Vuoden 2012 parhaat kirjat Leena Lumissa

Tässä lukuvuoteni 2012 kuuma ryhmä 109 luetun kirjan joukosta:

1.  Alan Hollinghurst: Vieraan lapsi (Otava 2012)

2.  Julian Barnes: Kuin jokin päättyisi (WSOY 2012)

3.  Herman Koch: Illallinen (Siltala 2012)

4.  Linn Ullmann: Aarteemme kallis (WSOY 2012)

5.  Elif Shafak: Kirottu Istanbul (Gummerus 2012)

Myönnän heti, että loppuvuoden kirjojen taso teki valtavan vaikutuksen. Ikinä ei ole ennen tullut tunnetta, että en voisi tehdä tätä listausta, mutta nyt liikun sikäli heikoilla jäillä, että melkein yhtä hyvin kuin Vieraan lapsi olisi ykkönen voinut olla Kuin jokin päättyisi. Mikä sen sitten näin vahvisti, oli kokonaisvaltainen tunne Hollinghurstin kirjan laajasta kaaresta, miten se koskettaa kolmea sukupolvea samalla kun kertoja itse toteaa Helsingin Sanomissa 23.syyskuuta Suvi Aholan jutussa Vaiettu maailma:

"Ulkopuolisuuden tunne on kirjoittamisen kannalta tärkeää. Kyse on 'toisesta paikasta', kuten kirjailija E.M.Foster muotoili, toisesta tilasta johon siirtyy, kun kirjoittaa. Homoseksuaalisuus on minulle sellainen 'toinen paikka'."

Anna -lehdessä no 50 todetaan Vieraan lapsesta näin: 

"Aikamatka brittiläisen yläluokan maailmaan hurmaa. Matka alkaa vuodesta 1913 ja päättyy näihin päiviin. Nuorena kuollut runoilija Cecil Valance liittää monet ihmiset ja vuosikymmenet toisiinsa. Maailma muuttuu ja ihmissuhteet murenevat, mutta Cecilin runot säilyvät ja hämmentävät. Kerronta on kuulasta ja tarkkaa."

Jatkan tuskailuani listaamisesta, että siinä, missä Vieraan lapsi paikoin oli liiankin vaativa luettava rajujen aikahyppäystensä takia, Barnesin Kuin jokin päättyisi oli kuin toinen ihoni, osa minua. R:n ehdoton suosikki hänen tänä vuonna lukemistaan kirjoista on Kuin jokin päättyisi ja hän yritti vaikuttaa myös äänestytulokseen niin, että olisin laittanut molemmat kirjat ykkössijalle...tosin hän ei ole lukenut Vieraan lasta;-) Minulle on aivan sama vaikka nämä kaksi aivan erilaista, mutta brittiläistä kirjaa, jakaisivat ykkössijan, joten olkoon tämä järjestys tässä nyt vaikka vain 'muodon takia'. Siinä missä Hollinghurstin 'laaja kaari' vaikuttaa ja vakuuttaa, Barnesin tiivistyksen helmi häikäisee...täydellisenä ja virheettömänä.

Jatko onkin sitten jo aika selvää pässinlihaa, sillä Herman Kochin Illallinen on niin vaikuttava, että luen sen yhtä varmasti uudelleen kuin varhemmin lukeneeni Ian McEwanin Vieraan turvan! Illallinen on ollut yksi tämän vuoden kirjabloggarien lukusuosikeista.

Sarjan todellinen yllättäjä minulle on Linn Ullmannin Aarteemme kallis, josta pidin niin kovasti, että ostin kirjan jo joululahjapakettiin ystävälleni, jolla on vaativa kirjallinen maku, mutta joka ei halua ikävystyä kirjan äärellä. Edellisessä virkkeessä on minusta lyhyesti sanottu, mikä Ullmannin kirjassa on se jokin.

Alkaa vaikuttaa siltä, että Elif Shafakin kirja on minulla joka vuosi kuumassa sarjassa. Pidän niin hänen tyylistään kirjoittaa. Tässä näette miten listasin vuonna 2011    Kirottu Istanbul olisi takuulla ollut vieläkin ylempänä sijoituksessa ellei olisi tapahtunut syyskauden hurjaa riman korotusta.

Tätä toista ryhmää olen kutsunut myös sydänryhmäksi ja kyllähän täältä nytkin löytyy sydänverellä luettua...

1)  Johan Bargum: Syyspurjehdus (Tammi 2012) Vuoden paras suomalainen kirja blogissani eli Leena Lumi Finlandia!

