keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

ROBERTO BOLAÑO: JÄÄKENTTÄ


”Olen haavoittuvainen rastas helvetin porteilla”, laulaa lihava Carmen vaeltaessaan Z:n kaduilla. ”Olen kello lumen keskellä, ding-dong”, kaikuu auringon jo laskettua hämärtyviltä kujilta. Samanaikaisesti Palacio Benvingutin kentältä alkaa kuulua Manuel de Fallan Tulitanssi ja vaalea nuori nainen luistelee kuin näkymättömille jumalille, nainen, jonka liikkeet väreilevät tilassa vielä kauan hänen lähdettyään, nainen, jonka nimi on Nuria ja joka tuoksuu vaniljalta, laventelilta ja surulliselta tuulelta…

Roberto Bolañon tarina Jääkenttä (La Pista De Hielo, Sammakko 2012, suomennos Einari Aaltonen) saattaa olla rikosromaani yhtä hyvin kuin kirja hullusta rakkaudesta, unelmien särkymisestä ja ihmisistä elämän kuilun reunalla. Minulle tämä on rikosromaani, joka kertoo älykkäästi kolmen kertojan toisiaan leikkaavilla tarinoilla samasta Z:n kaupungista, murhasta, rakkaudesta sekä kertojien itsensä osallisuudesta tapahtumiin. Bolañon lauseet viiltävät tajuntaa kuin luistinten terät Palacio Benvingutin jääkenttää. Tai ne ovat kuin rakastelu tuntemattoman kanssa hikisissä lakanoissa iltapäivän kuumimmalla hetkellä: hellä, outo, arveluttava, mutta ehdottoman kliimaksin tarjoava. Jälkeenpäin muistelet hämmästyneenä, mutta myönnät kohdanneesi verbaalista ylärekisteriä, hämmästyttävää intelligenttiyttä ja hellänkarheaa latinotempoa, etkä ole enää varma, olitko ollut Nuria Martin vai olitko vain lukenut hänestä…ainoa varma oli, että nautit joka hetkestä. Minä pidän Roberto Bolañon kirjassa kaikesta!

Kolme miestä ristivalottavat samaa tarinaa. Remo, chileläinen melkein kirjailija, Gaspar, juureton meksikolainen runoilija sekä Enric, Z:n kaupungin pormestarin oikea käsi, lievästi sanottuna korruptoitunut poliitikko. Tavalla tai toisella he kaikki ovat yhteydessä taitoluistelija Nuria Martiniin, joka on pudotettu pois olympiajoukkueesta, mutta hulluimmin käy Enric Rosquellesin, joka

Ensimmäisen kerran sydämeni johdatti minua aivojeni sijaan, ja minä seurasin sitä kuuliaisesti ja riemuissani. Silloin oli muistaakseni kevät, enkä minä missään vaiheessa lakannut aavistelemasta, että kuljin kohti kuilua ja romahdusta, mutta en piitannut siitä.

Jääkentän pimennoissa heitä kuitenkin seuraa Gaspar Heredia:

Omaan maailmaansa uppoutunut nainen jatkoi luistelemista. Paksukainen puhui uudestaan, tällä kertaa pidemmän pätkän, ja takaperin luisteleva nainen vastasi lyhyellä lausahduksella, ikään kuin asia ei olisi kuulunut hänelle.

Remo Morán sen sijaan muistelee:


Hän rakasteli hiljaa, mutta kliimaksin lähestyessä hän alkoi aina puhua. Ongelmana ei ollut se, että Nuria puhui seksin aikana, vaan se, että hän jankkasi aina samoista asioista: murhasta ja luistelusta. Pahinta ei ollut se, että hän puhui samoista asioista, vaan se, että hän tartutti tapansa minuun, ja ennen pitkää me molemmat aloimme orgasmin lähestyessä tehdä tunnustuksia, puhkesimme pöyristyttäviin voihkinan säestämiin yksinpuheluihin jääkentästä ja…

Jääkenttä on Roberto Bolañon esikoisteos, jonka tapahtumat on sijoitettu pieneen Z:n rannikkokaupunkiin Costa Bravalle Barcelonan lähelle. Kertomus voisi olla se ikiaikainen tarina vanhan miehen himosta saada itselleen pala nuoruutta nuoren naisen kautta, mutta Jääkenttä on paljon enemmän tai oikeastaan se on kaikkea muuta. Se on lahjakkaan Bolañon mustan huumorin sävyttämä surumielinen kertomus, jossa jokaisen luvun otsikko on virkkeen alku ja jokaisen luvun loppu on ’durasmainen’ lopetus kolmeen pisteeseen, jotka jättävät kaiken kuin kesken, ilmaan leijumaan surulliseen tuuleen…


