Joulua jasmiinin puhjetessa lehteen....

Tämän lehteen puhkeavan jasmiinin kuvasin joulupäivänä. Huomasin myös magnolian yrittävän jo samaa ja kääpiösyreenit ovat silmut paksuina.

Jouluaaton vietimme kahdestaan ja juhlimme paitsi aattoa myös 28. hääpäiväämme.

Vuoden kellarissa muhinut kirsikkalikööri saatiin pullotettua just ennen joulua. Oman puutarhan kirsikoista tehdyssä liköörissä on taikaa.

Joulukorttihyllyyn on näköjään päässyt myös Surku.

Joulupuun koristelu alkoi tietenkin näistä 'Romanov-kävyistä'.

Kun katsotte tätä kuvaa, tajuatte, miksi niin kaipaan ikkunaa tuon hyvälaatuisen, mutta vanhan ja jo nyt vääränväärisen sohvan taakse: Haluan sinne kunnon ruokapyödän ikkunan eteen ja siihen pitäisi mahtua hyvin ruokailemaan 8-10 henkeä. Näkymä olisi silloin myös omaan puutarhaan ja järvikin pilkottaisi.

Joulupöydän väriä ei tänä vuonna määrittänyt Marimekon upea Satula-kuosi, vaan lasipöytä antoi mahdollisuuden leikkiä softilla lilalla ja tummanruskealla myyrällä (myyrä on väri;). Myös sammaleen vihreää näkyy meillä melkein aina jossakin.

Mäti ja viherpippuripatee olivat perinteisesti sekä aaton, että joulupäivän pöydässä. Nämä pöytäkuvat ovat joulupäivältä. Nuoret ja Dina sekä Taika saapuivat joulupäivänä ja siitä alkaen on istuttu, seurusteltu ja tietty syöty. Siikaa oli graavattuna samoin lohta, oli myös valkosipuliyrttisilakoita, pieni kinkku etc. ja jälkkärinä juustopöytä johon jokainen oli saanut toivoa omat suosikkinsa. Dolce oli Aino Samettinen nougat.

Antipasto oli tämän vuoden menestys. Jokainen siis sai aluksi pienen lautasen jossa tällainen Graavisiikatartar, mätismetanalla ja mummonkurkuilla. Laitan tästä ohjeen tällä viikolla, että voitte valmistaa tätä herkkua vaikka uudenvuoden partyihin.

Tämä joulupäivän ikkunakuva oli nyt sitten ensimmäistä kertaa täällä asuessamme lumeton. Ulkolyhdytkään eivät näytä samalta kuin lumessa, mutta onneksi valkoinen amaryllis on kuin lumen uni.

Nyt nuoriso on jo brunssilla ja kohta lähtevät. Tässä Taika pedillään, joita on tietty talossa kaksi, mutta pääsääntöisesti molemmat koirat, Dina ja Taika, nukkuivat Lumimiehen ja minun sängyssä, mikä oli kuin olisi saapunut kotiin erämaasta. Tämä vuode on yläkerran tähystyspaikka, josta Taika voi tarkkailla tapahtumia. Muutaman päivän päästä saapuu äitini ja sitten taas nuoret ja koiruudet. Joulun tyttäremme lähtee nyt viettämään synttäreitään Hesaan, mutta palaa sitten perheineen mummoa tapamaamaan. Äiti saa kirjaston uuden vuoteen ja nuoret alakerran makkarin. Kun äiti nukahtaa ja herää, hän näkee ensimmäiseksi Taikan. Äitini rakastaa koiria, joten varmaan tuntuu kodikkaalta ja aamusuukot ovat varmat heti kun silmät räpsähtävät auki.

joulun välipäiväterveisin
Leena Lumi

Joulun rauhaa ja lumen hellyyttä, joka kestäköön kauan...

En ole enkeli-ihminen, mutta Hannele pitää huolen, että olen sitä ainakin jouluisin, ties vaikka kohta kokonaan. Minun ovat aina olleet keijut, mutta eikö tämä Hannelen uusi, ihana työ voisikin olla vaikka Keijuenkeli. Siivet kuin keijulla, joka etsiytyy villiin puutarhaan, sinne, jossa akileijat saavat vaeltaa minne haluavat ja valita itse paikkansa. Tämä enkeli on nyt kuitenkin meidän seinällä ja siinä hyvin kaunis. Kiitos Hannele♥ Taiteilija Hannele Salmelaa työnsä ääressä voit katsella lisää täällä Ah, Pilkku, tuo lörppöhuulisuukkosuu, sydämen ryövääjä ja monen ilon lähde. Siis tarkoitan, että Pilkkukin on siellä mukana, ohjelmassa. Sen verran vielä Hannelesta, että uskokaa vain, hänestä kuulemme vielä paljon kuvataiteilijana.

Näyttää silti, että käymme kohti lumetonta joulua. Ihan lumen kunniaksi ja nyt myös lumen ikävästä olen tästä päivästä myös facebookissa Lumi. Postiakin jo tulee sillä nimellä...

Lumen puutteesta nyt viis. Joulu on kuitenkin rauhan ja hyvän mielen juhla. Minulle se on kaunein vuodenaikajuhlista, se kaikkein rakkain. Vielä ikinä ei ole tapahtunut, etteikö joulumieli, se aito, oikea, kohottava olisi laskeutunut. Nyt ei ole aika vuosi-inventaariolle, vaan tunnelmoinnille. Se kestäköön, ei päivän, vaan monta. Meille aatto on kahdenkeskinen hääpäivä, mutta myös rauhallinen joulu kera kynttilöiden ja meille rakkaimman joululevyn, joka on Johanna Rusasen Joulun Valoa. Sieltä löytyy myös itselleni mieluisin joululaulu eli Oi Jouluyö Meille jouluaatosta on tullut villasukkajoulu ja joulupäivänäkään ei enää tarvitse kenenkään pukeutua kuin linnan juhliin;) Silloin saapuvat Meri&co ja iso talo täyttyy tyttären tutusta vauhdista, saan taas katsella isää ja tytärtä toisiaan kiusoittelemassa, koiruudet juoksevat pitkin ja poikin ja löytävät vaaleanpunaisesta lelukopasta uusia leluja sekä jotain kivaa kuusen alta. Sitten istumme tunteja ruokapöydässä nauttien kalapöydän herkuista ja ennen kaikkea toistemme länsäolosta. Perhe koolla ja Teemukin on jo kuin kotonaan vauhdikkaasti kommentoimassa kuin ikänsä olisi meidän menossa mukana ollut. Kalat vaihtuvat juustoihin ja hedelmiin. Jokainen on saanut toivoa kahta suosikkijuustoaan. Jään muistoihin, joissa kuin kaukaa kuulen isäni äänen, joulun virta jatkuu ja kynttilät palavat aamutunneille niin sisällä kuin ulkona lyhdyissään...

Kiitän kaikkia monista, monista muistamisista! Ihania kortteja ja herkkuja sekä muita lahjoja, joita en nyt tässä erittele, kunhan vain ihastuneena huokailen. No, ihan pakko kertoa, että sain Anjalta tosi monet villasukat, joista nytkin jalassa yhdet hyvin vatkatun vispipuuron väriset. Rrrrrakastan villasukkia ja miten ilman niitä voisi selvitä ollenkaan. Koska elän kirjojen meressä, jotkut teistä ovat saaneet minulta muistamisen. Useimmat kuitenkin kortin, sillä kirjan pitää olla kohden, kun sen lahjaksi antaa.

