli lihan ja himon riemua. Kuljimme päihtyneinä Nevan rantoja, ulvoimme juopumustamme. Joskus jahtasimme puolipäivän naisia kepein ja saatoimme heidät satimeen. Pakotimme heidät paljastamaan läpensä ja ruoskimme heitä niin kauan että he tunnustivat pienimmätkin syntinsä. Sitten vaivuimme mistään välittämättä rantatörmälle ja annoimme Grishan työntyä Annaan ja sen jälkeen minuun. On kuin meille olisi opetettu suloista soittoa ja tanssia, mutta kun aloimme oppia, emme enää voineetkaan lopettaa.

Halvan maissipiipun tarina on ehkä kiehtovin ja ainakin jos on Romanov-harrastaja, kuten itse olen. Tietyt faktat olivat ihan paikoillaan aina Felix ja Irina Jusupovia myöten, mutta kohtalo tarttuu Rasputinin surmanyöhön ja kirjoittaa historian uusiksi…

Kolmetoista tarinaa, kuin kolmetoista hohtavaa kalaa kiiman, kaipuun ja toiveiden verkossa. Kohtaamme Aune Näkkälän, kauppias Björnen, Aleksei Ignatenkon…piiput vievät meitä likemmä Vikasilmää, välillä berberin siitinluusta tehty piippu hautaa lukijan hiekkaan, heittää kohta taas Salmijärven Sanghain neekerinaiseen, Hiekkanaiseen, jonka reisiä Palonaama muistelee luupiippua pidellessään.

Kuten Kätilössä niin myös Piippuhyllyssä ovat miehet tamman astujia, naiset kovia kokevia, väliin mahlaa valuvia, helmoja nostelevia, ohimennen otettuja, mutta ehdottomasti selviytyjiä. Kätilön rankka tummuus korvautuu Piippuhyllyssä ajoittain miltei kesäteatterimaisella farssilla. Aune Näkkälän katumus Mulukukka novellissa on sekä liikuttavaa, että tarinaa sitovaa, sillä kohtaamme Vikasilmän. Kätilön kuva alkaa selkiytyä, sillä melkein piippu kuin piippu avaa Ketun aiempaa romaania. Miksi Vikasilmästä tuli mikä hän oli?  Ja saako Aune sovitettua? Kuka kylvettää hänet viimeisen kerran? Mulukukka vai tyär?

Piippuhyllyn laatu on Ketun tavaramerkkiä: rohkea, mitään kaihtamaton kieli, uudissanojen rikkaus, jokainen novelleista yllättää ja samalla avaa Kätilön alkulähteitä, sitä, mistä kaikki alkoi. Kohtalo on edelleen sokea ja sohii minne sattuu, mutta koiranruusu ja mäkimeirami tuoksuvat, tähdet putoilevat kallioille ja meri…

Emmie ennää mihkään mene. Tähän mie jään.

*****

Tästä kirjasta ovat lisäkseni kirjoittaneet ainakin Helmi-Maaria  Sanna/Luettua  Opuscolo ja Elma Ilona

perjantai 22. maaliskuuta 2013

Leonid Tsypkin: Kesä Baden-Badenissa


…ja yöllä, kun Fedja oli tullut hyvittelemään Anna Grigorjevnaa ja he olivat lähteneet uimaan, vastavirta alkoi painaa Fedjaa sivuun, niin että hän tunsi tosissaan hukkuvansa. Anna Grigorjevna yritti auttaa häntä milloin uimalla eteenpäin taakseen vilkuillen ja kääntymällä sitten ja kutsuen häntä seuraamaan, milloin palaamalla lähelle, aivan kiinni, katsoen häntä silmiin ja ojentaen hänelle molemmat kätensä, melkein kannatellen häntä, milloin sukeltaen syvälle vihreään aaltoon yrittäen säikäyttää hänet katoamisellaan – mutta virta vain painoi painamistaan, armotta ja nopeasti, ja hän melkein antoi myöten – vesi löi yhä kiivaammassa tahdissa hänen päänsä yli ja…