2)  Carol Shields: Ruohonvihreää  (Otava 2012)

3)  Gaute Heivoll: Etten palaisi tuhkaksi (WSOY 2012)

4)  Paul Auster: Talvipäiväkirja (Tammi 2012)

5)  Lionel Shriver: Kaksoisvirhe  (Avain 2011)

Syyspurjehdus on tiivistettyä neroutta kuten on Barnesin Kuin jokin päättyisi. Molemmat kirjat ovat huomattavan tasokkaita esimerkkejä tiukkaan puristukseen joutuneen timantin muodostumisesta. Olen hämmästynyt, että Bargumista kuulin vasta tämän kirjan yhteydessä.

Carol Shields on kirjailija, jolta olisin tähän voinut ottaa vaikka tänä vuonna lukemani Ellei tai Kivipäiväkirjat mutta Ruohonvihreässä Shieldisn ääni on nyt minua puhuttelevin. Joululomalla jatkan Shieldsin kirjojen parissa.

Gaute Heivoll on toinen tämän vuoden norjalaisyllättäjä, toinenhan on Linn Ullmann kuumassa ryhmässä. Olen lukenut paljon norjalaista kirjallisuutta aina Aksel Sandemosta ja Knut Hamsunista tämän päivän kirjailijoihin. Ja miten on: Voisimmehan laskea myös Siri Hustvedtin norjalaiskirjailijoihin, sillä sieltä jostain hän on imenyt itseensä Norjan vuoripurojen kylmän virran. Aina vahva maku, jonka keskellä kulkee ohut julmuuden juonne. Kuin olisimme aina Sandemosen Jantessa. Minusta Etten palaisi tuhkaksi edustaa hyvin jantelaisuutta, vaikka emme saakaan tietää lopullista vastausta kirjan tapahtumiin eli 'miksi?'.

Paul Austerin Talvipäiväkirja on erityisen kaunis kirja, vaikka kirjailija käyttäkin välilä rumia sanoja. Tässä kirja joka herkistää etenkin pitkää, intohimoista parisuhdetta vaalivat lukijansa. Tämä kirja merkitsee paljon sekä minulle että R:lle. Talvipäiväkirja ratkaisi myös erään ison asian, jota olemme kauan pohtineet, kun olemme tuskaantuneet kaksikerroksisen talomme jyrkkiin rappusiin...: Me jäämme! Ihana kirja♥ 

Ja sitten Lionel Shriverin Kaksoisvirhe, joka aiheutti R:lle ja minulle vuorokauden kirjallisen keskustelun. Se oli yksi lauantai ja siinä unohtuivat saunat ja homejuustot kokonaan, kun syntyi pieni, suloinen kirjallinen väittely, jolla ei ollut ollenkaan tekemistä sen kanssa, etteikö kirja olisi erinomainen myös R:n mielestä, mutta kun minulle tästä tuli sielukirja vahvan samaistumisen takia...ja R. olisi voinut myöntää, että jos olisimme saman lajin urheilijoita, mikään ei erottaisi meitä Willystä ja Ericistä. Miksei voi myöntää, että on kilpailuviettinen, jos sitä kerran on;-) Onneksi vain toinen meistä on urheilija, mutta minussa on naista myöntämään, että ymmärrän täysin, miksi Willy käyttäytyi kuten hän käyttäytyi.

Kolmas sarja on ollut minulla mukana alusta asti sen tähden, että teen paljon myös harrastuskirjoja, dekkareita etc. Mukana eivät ole kuitenkaan runo-, sisustus- ja luontokirjat, sillä runous on lempilapseni ja häntä ei vertailla. Sisustus on aina niin ihanaa ja kaikki kirjat ovat tasaisen lumoavia. Lukuvuoteni paras dekkari on Åsa Larssonin Uhrilahja (Otava), mutta voin luvata, että ihan kannoilla on tänä vuonna Hjoth&Rosenfeldtin Oppipoika (Bazar). Puutarhakirjoja en mielelläni laita ollenkaan paremmuusjärjestykseen, mutta tänä vuonna Kirsi Tuomisen ja Olavi Niemen Maanpeitekasvit - Luo vehreä pihapiiri (Minerva) on ollut niin vahva lukijoiden suosikki, että siitä tekemääni juttua on käynyt lukemassa jo 2 371 puutarhasta kiinnostunutta henkilöä! Niin monet eivät voi olla väärässä! Maanpeitekasvit on ollut kuukausia vajaan neljän blogivuoteni kymmenen luetuimman joukossa eli kaikkien aikojen puutarhakirjaennätys. Oma sydänsuosikkini Puutarhan aika (WSOY) sai nyt jäädä toiselle sijalle, mutta kuten totesin, puutarhakirjat ovat kaikki ihania. Ruokakirjoissa oli myös kova sarja ja lukijoista kiinnostavin (722) on ollut Punajuuri - Ruokaohjeita ja ideoita (Gummerus 2012), jonka ansioita en kiellä, päinvastoin: On hienoa, kun nostetaan esille kotimainen juures ja siitä tehtävät herkut, mutta mitä minulle tapahtuikaan, kun Stadin klassikot - Maukkainta retroruokaa (Teos) vei täysin sieluni. Minä kokkaan nyt harva se viikko käyttäen ko. kirjaa. Stadin klassikot on kaksikielinen, joten sen voi lähettää vaikka joululahjaksi ulkomaiselle ystävälle. Arvostan kaksikielisyyttä monessa ja siitä pisteet myös Baudelairen Pahan kukille (Sammakko) ja ihastus Antti Nylénin tulkinnoille!

