Juhannuksen jälkihehkua!

Viisi päivää juhannusta, kuten viime jouluna viisi päivää joulua! Kivalla porukalla ja koko ajan syötiin, saunottiin tai pelattiin jotain peliä ja tietty grillattiin. Olimme reippaasti ulkoruokinnassa koko ajan.

Joka päivä Lumimies ja vävykokelas grillasivat. Oli kalaa eri muodoissaan eli grillattua merilohta, graavia merisiikaa ja sillejä, sitten kanaa ja nuorten tekemää tomaattimozzarellasalaattia sekä

herkkusieniä nuorten tyyliin.

Edelleen fanitan tätä ruokakatostamme. Likellä sekä grilli että keittiö.

Tyytyväinen jaguaarimies!

Jagarissa on varmaan jotain taikaa...

Eihän me olla tässä, eihän...:)

Eikä meillä ole nurmikkoa, vaan villikukkaniittyä! Ei vaiskaan, tämä kenttä ajetaan aina juhannukseksi jo koirienkin takia.

Laatuaikaa isällä ja tyttärellä...

sekä R:llä että Samilla.

Tätä master mind -lautapeliä on pelattu eräätkin kerrat ja nyt taas.

Illan pudotessa siilit saivat omat menunsa kahdelle asetille, kuten joka ilta. Nämä kaksi kyllä söivät sopuisasti yhdessä.

Varjoliljoista viimeisimmätkin aukenivat ja osa sormustinkukista.

Dolce oli, kiitos Samin iltaisin valmistamana, Irish Coffee: Hän on siinä ihan maestro! Se on erityisen hyvää riippuen tietenkin tekijästä, mutta suklaakahvi tekee siitä vieläkin herkullisemman. Valkohomejuusto teki myös kauppansa sekä rypäleillä että mansikoilla.

Ihana juhannus taas kerran! Kiitos perhe♥

♥:lla Leena

Kesäkuun kukilla juhannukseen!

Kaikkialla akileijaa. Kukkaa joka tuo keijut pihaan. Ja vihdoinkin sadetta!

Keijukukkia!

Punaiset varjoliljat ovat suurimalta osiltaan auki. Valkoisista oli vasta yksi.

Atsaleoista on kukkinut vain tämä rakastamani revontuliatsalea Northern Hi-Lights. Ehkä atsalea on täällä hieman selviytymisensä rajoilla...Toisaalta tämä kukkii pohjoisen japanilaisessa rinteessä, jossa

viime vuonna kukki näin tiheästi, nyt nuput aukeavat kuin eri aikaan: osa on jo ohi, kun muut aloittavat.

Etupihalla suosikkini yllätti ja tätä en unohda! Nyt kukat aukeavat eriaikaisesti eli voimme pitää tätä kuvaa ylivertaisena atsaleamaanisuudessani. Olen lannoittanut rodolainnoitteella pariin kertaan kasvukaudessa eikä yksikään ole esim. paleltunut, mutta onhan Keski-Suomi vyöhykettä IV paitsi että meidän saaremme sanotaan usein olevan III. Selvästi tämä yksilö kuitenkin pitää etupihan paahteen varjoisammasta puolesta....

Terassihortensiaa siellä sun täällä. Näihin ei voi kyllästyä! Tässä alaterassin pöydällä. Takana suuri kalliomme, jossa mm. kasvupaikka kulleroille, keltakurjenmiekoille ja kuunliljoille sekä villieläinten kylpy- ja juoma-altaat. Siilien paluu helpotti ihmeesti kotilo-ongelmissa!

Siniset iirikset ja keltaiset päivänliljat ovat olleet kuin pihamme käyntikortti alusta asti. Nyt iiriksiä on kuitenkin alettu siirtää lehtoonkin, sillä haluan tilaa varjoliljoille ja haastavalle, mutta innoittavalle atsaleakasvatukselleni.

Valkoiset iirikset ovat tosin vähälukuisina nyt oikein huolella vaalittuja ja kelpuuttavat kuupuutarhaystävikseen myös

valkoiset lupiinit, jotka eivät millään riehaannu leviämään, vaikka niin toivoisin.

