Aamu oli niin kaunis eli oli pakko saada kuvattua rippunen ruskaa kera limen hortensian. Tämä on sisäkukkana nyt minulla kukkapöydässä, jota etsin vuosia. Halusin samanlaisen kuin oli lapsuudenkodissani ja löytyihän se, kun äiti ryhtyi toimeen eli tämä ihanuus on välttämätön taloon, jossa ei ole kunnon ikkulautoja tai -syvennyksiä:
Siis tällaisen voi löytää Luvian torilta, joka toimii torstaisin. Ja sieltä sitten saa samalla myös vaikka mitä merikalaa ja on takuulla just pyydettyä.
Sunnuntaikävelyllä pitkin Päijänteen rantoja, huomasimme, että ruska ei ole vielä alkanut. Paremman puutteessa Lumimies sitten päätti kuvata maaillman kestävimpiä lenkkihousuja, jotka ovat
ratsastushousut! Huomasin viime keväänä, että näissä ei tule kylmä, kestävät kiitos nahkapaikkojen istahtaa vaikka rantakiville ja koska nämä on valmistettu ratsastuskäyttöön, ovat tietenkin joustavat.
Ja näillä sitä on hyvä vaikka polvistua islanninhevosen eteen. Tässä ei ole kylmä ilma, lumihan ei ole kylmää, vaan hellää ja valkoista, joten pärjäsin ilman talviratsastsuhousuja, joita en aio teille esitellä ikinä. Heti kun hirvikärpäset, joita kammoa hulluna, ovat kuolleet, lähden Bessulle yökylään ja ekana päivänä lähdemme kahdestaan hevosilla maastoon. Ehdottomasti loppuvuoden tähtihetki!!!
Synnintunnustukseni lähestyy, sillä Salattu heikkouteni, kallis paheeni iski jälleen. Muistanette tämän lilan villatakin. Olen käyttänyt sen melkein loppuun eli just kohta se siirtyy ihan vain kotivillajakuksi, vaikka onkin unelmaista kashmiria. Sen jälkeen tuli yksi cappuccinon värinen neuletakki, josta en nyt löytänyt kuvaa, mutta sitten tulikin stop: Buy nothing today, buy nothing this year! Päätin käytyäni carderobini totaalisesti läpi, että ryhdyn vaateostolakkoon. Enkä tee mitään sellaista, että vien vaatteita kirpparille, vaan pakotan itseni käyttämään kaikki hankintani itse loppuun. On muutenkin alkanut kasvaa nälkä minimalismiin, joten kaikki liika tavara ja etenkin omat vaatekaappini saavat minut ahdistumaan. Vähemmän on enemmän!!! No, tietysti tällä ankaralla tiellä piti tulla vastaan joku houkuttaja ja minä raukka lankesin täysin:
Omistan ulkoiluviitan, mutta se on popliinia. Olen kuitenkin huomannut, että olen viittatyyppiä. Ja tämä poncho on kashmiria eli suven viileään iltaan, syksyn visiitille, lämpimille syyskuun kaduille ja sitten kun se on joskus kulahtanut, siitä tulee rakkain, pehmeä päällä pidettävä, kun tarvitsee lämmintä ylle. Selvästikin selityksen makua, mutta tämä vain on niin mun juttu, että en pystynyt ohittamaan. Lisäksi hän, jota tästä lankeemuksesta saan kiittää, kertoi minulle, että tuote on tarjouksessa. Enhän minä ikinä ehdi avata mun Peter Hahn -kuvastojani.
Miltei lankesin tähän punaiseen, kunnes tajusin, että punaisen punainen ei ole mun juttuni. Olisi pitänyt olla korallinpunainen, niin sitten se olisi ollut siinä.
Korallinpunainen on niin blondin väri, mutta viininpunainenkin joskus käy ja softi lila on aivan ihanuutta. Parempi puoliskokin pitää korallista - minulla. Toinen asia on sitten se, että mitä hän pitää Peter Hahn -heikkoudestani...
Nyt laskin niin monta minäminäminä -kuvaa, että taitaa mennä tovi seuraavia odotellessa ellen sitten innostu ponchostani liikaa, kun se viikon parin sisällä saapuu. En innostu...lupaan sen.
On ollut aikamoista haipakkaa, joten kirjoja tulee hitaasti ja saa tullakin. Missioni on vaihtaa pääni toiseksi niin, että alan suorittamisen sijaan nauttimaan elämästä ja tekemään kaiken hitaasti. Kukaan ei usko, mutta olen matkalla sitä kohti. En suosittele vedolyöntiä suorittaja-Leenan puolesta.
