Benedict Wells: Yksinäisyyden jälkeen

Järkyttävä tragedia sinkoaa perheen lapset asumaan internaattiin ja käymään siellä koulua. He ovat aina olleet hyvin erilaisia, mutta silti kuin kolme olisi yksi. Vanhempina Marty ja Liz pääsevät samaan rakennukseen, kun taas nuorin Jules joutuu siskoistaan erilleen. Toki he näkevät toisiaan lomilla ja vapailla, mutta Jules rakentaa menetyksistään yksinäisyyden aidan ympärilleen. Eikä mikään jää tähän, sillä kun hän rakastuu luokassa viereensä istuneeseen punatukkaiseen Alvaan ja tämä häneen, tulevaisuus ei kerro onko Alvasta karkottamaan tai rakentamaan yksinäisyyttä. Jollakin mystisellä tavalla he kohtaavat toisissaan peilikuvansa ja juuri siksi mikään ei ole yksinkertaista.

 Sveitsiläis-saksalaisen Benedict Wellsin ensimmäinen suomennettu teos Yksinäisyyden jälkeen (Wom Ende der Einsamkeit, Aula&co 2021, suomennos Raimo Salminen) vei minut niihin vuosiin, jolloin kotimaani oli saksalainen kirjallisuus. Toki nuori polvi kirjoittaa omat aikakautensa, mutta se jokin Wellsin tekstissä olisi paljastanut kirjoittajan kotimaan. Saksalainen patriarkaatti on keventynyt, naisten asema aivan eri, mutta ei mikään ihme, tutut yksityiskohdat, vain nuoruuden pohdinnoilla kastetut. Kaiken yksinäisyyden ja runsaiden keskustelujen välit ovat niin odottamattomat, etten luettuani kokenut ihmeeksi kannessa olevaa John Irvingin lausetta: ”Yksinäisyyden jälkeen on koskettava ja ansiokas teos."Viimeksi olisin tähän Irvingiä odottanut, mutta kirjan luettuani, kaiken koettuani tajusin. Mitähän Edmund de Waal olisi tähän kirjoittanut, sillä hänen kirjassaan Jänis jolla on meripihkanväriset silmät, isä sinkauttaa lapsensa Odessasta tarkoituksella ympäri maailmaa.

Kirja tulvii houkuttavia sitaatteja ja paljastavia keskusteluja, Kierkegaardia ja Rilkeä ei ole unohdettu ja Nangijalakin vilahtaa tarinassa. Nuori, kirjailijuudesta haaveileva Jules tulee Alvan kautta kokemaan elämänsä suurimman murroksen. Tai jopa murtumisen. Alvalla ei ole aikeitakaan asettua asumaan Julesin luo, kun se lopulta on mahdollista. Sen sijaan hän petaa heille hataraa vuodetta vuosien päähän:

Sitten hän sanoi vakavaan sävyyn: ”Kuule, minun täytyy varoittaa sinua. Kun olen kolmenkymmenen eikä sinullakaan ole, haluan niitä sinulta. Olisit hyvä isä, siitä olen ehdottoman varma.”

”Mutta se vaatisi, että meidän on ensin mentävä sänkyyn.”

”Paha juttu, mutta kestäisin sen kyllä.”

”Niin sinä ehkä. Mutta kuka sanoo, että minä olisin valmis siihen?”

Sanomattakin on selvä, että he eivät mene vuosikausiin sänkyyn toistensa kanssa ja Jules lohduttelee isältään oppimalla mantralla, että ystävyys, elinikäinen ystävyys, on rakkautta tärkeämpää. Alva katoilee sinne sun tänne pitkin maailmaa, kunnes törmää kohtaloonsa Venäjällä, josta he siirtyvät Sveitsiin. Herra Romanov on kirjailija ja paljon Alvaa iäkkäämpi, mutta eihän se alussa haittaa…

Kirja on ihmissuhderomaani sisaruksista ja näiden kasvusta toisistaan erilleen ja sitten joskus taas yhteen. Liz on levoton liekki, joka ei halua ajatellakaan sitoutumista. Vahinko vain, että hänen veljensä Martyn paras ystävä Toni kärsii hullusta rakkaudesta ja sietää Lizin kiusaa, jossa tämä aina jättää oven vähän raolleen. Kun iloisesta Tonista sukeutuu hiljainen varjossa seisoja, Marty vaatii joko ottamaan tai päästämään Tonin, mutta Liz viis veisaa. Kaikesta huolimatta Toni on sisarusten, heidän jokaisen, paras ystävä. He kutsuvat itseään maailman yksinäisimmiksi sisaruksiksi, jotka kaikki jakavat saman parhaan ystävän. Best-friend-sharingiksi. He jopa suunnittelevat huvikseen Tonyn vuokraamista heidän kaltaisilleen ihmisille.