Valkoisista kukista pitäville tein viime vuonna jutun Valkoisesta puutarhasta yhdellä tipulla

Juhannusruusu kukkii kaarisillan kupeessa kuten aina ennenkin. Tänä vuonna kukinta on runsasta ja näitä pensaita riittää.

Varmaan kiitos järisyttävän kuivuuden, ei ole ollut yhtään kirvoja. Tänään vasta saimme sadetta ties miten pitkän kuivuuden jälkeen. Juhannusruusu vie juhannukseen. Meillä talo täyttyy nuorista kera koiruuksiensa ja säästä viis aiomme olla ulkoruokinnassa, kuten viime vuonnakin.

Taika taitaa jo arvata, minne huomenna on matka...Huomatkaa, miten köynnöshortensia, johon varmaan myöhemmin taas palaamme, syleilee jo oveakin.

Poikkeus eli yksi kuva viime heinäkuulta. Ilahdun aina yhtä paljon tästä kuvasta, jossa köynnöshortensia reippaasti kukki yläterassin reunan ylitse.

Helmiorapihlajain kuussa, valkolehdokin tuoksussa, voimme hengähtää ja tavata niitä rakkaitamme, joita pitkien välimatkojen takia emme muuten ehdi. Juhannus on kuin toinen joulu: lumihiutaleiden sijasta valkeiden kukkien terälehdet leijailevat ilahduttamaan hetkiämme perheen parissa.

Suloista sydänsuven juhlaa kaikille tasapuolisesti♥

juhannusviikkoterveisin
Leena Lumi

Leena Lumin puutarhassa

Aura Koivisto&Sirkku Linnea: Lapsen oma pandakirja Pyry ja Lumi saavat uuden kodin

Suomen kuuluisimmat maahanmuuttajat saattavat tällä hetkellä olla pandat Pyry ja Lumi. He muuttivat maahamme suuren mediamylläkän siivittäminä. Saapuivat häkeissään lentokoneella pitkän matkan ja muuttivat uuteen kotiinsa Ähtäriin. Pandat saapuvat Kiinasta asti ja ovat kotiutuneet hyvin. Niillä on tilaa leikkiä ja temmeltää, sillä kyseessä on suuri eläinpuisto. Pyryn kiinalainen nimi on Hua Bao, joka tarkoittaa kiinalainen leopardi. Meille hän on kuitenkin Pyry. Hyvin kuvaavaa, että ensimmäinen, mitä Pyry näki lentokoneen laskeuduttua olikin lumipyry! Pyry ei muuttanut yksin, vaan mukana saapui pandatyttö, jonka kiinalainen nimi oli Jin Bao Bao, kullanuppu. Meille suomalaisille hän on kuitenkin Lumi.

Aura Koiviston kirjoittama ja Sirkku Linnean kuvittama Lapsen oma pandakirja Pyry ja Lumi saavat uuden kodin (Minerva 2018) on lapsille suunnattu tietokirja, joka kertoo pandoista paljon muutakin kuin Pyryn ja Lumin saapumisen Suomeen. Tarina kulkee sekä pandoissa yleensä, mitä ne syövät, missä niitä elää vapaina, miten vaativia ne omalla tavallaan ovat, mistä esimerkkinä voi olla vaikka se, että jos pandaemo saa kaksoset, se pystyy hoitamaan vain toisen. Käyttöön otetaan vuorotteluhoito, jolloin pennut ovat vuoroin omalla emollaan, vuoroin ihmisten hoidossa.

Pyryn kaveri Hua Hu ei ollut vuorotteluhoidossa, koska sen kaksossisko oli päätetty vapauttaa luontoon. Hua Hun siskosta haluttiin kasvattaa villi panda, joten se ei saanut tottua ihmisiin eikä siksi olla tuttipullovauvana. Sisko oli koko ajan emonsa kanssa ja Hua Hu taas aluksi vain ihmisten hoivissa. Mutta kun Hua Hu oli tarpeeksi vahvistunut, se pääsi Xi Xin ja Pyryn seuraan.

