Viikonloppua: Mies polvillaan ja ruusuja isälle!

Marraskuusta on tullut tulva. Syystalvitulva. Kaikki tapahtuu nyt. Ainakin minulla. Ehkä myös sinulla. Kuka tässä ehtii huomata jotain kaamosta: En minä ainakaan. Hannen tämän syksyn tyttö on huimaa, uutta Hannea ja jotenkin nyt niin kuvaa, mitä tunnen: Olen tässä, mutta pysynkö perässä? Olenko läsnä? Olen kuin paikoilleen jäänyt levy, sillä sana 'remontti' huojuu vielä vain kaiken yllä. Tänään on viimeinen saumaus eli se vessan takaseinä, josta piti tulla turkoosi tai oranssilla maustettu, mutta siitä tulikin korkeakiiltoinen harmaa...Ensi viikolla saamme jo lattialämmityksen päälle ja kalusteet paikoilleen. Sitten ehkä kuvia jo, vaikka käsipyyhehäkkyrämme on vasta sepällä taottavana. Sisäkuvaus ei ole kovinkaan kiitollista, mutta yrittänyttä ei laiteta.

Tässä elämämme todellisuutta jo viikkoja: Mies polvillaan tekemässä lattiaa alakerran aulaan ja takana näkyvään vierasvessaan sekä ei kuvassa näkyvään tuulikaappiin. Lumimies on sitkeä ja tekisi täyden työpäivän aina, mutta meillä hujahtaa täältä saarelta kauppoihin lähdettyä helposti 3-4 tuntia ja siinä ei sitten montaa tuntia enää jää ennen kuin koittaa keskiyö - koska ainakaan tähän vuodenaikaan ei kuulu nousta kukonlaulun aikaan;) On ollut pakko hakea sitä sun tätä, vaikkakin wc-kaulusteet on hankittu jo huhtikuussa;) Koko ajan puuttuu jotain saumausjuttua, maalia, hiontajuttua tms. Samalla tietty hoidamme ruokaostokset ja nyt kun minulle tapahtui tämä sisustuskärpäsen pistos, kaikki meni vain pahemmaksi. Syvästi ihailen armastani ja sitä, että hänellä ei ole peukalo keskellä kämmentä. Minä olen meistä se, joka olen enemmän hermostunut koko alakerran kaaokseen, mutta käyn välillä viilentymässä pihahommissa ja sitten kaikki tuntuu taas hyvältä. On niin superolo, kun tajuaa, että mun rakkaani kohta kolmekymmentä vuotta jo, on edelleen hän, joka on haasteeni, tukeni, innoittajani, mies joka saa ihailuni, mies, joka saa minussa huojahtamaan...Ja tässä kuvassa yllä hän nyt omilla pikkukätösillään nykertää meille uutta lattiaa. Remontti on mun mielestä melkein aina blood, sweat and tears, mutta joka kerta on työ tekijäänsä kiittänyt.Vielä.

Mahtavaa isänpäiväviikonloppua ja muistetaan kaikkia isiä, heitä jotka ovat vielä kanssamme kuin myös heitä, jotka vaeltavat tähtien tarhoissa ♥ Muistaa voi myös vaikka persoonallisella kakulla...

Oi, muistatko vielä sen virren, jota lapsena laulettiin? Kun yö liki ikkunan liikkui, se virsi, se viihdytti niin. Se antoi rintahan rauhan, se uskoa unehen toi. – Jos muistat sen virren, niin laula, laula se oi!

Muistatko isä? Sinulla oli vihdoinkin pieni tyttö, pieni, suloinen vauva, jota olit odottanut vuosia ja taas vuosia. Ehkä kaipasit häntä jo rintamalla, kun olit taistelemassa lapsellesi itsenäistä Suomea. Ehkä haaveilit hänestä jo sotasairaalassa, jossa olit toipumassa sodan haavoistasi. Ehkä näit hänet jo silmissäsi, kun rauhan palattua aloit rakentaa omaa elämääsi ikuiset kranaatinsirpaleet selässäsi.

Muistatko isä, kuinka koko Säkylä sanoi, että ’tuolle tytölle Viljo hakee vaikka kuun taivaalta’. Pieni nuhani oli sinulle maailmanloppu, johon haettiin apua vaikka keskellä yötä ja vähät eivät olleet nekään yöt, jolloin heijasit huutavaa prinsessaasi sylissä tai istuit hikimärkänä höyryhengityshupun alla seuranani. Työstä tultuasi et koskaan ollut liian väsynyt asettuaksesi nelinkontin lattialle, jotta tyttäresi sai riemusta kiljuen ratsastaa selässäsi huoneiston ympäri, ympäri, kohti auringonlaskua.

Ja ne pyöräretket pitkin pitäjää! Sinä polkien ja minä ylpeänä tarakalla istuen. Milloin mentiin mummolaan, milloin Pietilään tai Rauniolle, aina kuitenkin poikettiin oikealle tötteröjäätelölle. Sellaista jäätelöä ei ole enää olemassakaan, sillä se oli oikeata hellyysjäätelöä.

Muistatko isä, kun sairastuin vakavasti ja jouduin kuukausiksi sairaalaan, kuinka olit kuolla tuskaasi ja mitkään lääkärien vakuuttelut eivät antaneet Sinulle toivoa. Lopulta et voinut enää käydä luonani, sillä huusin vuorokauden suoraa huutoa lähdettyäsi ja minut piti sitoa sänkyyni kiinni. Muistatko, kuinka aloin toipua ja Sinä riehakkaana ilosta keksit, että nyt likalle tuodaan televisio! Aku Ankkoja luit minulle niin, että äänesi oli enää vain pelkkää pihinää. Ja nukuit kanssani lattialla, sillä sairauteni jälkeen minua pyörrytti sängyssä.

Ja isä rakas, muistatko ne ukkoset, joita pelkäsin niin, että istuin pimeässä komerossa tuntikausia. Ja kuka jälleen olikaan kanssani: oma isäni, maailman paras isä!

Rakas isä, kiitos Sinulle, että olit niin paljon kanssani. Kiitos, että olit aina jaksavainen ja ymmärtäväinen ja hellä. Kiitos, että aina seisoit puolellani ja kehuit ja kannustit lastasi. Kaikki vahvuus ja hyvä, mikä minussa on, on Sinulta. Ihailusi prinsessaasi kohtaan herätti minussa selviytyjän ja hyvyytesi kaikkea kohtaan, istutti järkkymättömän oikeudentajua kaikkea elollista kohtaan. Ne hetket, jotka annoit minulle, eivät unohdu koskaan. Ne ovat elämäni tukipilarit, joihin nojaan, kun väsyttää. Ne ovat muistoja, jotka tähdittävät isän ja tyttären tarinaa. Ne samat tähdet haluaisin tänä Isänpäivänä ojentaa valoksi ja iloksi kaikille isille ja heidän lapsilleen.

Muistatko isä, kuinka lauloit: Rakastan elämää, joka nuoruuden haaveita kantaa. Rakastan elämää, joka muistojen hetkiä antaa. Rakastan elämää, sille lempeni tahdon ma antaa. Rakastan elämää, joka muistojen hetkiä antaa.

Isä rakas, kaikki taivaan tähdet: Sinä!

tyttäresi

Leena

Sing Me A Song Again Daddy

Keittiön avohyllyjen uudet tuulet

Kesken alakerran remontin olen nyt keksinyt montaa muutakin uutta. Ihan varautumattomana luin 23. lokakuuta Keskisuomalaisesta Päivi Lehikoisen juttua Iloa silmille, jossa haastatellulla perheellä sama intohimo kuin meillä eli tuo italialainen käytännöllisyys, joka on avohyllyt. Mutta haastateltavan hyllyissä oli se ero, että niitä oli paljon enemmän kuin minulla ja ne oli käsitelty kauniin tummiksi. Meidänhän ovat massiivipyökkiset, joille olen 'juottanut' öljyä kerran vuodessa kunnolla saadakseni likaa hylkivät pinnat. Täältä näkyy ennen

Ja tämä on siis nyt. Meillä on neljä hyllyä, jotka kaikki näkyvät jutussa Keittiöremontti. Hyllyjen pituudet ovat 80 senttiä ja 120 senttiä. Vain lyhyemmät näkyvät näissä uusissa kuvissa, sillä toinen pitkistä hyllyistä on vielä käsittelyssä. Kuivuvat vähintäin vuorokauden.