Joulussa ehkä parhainta on kuitenkin myös hiljaisuus. Saa olla ihan hiljaa. Saa nuuhkia tuulta, että olisiko se lumi kuitenkin siellä tulossa. Pienet eläimet nukkuvat jouluyön untaan: punaturkki kiepillä, pikkuhiiret koloissaan, tupsukorvat pesissään. Yksinäinen vaeltaja hautuumaan kynttilämeressä, uneton koiranulkoiluttaja tähtitaivaan alla, suuriruhtinattar Olgan haudalla lyhty palaa joulusta loppiaiseen, sillä hän oli joulukoiruus mitä suurimmassa määrin, emäntänsä kaltainen, ja tiesi, että jos haluaa, joulun taika kestää viikkoja. Miten outoa, että jo vuosia sitten annoin tälle kuvalle nimeksi Jouluruusu

Suuriruhtinatar Olga oli niin Joulukoiruus, että ei ihme, että hän oli joulun aikaan aina Jouluruusumme. Viime jouluna hän antoi minulle joululahjoista parhaimman eli vielä yhden joulun. Sitä enempää ei voi kukaan antaa. Olin armoitettu!

Teille kaikille tasapuolisesti lumoavaa, rauhallista, omannäköistä joulua♥

"Viivy, odota, näe näkevin silmin tähtien puhkeaminen, tähtihuimaus." (Bo Carpelan)

Love
Leena Lumi

Talvipäivänseisauksen kuvatervehdys

Kuten jatkokertomuksessani täällä kerron, nyt on pakko uskoa, että vaatimattomuus kaunistaa. Se myös karaisee luonnetta. Kun on ihan jouluruusuhullu eikä löydä mistään isoa jouluruusua, johon ei olisi ängetty tyrmistyttävää asetelmaa, joissa tonttuja, kynttilöitä ja hopeavärillä spreijattuja mehikasveja, on tyydyttävä siihen, mitä saa. Tietenkin ne hörhelöt olisi voinut napata pois asetelmista, mutta miksi maksaa turhasta. Tämä on tässä nyt ja onhan joulukodissamme sentään valkoinen amaryllis ja princietta 

Tämän joulun suloisin pakettikortti odottaa vielä kiinnittämistä ja se menee tietenkin joulutyttäremme Merin pakettiin.

Hirmuinen määrä joulupipareita on paistettu ja eka kerran Lumimies kanssani leipomassa. Kivaa!

Vieraita on käynyt ja tänään tulee lisää. Nyt yön yli. Tässä pöydässä ei vielä jouluruokia nautittu, vaan

slaavilaista kanaa kera arborioriisin sekä capresen Älkää muuten missatko tuota tomaatti-mozzarellasalaattia, sillä minulla on yllättäen hyvä kolestroli nyt huipussaan ja olen tämän salaatinohjeen antanut pyynnöstä myös lääkärilleni;) Professori Piippo kutsuu ko. salaattia kirjassaan Puhdasta ravintoa maailman terveellisimmäksi salaatiksi!

Joulu ei ole vain yksi päivä, joten nuoremme koirineen saapuvat vasta joulupäivänä ja silloin meillä vasta lahjat kuusen alla. Eikä silloin ole enää imellettyä perunalaatikkoa, mieheni joulun herkkua ('sitä mitä äiti teki'), vaan runsas kalapöytä mätineen. Olemme heittäneet perinteiset joululaatikot ja rosollit unholaan ja kalaherkkujen jälkeen herkutellaan tunteja erilaisten juustojen ja hedelmien äärellä. Joku ihana dolce pyöristää sitten vuoden parhaan ruokaseurustelun...Tänä vuonna teen muuten kalapöytään Hesarin Ruokatorstaissa olleen Graavisiikatartarin, mätismetanalla ja mummonkurkuilla. En vietä joulua blogissa, mutta saatan napata kuvan ja liitän sen sitten resepteineen myöhemmin Ruokareseptit Leena Lumissa

Olen sen sata kertaa sanonut, että ei ikinä enää mitään astioita, mutta kun...menivät ja tekivät tällaisen Tuike-sarjan, jossa sinistä ja punaista. Niin epistä! Lumimies salli aidosti hymyillen kaksi mukia ja tuon kannellisen purkin, joulusinapille, mutta sitten hymy hyytyi;) Onneksi Bessu pelasti ja toi vielä yhden mukin ja tuon kulhon, johon laitan vaikka manteleita, mutta voisi siitä joulupöydässä tarjota vaikka valkosipuliyrttisilakat  Bessu tietenkin löytää kuusen alta parhaan kirjan ikinä... (ellei Sinuhea lasketa mukaan)

Joulukorttihyllyllä Hannen kaunis enkeli-ikoni.

Sylissäni yksi joulun lapsistamme, joita odotamme joulupäivänä. Kuvassa on muuten muutakin odotettavaa kuin Dina eli tuo lumen määrä...Arvatkaapa, onko koiruuksille lelukopassa uusia yllätyksiä, samoin kuusen alla;)

Todellinen lumitilanne on nyt tämä: Eli sitä kaivattua, valkoista ja hellää, on liian vähän ja se on märkää. Kuva on eiliseltä ja lähdenkin nyt sytyttämään lyhdyn suuriruhtinatar Olgan haudalle ja sitten pöytää kattamaan. Tänään tarjoillaan tätä

Mukavaa viikonloppua kera joulunodotustunnelmien!

Love
Leena Lumi

Winter Song

Kaksi vuotta ehti kulua matkastani ja ennen kuin huomasinkaan...

Kaksi vuotta ehti kulua matkastani ja ennen kuin huomasinkaan, illat alkoivat taas hämärtyä. Matkani oli antanut minulle valtavasti, ja tuntui, että sain ammennettua siitä voimia koko vuosikymmenelle. Eräänä syksyisenä iltana kirjoittelin laulunvärssyjä ja muistelmiani tuossa kuistilla, syystuulilta suojassa. Katsahdin hetkeksi Naapuriin, joka oli puuhastelemassa rannalla. Sen silmissä syttyi selvästi jotain, kun se mietteliäänä nojasi haravan varteen ja tähyili merelle. Koko syksyn ja alkavan talven se on ollut mietteliäs, ja luulen, että nyt tiedän miksi.

Tänään, sinisen hetken aikaan naapuri jätti minulle jäähyväiset. Se kertoi lähtevänsä matkalle, ihan omaan seikkailuun. Katsoin sitä pientä takkutukkaa kun se päättäväisenä seisoi tuossa edessäni. Sen silmät loistivat hämärässä ja se näytti innokkaalta. Naapuri kertoi, että oli niin innoissaan minun kertomuksistani (enpä olisi siitä nurisijasta uskonut!), että halusi kokea jotain samanlaista itsekin. Se sanoi kuulleensa jostakin jännittävästä paikasta, joka kuulosti siitä täydelliseltä, uudelta kodilta.

Se kuvaili saaren, joka nököttää suuressa järvessä, sen suoraseinäisistä kallioista ja humisevista hongista, kimaltavasta vedestä ja kuutamoista. Minusta se kuulosti aivan samalta kuin koti täällä rannikolla, mutta Naapuri vakuutti, että siellä on jotain, johon se tunsi suurta vetoa. Se kertoi nähneensä koko syksyn unia lumen keskellä olevasta talosta, jossa loimuaa lämmin sydän.