Tarina alkaa kun Xi Xistä tulee äiti ja se synnyttää hyvin pienen ja hyvin äänekkään pandavauvan, Pyryn. Syntynyt panda muistuttaa eniten kaljurottaa, mutta emon hoivissa se vahvistuu ja alkaa noin puolivuotiaana maistella bambumversoja, joka on pandan pääasiallinen ruoka. Ne syövät vähän muutakin, mutta eivät pärjää luonnossa ilman bambumetsiköitä, jotka ovat harveneva luonnonvara ihmisten raivatessa niitä elintilakseen itselleen.

Vaikka ihminen tuhoaa pandojen ja muutamien muiden eläinlajien mahdollisuuksia selvitä luonnossa, ihmisellä on kuitenkin tarve kuin hyvittää tekonsa suojelemalla näitä eläinlajeja ja tämän takia Pyry ja Lumi tulivat Ähtärin eläinpuistoon. Pyryn ja Lumin olo maassamme on yhdistetty huvi- ja hyötyretki, sillä onhan se aivan ihmeellistä päästä katsomaan oikeita pandoja. Niiden ulkoinen olemus on värisyttävän suloinen.

Pyryn ja Lumin ensikohtaaminen tapahtui varovasti vierekkäisissä tarhoissa. Pyryn mielestä Lumi oli hyvin sievä, ja Lumin mielestä Pyry oli hurjan komea.

Vuorokauden matkustettuaan Lumi ja Pyry saapuvat Ähtäriin. Kun ne ovat vähän totutelleet alkaa Lumi leikkiä tietysti lumessa ja Pyry merkitsee reviiriään kyhnyttämällä itseään puihin. Pandat pitävät kovasti leluista, joihin on kätketty herkkuja ja ne pitävät paljon palloista. Yleensäkin ne kaipaavat toimintaa.

Uskon monien lapsiperheiden matkaavan viimeistään kesälomalla Ähtäriin. Tämä viehättävä tietoteos olisi kultaa lukea ennen Pyryn ja Lumin tapaamista, sillä suloisen tarinan kyljessä kulkee paljon tietoa ja kirjan loppusivut onkin varattu faktalle. Haluan painottaa samaa kuin Aura eli:

Pandojen suojelun tavoite ei olekaan se, että voisimme ihastella niitä eläintarhoissa, vaan että pandat säilyisivät ja lisääntyisivät luonnossa!

Suojelualueita aiotaan perustaa lisää sekä metsittää alueita, joilta pandat ovat hävinneet. Tarhoissa syntyneitä yksilöitä vapautetaan vahvistamaan luonnonvaraisia kantoja.

Onnistuneesti kirjan viimeisin luku on koskettavin ja sen nimi on Lumi näkee unta. Unessa Pyry ja Lumi ovat taas Kiinassa ja heillä on tytär! Aika kuluu ja kerran Lumi tapaa virtaavan veden äärellä pandatytön syömässä bambunversoja:

Panda huomasi Lumin ja tervehti:

"Hei! Minä se olen - sinun tyttärentyttäresi!

"Sinä täällä!" Lumi riemastui. "Et olekaan enää pandakeskuksessa!"

"Minut päästettiin vuosi sitten luontoon. Täällä minä olen elänyt, Wolongin metsässä. Ja hienosti menee!"

Tähän pyritään mekin lukemalla tämä kirja lapsillemme ja ehkä myös käymällä Ähtärissä, sillä Lumi ja Pyry ovat osa pandojen parempaa tulevaisuutta. Tätä myös Aura Koivisto hienolla tekstillään ja Sirkku Linnea upeilla kuvillaan haluavat tukea ja minä esittelemällä teille kirjan Pyrystä ja Lumista.

*****

Lastenkirjat Leena Lumissa

Helmiorapihlajan aikaan....

Ensimmäinen kukkiva helmiorapihlajamme suvelta 2015. Järki katosi ja niin tästä kuvasta tuli jollain tavalla meidän perheen sukupuu:) Tämä kuva on suurennettuna niin äidillä seinällä kuin sisarellani.

Helmiorapihlajasta sen istutuskuussa LOKAKUULLA kerrotaan täällä ja myös miten sain perheeni mukaan helmiorapihlajamaniaan.

