lauantai 24. elokuuta 2019

Teeman uusin numero tarjoaa taas laidasta laitaan ja...kallionauhusten aikaan!


Ostan  HS Teema -lehden aina aiheen mukaan. Tähän asti ovat innoittaneet 4/18 "Taide kohottaa yksilöä" Helene Schefbeck kannessa ja aiheena. Nyt on just tullut myyntiin Saksa -aiheinen Teema, jonka ostimme, sillä onhan Saksa aina kiinnostava maa.


Sitä ennen no 4/16 Suuri ja mahtava Yhdysvallat USA Barack Obaman aika päättyy - mitä siitä jää?

Uusimmassa Teemassa on paljon Berliinin muurista, saksalaisten ja suomalaisten eroja (arvatkaapa kummat juovat enemmän alkoholia sataprosenttiseksi alkoholiksi muutettuna?), kiinnostava herkkujuttu, jossa iki-ihana Schwarzwaldin kakku, Suomen ja Saksan suhteita ennen ja jälkeen muurin murtumisen sekä minulle kiintoisimpana Hitlerin asianajajan pojan Niklas Frankin haastattelu Isäni oli Hitlerin asianajaja. Hans Frank oli niin kova ja häikäilemätön, että aiheutti ihmetetystä jopa Heinrich Himmlerissä. Muurin murtumisesta on myös vaikuttava juttu, Uusimman lehden kannessa Angela Merkel antaa Saksalle 'kasvot'. Mikäs sen vaikuttavampaa! Korostan, että mainitsin vain osan jutuista eli Teema on todellinen lukupaketti. Kiinnostavuudessa Saksa on ainakin  minulle heti kakkonen Itävallan jälkeen.


Kallionauhukset ovat nyt upeimmillaan ja osa kukista on vielä jopa nupulla!


Kiitollisia perennoja, mutta eivät siedä ihan mitä vain, kuten voitte lukea jutustani, jossa ahneus runsauteen melkein kadotti nauhuksemme eli Kallionauhus - kaivattu kadotettumme palasi puutarhaamme


Näitä kuvia on todella paljon eri vuosilta ja vien tämän vuoden kuvia puutarhaosioon kun aika on...

Lauantaiterveisin
Leena Lumi

8 kommenttia:

  1. Teeman Saksa-numeroa olen vasta aloitellut. Erittäin mielenkiintoinen numero tälläkin kertaa. Hieman yllättävää on, että suomalaiset tienaavat paremmin. Saksalaisten elintavoistako vai mistä johtuen suomalaisten elinikä on pidempi.

    Luen parhaillaan Kati Koivikon kirjaa Kirkkaankeltaisen Wartburgin kyydissä, matkalla Saksan itäosissa. Kirja kertoo DDR:n arjesta. Haastateltujen henkilöiden tarinat kuljettavat lukijaa DDR:n ajasta aina tämän päivän Saksaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta, erittäin kiinnostava. Suomalaisille verotus hoitaa vähän paremmat tulot. Mutta että saksalaiset juovat ja tupakoivat enemmän. Olemme olleet Saksassa paljon ja kyllä se perinteinen ruoka siellä on aika tuhtia. Suomessahan monet syövät jo hyvinkin terveellisesti ja herkuttelevat runsaammin vain juhla-aikoina.

      Hah-hah, joku just minulle sanoi,että minun pitäisi se lukea! Exälläni oli warre kun aloimme seurustella. Minusta löytyy aina jotain saksalaista, kaikkea en kerrokaan, kun oli niin villiä, mutta synnyin Turussa Heidekenin sairaalassa saksalaisen muieslääkärin käsiin:)

      Minä luin rankan avioliittoromaanin ja annan sen nyt vain muhia.

      ♥♥

      Poista
    2. Hahaa, se olin minä. :D Kirja on tosi kiinnostava, kuvien ja tarinoiden siivittämä katsaus entisen DDR:n asukkaiden kokemuksiin. Hesarissa oli juttua kirjasta muutama viikko sitten:
      https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000006192241.html

      Poista
    3. Katja, niinpä olitkin!Täytynee laittaa lukuun, sillä ihan jo elämä DDR:ssä kiinnostaa. Luinhan kaikki Mülleritkin yhtä lukuunottamatta. Kiitos linkistä. Yleensä luen kaiken kulttuurista, mutta aina ei vain ehdi.

      ♥♥

      Poista
  2. Olen lukenut tuon Obama-lehden ja on vielä tallellakin. Toista en ole nähnyt. Nuo kukat ovat todella kauniita. minulla ei kukkinut tänä vuona ollenkaan. taisin kastella liian niukasti. mukavaa viikonlopun jatkoa. terveisin sisko

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Merja, teitä voisi kinnostaa myös tämä Saksa -lehti. Tuli vasta eilen tai edellispäivänä myyntiin. Minäkin säästähän Obamat ja muut Teemat.Juu, naapuri minua muistutti kaikkien puutarhavuosien jälkeen, että vettä niille on annettava, kun hänkin menetti omansa. Sain osan kukkimaan tosi hyvin ja nyt on satanut paljon. Kiitos samoin sinulle Merja♥♥

      Poista
  3. Schwarzwaldin kakku, ihan ykkössuosikkini! Aina tilaisuuden tullen maailmalla sillä herkuttelen. Laiskuuttani itse tehtynä teen siitä mukaelman käyttämällä pohjaksi unelmatorttua, ja sekin jo maistuu mahtavalta. Itavalta ykkösenä ja Saksa vahvana kakkosena täälläkin! Upeat Kallionauhukset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rita, minähän en ole ollenkaan leipoja, paitsi omenatorttu ja tiikerikakku, mutta silti omistan saksankielisen, lahjaksi saadun Die süsse Küche Das Österreochhische Mehlspeiskochbuch. Sain kirjan suuresta rakkaudestani Apfelstrudeliin:) Voi kun olisin voinut kuvata sen kakun, se oli niin upea. Minäkin oikaisen mutkia suoriksi, silloin kun se ei vaikuta makuun. Ehdottomasti näin ja molempi parempi, mutta Itävallassa olisin halunnut asua vaikka vain puolikin vuotta...Kiitos♥ Ymmärsin alkaa kastella niitä ajoissa.

      ♥♥

      Poista