Leonid Tsypkinin kirja Kesä Baden-Badenissa (Leto v Badene, Tammi 2003, suomennos Marja-Leena Mikkola) on värisyttävimpiä kirjoja, mitä olen ikinä lukenut.  Kirjan kauneus on uniromaanin suloutta, joka vie toiseen aikaan, toiseen tajuntaan monien sivujen mittaisilla virkkeillä, joita vain ajatusviivat katkovat mielen jatkaessa kulkuaan kun venäjänjuutalainen lääkäri ja tiedemies Tsypkin täysin yliluonnollisella eläytymiskyvyllä kertoo omasta matkastaan Moskovasta Lenigradiin samalla kuvastaen kuin peilistä Fjodor ja Anna Dostojevskin matkaa Baden-Badeniin kesällä 1867.

Kirjan johdanto on kultaa ja sen on kirjoittanut Susan Sontag ja suomentanut Vappu Orlov.  Kuten kirjahelmille tahtoo tapahtua, ne katoavat jonnekin, mutta kohtalo voi löytää ne. Tämän takia maailma on täynnä meitä, jotka viihdymme matkoillamme paremmin antikvariaateissa kuin missään muualla. Minä pengoin Dublinin antikvariaateissa näkemättä koko kaupunkia, mutta Sontag tekikin saman Lontoon Charing Cross Roadilla erään nuhjuisen kirjakaupan edessä pöyhien nuhjuisten taskukirjojen hinkaloa…kuin vain löytääkseen kirjan, jonka hän katsoo kuuluvan koko viime vuosisadan fiktiivisen kerronnan kauneimpien, mieltäylentävimpien ja omaperäisimpien saavutusten joukkoon.

Miksi kirja ei ole saanut suurempaa levitystä? Miksi kirjailija ei elinaikanaan nähnyt yhtäkään sivua kaunokirjallisesta tuotannostaan painettuna? Miksi kirja on niin vaikuttava, että sen luettuaan näkee kaiken kuin toisin? Linnut lentävät väärinpäin, taivas on erisininen, lumi kuin Fontankan ja Moikan rantakaduilla ja helle kuin Baden-Badenin Lichtentaler Alleella? Siksi että. Tapahtui kaikki. Mitään ei tapahtunut.

Mikään ei ole keksittyä. Kaikki on keksittyä. (Sontag)

Jos rakastaa Dostojevskia kuten minä, sinä tai venäjänjuutalainen Tsypkin, miten voi selvitä siitä, että tietää:

Ahdistavaan kysymykseen Dostojevskin antisemitismistä ei lopultakaan löydy selitystä. Kirjailijasta on”kummallista”, että Dostojevski, ”ei ole löytänyt ensimmäistäkään sanaa suojellakseen tai puolustaakseen tuhansia vuosia vainottua kansaa, eivätkä juutalaiset hänen mielestään olleet edes kansa vaan jokin heimo, ja tuohon ’heimoon’ kuuluin minä, ja lukemattomat ystäväni ja tuttavani, joiden kanssa olemme pohtineet Venäjän kirjallisuuden ongelmia.” Tämä ei kuitenkaan ollut estänyt juutalaisia rakastamasta Dostojevskia. Miten se oli selitettävissä? (Sontag)

Goethen ja Schillerin ihailua Saksassa harrastivat ennen muuta juutalaiset, aina siihen saakka kun Saksa alkoi tehdä selvää juutalaisistaan. Rakkaus Dostojevskiin on kirjallisuuden rakkautta. (Sontag)