Vuoden paras lastenkirja on Untu ja sydäntalven salaisuus (Otava 2012), joka ei mitään selityksiä kaipaa: Vastaus löytyy, kun on kirjan lukenut. Sitten on jäljellä vielä Makine Ikuisen rakkauden kosketuksia (WSOY), jossa kaunistakin kauniimpi kieli kulkee rankan maisemassa ja saa huokailemaan, miten näin voi kirjoittaa!

Sinä yönä rakastelussamme on epätavallista hellyyttä, aivan kuin olisimme tavanneet hyvin pitkän eron jälkeen. Ja olisimme sen aikana ikääntyneet ja kärsineet paljon.

…muisto marraskuisista päivistä, ensimmäisistä lumihiutaleista leijumassa värittömässä ilmassa joka tuoksuu palavalta puulta, huumaavan raikkaasta viileydestä joka kertoo uuden elämän alkamisesta, lupaa aivan toisenlaista maailmaa.

Nyt tarkkaavainen lukija on takuulla huomannut, että WSOY:n Aikamme kertojia -sarja on ollut  etenkin tänä vuonna kuin Kultainen Kirjasto, joka tuottaa toinen toisensa jälkeen uskomattomia lukuelämyksiä. 

Vuoden ehkä erikoisin lukukokemukseni oli Marko Hautalan Unikoira (Tammi), kirja jota en edes halunnut, mutta kustantaja katsoi tuntevansa minut paremmin;-) Luin kirjan ja vaikutuin Hautalan tyylistä, mutta nöyrästi silti myönnän, että ihan kaikkea en ymmäertänyt. Lukukokemus oli kuitenkin huikea, hyvin erilainen ja Hautala osaa kirjoittaa ylärekisterissä. 

Niille, jotka eivät vielä tiedä, niin minä luen vain hyviä kirjoja tai kirjoja joista voin pitää. Jos minulla ei ole kirjasta mitään hyvää kerrottavaa, en tuo kirjaa blogiini. Voin lukea keskinkertaisen kirjan, ja esitellä sen, mutta siitäkin on oltava sitten jo myös jotain hyvää kerrottavaa. Elämä on liian lyhyt huonoille kirjoille! Se mikä kenestäkin on hyvä tai huono kirja on subjektiivinen näkemys, mutta kenenkään arvio ei ole muuta. Näin ollen minunkin arvioni on subjektiivinen näkemys lukemistani teoksista, ei yhtään sen enempää, mutta ei myöskään yhtään sen vähempää.

Vuoden 2012 kaunein kirja Leena Lumi -blogissani on Anna Ahmatova Fontankan talossa!  Tämän kirjan ansiot eivät kuitenkaan jää vain visuaalisiin orgasmeihin vaan kirja vakuuttaa kaikellaan. Kustantaja on Into ja kirjan tekijät ovat Pirjo Aaltonen, Anne Hämäläinen ja Sanni Seppo. 

Kirja on lyhyt, mutta kauniisti kattava elämänkerta Ahmatovan elämään ja runouteen. Kirjan huumaavat runot ovat Marja-Leena Mikkolan suomentamat, mutta mukana on myös Pentti Saaritsan suomentama Ennennäkemätön syksy rakensi korkean kupolin...ja Mikkolalta suosikin on Juhli kanssani tätä lumista yötä... Ah, rakastan, rakastan tätä kirjaa, Ahmatovaa ja sitä tulta, mikä tästä minuun syttyi♥ Suosittelen!!!