Hyvästelimme, ja Naapuri sanoi, että tulee kyllä minua tervehtimään. Katselin, kuinka sen pieni selkä hävisi kanervikkoon sen suunnistaessa pohjoiseen. Tiesin, ettemme enää tapaa. Tiesin, että niin sen kuuluikin olla. Jokaisen täytyy löytää oma paikkansa. Ja seurata omaa sydäntään.

Untu

Paras joulun tavaralahja on aina kirja eli joululahjavinkkini ja mitä itse annan tänä vuonna lahjaksi

Niin kauan kuin muistan, olen pitänyt kirjaa joulun parhaana lahjana niin saada kuin antaa. Kun käärii kirjaa pakettiin, käärii samalla ajatuksia, joilla lähestyy ystäväänsä, jonka tuntee hyvin. Tietää, että juuri tästä hän ilahtuu. Tällöin toki läheisen maku on tiedossa ja itse menen niin pitkälle, että nykyisin tiedustelen toiveita vähän etukäteen: Kirja saa mieluusti olla ihan kohden eikä vähän sinne päin.

Tälläiselta näytti vielä vähän aikaa sitten 'kirjapakkaamossani' ja moni kirja on jo matkalla postissa. Olen periaatteessa sitä mieltä, että parasta mitä voi antaa on aika ja läsnäolo, käytännössä olen tänä vuonna kuitenkin käärinyt joulupaperiin huiman paljon kirjoja. Mutta olen antamassa myös aikaa, sillä olemme kutsuneet luoksemme ystäviä ja läheisiä, joten tuskin minulla on aikaa lukea ennen loppiaista;)

Kirja on Suomessa uutena kallis, mutta hyviä kirjoja, vanhempia ja aika uusiakin, löytää edullisesti mm. Kirjatoreilta. Muistakaa myös antikvariaatit, niistä voi löytää helmiä! Niitä on ympäri Suomen. Itse aloitan kirjahankinnat jouluksi jo tammikuulla, joten kustannukset tasaantuvat pitkin vuotta ja samalla voi tehdä huimia löytöjä. Paljastan nyt, mitä olen itse tänä vuonna käärinyt lahjapapereihin:

Riikka Pelon Jokapäiväinen elämämme, peräti kolmelle ystävälle, mutta kyseessä Suomen kirjallisuuden helmi, joka osuu kohdalle ehkä vain kerran elämässä

Edith Södergranin Kaikkiin neljään tuuleen, kahdelle ystävälleni, jotka osaavat tätä kirjaa arvostaa

Lionel Shriverin Kaksoisvirhe, tennistä harrastavalle ystävälle, joka kokenee kirjan kuten minä: vahvana aviolittoromaanina, jonka jälkimaku tosi pitkä

Sara Kokkosen  Rasavillejä ja romantikkoja - Rakkaat suomalaiset tyttökirjat annan ystävälleni joka on tyttökirjalukija sekä Martta Wendelin kuvien kerääjä. Tämä on tärkeä teos, joka kokoaa yhteen elettyä ja jaettua tyttökirjalukijuutta menneiltä vuosikymmeniltä tähän hetkeen.

JP Koskisen Ystäväni Rasputin kääriytyy historiasta pitävälle miehelle ja eräälle toiselle annoin jo Kauko Röyhkän ja Juha Metson teoksen Ville Haapasalo - "Et kuitenkaan usko...". Lumimies sai lukea kirjan siististi etukäteen ja niinpä hän on hauskuuttanut minua ihan mielettömillä jutuilla Haapasalon varhaisvuosista Venäjällä. Minä jaksan ihmetellä, että hän on siitä kaikesta selvinnyt...

Susan Sellersin Vanessa&Virginia kirjan saa runoutta ja kuvataidetta arvostava ystäväni, joka on myös anglofiili ja psykologisesta jännityksestä pitävä puolestaan löytää kuusen alta Lisa Ballantynen teoksen Syyllinen

Tässä muita suosituksia joulupakettiin ja huomatkaa, että jos kirja ei ole tänä vuonna ilmestynyt, se löytyy silti myynnistä: Ellei ole kirjakaupassa, tilaa adlibris tai mene Kirjatorille.

Ilona Pietiläinen: Lumoava joulu  Ilonan paras kirja!

Taina Vuohelainen, Marja Samuli, Arto Vuohelainen: Meillä on joulu Paras joulukirja ikinä ♥

Daphne Kalotay: Bolšoin perhonen  Lukuromaanin aatelia laatua arvostavalle!

Herman Koch: Illallinen ja/tai Lääkäri   Vahvojen makujen ystävälle!

Linn Ullman: Aarteemme kallis Tarina, joka ei jätä rauhaan...vahvojen ihmsisuhdedraamojen ystävälle

Anne Helttunen, Annamari Saure, Jari Suominen: Haltiakuusen alla - Suomalaisia kirjailijakoteja, kodin arvokirja, jonka kuvat ja tarinat saavat sielun värisemään..., sillä lahjakkuus lyö itsensä aina läpi materiasta viis. Unelmalahja sekä historiasta että kirjallisuudesta kiinnostuneelle.

Kate Morton: Paluu Rivertoniin, lukuromaanin aatelia laatua arvostavalle

Nora Surojegin, Pirkko-Liisa Surojegin: Untu ja sydäntalven salaisuus  ♥♥♥

Nora Surojegin, Pirkko-Liisa Surojegin: Pikkupöllö  Suloisin lastenkirja ikinä ♥

Anna Ahmatova - Valitut runot  Runohullun ilma, jota hengittää...

Tommy Tønsberg, Kenneth Ingebretsen: Hehkuvat sipulikukat - 250 kauneinta lajia  Puutarhaihmiset kantavat puutarhaa sydämessään kautta vuoden...

Pirjo Aaltonen, Anne Hämäläinen, Sanni Seppo: Anna Ahmatova Fontankan talossa  Unohtumaton!

Näitä Suosittelin AVAn kirjapiirissä

"Vaikka mitä tapahtuisi, on yksi, joka pysyy. Valtakunnat voivat romahtaa, joet voivat muuttaa virtaussuuntaansa, ja miehet voivat jättää, mutta tarinat eivät koskaan kuole. Joulu on tarinoiden aikaa. Onko parempaa lahjaa kuin kirja, joka kertoo joulun tarinan?"  

- Ulla Janhonen -

rakkaudesta kirjaan
Leena Lumi

PS. Käärin tänään vielä lahjapaperiin ja toimitin perille Hanne-Vibeke Holstin Mitä he toisilleen tekivät, joka on kiinnostava teos neljän sukupolven ja etenkin vahvojen naisten teoista ja niiden seurauksista. Kuningatarmehiläinen on aihe, jota ei voi lyhyesti selittää, se kannattaa lukea!

Hyvästi täydelliset joulut! - Finaali, kooste ja päättymätön tarina

Nyt kun tuplapiparitaikina vasta odottelee, että tartun tositoimiin, voitte lukea tätä vanhaa juttuani eli Hyvästi täydelliset joulut! En ole putoamassa joulustressiin, mutta enhän voi sanoa ystäville, että 'nyt ei käy', kun koko vuoden heitä estelen blogin nimissä;) Siis perjantaina alkoi vierailujen suma, joka päättyy loppiaisena. Teen tästä jatkotarinan, jossa sitten kerron, mitä on tulemassa tänä jouluna ja miten omannäköiseen jouluumme päädyimme. Luultavasti ensi viikolla en ehdi paljoa muuta kuin antaa teille kirjasuositusjoululistan ja kauniita ajatuksia. 