En missään nimessä aio spoilata, mitä tapahtuu, mutta lupaan, että paljon tapahtuu. Benedictin tyyli kertoa on kuitenkin saksalainen, mutta ilman kollektiivista syyllisyydentuntoa toisen maailmansodan tapahtumista. Nyt esiin niin kirjallisuudessa kuin muissakin yhteyksissä, nousee sukupolvi, jonka ei tarvitse enää kantaa menneisyyden traumoja mukanaan. Uskon, että jopa Marcel Reich-Ranicki olisi ollut tyytyväinen nuoren miehen tarinaan. Nautin todella huomata sisarusten muutokset niin henkiset kuin ulkoiset. Taas kerran olisin halunnut olla pitkän saksan lukija, mutta kun en ole. Minä vain harrastelen sitä. Saksankielinen kirja ei ole vieressäni, mutta jollakin oudolla tavalla koen Raimo Salmisen olleen juuri oikea suomentaja Wellsille. Sivuliepeessä Wells näyttää niin nuorelta, mutta silti tämä tarina…das ist genau für mich. Ja monelle muullekin, koska teosta on käännetty jo 37 kielelle ja myyty yli1,5 miljoonaa kappaletta.

Elämä ei ole nollasummapeliä. Se ei ole meille mitään velkaa, ja asiat menevät niin kuin menevät. Toisinaan oikeudenmukaisesti, niin että kai käy järkeen, toisinaan niin epäoikeudenmukaisesti, että asetamme kaiken kyseenalaiseksi. Riisuin kohtalolta naamion ja löysin sen alta vain sattuman.

*****

Tästä kirjasta ovat lisäkseni kirjoittaneet ainakin Kirja vieköön!   Mai/Kirjasähkökäyrä  ja Kirjojen kuisketta

Joutsenten elämää Hartolassa muuttovalmisteluissa

Sanat eivät riitä kertomaan, miten nämä joutsenet ryhmittyivät lähtöön. Olimme matkalla kirjamessuille ja yllättäen rämmin jonkun talon pelloilla....Johtaja komensi ja ryhmä muutti heti kaksi vierekkäin paitsi nuoret joutsenet saivat jäädä vanhempiensa kera miten kuten. Aina kun komento kuului, teki mieli lähteä matkaan...Muistin edellissyksyn kun matkasimme kohti Itävaltaa ja laivaylityksessä Vuosaari-Helsinki etenkin nämä kulkivat pitkiäkin matkoja mukanamme, suunta oli sama. Tämä keissi kesti niin kauan, että Lumimies ihan raahasi minut pois pellolta...Olin kokenut jotain, mitä en ennen....Luonto...Fecebookin Luontokuvaus -ryhmässä on herra, joka kertoo teille faktaa tästä. Me muut suurella tunteella!

Leena Lumi

Syyshortensia Wim's Red on karkottanut monta kilpailijaansa etupihamme vasemman puolen sisääntulosta, koska...

Syyshortensia Wim's Red on tullut jäädäkseen etupihamme vasemmalle puolelle sisääntuloon, mutta tämä on nyt monen vuoden kokemuksella päätetty. Lähtijät olivat kuutamohortensia, mustilan hortensia ja vanille freise, jotka voivat nyt hyvin sekä japanilaisessa rinteessämme että kaarisillan tuntumassa. Luonnossa tämä on paaaljon kauniimpi kuin väärin valittu puhelinkamerani antaa ulos.

Ensimmäinen väri on valkoinen ja hitaasti elokuussa se alkaa muuttua vispipuuronväriseksi.

Vuonna 2017 kirjoitin Wim's Redistä jutussa Wim's Red syyshortensia - hortensiavaihtelun kliimaksi. Siinä on kerrottu kaikki väistymään joutuneet ja ehkä muitakin fiiliksiä. Ellen olekaan kertonut, niin olin aluksi pettynyt pensaan haparaan harvuuten, mutta värit se kyllä näytti. 

Niin...tämmöistä se oli ja syyshortensiamme, suurimmat ikinä, grandiflorat olivat koko ajan vain näyttävimmät.

Koko Wim's Red case alkoi 2016 kun äiti ja sisko poikkesivat syyskesällä 2016. Ostimme kiivaasti tätä meille uutta syyshortensiaa.

Meillä kaikilla siinteli mielissämme tämä Hankkijan kuvakaappaus erikoisesta syyshortensiasta...Jutun nimi oli Syyshortensia Wim's Red syrjäytti Vanille Fraisen etupihallamme koska...

Nyt 2021 alkaa näyttää siltä, että Wim's Red on paikkansa löytänyt. Keväällä lannoitetta (ylivuotista kompostia), heinäkuun loppuun mennessä kaksi kastelua rodolannoitteella, joka on sekoitettu kasteluveteen. Ja nyt on juuri saanut syyslannoitteen. Talveksi tosi hyvät suojat rakkaille kauriillemme esteiksi, pienille metsäkauriillemme ja tietysti jäniksille. Me seuraamme tätä nyt ja juttu menee Leena Lumi's Flower Poweriin eli Leena Lumin puutarhaan. Ketä tämä syyshortensia kiinnostaa löytää sieltä lisäkuvia syksyn tullen.

Tietysti joku nyt miettii, että mites voivat suuret, vanhat grandiflorat...