…tai lauluun joka kuuluu rannalta, tai runoon joka ei tuo lohtua…

*****

Tästä kirjasta ovat lisäkseni kirjoittaneet ainakin Kaisa Reetta T. ja Oksan hyllyltä

37 kommenttia:

  1. Enpäs ollut vielä kuullutkaan tällaisesta! Vaikuttaa aika kiehtovalta!

    Minä lopettelin tänään Slaughterin uusimman ja taidankin seuraavaksi hypätä Pariisiin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Susa, tämä on jotain aivan erityistä...

      Minä en tiedä, minne hyppäisin, paitsi pitäisi olla lomalla...Luen nyt ranskalaista runoutta, suomalaista taidetta, yhtä lastenkirjaa ja taidan vielä aloittaa yhden vanhemman...Eihän voi olla lomaa ilman lukemista, paitsi olen luvannut R:lle, että loppuviikon yömyöhät annetaan elokuville.

      Poista
  2. Kuulostaa sellaiselta dekkarilta, joka voisi olla makuuni..en nimittäin oikein ole mikään dekkaristi lukijana. Herätti kiinnostuksen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helmi-Maaria, tämä kirja taitaa olla kaikellaan sinua...Jos minä olisin kirjailija, lukisin tämän, sillä vaikka kirjoja lukee kuinka, harvoin saa erilaisuden rikastuttavia helmiä. Lähiaikoina niitä ovat olleet Illallinen ja Jääkenttä.

      Onkohan rikosromaani sama kuin dekkari...Miten dekkari sana kuin alentaa teosta, pitäisikköhän alkaa puhua rikosromaaneista.

      Poista
  3. Roberto Bolaño vaikuttaa mielenkiintoiselta, tilasi yhden kirjastosta; tuon 2666

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hannele, joko luit 2666? Kerro mitä pidit.

      2666 on nyt Sammakko -kustannuksen suomennosohjelmassa.

      Poista
  4. Ihan toinen juttu. Ihailen tuota peililipastoa blogissasi. Meillä oli kotona samanlainen, äiti sai koko kaluston 40-vuotislahjaksi. Se päätyi keittiöön, tuo, matala lipasto, soikea pöytä ja tuolit. Nyt kaikki paitsi tuolit ovat minulla tallessa. Mietin, miten antaisin kunnostaa ne. Entistääkö ruskeaksi lakatuiksi vai maalauttaako skandinavisen valkoisiksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anna, kaikesta tässä sopii puhua;-) Olen Porin aikoinani ollut intohimoinen antiikin ja vanhojen huonekalujen keräilijä. Monet viikonloput vierähtivät huutokaupoissa.

      Tämä jugend-tyylinen peilipiironki on erään vanhan miehen kuolinpesästä kotipitäjästäni Luvialta. Piirongissa näkyvät vieläkin hänen lääkepullojensa jäljet...Ja ne viivat, jotka villi poikani veteli naulalla peilin yläreunaan puukehykseen, kun hän halusi tehdä äidille koristeita;-)

      Tapasin vähän aikaa sitten antiikkirouvan, jonka koko koti on vanhoja huonekaluja ja sen lisäksi hän on vuokrannut lämpimän varastotilan, jossa säilyttää sitä, mikä ei mahdu isoon taloon. Hänellä on mm. upea jugend-sohva, jossa sivukaapit käsinojien alla...Hän ei ole entisöinyt yhtäkään kalustetta, sillä hänen mukaansa sitä ei saisi tehdä. Minä olen aikanani maalannut molemmat puusohvani, sekä sivusta vedettävän, että päästä vedettävän. Poika nukkui aikanaan toisessa ja saa sen sitten, kun hänellä on siihen tarvetta/tilaa ja tytär nukkui sivusta vedettävässä ja saa sen kun minä olen kupsahtanut tai asun jossain pienessä asunnossa.

      Minä en suin surminkaan tekisi ainakaan peilipiirongille mitään. En mitään. Sama koskee vähän arvokkaampaa kalustetta, joka on sellainen herrasväen kirjahylly, mutta toimii nyt mieheni yöpöytähyllynä. Se heiluu ja huojuu, joten pitäisi edes liimaukset uusia, mutta sitten se pitää viedä jonnekin, jossa se asia osataan hoitaa. Kaluste on niin vanha, että siinä on lakan lohkemamia, oli jo ostettaessa, mutta emme ole aikoneet siihen enempää kajota.