 Walking In The Air

Tästä juttu sitten jatkuu...ja nyt sitä voisi tuntea lievää pakokauhua, sillä olemme päättäneet tänä jouluna antaa sekä lahjoja (lue: kirjoja ja ihan vähän muuta) kuin myös aikaamme. Kotimme ovet ovat auki ystäviemme ja läheistemme tulla ja mennä. Tämä joulunalusviikko menee ystävien piipahdellessa kahvilla kera torttujen ja piparien. Ja sitten on pidempimatkaisia läheisiä jo ensi viikonlopusta loppiaiseen. Jouluaatto on kuitenkin meidän! Se on hääpäivämme ja vietämme sen mieluusti kahdestaan. Joulumme ei siis ole vain aatto, vaan vasta joulupäivänä on kuusen alla lahjoja, kun nuoremme saapuvat koirineen. Siloin isokin talo tuntuu täydeltä ja on niin kiva, kun Merin ääni kuuluu kaikkialta ja isänsä kiusoittelee häntä ja kaikki ne vanhat jutut...ne 'meidän jutut', mutta kukaan ei ole ulkopuolinen ja Dina sekä Taikakin löytävät omat pakettinsa kuusen alta. Itse asiassa huomenna on koiruuksien lahjojen nouto ja vasta huomenna pääsen noutamaan jouluruusuni, sillä on ollut vähän vilkasta.

Tänään, 17.12., oli erikoinen päivä. Ensin tuli paras ystäväni kylään ja sain häneltä aivan ihanaa Tuike -sarjaa, jota en voi itse paljoa kerätä, sillä Lumimies on päättänyt, että meillä on astioita riittävästi ja siinä hän on ihan oikeassa. Siis kuitenkin sain sitä yhtä ja sitten vietimme ystävälaatuaikaa kera Robertsin suklaakahvin ja joulutorttujen. Annoin Bessulle mukaan parasta, mitä tänä vuonna voi antaa eli J..... E....ja piparkakkuja tallille, erityisesti 'mun omalle' silkkiturvalleni, samettihörhöhuulelle...ikävä!

Postimies soitti (ei kahdesti, kerran vain;) ja toi ison paketin ja se oli minulle. Avasin sen aivan ihmeissäni ja löysin sieltä Erityisen Kirjeen ja...Ihastelua, kyynelehtimistä...Kuka vielä sanoo, että joulunaika ei ole ihanaa tähtisumua! Tänään on isketty naula turkoosiin Laura Ashleyn tapettiin ja siellä  Se Suloisuus nyt on kuin olisi aina ollut: Kaikki maailman hellyys ja lumi ♥

Nyt alan kirjoittaa huomista listaa, jossa ihan ekaksi seisoo: Koiruuksien erikoisherkut&lelut, sitten lounas&jouluruusu ja sitten...

Ja sitten koitti tämäkin päivä, torstai, jolloin päähäni pääsi ajatus, että olen ihan väärä henkilö tällä hetkellä kirjoittamaan Hyvästi täydelliset joulut, sillä olen pudonnut sataa joulusuorittamiseen ja se jos mikä ei kuulu Oikeaan Jouluun. Kamelin selkä katkesi siitä, kun en löytänyt yhtä upeaa jouluruusua kuin oli viime vuotinen. Kaikki olivat joko surkeita tai sitten ylenpalttisen kruusattuja ja niihin jouluruusuistutuksiin oli ängetty kaikkea mahdollista tontuista kynttiöihin. Kävimme niin monta liikettä, että en jaksa edes laskea ja lopulta annoin periksi ja ostin niin vaatimattoman kuin löysin. Luotan nyt vaatimattomuuden kaunistavaan vaikutukseen ja toivon pikkuruusuni jaksavan kevääseen, että saan sen sitten istuttaa puutarhaani.

Eihän sitä koskaan tiedä, mitä pienimmästä voi isona tulla.

Kortteja on tullut paljon: Kiitos kaikille! Tämä sydänkorttiteline näyttää nyt just tällaiselta. Joulunaika on todellakin tarinoiden aikaa ja niinpä tässäkin on näkyvissä kolme korttia joihin liittyy tarina. Uusin koskee tietysti tuota kaunista jouluruusukorttia, jonka kuva on todellakin minun, mutta...annoin eräälle lukijalleni siihen luvan ja niinpä me molemmat teimme tänä vuonna joulukortit samasta kuvasta, hän vain teki siitä todella upean, mutta sanoo, että siinä ei ole kuvankäsittelyä: Joulun taikaa, sanon minä.

Lähden hetkeksi Rosamunde Pilcherin maailmaan Skotlantiin, sillä vuoden viimeinen kirja on tulematta. Vaihdoin kirjaa kesken kaiken, sillä vuoden ensimmäinen on tietokirja, joka kiinnostanee monia ja johon on jaksettava keskittyä. Nyt Pilcherin Binchymäinen kerronta on kuitenkin parasta rauhaa ja lepoa, mitä tiedän.

Tänään on talvipäivänseisaus ja lumi on märkää ja kaikkea muuta kuin hellää.

Katsokaa miten sisukkaasti jouluruusu kantaa märkää taakkaansa. Sytytin lyhdyn suuriruhtiantar Olgan haudalle. Gulassi muhii uunissa, kynttilöitä on sytytetty talo täyteen, caprese on valmista ja kohta patongit uuniin. Odotamme jouluvierasta ja kohta taas nautitaan pöydän antimista ja seurustelusta. Meidän vieraamme ovat melkein poikkeuksetta ruokavieraita;)

Joulusta on tulossa ihana ja yltäkylläinenkin - ainakin ruokien suhteen. Mutta me emme enää laita laatikoita, emmekä rosollia, sillä ne jäävät syömättä. Nuorten mielen mukaan uudistimme koko joulumenuumme ja muutkin joulutapamme. Vain aattona, kun on meidän hääpäivämme ja olemme kahden, valmistan hämäläiselle miehelleni imellettyä perunalaatikkoa. Mutta on toki jotain romanttisempaakin eli ainakin mätiä ja oikeaa samppanjaa. Joulupäivänä kaikki on sitten toisin ja monimuotoinen kalapöytä mätineen on kova sana kuin myös juustotarjotin hedelmineen ja herkuttelun pyöristävä dolce.

Luen siis mitä yömyöhään enää jaksan, Rosamunde Pilcherin Talvipäivänseisausta ja viihdyn kirjan rauhallisessa tyylissä sekä Skotlannin lumimyrskyissä. Hämärä putoo...Suomen maaginen joulukuun lauantain sininen hämärä.

Talvipäivän seisausta seuraava päivä...Kuvan lumo on kaukana meistä, sillä sataa ja rankasti, vettä. Tätä en muista Keski-Suomesta tähän aikaan joulukuuta. Kaipaan kuuraisia puita, lumen tuoksua ja sen ääntä askelten alla. Tämän päivän aiheeksi sopii niin hyvin Kai Niemisen runo kirjasta Istun, tässä ihmettelen:

"Että sataisi pian lumen ja yöt kirkastuisivat ja veri asettuisi kiertämään verkkaisemmin ja ehtyisi tämä kaipaus. Amen. Ja että sitä kestäisi kauan."