No tässäpä he ja kätkevät salaisuuttaan sillä itse vasta aloittelevat... Niiden taakse on varoilta istutettu vauvasyyshortensia samaa lajia ja niiden edessä on takuulla jonkun vuoden pääesiintyjä eli

matalakasvuinen, suloinen syyshortensia Bombshell. Myös Vanille Freise panee niin parastaan kaarisillan likeisyydessä vaikka onkin siirron ja kauriiden jälkeen vähän hontelo. Saa huomenna jo kaurisverkon ympärilleen. Vasemmalla koko ison tontin ainoa tuija, se timanttinen ja on paljon korkeampi mitä kuva antaa olettaa. Oikealla kaarisillan kupeessa, entinen hoikin kartiovalkokuusi on vetänyt kokoa kaikkiin suuntiin. Tästä tulee vielä yksi puutarhan kauneimmista paikoista ellei lasketa atsaleoita, sillä kuvan ulkopuolella vetelee mustilan hortensia ja tuijasta oikealle on sekä juhannusruusua että mustialan ruusua. Kartiovalkokuusesta oikealle on valkoinen puutarha...

Bombshell, kuva Vanillen yläpuolella, on niin koskettava, että niitä on jo kaksi eli toinen tässä etupihan paahteessa ja aika vasta ostettuna ja toinen pohjoisrinteessä äidin puutarhasta nostettuna, koska hänellä on vaihtelunhalua. Yritin kyllä tosissani estellä...

Tästä sitten jatkamme ruskan matkassa Wim's Redin seuraamista. Näin monen vuoden ihmettelyllä uskallan jo suositella.

Kuvattu elokuun viimeisenä eli 30.8.2021. Nyt tulee pieni kuvauspaussi, mutta viikon päästä palataan. En kehtaa laittaa tähän jänisverkkoja...Kamerani on ollut huono valinta, eli livesti pensas on jo tummempi eli se vispipuuro ennen kunnon vatkausta.

puutarhaterveisin

Leena Lumi

Leena Lumin puutarhassa

Wim's Red 24. elokuuta 2021

Wim's Red 7.9.2021

Wim's Red syyskuun 11. pnä 2021

Wim's Red syyskuun 27. pnä 2021, jokohan finaalissa tämän upean syyshortensialajin kanssa...tältä vuodelta.

Rakastaja

Olet mun. Sinun puolees taipuu

koko olentoni mun.

Veren kahlittu kaipuu

on suuntautunut sinuhun.

Tuta saat: joku kestävä voima

käy hyökyen ylitses -

olet kaipuuni kammitsoima

kuhun viekin askeles.

Kuin lyökään laine ja laine

yhä pintaan kallion,

niin aina mun verteni paine

sua ahdistava on;

sua seuraten lakkaamatta

käy mieleni läikkyvä vuo,

ja, hetkeä tiedustamatta,

tulen luo, tulen luo. -

Ole vastaan tai ole myötä,

tulen peikkona unihis:

ei, ei mene päivää, yötä

etten sua syleilis.

- Aaro Hellaakoski -

Tämän runon haluaisin kuulla - Kaikkien aikojen rakastetuimmat (Tammi 2014, toimittanut Satu Koskimies)

Ihania uutisia, ihania uutisia!

Nyt on niin, että meistä on tulossa Oma&Opa tai sitten nonna/mumma ja nonno/ukki♥ 

Tuo pieni paketti tuossa kummitätinsä sylissä ja Annin ihmeteltävänä, oli ihan vasta juuri vauva...

Tämmönen suloinen nyytti♥ Rakkauspakkaus, joka sai kaikki hymyilemään♥

Hän oli jotenkin meille niin suuri ihme...

Ja nyt meidän bambina odottaa vauvaa♥ Vaavi on nyt kukkakaalin kokoinen. Olemme tunteneet suuria tunteita, sen vakuutan! 

Pitäneet vauvapalaveria vanhan omenapuun varjossa ja suunnitelleet...lastenhuonetta. Päättäjä on nyt kuvaamassa, joten ei näy. Vauvanhuoneeseen satavuotiaan talon yläkertaan on tulossa kaikkea ihanaa, mutta saan paljastaa vasta tämän ja se huone ei ole vielä valmis, mutta suunnitelmat ovat::

Vaavia odottaa ainakin karusellisoittorasia, jossa pienet hevoset...

Ensimmäiset vauvanvaatehankinnat tein Lohjalla kesähelteillä. Kaksi erikokoista pukua, joissa pitkät hihat ja kuvat ovat kettua, karhuja...Ja toinen on ensi suvelle ja sen sisällä on silloin pikkuinen ihme, jolla on jo oma nimikin ja persoona. Ensimmäiseksi tuleva äiti pyysi Tiiitiäisen satupuuta ja saakin omansa, jossa lukee ensi kansien välissä: Merin ihan ensimmäinen kirja, jonka äiti osti hänelle heti kuultuaan odottavansa vauvaa. 

Ja muumipuku on ihan must. Ensikengät jo lähtivät. Merin hyvät popot, joilla oli reissattu Saksassa ja opittu kävelemään Zürichissä. 