      Sen sijaan, löysin roskalavalta äitini pihalta hänen poisheittämänsä kolmejalkaisen kauniin kahvipöydän, josta jalat olivat irti ja vanhempieni tiibetinspanielin pureksimat. Sen me otimme matkaamme Luvialta äidin vähän hymyillessä. Mies hioi koko homman, kiinnitti jalat ja minä lakkasin vuorokausikaupalla. Nyt siitä voi peilata itseään. Pöytää on yritetty ostaa minulta, mutta siitä en luovu ikinä.

      Jos haluat siistiä piironkiasi, eikö sitä voisi vaikka vain vähän vahata tms. Jos muuten on vaaleaa ja värejä, tuo tumma piironki on kaunis ja se aivan syttyy eloon joulun aikaan...

      Minä niiiiin rakastan vanhoja huonekaluja, joten ei sitä tiedä, vaikka ne olisivatkin seuraava vuori jolle tähyän.

      Kiitos kiinnostavasta keskutelusta! Ketään ei tunnu kiinnostavan enää nämä vanhat tyylit. Tai minä en kohtaa niitä ihmisiä. Toki on kartanonrouvaserkkuni, joka osti juuri näitä piironkeja KAKSI huutonetistä, mutta hinta ei ollut ihan alhainen ja oli pitkät matkat noutaa. Isossa talossa niitä sopii olemaan kaksikin. Toisessa on se kaunis soikea peili.

      Siis jos haluat entistää, suosittelen sitä ruskeaa lakkausta. Minä en tee omalleni mitään, eikä hänkään koske piironkiin, joka sen jälkeeni saa.

      Poista
    2. Tässä se yöpöytähyllykkö, mutta pinta on nyt niin, että siinä on vain kaksi kynttilää. Tämä kirjajuttu oli joku haaste. Yhtään hyvää kuvaa koko hyllyköstä en löytänyt, mutta taidat tietää, mitä tarkoitan http://leenalumi.blogspot.fi/2011/08/mita-miehesi-yopoydalta-loytyy.html

      Poista
    3. On pakko tehdä jotakin. Kouluaikana me tytöt maalasimme kotona keittön huonekalut milloin valkeiksi milloin punaisiksi, kun ruskea oli meistä niiiin vanhanaikainen.,)

      Täytynee viedä korjattaviksi. Pitää katsoa, mitä puuta alta löytyy. Alkuperäinen haalistunut lakka ei ollut hyvä. Muistan sen. Ihan alussa huonekalut olivat nimittäin tummemmat, muistan sen juuri ja juuri lapsuudestani, jolloin nämä huonekalut olivat äitini ystävän sairaalan olohuoneessa, huoneessa jossa otin jonkin aikaa soittotunteja. Siis paljon historiaa. Onneksi sisareni pelasti ne huonekalut, kun äiti joutui muuttamaan viimeisiksi vuosikseen hoitokotiin. (Hän eli 87-vuotiaaksi).

      Poista
    4. Anna, jos on pakko tehdä jotain, sittenhän asia on selvä ja vain toimeksi.

      Ihanaa omistaa huonekalut, joilla noin paljon historiaa ja muistoja.

      Minun äitini täyttää lokakuussa 85 vuotta ja pitää täysillä puutarhaa, mutta isän poismenon jälkeen jo pienempää kuin ennen, lukee lehtiä, kirjoja, katsoo kaikki tv-ohjelmat ja nauhoittaa samalla toista kanavaa, kävelee päivittäin ainakin 5 kilometriä ja kaikki tämä rankan syövän ja sen hoitojen jälkeen. Huonoimmillaan äitini paino oli vain 35 kiloa ja nyt hän sitten nauttii senkin edestä, kun kaikki maistuu ja tohtoritkin vain kehoittavat syömään, mikä maistuu. Syöpä on siis voitettu ja tällä hetkellä äitini on kuten aina säilämisen vauhdissa...;-)

      Poista
  5. Vau, hienon kuuloinen - kiitos. Etsittävä käsiin seuraavalla kirjastoreissulla.

    VastaaPoista
  6. Olen nähnyt Bolañoa kehuttavan joskus enkkublogeissa ja miettinyt että pitäisköhän lukea Kesyttömät etsivät. Tämän olemassaolosta en tiennytkään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satu, tämä on Sammakko -kustannuksen uusi kirja. Heillä on nyt suomennoksen alla Bolañon 2666. Kesyttömät etsivät on nyt myynnissä ainakin pokkarina.