Tämän vuoden joulukorttimme oli jälleen tehty omasta valokuvasta ja nyt tämä jouluruusu lumessa. Laitoin kuvan jossain vaiheessa KS:n Lukijan kuvaan ja sen bongasi sieltä eräs Armi, joka otti minuun yhteyttä ja pyysi lupaa saada käyttää kuvaani myös hänen joulukorttinaan. Lupasin, jos hän kertoo tavalla tai toisella kuvaajan. Lähetin sitten hänelle myös meidän joulukorttimme. Sitten hän lähetti meidän isosta valokuvasta tekemänsä ja se vasta olikin upea: Kaksinkertainen, korkeakiiltoinen ja huippupaperille tehty. Arvatkaapa mitä: minä olen jo kertonut tämän tarinan teille ylenmpänä, mutta tässä on nyt kerrottu koko kuvio;) Armin upea kuva näkyy ylempänä korttitelineen oikeassa laidassa.

Ja nyt on aika kirjoittaa tämä pakettikortti...kunpa vain muistaisin, minne olen laittanut geelikynäni...Kortti tulee lahjapaketeista pienimpään, suloiseen peltirasiaan, jossa upea hirven kuva...

Joulurauha on julistettu Suomen Turusta. Riisipuuro nautittu, imelletty perunalaatikko on uunissa hyvin matalassa lämmössä ja graavisiikatartar smetanalla ja mummon kurkuilla on kylmässä...On aika maistaa omista kirsikoista tehtyä likööriä ja antaa joulun saapua samaa matkaa kera hämärän. Edelleenkään ei ole lunta, mutta eihän sitä enää huomaakaan, sillä joulun valkeus on saapunut ja kaikkialla kynttilöitä. Lameet vilkkuvat kuusessa, joulun tuoksut ja tunnelmat, niin iloiset kuin hieman haikeatkin. Joulusauna kynttilöillä odottaa, joten lopetan nyt ainakin tältä erää tähän ja toivon itse kullekin omannäköistään, mutta rauhallista joulua ja joulunaikaa♥

jouluterveisin
Leena Lumi

Seison tuulessa ja paimennan avointa ikkunaa...

Seison tuulessa ja paimennan avointa ikkunaa
mihin pois lähelle hukkui katse

Joku nukkuu ja kaiken liike on lepo
Kun tuuli ei ole tässä käy mehiläisen 
tai etäisen lumimyrskyn ääni
päiviä täällä alan unohtaa mitä pyytäisin
kaiken hän jätti jälkeensä
                   tämän illan ja minut
ja lumiset päivät ja kesät ja syksyt.

- Mirkka Rekola -
Mirkka Rekola - Runot 1954-1978 (WSOY 1979)

Vessaremontin viimeinen silaus ja...

Vessaremontin viimeinen silaus valmistui eilen, kun saimme Artiikin takorautaisen pyyheliinatelineen. Olisin varmaankin käyttänyt Manalan Pajan seppää, mutta en silloin tiennyt hänestä vielä mitään. Kannatan siis paikallisia yrittäjiä ensisijassa.

Teline on nyt siis saman firman samaa sarjaa kuin on WC-paperirullapidike, jonka löysimme kevään kirjamessuilta Jyväskylästä. Sen löydät täältä

Uskokaa tai älkää, tänä iltaa tuossa amarylliksen paikalla on samppanjacooleri! Jostain syystä ystäväpiirin vitsiksi on tullut minun kauhuni meidän ex-vierasvessan karmeuteen ja siitä sitten lähti se puhe, että 'kun teillä joskus on uusittu vierasvessa, siellä pitää nauttia samppanjat.' Sanasta naista: Ei huimaa ollenkaan.

Liitän nämä kuvat heti kun ehdin juttuuni Vessaremontti - Vierasvessan uusi kuosi

remppaterveisin
Leena Lumi

PS. Muistattehan, että  kommentit aukeavat vasta kun olen koneella. Ensi viikolla joululahjasuosituksia yms. Tunnustan: Käteeni tarttui kirjastossa kirja, joka ei ehkä ole ihan minua, mutta on sittenkin;) 

Jouluruusutyynyillä oma talvipesä

Löysin eilen kaupungilta nämä jouluruusutyynyt, jotka tietty kuuluvat takkahuoneen lukunurkkaani sivustavedettävälle sohvalle. Kauheeta, miten monta belgialaista suklaata joku on syönyt mun rasiasta!

Pakko myöntää, että on vähän kiirettä eli huomenna aamusta Viherlandiaan, illalla ruokavieraita, la on pakko päästä pitkälle lenkille ja sitten piparitaikinan teko ja toiveena on myös la illan huumaa täällä takkahuoneessa, su menee leipoessa ja ma jälkiä siivotessa. Teemme tänä vuonna tuplataikinan eli takuulla riittää kaikille piipahtelijoille, joita sitten ensi viikko onkin täysi. Laiska töitään luettelee, mutta jipiii! tänään sain paketoitua viimeisen lahjan ja kirjoitettua viimeisen kortin. Ei tässä siis mitään jouluhätää ole...

Alakerran takkahuoneessamme on kaksi sohvaa. Toinen on tämä Ikean kätevä punainen, koira- ja lapsiystävällinen ja toinen on

sininen sivustavedettävä talonpoikaissohva, jonka nurkkaan voi linnoittautua lukemaan kuin menisi suloiseen talvipesään. Homma on hoidettu niin hyvin, että vaikka tässä huoneessa yleensä nautitaan elämästä kynttilöiden valossa, niin kummankin sohvan kohdalla on tehokas lukuvalo, jonka voi tarvittaessa ottaa käyttöön.

Kävin äsken katsomassa valkoista jouluruusua ja koska on plusasteita eikä paljon lunta, se näytti ihan hyvältä. Tähän kohtaan piti tulla se remontoidun vessan uusi takorautateline, mutta...laitan sen heti kun ehdin. Huomiseksi on luvattu lumimyräkkää, joten jouluruusu, se viimeisinkin peittynee lumen suojaan.

Takkahuoneemme on kovassa käytössä ja saman tien koko alakerta eli kakkosvessa- ja alakerran aularemontti kannatti. Täällä paitsi luetaan, myös katsotaan leffoja, sillä talon ainoa televisio sijaitsee takkahuoneessa. Täällä viihdytään saunan jälkeen ja liki on myös vierasmakkari ja pesutilat, joten vieraallakin pitäisi olla kaikki mahdollinen mukavuus. Ja suvella täältä on kiva piipahtaa puutarhaan tai viettää aikaa alaterassilla köynnöshortensioista muodostuvassa pergolassa. Siis kuten ehkä huomaatte, olen nähnyt yhden kustantajan katalogin ja siinä oli niin ihania puutarhakirjoja tulossa, että miten kestän niitä odottaa! Joulu ensin, joulu ensin...juhlista ihanin! Meillä on about kymmenen tuntia katsomattomia elokuvia, joten olisihan se kiva...,mutta härkäviikoilla sitten ehtii. Jään odottelemaan sitä joulunodotuksen tunnelmaa, jossa hetkiä vain olemiselle...Niitä on lupa olla meillä kaikilla ja joulu tulee takuulla, vaikka emme yhtään stressaisi, emme ryntäisi sinne sun tänne ja vaikka emme heräisi aamuyöstä kello 4 lisäämään yöpydällä olevaan listaan yhtikäs mitään.

Mukavaa loppuviikkoa ja lumimyräkän odotusta!