Vauva syntyy kun...

ja kun...

ja kun koverramme Halloween kurpitsoita...

ja kun muumilaaksossa on satanut jo ensilumen.

Reima, ihan tosi: Ollaanko me valmiit tähän? 

Leena, meilt ei kysyt mitää ja me ollaan valmiimmat ku ikän!

Ihanaa odotusta Meri&Sami♥ 

vauvaterveisin

Nonna&Nonno

Linka Neumann: Norjalaisia villapaitoja 2

Tiedän lukijoissani olevan intohimoisia käsityöihmisiä. Heistä monet kutovat/neulovat vaikka televisiota katsoessa tuosta vain upeakuvioisia villasukkia tai neulepuseroita, joissa kettuja, karhuja, lunta…Heidän joulupakettinsa ovat pehmeitä ja odotettuja. Minä kudon edelleen vain niitä pitkiä kaulaliinoja ja kerran valmistin issikalle talviloimen Teddy-langasta, joka oli ihanan pehmeää ja kestävää. Yksi oranssi Teddy -kaulaliina vielä valmistuu…Sen sijaan aktivoin nyt innokkaita kutovia vieläkin innokkaimmiksi, sillä käsityökirjoista löytyy huojuttavan kauniita malleja.

Linka Neumannin Norjalaisia villapaitoja 2 (Villmarksgensere 2, WSOY 2021, suomennos Heli Mäntyranta) tarjoaa upeita malleja niin lapsille kuin aikuisille arktisiin seikkailuihin kaikkina vuodenaikoina, sillä käsite arktinen kesä on olemassa!

Kukapa arvaisi, että tuo luonnonvalkoinen, Léttlopi, on minulle kuusen alle odotetuin joululahja. ”Niin sinua” sanoi tyttärenikin. Ja Lumimies tykkäsi myös. Käytän villaneuleiden alla erilaisia pooloja, sillä ihoni on herkkä villalle. Näin saan vanhatkin poolot kulutettua loppuun ja ulkona kiedon yhden omista kaulaliinoistani, siitä pehmeästä Teddystä kudotusta, kaulan ympärille.

Kirja on kuviensa puolesta kuin ahmittava herkkukirja. Se on värikylläinen ja täynnä lumen tuoksua sekä metsää. Esipuheessaan Linka hämmästelee kirjan Norjalaisia villapaitoja 1 saamaa suosiota Instagramissa ja jatkaa:

Sanouduin irti vakituisesta työstäni ja keskityin pelkästään käsityöhön. Palkkatyöstä luopuminen vähän pelotti, mutta en ole katunut päätöstä. Nyt minulla on mahdollisuus oleskella enemmän tunturimökissämme. Siellä ei ole sähköä tai vesijohtoa, ja siellä olen voinut rauhassa paneutua luovaan työhön.

Mallin suunnittelu on pitkä prosessi. Mieluiten piirrän mallin paperille ennen kuin laadin kaaviot. Monet ovat ehdottaneet suunnitteluohjelmien käyttöä, mutta pidän enemmän vanhoista menetelmistä: kynästä ja paperista! Kun kaavio on valmis alan neuloa versiota, jota kutsutaan prototyypiksi.

Esipuheen jälkeen tuleekin juttu langoista. Tuotteiden on kestettävä pyryt ja tuulet, myrskyt ja räntäkelitkin. Linka kertoo tarkkaan mitä lankoja käyttää ja lohduttaa herkkäihoisia sillä, että mitä enemmän villaneuletta pesee, sen pehmeämmäksi se tulee. Neuleissa on käytetty sekä norjalaisia että islantilaisia lankoja. Mukana seuraa sitten myös tarkka pesuohje…

Neulemalleihin Linka antaa hyviä ohjeita jutussa Ennen kuin aloitat. On haku malliin, mittoja, neuletiheyttä, hyödyllisiä välineitä ja vinkkejä.

Tässä sitten arktisia kesämalleja perheen yllä. Naisella on himoitsemani Léttlopi, luonnonvalkoinen. Miehellä on Arktinen kesä, Léttlopi, laivastonsininen.

Neulekirjassa on tietenkin paljon kuvia ja useita kuvaajia, jotka kaikki löytyvät kirjan alusta. Myös eettisyys on otettu huomioon eli esiin tulee luonto- ja eläinrakkaus. Elää sopusoinnussa luonnon kanssa. Kirjan lopussa, josta löytyy paljon pipo- lapasmalleja, mainitaan useimpien kuvien olevan Norjan tuntureilta, Folldalin lähistöltä. Kuvatekstissä mainitaan valokuvaaja Marte Stansland Jorgensen, koulutettu lehtikuvaaja valjakkoajaja.

Norjalaisia villapaitoja 2 sisältää myös useita lastenmalleja Yhteensä neulemalleja on kaksikymmentä neulottavaksi niin norjalaisista kuin islantilaisistakin malleista. Lasten koot ovat 1-10 -vuotiaille ja aikuisten koot S-XXL.