Kaikesta hulimatta eräs elämääni astunut suomalainen miesrunoilija saa nyt lopettaa tämän vuoden kuuman ryhmän esittelyn:

Että sataisi pian lumen ja yöt kirkastuisivat ja veri
asettuisi kiertämään verkkaisemmin ja ehtyisi tämä
kaipaus. Amen. Ja että sitä kestäisi kauan.

- Kai Nieminen -
Istun tässä, ihmettelen - Valitut runot (Tammi 2012)

Love
Leena Lumi

Aikaköyhyydestä aitoon läsnäoloon

Vaikka en ole tietääkseni enkeli-ihmisiä tämä Hannen enkeli pysäytti minut kuin seinään. Kuvan värit ovat uutta, maagista Hannea ja se jokin tässä saa minut nyt kertomaan, mitä toivon eniten ja ainoastaan joululahjaksi. Ehkä lumikeiju ei olisi riittänyt saamaan minua seisahtumaan juuri tähän vuodatukseen, vain Hannen enkeli.

Toivon joululahjaksi aikaa. Vain aikaa. Mieheltänikään en halua mitään muuta kuin aikaa, sillä mikään tavara ei ole yhdessä vietetyn ajan veroista. Meillä on aika tiukassa eli olemme aikaköyhiä! Viime vuonna samoihin aikoihin olin vieläkin aikaköyhempi, sillä miestäni vei juoksuvalmennus MM-kisoihin. Olin onneton, todella onneton. Nyt on paljon  paremmin, mutta tänään kun ryntäsimme viimeisiä joululahjoja, osin jo joulun herkkuja, kynttilätäydennyksiä, joulukortteja, nuorillemme lahjakortteja ja montaa muuta, tuntui, että turhuuden turhuutta tämä kaikki on ja 'maailma seis,haluan ulos!' Sanotaan, että ruuhkavuodet ovat kun lapset ovat pieniä. Minun kokemukseni mukaan se aika oli lastenleikkiä näihin vuosiin, mutta kukin kokee tavallaan.

Olin eilen serkkuni kanssa Witikkalan kartanossa ja meillä oli pitkä ja antoisa päivä. Nautimme kaikesta kauniista ja tein mukavia ostoksiakin, mutta minusta ei ole niistä nyt juttua tekemään. Voin kertoa, että ostin jotain jossa on mustaa pitsiä itselleni, jotain raskasta ja ruostunutta keittiöön, jotain kivaa tyttärelle ja vähän koristeita joulupöytään. Päivä oli pieni sisustusloma, mutta se saa nyt olla vain yksi joulukuun tapahtuma, joka liittyy muistojen ketjuun.

Olen käärinyt lahjoja kauniisiin papereihin, kirjoja, pehmeitä paketteja ja elokuvia, mutta olen huomannut aloittaneeni vähitellen uudenlaisen tradition: Kutsun ystäviä lounaalle ulos. Näin kaikki voimme keskittyä toisiimme, ilman turhaa passaamisen ja siivoamisen stressiä ja näin aidosti olla läsnä toisillemme. Minä olen vielä sen verran omituiseksi muuttunut, että siivoaminen ei ole elämäni intohimojen kärkipäässä, joten miten mukava onkaan sulkea ovi takanaan ja lähteä kaupungille seurustelemaan. Tänään viimeksi sovimme yhden perheen kanssa, että tapaamme vielä ennen joulua hyvän ruoan merkeissä, mutta nyt ei kummankaan kotona, vaan muiden passattavana. Tämä on vaihtelua meille kaikille, jotka olemme intohimoisia kokkaajia, mutta aina se siivoaminen ennen ja jälkeen.  Näin kaikki saavat täydesti osallistua seurusteluun, vuorovaikutteiseen läsnäolemiseen, eikä yhden tarvitse huhkia passarina. Nyyttikestit eivät tilannetta yhtään parantaisi, sillä sitten jää jälkeen kuitenkin aina kasa astioita ja muuta siivoamista. Tähän tietysti joku voi ehdottaa, että 'kaikki voivat tiskata ja siivota yhdessä', mutta kun minä en halua juuri nyt seurustella tiskaten ja siivoten, vaan keskustellen ja herkuista nauttien. Jonain muuna aikana on toinen tuuli ja toinen mieli: silloin kokoonnutaan kotiimme ja istutaan tuntikausia pöydän ääressä.

