Kate Morton: Hylätty puutarha

Linusin henki salpautui. Hän räpäytti silmiään ja katseli kuinka Georgiana käänsi päätään hitaasti ja katsoi suoraan häneen. Moneen muuhun tieto, että häntä katseltiin, olisi vaikuttanut näkyvästi, mutta Georgiana oli täysin luonteva. Hän näytti katsovan kameran läpi suoraan Linusin silmiin. Silmät olivat yhtä myötätuntoiset kuin silloin, kun sisar oli monta vuotta sitten katsellut hänen itkuaan. Linus painoi valokuvauskoneen nappulaa sen kummemmin ajattelematta. Hänellä oli valta vangita kuvaan Georgianan täydelliset kasvot.

Kate Mortonin Hylätty puutarha (The Forgotten Garden, Bazar 2014, suomennos Hilkka Pekkanen) on teos, jota olen odottanut todellakin kuumana. Nähdessäni edelliskeväänä eräässä salzburgilaisessa kirjakaupassa paljon Mortonin teoksia upeistakin upeimmilla kansilla, sekosin niin, että unohdin kuvata pöydälle kauniisti asetellut kirjat, jotka olivat kuin ovia tarinoiden poluille, niille, joissa salaisuudet pakenevat varjoihin, muistot kuiskivat joka risahduksessa, vaikka vain oksa olisi katkennut, lintu narahtanut. Osasin odottaa Mortonilta Paluu Rivertoniin kaltaista vetävää lukuromaania, joka mieluusti saisi viedä minut menneen maailman brittiläisyyteen, mutta osasin odottaa Mortonilta myös ripausta ennalta-arvattavuutta ja sitä rantahiekkaan piirrettyä viivaa, jossa tarina voisi jäädä joko hieman romanttiskepeäksi, niin kepeäksi, että jo seuraava aalto pyyhkisi sen pois, tai sitten: meri huuhtoisi kaiken, salaisuudet, sukupolvet, surukorut, petokset, kiintymykset, vihan, hylätyn puutarhan patsaan ja kaiken jälkeenkin hiekassa olisi jälki. Jälkiä. Olisi monta viivaa, jotka kauniisti kaartuen olisivat osa Lontoossa vuonna 1913 julkaistua Eliza Makepeacen kirjoittamaa, kauniisti kuvitettua satukirjaa, osa Elizan ja hänen sukunsa salaisuutta, sitä joka alkoi Viiltäjä-Jackin Lontoosta ja päättyi Brisbaneen vuonna 2005 vain jatkuakseen sieltä edelleen erääseen rantataloon ja sen hylättyyn puutarhaan. Unohtumaton tarina!

Hylätyn puutarhan kertomus alkaa purkautua helteisessä Australiassa, kun eräs tyttö, Nell, saa kuulla syntymäpäivänsä iltana isältään Hughilta, että hän ei ole vanhempiensa oma tytär, vaan tavallaan löytölapsi. Hugh odottaa ehkä muuta, mutta tuona läähättävän kuumana Brisbanen iltana hän saa nähdä, miten heidän rakas tyttärensä särkyy palasiksi yhdessä hetkessä. Tämän jälkeen mikään ei ole enää kuin ennen ja sitä kautta myös koko tarinasta tulee välähdyksiä ja sipraleita, särjetty ruukku, joka jonkun on koottava ehjäksi, hylätty puutarha, jonka on löydyttävä, että Nell ja niin moni muu hänen lähellään selviää läpi vaarallisen sokkelon sinne, missä on sateenkaaren pää.

Minulle Hylätty puutarha olisi ollut aivan Paluu Rivertoniin veroinen ellen olisi noin yli puoleen väliin kirjaa asti joutunut miettimään, missä nyt ollaan? mikä aika? mikä maa? kenestä on kysymys? Rivertonissa kuljetettiin kahta aikatasoa yhdessä maassa ja yhtä kertojaa. Hylätyssä puutarhassa on nopeassa tempossa vaihtuen kolme maata, monta paikkaa, useita kertojia ja vuodet menevät tiuhassa tahdissa Lontoo 1913, Brisbane 2005, Maryborough 1914, Lontoo 2005, Tregenna 1975, Blackhurstin kartano 1907...Olin jossain vaiheessa pettynyt omaan kokemukseeni siitä, että näin vaativa rakenne ohensi henkilökuvauksia. Se harmitti etenkin siksi, että mukana on todella kiinnostavasti rakennettu henkilögalleria pitkältä aikajänteeltä ja he kaikki liittyvät tavalla tai toisella Blackhurstin kartanoon ja etenkin rantataloon, jonne vie polku vaarallisen sokkelon kautta. Onneksi sain kaikki tärkeimmät ihmiset iholleni hiukan yli puolen välin ja pääsin nauttimaan seitsemänsataa sivuisesta kirjasta täysillä.