Ahkerat, vaatimattomat kurtturuusut aukeilevat lumiin asti. Eilen Bessu nouti kasveja kukkapenkistä, joka oli noin 28 vuotta ollut samassa kuosissa. Siihen oli vain lisätty multaa, lannoitteita ja valkoinen iiris sekä sipulikukkia. Monta vadillista lähti silti kukkia ja sitten pääsimme kukkapenkin kimppuun, josta Lumimies nosti pois valtavan kiven: Haluan varmistaa ensi viikolla saapuville valkoisille varjoliljan sipuleille parhaan mahdollisen kasvun. Niistä kaksi menee suuriruhtinatar Olgan haudalle, jonne puutarhaliikkeen virheen takia tuli viime vuonna punaista varjoliljaa. Kaikki korvataan ja punaisetkin saavat jäädä, mutta valkoista on saatava. Penkki näytti illalla tosi tyhjältä, joten siirsin siihen pari Hosta Halcyon -kuunliljaa, joka on minusta kuunliljoista kaunein. Kerran menin sitä lisää ostamaan sinä vuonna kun sitä vielä sai. Olin jo ottamassa niitä, kun siihen tuli yksi rouva ja kävi ilmi, että hän oli tullut Tampereelta asti noutamaan juuri mainittua, kaunista, pientä kuunliljaa. No, minullahan niitä jo oli, joten soin ne hänelle mielihyvin. Perennoita pääsee aina jakamaan.
Huomenna on Ruhetag, mutta tiistaina laitan, mitä on tulossa eli vähän tulevien viikkojen ja kuukausien juttuja etc.
Kaunista sunnuntaiehtoon jatkoa kaikille tasapuolisesti♥
Love
Leena Lumi
sunnuntai 21. syyskuuta 2014
lauantai 20. syyskuuta 2014
Mitä on huomenna? Ehkä ei sinua. Ehkä toisen syli ja...
Mitä on huomenna? Ehkä ei sinua.
Ehkä toisen syli ja uusi kosketus ja samantapainen tuska...
Minä lähden luotasi varmemmin kuin kukaan toinen.
Minä palaan takaisin kuin kappale sinun omaa tuskaasi.
Tulen luoksesi toisesta taivaasta uuden päätöksen tehneenä.
Tulen luoksesi toiselta tähdeltä katse entisellään.
Tulen luoksesi vanha kaipuuni uutena piirteiltään.
Tulen luoksesi omituisena, ilkeänä ja uskollisena
sinun sydämesi kaukaisen kotiaavikon villieläimen askelin.
Sinä taistelit minua vastaan rajusti ja voimattomasti
niin kuin ihminen taistelee vain kohtaloaan, onneaan
ja tähteään vastaan.
Minä hymyilen ja kiedon silkkilankoja sormeni ympäri
ja sinun kohtalosi pienen kerän minä kätken
leninkini poimuihin.
- Edith Södergran -
Elämäni, kuolemani, kohtaloni (Otava 1994, suomennos Pentti Saaritsa)
kuva Pinterest, Anne Julie Audry
Ehkä toisen syli ja uusi kosketus ja samantapainen tuska...
Minä lähden luotasi varmemmin kuin kukaan toinen.
Minä palaan takaisin kuin kappale sinun omaa tuskaasi.
Tulen luoksesi toisesta taivaasta uuden päätöksen tehneenä.
Tulen luoksesi toiselta tähdeltä katse entisellään.
Tulen luoksesi vanha kaipuuni uutena piirteiltään.
Tulen luoksesi omituisena, ilkeänä ja uskollisena
sinun sydämesi kaukaisen kotiaavikon villieläimen askelin.
Sinä taistelit minua vastaan rajusti ja voimattomasti
niin kuin ihminen taistelee vain kohtaloaan, onneaan
ja tähteään vastaan.
Minä hymyilen ja kiedon silkkilankoja sormeni ympäri
ja sinun kohtalosi pienen kerän minä kätken
leninkini poimuihin.
- Edith Södergran -
Elämäni, kuolemani, kohtaloni (Otava 1994, suomennos Pentti Saaritsa)
kuva Pinterest, Anne Julie Audry
perjantai 19. syyskuuta 2014
Peter James Suomessa ensi viikolla!
Kirjailija Peter James saapuu Suomeen 23.9. julkistamaan yhdeksännen suomennetun romaaninsa Kuoleman kello käy (Dead Man's Time, Minerva Crime 2014, suomennos Maikki Soro).