Toivon aikaa hääpäivä- ja joululahjaksi, mitkä ovatkin meillä yksi ja sama ajankohta. Toivon koko loppuelämäni vain aikaa ja läsnäoloa. Sitten kun olen sateenkaaren tuolla puolen, en pyydä enää kenenkään aikaa ja kaikki saavat minun puolestani säästää aikaansa jopa haudallani käymiseltä: Olen sen verran erakko, että viihdyn mieluusti ihan rauhassa ja hiljaisuudessa – siellä hautuumaalla. Läheiseni saavat silloin tuhlata ainoan elämänsä tunnit vaikka pölyjen pyyhkimiseen tai urheilukentän ympyrän kiertämiseen loputtomasti, vuodesta toiseen ja televisiossa saa urheiluselostaja huutaa aamusta iltaan mukatärkeitä ilmoituksiaan,  mutta: Minä olen nyt, en huominen! Sinäkin olet nyt, et huominen! Kaikkein eniten lapsi on nyt, ei huominen!

Mieti tarkkaan, onko lähipiirissäsi aikaköyhä puoliso, lapsi, ystävä tai muu henkilö, jolle voisitkin lahjoittaa tavaran sijasta aitoa läsnäoloa. Ja muista myös perheen lemmikin läsnäolon kaipuu: Hänen laumansa on hänen perheensä.

Love
Leena Lumi

kuva Hanne

Lumenkaunista itsenäisyyspäivää!

Toivotan kaikille lumenkaunista itsenäisyspäivää! Pidetään pieni rauhan hetki ennen kuin alamme tosissamme tunnelmoimaan joulusta. Vielä on paljon asiaa ennen kuin jään kahden viikon joululomalle. Siis tänä vuonna meillä on todellinen pitkä joulunaika täynnä aikaa, taikaa, lumoa, rauhaa...Tulevana perjantaina olen serkkuni kanssa 'sisustusmatkalla'. En siis koneen ääressä. Yritän muistaa ottaa kameran mukaani.

Muistellaan kiitollisuudella heitä, jotka antoivat meille itsenäisen, vapaan kotimaan. Minun kiitollisuuspuheeni on Hetki lyö ja sen kunniaksi soi aina Veteraanin iltahuuto jota en kyynelehtimättä kuuntele, sillä...

kiittäen ja kiitollisena
Leena Lumi

Linn Ullmann: Aartemme kallis

Jenny piteli verhosta kiinni. Antaa juhlien alkaa! Melkein viisikymmentä vierasta läheltä ja kaukaa. Tuoden lahjoja ja kukkia ja samppanjaa, sadepisaroita hiuksissaan, suut leveässä naurussa, kesäleningit yllään ja valkoiset nenäliinat taskuissaan he tulivat toivottamaan Jenny Brodalille hyvää syntymäpäivää.

Linn Ullmannin teos Aarteemme kallis (Det dyrebare, WSOY 2012, suomennos Tarja Teva) on pinnaltaan kertomus kauniista kuvista, mutta kokemuksena rikotut kuvat, kuvien säröt, vuotavien haavojen mahla. Aarteemme kallis on kertomus eri-ikäisistä naisista, joiden elämät viiltävät toisiaan syvältä halusivatpa he sitä tai eivät. Kaiken keskellä mies, Jon, sekä hänen labradorinnoutajansa Leopold. Jon, joka yrittää kirjoittaa trilogiansa kolmatta osaa inspiraationsa menettäneenä ja yrittäen virkistää mieltään kyseenalaisin keinoin samalla roiskien likatahroja säröisten kuvien päälle. Ullmannin kirja ei ole kuitenkaan mikään sontalasti, sillä jokainen löytää takuulla paljonkin samaistumisen kohteita tai vähintään samaistumisen hetkiä, vaikka ei ikinä, ikinä olisikaan huutanut: ”Käske sen paskakakaran pitää turpansa kiinni.” Ja löytää myös kauneutta!

Myönnän kyynelehtineeni kirjaa lukiessa. Jokin satutti. Ehkä roson kauneus. Olen herkkänä avioliittoromaaneille ja sitäkin tässä on. Kuitenkin sekasortoisten naisten mieli on keskiössä ja ehkä lukijankin huomion vie seitsemänkymmentäviisivuotisjuhliinsa ryyppäämällä valmistautuva Jenny Brodal, joka iästään huolimatta on upea ilmestys. Jenny, joka oli äitinä ollut ristiriitainen, jopa kauhistuttava henkilö, Jenny, joka oli ollut kaksikymmentä vuotta juomatta, mutta päätti aloittaa syntymäpäivänsä kunniaksi uuden kostean elämän. Hän ei olisi välittänyt koko juhlista, mutta tytär Siri oli runnonut idean läpi, joten kestettävähän kemut oli, mutta kukaan ei määrännyt, miten Jenny Brodal juhlisi!