On makuasia, mistä pitää, mutta minä olin niin kyllästynyt noihin vaaleisiin puuhyllyihin. Onneksi Päivi antoi jutussaan tumman värin 'koodin', jolla sisustusjutun hyllyt oli käsitelty: Osmo color antiikki-tammi-puuvaha. Innokkaana maalaajana otaksuin olevani tekemisissä jonkun varsin jähmeän aineen kanssa, mutta se olikin litkujen litku ja lopulta Lumimies armahti minut ja pelasti hyllymme vetämällä niihin vahaa hylly kerrallaan ennen muita remonttihommia aamu aamun jälkeen ja vielä tänäänkin;)

Voitte olla varmoja, että saan nyt olla kilttiä tyttöä, sillä alakerran remonttimme on ollut tavallista haastavampi eikä enää kaivannut mitään lisäjuttuja. Kaiken huipuksi löysin yhden tarjouksessa olevan huonekalun, jolla saamme tähän minun toimisto/kirjastooni palautettua kätevän runkopatjavuoteen, jota olemme usein tarvinneet vierasmakkarin lisäksi. Kyseessä tilansäästäjäihme, jonka esittelen, kunhan se kaikki on saatu paikoilleen. Pienet vieraamme ja hyvin vanhat vieraamme eivät eri syistä ehkä halua käyttää alakerran vierasmakuuhuonetta, joten tuo lisävuode vain on tarpeen. Ja joskus minäkin siihen olen koneen äärestä kirja kädessä jäänyt ja suloisesti nukahtanut toviksi pehmeän huovan alle. Lumimies ilmoitti juuri, että viimeksi mainittu muutos saa odottaa ainakin joulukuulle ja että tänään alkaa saumaus, jolloin joksikin aikaa kulku kellariin, pyykinkäsittelyhuoneeseen etc. on estynyt. Onneksi takkahuoneeseen pääsee toisesta puutarhan puoleisesta ovesta...Siis toivossa on päästä laittamaan kalusteita ensi viikolla. Minkä sille voi jos kaikki sisustusideat puskevat päälle just kun on menossa kotimme kolmas isompi remppa. Jotenkin kaikki ehkä johtuu marraskuusta, jossa on uniikkia taikaansa aromisoida levoton mieli uusille kierroksille. Nyt lähden kuitenkin haravoimaan vesisateeseen. Paljon happea, joka tekee hyvää niin iholle kuin sielulle!

Love
Leena Lumi

Keittiöremontti

Saunaremontti   (Valitan kuvia! Yksikään saunakuva ei anna ulos, sitä mikä meillä on onnistunut remonteistamme parhaiten. Joka lauantai kuulemma huokaisen lauteilla: 'En ikinä jaksa uskoa, että me saatiin tämä saunajuttu aikaiseksi.')

Sisustuskirjat Leena Lumissa

Ruoasta viiniin - Makumatka Euroopan halki

Päätimme lähteä ottamaan selvää, mistä viinin ja ruoan liitto syntyy. Matkasimme makuaistit avoimina halki muutaman Euroopan klassisimman viinialueen ja yritimme selvittää viinin ruoan vuorovaikutukseen vaikuttavia tekijöitä. Meitä oli matkassa kaksi viiniukkoa, yksi kokkipoika (joskin toinen viiniukoistakin on kokki koulutukseltaan), ja koska viinillä on myös henki, ellei suorastaan sielu, kuului seurueeseen myös viineihin perehtynyt pappi. Autoa ajoi Tomi Salonen, ja kuvat otti Kangas.

Juha Berglundin, Jaakko Heinimäen, Antti Rinta-Huumon ja Antti Vahteran ruokamatkakirja Ruoasta viiniin – Makumatka Euroopan halki (Otava 2013) on mitä sopivin äijähenkeä nostattava isänpäivälahja kokkailevalle isälle tai hänelle, josta halutaan kokkaileva isä. Miehet tekivät kimpassa nautinnollisen viini- ja ruokareissun parhaissa Euroopan viinikohteissa ja nyt meillä on saatavana neljälle hengelle mitoitetut reseptit kera viinisuositusten voidaksemme makumatkailla kotoa käsin.

Kirja on runsas ja hauska. Pääosan kuvista on ottanut Arto Kangas. Matkaamme laatuviinien kodin Bourgognen kautta Champagneen ja sieltä Alsaceen, jossa tavoitamme parhaat puolet Saksan ja Ranskan keittiöistä. Muistelemme Alsacen värikästä historiaa, sillä liekö mikään alue liikkunut yhtä vilkkaasti maasta toiseen kuin Alsace Ranskalta Saksalle ja takaisin ja kertoja on ollut aika monta…

Alsace mainitaan herkuttelijan paratiisiksi, josta löytyvät saksalaisen ja ranskalaisen keittiön parhaat maut. Kaikki muu tuntuikin herkulliselta, mutta hanhenmaksa, foie gras, sai jäädä lautaseltani pois, sillä tuskin se oli tuotettu Hauhalan hanhifarmilla Suomessa, jossa hanhia ei pakkosyötetä. Eettinen herkuttelija ajattelee myös, millaisen elämän tuotantoeläin on elänyt. Sen sijaan juuri Alsacen valkoviinit kuuluvat meidän suosikkeihimme. Ja nehän myydään kuuluisissa huilumaisissa pulloissa, joista kirjassa riittää tarinaa.

Alsacesta matka jatkuu Välimeren maihin, joista löytyy kolme ’pyhää’: viini, öljy ja leipä. Toscanassa nautimme superviinejä etruskien keittiöstä, Piemontessa syömme tuhtia talviruokaa lihapadoista ja maistelemme täyteläisiä punaviinejä. Piemontelle ovat vahvojen liharuokien lisäksi ominaista herkulliset risotot. Bordeauxissa on niin rentoa, että herra makumatkailijat esiintyvät pullonkorkit silmissään ja ah!, nautimme mm. sinisimpukoita yrttiliemessä, Moules mariniére. Palaamme tietysti Saksan kautta kotiin nauttien viineistä ja saksalaisen runsaista annoksista.

Ruoasta viiniin on hauska, runsas, antava, hedelmäinen, reippaasti nahkaa, hitunen tallia, ripaus tammea, pitkä jälkimaku. Kaikki tulee siitä, että herrakulinaristit, kirjan tekijät, ovat selvästi nauttineet reissustaan. Tunnelmakuvia on todella paljon, viiniä, eri alueiden historiaa ja ruokaa tuodaan esiin pyhällä antaumuksella.  Yksikin otsikko on Viini tekee hyvää ja nyt kirjoittaja tarkoittaa sitä, että Beaunen kaupungissa on jo kauan kustannettu erästä sairaalaa ja muutakin sosiaalista tomintaa viinistä saaduin varoin. Kannattaa kuitenkin muistaa, että kirjassa Syötkö riskiruokaa David Khayat listaa viinin yhdeksi kymmenestä eniten syöpää torjuvaksi nautittavaksi!

Teoksessa on sekä tuhtia liharuokaa että kevyempää. Kevyemmäksi lasken merenelävät ja yleensä kalan sekä sienet. Mukana on tietysti hurmaava suosikkini bouillabaisse, mutta nauttikaamme edes kuvan verran paahdetusta lohesta ja parsasta, josta mieleeni tulee Saksan ’Venetsia’, lumoava Amberg:

Tämä samainen ruoka oli vain Saksassa kaikkea muuta kuin fine dining, muistattehan annoskoon…

Ihailemme myös paistettua kuhaa, tatti-papu-kaprispaistosta sitruuna-voikastikkeessa, mutta taidamme valmistaa Piemonten muistoksi herkutattirisottoa:

50 g kuivattuja tatteja

0,5 kg tuoreita metsäsieniä, kantarelleja tai suppilovahveroita

oliiviöljyä

2 valkosipulin kynttä

merisuolaa

mustapippuria myllystä

1 sitruunan mehu

1,5 kananlientä

100 g voita

1 punasipuli hienonnettuna

250 g risottoriisiä

4 cl kuivaa valkoista vermuttia

100 g raastettua parmesaania

1 dl basilikan lehtiä suikaloituna

Paista metsäsienet öljyssä ’kuiviksi’ ja siirrä sivuun odottamaan. Liota tatit ja puserra kuiviksi siivilän läpi. Paista tatit ja murskattu valkosipuli kevyesti pannulla. Mausta suolalla, pippurilla ja lisää sitruunan mehu.