Peter James on kirjailija, käsikirjoittaja, tuottaja ja yksi Ison-Britannian suosituimmista dekkaristeista. Hänen teoksensa ovat olleet jatkuvasti Britannian bestseller-listojen kärjessä, ja niitä on käännetty jo 36 kielelle. Hänen huippusuositun Roy Grace -sarjansa kirjoja on myyty yli 14 miljoonaa kappaletta.
Peter on palkittu niin lukuisilla palkinnoilla, että lista olisi tähän liian pitkä. Olen lukenut hänen kaikki Roy Grace -kirjansa ja olen yhtä koukussa niin Roy Graceen, kuin olen Will Trenttiin tai Sebastian Bergmanniin!
Olisin saanut varmaankin tietää, mikä on Peterin lempiruoka, suosikkielokuva tms. jos vain olisin ehtinyt julkkareihin Helsinkiin, mutta olen jo aikaa sitten luvannut eräälle lehdelle haastattelun seuraavaksi päiväksi täällä Jyväskylässä, joten aikataulu ei sallinut. Sen tiedän kuitenkin, että Peter pitää koirista vähintäin yhtä paljon kuin minä:
Samoin hevosista:
Ja merestä:
Ja hän on komea peto kehittelemään trillerien juonia!
Welcome to Finland, dear Mr. James♥
Love
Leena Lumi
Almost like Englishman in Finland: Englishman In New York
Peter James on kirjailija, käsikirjoittaja, tuottaja ja yksi Ison-Britannian suosituimmista dekkaristeista. Hänen teoksensa ovat olleet jatkuvasti Britannian bestseller-listojen kärjessä, ja niitä on käännetty jo 36 kielelle. Hänen huippusuositun Roy Grace -sarjansa kirjoja on myyty yli 14 miljoonaa kappaletta.
Peter on palkittu niin lukuisilla palkinnoilla, että lista olisi tähän liian pitkä. Olen lukenut hänen kaikki Roy Grace -kirjansa ja olen yhtä koukussa niin Roy Graceen, kuin olen Will Trenttiin tai Sebastian Bergmanniin!
Olisin saanut varmaankin tietää, mikä on Peterin lempiruoka, suosikkielokuva tms. jos vain olisin ehtinyt julkkareihin Helsinkiin, mutta olen jo aikaa sitten luvannut eräälle lehdelle haastattelun seuraavaksi päiväksi täällä Jyväskylässä, joten aikataulu ei sallinut. Sen tiedän kuitenkin, että Peter pitää koirista vähintäin yhtä paljon kuin minä:
Samoin hevosista:
Ja merestä:
Ja hän on komea peto kehittelemään trillerien juonia!
Welcome to Finland, dear Mr. James♥
Love
Leena Lumi
Almost like Englishman in Finland: Englishman In New York
torstai 18. syyskuuta 2014
Peter James: Kuoleman kello käy
Brooklyn, helmikuussa 1922
Isä antoi pojalleen viimeistä kertaa hyvänyönsuukon –
vaikkei kumpikaan heistä sitä tiennytkään.
Poika ei koskaan nukahtanut, ennen kuin isä oli antanut
hänelle suukon. Hän odotti joka ilta pimeässä, vielä kauan nukkumaanmenoajan
jälkeen, kunnes kuuli huoneensa oven aukeavan ja näki valon tulvivan sisään
porrastasanteelta. Sitten hän näki varjomaisen hahmon, ja hänen isänsä raskaat
askeleet kuuluivat paljailla lattialaudoilla. ”Hei, pikku kaveri. Oletko
hereillä?” isällä oli tapana sanoa matalalla, kumealla äänellään.
”Jep, iso kaveri, täällä ollaan! Saanko katsoa sinun
kelloasi?”
Peter Jamesin yhdeksäs Roy Grace -trilleri Kuoleman kello käy
(Dead Man’s Time, Minerva Crime 2014, suomennos Maikki Soro) sai minut
hätkähtämään aikaa, sillä vastahan oli vuosi 2010 ja kirjoitin Jamesin
ensimmäisestä Roy Grace –sarjan kirjasta Kuoleman kanssa ei kujeilla (Dead
Simple) ja sen jälkeen kaikista tässä välissä. Kuten aikaisemminkin vertaan
Peterin teoksia hänen omiinsa ja enpä voi olla hymyilemättä sille innokkaalle
kirjabloggaajalle, joka kirjoitti hänen ensimmäisestään: ”Peter James ei sorru
yhteenkään mokaan! Olen törmännyt täydelliseen brittidekkaristiin!”
