Edmund de Waal: Jänis jolla on meripihkanväriset silmät

Minulla ei ole oikeutta haikailla sadan vuoden takaisen menetetyn vaurauden ja kimalluksen perään. Eikä minua kiinnosta mikään laimea. Minä haluan tietää, miten hypistelemäni kova ja kiemurainen, perin juurin japanilainen puuesine ja ne paikat, joissa se on ollut, liittyvät yhteen. Haluan tarttua ovenkahvaan, painaa sitä ja tuntea, että ovi aukeaa. Haluan astua jokaiseen huoneeseen, jossa tämä esine on elänyt, tuntea sen tilan, tietää mitä tauluja seinillä on ollut ja kuinka valo lankeaa ikkunoista. Ja haluan tietää, kenen käsissä se on käynyt, mitä siitä on ajateltu ja mitä tuntemuksia se on herättänyt – jos mitään. Haluan tietää, mitä se on nähnyt.

Edmund de Waalin uskomaton teos Jänis jolla on meripihkanväriset silmät – Kätketty perintö (The Hare with Amber Eyes. A Hidden Inheritance, Schildts&Söderströms 2013, suomennos Virpi Vainikainen) vei minut mukanaan historialliselle matkalle seuraamaan netsukeiden, japanilaisten pienoisveistosten matkaa kolmen sukupolven mukana Japanista Pariisin kautta Wieniin ja lopulta yhdeksänkymmenen vuoden jälkeen takaisin Japaniin. Emme voi kuitenkaan unohtaa Odessaa, josta kaikki alkoi. Se kaikki, mistä ponnisti maailmalle Ephrussin juutalainen vauras suku kuin kultaisen jousen ampumana, sillä tässä kirjassa on paljon keltaista ja kultaa. Tarmokkaat vanhemmat rikastuivat viljakaupalla Venäjän kansalaisina, mutta päättivät jossain vaiheessa tasokkaan ja paljon kieliopintoja painottavan koulutuksen jälkeen lähettää jälkeläisiään menestymään sekä Pariisiin että Wieniin. Sattumalta Pariisiin lähti Charles, joka oli kiinnostunut keräilemisestä. Hän halusi kartuttaa kokoelmia ja oli äärimmäisen kauneudenjanoinen. Charles aloitti sillä, että keräsi kolmessa vuodessa 40 impressionistisen teoksen kokoelman. Lisäksi hän liikkui suurten maalareiden seurassa kuin kotonaan ja tästä kirjassa on paljon, mikä ilahduttaa jokaista kuvataiteille omistautunutta. Sitten Charles tekee jotain erikoista: Hän hankkii japonismin innoittamana 264 netsuken kokoelman vitriiniinsä ja näistä, noin tulitikkuaskin kokoisista miniatyyriesineistä alkaa suvun perillisen Edmund de Waalin sanoinkuvaamaton matka sukunsa juurille, sillä sattumalta hän on kirjan alussa se, jolle netsuket tulevat.

Edmund de Waal on maailmankuulu keraamikko, joten on luontevaa, että hän kiinnostuu esineistä. Hän asuu Lontoossa ja on University of Westminsterin keramiikan laitoksen professori. Jänis jolla on meripihkanväriset silmät on hänen esikoisteoksensa, mutta toivottavasti Edmund ehtii keramiikaltaan kirjoittamaan lisää, sillä vaikka en tunne hänen töitään, uskallan väittää, että hän on kirjallisesti yhtä lahjakas kuin on keraamikkona. Jänis jolla on meripihkanväriset silmät voitti mm. Costa-elämäkertapalkinnon ja Royal Society of Literaturen myöntämän Ondaatje-palkinnon. On sanojen tuhlausta kerrata miten kirjassa ovat kaikki perusasiat kohdillaan, äärimmäisen hyvä kieli, josta kiitos myös kääntäjälle, rakenne, jossa kiinnostavat luvut jo nimillään herättävät halun jatkaa vielä matkaa, vaikka sudenhetki on jo koittanut, ja mikä tempo: historiallisen faktan valse triste Ephrussien suvun kohtaloon kietoutuneena kolmannen valtakunnan helvetistä netsukeiden mystiseen olemassaoloon ja kauniiseen kotiinpaluuseen lopulta Japanissa.