Sulata kattilassa puolet voista ja lisää joukkoon loraus oliiviöljyä. Kuullota punasipuli. Lisää riisi ja pyörittele, kunnes se on ’öljyyntynyt. Lisää kuumaa kananlientä kauhallinen kerrallaan koko ajan sekoittaen. Lisää tatit ja sipulit. Lisää kevyen kiehumisen edetessä edelleen kanalientä kunnes riisi on samettisen märkää ja al dente Lisää lopuksi metsäsienet, kuiva vermutti, basilikat, loppu voi ja runsaasti parmesaania.

Viinisuositus tälle herkulle on punaviini Travaglini Gattinara, Italia. Italiasta tuleekin erinomaisia punaviinejä.

Jälkiruoaksi nautimme Omena-aprikoosifilotorttua kera makeahkon jälkiruokaviinin, Brauneberger Juffer-Sonnenuhr Riesling Spätlese. Viini kuin Rilken runo aurinkokelloineen…Leg deinen Schatten auf die Sonnenuhren,/ und auf den Fluren lasss die Winde los./ Peitä varjoihin aurinkokellot/ ja valloilleen päästä tuuli toinen. (suomennos Eve Rehn)

Lopetamme viini-ja ruokamatkamme David Lingin lausumaan hyvästä viinistä:

”Hyvällä viinillä on kolme tunnusmerkkiä: Pidät siitä, kun maistat sitä. Pidät siitä, kun maksat sen. Pidät siitä, kun heräät seuraavana päivänä.”

*****

Tästä kirjasta on lisäkseni kirjoittanut ainakin Minttuli

*****

Ruokakirjat Leena Lumissa

Ruokareseptit Leena Lumissa

Anilda Ibrahimi: Ajan riekaleita

Jacqueline oli saapunut Palermoon kaksivuotiaan tyttärensä kanssa. Hän oli noussut junasta ja etsinyt katseellaan miestä, jonka vuoksi hän oli jättänyt synnyinpaikkansa Moutierin. Aviomiestään. Jacqueline oli heikkona ulkomaalaisiin, ongelmaisiin miehiin. Hän oli rakastunut heti. Ja mennyt oikopäätä naimisiin perheensä vastustelusta huolimatta.

”Italialainenko?!” he olivat ihmetelleet.

Mutta ei siinä kaikki: mies ei ollut ainoastaan italialainen, vaan päälle päätteeksi sisilialainen.

”Olisi nyt ollut edes milanolainen tai torinolainen”, hänen äitinsä sanoi, ”roomalainenkin vielä olisi menetellyt…”

Anilda Ibrahimin uusin teos Ajan riekaleita (L’amore e gli stracci del tempo, Tammi 2013, suomennos Helinä Kangas) on rakkaustarina Jugoslavian julman sodan armoilla. Zlatan ja Ajkuna tapaavat lapsina ja kasvavat myös osin yhdessä, vaikka toinen on serbi ja toinen on albaani. Jo heidän isänsä, Zlatanin isä Miloš ja Ajkunan isä Besor, olivat toistensa parhaat ystävät vaikeasta poliittisesta tilanteesta huolimatta.  Rajojen alkaessa hajota, suuruudenhullu Miloševic julistaa serbeille heidän ainutlaatuisuuttaan ja lupaa Kosovon serbeille: ”Kukaan ei lyö teitä enää.”  Alkaa kuusisataa vuotta sitten Mustarastaiden tasangolla hävityn sodan kostoretki, joka lyö pirstaleiksi koko maan eivätkä veriroiskeilta suinkaan välty myöskään Ajkuna ja Zlatan, eivätkä heidän perheensä. Ajkunan isä Besor vangitaan ja vasta rakkautensa löytäneet nuoret joutuvat yllättävästi eroon niin toisistaan kuin kotimaastaan. Zlatanin lähtölaukaus on joutua Kosovon sotaan ja Ajkunan vie sodan julma virta…Tyttö jonka hiukset tuoksuivat heinältä pelastetaan verisessä peitossa kohti yhtä sodan uhrien auttajista, kohti Jacquelinea. Ajkuna, jonka veri tuoksuu koiranruusuilta ja karhunvatukoilta.

Kaukana toisaalla sodan jälkeen Zlatan, joka muistaa lupauksensa Ajkunalle voimatta silti olla antautumatta uudelle elämälle vieraassa maassa, juurissa uusi multa, uusi rakkaus. Zlatan ei kuitenkaan unohda:

Zlatan ei halua katsoa häntä silmiin, kun he rakastelevat. Haluaisin hälventää sumun sinun taistelujesi yltä, jotka eivät edes olleet sinun, Ines ajattelee.

Vuosien virrassa kaikkien muistot ja lupaukset muuttuvat kuin unohduksen tomun peittämiksi ajan riekaleiksi ja sitä voi alkaa alusta. Tai niin sitä ainakin olettaa, kunnes vastaan tulee menneisyys, joka katsoo kohti ihmistä hänen omilla silmillään.

Anilda Ibrahimi on tyylikäs tarinan kertoja, joka mieluusti käyttää rankoissakin tarinoissa sekä huumoria että romantiikkaa, mutta sortumatta ylimakeuteen. Luin häneltä aikanaan Albanian diktatuurin sijoittuvan loistavan Punaisen morsiamen ja olin myyty, sillä kirja oli maagista realismia parhaimmillaan ja näin kirjoitin silloin:

Ibrahimi on tarinoiden kertojien sukua. Voi olla loistava kirja ilman tarinaa, mutta ei ole loistavaa tarinaa, ilman, että tunnet kuinka avaat uuden tarinaoven toisensa jälkeen ja toivot että ovet eivät loppuisi. Tarinoiden tarkoitus on aina ollut viihdyttää ja viedä ajatukset pois siitä mikä on liian todellista, mutta niiden tarkoitus on samalla viedä viestiä entisiltä sukupolvilta uusille…

Punainen morsian oli tyyliltään mausteisempi, vahvojen selviytyjänaisten sukupolviromaani. Ajan riekaleita on sävyltään surumielisempi, sillä se paljastaa jotain inhaa ihmisistä muutosten tuulissa. Miten sitä luuleekaan olevansa sama, niin aika tekee taikojaan, etkä enää muista kuka olit kun kaikki alkoi. Vaan yksi on mikä pysyy ja se on Ibrahimin taito kirjoittaa tarinaa ammentaen sukupolvelta toiselle siirtyvästä albanialaisesta kertomaperinteestä. Siis tässä kirjassa se sama kuten oli Punaisessa morsiamessa. Molempia kirjoja kantaa myös tuoksu…toisessa kvitteni, toisessa koiranruusu ja karhunvadelmat. 

Vertasin italiaksi kirjoittavaa Anilda Ibrahimia hänen ensimmäisessä teoksessaan Cecilia Samartiniin sekä Regina McBrideen. Ibrahimi on kuitenkin maagisrealistisempi kuin Samartin, mutta jotain samaa heissä on ainakin versus Samartinin Señor Peregrino. Hänessä on myös paljon Ennen sarastusta kirjan kirjoittajaa, McBridea. Ajan riekaleita on koskettava, tyylikäs, rankkakin, surumielinen, elämän tosi.

Yö raahustaa väsyneenä kuin haavoitettu eläin.

*****

Tämän kirjan ovat lisäkseni lukeneet ainakin Mustikkakummun Anna,  Krista  Katja Aletheia  ja Maisku/Täysien sivujen nautinto

Marraskuu on mun salarakas!

Joskus kauan sitten minusta marraskuu tuntui siltä, miltä Hannen Pilkku näyttää kuvassa: Halusi vain vetää jotain päähänsä ja kadota. Alakuloon törmäsi jo aamusta ja pitkinä, harmaina päivinä vielä ilman lumen valoa, tuli mieleen, että 'jos joskus on mahdollista, niin vietän kaikki marraskuuni jossain muualla kuin Suomessa.' Kerran lähdimme sitten lokakuun lopulla marraskuuta pakoon Salzburgiin omalla autolla. Kaikki oli niin täydellistä, sillä rakastanhan syksyä. Saavuimme sunnuntai-iltapäivänä Salzburgiin ja ihmettelimme, että miksi ihmiset riisuivat vaatteita yltään kadulla. No, me istuimme ilmastoidussa autossa, joten emme tienneet, että ulkoämpötila oli +34 astetta! Tehän taas tiedätte, mitä olen mieltä helteestä;) Onneksi sairastan Imelda Marcos -syndroomaa ja mukana oli about 18 kengät, vaikka R. kertoo kaikille, että niitä oli 28 paria: älkää uskoko.