Well...minun suhteeni Jamesiin alkaa olla jo kuin vanha avioliitto, sellainen
tuttu ja turvallinen, jossa väliin sanotaan totuuksia ja sitten taas tykätään
ihan hirveästi. Te löydätte kaiken minun
mielipiteistäni Roy Grace -dekkareihin täältä Vannon, että nauroin itsekin!
Nyt kuitenkin Kuoleman kello käy ja vakuutan, että sekä
ruusut että muutamat risut lentelevät. Kuoleman kello käy jatkaa suoraan
edellisestä eli Kuolema kulkee kulisseissa (Not Dead Yet), joka meni minulla
kolmanneksi parhaaksi Peterin Roy Grace –kirjoista ja siellä se pysyykin, mutta
jakaa nyt sijansa tämän uusimman kanssa. Pidin ihan järkyttävän paljon Kuoleman
kello käy alusta, jossa lähdetään liikkeelle vuodesta 1922 ja pienestä pojasta,
jonka isä tulee toivottamaan hyvää yötä. Isä, joka kantaa kaulassaan jänisaiheista
jengikorua, joka merkitsee kuulumista jo 1850 –luvulla perustettuun irlantilaismafiaan
Dead Rabbits. Poliisioperatiivisista tehtävistä varsin innostuneelta Peteriltä
oli bonusta tuoda psykologista syvyyttä kirjaansa. Samaa kyllä kiittelin kirjassa Kuolema kulkee kannoilla (Dead Like You), mutta en ihan näillä sanoilla. Jatkan tästä, mutta
ensin on mainittava tuo suora kytkentä edelliseen eli kirjan kauhupointti on
rikosylikomisario Roy Gracea silmittömästi vihaavan Amis Smallbonen
vapautuminen vankilasta. Roy on vauvan, Noahin syntymän myötä, nostanut kortin,
joka tekee hänestä haavoittuvan, sillä mitä voi alati töitä paiskova poliisi,
jolla on kotona vaimo, vauva ja hassu koira Humphrey, mitä voi mies millekään
New Yorkista saakka, vaikka Amis Smallbone onkin...ja Cleo:
Tuuli ulvoi yhä ulkona, ja hän tunsi ikkunaruudun läpi
tulevan vedon kasvoillaan. Jostain kaukaa kantautui sireenin murheellinen
ujellus. Jostakin syystä, mitä hän ei osannut selittää, hän oli todella
hermostunut tänä iltana. Hermostunut tuulen huminasta. Hermostunut lapsensa
puolesta. Hermostunut heidän tulevaisuutensa takia. Eräs lause, jonka hän oli lukenut
pari päivää sitten Sofokleen kirjoituksista, vaikutti yhtäkkiä hyvin osuvalta. ”Pelokas
ihminen kuulee kaikkialta rapinaa.”
Kirjan parhautta ovat historiallinen aikajana ja se, miten
viha voi olla pitkä silta mantereelta toiseen, melkein vuosisadasta toiseen.
Varakas, 98 –vuotias Aileen McWhirter joutuu julman ryöstömurhan uhriksi ja
koska Aileenin 95 –vuotias veli Gavin Daly ei usko poliisin kykyihin selviytyä
asiasta, hän ottaa oikeuden omiin vanhuksen käsiinsä tiukemmalla otteella kuin
kukaan voisi ikinä ikämieheltä uskoa. Se mistä hän ammentaa voimansa selviää
vain kirjan lukemalla, mutta pakko sanoa, että ymmärsin Gavinia todella,
todella syvästi riippumatta siitä, mitä hänen oli tehtävä, mikä oli hänen
missionsa tässä elämässä. Se missio, jonka hän oli luvannut itselleen
seisoessaan sumuisessa satamassa New Yorkissa nojaten RMS Mauretanian kaiteeseen
Vapaudenpatsaan hiljalleen hävitessä aamu-usvaan.
Kuten tavallista Peter Jamesin kirjassa kaikki on
kohdillaan: tempo, henkilöiden määrä, pelottavuus, entisen lyhyt
kertaus...,josta pääsemmekin sitten siihen, että Royn kadonnut Sandy –vaimo ei
tee vieläkään kunnon paluuta! Sandy –koukku löystyy ellei Sandy –rintamalla pian
tapahtu jotain todella tuntuvaa. Peter, hurry up with Sandy, make her do something really terrifying,
please!
Tuli joka oli syttynyt hänessä helmikuisena yönä vuonna
1922, paloi entistä kuumempana nyt, varhaisena syyskuun aamuna vuosikymmeniä myöhemmin.
Hän musersi sikarinsa pikkuruisen tumpin tuhkakuppiin ja
katsoi jälleen kerran Daily Newsin sivua.