Kyseessä siis Cretaegus x mordenensis 'Toba'. Miten tällaista voisi vastustaa ja nyt näitä on kolme.

Lumettoman ja kovan pakkastalven jälkeen puu antaa vain parastaan eli kauneintaan. Huomaattehan miten kauniin vaaleanpunaisina kukat ovat auenneet. Tässä siis kyseessä vielä yksi ja sama puu, jossa nuputkin ovat vähän punertavat.

Vielä sama puu ja suvi 2016. Seuraavana suvena istutimme kaksi lisää, mutta tähän lähtöön en löydä ensimmäisestä puusta kuvia, joten muistaisin, että se ei kukkinut koko suvena. Ei varmaan puun vika, vaan jotain mitä jätin tekemättä eli saattoivat suuret mongolianvaahteran oksat varjostaa liikaa just ensimmäisen vuoden puuta.

Tämä puu on sisääntulossa heti oikealla ja saatu viime vuonna Bessulta synttärilahjaksi♥ Tällä on eniten tilaa eli siinä varmaan syy, kun mikään ei varjosta, että kasvaa varsin leveänä, mutta just sopivasti. Vuoden 2018 kuvat ainakin alkavat tämän puun kukilla, jotka ovatkin nupullaan ja auki ensin hyvin kauniin valkoiset.

Suloinen kukkarypäs ja kaiken lisäksi...

yhdessä oksassa niitä on monta!

Miten ihmeellistä saada kuva kuin sateessa helmiorapihlajasta, mutta harhaa tämä eli pisaroita on tullut muutamia ja ellei tämä kuivuus nyt lopu...

Ja huomatkaa kukat edelleen valkoiset.

Nyt ne ovat kaikki vaaleanpunaisia!

Äidiltä länsirannikolta siirretty puu on runsailla nupuilla tällä hetkellä, joten katsotaan maltanko olla kuvaamatta: En tietenkään! Se ensimmäinen lievästi jurottaa vaikkakin järjestimme sille jo viime vuonna lisävaloa, mutta olin näkevinäni siinäkin hyvin likellä runkoa nuppuryppäitä, mutta huomasin myös muurahaisia...Tästäkin jutusta siirtyy kuvia pääjuttuun heti kun ehdin eli Helmiorapihlaja kaunehin on ja myös mahdolliset lisäkuvat tulevat sinne.

Helmiorapihlajan aikaan vaivumme suven taikaan...

puutarhaterveisin
Leena Lumi

Leena Lumin puutarhassa

Anne Holt: Tomussa ja tuhkassa

Hän tiesi naisen rutiinit paremmin kuin useimmat muut.

Se ei kuitenkaan ollut syynä siihen, miksi Jonas Abrahamsen oli kaikkien vuosien ajan seurannut Christel Bengtsonia turvallisen matkan päästä. Alussa, siitä alkaen kun oli nähnyt ensimmäisen vilauksen kahdeksanvuotiaasta tytöstä matkalla koulusta kotiin, hän ei ymmärtänyt, miksi hän jatkoi tarkkailemista. Jollain lailla pienen tytön näkeminen tarjosi hänelle hengähdystauon, se oli jotain muuta kuin iänikuinen, syyllisyyden täyttämä suru.

Vankilassa hän oli ikävöinyt Christeliä. Miettinyt, miten tyttö hänen näkemättään muuttui kasvaessaan ja vanhetessaan...Christelin näkeminen tavallaan toi Dinan lähemmäs häntä ja...