Kaikki on nyt toisin, sillä olen löytänyt salarakkaani, marraskuun. Minä oikein piehtaroin siinä luolanainenajassa, jossa saan olla enemmän minä. Ennen söin marraskuussa Upiqinon Goldia, että jaksaisin, nyt syön sitä huhtikuussa, kuukausista julmimmassa.

Mitä marraskuussa voi tehdä sellaista, mikä tekee luolanainenkuukaudesta uniikin, eikä maa martona makaa:

1) Ei tarvitse esittää mitään eikä varsinkaan jo aamuviidestä ylipirteää ja rynnätä sinne tänne kuin päätön kana, vain koska on valon ylitarjontaa eli vrt. alkusuvi: Saa rauhassa olla oma intorvertti itsensä. Jos aihe kiinnostaa, lue tämä  Naapurin kuva Pirkko-Liisa Surojegin kirjasta Untu ja sydäntalven salaisuus

2) Saa kääriä ensimmäiset joululahjat, jos on huomannut ostaa kaunista lahjaperia jemmaan, sillä Suomessahan sanotaan kaupoissa joulupaperin kysyjälle, että 'ei ennen isänpäivää'

3) Jos haluaa teettää joulukortit omasta valokuvasta, kannattaa viedä kortit tehtäviksi isänpäivän jälkeen, jolloin ne usein saa jo tarjoushintaan ja mitä enemmän kortteja tilaa, sen vähemmän maksaa.

4) Marraskuussa voi tehdä monta asiaa pois joulun alta, että saa sitten joulukuussa alkaa vain fiilistellä tunnelmia. Komerotkin voi siivota jo nyt ellei sitten aio viettää joulua komerossa (Marttaliiton viisaus!)

5) Jos valmistaa jouluksi vaikka kirsikkalikööriä voi alkaa pullotuspuuhiin etenkin jos on käynyt kuten minulle, että homma jäi tehtyä viime marraskuussa: Takuulla on nyt valmista nautittavaksi, mutta säästämme jouluun.

6) Marraskuussa voi pinnistellä sen verran, että ei tee minun vanhaa marraskuuvirhettäni eli sallin kaksi vuotta sitten itseni aloittaa joulusuklailun jo marraskuun alussa ja sitä satoa vieläkin kannan: Älkää salliko kaamoskiloja, vaan laittakaa itsellenne 'karkkipäivä'. Minä saan nyt joka sunnuntai-ilta nauttia Aino nougat samettista kun tulee Silta...mikä ihana sattuma, että se päivä on juuri tänään! Kun Silta loppuu karkkipäivä siirtyy tiistain Downton Abbeylle

7) Mietiskely on yhtä aliarvoitua kuin kiitollisuus: Marraskuussa voi harrastaa molempia. Kannattaa valita iso laiskanlinna ja miettiä kaikkia niitä asioita, joita kesällä ei ehdi. Sitä voi ilosta hämmästyä, mitä kaikkea hyvää elämässä onkaan. Positiivinen listaus on kuin marraskuun henkiset ledvalot.

8) Tietenkään emme tyydy vain henkisiin ledvaloihin, vaan ripustelemme ja tungemme juuri nyt kaamosaikaan ledejä sinne sun tänne. Meillä on valot jo ulkona kolmessa eri pensaassa ja sisällä olen rakentanut kaamosvalaisimia suunnilleen joka huoneeseen.

 9)  Marraskuussa on myös lupa seota positiivisesti eli kun meillä nyt on se remontti edelleen menossa, sainkin yhtäkkiä aivan hirmuisen sisustuskärpäsen piston ja lupaan teille kuvia ja tarinaa myöhemmin. Luvassa blood, sweet and tears Hitaasti hyvää tulee, mutta kun kärsivällisyys ei tunnetusti ole ominta minua, luen rauhoittuakseni saksalaista sisustuskirjaa, jonka ranskalaisuus saa minut haaveilemaan

10) Viimeistään marraskuussa otetaan esille kaikki mahdolliset pehmeät huovat, joihin on lupa kääriytyä sellaisina päivinä kun tulee ulkoa ja olo on vähän märkä ja ehkä myös kurainen, sillä lenkkiähän emme jätä väliin etenkään marraskuussa, jolloin ilma on raikasta, kosteaa ja täynnä happea

Ei ole mitään asiaa, jota lämmin suihku, pehmeä huopa ja mukillinen kaakaota ei voisi korjata. Kuvassa marrasmannekiinimme Pilkku reippaan lenkin jälkeen. Kiitos Pilkku ♥

11) Marraskuussa on aina aikaa leffailloille!

12) Marraskuussa on aika siirtää pelakuut kellariin. Minä nostan ne sieltä pois jo 5.2. eli isäni syntymäpäivänä. Kastellaan harvoin ja niukasti. Ellei ole ikkunaa, voi antaa säästövalon palaa muutaman tunnin päivässä.

13) Puutarha yllättää marraskuussa, sillä orvokit, joista ei ole nypitti kuolleita kukintoja pois, lykkäävät uutta kukkaa ja tietenkin lumiasterit ovat täydessä kukassa.

14) Marraskuussa viimeistään on aika rakentaa erilaisia talvipöytiä

15) Marraskuussa on aika lukea kirjoja ja niitä on tulossa. Seuratkaa oikeaa palkkiani, sinne ilmestyvät ennakkoinfot.

16) Marraskuussa jos ikinä on lupa sanoa kutsuihin 'ei kiitos', sillä pitää olla vuodessa edes yksi luolanainenkuukausi, jossa ei koko ajan tarvitse olla 'iskussa'. Pakko lisätä tähän vielä Katjan, toisen marraskuufanin upea lause: "Marraskuun melankoliassa on paljon lohtua." Niin tosi.

17) Marraskuusta on sanottu monenlaista, mutta jouluruusun odotuskuukaudessa antakaamme Kyllikki Villan nyt sanoa marraskuun taikasanat:

"Miten uskallan olla näin onnellinen / sumuisessa marrasmaisemassa / pimenevän päivän lyhyenä hetkenä."

Love
Leena Lumi

Englishman in New York   (Ohittakaa se mainos...että Stingin biisien eteenkin niitä tungetaan.)

Että sataisi pian lumen ja yöt kirkastuisivat ja...

Että sataisi pian lumen ja yöt kirkastuisivat ja veri
asettuisi kiertämään verkkaisemmin ja ehtyisi tämä
kaipaus. Amen. Ja että sitä kestäisi kauan.

- Kai Nieminen -
Istun tässä, ihmettelen - Valitut runot (Tammi 2012)

Paula Ahlsén Söder&Susanne Hallmann: Kanaa arkeen ja juhlaan

Tällä kirjalla haluan ylistää vapaina tepastelevia kanoja, jotka saavat oleskella niin sisällä kuin ulkona ja kasvaa suuriksi mukavissa oloisa. Näin lintujen lihasta tulee rittäin mehukasta, makasta ja hyvää. Tämän kirjan ruoat on suunniteltu tällaisille vapaille kananapojille ja hätätapauksessa myös maissikananpojille, jos vapaana kasvatettua lintua ei ole saatavilla. Ekologisesti tuotettu liha ja luomukasvikset ovat minulle itsestäänselvyys, eivät vähiten siksi, että ne maistuvat niin uskomattoman paljon paremmilta. 

Siirry keittiöön ja inspiroidu kirjan perinteisistä ja mielikuvituksellisista ruokalajeista, jotka Susanna Hallman on vanginnut veden kielelle nostattaviin valokuviinsa.

Paula Ahlsénin Söderin teos Kanaa arkeen ja juhlaan (Kycking från vardag till lyx, WSOY 2013, suomennos Mirkka Santala) on kuin tilaustyö omaan ruokakirjakeräilyyni, sillä minulta uupuu juuri ruokakirja kanaruoista, vaikka kalan jälkeen juuri kana-ateriat ovatkin perheessämme toisena suositummuudessa. Pidän kirjassa kaikesta upeista kuvista resepteihin, mutta ehkä eniten siitä, että kerrankin otetaan mukaan eettinen puoli eli millaisen elämän tuotantoeläin on saanut elää. Alku painottaa hyvin vahvasti sitä, miten eritavalla nimetyt kanat ovat saaneet elämänsä viettää. Kerrotaan tosin myös, näitä vapaana kasvaneita kananpoikia on vielä vaikea saada.  Parhaat ostospaikat ovat isojen kaupunkien kauppahallit. Vetoan tässä kuluttajiin: Pyytäkäämme vapaana kasvanutta kananpoikaa omalta kauppiaaltamme ja jättäkäämme muu kana vähäksi aikaa väliin, niin saamme äänestettyä eettisen tuotantoeläinkasvatuksen puolesta!