Oliko kyse sattumasta? Jumalan käyntikortista?
Vai kuolleesta miehestä, jonka aika oli koittanut?
keskiviikko 17. syyskuuta 2014
Tänään Teemalla viiden tähden leffa, josta olen puhunut ennenkin, mutta...
Tänään Teemalla klo 22.05. Mike Leigh'n elokuva Vuosi elämästä (Another Year, Britannia 2010). Kävimme tämän katsomassa ensin elokuvateatterissa ja sitten se oli pakko ostaa. Vakuutan, että tässä elokuvassa on sitä jotain, mikä ei jätä rauhaan. Kirjoitin leffasta jo täällä
Erittäin ansiokkaasti Leena Virtanen kirjoittaa tänään tästä viiden tähden elokuvasta Helsingin Sanomissa: Lukekaa se tarkasti, myös rivien välit, sillä tämä elokuva viestittää eniten sillä, mitä ei niin suoraan näytetä. Itse olen miettinyt pääparin, noin kuusikymppisten Gerrin (Ruth Sheen) ja Tomin (Jim Broadbent) avioliittoa, joka on niin korostetun tasapainoinen, että se on hiukkasen epäuskottavaa. Sitten kun olin katsonut filmin kolmanteen kertaan, tulin kauheaan johtopäätökseen: Pariskunta ammentaa onnensa omahyväisyydestään eli siitä kuinka paljon parempia he ovat kuin muut. Sitä kätketään ja etenkin filmin aluksi sitä ei voi edes mahdolliseksi uskoa.
Näin Leena Virtanen tämän päivän Hesarissa jutussa Hei onko sinulla kaikki hyvin?:
"Akateemisesti koulutetut Tom ja Gerri ovat etuoikeutettuja, ja heillä on varaa tarjota hetkeksi kodin ja pitkän parisuhteen lämpöä ystävilleen, joille ei ole suotu samaa onnea."
"Heidän kotonaan käy varsinkin keski-ikäinen sinkku Mary (Lesley Manville), joka nousee elokuvan viimeisessä jaksossa oikeastaan päähenkilöksi."
"Olisi liian ennustettavaa, jos elokuva vain paljastaisi lopulta, että Tomilla ja Gerrillä on synkkiä salaisuuksia."
"Sen sijaan elokuva tunkeutuu mitä kuuluu? -kysymysten taakse ja osoittaa piinallisen tarkasti, miten lähellä huolehtiminen on pikkuporvarillista ylimielisyyttä, vaikka kukaan ei sitä havaitsekaan."
Huomenna on arkipäivä, mutta tämän voi tallentaa ja sitten katsoa aika ajoin uudestaan. Pidän etenkin elokuvan neljästä vuodenajasta, mutta sitäkin tärkeämpää on filmiin kätketty viesti, joka on erinomainen rokotus snobismia, pöyhkeyttä ja omahyväisyyttä vastaan.
rakkaudesta elokuvaan
Leena Lumi
Another Year
Erittäin ansiokkaasti Leena Virtanen kirjoittaa tänään tästä viiden tähden elokuvasta Helsingin Sanomissa: Lukekaa se tarkasti, myös rivien välit, sillä tämä elokuva viestittää eniten sillä, mitä ei niin suoraan näytetä. Itse olen miettinyt pääparin, noin kuusikymppisten Gerrin (Ruth Sheen) ja Tomin (Jim Broadbent) avioliittoa, joka on niin korostetun tasapainoinen, että se on hiukkasen epäuskottavaa. Sitten kun olin katsonut filmin kolmanteen kertaan, tulin kauheaan johtopäätökseen: Pariskunta ammentaa onnensa omahyväisyydestään eli siitä kuinka paljon parempia he ovat kuin muut. Sitä kätketään ja etenkin filmin aluksi sitä ei voi edes mahdolliseksi uskoa.
Näin Leena Virtanen tämän päivän Hesarissa jutussa Hei onko sinulla kaikki hyvin?:
"Akateemisesti koulutetut Tom ja Gerri ovat etuoikeutettuja, ja heillä on varaa tarjota hetkeksi kodin ja pitkän parisuhteen lämpöä ystävilleen, joille ei ole suotu samaa onnea."
"Heidän kotonaan käy varsinkin keski-ikäinen sinkku Mary (Lesley Manville), joka nousee elokuvan viimeisessä jaksossa oikeastaan päähenkilöksi."
"Olisi liian ennustettavaa, jos elokuva vain paljastaisi lopulta, että Tomilla ja Gerrillä on synkkiä salaisuuksia."