Kirja osui minuun monellaan, sillä Baden-Baden on sattumalta minulle muistojen kaupunki, Venäjän kirjallisuus on ollut minulle aina enemmän kuin tekemistäni kirjajutuista voisi päätellä, juutalaisuus on koskettanut ja koskettaa ja nyt kun luin tämän kirjan, jaksan ihmetellä, että Venäjällä, maailmalla on ollut kanttia jättää kuin huomiotta Tsypkin, joka elämänsä aikana kirjoitti tekstejään pöytälaatikkoon säilyttääkseen omanarvontuntonsa, jota loukattiin useastikin ja etenkin sen jälkeen kun hänen poikansa Mihail vaimoineen sai maastamuuttoluvan Yhdysvaltoihin.  Tsypkiniltä vaimoineen muuttolupa evättiin iäksi ja 15. maaliskuuta 1982 hänet irtisanottiin työstään tutkimusinstituutissa. Samana päivänä hän sai puhelun pojaltaan Mihaililta, että Kesä Baden-Badenissa kirjan ensimmäinen osa oli julkaistu New Yorkissa ilmestyvässä Novaja Gazetassa 13. maaliskuuta. Lauantaina 20. maaliskuuta, 56-vuotispäivänään, Leonid Tsypkin menehtyi ehdittyään olla julkaistu kirjailija seitsemän päivän ajan.

Kesä Baden-Badenissa on mitä suurimmassa määrin rakkauskertomus. Avioliittoromaani koskien Dostojevskeja, jotka olivat mitä vaikuttavimmin toisiinsa rakastuneita. Paetessaan velkojiaan ja ahnaita sukulaisiaan Anna Grigorjevnan äidin rahoittamina kylpyläkaupunki Baden-Badeniin, saamme lukea ainutlaatuisia rakastelukuvauksia, jotka vertautuvat uintiin, kohtaamme pariskuntaan ylimielisesti suhtautuvia kuuluisia venäläisiä kirjailijoita, näemme Fedjan pelihimon pauloissa ja yrittämässä näin hankkia pariskunnalle parempia olosuhteita, emme tiedä, itkeäkö vai nauraa, kun Fedja häviää häviämistään ja aina sen jälkeen haluaa ’hyvitellä’ Annaa.  Ja kaiken aikaa hengitämme samaa ilmaa, jota kirjailija Tsypkin saapuessaan Leningradiin ja kohdatessaan lumiset kadut, lyhtyketjut, sumeat ikkunat ja etsiytyessään kuin janoinen kaikkialle sinne, missä Dostojevski oli asunut tai vain liikkunut.

Hämmästyttävintä kirjassa on sen kieli, joka on kuin melkein vain yhtä lausetta, yhtä hengästynyttä ajatusta, intohimoista selityksen etsintää. Vaikka yksikön ensimmäinen ja kolmas persoona vaihtuvat samassa tahdissa junan heilahdusten kanssa, lukija ei kadota mitään, hän on kaiken aikaa vahvasti sekä Baden-Badenissa 1867 kuin Leningradissa 1980.  Erään vastauksen Tsypkin löytää, sillä Dostojevskin koottujen teosten toiseksi viimeisestä osasta löytyy artikkeli, jonka nimi on Juutalaiskysymys ja lopulta selviää, että Dostojevski on sirotellut antisemitismiään Riivaajiin, Muistelmia kuolleesta talosta, Rikokseen ja rangaistukseen kuin myös Karamazovin veljeksiin. Huomion absurdiutta korostaa se, että juutalaisilla kirjallisuuden tutkijoilla on miltei monopoliasema Dostojevskin kirjallisen tuotannon selvittämisessä. Leonid Tsypkin kuitenkin jatkaa matkaansa, sillä rakkaus kirjallisuuteen voi olla kaikki rajat ylittävää:

ylitin sitten Nevskin siitä, missä katu yhtyy aukioon, ja käännyin Vosstanijekadulle, entiselle Znamenskajalle, jota hänkin oli kulkenut monet kerrat, käydessään tapaamassa siellä asuvaa Maikovia tai palatessaan kotiin toimituksesta tai kirjapainosta, jotka kumpikin sijaitsevat Nevskillä, ja lähestyin vähitellen Slivtšanskin taloa, jossa hänkin oli asunut jonkin aikaa…