      Poista
  7. ... no mustanhuumori ja surumielisyys toimii aina... ... siis mulle ;-) Kolme pistettä on aika tuttu juttu, se jää helposti päälle.

    Tässäkin teoksessa on taas mielenkiintoinen kansi, jään lisäksi se näyttää monelta muultakin asialta.

    Mainiota torstaita sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Birgitta, minä olen niitä kolmen pisteen tyyppejä...Minusta se antaa tilaa myös sille, että voi tapahtua ihan mitä tahansa...seuraavassa hetkessä tai luvussa.

      Kirja on yhtä kiinnostava kuin kansi. Joko luit Illallisen?

      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
    2. Eikun siis sinähän vasta suunnittelet Illallista. Olisin eilen ostanut muutaman, mutta ei kirjaa näkynyt harjukaupungin Sokoksen kirjaosastolla, joten seuraavalla kerralla yritän Suomalaisesta kirjakaupasta...

      Poista
    3. Tänään kävin Akateemisessa hillumassa ja katselin Illallista ja tätä Jääkenttää. Jääkenttä olikin aika suloisen pienikokoinen teos.

      Mutta en tiedä kehtaanko kertoa, mikä vasta nyt on odottamassa yöpöydälläni lukuvuoroaan (Paluu Rivertoniin). C. Shieldsin Ellein luin tuossa menneellä viikolla, nyt menee dekkari ja sen jälkeen pääsen kauniiden kansien sisään Rivertoniin.

      Ja siis mäkin pidän kolmesta pisteestä. Siinä on sellainen hyvä vapaa fiilis =)

      Poista
    4. Birgitta, ethän voinut jättää Illallista ostamatta! Jääkenttä on sellaista latinorakastelua ja latinomurhaa, joten sitäkin tarvitsisit, mutta Illallisen kyllä luet;-)

      Ah, Riverton on yksi kaikkien aikojen suosikeistani aina kantta myöten.

      Minä luen nyt lastenkirjaa, sillä valmistaudun näin syyssesonkiin. Saatan kyllä ottaa yhden Shieldsin vielä lukuun...

      Me olemme molemmat kuin ne kolme pistettä...riipumme ilmassa, mutta olemme valmiina kaikkeen...

      Poista
  8. Voi sinua lukutoukkaa, ihana kun jaksat tuoda mielenkiintoisia kirjoja esille!
    Tuokin esikoisromaani kuulostaa kiehtovalta, lisään sen listaani.
    Nyt odotan niitä elokuun pimeitä iltoja ja syksyn kirpeitä ilmoja, kun voi sytyttää kynttilän ja kääriytyä filttiin ihana kirja kainalossaan tuntematta tunnontuskia:)

    Ps: laitoin tuoreen kuvan itsestäni blogiin kuten sinullakin on!

    Meillä vaan sataa ja sataa, päivin ja öin:)

    Mukavaa tulevaa viikonloppua elokuvien parissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanne, sitä olen, mutta olen ehtinyt myös kestitä vieraita monta viikonloppua, säilönyt marjoja, pessyt mattoja, kitkenyt rikkaruohoja, kehittänyt uuusia ruokaohjeita, unelmoinut joulusta katsoessani puutarhani jouluruusuja...

      Siis elo- ja syyskuuta ei voita mikään! Odotas, kun puutarhasta alkaa kuulua kypsyvien hedelmien kumu ja kohta jo omennoiden tuoksu...

      Kesällähän pehmeät huovat ovat kuin pannassa ja tekemättömyys. Kynttilöitä me poltamme ympäri vuorokauden ja kuin uhmalla, toin nyt yläkertaan pehmeät fleece-huovat;-)

      Kiva juttu, tulenkin heti katsomaan!

      Sama täällä, sama täällä, mutta olemme sitkeästi vain grillanneet ja syöneet ulkona, vaikka terassillamme on vain puolikate. Mutta on iso varjo.

      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
    2. Voi hitsi, joko sinä olet mattosikin pessyt!

      Valtava tuo sinun työmääräsi ja sitten vielä teet niin pitkiä ja upeita postauksia.
      Me ei kotona olla oltu kovinkaan paljon ulkosalla, koska terassi on avoin ja ihan okeasti kaikki Suomen sadepilvet ovat kulkeneet pihamme päältä! Aurinkoisemmat päivät ovat vierähtäneet mökillä ja siellähän ei paljon sisällä ollakaan:)
      Nyt nautitaan lämpöaallosta! Minullakin on sunnuntai ja maanantai vapaapäiviä.