Anne Holtin Hanne Wilhelmsen –dekkari Tomussa ja tuhkassa (I støv og aske, Gummerus 2018, suomennos Outi Menna) on norjalaisen menestysdekkaristin vahvaa tarinaa: epäilyksiä, piinaa, kostoa ja surua. Pieni Dina kuolee liikenneonnettomuuden seurauksena ja hänen isänsä syyttää itseään siitä sen yhden kahvikupillisen verran, jonka joi tai oli juomatta, kun piti seurata Dinan touhuja pihalla. Jonas oli omistautunut koti-isä ja vaimo Anna palasi töihin. Dinan jälkeen kaikki hajosi kuin idylliä ja rakkautta ei olisikaan ollut. Tapahtuu lisää kuolemia ja lopulta Jonas saa syytteen. Hän joutuu vuosikausiksi vankilaan. Dina kuoli 2001, joten paljon myöhemmin, kun Jonas on jo vapautunut, tapaus päätyykin yllättäen ratkaisemattomia rikoksia tutkivan Henrik Holmen pöydälle. Hän on vakuuttunut Jonaksen syyttömyydestä ja yrittää saada itsepäisen mentorinsa Hanne Wilhelmsenin uskomaan, että Jonas tuomittiin syyttömänä. Hanne puolestaan on asialle liian kiireinen toisaalla, mutta kuten tunnettua: Kaksi erillistä rikosta voivat ristetä ennakoimattomasti. Lopulta Hanne ja Henrik tekevät tiiviisti yhteistyötä.

Anne Holt on ollut idolini etenkin Inger Johanne Vik –sarjoillaan. Hullaannuin ensimmäisestä Inger Johanne Vik -kirjasta aikanaan isosti ja otin yhteyttä kirjailijaan pyytäen ’kirjoita lisää Ingeristä, sekopäisestä profiloijasta, joka niin usein osuu oikeaan.’ Ja Anne vastasi kirjoittavansa! Niin sitten kun luin Kuollut kulma (Skyggedød), olin täydellisen myyty ja palasin Holtin lukijaksi. Kuollut kulma on yksi parhaita ikinä! Silti nyt luin tämän viimeisen Hanne Wilhelmsen –dekkarin, sillä Holt ei enää tämän jälkeen kirjoita Hannesta. Halusin nähdä mihin on tultu, halusin kokea Hannen finaalin ja kohtasinkin ihan eri Hannen kuin vuosia sitten. Siedettävämmän! Vahvan, mutta huumorintajuisen: Parisuhde, kokonainen perhe, oli tehnyt hänelle hyvää. Entäs sitten hänen työparinsa Henrik Holme:

Taivaanlahja Hannelle, kuten Wilhelsen itsekin toteaa. Sitten tapahtuu vielä, että...

Katoaa lapsi. Lapsi joka olisi voinut olla kuin Dina, mutta hänen nimensä oli toinen ja hän halusi kotiin. Nyt alkaa etsintä, jossa on oltava nopea, mutta huolellinen, sillä erehdykselle ei ole aikaa, ei tilaa.Toisaalla toiminta, toisaalla lamaannuttava suru. Hämmästyttävää kuka lopulta muistaa vanhan motiivin, sen ikiaikaisista kovimman eli koston. Mutta onko jo liian myöhäistä?

Yö kohta on, jo hiljenee maa.

On tonttulasten aika nukahtaa!

Kuu, kodittomallekin...

...valoas luo, lempeydelläs lohduta itkevää...

...anna kaikille paikka, jossa levähtää, katso ettei kukaan yksin jää.

*****

Dekkarit Leena Lumissa

Kesäpuisto

Tahdon ruusujen luo, puistoon muistojen,
kätköhön aitojen uneksuvien, luo varjojen ammoisten.

Siellä patsaat minut nuorena muistavat
ja minä muistan, kuinka Nevan vedet heitä huuhtoivat.

Majesteettisten lehmusten katveessa, tuoksuvassa
hiljaisuudessa, laivan mastojen kitinä kummittelemassa.

Ja joutsenet kuin muinoin, kautta aikain purjehtien,
kaksoisolentonsa kauneutta rakastaen.

Ja jäisessä horroksessa, vihollisten ja ystäväin,
ystäväin ja vihollisten, kumu satojen, tuhansien askelten.

Eikä loppua näy kulkueelle varjojen,
graniittimaljalta oville palatsien.

Siellä valkeat yöni rakkaudesta, niin salaisesta, korkeasta,
jonkun toisen, kuiskailevat.

Ja kaikkialla hehku jaspiksen, helmiäisen,
mutta piilossa valon lähde, kätkö salainen.

- Anna Ahmatova -
Olen äänenne Kootut runot 1904-1966 (suomentanut ja toimittanut Anneli Heliö, Kirjokansi 2016)
kuva Elin Danielson-Gambogi