olin osunut täsmälleen oikeaan paikkaan ja sydämeni suorastaan sykähti ilosta, mutta myös jostakin toisesta, hämärästä tunteesta…

lumihiutaleet pyörivät hitaasti Svetšnyin katulyhtyjen sädekehässä – lähestyin Ligovkaa ja jätin taakseni lumisen kadun, jolla lumituiskut vain kasvattivat kinoksia ja jonka persoonattomista, mykistä taloista kaikkein synkin ja vaitonaisin oli tuo kulmatalo.


*****

Kesä Baden-Badenissa on lukukokemus, jonka jälkeen tuntee olevansa puhdistunut, järkyttynyt ja vahvistunut, hengittää syvempään kuin ennen ja on kiitollinen kirjallisuudelle siitä, mitä se voi kätkeä sisälleen ja tuoda esiin. Leonid Tsypkin ei kirjoittanut laajaa teosta. Mutta hän teki suuren matkan. (Sontag)

*****

Tämän kirjan on lisäkseni lukenut Maria/Sinisen linnan kirjasto

torstai 21. maaliskuuta 2013

Herrasmiehet vaikenevat!

Eräs laji olisi pitänyt ajoissa laittaa suojelukohteeksi ja se on herrasmiehet, tuo sukupuuttoon kuoleva laji. Olen niiiin onnellinen, että olen saanut elää aikana, joina heitä vielä on ollut. Toki, toki aina on ollut myös vähemmän herrasmiehiä, mutta heitä katsottiin vähän säälien, heihin ei koskettu edes tikulla, he jäivät aina ilman, mutta he eivät myöskään voineet riekkua julkisuudessa julistamassa omaa paremmuuttaan ja erinomaisuuttaan. Kaikkihan tiesivät, että tyhjät tynnyrit kolisevat eniten. Se tiedetään tänäänkin: Mitä vähemmän tunneälyä, mitä vähemmän munaa ja potenssia, mitä vähemmän mitään älyä, sitä enemmän pitää halveerata niitä, jotka eivät ole ymmärtäneet palvoa tyhjyyttä. Epämies iskee juuri heihin, jotka eivät palvo, jotka eivät jää, joiden silmät aukeavat näkemään, mikä mätäs hän onkaan ja miten vähän annettavaa. Tämän jälkeen seuraa isku ja siltä eivät välty edes kuolleet puolisot elävistä expuolisoista nyt puhumattakaan. 

Mikä ihme meitä naisia oikein vaivaa, kun emme ajoissa näe 'läpi'. Rehvakkaan olemuksen alla piilee itsetuntovaurioinen mies, jolta voit luulla saavasi jotain enemmän, vaan katso tarkemmin, käytä tunneälyäsi ja kierrä kaukaa! Kaikkialla riekkujat ovat pahinta sorttia. Voit olla sataa varma, että he pitävät huolen siitä, että unohdusta ei ole luvassa. Heitähän ei voi unohtaa, hehän ovat niin komeita ja superrakastajia ja älykkäitä ja vain hieman huomionkipeitä, mutta sinähän tiedät totuuden. Muistat miten ilman jäit pullistelijan kanssa. Muistat aamuyöt jolloin valvoit miettien, miten sileät aivot eräillä onkaan, miten kyvytttömiä ja mielikuvitusköyhiä he ovatkaan erotiikan alueella, miten tyhjältä tuntui sekä sängyssä että sen ulkopuolella. Epäherrasmiehistä ei ole viistopallonheittäjiksi. He eivät heitä kuin 'vettä' ja sitäkin äijämäisesti suviaamuna kuistin rapuilta suu vaahdossa paasaten kaikista kuuluisista, joita ovat saaneet tavata, etenkin naisista ja miten hän olikaan saatellut heidät onnen seitsemänteen taivaaseen plaa, plaa, plaa. Sinä, nainen, joka onnettomuudeksi häneen törmäsit, tiedät kuitenkin totuuden ja tajuat, että on aika lähteä sinne, missä uivat tosimiehet, hiljaisten vesien kalat, jotka eivät julista toreilla ja turuilla omaa paremmuuttaan, jotka tuntevat Waltarin mielen, eivätkä vain ole sitä tuntevinaan, jotka muistavat, miten jo Waltari totesi: Herrasmiehet vaikenevat!

