Sekaisin muistoja, suukkoja, vuodenaikoja, ainakin paljon lunta ja...

Joskus tuntuu kuin kaikki alkaisi ja päättyisi köynnöshortensiaan. Ja sehän täällä Aallon huvilasaarella onkin sopivaa, sillä Aalto suosi vain muutamia kasveja, oli siinä siis minimalisti, mutta köynnöshortensia sai hänenkin ihailunsa. Sain vähän aikaa sitten Aktiivinen luontoblogi -tunnustuksen ja haasteen blogista Erilaisia tapahtumia, uusia ja ennen koettuja: Kiitos♥ Minä olen kuitenkin edelleen vahvasti kirjabloggaja, mutta näkyyhän minulla paljon puutarhaa ja luontoa, joten nyt sitten vain kehään kuvia eri vuodenajoista, mutta sattuneesta syystä teen tämän nyt edesmenneen suuriruhtinatar Olgan kautta.

Tammikuun 8. päivänä 2013 lähdin ulos kuvaamaan jouluruusua lumessa. Punaturkkini oli kuitenkin niin kuvaustuulella, että hän tallentui tietenkin kameralleni. Torstaina, 10.1. laitoin sitten juttua Viikonloppuun sinisin sävyin ja tämän kuvan muiden muassa. Tammikuun 11. päivän iltana suuriruhtinatar lähti tästä elämästä kauniisti olohuoneen sohvalla melkein 15 vuotiaana. Paljon kyyneleitä, sillä ero on aina vaikea ja jälleennäkeminen tuntematon tie. Oli ollut monia, monia ilon vuosia, kera lasten ja sen jälkeen. Yhteiset uimareissut, marjamatkat, sen tuhannet aamupostien haistelut puutarhassa, hiihtomatkat, kätkemisleikit, lumipyryvaellukset, hiihdot, joulut...Niin, hän oli yhtä innostunut joulusta ja lumesta kuin minä. Me olimme niin samat, että tiedän meidän näkevän samaa unta...

Tällaista se oli...Dina jo mukana töröttämässä silloin tällöin nuttu päällään, sillä eiväthän pienistä pienimmät ole punaturkkisia lumikoiria;)

Ja tämä jatkaa samaa onnen joulun sarjaa, jolloin oli paljon lunta ja pakkasta taivaalliset -5 astetta. Tänäänkään ei ollut lunta ja lämpöasteita oli +5: Kävin istuttamassa vielä yhden valkoisen jouluruusun.

Tässä sitten suuriruhtinatar mahtavassa turkissaan hoviväen toisen puoliskon kanssa. Lumimies on koirakuiskaaja parhaimmasta päästä, joten on niin hukkaa, että meillä ei nyt ole koiruutta...

Hän sai mut nauramaan...silkkikorva, samettihuuli, meripihkasilmät. Hän myös luki minua kuin avointa kirjaa. Onneksi hän jaksoi lukea minut aina uudestaan ja uudestaan ja minä hänet.

Tuulinen varhaiskevään päivä lehdossamme, mikään ei vielä kasva maassa, mutta päivä on kaunis ja hyvä.

Tässä kuvassa Olga miettii, tajuaa, että taas on elettävä kuukausia ilman ihanaa lunta. Tämän kuvan nähdessä koen paitsi nostalgiaa myös harmitusta, että en mahdu enää noihin vihreisiin farkkuihin, mutta ikinä en niitä heitä pois, sillä uskon ihmeisiin!

Olga ja iirikset.

Ja onhan suvessa omat puolensa kuten vaikka uiminen ja

ja pienet iltapäivänokoset puiston penkillä.

'Ja tämä kuva mamilla on ollut näytönsäästäjänä jo kauan...' Lemmikki lemmikeissä.

Eräs syyskesän katse.

Eräs suukko.

Erilaisten hortensioiden Valtiatar.

Punaturkki ja Lumimies arktisessa lumossa, jossa lopetamme tämän muistelun ja kaikki vuodenajatkin tuli kai jotenkin käytyä läpi. Tästä viimeisestä Olgan ja Lumimiehen kuvasta ajattelen aina, että Olga laulaa kuulle, mutta tosiasiassa hän pureskelee lumipalloa;)

En halua ikävääni kohmettua
en jääsydämeksi kivettyä.
Juon Rekolan tuulta,
kutsun Ahmatovaa.
Varjot Fontankan kaduilla,
varjot puutarhassani.
Alastomien puiden alla
Södergran luutii tähtiensä sirpaleita:
särkyvien tähtien helinä vaiennut.

Jouluruusu kukkii lumesta
muiston varjo.
Punaturkki lumimyrskyssä
meripihkasilmänsä pimeyteni lyhtyinä.
Valkeat runoilijani värisevine
jouluruusuihoineen:
lumen hellyys, tähtien tomu.

Leena Lumi

All Souls Lullaby