Linda Peltola: Rakas puolivilli puutarha. Kesähetkiä ja kukkakuumetta

Melkein yhtä malttamattoman kuin odotan ensilunta, odotan ensimmäistä suvisadetta ja se on täällä tänään! Kävelin äsken läpi puutarhan ja lehtomme. Tunsin miten eilinen routa oli antanut periksi, näin miten scillat olivat avanneet nuppujaan ja miten valtaisia olivat esikkojen lehtiruusukkeet ja talvikkien lehdet jo ihan valmiina. Punarinta teki seuraa ja yhdessä ihailimme herkän Leonard Messelin mahtavia nuppuja sekä tietysti huomasimme alppikärhöjen jo aloittaneen ja köynnöshortensiat ovat täynnä pullukoita silmuja. Oi autuuden autuus! Tällaisena sunnuntaina, kuussa, jossa ponit pudottavat karvansa, haluan jakaa kanssanne hurmostani ja niinpä tänään nautimme kaltaistemme seurasta palvoen puutarhafiiilistelyä sekä villin puutarhan lumoa!

Linda Peltolan Rakas puolivilli puutarha. Kesähetkiä ja kukkakuumetta (Docendo 2016) on juuri sellainen kuvaus puutarhasta, jota olen kaivannut: Puutarhahullun maagista unelmaa! Etenkin kun kokemusta isosta puutarahasta on jo yli kolmeltakymmeneltä vuodelta, katson, että nyt on aika nauttia lumosta. Puolivillin puutarhan teksti ja kuvat ovat Linda Peltolan. Kuvat ovat täydellisen houkuttavia ja teksti juoksee kukkien väleissä kuin kevätpuro. Löysin paljon kukkia, joista en ollut kuullutkaan tai rakkaita kukkia väreissä, joissa en tiennyt niitä olevan olemassakaan. Sain siis myös yllättyä, mutta suurimman osan annoin mennä nautinnon puolelle ja niinpä aloitamme Lindan kanssa teehetkellä puutarhassa ja kuuntelen miten hän kertoo:

Eräänä kauniina päivänä kesäkuussa, vuotena jolloin kevät on ollut viileän pitkä ja keskikesä myöhässä, huomaan että tuuli kuljettaa mukanaan kevyttä valkeutta...Kirsikkapuiden tuhansien kukkien terälehdet tempautuvat  puista ja laskeutuvat ilmavirran mukana eteeni valkeaksi peitteeksi tuoreelle vihreälle nurmikolle. Se on samalla kevään viimeinen päivä, jolloin vaaleanpunaista balettitanssijaa muistuttava pionitulppaani Angelique pyöräyttää runsaita helmojaan auringolle viimeisen kerran. Kesken viettelevän taivutuksen sen terälehdet kääntyvät ääriasentoon, ja roikkuvat vain muutaman säikeen varassa antautuessaan lopulta väistämättömälle kohtalolle. Kevätkukkijoiden ja sipulikukkien oli aika kumartaa vihreän teatterin lavallaan viimeisen kerran ja käpertyä piiloon uusien esiintyjien alta. Estradille nousisivat kesän myötä uudet draamakuningattaret kuten syreenit, pionit, ruusut ja daaliat. Sormustinkukkien lehtiruusukkeet kasvaisivat kilpaa kuunliljakujalla jättäen muut kasvit varjoonsa ja puolivillissä puutarhassa musisoisivat kurjenkellot heinäkuun helinässä...

Auringon liike taivaalla kuljettaa kuvaa Lindan puutarhasta kuin filmiä ja näen syreenitulppaaneita, pionitulppaaneita, sinitähtihyasintteja, tuoksumiekkaliljoja, kellohyasintteja, joiden ertyinen viehkous tuo mieleeni kesälumipisarat.

Ja sitten liljat...ne juuri, joita en voinut ennen sietää, ne saavat sydämeni lyömään nopeammin, sillä unieni varjoliljat peittävät kerran puutarhani kokonaan. Kuvassa hurmaava varjolilja, ’Lilium Martagon’. Tietenkin mukana ovat myös isoäitien pihojen tiikerinliljat sekä keisarinkruununakin tunnetut ruskoliljat, joita on perimätiedon mukaan kasvatettu pohjoismaissa jo 1600-luvulta lähtien. Elo-syyskuussa päihdymme kerrattukukkaisista orientalliljoista, joita myös ruusuliljoiksi kutsutaan niiden hurmaavan tuoksun tähden.

Katseen vangitsee persianpikarilija, Fritillaria persica, ’Adiyman’, jonka tummanpuhuva mystisyys saa miettimään, että kuupuutarhan vastapainona goottilainen puutarhaosa olisi tasapainottava.

Kesäkukkien kuussa Linda palvoo pientä perhoskukkaansa, Schizanthus wiswtonensis’, jota myös köyhänmiehen orkideaksi sanotaan. Tällä hän täyttää kukkaryhmien aukkopaikat. Krasseja harrastamme kumpikin ja keräämme siemenet kukinnan jälkeen talteen. Näin tehden voi saada aikaan mutantteja, kun vain jaksaa riittävän kauan. Kerran kukki krassi joka oli kuin haalistunutta maissia cappuccino- raidoilla eli puutarhurilla ei ole ikinä tylsää.

