Kahdenkymmenen minuutin kuluttua olivat kaikki auton ikkunat
jäätyneet umpeen. Kasvoilleni alkoi kertyä kuuraa, kulmakarvat muuttuivat
kokkareisiksi ja huomasin, että jaloista oli häviämässä tunto. Sormet tuntuivat
hanskoissa kovilta puikoilta. Yritin vetää kädet kainaloiden alle, mutta paksu
takki teki minusta kömpelön ja lihaksia oli vaikea liikuttaa.
Väitetään, että tämä oli kaikkein miellyttävin tapa kuolla.
Paleltua kuoliaaksi.
Toisinaan löydetään kallion kielekkeille kuoliaaksi
jäätyneitä alppihiihtäjiä, joilla on autuas hymy huulillaan.
Ruotsalaisen Lars Petterssonin trilleri Koutokeino, kylmä
kosto (Kautokeino, en blodig kniv, Minerva Crime, suomennos Salla Korpela) on hyytävä
kosketus saamelaiskultturia, josta haluaisimme nähdä vain matkailumainokset
hymyilevine saamenpuvuissa poroja silittelevine ihmisineen, valkeat tunturit, jokien
ja purojen usvat, tunturikihut ja nuotiotulet. Onneksi loistava Åsa Larsson dekkareineen
on karaissut minut kestämään ja arvaamaan, että saamelaiset kirjoittavat omat
lakinsa elleivät maan lait vastaa yleistä oikeustajua. Ja se mikä on yleinen
oikeustaju on kuin geeneissä perittyä tietoa, jotain mitä et voi paeta, jotain
joka ei unohda vääryyttä, ei anna anteeksi ikinä, vaan kostaa, jotain josta
saamelainen sanoo min vuorbi, meidän kohtalomme.
Tukholmassa ikänsä asunut, saamelaisäidin ja ruotsalaisisän
tytär, apulaisssyyttäjä Anna Magnusson, on palannut kotikyläänsä Norjan
Finnmarkiin isoäitinsä pyynnöstä. Annan pitäisi auttaa raiskauksesta syytettyä
serkkuaan Nils Mattisia, ettei tätä tuomittaisi, sillä perhe ei selviä ilman
häntä. Hyvin äkkiä Anna vakuuttuu kuitenkin Mattisin syyllisyydestä eikä kaihda
mitenkään olla tuomatta mielipidettään esiin. Hän on kuin itsepäinen ja rohkea
äitinsä, joka jätti sukunsa ja muutti etelään. Dom leat juste dego du eatni,
muistutat äitiäsi, saa Anna kuulla tuon tuostakin, mutta Anna tiesi, että
sanottu saattoi tarkoittaa myös: Olet äitisi.
Ne, jotka osaavat lukea koodeja, voivat tulkita, mitä
kudelmien säikeet tarkoittavat. Kuka on virittänyt loimen. Aika ei mene, se
tulee.
Luettuani Lars Petterssonin teoksen ja sen liepeet, oli hirveän vaikea uskoa teosta esikoiseksi,
sillä Pettersson kirjoittaa kuin peto! Kirjan henkilöt ovat äärimmäisen
uskottavia aina Annasta urheiluhulluun nuoreen poliisiin Kristianseniin.
Erityisen upeasti on kuvattu Annan isovanhemmat, mutta myöskin Annan äidin
nuorin sisar Sara Marit, Nils Mattisin äiti. Hänen ja Annan välit eivät ole helpot,
mutta sekin koetaan, että ollaan eri maata, mutta ehdottomasti samaa sukua.
Koutokeino, kylmä kosto ei sisällä tyhjäkäyntiä, vaan se
hengittää tiheästi kiihtyvän pakkasen ja kaasuttavan moottorikelkan tahtiin. Se
on irtileikatut poronkorvat, puukon viiltohaava, murskatut ruusut, murha, saamelaisen
naisen vahvuus, poron pelokkaat silmät, aina vahvemman kunnioitus sukupuoleen
katsomatta, kieli joka tarkoittaa toista, mitä sanoo, se on Aki
Kaurismäkeläinen filmileikkaus pohjoisen yöelämästä tai isoäidin valmistama
juhlaruoka, soavvasbirkot, savustettua poronlihaa sienikastikkeessa
puikulaperunoiden ja puolukkasurvoksen kera, se on savuisen baarin känni ja kourivat
kourat, se on revontulet ja lumen taju, huikea joiku kuolemaa ja intohimoa...
Polvet koukussa hyökkäsin Kristiansenin kimppuun samalla
silmänräpäyksellä, kun hän astui kylpyhuoneesta ulos. Tartuin häntä vyötäisiltä
ja kaadoin hänet suorilta jaloilta. Hän kaatui suin päin natisevalle vuoteelle.
Nousin hänen päälleen ja yritin lukita hänen kätensä selän taakse. Mutta hän
oli liian vahva ja onnistui vääntämään kätensä vapaaksi otteestani. Niinpä
asetuin hajareisin hänen selkänsä päälle ja yritin painaa häntä pehmeää patjaa
vasten. Hän hengitti raskaasti tultuaan yllätetyksi ja koska hänen kasvonsa
olivat kulunutta tyynyä vasten.
Hänen keskittymisensä herpaantui. Selkälihakset rentoutuivat...Suutelin
hänen selkäänsä, ja hän huokaisi lamaantuneena. Miksi käyttää väkivaltaa, kun
vahvan miehen voi taltuttaa näin yksinkertaisesti?