Kirjan alussa Ahlsén kirjoittaa paitsi kananpojan kasvatuksesta, myös siitä, miten terveellistä kanan liha on. Se sisältää proteiinia, kalsiumia, rautaa ja fosforia sekä kohtuullisesti eli erittäin vähän rasvaa. Lisäksi käsitellään käsittely, kypsennys ja paloittelu.  Tämän jälkeen alkavat varsinaiset ohjeet, jotka jakaantuvat kahteen päälukuun. Ensimmäinen sisältää pikku- ja alkuruokia sekä kevyehköjä ruokia, kuten keittoja, salaatteja ja voileipiä. Toisessa luvussa on reiluja aterioita, joita kutsutaan pääruoiksi.

Ihan aluksi valmistetaan kanaliemi ja jokainen kanaruokia harrastava tietää, että se on monen kanaruoan herkullisuuden salaisuus. Jos liemen pakastaa, sitä voi käyttää vielä muutaman kuukaudenkin kuluttua. Monet kauhistelevat valmiiksi marinoituja kanasuikaleita ja fileepihvejä ja Ahlsén Söder kehoittaakin ostamaan kokonaisen kananpojan. Hän myös tarjoaa erilaisia marinadeja kanalle. Näitä ovat makea chili-, passiohedelmä-, limetti- ja korianterimarinadi.

On puhdasta sattumaa, että kun valitsin, mitä reseptejä tarjoilisin, molemmat ovat italialaisia, mutta vakuutan, että muussakin löytyy: Kookoksen makuinen kanatandoorikeitto, Kananpojalla, sienillä, basilikalla ja parmesaanilla täytetyt krepit, Kananpojanpihvit ja sinihomejuustokerma, Paistettua kananpoikaa ja mausteista sahramiriisiä, Rakuunan maukuinen paistettu kananpoika appelsiinien ja oliivien kera (kannen kuva), Kanaa greipin ja appelsiinin kera, Kermassa haudutettu Bressen kananpoika, Lämmin aasialainen kanasalaatti, Uunissa paistettu kananpoika granaattiomena-greippikastikkeen kera, Japanilainen kanapata, Sitruuna-valkosipulikananpoika paahdettujen juuresten kera...Upean kirjan lopussa on uskomaton Joulukananpoika, jossa kanelitangot, mantelit, mausteneilikat ja tähtianikset antavat kanaruoalle aivan uuden säväyksen.

 Me valmistamme nyt kuitenkin Marsalaviinikananpoikaa mangoldi- ja pinaattipedillä:

4-6 annosta, valmistusaika noin 40 minuuttia.

Tämä herkullinen viiniltä tuoksuva ruoka on kotoisin kulinaristien Italiasta, ja se sopii hyvin tukevaksi alkuruoaksi tai buffetpöytään.

4 kananpojanfileetä
3 rkl vehnäjauhoa
50 g voita
2 rkl oliiviöljyä
2 dl marsalaviiniä
2 tuoretta rosmariinin oksaa
2-3 tuoretta oreganon tai muun lempiyrtin oksaa
hentoja mangoldinlehtiä
babypinaattia
suolaa, yrttisuolaa ja pippuria

koristeluun:

tuoreita yrtinoksia

Leikkaa fileet pienemmiksi paloiksi ja kääntele palat jauhoissa. Muasta suolalla ja pippurilla. Paista lihapalat puolessa voi- ja öljymäärässä kauniin ruskeiksi.

Kuumenna uuni 200 asteeseen. Laita kananlihat uunipannuun. Lisää loput voista ja öljystä. Kun rasva on sulanut kaada päälle marsalaviini. Lisää yrttien oksat ja kypsennä uunissa.

Huuhtele ja kuivaa mangoldi ja babypinaati. Peitä tarjoiluvati lehdillä. Asettele lihapalat vadille ja kaada liemi päälle. Koristele tuoreilla yrtinoksilla.

Toisena vaihtoehtona valmistamme Italialaista kanapiirasta.

4-6 annosta. Valmistusaika noin 1 tunti ja 20 minuuttia.

Niin hyvää! Mitäpä mutakaan ihanista italialaisista herkuista ja mehevistä kananpaloista voisi syntyä?

Piirastaikina:

125 g voita
3 dl vahnäjauhoja
2 rkl vettä
voita vuoan voiteluun

4 dl kypsää kananpojanlihaa
1 keltasipuli
3 valkosipulinkynttä
5-6 kiriskkatomaattia
50 g aurinkokuivattuja tomaatteja öljyssä
75 g kivettömiä vihreitä oliiveja
50 g kivettömiä mustia oliiveja
1dl ruokakermaa
4 kananmunaa
1 dl raastettuaparmesaania
2 dl raastettua parmesaania gratinointiin
suolaa ja pippuria

Kuumenna uuni 200 asteeseen.

Hiero voi ja jauhot keskenään. Lisää vesi ja vaivaa taikinaksi. Voitele irtopohjavuoka ja painele taikina vuokaan. Esipaista piiraspohjaa noin 15 minuuttia.

Paloittele kananliha. Kuori sipuli ja silppua se hienoksi. Kuori ja purista valkosipulinkynnet. Halkaise tuoreet ja aurinkokuivatut tomaatit. Sekoita liha, sipuli, valkosipuli, tomaatit sekä vihreät ja mustat oliivit keskenään. Levitä seos piiraspohjalle.

Sekoita kerma, munat ja 1 dl parmesaania keskenään ja mausta suolalla ja pippurilla. Kaada munakerma piiraan päälle. Ripottele päälle loput parmesaanista ja paista, kunnes munamaito on hyytynyt ja piiras on saanut kauniin värin eli noin 50 minuuttia.

Tarjoile vihersalaatin kera.

Tämän ruokakirjan lopuksi on mukava antaa Paulan vielä todeta:

Osta kokonainen kana(npoika), joka on saanut tepsutella ulkona ja elänyt pidempään kuin tavallinen syöttöbroileri. Näin saat maukasta lihaa ja kaupan päälle hyvän mielen, koska tiedät linnun eläneen kelvollisen elämän melko vapaissa oloissa.

Guten Appetit!

Ruokakirjat Leena Lumissa

Ruokareseptit Leena Lumissa

Valitse Vuoden 2013 Kaunein Kirjan Kansi Leena Lumissa ja Arvonta!

Nyt on jälleen se aika vuodesta, kun valitsemme vuoden kauneinta kirjan kantta. Vanhan kaavan mukaan, minä valitsin ehdokkaat ja te saatte sanoa viimeisen sanan. Viime vuonna kansia oli peräti 18, mutta koska olen nyt lukenut lukumäärällisesti vähemmän (en sivuissa!), valitsin kauniita kansia tusinan.

Valinta ja arvonta alkaa nyt ja päättyy su 10.11. klo 12. Lumimies toimii sunnutai-iltapäivän aikana onnettarena. Palkintoja on viisi. Ensimmäiseksi tullut saa valita ensin, sitten toiseksi tullut ja niin edelleen. Voittajien odotetaan ilmoittautuvan ke 13.11. klo 12 mennessä. Ellei mitään kuulu, jono nytkähtää eteenpäin ja nostetaan lisäarpa.

Kuten huomaatte mukana on nyt myös muita kuin juuri vuoden 2013 kirjojen kansia. Iloista oli huomata, että saatoin kelpuuttaa mukaan myös kaksi ruokakirjaa.

Osallistua saavat kirjautuneet lukijani. Yhden arpalipun saa kommentista, jossa ilmoittaa suosikkikirjansa kannen kirjan nimellä. Kuvaa voi suurentaa ellei nimi muuten näy. Toisen arpalipun saa linkittämällä blogissa tai facessa. Linkittämiseen voi käyttää mitä tahansa tämän jutun kuvista.

Anonyyminä ei voi osallistua. Toivon, että ilmoitatte selvästi monellako osallistutte, niin säästyy aikaa meiltä kaikilta.