Love
Leena Lumi

Graavilohirulla korvasienikastikkeella

Meidän joulupöytämme kunkku ei ole kinkku, vaan kala. Laitamme kalaa ainakin viidellä sortilla ja yksi resepti vaihtuu vuosittain. Tämän vuoden kokeiluksi valitsin graavilohirullan korvasienikastikkeella. Ohje on Kaisa Kuokan ja kuva Aleksi Kuokan. Resepti löytyy myös ihanasta joulukirjasta 24 askelta jouluun. Kiitos!

graavilohta
25 g kuivattuja korvasieniä
1 sipuli
2 rkl voita
2-3 dl kermaa
suokaa
mustapippuria

Keitä kastike - Liota korvasieniä ensin kunnolla. Hienonna sitten sienet sekä sipuli. Sulata voi kasarissa ja lisää sipuli. Anna sipulin pehmetä hieman ja lisää sienet. Paista hetken verran ja kaada joukkoon kerma. Anna kastikkeen kiehua keskilämmöllä noin 20 minuuttia tai kunnes se on sopivasti kiehunut kasaan. Mausta suolalla ja mustapippurilla.

Kokoa rulla - Levitä muovikelmua pöydälle ja levitä sen päälle tasaiseksi kerrokseksi ohuita graavilohiviipaleita. Kaada sitten jäähtynyt korvasienikastike lohen päälle ja levitä tasaiseksi kerrokseksi. Pyöritä rullalle ja kääri tiukasti muovikelmuun. Laita lohirulla pakastimeen.

Tarjoile - Ota lohirulla pakastimesta 15 minuuttia ennen tarjoilua. Leikkaa vielä hieman jäinen rulla viipaleiksi ja nosta tarjoiluvadille. Tarjoile graavilohirulla vasta, kun se on sulanut kokonaan.

Muista aina keittää kuivatutkin korvasienet kahteen kertaan huoellisesti ja vaihtaa keitinvesi!

Guten Appetit!

*****

Ruokareseptit Leena Lumissa

Ruokakirjat Leena Lumissa

Tässä sitä nyt ollaan, kiitos Lumimiehen ja Kustannusherran!

Riikka Pelon Jokapäiväinen elämämme tavoittelee myös Runeberg -palkintoa. Tuuletusta Pelon Finlandia-palkinnon johdosta jutussa Asko Sarkola on Valonkantaja!  Lisää jännitystä tulee siitä, että mukana on myös Maaria Päivisen Pintanaarmuja, joka on minulla tämän vuoden parhaiden kirjojen listalla.

Meikäläistä on tällä viikolla huomioitu sähköpostihaastattelulla, jonka voit lukea AVATVltä  Ehkä ilmaisin itseäni vähän epäselvästi, sillä kuten olen yrittänyt teillekin viestiä, olin aikeissa pyrkiä yliopistoon lukemaan kirjallisuutta ja epäonnekseni kerroin siitä Lumimiehelle. Hän huomasi ystävänpäivässä sauman saada minut toisiin ajatuksiin eli perusti minulle yllätyslahjana blogin...Oikein kauniisti sanon, että hän on Ihana Mies, mutta varsin hyvin passattu. Olen tullut siihen tulokseen, että hän pelästyi palvelujensa heikkenevän, mikäli katoan yliopiston uumeniin. No, summasummarum, miksi ihmeessä hän nyt katuu, että avasi minulle blogin;) Ehkä kerron siitä tulevassa jutussani Pitkän avioliiton salaisuus - Maagista realismia parhaimmillaan.

Blogitaipaleeseeni liittyy vielä yksi erityinen sattuma, sillä kun olin jo aloittanut kirjabloggaamisen ja siis vain luin kirjoja, kirjoitin niistä ja joskus harvoin joku kommentoikin, olin täydellisen tyytyväinen elämääni, sillä sainhan tehdä, mitä eniten halusin eli lukea ja kirjoittaa, mutta...Eräänä harmaana kevättalven päivänä istuin bussissa matkalla harjukaupungista kotisaarellemme. Oli juuri sellainen päivä, jolloin introvertti minussa oli päällä ja kaipasin mahdollisimman vähän seurustelua. Vieressäni istui kuitenkin innokas helsinkiläinen herra, joka alkoi kertoa uskomattomasta päivästään: Hän oli törmännyt polkupyörällä opiskelijaneitokaiseen ja oli nyt menossa Kinkomaan sairaalaan kuvauttamaan kättään tai jotain muuta ruumiinosaansa. Mies oli niin sitkeä, että edes peilin edessä harjoiteltu cool Grace Kelly-katseeni ei häntä lamaannuttanut, joten annoin periksi ja antauduin seurustelemaan. Siinä kävi sitten ilmi sekin, että olin onnellinen kirjabloggaaja, joka rrrrakastaa kirjoja ja niistä kirjoittamista. Kuinkas sattuikaan! Päivästään hieman järkyttynyt mies oli Kustannusherra, joka järjesti minulle ensimmäiset arvostelukappaleet ja tässä sitä nyt ollaan kiitos Lumimiehen ja Kustannusherran!

Mitä tulee minun viralliseen nimeeni, niin minähän lupasin jo vuonna 2011 vaihtaa sukunimeni Lumiksi, mistä voitte lukea lisää tästä 2012 uudenvuoden jutussa. Nyt kun olisin siihen tänä vuonna ryhtynyt, kävikin ilmi, että matkajärjestelyt oli jo tehty ja olimme viittä vaille pakkaamassa kun huomasin, että passini on mennyt vanhaksi. Siinä ei taaskaan ollut aikaa mihinkään nimen muutokseen, mutta kyllä se sieltä tulee...Postia tulee jo nimellä Leena Lumi ja pidän tätä nimeä jo taiteilijanimenä, josta pidän paljon. Käytetään nyt tuo passi ja katsotaan miltä sen jälkeen tuntuu. Luultavasti lumiselta aina vain. Slaavilaisen lumiselta...Pelon kirjalta.

Love
Leena Lumi

PS. Lisäsin tänään hoitotahtooni, että hautaustavastani riippumatta haluan kukkia jouluruusua

Hans-Ludwig Kröber: Murha

Tuntui kiinnostavalta lukea oikeuspsykiatri  Hans-Ludwig Kröberin teos Murha – Tarinoita todellisuudesta (MORD, Atena 2013, suomennos Anne Mäkelä), sillä Kröber on ollut mukana monen murhaajan arvioinneissa kun on pitänyt arvioida, onko murhaaja ollut teon tehdessään syyntakeinen vai ei, ja etenkin siinä vaiheessa, kun on pitänyt päättää vankeusajan lyhennyksestä tai jopa murhaajan täydestä armahtamisesta. Kyseessä on yhdeksän murhaa, yhdeksän murhaajaa. Kirja ei mitenkään yritä puolustella tekojen tekijöitä, mutta on aivan selvää, että on syitä, jotka ajavat toiset tietyissä tilanteissa ylittämään rajan, josta ei ole paluuta. Näin Kröber:

Monet toiveemme, tunteemme ja ajatuksemme saattavat olla yhtäläisiä – mutta me osaamme käsitellä niitä säädyllisesti tai joku vapauttaa meidät ahdingostamme. Mutta me olemme myös kiinnostuneita niistä, jotka ovat päättäneet toisin. Ja me tiedämme jotain syyllisyydestä. Siksi – niin toivon – nämä tarinat tahtovat tulla kerrotuksi. Tarinat tästä lähistöltä.

