keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

Huhtikuun kukkia sateessa


Lumet ovat jo sulaneet, mutta yöt ovat olleet kylmiä, joten vain muutaman kukkijan löysin eilen sateesta. Nämä krookukset on Meri istuttanut pienenä. Ja vuodesta toiseen ne vain jaksavat kukkia ja levitä. Muut krookukset, esim. keltaiset, ovat aikaa sitten kadonneet.


Ihmeellistä, myyrät sallivat minulle kolme kertaa kolme lumikelloryhmää: Olen aivan häikäistynyt!


Scillat ovat täydellään vasta talon päädyn kukkapenkissä, mutta kohta niitä on ziljoona kaikkialla.


Näsiää, kevään ensimmäistä kukkijaamme, kasvaa lehdossa jonkin verran.


Tämä kaunotar kukkii kuin salaa, sillä kukinta meni taas melkein ohi ennen kuin huomasin.


Muistona sembravuosiltamme on vielä yksi puu ja se jää.


Kaarisillan alta juoksevat vedet lumien sulaessa vuorilla ja myös kovilla sateilla kuten on ollut nyt muutamia päiviä. Kuvan kartiovalkokuusi on kaikista kartiokuusistamme just se Mörrimöykky, jonka tarina on kerrottu täällä


Vesi pärskii ja kuohuu läpi lehdon ja sen kohina kuuluu kauas...


Äidin maalaamat vanhat puutarhakalusteet istuvat hyvin lehdon alaosan luonnonmukaiseen maisemaan. Oikealla Holger Isabella -syreeni ja vasemmalla pilvikirsikka männyn tällä puolen.

Patjarikkoa kivien kolossa.

Sinivuokkoja....



Saatan lisätä tähän vielä kuvan tai kaksi, jos ehtii ja ehdin. Mikä voisi ehtiä: scillat, esikot ja onnenpensaskin...ehkä.


Tässä viime vuodelta, että saadaan sekä sinistä että keltaista...onnenpensaat ovat viehättäviä kevään airuita.


Näillä nyt mennään ja nautitaan siitä, että puutarha on kuin kirja: Olet koko ajan seikkailussa, joka voi yllättää. Ei sitä tiedä, mitä tapahtuu tänään tai huomenna...Ihanaa!!!

kukkaterveisin
Leena Lumi

Komm, Lieber Mai

Leena Lumin puutarhassa

30 kommenttia:

  1. Scillat ja lumikellot on niin kauniita. Niitä kaipaan entisestä elämästä omakotitaloasujana...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heli V., scillat ovat puutarhan kiitollisimpia, sillä ne vain leviävät vuosi vuoden jälkeen. Varmaan minulla olisi sama juttu...

      Poista
  2. Näsiä ja onnenpensas puuttuvat vielä meiltä. Tämä asia täytyy korjata, kevätkukkijoita ei voi olla liikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pioni, näsiää meillä on aika runsaasti luonnostaan kiitos lehdon, onnepensaat on istututettu ja niitä on nyt kolme. Olen lämmennyt onnenpensaalle hitaasti, mutta varmasti. Ei voi ja onnenpensas aukeaa kohta ja kun se on iso, se on todellinen katseenvangitsija. Mietin myös koreanonenpensasta, ehkä sinäkin:)

      Poista
  3. Moi, tulin vaan sanomaan, että kohta tämä kamala huhtikuu on ohi. Jippii! On kyllä ollut niin kiireinen huhtikuu tänä vuonna, että en ole ehtinyt paljon manata sen raakuutta. Hienoja kukkakuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omppu, ihan sen riumuksi saammekin nyt sitten kuunnella Komm, Lieber Mai! Kuule sama täällä: Huhtikuu on minusta aina kuuakausi, jolloin lähdetään pois, kevättä vastaan, mutta nyt ei ole ollut aikaa paljon huhtikuun julmuutta Eliotin kanssa julistaa. Kiitos<3 Tosin meillä vielä aika vähän, sillä olemme vyöhykettä IV, tosin tämä saari voipi olla III...

      Poista
  4. Nämä ensimmäiset kukkaset ovat aina niin hurmaavia. Näsiän kukka on kaunis. Sitä kasvia täällä ei näe.
    Lämmintä luvassa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minttuli, nimenomaan! Näsiä on tosi kaunis ja lehtojen kaunotar. Ensin on kuin kuiva tikku lumessa ja yhtäkkiä siihen pullahtaa noita vaaleanpunaisia kukkia.

