Maria otti kiinni kureliivin luista ja väänsi niitä alaspäin
kunnes nauhat alkoivat tuskallisen hitaasti irrota ja päästää vartaloa
vapauteen. Maria tempoi korsettia yltään ja kiskoi sen pään yli kuin hyönteinen
kotelonsa ja heitti sen ojanpenkalle. Hän veti keuhkonsa täyteen. Punnitsi
rintojaan kaksin käsin ja hyväili vatsaansa. Oli helppo hengittää. Uusi onni,
vielä kerran.
Tommi Kinnusen teos Neljäntienristeys (WSOY 2014) tuli lupaa
kysymättä ja avautui ensimmäisiltä sivuiltaan lukijalle, joka ei useinkaan niin
kovasti perusta kotimaisten miesten proosasta jälkeen Mika Waltarin. Lukija yritti
löytää ikävystymistä, mutta muutaman sivun jälkeen antautui nauttien tarinan viemäksi.
Tässä hän on, omat ovensa avanneena ja sulkeneena,
kulkeneena kätilökoulun ja apteekkarin ja pärjäämisenkin huoneet. Ja nyt hän
huomaa vahingossa tuoneensa mukanaan tyttärentyttärensäkin, joka ei ymmärrä,
mihin huoneeseen on päätynyt ja joka hääkirkon edessä kauniisti kysyy, mihin
maailmassa miehiä tarvitaan.
Tommi Kinnusen kirja on kuin talo, pitkä, jossa
länsirannikkolaiseen tyyliin huoneet peräkkäin huoneen seuratessa huonetta,
kuin se talo, jonka Maria rakensi, ja jota hän aina vain jatkoi. Tai se on kuin
talo, josta ei heti olisi tiedetty, mitä siitä tulee, mutta korkea sen pitää
olla, kerros kerroksen päälle, kuten oli Marian vävyn, Onnin rakentama talo.
Kummankin lopulta samaan kohtaloon ja samaan taloon heittämän asumukset olivat heidän
menneisyytensä muisti ja pako. Kummankin piti yltää vähintään ohi ja yli oman
itsensä, mutta ainakin ohi neljäntienristeyksen. Kirjan kaksi muuta päähenkilöä
ovat Marian avioton lapsi Lahja sekä Lahjan pojan Johanneksen vaimo Kaarina.
Lahja haluaa koota, säilyttää ja olla kuten muutkin, Kaarina huolehtia ja
häivyttää kaiken menneisyyden ikävän, suojella myös miestään Johannesta. Näin
Kinnusen kirja kertoo lomittaisia tarinoita neljästä ihmisestä, joiden kohtalot
ovat yhtä ja eri. Tarina alkaa pitäjänkätilö Mariasta 1895 ja kaartuu Lahjan ja
Onnin sovituksen kautta Kaarinan tarinaan 1996. Heidän tarinansa ovat teitä ja
kujia, jotka risteävät, yhtyvät, eroavat. He syntyvät, rakastavat, rakentavat, vihaavat,
pärjäävät ja salaavat Huppukujalla, Römppäkujalla, Jamatiellä, Onnintiellä,
Kitkantiellä, Soidinpolulla, Alppijääkärintiellä, Ouluntiellä…Ennen kaikkia
teitä on kuitenkin terveyskeskus ja lopulta kaikki päättyy vintille. Lopussa on
sen alku ja anteeksiantamus, mutta emme voi väheksyä vintille kerättyjä
vanhentuneita kahvipaketteja ja muovipussiin kerättyjä parsittuja sukkahousujakaan
vähempinä todisteina eletystä elämästä kuin sieltä löytynyttä kirjettä, menneen
paljastajaa.
Tommi Kinnunen on minulle täydellinen yllättäjä. Hän kirjoittaa upeita
lukuja, kieli on tyylikästä, eläytyvää ja hienovireistä. Ja miten hän kuvaakaan
niitä arjen pikkuasioita, jotka ovat olleet ja ovat naisille niin tärkeitä,
kuten vaikka hyllypaperoituja kaappeja, joissa nastoilla kiinnitetyt
paperipitsit reunoissa. Historianharrastajana nautin myös saada tietää enemmän pohjoisen oloista toisen maailmansodan jälkeen. Ehdottomasti suurimman vaikutuksen teki kuitenkin se
syvä intuitio, mikä Kinnusella on naisten kuvaamiseen. Kaikki tarinan kolme
päähenkilönaista ovat todenmakuisia, jokainen on niin aidosti tosi, että on
pakko hämmästellä kirjailijan kykyä päästä naisen pään sisälle. Etenkin Marian
kuvaus kasvaa mittasuhteisiin, jossa suorastaan koen, miten tästä kirjasta
tehdään sekä elokuva- että näyttämösovitus. Verevä ja koskettava
letunpaistokohtaus suorastaan huutaa päästä näyttämölle. Ja sitten: Miten
Kinnunen kirjoittaakaan Onnista, joka on kiellettyjen tunteidensa raastama,
miten hän kuvaa, kuinka paljon Onni on yrittänyt ja yrittänyt, mutta myrkky
verestä ei lähde pois edes kunnanlääkärin pillereillä, miten hän antaisi mitä
vain saadakseen olla kuin muut, eikä elämän syrjästäkatsoja.