Kuvassa pojalla yllään Arktinen kesä.

Tässä taas Musta susi, joka voidaan neuloa puoliksi lampaan- ja alpakan villasta.

Tämä kirja on teille kaikille innokkaille, taitaville neulojille. Sille ei vain voi mitään, että toiset tekevät mitä tahtovat, toiset vain mitä osaavat. Olen koko ikäni haaveillut neulepuseroiden kutomisesta/neulomisesta, mutta tullut siihen tulokseen, että tämä taito on toisenlaisessa taidossa, ehkä jopa geeneissä. Onneksi on heitä ystäväpiirissä, jotka todella osaavat♥ Tämä  inspiroiva teos sytyttää heidän ehkä kesän uinuneen neulomiskuumeensa♥

*****

Edellinen Linka Neumannin Norjalaisia villapaitoja.

Ilona Pietiläisen Tummuvien iltojen taikaa on arvonnassa voittanut...

Ilona Pietiläisen kirjan Tummuvien iltojen taikaa on arvonnassa voittanut Saaripalstan Saila! Onnea voittajalle♥ Oletko ystävällinen Saila ja laitat minulle tulemaan osoitteesi.

Kiitos kaikille arvontaan osallistuneille♥

arvontaterveisin

Leena Lumi

kuva Ilona Pietiläinen 

Karin Slaughter: Vaikeneva vaimo

 Jeffreyn kanssa Sara oli tiennyt, että oli olemassa kymmeniä, luultavasti satoja muita naisia, jotka voisivat rakastaa Jeffreyä yhtä kiihkeästi kuin hän rakasti. Willin kanssa Sara tiesi täsmälleen, että hän oli ainoa nainen maan päällä, joka voisi rakastaa Williä sillä tavalla kuin tämä ansaitsi tulla rakastetuksi.

Karin Slaughterin Vaikeneva vaimo (The Silent Wife, Harper Collins 2021, suomennos Päivi Paju) on dekkarikuningatttaren tapaan julma ja tavaton, suorastaan naskalilla kirjoitettu paksu teos, joka ei olisi löytänyt minulle lukuun ilman dekkarimaanikkoystävääni. Enhän minä pidä näin kovista dekkareista…Se oli eräs ystäväni, joka vuonna kirves ja kivi kantoi minulle väkisin Slaughterin Grant County–sarjan kirjoja Sokaistu, Riistetyt, Piinattu…Valitin ja vaikersin kunnes ilmestyi Triptyykki ja sen jälkeen olen jo aikaa sitten myöntänyt itselleni, että minussa asuu myös tietynlaisten verellä kirjoitettujen, piinaavien, vahvoilla persoonilla kirjoitettujen trillerien himoaja. Ja lopulta luin ehkä elämäni parhaan trillerin Minette Waltersin Kuvanveistäjän jälkeen, ja se oli Karin Slaughterin Yli rajan. Alun sitaatti ei vaikuta merkittävältä, siinä ei ole Kivun jälkien sähäkkää paneskelua, ei Pettävän hiljaisuuden Lena Adamsin mielen pimeitä huoneita, ei Triptyykin varakasta, varjoissa seisovaa, kauniisti ikääntynyttä Lydiaa nauttimassa muiden kärsimyksistä…ei tällä kertaa mitään näistä, vaan paljon mystisellä tavalla murhattuja naisia, Saran ja Willin suhdejumia sekä kirjailijan yllätys: Hän halusi tuoda Jeffreyn mukaan tähän kirjaan. Siihen on syynsä…

Metsistä alkaa löytyä naisia, joiden murhatapa on käsittämätön. Sitten alkaa löytyä vanhempia uhreja, kadonneiksi ilmoitettuja, joita Jeffrey oli aikanaan tutkinut. Ilmaan leviää kuin myrkyllinen kaasu: Olisiko Jeffrey tehnyt virheen tai jopa tahallaan häivyttänyt jotain, sillä varsin sekopäinen Lena Adams sohlasi kaikessa mukana, vaikka oli rohkea ja ylittämätön hänelle sopivissa tapauksissa. Slaughter paljastaa kuitenkin hillityn lastenlääkärin Sara Lintonin rajattoman vihan rikosylikonstaapeli Lena Adamsia kohtaan. Hänen koskaan muuttumaton käsityksensä Lenan työparin, Saran edesmenneen miehen Jeffreyn kuolemasta nousee pintaan, kun... Sanomattakin on selvää, että Lena on oman pimeytensä vanki, kuten saimme lukea Pettävässä hiljaisuudessa, mutta Saran raivo sokaisee hänet niin, että hän ei näe Lenalla olevan jo muitakin huoneita.