Kirja on hyvin juonivetoinen kartanoromaani, jota voi lukea laadukkaana lukuromaanina keskittyen vaikkapa Kirjailijattareen, josta en voikaan kertoa enempää, sillä Blackhurstin salaperäisyys tarttuu... Suorastaan tekisi mieli tehdä vanha kunnon dekkaritemppuni ja hiukan johdatella harhaan, mutta sen sijaan kohdistankin lukijan huomion Blackhurstin kartanon ontuvaan isäntään Linukseen, joka harrastaa valokuvausta ja kuvaa kaikkein mieluiten sisartaan Gerogianaa. Mutta sitten Georgiana katoaa ja...tapahtuu muuta:

Eliza. Hän salli sanan paeta huuliltaan ja asettua parran kiharoihin. Huulet vapisivat ja iho tuntui viileältä.

Hän aikoi antaa Elizalle lahjan. Jotakin mikä saattaisi tämän kiitollisuudenvelkaan. Jotakin mistä hän tiesi Elizan pitävän kovasti, sillä kuinka tyttö voisi olla pitämättä siitä, mihin hänen äitinsä oli ollut niin syvästi ihastunut.

Linus on lähtökohtiensa summa, sitä, miksi hänet tehtiin, mutta jotain meni pahasti pieleen...ehkä sokkeloyönä tai sitä ennen, mutta omalla tavallaan hänkin kykeni kostoon...

Rivertonissa parhautta oli suosikkiaikani, jossa varmaan olen elänyt jossain elämässäni: Sotien väliset vuodet. Hylätyssä puutarhassa minut vangitsi sumuinen, likainen, vaarallinen Lontoo 1900, se Lontoo, jossa pieni Eliza leikkii Sammyn kanssa Viiltäjää samaan aikaan kun sumusta hermostuneet hevoset vauhkoontuvat ja Thamesin liejun haju sekoittuu sumun rikin katkuun. Se Lontoo, joka teki hetkessä Elizasta vain ihmisen puolikkaan ja hänen sielustaan ikuisesti valolta suljetun huoneen.

Hylätty puutarha on kuin F.H.Burnettin Salainen puutarha aikuisille. Samaa on kuvio: köyhä, terve lapsi, joka tulee vauraaseen taloon, jossa pimennettyjen verhojen takana viettää ikäviä päiviä heikko, sairas, rikas lapsi. Hylätty puutarha vain kasvattaa yksinäisinä vuosinaan muurien takana piilossa niin vahvoja juuria, että yksikään, joka puutarhan löytää ei voi sen taikaa vastustaa. Ei vaikka asuisi Australiassa! Siinä missä Paluu Rivertoniin oli sisarkirja, Hylätty puutarha kantaa mukanaan tarinaa useamman sukupolven naisista, välillä toisensa kadottaneista, mutta ei koskaan periksi antaneista. Kyseessä on sukupolvi- ja kartanokirja, jonka kirjailija Kate Morton kirjoitti oodiksi kaikille lastenkirjailijoille, joiden teoksia saamme kiittää elinikäisestä intohimosta kirjoihin ja lukemiseen.

Hän tunsi tien. Hän muisti. Hän oli käynyt siellä ennenkin.

Valoa edessäpäin.. Hän oli melkein perillä.

Sitten, äkkiä varjoista ilmestyi valoon hahmo. Kirjailijatar, joka ojensi kättään. Hopeanheleä ääni: 

”Olen odottanut sinua.”

”Missä minä olen?”

”Olet kotona.”

Syvään henkäisten Nell seurasi Kirjailijatarta kynnyksen yli kauneimpaan puutarhaan, jonka hän oli milloinkaan nähnyt. 

*****

Australialinen Kate Morton opiskeli Lontoossa draamaa ja puheviestintää, kunnes päätti palata Australiaan ja aloittaa kirjallisuuden opinnot. Paluu Rivertoniin ilmestyi 2011, ja Hylätty puutarha on kirjailijan toinen suomennettu romaani. Lisäksi häneltä on julkaistu teokset The Distant Hours ja The Secret Keeper.

Kate Mortonin kaikki neljä romaania on palkittu Australian kirja-alan arvostetulla Vuoden romaani -palkinnolla, ja niiden käännösoikeudet on myyty 38 maahan. Maailmanlaajuisesti Mortonin kirjoja on myyty huikeat 7,5 miljoonaa kappaletta. Kirjailija asuu Brisbanen lähistöllä miehensä ja kolmen lapsensa kanssa. 

kirjailijakuva Gillian van Niekerk

*****

Hylätystä puutarhasta ovat lisäkseni kirjoittaneet ainakin Katja, Jonna Maija Laura Katri  Karoliina ja Sonja