Mietin kirjan luettuani, että kuka kirjailija minulla nyt
vertautuu Kinnuseen tai mikä kirja: Heidi Köngäksen upea Vieras mies. Kumpikin
kirja meni ihon alle niin että tuntui ja kumpikaan ei unohdu, kun kirjan kannet
on suljettu, vaikka Siri Hustvedt väittää näin käyvän parhaimpienkin teosten
kohdalla. On vasta maaliskuu, mutta sain vahvan etiäisen, että Tommi Kinnusen Neljäntienristeys on yksi tämän vuoden
Finlandia-ehdokkaista!
Maria laski katseensa ja näki, kuinka Ritva oli tullut
takaisin sisään. Tyttö seisoi ovisuussa ja ojensi kädessään pestyä pottaa kuin
lahjaa. Maria ymmärsi, ettei Ritva ollut koskaan nähnyt häntä kokonaan
seisaallaan eikä kokonaan alasti. Hän katsoi itseään Ritvan silmin. Hän näki
suuret rintansa, laajan värisevän vatsansa, joka levisi ja peitti häpykummun.
Hän näki tukevat reitensä ja paksut säärensä. Hän katseli omien kyynärvarsiensa
roikkuvaa lihaa.
”Paista”, hän pyysi vaimealla, paksulla äänellä.
Ritva ei tehnyt mitään. Hän oli jähmettynyt ovelle ja
tuijotti Mariaa melkein pelokkaana. Maria horjahti. Hän tarrasi toisella
kädellään hellan kaiteesta.
”Paista!” Tällä kertaa ääni oli käskevä, melkein vaaniva. ”Paista!”
Maria nosti tulikuumat ohukaiset suuhunsa ja pureskeli
niitä. Hän antoi itselleen luvan päästää irti. Jalat sulivat hänen altaan ja
valtava ruumis alkoi vaipua hitaasti kohti lattiaa. Toinen käsi piti tiukasti
kiinni raudasta ja ohjasi…
”Paista”, hän itki. Vanhan kodin huonekalut leimusivat
uhrinuotiona ja hänen aneleva äänensä kaikui muinaisen pyhäkön holveissa. ”Paista.”
*****
PS. En voi olla tähän lisäämättä osuvaa kommenttia Maijan blogista Kirjojen keskellä tämän kirjan arvioon, sillä niinhän tämä menee ,että me kaikki ihailemme, miten Kinnunen osaa kirjoittaa naisista. Maijan blogissa Anonyymi näin: "Kun Gustave Flaubertilta kysyttiin, kuka on Rouva Bovary, hän vastasi: Minä olen Rouva Bovary."
*****
Nuori Aleksis -palkinto Tommi Kinnusen Neljäntienristeykselle
*****
Tästä kirjasta ovat lisäkseni kirjoittaneet ainakin Sanna/Luettua Omppu Katri Paula/Luen ja kirjoitan Arja Kirsi Katja Laura Kirjanainen Maija Anni Minna Suketus Pihin naisen elämää Kirjasähkökäyrä Kirjanurkkaus Aili
*****
PS. En voi olla tähän lisäämättä osuvaa kommenttia Maijan blogista Kirjojen keskellä tämän kirjan arvioon, sillä niinhän tämä menee ,että me kaikki ihailemme, miten Kinnunen osaa kirjoittaa naisista. Maijan blogissa Anonyymi näin: "Kun Gustave Flaubertilta kysyttiin, kuka on Rouva Bovary, hän vastasi: Minä olen Rouva Bovary."
*****
Nuori Aleksis -palkinto Tommi Kinnusen Neljäntienristeykselle
*****
Tästä kirjasta ovat lisäkseni kirjoittaneet ainakin Sanna/Luettua Omppu Katri Paula/Luen ja kirjoitan Arja Kirsi Katja Laura Kirjanainen Maija Anni Minna Suketus Pihin naisen elämää Kirjasähkökäyrä Kirjanurkkaus Aili