Se miksi Ephrussit aloittivat Odessasta, johtuu Venäjän määräyksestä asuttaa juutalaiset sinne, mutta kukapa saattoi aavistaa, että Odessan ikuisesta pölystä nousee perhe, joka tekee Rothschildit. Osa lähtee Pariisiin ja osa Wieniin ja kummastakin syntyy kauneutta, upeita kokoelmia, suuria palatseja, livreepukuisia palvelijoita, suuria illallisia, Idän pikajunalla Pariisista Wieniin tuotettuja herkkuja, floristien taidonnäytteitä, iltapäivähetkien höyryäviä samovaareja, rouvien turkiksia, upseerien viittoja. Wienissä naapurissa asuu Freud ja monet kuuluisuudet tulevat ja menevät. Myös vuodenkulut kuljettavat perhettä: tammikuut vietetään Nizzassa tai Monte Carlossa, huhtikuut Pariisissa, joulukuu ollaan Wienissä ja vietetään joulua, lahjojakin annetaan paljon, vaikka perhe on juutalainen. Mutta missä ovat nyt netsuket? Ne ovat Emmyn, Edmundin isoisoäidin pukeutumishuoneessa vitriinissään. Siellä lapset saavat niillä leikkiä kun Emmy vaihtaa päivän ties monettako vaatekertaa. Kuulostaa hyvin joutilaalta, kruusatulta ja lokoisalta, mutta jokainen tekee osansa, opiskelee jotain tai tekee töitä, kartuttaa yhteistä perheen varallisuutta ja puhaltaa aina yhteen hiileen ja heikompia autetaan. He eivät kuitenkaan käy synagogassa, tämä Ringstrassen merkittävimmät palatsit omistava perhe. Kun Edmund availee sukunsa palatsin tammisia, nostalgiaa tihkuvia ovia, hän kirjoittaa:

Vuonna 1899 Wienissä on juutalaisia orpokoteja ja sairaaloita, kouluja ja kirjastoja, sanomalehtiä ja aikakauslehtiä. Siellä on 22 synagogaa. Ja huomaan äkkiä, etten tiedä niistä mitään. Ephrussit ovat assimiloituneet niin täydellisesti, että he ovat kadonneet Wieniin.

Olisipa näin ollutkin, mutta ilmapiiri oli muuttumassa…Emmyn tytär Elisabeth taistelee vielä itselleen opiskelupaikan vain pojille kuuluvaan yliopistoon ja ottaa aineikseen filosofian, lain ja taloustieteen, mutta kantaa mukanaan intohimoaan, joka on runous. Hän ihastuu yli kaiken Rainer Maria Rilken runoihin ja heillä alkaa molempia innoittava kirjeenvaihto. Myös edesmennyt ystäväni Eve Kuismin, (myöh. Rehn) ihastui Rilken esinerunoihin, Dinggedichte, joissa yhdistyvät ilmaisun suoruus ja aistillisuus. Niinpä kohtaan ystäväni Even kirjan sivulla 213, kun Rilke toteaa:

Tällaista on olla taiteilija, hän sanoo henkeäsalpaavasti. Horjua elämän laidalla kuin joutsen ennen ”sen laskeutumista pelokasta/ helmaan lempeiden vesien.” (suom. Eve)

Ilmapiiri on muuttunut, ensimmäinen maailmansota alkaa ja jokaisen pitää valita puolensa. Ephrussit ovat tietenkin uskollisia Itävallalle ja antavat kuten muutkin juutalaiset suuren panostuksen isänmaansa selviytymiselle, mutta mikä on heidän sukunsa puoli?

Tilanne on julma. Ranskan, Itävallan ja Saksan serkut, Venäjän kansalaiset, englantilaiset tädit, koko pelätyn veriheimolaisuuden yhdistämä, isänmaattomaksi väitetty liikkuva kansa, pakotetaan valitsemaan puolensa.

Anschlussille eivät Ephrussitkaan voi mitään ja vihdoin kun saavumme Edmundin kanssa Wieniin, siellä ei ole enää Palais Ephrussia eikä Ephrussi-pankkia. Ephrussit on pesty kaupungista pois. Saman käynnin aikana menemme myös Wienin juutalaisarkistoon, josta löytyy Edmundin isoisoisän nimi Viktor ja päälle on lyöty punainen leima, jossa lukee Israel. Miehille on nimen päälle lyöty Israel ja naisille Saara. Edmund tajuaa, että hänen perhettään ei ole poispyyhitty, vaan päällekirjoitettu. Ensimmäiset kyyneleet...

Matka kuitenkin jatkuu ja Edmund tietää luonnollisesti, että hänen isoäitinsä Elisabeth selvisi, sillä hän muutti ajoissa Englantiin. Juuret ja netsuket ovat kuitenkin tärkeitä ja niinpä jatkamme Ignacen eli Iggien luo Tokioon.