Leena Lumi

PS. Ellet tiedä, mistä on kyse, lue tämän päivän Helsingin Sanomat.

keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Nakkistroganoff - arkiruokaa viimaisiin talvipäiviin

Nyt kun 'kaikki' syövät vain avokadopastaa ja zarzuelaa, vaikka Aki Wahlman valmistaa televisiossa ilta illan jälkeen ruokaa makkarasta ja jauhelihasta, on suorastaan haaste tarjota resepti, jota meillä syödään maaliskuun kylminä viimapäivinä. Se on ruoka, josta pitää myös valkosipulietanoista nauttiva, maailman kuuluisissa ravintoloissa herkutellut mieheni, jonka pituus 180 cm ja paino 73 kiloa vuodesta toiseen ja ilman mitään ruualla kranttuilua. Hän saa nakkistroganoffia syödessään silmiinsä aivan erityisen haikeuden ja poissaolevuuden...Katson hänen verkkokalvojaan tarkemmin ja niistä heijastuu omenapuiden ympäröimä lapsuudenkoti ja siellä koko sisarusparvi pöydän ääressä punaposkisina luistinradalta juuri saapuneina nauttimassa äidin laittamaa hyvää kotiruokaa...

Tehdään tuhti annos perustalviruokaa eli nakkistroganoffia.

1 kg nakkeja (jotain vähän parempia, vaikka Wigrenin herkkunakkeja tms.)
2 keltasipulia
paistamiseen voita
3-4 rkl vehnäjauhoja
noin 5 dl vettä
1 tl rouhittua mustapippuria
maun mukaan ketsuppia
3 maustekurkkua
(1-2 dl kuohukermaa)

Paloittele nakit ja kuoritut sipulit. Kuullota sipulia hetki pannulla rasvassa ja lisää sitten nakit. Ruskista kevyesti. Ripottele sekaan jauhot ja anna vähän saada väriä. Kaada sekaan (kiehuvaa) vettä ja sekoita tasaiseksi. Mausta pippurilla ja ketsupilla. Anna kastikkeen muhia noin kymmenisen minuuttia.

Kuutioi maustekurkut ja sekoita kastikkeeseen. Tarkista maku ja pyöristä halutessasi kermalla. Tarjoa keitettyjen kokoperunoiden ja vaikka punajuuripiparjuurisalaatin kanssa. Kun teet tämän viikon alussa, pääset viikolla vaikka harrastamaan tuntikausiksi jääaurinkomurtomaahiihtoa ilman ruokastressiä, sillä tästä riittää muutamiin syöntikertoihin. Makutestivoittaja sekalaisella seurakunnalla ikään, säätyyn ja sukupuoleen katsomatta.

Guten Appetit!

Ruokareseptit Leena Lumissa

tiistai 19. maaliskuuta 2013

Onnellisen puutarhurin vuosi


Oletko nähnyt vaaleanpunaisen, valtaisan kukkapilven, joka saa katseen pysähtymään ihmetyksestä? Herkän rusokirsikan uhkeaa kukintaa katsellessa toivoisi asuvansa Japanissa, jossa kirsikan kukinnan aikaan juhlitaan hanamia. Hanami tarkoittaa vapaasti käännettynä kukkien katselemista. Vaikka japanilaiset kirsikat eivät menesty meillä tai eivät ainakaan yllä täällä samanlaiseen loistoon kuin lauhkeammilla kasvuseuduilla, löytyy kukkivien puiden valikoimasta monta sellaista puu- tai pensaslajia ja –lajiketta, jotka ansaitsevat yhtä suurta arvostusta.