Vaikenevassa vaimossa on sekä aikahyppelyitä hetkiin, jolloin Jeffrey tutki murhia ja todellista matkaa Atlantan ja Grantin piirikunnan väliä. Se mikä alkaa olla selvää, saadaan tietää eloonjääneiden kertomusten perusteella: murhaajalla on Ted Bundyn tapa palata murhapaikalle uhrinsa luokse, mutta hänellä on myös koko ajan etumatkaa rikostutkijoihin, kuten oli Michelle McNamaran True Crime -teoksessa Katoan yön pimeyteen. Hän on kuin ajatusten lukija, jolla on sadistinen tapa murhata. Se on julma ja tavaton. En ole ikinä lukenut mitään tällaista…

Ihmissuhdekuviot ovat monien ’slaughteristien’ kovasti odottamat asiat, sillä mikä ihme siinä on, että kun Sara olisi myötään, Will keksii jotain ollakseen vastaan. Pitäisi antaa korkokengillä kipittävän minikokoisen noin eläkeikäisen, sähisevän Amanda Wagnerin karjahtaa: "Willbur, ole kuin mies ja kosi!" Willistä, lastenkodissa kasvaneesta, on tullut Amandan salainen lapsi. Oi, niin pidän Amandasta, että en sanotuksi saa! Hänen paras ystävänsä on rikosylikomisario Faith Mitchellin äiti, Evelyn, entinen poliisi, jonka Will oli joutunut siirtämään eläkkeelle. Mikään ei ole kesyttänyt Evelyniä, mutta ei voi muuttaa sitäkään, että Amanda pitää Faithia kuin suojattina, jolle hän oli tämän lapsuudessa Mandy-täti. Mikään ei estä häntä kuitenkaan sanomasta kahdesta erikoisesta suojatistaan raivoten äänijänteet kireinä:

Vähä-älyinen, raivohullu dyslektikko ja hallitsemattomasti sikiävä paksu diabeetikko, joka ei tajua syntyvyydensäännöstelystä yhtään mitään.

 …tosiasioita olki vaikea kieltää, sillä Faith oli ensimmäisen kerran raskaana neljätoistavuotiaana.

 Nyt on selvää, että liikkeellä on todella älykäs sarjamurhaaja, jolla on paljon erikoista tietoa biologiasta. En saanut vinkin vinkkiä, vaikka kovasti yritin eli osuin harhaan. Slaughter itsekin myöntää teoksensa olevan keskittymistä vaativa. Ehkä hän tarkoitti Jeffreyn hetkellistä paluuta tai sitten tavatonta murhaajaa. Ehkä molempia. Vakuutan, että tämä teos vetää ilmat pihalle.

Jos haluat aloittaa Slaughterin Will Trent&Sara Linton kirjoista, aloita Will Trent -dekkarista Yli rajan, niin saat enemmän irti Vaikenevasta vaimostakin. Yli rajan on minulle edelleen paras kaikista Slaughterin kirjoista, mutta lopulta ne yhdessä ovat osiensa summa: Täydellistä rikoskirjallisuutta!

Yli rajan kertaa lahjakkaasti sekä Grant County-sarjan lastenlääkäri Sara Lintonista kertovan että Atlanta-sarjan etsivä Will Trentin vaiheet piinaavimman ikinä lukemani trillerin vieriessä mielen sisään kuin vereen kastetun filminauhan. Ja sen filmin viimeinen jakso on Vaikeneva vaimo. Dekkarikuningattaren älyllisin ja vaativin ikinä!

*****

Dekkarit Leena Lumissa

*****

Tästä kirjasta on lisäkseni kirjoittanut ainakin Mai/Kirjasähkökäyrä

Ilona Pietiläinen: Tummuvien iltojen taikaa

Ilta tummuu, taivas sytyttelee yksitellen tähtiään ja laittaa kuun päälle – loppukesän lumo valtaa maiseman. On aika kokoontua sadonkorjuujuhliin, tehdä retki kotimetsään, leipoa omenapiirakoita isoäidin tapaan ja huumaantua loppukesän tuoksuista. Tähtiä ja hiutaleita on koko kirja täynnä: nappaa mukaasi tähtiä valaisemaan tietä ja hiutaleita lapasellesi ihasteltavaksi niiden kauneutta.

Sujahda mukaan kirjan tarinaan, ota matkaan kokeilunhalua, iloa ja rakkautta. Sytytä kynttilät ja käperry peiton alle. Hyvä olo alkaa pienistä asioista. Sisustusseikkailu on loppumaton tarina, joka ei pääty koskaan – sisustella voi aina vähän. Asujan ilo heijastuu kodin jokaisesta ikkunasta…Luulen, että elämän kuuluu olla ihmeellistä, niin ihmeellistä, että sitä on jopa hieman vaikea uskoa todeksi.

Ilona Pietiläisen uusin sisustuskirja Tummuvien iltojen taikaa (Docendo 2021) vie meidät syksystä jouluun: ensin puutarhasta leviää kypsyvien hedelmien raskaanmakea tuoksu hämärtyvään iltaan, sitten eräänä päivänä tunnet lähestyvän ensilumen tuoksun…Kun nyt alan esitellä teille kahdeksattatoista Ilonan kirjaa tuntuu samalla sekä tutulta että haikealta. No, ehkä jatkamme näin sateenkaaren taa, sillä niin monta kivaa on ollut näiden vuosien aikana. Tapani mukaan valitsen Ilonalta ne asiat, jotka kiehtovat minua ja sitten te voitte poimia omasta kirjastanne omat herkkunne ja suosikkinne. Nyt on sitten myös niin, että joka tähän kommentoi ja antaa jotenkin yhteystietonsa, on mukana Ilonan kirjan arvonnassa. Arvonta-aika on torstaihin kello kahteentoista eli jos hyvin käy kirja lähtee mukanani postiin jo perjantaina, jolloin olen cityssä.