Tuo ’tästä lähistöltä’ kuulostaa miltei uhkaavalta, mutta sehän on faktaa, että joukossamme liikkuu eri tavalla lain rajoja ylittäviä kanssaihmisiä, joissa ei ole mitään merkkiä alttiudesta rikoksista suurimpaan, murhaan. Toisaalta Kröberin tarinat ovat Saksasta ja hän itse johtaa Berliinin Charité-sairaalan  oikeuspsykiatrian laitosta.  Kröberin kerronta on miltei toteavaa, mutta ei täysin tunteetonta. Itse rikoksilla ei mässäillä ja täytyy myöntää, että kun on murhaajan, tulevan sellaisen, pään sisällä jutun alusta asti, jotenkin teko muuttaa luonnettaan, mutta paha ei pyyhkiydy hyväksi. Musta ei muutu valkoiseksi. Veri ei muutu lumeksi.

Kirjan yhdeksän tarinaa poikkeavat paljonkin toisistaan, mikä vain lisää kiinnostusta. Ensimmäinen tarina, Matka tulevaisuuteen, alkaa kuitenkin muualla kuin Saksassa. Alexander Witte haluaa itsensä ja perheensä Kazakstanista Saksaan paremman elämän toivossa. Hänen isoveljensä Gregor asui Brandenburgin osavaltiossa ja Alexander lähtee matkaan ennen perhettä valmistellakseen kaiken kuntoon perheen muuttoa varten. Matka on pitkä ja se tehdään linja-autolla.

Ensimmäinen yö oli mennyt, ja toinen päivä, he olivat kääntäneet kellojaan, ja pimeä oli laskeutunut taas aikaisin. Toinen yö oli Alexanderille erityisen vaikea. Hänen oli lähes mahdotonta sietää valojen ja pimeyden jatkuvaa vaihtelua, kun he ajoivat nyt tiiviimmin asuttujen seutujen läpi, kylien ja kaupunkien halki, ja Alexander näki katulamppuja, valaistuja ikkunoita ja huoltoasemia.

Oijoi, ette ikinä voi uskoa, miten Alexanderin matka päättyy…ja loppukuvioissa on mukana Kröber.

Fritzin rakkaus kertoo Fritz Wolkowista, joka toisin, kuin monet Kröberin tutkimat rikolliset, ei olekaan lähtöisin Berliinin työläiskortteleista, vaan preussilaisesta Saksin maakunnasta.  Fritz sekaantuu monenmoiseen rikolliseen ja joutuu lopulta nuorisovankilaan, josta pääsee vapauteen 1962 ollessaan täysi-ikäinen, 21-vuotias. Vapautuessaan hänellä on aikaa viisitoista päivää ensimmäiseen murhaansa, mutta se pysyy salassa 18 vuotta!  Mitä Fritz tekee nämä vuodet ja kuka on hänen elämänsä rakkaus, on niin uskomatonta, että keksisikö kukaan dekkaristikaan moista.  Kaikki alkaa siitä, kun Fritz on taas jostain ’posessa’ ja hän ilmoittautuu yleissivistyksensä parantamiseksi Saksan uudemman historian kurssille, jota vetää 32-vuotias Renate Schuster…

Jokainen kirjan tarina on kiinnostava. Kellarissa on Gerd Fuhrmannin tarina, jossa uhrin käytös tekee kaiken tyhjäksi ja Tyynysodassa tutustumme Alan C. Powesiin ja hänen vaimoonsa Melindaan.  Siegfried taas on kertomus miehen mielen kehittymisestä lapsuudesta aikuiseksi paatuneeksi rikolliseksi, jossa Kröberkään ei näe toivoa. Murhaajan äidissä tapaamme Magdalene Fürstnerin, vakavan naisen sinisessä jakkupuvussa ja jäykässä kampauksessa. Naisen, joka oli yrittänyt tehdä kaiken oikein, mutta onnettomuus tulee ja se täyttää koko kodin, eikä ole pakoa pahasta.

Kirja ei siis todellakaan ole murhaajien puolella, mutta nykymaailmassa on tapana antaa oikeus ja puolustus pahimmallekin rikolliselle. Lukijalle tämä antaa tuntumaa siihen, mikä on käänne pahaan, miten pienestä se on kiinni ja mitä se vaatii muilta. Ketkä ovat uhreja ja onko paluuta normaaliin enää olemassa. Minusta kirjan tarinoista eniten dekkarimainen on Hampaanjäljet rinnassa, sillä ihan oikeasti, vieläkin on täydellisen murhan illuusiossa eläviä:

Gerwin Moss ei osannut enää sanoa, milloin oli tarkalleen ottaen päättänyt tappaa vaimonsa, kun hän tunnusti teon ensimmäistä kertaa viidentoista vuoden jälkeen. Se taisi olla kaksi vuotta ennen tekoa, siitä alkaen hän oli voinut paremmin. Ajoittain hän oli luopunut suunnitelmastaan, mutta jatkanut sitten kuitenkin sen toteuttamista. Hänelle oli alusta asti selvää, ettei olisi oikeudenmukaista, jos hän joutuisi sovittamaan tekoa elinkautisesti. Elinkautinen oli tuolloin todella elinkautinen, paitsi jos sai jossain vaiheessa armahduksen. Armahdustapauksista vain ei kuullut juuri koskaan. Häntä voitaisiin epäillä, mutta hän ei saisi joutua todistetuksi syylliseksi. Olihan hän sentään diplomi-insinööri, tottunut pikkutarkkaan työhön. Sen piti olla ja siitä tulisi täydellinen murha.

*****

Dekkarit Leena Lumissa

Nigel Nicolson: Virginia Woolf

Harvoin jos koskaan olen lukenut niin sirpaleista kirjaa kuin on Nigel Nicolsonin Virginia Woolf (Virginia Woolf, Ajatus Kirjat 2007, suomennos Ruth Jakobson). Nicolson kyllä piti materiaalin upeasti kasassa kirjassaan Erään avioliiton muotokuva (Portrait of a Marriage), jossa hän kertoo äitinsä kirjailija Vita Sasckville-Westin sekä isänsä Harold Nicolsonin epätavallisesta avioliitosta: avioliitosta, jossa molemmat olivat vapaita rakastamaan ketä halusivat ja hehän halusivat molemmat omaa sukupuoltaan. Lyhyen aikaa Vita oli myös Virginian kumppani, mutta he tunsivat toisensa käytännössä Woolfin kuolemaan asti ja näin Nigel myös tutustui heillä usein nähtyyn Woolfiin. Saipa häneltä kirjeitäkin, jotka tosin ovat kateissa, mutta onneksi viidennes Woolfin kirjeistä on säilynyt ja näihin, päiväkirjoihin sekä haastatteluihin, mutta tietty myös, jo olemassa oleviin tietoihin, Nicolson perustaa kirjansa Woolfista.

Nigel Nicolsonin Virginia Woolf ei ole tyylillisesti mikään helmi, mutta selvähän on, että kuka on Woolfin lumoihin jäänyt, haluaa tietää hänestä kaiken. Joskus murusetkin riittävät ja niitä tässä kirjassa on yltäkyllin. Woolfia lukenut palkitaan runsaasti, sillä saamme paljon taustoitusta hänen kirjojensa ymmärtämiseen aina teoksesta The Voyage Out (Menomatka) romaaniin The Years (Vuodet), joka olikin viimeinen teos, joka kirjailija ehti nähdä julkaistuna ennen kuolemaansa. Mielestäni hänen jokaisesta kirjastaan kerrotaan joko luomisvaiheen tuskaa, iloa tai muuta, joka liittää kirjan kiinteästi osaksi Virginian vahvan haurasta elämää. Joku niistä on lyyrisin, toinen hauskin, eräs vie kaikki voimat, mutta onkin sitten ihan helmi ja joku tuntuu vain välisoitolta, mutta onkin kirjoitettu sydänverellä.