Johanna Vireahon tekstittämä ja Sari Tammikarin valokuvin elävöitetty Onnellisen puutarhurin vuosi (WSOY 2013) kuljettaa lukijaa varhaiskeväästä talveen puutarhan innoittamana. Nyt kun kevätahava on kauniiden, ainakin ensivuosinaan arkojen havujen uhkana, tarjoaa Onnellisen puutarhurin vuosi heti alkuun varjostusohjeet. Itse käytän lisäksi monien kartiovalkokuusteni kevätherätykseen myös kastelua huoneenlämpöisellä vedellä roudan sulattamiseksi, että juuret pääsevät imemään kosteutta maasta.  Huhtikuu tuo myös omenapuiden ja ehkä eräiden pensaidenkin leikkuut ja tästä on kirjassa runsaasti ohjetta ja myös leikkauskalenteri, jossa on mainittu kukin kasvi, tämän leikkausajankohta sekä ’erityistä’.  Minulta on usein kysytty kärhöjen leikkuusta, jossa olen ihan noviisi ja sellaisena pysynkin, sillä olen nyt päättänyt tyytyä vain alppikärhöihin, mutta niitä on sitten sitäkin enemmän. Alppikärhöjä ei alasleikata! Muiden kärhöjen kanssa on ihan toisin ja ohjeet löytyvät kirjasta. Niin väärin, että lumikärhö ei menestynyt minulla… Monilla pöydillä ja ikkunalaudoilla, joillain onnellisilla talvipuutarhassa, on jo menossa kovat idätystouhut. Siitä kertoo pikkutarkasti luku Kasvata taimia, jossa on mukana myös kylvökalenteri. Käymme taimistolla, perustamme yrttimaan ja opimme kasvien kasvikumppanit. Kaikki kasvit eivät ole kavereita keskenään ja esimerkiksi punajuuri ei pidä pinaatista eikä purjosta, kun taas viihtyy pensaspavun, sipulien ja vaikka palsternakan kumppanina. Yrttitarha-luvussa on mukava aukeama Kotikokin yrttiystävät, jossa luetellaan yrtit basilikasta timjamiin ja niiden kasvatus sekä käyttö.

Alun sitaatti Japanin kukkivista puista saa meidät suunnittelemaan omia suosikkipuitamme, jotka kukkivat varhain keväällä tai kevätkesällä. Kukkapuita ovat mm. rusokirsikka, ruusuorapihlaja, balkaninhevoskastanja, sirotuomipihlaja ja myös monet luonnonpuumme, kuten pihlajat, tuomet ja lehmukset. Pilvikirsikkaa suositellaan kirjassa pienen pihan lumivalkoiseksi puuksi, mutta tässä kohtaa muistan aina, että juuri näin minulle sanottiin taimitarhalla ja nyt meillä on neljä pilvikirsikkaa, jotka ovat huumaavia kaunottaria niin keväällä kuin syksyllä, mutta kaikkea muuta kuin hillittykasvuisia. Onneksi on iso puutarha…

Luvussa Alppiruusulumoa tunsin outoa kaihoa, sillä tätä kasvia minulla ei ole. Oranssin atsalen 'Mandarin Light' kuvaa katsoessani löysin kuitenkin ääntä nopeammin paikan tälle kaunottarelle, täydellisen puolivarjon ja happamen maan eli aivan eri suunnasta kuin on lehtomme.