Avioliittoromaanina kirja on hiukan surumielinen. Siinä, missä Siri Hustvedt ja Paul Auster lukevat kauniisti toisilleen ja jopa kuiskien, tämän kirjan Siri ja miehensä Jon, puhuvat, puhuvat ja puhuvat, mutta puhuvat  ja myös huutavat, toistensa ohi. Aivan liikaa sanoja, joiden meressä pariskunta on kadottamassa kosketusta toisiinsa ja samalla myös lapsiinsa. Pariskunnan heikko taloustilanne ei voi olla vaikuttamatta, sillä velkaa otetaan velan päälle. Siri tuntee oikeastaan olevansa onnellinen vain Mailundissa, lapsuudenkodissaan, jossa hänellä on valkoisten kukkien penkki aivan kuin:

Hän halusi kertoa kirjasta jonka oli lukenut. Kuutamopuutarhasta, jonka Vita Sackvill-West oli nähnyt unessa ja jonka Siri näki silmissään uudessa unessa.

…Mailund tervehti tulijaa keitaana menneiltä ajoilta, valkoisten pitsileninkien aikakaudelta, olkihattujen, vahaviiksisten miesten, reininviinin ja boccian aikakaudelta. Syksyisessä kuutamossa talo tosin hohti miltei pelottavana, ja sumussa se saattoi näyttää luoksepääsemättömältä…

Siri on äitinsä tytär, vaikka haluaakin tehdä kaiken toisin kuin äitinsä. Hän on vahva, vaikka rakkaudessaan myös heikko. Hän on suorittaja ja päättäjä. Hän haluaa pitää ohjat käsissä pitääkseen itsensä kasassa. Häntä ei kukaan saa horjuttaa, ei edes punapukuinen tyttö, jolla on pitkät tummat hiukset ja joka vaeltaa sumussa, ei edes Mille.

Mille oli yön ja hallan harso, joka toisinaan häivähti hänen lävitseen ja vei mukanaan kaiken hänen ilonsa.

Hänellä oli huivi harteillaan ja kukka hiuksissa. Hän oli kaunein tyttö, jonka Simen oli koskaan nähnyt, ja joka oli kuin sumu ei olisi laisinkaan koskettanut tyttöä. Sumu ikään kuin väisti sitä joka oli sumua kauniimpaa.

Linn Ullmann on kuuluisan äidin tytär. Liv Ullman on näyttelijä, jota moni meistä on ihaillut jo kauan tai ainakin tietää kenestä on kyse. Kuuluisuus voi olla taakka, jossa ei tule otetuksi täydestä omana itsenään omilla kyvyillään. Vaikka Aarteemme kallis on minulle ensimmäinen Linn Ullmannin kirja, huomaan pisaran kirkkaasti, että Linn on murtanut kultaiset kahleensa. Hän osaa kirjoittaa niin että et voi lopettaa ennen kuin kirja on luettu loppuun. Linn on kirjoittajana lahjakkuus, jolla jännittävä, suorastaan trillerimäinen juoni kietoutuu sumun sanoihin. Tällaisten kirjojen takia kuin Aarteemme kallis olen hyvin nuiva kirjojen lajityyppimääritelmille. Tämäkin teos on sekä proosaa, trilleriä että runoa. Linn on kirjoittanut sumulla, joka aamulla onkin jo kiveä tai valkoinen kukka Mailandin puutarhassa. Jostain tulee tuoksu: L’ Air du Temps. Ja on joulukuu.

Viimeisimmässä tarkastuksessa eläinlääkäri oli taputtanut Leopoldin vatsaa ja sanonut: Enää ei ole paljon tehtävissä. Leopoldilla ei ole kipuja, vaikka tilanne voi tietenkin äkisti myös muuttua, kasvain on jo lähettänyt etäpesäkkeitä, ja sitten eläinlääkäri oli katsonut Siriä ja Jonia ja sanonut: Tärkeintä juuri nyt on se että vietätte mahdollisimman mukavan joulun ja silittelette Leopoldia ja hierotte sen tassuja ja valmistaudutte päätöksiin vuoden alussa.

*****

Linn Ullmann Anna –lehden no 47 haastattelussa:

”Sillä hetkellä, kun alat rakastaa jotakuta – miestä, naista, lasta tai lemmikkiä – muutut haavoittuvaksi. Elämääsi aukeaa railo, jonka toisella puolella on halu suojella rakkaitaan kaikin mahdollisin keinoin ja toisella puolella tietoisuus, että se on mahdotonta. Siihen rakoseen on vain asetuttava.”

