Gillian Flynn: Paha paikka

Kun täytin kahdeksantoista, perin 321 374 dollaria, kaikilta niiltä hyväntahtoisilta murheellisen tarinani lukeneilta maailmanparantajilta, joiden ’sydän oli läpättänyt säälistä’ minua kohtaan. Aina kun kuulen tuon ilmauksen, mitä tapahtuu usein, kuvittelen mielessäni meheviä piirrossydämiä joilla on linnunsiivet ja jotka lentävät läpättäen kohti jotakin monista lapsuudenkotimurjuistani, itseni pikkutyttönä ikkunassa vilkuttamassa ja sieppaamassa kirkasvärisiä sydämiä kiinni samalla kun vihreitä seteleitä satelee päälleni, ’kiitos, kiitos, tosi paljon!’

Gillian Flynnin viimeksi suomennetun kirjan Paha paikka (Dark Places, WSOY 2014, suomennos Maria Lyytinen) luin ihan sen tähden, että Flynn koukutti ensimmäisellä Flynniltä suomennetulla eli Kiltillä tytöllä. Kiltistä tytöstä kirjoitin, että ’yleensä olen hyvin varma siitä, pidänkö jostain kirjasta tai en, mutta Kiltin tytön kohdalla olen pakotettu odottamaan ajan armon valaisevan ajatukseni. Jos kiinostavuus on kirjan merkittävin kriteeri, Kiltti tyttö on kuumassa sarjassa.’ Ja kuten muistanette Kiltti tyttö tuli luokseni kutsumatta, mutta teki minusta niin selvää koukkulihaa, että Pahan paikan pyysin jo arvostelukappaleena ja sain mitä tilasin: Kiinnostavan dekkarin, joka ei hetkeksikään irrottanut otettaan, vaan kirjaa vain luki heinäkuun yö ikkunan takana pimeten. En usko, että voisin tuntea ketään, joka ei Pahan paikan luettuaan lukisi myös Kiltin tytön. Se on mahdotonta, sillä Gillian Flynn on peto rakentamaan tarinaa, jossa henkilöhahmot eivät olisi sairaan kiinnostavia. Painotus sanalla sairaan.

Paha paikka kertoo perhesurmasta, josta pakoon selviää vain seitsemänvuotias Libby Day. Tapahtumapaikka on maatila Kansasin Kinnakeessa ja uhrit ovat perheen äiti Patty Day sekä Libbyn kaksi sisarta Michelle ja Debby. Murhista syytetään satanismiin sekaantunutta perheen esikoista Beniä, joka saakin Libbyn lausunnon perusteella teosta elinkautisen. Sitä voisi luulla, että Libby Day on säälittävä uhri, mutta hän on kaikkea muuta ja on äärimmäisen vihainen, kun suuren yleisön hänelle lahjoittamat rahat alkavat loppua ja etenkin siitä, että alkaa ilmaantua mielipiteitä, joissa painotetaan Benin syyttömyyttä ja osoitetaan syyttävästi Libbyä, joka on tuominnut veljensä elinkautiseen. Libby haluaisi kaiken jatkuvan kuten ennenkin eli:

Mitään ikävää ei saa sattua URHEALLE BABY DAYLLE, EKSYNEELLE PIKKUTYTÖLLE, säälittävälle punapäiselle setsemänvuotiaalle, jolla on suuret siniset silmät, ainoalle, joka selvisi PREERIAN VERILÖYLYSTÄ, KANSASIN JOUKKOMURHASTA, MAATILAN SAATANANPALVONTASURMISTA. Äitini, kaksi isosiskoani, Ben lahtasi heidät kaikki. Minä olin ainoana eloonjääneenä ilmiantanut hänet murhista. Minä olin se söpö pikkuinen, joka saattoi saatananpalvojaveljensä oikeuden eteen. Olin isosti otsikoissa. Equirer-lehti pani itkuisen kuvani etuvisulleen ja otsikoi jutun VIATTOMUUDEN PERIKUVA.

Rahapulassaan ja etenkin, koska ei halua tehdä mitään töitä, Libby alkaa rahasta tutkia vanhaa surmaa ja mitä todella tapahtui ja mitä hän oikeasti muistaa tuosta yöstä. Libby on kahdessa aikatasosssa kulkevan tarinan kertoja nykyhetkessä, mutta kahta tammikuun päivää 1985 kertovat perheen äiti Patty Day sekä poika Ben Day. Surmayö on tammikuun 3. päivä 1985, mutta hyvin kiinostavaa on seurata edeltävää päivää, joka rakentaa seuraavan vuorokauden tuhoa. Dekkarissa on aina kiinnostavaa olla alusta asti murhaajan pään sisällä, mutta vähintäin yhtä kiinnostavaa on olla jonkun murhassa kuolleen hetkissä ennen kuin hän aavistaakaan, mitä voi tapahtua. Patty Day on omalla tavallaan sitkeä yksinhuoltajaäiti, jonka maailmalla luuhaava aviomiesretale on vain lisärasite. Patty rakastaa lapsiaan ja lapsetkin riitelystä huolimatta toisiaan. Perheeltä ei siis puutu rakkautta, mutta köyhyys on rankka ja sen Flynn kuvailee niin pienissä yksityiskohdissa kuin vaikkapa 2. tammikuuta 1985 klo 15.10 näin:

Ben mietti, että siitä näki eron useimpien ihmisten välillä. Ei siitä, että ’minä olen koiraihmisiä’ tai ’minä olen kissaihmisiä’ tai ’minä kannatan Chiefsejä’ ja ’minä olen Broncosien kannattaja’. Eron huomasi siitä, välittikö ihminen kahdenkymmenenviiden sentin kolikoista. Hänelle neljä sellaista olivat yhteensä dollari. Kasalla neljännesdollarin kolikoita sai lounaan. Sillä määrällä neljännesdollarin kolikoita, jonka ne pikkupaskiaiset olivat sinä päivänä nakelleet ikkunasta, olisi voinut ostaa jo puoliparia farkkuja.

...Diondra tiesi, että hän haali tämän jämäkolikoita. Hän tunsi olevansa kuin tyttö, jonka mekon tuuli oli juuri lehauttanut korviin. Ja hän mietti, mitä se kertoi Diondrasta, että tyttö näki poikaystävänsä raapivan kokoon autoon siroteltuja kolikoita eikä sanonut siitä mitään, tarkoittiko se, että Diondra oli mukava? Vai häijy?

Paha paikka on minulta kuumin pitkän kuuman kesän dekkarisuositukseni. Lupaan myös Flynnin jälleen kirjoittavan ulos sen, mitä monet eivät edes tohdi ajatella eli ärhäkkää menoa niin seksissä kuin surmissa, mutta sellaisilla henkilöhahmoilla, että saamme mukaan myös psykologista syvyyttä. Kuka ei voisi olla pitämättä Patty Daysta, oi kuka?

*****

*****

Tämän kirjan ovat lisäkseni lukeneet ainakin Rita  Irene  Sonja  Annika  Anu Kirjasähkökäyrä  Lukutuulia

*****

Dekkarit Leena Lumissa