Pionien ja ruusujen ystäviä hemmotellaan ja ruusuissa muistetaan myös löytöruusumme, jotka usein nimetään löytäjänsä ja sen paikaan mukaan, mistä löytö on tehty. Löytöruusujen kiehtovuutta lisää usein, että niiden mukana kulkee tarinoita ja usein niitä ei saa kuin kädestä käteen tarjottuna, kuten minä sain ristinummiruusuni puutarhaani kuvaamassa olleelta Arto Rantaselta. Löytöruusuissa on sitä jotakin…ja meillä ristinummiruusu on saanut perheeltä nimen villiruusu.

Hurmaavissa hortensioissa kohtaamme niin monien ihailemat heinäkuulta myöhäiseen syksyyn kukkivat hortensiat. Kuutamohortensia Hydrangea paniculata ’Praecox’ aloittaa jo heinäkuulla samoin kuun lopulla mustilanhortensia Hydrangea paniculata ’Mustila’. Nämä kaksi hortensiaa ovat helpoimmat, sillä ne tyytyvät varsin vähään ja leikkuunkin suhteen ollaan melkein nollalinjalla, sillä kuutamohortensiaa ei leikata ollenkaan ja mustilanhortensiastakin poistetaan ainoastaan edellisvuoden kukkajäänteet keväällä. Sen sijaan syyskesän iltojemme valo, syyshortensia, Hydrangea paniculata ’Grandiflora’ leikataan säännöllisesti ja kirjan mukaan keväällä. Minä ja monet muut tällä Keski-Suomen saarella tosin leikkaamme lokakuulla. Ennen en niin tehnyt ja niinpä suurinsyyshortensia mitä olen ikinä nähnyt jäi kantamaan talven lumikuormaa ja lopulta halkesi. Sahasimme pensaan tapiksi suuresti surren, mutta ihme tapahtui ja nyt se on entistä ehompi. Syyshortensiassa on useimpia lajikkeita ja nyt trendikkäin taitaa olla ’Limelight’, joka puhkeaa kukkaan limen sävyissä. Sisustuskirjoistahan tiedämme, että syyshortensia on sisustuksellisin kukka ikinä.

Onnellisen puutarhurin vuosi on runsastakin runsaampi ja erittäin yksityiskohtainen.  Kaikki käydään läpi kuin kädestä pitäen, joten tämä kirja sopii myös aloittelevalle puutarhurille. Asemointi on lukijaystävällinen: kuvat, teksti ja tietoiskut ovat tietokirjamaisesti oikeilla kohdillaan toisiaan tukien. Toin esiin vain murto-osan tarjonnasta, sillä kirjassa on puutarha kaikellaan.

 Innokkaimmille hortonomeille iloa antaa luku Kerää talteen siemenet ja sipulikukkia istutetaan, tauteja ja tuholaisia torjutaan sekä iloitaan myös puutarhan talvesta. Minulle, vuosikymmeniä isoa puutarhaa pitäneelle, tämä kirja toimi lähinnä muistivinkkinä, sillä olin unohtanut kalkitukset! Toisaalta nyt innostuin oranssista alppiruususta, joten puutarhaelämän rajana on todellakin äärettömyys, sillä ei kevättä ilman uutta kasvivillitystä. En ole kasvimaaihminen, mutta sen sijaan harrastan hedelmäpuita ja marjapensaita ja siinä suhteessa tuli vähän uuttakin, sillä nyt tiedän, miten saisin aikaan rungollisen viinimarjapensaan, jos sen haluaisin. Tarjoan vinkkiä äidilleni, sillä hän huumaantuu aina kaikista runkosyreeneistä ja muista ihmeistä, joita hänellä kiitettävästi onkin.  Tässä monipuolinen puutarhakirja sekä aloittelijalle että kokeneelle konkarille, kasvimaata harrastavalle tai villikukkaniitystä innostuneelle. Jokaiselle löytyy jotakin ja alun asiahakemistosta löytyy helposti juuri itseä kiinnostava puutarha-aihe.


*****

Puutarhakirjat Leena Lumissa