Ilonan kirjan herkut ovat ruoka, sisustus, askartelu, visiitit, kaikki kaunis ja tietysti vuodenaika, jossa nyt nappaamme mukaan syksyn lisäksi itselleni niin rakasta joulua. Tosin syyskesä on suosikkivuodenaikani…

Alussa nautimme luumupiirakkaa, jonka ohjeen löydät kirjasta. Kannellinen luumupiirakka on syyskesäpöydän kruunu. Paistamisen jälkeen piirakan annetaan levätä hetki ja jäähtyä. Minä kutsun tuota vaihetta ’vetäytymiseksi’ mitä ikinä valmistankaan. Minulla tähän liittyy myös suuria tunteita, sillä ystäväni Eve saapui meille tekemään saksalaista luumupiirakkaa ja viihtyi koko viikonlopun. Even muistolle valmistan tänä vuonna kirsikkaliköörin lisäksi myös luumulikööriä jouluksi.

Oijoi, Ilonalla on pyörillä kulkeva lasihuone. Minä kirjoitin eilen upean lasihuoneen mainokseen instassa, että ’yhtä en vain mä saa…’ Kirjassa on idea, joka helpottaa tuskaa. Aika helppo toteuttaa ja samoilla lämmöillä uusimme sisääntulon syksyisemmäksi runsailla väreillä ja hedelmien tuoksuilla. Myrsky on tulossa kalasta isäntänsä kanssa. Valmistamme hiukopalaksi ahven-katkarapuleipiä. Vitsi, että tuli nälkä, sillä ahven on herkullinen kala. Ja myös Suomen kansalliskala. Isomman nälän yllättäessä valmistamme täytettyjä lettuja.

Olen niin satavarma, että puuteripinkillä voi tehdä mitä vain! Minä uusin sillä opintolainalla ostetut pinnatuolit ja vähän muutakin äidin roskalavalta löytynyttä. Ilona tuunasi äidiltään saamansa munamankelin ketjuja ja kumeja myöten. Tietysti kahteen kertaan, että saamme kestävän tuloksen. Niin samaa mieltä Ilonan kanssa: ” Aina on hyvä aika pinkille – puuteriselle pinkille vielä paremmin."

Terassikalustusta jatketaan sisältä tuoduilla tyynyillä, huovilla, pöytäliinoilla ja tietysti paljon kynttilöitä. Ulos on jo ripustettu ledejä ja sitkeimmät jatkavat ulkoruokinnassa untuvatakkien avulla. Syyskesän illat…onko niiden voittanutta ja lepakot suih, suih, suih.

Tarjolla on ainakin punaista kvinoasalaattia sekä pastasalaattia aurinkokuivatuilla tomaateilla, rouheaa maalaisperunasalaattia sekä kermaviilikastiketta grillatulle kalalle. Sekä hyvää seuraa!

Ihastuin niin kun näin aikaisemmin Ilonan blogissa Tentsile-puuteltan, joka leijuu ilmassa. Kolme vahvaa kuormaliinaa kiinnitetään kolmeen puuhun eikä ole hyttysongelmaa. Kaiken aikaa maisema näkyvissä, kunnes uni saapuu. Myrsky on ollut mainio teltan mannekiini, mutta nyt hän esittelee teltan käyttöä maassa.

Ollaan matkailemassa kotimaassa. Ensimmäinen kohteemme on Mustion linna. Linnan paviljonki on kauttaaltaan hurmaavan köynnöshortensian peitossa. Suvi on ollut tuolle viehättävälle kasville erittäin hyvä. Historian siipien havinassa kuulemme menneiden aikojen ääniä, kuiskattuja vieraskielisiä lauseita ja kuuluvampia ihastuksen huudahduksia.

Metsän kultaa ovat kantarellit. Tämä vuosi on ollut kuiva, mutta rihmastot voivat vielä virkistyä, jos saavat sadetta. Yhtäkään kantarellia ei ole vielä lehdostamme löytynyt, mutta pakko ostaa, sillä kantarelleista saa herkkua. Valmistamme nyt Ilonan kanssa yhdessä kantarellipiirakan:

Pohja:

100 g voita

2,5 dl vehnäjauhoja

1 tl suolaa

loraus vettä

Täyte:

1 l kantarelleja

2 rkl voita

1 iso sipuli

1 pkt tuorejuustoa

1 tl suolaa

mustapippuria

1 kananmuna

Sekoita jauhot ja suola, nypi se seos voin sekaan. Lorauta kylmää vettä sekaan, muutama ruokalusikallinen riittää. Taputtele taikina pyöreään vuokaan.