"Sen sijaan elokuva tunkeutuu mitä kuuluu? -kysymysten taakse ja osoittaa piinallisen tarkasti, miten lähellä huolehtiminen on pikkuporvarillista ylimielisyyttä, vaikka kukaan ei sitä havaitsekaan."
Huomenna on arkipäivä, mutta tämän voi tallentaa ja sitten katsoa aika ajoin uudestaan. Pidän etenkin elokuvan neljästä vuodenajasta, mutta sitäkin tärkeämpää on filmiin kätketty viesti, joka on erinomainen rokotus snobismia, pöyhkeyttä ja omahyväisyyttä vastaan.
rakkaudesta elokuvaan
Leena Lumi
Another Year
tiistai 16. syyskuuta 2014
Opuscolon Limerikki -haaste!
Vastaan Opuscolon Limerikki -haasteeseen seuraavasti:
Muuratsalon salarakas marras
ah, Salzburgin herra harras.
Pakenen muistoa huulien
taakse harjukaupungin muurien.
Näin vain unta: Se jo karkas.
♥♥♥
Harjukaupungin kaduilla kova meno
Mamba soi ja tanssii väki etukeno.
Illalla kuuma huuma villi,
aamulla maistuu vesi silli.
Tästä runon rustas Pasi-eno.
♥♥♥
Harjukaupungin marras
pakomatka harras.
Salzburgissa toisen oma
nainen kuuma soma.
"Se on vain unta!", Pasi parkas.
♥♥♥
Harjukaupunkini mun oma
Salzburgisi sun soma.
Ne ovat kuin paita ja peppu
minulla passi ja reppu.
Pidetään yhteinen loma!
♥♥♥
Muuratsalon kuumat tuulet
ah, Salzburgin herran huulet.
Pakenen muistoa illalla,
älä käy kohti sillalla.
Minuksi jos luulet, vain harhan kuulet!
Ja tässä haasteen säännöt:
L niinkuin Limerikki -blogihaaste toimii näin:
5. Lähetä haaste 3-5 blogikaverillesi.
Minä haastan edelleen:
RunoTalon Sarin
Annikan
Ompun
Kaisa Reetan
Susan
Ailin
Main
Birgitan
Nyt ei sitten kuin limerikkejä väsäämään ja aikaa on syyskuun loppuun!
limerikkitunnelmin
Leena Lumi
Muuratsalon salarakas marras
ah, Salzburgin herra harras.
Pakenen muistoa huulien
taakse harjukaupungin muurien.
Näin vain unta: Se jo karkas.
♥♥♥
Harjukaupungin kaduilla kova meno
Mamba soi ja tanssii väki etukeno.
Illalla kuuma huuma villi,
aamulla maistuu vesi silli.
Tästä runon rustas Pasi-eno.
♥♥♥
Harjukaupungin marras
pakomatka harras.
Salzburgissa toisen oma
nainen kuuma soma.
"Se on vain unta!", Pasi parkas.
♥♥♥
Harjukaupunkini mun oma
Salzburgisi sun soma.
Ne ovat kuin paita ja peppu
minulla passi ja reppu.
Pidetään yhteinen loma!
♥♥♥
Muuratsalon kuumat tuulet
ah, Salzburgin herran huulet.
Pakenen muistoa illalla,
älä käy kohti sillalla.
Minuksi jos luulet, vain harhan kuulet!
Ja tässä haasteen säännöt:
L niinkuin Limerikki -blogihaaste toimii näin:
1. Kirjoita limerikki, joka käsittelee jotakin Suomen kaupunkia. Runo, joka noudattaa seuraavaa kaavaa:"Limerikki on viisisäkeinen , usein pilaileva riimiruno, jonka ensimmäisellä rivillä on mainittava jonkin paikkakunnan nimi. Runomuoto tunnetaan jo 1300 luvulta asti, mutta Edward Learin A Bonk of Nonsense teki sen tunnetuksi ja antoi sille nimen irlantilaisen Limerickin kaupungin mukaan. Runossa pitää keskenään rimmata ensimmäinen, toinen ja viides säe sekä kolmas ja neljäs säe, eli runokielellä:AABBA
(Anneli Kanto, Älytön äyriäinen ja muita eläinriimejä -kirjan alkulehdeltä)
2. Julkaise runosi blogissa. Kopioi tekstiisi haasteen säännöt.
3. Mainitse tekstissäsi tämä haasteen alkuperä ja lisää tekstiisi linkki, joka tuo lukijansa tähän kirjoitukseen.(Huom! Ilman linkitystä et voi osallistu haasteeseen. Voit käyttää kuvaa lähdeviitteellä)
4. Kopioi linkki kirjoituksestasi kommenttikenttään, jos haluat runosi myöhemmin tehtävään haasteen koostepostaukseen.
5. Lähetä haaste 3-5 blogikaverillesi.
♥♥♥
Minä haastan edelleen:
RunoTalon Sarin
Annikan
Ompun
Kaisa Reetan
Susan
Ailin
Main
Birgitan
Nyt ei sitten kuin limerikkejä väsäämään ja aikaa on syyskuun loppuun!