      Olen kuullut ja etenkin teille päin♥

      Poista
  5. kaunis sadepäivän pihasi! upea! minulla on 3. runokirjassani Asiakirjat näsiästä tanka

    Näsiä kukkii
    oltuaan koko vuoden
    näkymätön ja
    ansaitusti se ottaa
    kaiken ihailun vastaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eija, oih, tuota en muistanutkaan. Kiitos vinkistä!

      Poista
  6. Ihana kevät on täällä, vaikka ei sitä uskoisi, kun ulos katsoo.::)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hannele, se on täällä ja minäkin aion nyt lähteä taas tuonne tulvaan:)

      Poista
  7. Kaunista on, entäs sitten, kun tämän sateen jälkeen lämmin tulee, kaikki räjähtää kasvuun ja kukkimaan. Ihanaa odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mummeli, tämän jälkeen räjähtää kukkimaan!

      Kiitos samoin<3

      Poista
  8. Niin kaunista! Pidän sadesäästä kovasti, se tuo ravintoa kuulo- ja hajuaistille, ja kirkastaa joskus väritkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila, kiitos<3 Niin minäkin. Olen mieluiten sekä puutarhatöissä että kuvaamassa sateella. Nyt lähden antamaan vähän kanankakkaa teityille kasveille, sillä kompostimulta odottaa vielä siivilöintiä.

      Poista
  9. Näsiä on niin hieno - ja tosiaan hieman salaperäinen kukkija. Minulla, jolla sitä ei ole omassa pihassa, kukinta tahtoo mennä joskus ohi. Tiedän lähellämme kaksi paikkaa, jossa on näsiä ja koetan aina osua kukinta-aikaan lenkille niille suunnille.

    Ihanaa, että toukokuu alkaa pian! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, se on. Kuten kuvista huomaat, se meinasi mennä minultakin ohi, vaikka olen mennyt noiden kukkien ohi harva se päivä, kun olen touhunnut lehdossa. Ehkä tämä kaunotar karttaa kuitenkin huomiota:)

      Oi ihana toukokuu!<3

      Poista
  10. Ihanaa kevätkukintaa - sateessakin! Kauniin siniset krookukset :) Lumikellot ♥ kun ne nyt ovat kasvuun päässeet, ryhmät kyllä runsastuvat vuosittain.

    Oih, luonnonpuro, otaksun. Toukokuu tuo vihdoin lämmön ja kunnon puutarhailukelit ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marietta, kiitos<3 Minusta usein erityisesti sateessa. Lumikellot♥ Sinulle niitä onkin suotu vähän enemmän:) Toivottavasti tämä on hyvä enne.

      On se. Toukokuu tuo paljon muutakin, sillä meidän perheellä kaikki tuntuu tapahtuvan toukokuussa ja joulukuussa:)

      Kaunista loppuviikkoa sinulle♥

      Poista
  11. Kiitos ystävällisille myyrille, että ovat suoneet sinulle nuo lumikelloryppäät.

    VastaaPoista
  12. Meillä ei kuki vielä yhtään mikään. Tänä kesänä pitää jo ruveta miettimään pihaa siltä kantilta. Miten saada piha kukkimaan pitkin kesää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paluumuuttajatar, ihan tosi...Aloitat aikaisista lajikkeista, mutta scilloja ei voi ikinä olla liikaa. Kävelin äsken puron solinassa kurkkimassa mistä kaikkialta niitä putkahtaakaan esille.

      Poista
  13. Ihanat kevätkukkijat julistavat kevään alkaneeksi. Vesi virtaa purossa iloisesti ja kohta lämpö tulvii ilmoille.
    Tuota näsiää niin ihailen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irene, juuri niin<3 Kuulisitpa tuon äänen.

      Se on meillä lehdossa luonnostaan, kuten talvikit, lehmukset ja lehtokuusamatkin.

      Poista
  14. Ihania kevätkukkia! Uskomatonta, että on jo toukokuun alku. Miten se kevät aina tulee juoksujalalla?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bleue, kiitos<3 Älä muuta virka! Keväällä on kaikkea niin paljo: Uskoisitko jos kerron, että perjantaista äitienpäivään, käyn ravintolassa syömässä NELJÄ kertaa. Kaikki ilmeni vasta tänään:) Taitaa nyt blogi kaatua...

      Poista
  15. Ihana ihana puutarhasi Leena.Ja niin kauniisti kukkivat nuo kukat:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, kiitos<3 Voi, mikset ole täällä ikinä kun puro soi!

      Poista