 Paloittele sienet ja paista niistä neste pois paistinpannulla. Lisää joukkoon voi sekä kuorittu ja pilkottu sipuli. Kuullota sipuli sienien kanssa.

Kääntele pannun sisältöön tuorejuusto mukaan. Lisää suola ja pippuri sekä kananmuna. Kaada täyte pohjataikinan päälle. Kypsennä piirasta 200 asteessa noin 35-40 minuuttia.

Tummuvien iltojen taikaa sisältää monia piipahduksia erilaisissa perheissä. Piipahdan kunnolla vain yhdessä, mutta voisinpa sanoa, että maalaismaisemassa Sallalla ja Nikolla on lastensa kanssa säpinää... Romantiikasta pidetään kiinni vaikka rakkausviestein. Sallalta Nikolle kirje päättyi PS. Edelleen hulluna sinuun, komistus! Nikolta Sallalle päättyi …pysy aina juuri tuollaisena kuin olet: oma, helposti rakastettava itsesi. Suussa maistuu rakkaudella tehty omenapiirakka…

Ilonan mielestä sisustukseen on hyvä kätkeä naurua, hyvää oloa ja pientä kujeilua. Minäkin pidän miniatyyrimaailmoista. Yhden rakkaan juuri lahjoitin tyttärelle. Ilonan hiirulaiset ovat ihanat ja mistä sitä tietää, vaikka postissa olisi jo tulossa hiirulaistaulu tai toinenkin…eräälle.

Riihimäellä poikkeamme Kirsin ja Matin luona. He tekivät paluun ulkomailta Kirsin lapsuuden kotipaikkakunnalle ja kun unelmien koti löytyi, se oli hetki ’klick!’ Minulle oli ihan ’klick!’ perheen sisustus sekä heidän rakkautensa koiriin. He antoivat hyvän, rakastavan kodin kahdelle hylätylle ja ihan pakahdun ilosta! Niin sisustuksesta…eli pönttöuunihuone kauniine tapetteineen sekä oviaukosta näkyvä Singer-huone ihan erilaisella tapetilla. Olen tapettimaanikko! 

Tämän perheen tarinassa Kirsi tarjoaa vinkit aarteiden metsästykseen. (Miten hauskaa, tyttäreni soitti juuri matkalla huvilalle jostain vanhain tavarain kaupasta ja oli löytänyt itselleen ja meille Kuura -laseja, joita ei enää valmisteta…). Kirsi sisustaa vanhoilla tavaroilla eli niin mekin. Makuuhuoneessa odotti tunnelmoijan unelma. Tästä lähti ajatus, että jos Lumimies innostuisi…

Ensilumen aika on minulle aina taikaa. Ihan oikeasti haistan sen tulon kuin joku villieläin. Nyt tuli sellainen olo kun Kivelän tila lähestyi, että siellä on jotain juuri minulle, ehkä myös sinulle. Ja siellähän oli alpakoita! Niiden ikiaikaisessa katseessa ja olemuksessa on jotain värisyttävää. Ne ovat myös hyödyllisiä, sillä niiden villasta kudotut tuotteet ovat seitsemän kertaa lampaanvillaa lämpimämmät. Oi, Felix, Filip, Robin ja William!

Jokainen nainen tietää, että elämässä pitää olla vähän glamouria. Sen ei tarvitse olla kallista ollenkaan, vain mielikuvitus siivittää tulosta.

Nyt sataa ensilumen ja matkani Ilonan kahdeksannentoista kirjan kanssa kaartuu kohti loppuaan. Paljon näimme, mutta paljon jäi näkemättä. Ota hiljainen hetki ja kirja käteen silloin.

Kirjan Loppusanat ovat Ilonan viestejä perheelleen, saatte lukea ne omassa rauhassanne.

 Alkusanat olivat Ilonan, joten nyt minä lopetan:

Ilona, kiitos kaikista näistä herkkujen ja vinkkien vuosista. Sinä tiedät, mikä minulle olisi viides vuodenaika. Haluaisin, että se kirjoitettaisiin isolla alkukirjaimella. Sinulle minun ei tarvitse selittää miksi juuri tuo kuva, tai miksi sanotaan noin tai miksi juuri tämä kirja on ihanin taas kerran. Sinä vain tiedät sen. Ymmärrät myös, että ohitan askartelut. Jätän ne muille. Sen sijaan kaikki herkut ja reseptit, kiitos tänne! Meille joulu on varmaan se vuodenaika, jolloin jouluyönä tähdet kirkkaimmin valaisevat, ettemme kulkisi harhaan ja lumihiutaleet saavat meidät ihmetyksen valtaan kuin lapsina, kun katsoimme lapasiamme. Joulun pöytä kutsuu…ei vielä, mutta kohta, kohta. Ilona, kiitos, että olet. Et osaa aavistaakaan, milloin kannoit minut yli synkän virran…Perhe on parasta, mutta joskus ystävä näkee paremmin. Voi rakkaasti, Ilona ja Myrskylle suukkosia♥

 *****

Sisustuskirjat Leena Lumissa