limerikkitunnelmin
Leena Lumi
Kallionauhus - kaivattu kadotettumme palasi puutarhaamme
Käytännössä puhumme nyt koko ajan tästä rinteestä, joka etupihalta laskeutuu kohti kalliotamme ja joka siis on kuin alaterassin päämaisema eli se, mitä näemme kun olemme vaikka saunan jälkeen vilvoittelemassa terassilla, mutta tämä näkyy myös yläterassillemme eli ei mikään pieni juttu. Tämä kuva on laskujemme mukaan vuodelta 1999, sillä nauhukset ovat komeita, ne kasvavat tiheästi ja katsokaa tarkasti, kivellä ei vielä kasva köynnöshortensiaa, mutta kiven takana, kallion muhevassa kulmauksessa kukkivat kallionauhukset. No miten tämä kaikki sitten katosi? Vinkki: Huomatkaa rinteen alaosan saniaiset...
Kuva etupihan mongolianvaahterametsiköstä kattoi suositun sarjan lemmikeistä, joista pidän kovasti. En tainnut enää nähdä muuta kuin lemmikit ja vuosi taisi olla 2008. Monta puutarhahaastattelua oli ollut jo lehdissä ja seuraavana vuonna eli 2009 olivat sitten Ihana piha -ohjelman kuvaukset sekä mieheni pyöreät synttärit eli keskittyminenkin herpaantui. Ja kun katsoin tätä kuvaa, näin vain sen viidakkomaisuuden, jota olen aina puutarhaamme kaivannut. Ja miten sitä voi vastustaa saniaista, joka nousee alkusuvesta maasta niin suloisen kihraisena ja sinnikkäänä. Tässä siis mitkään hälytyskellot eivät soineet: Näin vain runsauden.
Edellisvuonna sitten tajusimme, että saniaiset ovat vallanneet koko rinteen ja aloimme tosi urakalla kaivaa niitä pois. Jäljelle jäi muutamia honteloita yksilöitä. Tämä kuva on jo viime vuodelta eli 2013, mutta huomatkaa, että kallion ylänurkassa eivät kallionauhukset enää kuki ja ajan näkee siitä, että kiveä syleilevä köynnöshortensia on jo matkalla alaspäin.
Tilanne on nyt tämä eli kuva on uusi: Vasemmassa reunassa näkyvä punainen on Vanille Fraisen lehdistöä, joka on jo ruskassa. Väljyyttä on paljon, mutta nyt nämä kaivatut ovat hoidossa, joka ei ole vaativaa ollenkaan. Laitan joskus kanankakkaa ja kastelen vain, jos sadetta ei kuulu kuukauteen kukkimisaikana eli tuskin koskaan tarvitsee tässä kohtaa kastella. Kotilovahtia on kyllä pidettävä, sillä nämä niille maistuisivat. Mongolianvaahterat takana ovat juuri oikeanlainen paahdesuoja nauhusrinteeseen, jossa toukokuussa taas täysvalossa kukkivat esikot ja scillat, sitten lemmikit ja akileijat ja sen jälkeen nauhukset. Mongolianvaahterat tulevat lehteen niin myöhään, että rinteessä kevään sipulikukat viihtyvät hyvin. Saatan istuttaa tähän vielä muscareitakin.
Melkein sama kuvakulma, mutta ilta-aika, jolloin mongolianvaahteroiden upeat rungot tuovat mieleen pienen peikkometsän.
Nauhusrinne jää siis keskipihalta ylös noustessa oikealle ja takana näkyvät suuret syyshortensiat
Tässä seisoin kuvaa ottaessa rinteen yläpuolella, jolloin terassin oikeanpuoleista reunaa kiertävä köynnöshortensia näkyy takana ja sen takana siis alaterassi, josta kiitos köynnöshortensioiden on muodostumassa pergola.