Listaan alle voittopalkinnot, joista sijoittuneet voivat valita. Lista kasvanee ajan myötä. Mukana on myös ainakin yksi DVD ja se on Anna Karenina, jonka lavastajan Sarah Greenwoodin Euroopan elokuva-akatemia palkitsi vuoden lavastajana juuri tästä uskomattomasta filmistä. Kirjat ovat sekä kertaalleen luettuja että täysin avaamattomia. Huomatkaa, että mukana on blogini kaikkien aikojen suosituin puutarhakirja, joka on jo kauan pitänyt sijaa vajaan viiden vuoden kovimpien kirjojen kärjessä. Ellei itse tarvitse kirjoja, kannattaa muistaa, että joulu jo lupaavasti lähestyy. Puutarhakirjoja on mukana tarkoituksella, sillä puutarhailijat rakastavat talvella lukea ja suunnitella seuraavaa kevättä ja kesää. Minultakin on serkku toivonut joululahjaksi juuri puutarhakirjaa!

Tarkoitus on myös linkitellä kirjoja ja teenkin sitä vähitellen, mutta heti kun tämä juttu on maailmalla lähden maalaamaan. Remontti on vaiheessaan ja koko päivä vierähti etsiessä valaisinta, jota ilmeisesti ei ole vielä edes keksitty...huoh.

Anna Karenina DVD   varattu!

Ilona Pietiläinen: Lumoava Joulu - Ideoita tunnelmalliseen jouluun  varattu!

Leena Luoto, Tiina Klemettilä, Heikki Luoto: Puutarhurin syksy ja talvi

Nora Surojegin, Pirkko-Liisa Surojegin: Pikkupöllö  varattu!

Pasi Ilmari Jääskeläinen: Sielut kulkevat sateessa  Kirjailijan signeerama!

Kjell Westö: Kangastus 38  varattu!

Siina Tiuraniemi: Kukkia Birgitalle

Herman Koch: Lääkäri

Anne Holt: Kuollut kulma

Majgull Axelsson: Kuparienkeli

Kirsi Tuominen, Olavi Niemi: Maanpeitekasvit - Luo vehreä pihapiiri  Lukijasuosikki!

Berglund, Heinimäki, Rinta-Huumo, Vahtera: Ruoasta viiniin - Makumatka Euroopan halki  varattu!

Lisa Ballantyne: Syyllinen

Puutarhamaailma 2013

Puutarhamaailma 2012

Susan Sellers: Vanessa&Virginia   (nid.)

Philippa Gregory: Punainen kuningatar

Juha-Pekka Koskinen&Miranda Koskinen: Hallava hevonen

Ingrid&Pelle Holmberg: Herkkuja sienistä - Sieniruokia arkeen ja juhlaan

Kirsti Ellilä: Kaivatut

Aura Sevón, Paula Lehto: Aika metka retki

Caroline Hofberg: Runsaat Salaatit

Anneli Kannisto: Pala palalta pois - Kertomuksia Alzheimerin taudista

Mary Higgins Clark: Yö kuuluu minulle

Ilona Pietiläinen: Villa Charme - Tuunaa ja kaunista kotiasi

Joonas Konstig: Totuus naisista

Tua Harno: Ne jotka jäävät

Markku Envall: Jäät lähtevät

Mia Grönstad, Katja Juurikko: Puutarhassa kotini - Etelä-Suomen avoimet puutarhat

Mauri Korhonen, Tatu Lehtovaara: Sienet ja sieniherkut

Ljudmila Ulitskaja: Iloiset hautajaiset

Jarkko ja Laura Antikainen: Lumottu saari

Mikael Niemi: Veden viemää

Else&Vesa Leivo: Tulppaanitarhan lumo   

Marianne Cederwall: Tästä talvesta tulee musta

Mia Vänskä: Musta kuu

Ferdinand von Schirach: Collinin tapaus

Jørgen Brekke: Armon piiri

Jørgen Brekke: Uneton

Kati Hiekkapelto: Kolibri

Camilla Läckberg: Enkelintekijä

Tommy Hellsten: Oivalluksen kynnyksellä

Kirsti Kuronen: Ammeiden aika

Inger Frimansson: Pahaa pelkäämättä

Sarah Winman: Kani nimeltä Jumala

Philippa Gregory: Valkoinen kuningatar

Tee itse - Terveyssnapsit, -viinit ja -liköörit

Anilda Ibrahami: Ajan riekaleita  

Hanne-Vibeke Holst: Mitä he toisilleen tekivät

Raili Mikkanen, Laura Valojärvi: Mennään Sirkukseen

Olle Lönnaeus: Menneisyyden hinta

Hjorth&Rosenfeldt: Tunturihauta

Denise Mina: Ampiaiskesä

Tapani Heinonen: Reunalla   Rohkea!

Camilla Läckberg: Enkelintekijä

Johan Theorin: Sankta Psykon kasvatit

John Boyne: Kuudes mies


Mukavatunnelmaista kansikatselmusta♥

Love
Leena Lumi

Terveisiä kirjamessuilta: Kirjojen merta, herkkuja, tapaamisia ja skoolauksia!

Kirjamessuilta palattu puoli tuntia sitten... Virikeylitarjonnan pitäisi antaa muhia yön ylitse, vaan en malta. Kuvattu on kahden kuvan (sic!) verran: Yllä oleva kuva perjantai-iltapäivältä messukahvilasta sekä eräs yökuva eiliseltä kulinaarisissa tunnelmissa. Julkaisen nyt vain tämän blogitaamiskuvan ja sen sisarkuvan, jotka molemmat Lumimiehen ottamia.

Kuvassa vasemmalta Katja/Lumiomena sekä Sara Kokkonen, Molemmat tunnen jo noin viiden vuoden takaa eli kirjablogiemme alkutaipaleilta. Katjalta on tänä vuonna ilmestynyt yhdessä Hanna Pudaksen kanssa teos kirjabloggaajista eli Rivien välissä. Sara puolestaan on julkaissut kirjan Rasavillejä ja romantikkoja - Rakkaat suomalaiset tyttökirjat. Koska en ole viime mainittua vielä lukenut, linkitin Liisan lukuelämykseen.

Minun oikealla puolellani istuu...ihan värisyttää kirjallisen ihanasti: Vappu Kannas, joka tekee tutkimusta Montgomeryn teoksista ja päiväkirjoista etc. Olin itse niin Montgomery-fani, että kun Vihervaaran Anna löi rihvelitaulun rikki Gilbertin päähän, minä otin ratsupiiskan ja...Lopulta, kun Anna taas sai Gilbertin, olin niin mustasukkainen, että...Tämä juttuni, Ja me kaikki oltiin Vihervaaran Annoja, sivuaa jonkin verran vihervaaralaista mentaliteettia;) Odotan ja toivon, että saamme Vapulta vielä myös kirjan joka littyy hänen tutkimuksiinsa...

Kirjamaanikkojen tapaamiset ovat aivan oma juttunsa. Ellet usko, lue vaikka Bonetin Kirjaston henget! Kirjahullut pääasiassa puhuvat vain kirjoista ja kaikkeen niihin liittyvästä. Näin on nyt mennyt kaksi vuorokautta lukuisten antoisien tapaamisten merkeissä. Olen tavannut blogikollegoja ja kirjailijoita, mutta myös mahdollisimman monta kustantajaa, joilta olen vuosia saanut arvostelukappaleita. On nautittu kuohuviiniä, on skoolattu sille sun tälle ihanalle asialle ja on syöty aivan liikaa. La meni näin ruoan suhteen: Runsas hotelliaamiainen, sitten messuille viiniosaston puolelle hankkimaan eräs joululahja, sitten Kustannusherran tarjoamalle lounaalle ja sieltä kiiruusti Panoramaan kuoharille tapamaan  'kollegaa' sekä tuttua kirjailijaa. Myöhästyin hiukkasen sillä navigoidesssani kirjojen meressä jäin suustani kiinni sinne sun tänne ja miten ollakaan kirjakassini paino kasvoi tapaamis tapaamiselta. Onneksi Lumimies seurasi mukana kantaen adjutanttinani kaikkia kassejani ja ilmoitti minulle aikatauluja. Kaksi tuntia kuohuviiniä ja kohta jo istunkin mukavassa ravintolassa ihan toisaalla klo 16.30 mukavassa seurassa kantarellikeiton äärellä skoolailemassa. Klo 19.30 nopea vaatteiden vaihto, korkkarit jalkaan ja tapaaminen perheen nuorten kanssa päivällisen merkeissä...