Ennen Japaniin saapumistamme haluan kuitenkin kertoa, että tässä kirjassa on alussa tärkeä sukuluettelo, joten koko suku tulee kuin tutuksi ja tarinan seuranta on helppoa. Mikäli Jänis jolla on meripihkanväriset silmät ei ole vuoden lopussa kuumassa sarjassa Leena Lumissa, minä olen tunturikyyhky! Kirjasta tuli väistämättä mieleen Julie Orringerin Näkymätönsilta, jota kirjaa vielä kukaan ei ole minulle moittinut. Mutta: Edmund de Waalin kirjan tempo on tiheämpi, elävämpi. Mitenkään en meripihkan ja niistä tehtyjen korujen (vrt. netsuket, kuin pienet korut) takia voi unohtaa myöskään Daphne Kalotayn Bolšoin perhosta ja joku sama menetyskin näissä soi lanquido, haikeasti. Kaikkein eniten tuli mieleeni kuitenkin blogini tähtikirja Geraldine Brooksin Kirjan kansa, joka liittyy juutalaisuuteen ja taiteeseen kahdessa aikatasossa. Edmund de Waalin kirja on näitä kaikkia ja vielä paljon muuta. Ehkä mikään vertailu ei kuitenkaan tee teokselle oikeutta. Minulle aukeni Wienin juutalaisten kohtalo aivan uudella tavalla ja miten järkyttävää onkaan tajuta 99,75 prosentin itävaltalaisista äänestäneen Anschlussin puolesta. Monet kuolivat, monet lähtivät emigranteiksi ja vain harvat palasivat.

Pimeällä taivaalla syttyy kuitenkin tähtiä: Tahdonvoimallaan ja lakimiehen koulutuksellaan Elisabeth kykeni pelastamaan Viktorin, josta tuli emigrantti. Hänelle Itävalta oli ollut das Land der Dichter und denker, runoilijoiden ja ajattelijoiden maa, nyt se oli das Land der Richter und Henker, tuomarien ja pyövelien maa.

Tähdistä kirkkain on kuitenkin se ihme, miten perhe sai pelastettua netsuket, kun natsit valtasivat palatsin, Emmy laitettiin vain kahteen huoneeseen ja miehet vietiin samalla kun perheen omaisuutta takavarikoitiin valvovien silmien alla yötä päivää. Se onkin yksi kirjan liikuttavimmmista tarinoista, joka sekä antaa vielä kaiken jälkeenkin luottamusta tulevaisuuten että samalla tuo mieleen aavistuksen netsukeissa piilevistä taikavoimista, mahdottoman mahdollistajista.

Iggie löysi onnensa Japanista, rakkautensa Jiron. Yhdessä he vaalivat netsukeita kauniissa talossaan, yhdessä he matkustavat ympäri maailmaa ja lopulta myös Wieniin. Iggie oli ensin itävaltalainen, sitten amerikkalainen ja lopulta Japanissa asuva itävaltalainen. Se oli ehkä hänen äänetön kunnianosoituksensa perheelleen ja juurilleen. Muistoille.

Iggien talossa juhlitaan. Netsuket lepäävät vitriinissään, kunnes niihin tartutaan ja niitä hivellään, ihastellaan. Ne ovat saaneet neljännen lepopaikkansa Tokiosta. Ulkoa tulvii kamelioiden tuoksua, ystävien ääniä, Jiron silmät Iggien silmissä, astioiden ääniä, herkkujen tuoksua, Wagneria. Meripihkasilmäinen jänis hohtaa, sillä se on kuujänis, joka juoksee aaltojen halki kuunvalossa.


*****

Tämän kirjan ovat lisäkseni lukeneet ainakin Kaisa Reetta  Katja/Lumiomena  Kirjapolkuni  Sara  Kaisa Elina/Luettua elämää  Leena/Donna mobile  ja Jenna/Kirjakirppu

*****

Lukuvuoteni 2014 paras kirja Leena Lumissa

*****

Suvi Aholan arvio Edmund de Waalin kirjasta Helsingin Sanomissa


*****

Lokakuussa 2015 ajoimme yöllä hitaasti taxilla Wienissä Ephrussin suvun mahtitalon ohi, Suunnitteilla on uusi matka, jolloin Wien saisi enemmän aikaa kuin vain vuorokauden ja voisin kuvata Ephrussien taloa sekä koskettaa suvun wieniläishistoriaa

Villa&Jardins Ephrussi de Rotschild Ranskassa

Ephrussien&meripihkasilmäisen jäniksen viemiä naisia!