Nyt jollekin voi tulla mieleen, että mitä tapahtuu kakkoskuvan kallion kulmauksessa? No, sinne on nyt istutettu kolme kallionauhusta, mutta enempää ei voitu, sillä sinne haluan ensin muutaman atsalean ja sen jälkeen näen, miten sijoitan nämä uhkeat suurperennat. Varmaa on, että palaamme siihen lähtöruutuun, jonka suunnittelimme muutama vuosi kotiimme muuton jälkeen. Nyt minulla eivät kuki kuin useat hortensiat, osa kuunliljoista ja kallionauhukset: kallionauhukset ovat siis meidän suuressa puutarhassamme kuin piste iin päälle ja ne luovat runsauden tunnelmaa ja tarjoavat voimaväriään elo-syyskuulla. Siis vielä nytkin, kun olemme jo jo yli syyskuun puolen välin.
Kukapa näitä voisi vastustaa: En minä ainakaan. Tervetuloa takaisin kaivatut!
Koska tämä on puutarhajuttu, kerron, että koska puutarhavierailu Kirstin puutarhaan meistä riippumattomista syistä estyi tänä suvena, kuvasin ohikulkiessa muutamia uusia kuvia Kirstin etupihalta ja sitten Kirsti lähetti vielä kuvan valkoisista liljoistaan. Käykää kurkistamassa.
Sipulikukka-aika on alkanut, joten ottakaa ihmeessä esille kirjat Hehkuvat sipulikukat - 250 kauneinta lajia, Kukkia sipuleista ja Tulppaanitarhan lumo.
Minä tässä melkein jo kuumeessa odottelen valkoisia varjoliljojani, jotka vihdoinkin saan ensi viikolla. Toimitus viivästyi viikolla, joten olen aika tulessa...
Love
Leena Lumi
Elokuun 2015 kuva on miltei identtinen vuoden 2014 ensimmäisen kuvan kanssa.
Tästä kuvasta sen sijaan huomaa jo parannusta vuoden 2013 kuvaan, joka on sarjan neljäs, eli yhtään saniaista ei ole nyt päästetty haittaamaan nauhusten kasvua. Tuleva 'uhka' voinee olla vain japaninmarjakuusi, joka istutettiin serbiankuusen tilalle eli jos se vuonna koivu ja tähti varjostaa liikaa. Mutta parasta nauttia nyt vain näistä ja imeä voimaväriä huomisesta huolehtimatta.
Leena Lumin puutarhassa
Puutarhavierailuja Leena Lumissa
Puutarhakirjat Leena Lumissa
2017 syyskuu ja kallionauhukset alkavat avautua.
Takana tutut mongolianvaahterat, mutta kartiovalkokuusi on tullut toisen kaveriksi ja etupihan pilvikirsikka on kaadettu - syystä. Se vahingoittui kun eräs törppö luuli, että meidän pihalle voi ajaa auton! Oli kasvuaika ja puusta repesi iso oksa ja siitä se ei toipunut...
Takana näkyy toinen yli 30 vuotta vanhoista syyshortensioista. On vasta syyskuun alku, joten kukat ovat maltillisia. Uusin kartiovalkokuusi oikeassa reunassa.
Nautitaan näistä väreistä ja odotellaan mitä kallionauhusrinne tänä vuonna tarjoaa.
Kallionauhusten syysjäähyväiset ovat menossa.
Suuri osa on jo hyvästelemässä, mutta osa on vasta auennut eli ne valo-olosuhteet...
Desdemonan voimaväristä vielä hetken nauttien.
Lokakuun ensimmäisenä päivänä.
Nyt jo viimeisetkin ovat auki.
Ensi syksyyn!
Syyskuu 2019. Kuivuus on vaivannut ajottain, mutta joskus on satanutkin. Näitä olisi pitänyt kyllä kastella, mutta meillä oli uusia hedelmäpuita ja äidiltä saatua pensaistoa, jotka joivat vettä hulluina. Sain mm. monta Amber Jubileeta ja se vasta tykkääkin vedestä eli älä vain istuta kuivaan ja paahteiseen paikkaan!
Vanhat syyshortensiat kukkivat jo valkoisina...
Nuorin kartiovalkokuusistamme selvisi talvesta monia lehtipuita paremmin. Kaksi kertaa raskaat lumisateet veivät juuri tästä etupihalta ikivanhoista mongolianvaahteroista valtavia oksia katkoen samalla mm. yhden helmiorapihlajan latvan, mutta onneksi magnolia säästyi.
Suosikkikuvani on tämä vuoden 2017 otettu, joten olkoon tämä täällä nyt kahteen kertaan! Kovasti kuvasimme tänä vuonna, mutta ei onnistuttu kertaakaan näin. Tämä keltaoranssi on niin tätä aikaa ja toimii kohottavasti♥
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)