Tänään nukuimmekin pitkään ja nautimme aamiaisen rauhassa. Sitten pari tuntia Stockalla, josta mukaan tarttui tietenkin joulujuttuja. Oli mielettömän ihanaa vaeltaa rauhallisesti siellä sun täällä ja jossain soi koko ajan Cherbourgin sateenvarjot, kuten erään toisen kerran Hesassa, jolloin teimme lähtöä Zürichiin, jossa ensimmäinen kuulemamme musiikki oli Cherbourgin sateenvarjot.

Nyt tuli kotiin kaiken muun ihanuuden ohella paljon kirjoja sekä lahjaksi saatuina, itse osetettuina että arvostelukappaleina. Näitä Lumimies kantoi:

Lionel Shriver: Kaksoisvirhe

Susan Sellers: Vanessa &Virginia

Edith Södergran: Kaikkiin neljään tuuleen

Chimanda Ngozi Adichie: Purppuranpunainen hibiskus   (Arvio Opuscolon)

Virginia Woolf: Yö ja päivä

Sara Kokkonen: Rasavillejä ja Romantikkoja - Rakkaat suomalaiset tyttökirjat  (Arvio Liisan)

Ville Haapasalo: "Et kuitenkaan usko..." - Ville Haapasalon varhaisvuodet Venäjällä

Laura Gustafsson: Anomalia

Nigel Nicolson: Virginia Woolf

Kirsi Tuominen, Olavi Niemi: Maanpeitekasvit - Luo vehreä pihapiiri

Jos joku ihmettelee puutarhaintoani näin syystalvesta, niin ei toinna: Jos joku hirveästi rakastaa joulua, hän kantaa sitä sydämessään kautta vuoden, Puutarhan kanssa on sama juttu, sillä talvella tietty selataan puutarhakirjoja ja vanhoja puutarhalehtiä uusia puutarhataivaita suunnitellessa. Maanpeitekasvit on ainoa puutarhakirja pitkän blogitaipaleeni aikana, joka on yltänyt blogini kymmenen luetuimman joukkoon ja se on pysynyt siellä jo kauan. Siitä on ollut kiinnostunut 4 947 kävijää, joten kirjassa täytyy olla sitä jotakin. Nyt minulla on tätä inspiroivaa kirjaa kaksi ja toisen laitan mukaan piakkoin julkaistavaan arvontaani.

Ehkä huomenna on Ruhetag. Nyt alan purkaa matkalaukkua sekä ihailla, mitä Stockalta tarttui mukaan. Ja kohtahan alkaa Silta, joka viime kerralla jäin niin jännittävään paikkaan, että ihan huimaa.

Sunnuntaiehtoon rauhaa ja elämyksellistä tulevaa viikkoa!

Love
Leena Lumi

Laakakatajat, haahkat, tyrnit, rahkasammalta...

Laakakatajat, haahkat, tyrnit,
rahkasammalta kasvavat kalliot
vanhan meren kohina.
Vain tämä silmiini kivettyvä
maisema
jää jälkeeni maailmalle,
veteen heitetyn kiven synnyttämä 
aaltoilu,
kaarenkestoinen onni, täydellinen.

- Jenni Haukio -
kuva Sarppu

Cision listasi kirjablogit ja olen niin iloinen ja otettu, että...

Cision listasi kirjablogit ja olen niin iloinen ja otettu, että saan olla listalla mukana jo toistamiseen ja tällä kertaa ihan ykkösenä! Tässä kympin kärki ja vähän muutakin:

Cisionin lokakuun top-blogilistauksen aiheena kirjallisuus

Viestintäratkaisujen asiantuntija Cision listasi lokakuussa Suomen suosituimpien kirjallisuusblogien top 10 -listan. Listauksen kärkipaikan vei nimiinsä Leena Lumi -blogi.

Huomenna käynnistyvien kirjamessujen innoittamana Cisionin lokakuun blogilistauksen aiheeksi valikoitui kirjallisuus. Listauksen ykköseksi nousi Leena Lumi-blogi, jonka postaukset keskittyvät erityisesti uutuuskirjallisuuden esittelyyn ja arviointiin. Bloginsa tavoitteista kirjoittaja itse toteaa seuraavaa: ”Pääasiassa kuitenkin haluan saada teidät kaikki lumoutumaan lukemiseen.”

Tämänkertaisen blogilistauksen kärkikolmikon täydensivät toiseksi sijoittunutBokbabbel ja kolmospaikalle noussut Kirjamielellä. Molempien blogien postaukset käsittelevät kirjoittajiensa lukukokemuksia ja esittelevät monipuolisesti eri aihepiirien kirjallisuutta. Cision listasi Suomen suosituimmat kirjallisuusblogit viimeksi syksyllä 2011, tuohon listaukseen voit tutustua kotisivuillamme.

Top 10 -kirjallisuusblogit Suomessa lokakuussa 2013 (Lähde: Cision Finland Oy)

KIRJALLISUUSBLOGIEN TOP 10 -LISTA SUOMESSA LOKAKUUSSA 2013

1.      Leena Lumi      2.    Bokbabbel
3.      Kirjamielellä      4.     Antiaikalainen
5.      Grafomania      6.     Oota, mä luen tän eka loppuun  7.  K-blogi koko lailla kirjallisesti 
8.   Sallan lukupäiväkirja         9.  Lumiomena    10.  P.S. Rakastan kirjoja 

Cisionin top-blogit listataan kerran kuukaudessa vaihtuvasta aihepiiristä. Aiempiin listauksiin voi tutustua Cisionin verkkosivuilla.

Cisionin top-blogilistaus perustuu seuraaviin arviointikriteereihin:

–  Onko kyseessä blogi? Cisionin määritelmän mukaan blogin tunnistaa kolmen ominaisuuden perusteella: sen sisältö on käänteisessä kronologisessa järjestyksessä, sisältöä luovat yksilöt tai tunnistettavien yksilöiden joukko ja sisältö on käyttäjien kommentoitavissa. Jätämme toimituksellisten medioiden kuten uutissivustojen blogit listauksen ulkopuolelle, sillä valtamedian vaikutus blogiin on selkeän suosiva.

– Minkä maalainen blogi on? Cision määrittelee blogin kotimaaksi sen, missä sen kirjoittajan voidaan olettaa asuvan. Jotkut sivut käyttävät .fi-verkkotunnusta, toiset paikannetaan kielen perusteella.

– Onko kyseessä top-blogi? Blogin sijoitukseen listauksessa vaikuttavat lukijoiden määrä ja blogiin tehtyjen viittausten todennäköisyys muualla verkossa (esimerkiksi hakukoneiden hakutuloksissa tai Twitterissä). 

Cisionin menetelmässä käytetään algoritmia, joka peilaa kahta keskeistä mittaria websivustojen suosiota vertailtaessa: linkityksiä ja uniikkeja kävijöitä (kk). Muuttujia painotetaan siten, että arviossa saadaan tasapaino sen hetkisen kävijäliikenteen ja blogin tulevan aseman vaikutuksen välillä. Arvioimme siis jokaisen vertailussa mukana olevan blogin nykyisen suosion ja todennäköisen suosion tulevaisuudessa. Lisäksi top 50 -blogin osalta arvioidaan muita muuttujia, joista tärkeimmät ovat päivitystiheys, päivitysten lukumäärä sekä bloggaajan ja lukijoiden välinen vuorovaikutus. Vuorovaikutuksen laajuutta arvioimme paitsi blogin kommenteista myös blogin ulkopuolella, kuten Twitterissä ja Facebookissa, käydystä keskustelusta. Kehitämme jatkuvasti sosiaalisen median tutkimusmenetelmiämme sekä arvoimme uusia mittareita ja tietolähteitä. Pyrimme mittauksissa mahdollisimman täsmälliseen lopputulokseen.

Kiitän Cisionia, kiitän teitä,  lukijani,  ja myönnän, että tämä tuli tarpeeseen, sillä mielessäni on koko syksyn pyörinyt, että 'miten tässä näin kävi: Annoin pikkusormen ja se vei koko käden!' Blogistani on tullut minulle kuin se uusi Aino-jäätelö, se samettinen nougat, josta pääsen eroon vain vieroituskurssin avulla;)

Edellisellä kerralla kirjoittamastani pätee ainakin tämä:

Tästä ei ylemmäs mennä. Se mikä menee ylös, tulee myös alas. Minä en myöskään ehdi seurustella facebookissa, sillä luen. En aio lähteä twitteriin, joten sekin minulle miinusta. Elän lukeakseni ja kaikki rakkaudesta kirjoihin!