*****

WSOY:n nettisivulta


*****

Tämän kirjan ovat lisäkseni lukeneet ainakin  Liisa  Arja  Kirjapolkuni  Susa  Aili  Norkku  Tuulia/Lukutuulia  Mari A Karoliina  Sara  Annika K.  Sanna  Kirjakirppu  ja Kirja vieköön!

Lastenkirjat Leena Lumissa

1.  Anna Gullichsen, Cara Knuutinen: Satu Kukkameri ja lumen ihme (Tammi 2009)

2.  Mauri Kunnas: Yötarinoita (Otava 2010)

3.  Maikki Harjanne: Minttu morsiusneitona (Otava 2011)

4.  Raili Mikkanen: Suomen lasten linnakirja (Minerva 2011) Paras lastenkirja 2011 Leena Lumi -blogissa sekä Anni Swan -mitali 2012 !!!!!

5.  Tove Jansson, Per Olov Jansson: Outo vieras muumitalossa (WSOY 2010)

6.  Suvi Vehmanen, Laila Nevakivi: Lapsen oma petokirja (Minerva 2010)

7.  Sami Malila: Muumilaakson puutarhakirja (WSOY 2007)

8.  Gösta Knutsson: Pekka Töpöhäntä (Gummerus 2009)

9.  Anna Gullichsen, Cara Knuutinen: Satu Kukkameri ja päärynäpuun Pyrre (Tammi 2008)

10. Riitta Nelimarkka: Seitsemän veljestä (Tammi 2009)

11. Mauri Kunnas: Tassulan tarinoita – Hurja Harri ja pullon henki (Otava 2010)

12. Gösta Knutsson: Eläköön Pekka Töpöhäntä (Gummerus 2009)

13. Sven Nordqvist: Viiru Kateissa (Tammi)

14. Richard Scarry: Eläinten joulu (Tammi 2008)

15. Astrid Lindgren: Metsässä ei ole ryöväreitä (WSOY 2010)

16. Esa Pekka Tiitinen, Tuula Tiitinen: Villi tie (Kustannuskiila 1998)

17. Barbara Taylor: Eläinten pesät (Karisto 2012)

18. Esa-Pekka Tiitinen, Tuula Tiitinen: Onnen omat (Kustannuskiila 1998)

19. Titta Kuisma, Laila Nevakivi: Lapsen oma lintukirja (Minerva 2012)

20. Raili Mikkanen: Mennään sirkukseen (Minerva 2012)

21. Mauri Kunnas: Tassulan iloinen keittokirja (Otava 2012)

22. Matti Kapanen: Kylätontun joululinnut (Minerva 2009)

23. Nora Surojegin, Pirkko-Liisa Surojegin: Untu ja sydäntalven salaisuus (Otava 2012) Paras lastenkirja 2012 Leena Lumissa

24. Yrjö Kokko, Aleksander Lindberg: Pessi ja Illusia (WSOY 2012)  /ei tule: hukkasin kuvaluvat...ja lastenkirjat tarjoillaan kera kuvien