      Poista
    3. Hanne, tämä on kuin farmia pitäisi;-)

      Meilläkin on vain puolikate eli talon pituinen terassi ja sen päällä partsi, joka on käytännössä olkkarimme jatke ja ovet aamusta yömyöhään auki. Ison varjo pelastaa sateella ellei sada tosi rankasta. Tänä suvena sadetta on ollut niin paljon ettei kertaakaan täällä asuessamme. Olemme kaikki välit käyttäneet hyväksi ja heti katettu ulos, kun on sade hieman höllännyt. Nyt R. sanoi ensimmäisen kerran, että partsi ja terassi on katettava;-) Lasitusta emme halua ainakaan partsille, sillä pimenvät illat ja se viileys sitten...ah, autuutta.

      Tämä talo muuttuu suvella Villa Lenaksi. Meillä on kesällä tänne jopa eri tie! Huvilatie tulee alakautta ja ohjautuu suoraan alapuutarhamme kohdalle.

      Huimaa viikonloppua on luvattu. Nautitaan!

      Poista
  9. Kuulostaa mielenkiitoiselta tuttavuudelta. Sinä se aina löydät näitä. Menee lukulistalle! Varsin erottuvan oloinen dekkari. Lomailehan välillä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anne, tämä on. Hyvin tyylikäs...

      Minä lomailenkin, mutta enhän voi olla lukematta. Tänään grillausta ja elokuvaa, huomenna puutarhaa ja grillausta, sitten mustikoita, kantarelleja...,joita viime mainittuja kasvaa lehdossamme.

      Nauti suvesta ja kohta on ihana elokuu...

      Poista
  10. Aurinkoista torstaita. Sinulle on tulossa lähiaikoina kirja Punaposkipuolukoita, koska voitit sen arvonnassani. Onnitteluni.

    VastaaPoista
  11. Tuli virhe: äitini eli muutamaa kuukautta vaille 97-vuotiaaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anna, olette pitkäikäistä sukua. Minunkin elinikäodotteeni on 99,9 vuotta, mutta tekniikka ja etenkin sen toimimattomuus tappaa minut paljon ennen sitä.

      Poista
  12. Voi, voi, kohta en uskalla tänne tulla kun "kirjasumani" vierailujen jälkeen vain kasvaa :D Osaat kertoa kirjoista niin mielenkiintoa herättävästi, että aina suosittelemasi teokset tuppaavat kiilaamaan listojen kärkipäähän. Ihana Leena! <3

    Jos olisi "aikaa" lukea vain joko Illallinen tai tämä, kumpaa minulle suosittelisit?

    Oletko sinä lukenut Tyrskyjä? Mulla on se meneillään ja olen monessa kohdin miettinyt, että tästä Leena tykkäisi/on tykännyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rachelle, et ole ainoa, joka näin sanoo;-) Ja kiitos, kiitos!

      Sinulle ensin Illallinen! Jääkenttä on vain alle 200 sivua, joten se menee hyvin vaikka kirjastosta odottamalla etc. Kummatkin teokset ovat omalla tavallaan huippuja, mutta Roberton tyyli on se houkuttava eteläamerikkalainen, johon olen nojallaan...

      Illallinen on psykologinen juttu, joka voi minusta tapahtua kenelle vain. Sillä tapahtuu sitä paremmissakin piireissä;-)

      Poista
  13. Kirjojen lukemisessa on erilaisia vaiheita. Toisinaan sitä ahmii mitä hyvänsä. Näin oli varsinkin kouluaikana, jolloin luin kirjan päivässä vuosikausia. Kannoin kirjastosta kirjoja selkä vääränä. Opiskeluaikana kaunokirjalllisuus oli tenttikirjojani vuosikaudet.

    Toisinaan ei kelpaa mikään. Niin on nykyään. Mieheni käy läpi nobelistien romaaneja ja runoja, ja silloin tällöin nappaan jonkun teoksen hänen kirjastosta lainaamistaan kirjoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anna, minä olen aina kantanut kirjoja elämässäni. Myös silloin kun oli ura, vauva ja talonrakentaminen. Otin aja yöstä.

      Nimenomaan. Nyt on tullut krantuksi. Meillä tosin krantumpi on mies. Minä valitsen hänelle helmet ja timantit kirjallisuudesta. Kohta hän aloittaa Kochin Illallisen. Ei ehdi lukea kaunokirjallisuutta muuta kuin lomalla. Hän.

      Kaunista suven jatkoa sinulle & co!

      Poista