No, mentiin ylemmäs, mutta nyt huippu on saavutettu, joten mistä tämän jälkeen löydän sen kipinän...Kipinäni olette te, lukijani, joista monen kanssa on kuljettu helmikuussa yhdessä jo viisi vuotta. Synttäreitä juhlitaan 14.2.2014! Jos Lumi joskus sulaa kokonaan pois, minulle jää ihania muistoja niin lukijoistani kuin kanssabloggaajistani...

Onnittelen lämpimästi kaikkia listalla olevia kanssabloggaajiani ♥

Olen koko viikonlopun Helsingin kirjamessuilla eli pe-su. Tosin su on omistettu nuorillemme ja ohjelma on buukattu niin, että en saa enää sitä muutettua. Kävi nimittäin niin, että juuri se kaikkein kiinnostavin minulle kirjamessuilla olisi ollut Susan Sellersin kirjaa Vanessa&Virginia koskeva paneeli, jossa mukana Riikka Pelo, mutta sain tuon asian ulos nettiohjelmasta liian myöhään. Taitaa olla tähtiin kirjoitettu, että kun kerrankin haluan niin kovasti tavata jonkun kirjailijan, sitä yhtä vain en saa...Riikka, jos näet tämän, niin tiedä, että olisin halunnut tavata sinut!

Minua ei olisi ilman teitä, joten kiitollisena kääriydyn ihan hetkeksi tähän huumaavaan tunnelmaan...Ensi viikolla on uudet kujeet ja lisää kirjoja. Mitä tulee jatkoon, niin haluaisin lukea enemmän myös vanhempaa kirjallisuutta, mutta olen sitä kyllä tänä vuonna tehnytkin. Katsokaa vaikka Leena Lumin luetut 2013. 

Upeaa loppuviikkoa ja viikonloppua teille kaikille tasapuolisesti ♥ 

kiittäen Leena Lumi

Feeling Good

PS. Sain facebook-ystävältä linkin Markkinointi&Mainontaan, jossa Cisionin listaus on myös huomoitu!

PPS. Muistattehan, että olen pe-su kirjamessuilla, joten kommentit aukeavat vasta kun olen kotona. Olemme samalla minilomalla, tapaamme nuoriamme ja konetta ei ehdi edes avata monilta ihanilta tapaamisilta etc.

Anne Holt: Kuollut kulma

Siihen aikaan kun Ellen K. Mohrin nimi oli vielä Ellen Krogh, hän oli tyttö jota kaikki havittelivat.

Häntä ympäröi säkenöivä tähtipöly.

Pelkästään se, kuuluiko Ellen Kroghin lähipiiriin vai ei, ratkaisi oliko ihminen joku vai pelkkä mitätön nolla. Ellen ei kuitenkaan ollut mikään tavallinen lapsidiiva. Hän ei mustamaalannut ketään. Hän ei yrittänyt hyötyä toisten epävarmuudesta vaan pikemminkin vahvisti heidän itsetuntoaan. Ellen Krogh ei ollut määräilevä eikä hallitseva, hän joutui usein päättäjän rooliin koska muut toivoivat niin. Hentorakenteisen ja lapsekkaan sievän tytön hallintakausi oli poikkeuksellisen pitkä. Iän karttuessa liikkuminen Ellen Kroghin seurassa tiesi aseman kohoamista epävarmoilla seurustelumarkkinoilla. Pojat ja myöhemmin miehet tunsivat niin voimakasta vetoa Ellen Kroghiin, että he tyytyivät mielellään hovineiteihin silloin kun kuningatar itse torjui heidät.

Anne Holtin uusin jännitysromaani Kuollut kulma (Skyggedød, Gummerus 2013, suomennos Outi Menna) on klassikkodekkari heti synnyttyään. Kuollut kulma kantaa juuri niitä kultaisen dekkarikauden määreitä, joiden vuoksi itse olen innokas jännityssarjojen lukija, joiden tähden otin aikanaan jopa yhteyttä Anne Holtiin (sekä myös Minette Waltersiin), joiden tähden luen dekkareita vielä sateenkaaren tuolle puolen. Yritän niputtaa lyhyesti (mikä ei aina ole minulle helppoa) Kuolleen kulman kultahippuset: 

Kuolleen kulman tragedia, pienen lapsen kuolema, voi koskettaa ketä vain yhteiskuntaluokasta riippumatta, Holt ottaa kantaa vahvasti lasten pahoinpitelyyn, mutta tuo faktat vasta teoksen Kirjailijan Loppusanoihin, ei paasaa niistä kesken monitahoisen sosiaalisen trillerin, vaan sallii lukijan jännittää täysillä, kenen mieli on mustin. Holt välttää tylsän poliisin teknisen tutkinnan ja kaikki lepää suositun kriminologin ja psykologin Inger Johannen sekä kokemattoman poliisin Henrik Holmen vastuulla. Näin siksikin, että kun kirjan 8-vuotias Sander kuolee, samanaikaisesti Norjassa tapahtuu Utøya, kaikki käsityskyvyt ylittävä joukkomurha, joka saa kaikki kynnelle kykenevät auttamaan uhreja sekä heidän perheitään, joten Sanderin kuolema on jäämässä kuolleeseen kulmaan. Holt antaa pienen näyttämön vaikutelman, sillä mukana on vähän ihmisiä ja kaikki tapahtuu pääosin Mohrien yläluokkaisessa talossa. Pienen näyttämön dekkarikuningatarhan oli Agathe Christie, joka osasi antaa pääpainopisteen tutkinnassa intuitiivisuudelle ja tässähän Inger Johanne on vahvalla kotikentällään. Kirjan koko on juuri nappiinsa eli noin kolmesataa sivua. Näin olivat jännitysromaanit ennen. Taidan omalla kohdallani muistaa milloin ensimmäinen tiiliskividekkari ilmestyi omaan kirjastooni ja se oli Ruth Rendellin Kerro, kerro kuvastin.  Rendell oli kirjailijan työssään silloin murroksessa ja halusi kirjoittaa jotain erilaista.  Olisin suonut toisin.  Paksuin Holt, jonka omistan on Minkä taakseen jättää ja sekin on ’vain’ 416 sivua. Ja vielä yksi kultahippunen, voit aavistaa murhaajan, mutta et voi olla varma ja siltikin Holt yllättää vielä kirjan viimeisessä lauseessa!

Sander Mohr siis kuolee epäselvissä olosuhteissa ja Inger Johanne liittyy heti kuvioon mukaan, sillä hän kävi koulua yhdessä lapsen äidin, silloiselta nimeltään Ellen Krogh, kanssa. Myöhemmin Ellen avioituu Jon Mohrin kanssa ja he saavat Sanderin. Inger Johanne on siis perhetuttu ja tunsi näin koko perheen. Hän on vuosittain kutsuttuna perheen kesäjuhliin ja huomasi kolme vuotta sitten, että Ellenin vanhemmat Agnes ja Torbjørn Krogh eivät olleet enää kutsuttujen joukossa. Inger Johannen kysyessä asiasta, Ellen kertoi, että he eivät enää olleet tervetulleita. Perheen ystäväpiirin kuuluu myös naimaton, lapseton Joachim, joka vaikuttaa tunteneen Sanderin parhaiten:

Oikeastaan hän ei pitänyt lapsista.

Lapset olivat rasittavia. Usein röyhkeitä, varsinkin tytöt. Ihan pieninä, 2-3-vuotiaina, he saattoivat olla söpöjä rajallisina annoksina. Vuosien myötä heistä tuli suorastaan vastenmielisiä. Sanderin kohdalla oli ollut toisin. Alussa, kun Joachim oli vieraillut ensimmäistä kertaa Jonin kotona, hän oli tieten tahtoen yrittänyt miellyttää poikaa.

Hänestä oli mukava jakaa osaamistaan tai ”olla mallina”, kuten Sanderilla oli ollut tapana sanoa. Sander ei ollut hänelle mikään pojan korvike vaan pikemmin pikkuveli, jota hän ei ollut tiennyt kaivanneensa ennen kuin he tapasivat.

Tähän lopuksi, Kuollut kulma – Inger Johanne Vik –dekkarin arviooni, haluan liittää tänä iltana uudella tuotantokaudella alkavan Downton Abbeyn sanavalmiin Granthamin kreivittären repliikin: ”Isoäitien kuuluu sekaantua asioihin.”  Oi, kunpa niin olisi ollut myös Kuolleessa kulmassa!

*****

Tämän kirjan ovat lisäkseni lukeneet ainakin Norkku  ja Kirjasähkökäyrä

*****

Dekkarit Leena Lumissa