25. Juha-Pekka Koskinen, Miranda Koskinen: Hallava hevonen (Karisto 2013)

26. Latostenmaa, Rytisalo, Thynell: Mennään onkimaan! - Lapsen oma kalakirja (Minerva 2013)

27. Nora Surojegin, Pirkko-Liisa Surojegin: Pikkupöllö (Minerva 2013)

28. Aura Sevón, Paula Lehto: Aika metka retki (Karisto 2013)

29. Tove Appelgren&Salla Savolainen: Vesta-Linnea kuunvalossa (Tammi 2013, suomennos Tittamari Marttinen)

30. Raili Mikkanen, Laura Valojärvi: Iivari-tonttu karkuteillä (WSOY 2013)

31. Tove Jansson: Kuka lohduttaisi nyytiä? (WSOY 1960, suomennos Kirsi Kunnas)

32. Titta Kuisma, Laila Nevakivi: Lapsen oma luontoretki (Minerva 2014)

33. Elina Kynsijärvi, Benjam Pöntinen: Liituri (Maahenkin 2013)

34. Kirsi Kunnas: Tiitiäisen satupuu (WSOY 1984)

35.  Tove Jansson: Muumilaakson marraskuu (Sent i november, WSOY 1987, suomennos Kaarinas Helakisa)

36.  Hannu Mäkelä: Ääni joka etsi laulua (Paasilinna 2013)

37.  Katri Kirkkopelto: Soiva metsä - Jean Sibeliuksen matkassa (Lasten Keskus 2015)

38.  Sanna Isto, Eppu Nuotio, Sari Airola: Typy ja topakka tonttu (Bazar 2015)

39.  Sanna Isto, Eppu Nuotio, Sari Airola: Typy ja muriseva mörkö (Bazar 2016)

40.  Raili Mikkanen&Sirkku Linnea: Suomen lasten majakkakirja (Minerva 2018)

41.  Karoliina Suoniemi: Ihan oikeat prinsessat ja prinssit (Avain 2018)

42.  Aura Koivisto&Sirkku Linnea: Lapsen oma pandakirja Pyry ja Lumi saavat uuden kodin (Minerva 2018)

43.  Santa Montefioren ja Simon Montefioren Lontoon kuninkaalliset kanit Suuri Timanttijahti(2019) Kirja on sopivan jännittävä ja Kate Hindleyn piirroskuvituksella. Kate on tehnyt myös kirjan kannen. Suomennos on Maija Heikinheimon ja kustantaja on Sitruuna kustannus. Etenkin tietyn ikäisille pojille on välillä vaikea löytää lukemista, joka kiinnostaisi heitä. Tämä olisi myös hyvä kirja illan hetkeen kun vanhemmat lukevat lapselleen. Älkää vain lopettako iltalukemista kun lapset ovat oppineet itse lukemaan! Sarjassa on aiemmin julkaistu Lontoon kuninkaalliset kanit ja Lontoon kuninkaalliset kanit Pako tornista.

44.  Linda Palm&Jessica Lindholm: Alli siivoaa (Svea städar, Minerva 2019, suomennos Birgitta Huttunen)

 45.  Tove Jansson: Muumit ja suuri tuhotulva (alkuteos Småtrollen och den stora översvämningen 1945, WSOY 2020, suomennos Jaakko Anhava)

46.  Titta Kuisma, Laila Nevakivi: Lapsen oma metsäkirja (Minerva 2020)

47. Karoliina Suoniemi: Tehdaskaupungin lapset (Avain 2020)

48.  Tove Jansson: Muumi Vieraskirja (WSOY 2020)

49.  Tove Jansson: Taikatalvi (Trollvinter, WSOY 2020, suomennos Laila Järvinen)

50.  Seija Helander, Anne Stolt: Tauno ja Nelli joulurauhaa etsimässä (Avain 2020)

51.  Anne Hakulinen - Laila Nevakivi: Lapsen oma perhoskirja (Minerva 2021)

52.  Raili Mikkanen&Sirkku Linnea: Suomen lasten saariseikkailu (Minerva 2021)

53.  Maaret Kallio, Kati Vuorento: Välillä olet varpuseni (WSOY 2022)

54.  Laila Nevakivi: Lapsen oma puutarhaseikkailu  (Minerva 2022)

55.  Alain M.Pergeron, Michel Quintin&Samper: Uskomatonta! Leijonat (Savais-tu? Les Lions, Minerva 2022, suomentanut Noora Niemelä)

56.  Alain.M.Pergeron, Michel Quintin&Samper: Uskomatonta! Krokotiilit (Savais-tu? Les Crocodiles, Minerva 2022, suomennos Noora Niemelä)

57.  Maaret Kallio, Susanna Ruuhilahti, Julia Savtchenko: Murkens ja hirmuinen syysmyrsky (WSOY 2022)

 
58.  Cristal Snow, Katja Vuorento: Penni Pähkinäsydän ja Viluhallan salaisuus

(Tammi  2022)

59.  Maaret Kallio, Susanna Ruuhilahti, Julia Savtchenko: Murkens Pullopostia merelle (WSOY 2023)

60.  Mila Teräs, Nora Surojegin: Myyrä joka katsoi kuuta (Karisto 2023)

61.   Titta Kuisma, Laila Nevakivi: Lapsen oma pöllökirja ( Minerva 2023)

62.   Maaret Kallio, Susanna Ruuhilahti, Julia Savtchenko: Murkens Luminen Nujakka (WSOY 2023)

63.  Hannele Huovi,Virpi Penna: Huhuuvuoren satuja (Tammi 2023)

64.    Riikka Jäntti: Pikku hiiri ja hiirenkorvat (Tammi 2024)

65. Riikka Jäntti: Pikku hiiri telttaretkellä (Tammi)

66.   Riikka Jäntti: Pikku hiiri laivamatkalla (Tammi)

Näin lastenkirjat kokoontuivat yhden kuvan alle, josta löytyvät oikeasta palkistani vain kuvaa klikkaamalla.

Heppatyttöjen omat kirjat löydät Sinttu-kirjat Leena Lumissa

Tyttökirjat löytyvät Tyttökirjat Leena Lumissa

lastenkirjaterveisin

Leena Lumi