Nicolson aloittaa perinteisen elämänkerturimaisesti eli kertoo, miten Virginia asui mukavissa ylemmän keskiluokan olosuhteissa älyllisten virikkeiden ympäröimänä. Perheessä oli isä Leslie Stephen ja äiti Julia Jackson ja kummatkin toivat avioliittoonsa entisten liittojensa lapset, joten Vanessa, Thoby, Virginia ja Adrian saivat yhteensä neljä sisarpuolta. Pojat saivat korkeampaa koulutusta ja Vanessa lähti aamuisin taidekouluunsa, mutta Virginia jäi isänsä kirjaston lumoihin ja löysi sanojen aarteet. Hän kirjoitti jo hyvin pienestä sekä päiväkirjaa että paljon kirjeitä, jotka molemmat tavat hän säilytti loppuun asti. Myöhemmin Virginia joskus valitteli että hän ei ollut päässyt korkeampaan koulutukseen kuten pojat, mutta toisaalta hän kautta elämänsä osoitti halveksuntaa akateemisia henkilöitä kohtaan pitäen heitä tylsinä vetelyksinä. Tämä kanta tulee vahvimmin esiin kirjassa Vuodet.

Nicolson käy läpi Virginian perhekuviot klassisesti lapsuudesta kirjallisen tuotteliaisuuden vuosien kautta loppuun. Mitenkään ei voida sivuuttaa Virginian avioliittoa juutalaisen Leonard Woolfin kanssa, ei hänen ensimmäistä vakavaa hermoromahdustaan eikä sitä, että Woolfin pariskunta perusti pienen, mutta aikaa myöten kasvavan Hogarth Press kustantamon oman kotinsa Hogarth Housen tiloihin.  Ja tämä onkin kiinnostavaa:

…he ostivat vuonna 1921 paljon suuremman painokoneen. Juuri tuolla koneella he painoivat T:S.Eliotin kokoelman Autio maa (The Waste Land), jolla Leonardin mukaan oli ”suurempi vaikutus englantilaiseen runouteen ja oikeastaan koko englantilaiseen kirjallisuuteen kuin millään muulla 1900 –luvun teoksella.”

Loppujen lopuksi Woolfit painoivat Virginian yhdeksän pääteosta, T.S. Eliotin kaksi runokokoelmaa, Freudin kahdeksan tunnetuimman teoksen englanninnokset ja Rilken runojen viisi englanninkielistä nidettä. Yhteensä Virginian elinaikana 474 teosta! Ja kun luette kirjan, huomaatte, että Virginia ei työtä kaihtanut: Hän oli kaikessa itse fyysisesti mukana järjestellen kirjakkeita painolevyille ja tehden myös sidontaa. Ensimmäisen vaikean hermoromahduksen jälkeen Virginian terveys säilyi hyvänä neljännesvuosisadan, kunnes…

…mutta sitä ennen paljon tuotteliaisuutta ja tietoa hänestä ihmisenä. Millainen Virginia todella oli?  Hyvin likeltä koettuna hän vaikuttaa olleen henkilö, joka koki aistiärsykkeet voimakkaammin kuin muut (Highly Sensitive Person?). Hän näki läpi asioiden ja ihmisten. Hän oli äärettömän intuitiivinen ja tämä piirre on usein mielikuvituksen, empatian, luovuuden ja oivalluksen kumppani. Näitä kaikki Virginia oli, mutta hän oli myös kärkäs arvostelemaan muita. Hän oli ennakkoluuloinen: Matkusti mielellään, mutta ei ikinä Yhdysvaltoihin eikä Afrikkaan ja Saksassa ja Italiassakin hän löysi paljon moitittavaa. Englantilaisen yläluokan tavoin hän oli antisemiitti ennen kuin löysi Leonardinsa. Hänen sydänkotinsa oli kuitenkin Bloomsburyn ryhmä, johon kuuluvista jokainen halusi omalla tavallaan uudistaa omaa taiteenlajiaan ja tässä he onnistuivat. He olivat myös hyvin ennakkoluulottomia seksuaalisuuden suhteen ja olivatkin ensimmäinen ryhmä, joka piti homoseksuaalisuutta normaalina ilmiönä.

Virginia Woolfin lapsuutta on kaiveltu ja sieltä on etsitty ja löydetty syitä Virginian masennustaipumukselle. Virginian sisarenpoika Quentin Bell on kertonut tätinsä olleen insestin uhri. Yhdysvaltalainen Woolf-tutkija Louise de Salvo puolestaan on todennut seksuaalisen hyväksikäytön vaikuttaneen merkittävästi Virginian kehitykseen. Päätekijä, Virginian lapsuuden pilaaja, olisi ollut velipuoli George Duckworth. Jo iäkäs Nicolson matkustaa tapaamaan Georgen poikaa, joka tietenkin kumoaa väitteet ja Virginiahan ei voi enää todistaa. Mitähän Nicolson odotti pojan kertovan isästään, ei kai sentään totuutta. Tässä oli minulle kirjan epäuskottavin kohta etenkin kun ottaa huomioon, miten Vanessa, Thoby, Virginia ja Adrian jatkoivat vanhempiensa kuoltua elämää vihdoinkin vapaina velipuolistaan: He tekivät selvän pesäeron Duckwortheihin.

Nicolson hyväksyy kauniisti runollisen Virginian, mutta ei uhmakasta. Tämä tulee esiin Virginian tuomitessa kaiken sotimisen miesten riidanhalun syyksi ja todetessa, että sotia ei olisi ollenkaan, jos naisilla olisi enemmän yhteiskunnallista vaikutusvaltaa. Pasifismi ja feminismi olivat sodan kynnyksellä liikaa Nicolsonille ja varmaan tämä Virginian väittämä, joka perustuu siihen, että naisia ei saisi kutsua osallistumaan maanpuolustukseen, koska heidän maansa ei ollut tehnyt mitään heidän hyväkseen, närästi häntä aina:

Naisena minulla ei oikeastaan ole omaa maata. En halua omaa maata. Naisena koko maailma on minun maani.

Nigel Nicolsonin teos Virginia Woolf on yksi polku likemmäs kuuluisaa kirjailijaa. Mutta samalla se kertoo paljon ihmisistä hänen ympärillään. Kuuluisasta Bloomsburyn ryhmästä ja heidän tuotannostaan sekä elämästään. Kirja on kuin särjetty ruukku, jota vanha mies yrittää uudelleen koota pala palalta sellaiseksi kuin se on joskus ollut. Tulos lienee säröinen, mutta ehdottomasti kiinnostava. Tietyssä valossa jopa kiehtova.

*****

Tämän kirjan ovat lisäkseni lukeneet ainakin Sara  ja MarikaOksa

*****

Lukemani Virginia Woolfin tai häntä koskevat teokset:

Virginia Woolf: Mrs. Dalloway

Virginia Woolf: Menomatka

Virginia Woolf: Vuodet

Susan Sellers: Vanessa&Virginia

Nigel Nicolson: Erään avioliiton muotokuva

Lisää Woolfia tulossa…ainakin Yö ja päivä (Night and day)