Ruusunnuppupelargoni Prince Gustav valloittaa ja vaihdamme kokemuksiamme pelakuiden talvehdittamisesta. Linda toteaa kokeneensa, että pelakuut talvehtivat parhaiten viileässä ja valoisassa paikassa kohtuullisesti kasteltuna. 

Isokonnantatar on yksi monista cottage garden –puutarhan kasveista. Meistähän osa vaalii romanttisluonnonmukaista vaan ei luonnonvaraista puutarhaansa, jossa sormustinkukka saa kasvaa, missä se haluaa, koska tietää, missä kaunehin on. Erittäin sopiva kasvi cottage gardeniin on lehtosinilatva, jota saa myös valkoisena. Se on kukka, jota isoäitimme kutsuivat hunajakukaksi sen hunajaisen tuoksun tähden. Kukka on ihana leviäjä ja taitaa olla yksi parhaita apureitani nyt kun kadotan nurmikkoja ja muutan ne villikukkaniityiksi. Siperiankurjenmiekat ovat puolestaan tehokkaita vaikka polkujen reunakasveina ja vaativat tuskin muuta hoitoa kuin jakamisen muutaman vuoden välein. Lindalla kasvaa myös upeaa sysikurjenmiekkaa, jonka kukat ovat kuin kuninkaallista samettia! Mitenkään ei villistä putarhasta voi puuttua lehtoakileija, sillä kuten L.M.Montgomerykin tiesi, akileija tuo keijut puutarhaan. Puutarhan villiyttä korostavat hyvin erilaiset kärhöt, joista Lindalla on ainakin tummanpunaista loistokärhöä ’Warszwska nike’. Paljon parjatusta  jalopähkämöstä olin vähän aikaa sitten keskustelemassa facebookin puutarharyhmässä ja olemmekin Lindan kanssa yhtä mieltä, että annetaan vain kaikkien kukkien kukkia, sillä jalopähkämö on ainakin ison ja rinteellisen puutarhan pelastus. Kaksikymmentä vuotta sitä yritin hävittää, kunnes tajusin, että kun annan sen levitä jyrkkiin rinteisiin, voin pelastaa elämäni! Nyt tämä vaatimattomuuden Lilatar saa kasvaa jokaikisessä vaikeassa paikassa, ei pyydä mitään hoitoa ja kukkii kaksi kuukautta!

Käymme ihastelemassa Lindan mäntyä syleilevää köynnöshortensiaa, jolloin pääsen kertomaan hänelle, että se on yksi kuumista suosikeistani ja kotimme taitaa peittyä tähän helppoon ja jo huhtikuulla aloittavaan kasviin. Tästä pääsemme puihin, sillä olemme varjojen tarhassa ja kerron hänelle, miten eräässä kapungissa ystäväni talon ympäriltä oli kaadettu kaikki kauniit, terveet suojapuut. Missä muualla tehdään tällaista kuin Suomessa! Puut antavat näkö- ja melusuojaa, ne ovat kauniita, ne parantavat ilman laaatua ja pienilmastoa, ne suojaavat helteiltä...Valituskierros on menossa ja syystä. Linda toteaakin:

Vanhojen puiden kunnioitus lähtee varmasti aina omista kasvtuskokemuksista. Kun lapsesta lähtien näkee luonnossa itse istuttamansa puun kasvuvauhdin hitauden, vanhaa puuta katsellessa osaa suhteuttaa aikajanalla, kauanko se on paikallaan elänyt. Ehkä jo lähemmäs sata vuotta, ehkä se syntyi samaan aikaan kuin mummi tai vaari? Silloin alkaa miettiä, että vaikka nyt istuttaisin uuden puun, en omana elinaikanani tule sitä näkemään tuon kokoisena ja tuon eriskummallisen luonteen omaavana koskaan. Juuri siksi vanha puu voi olla aarre ja perintö jälkipolville.

Varjopuutarha muodostuu kuin luonnostaan puita arvostaville ja siitä tulee ihan oma puutarhailulajinsa. On monia kasveja, jotka viihtyvät puolivarjossa aina mustialanhortensioista alppiruusuihin. Kesäkukista puolivarjossa viihtyvät mm. särkynytsydän, begonia, lobelia ja ahkeraliisa.

Kukkia voi käyttää myös herkkujen koristeina, kunhan tuntee myrkyttömät ja syötävät lajit. Linda luettelee niitä ison joukon samalla kun tuo tarjolle Mansikka-raparperi-Pavlovan:

4 valkuaista

2,5 dl erikosihienoa sokeria

1 tl vaniljasokeria

1 tl peruna- tai maissijauhoja

1 tl etikkaa

Pinnalle:

2,5 dl kuohukermaa

kotitekoista mansikka-rapareperihilloa

tuoreita mansikoita

(ja halutessasi pieniksi kuutioituja kypsennettyjä raparperinpaloja)

Vatkaa sähkövatkaimella huolellisesti erotellut kananmunavalkuaiset täysin kovaksi vaahdoksi teräs- tai lasikulhossa. Sekoita vaniljasokeri muun sokerin joukkoon. Sekoita lasissa etikka ja perunajauho. Lisää kovaan valkuaisvaahtoon sokeri hiljalleen vatkausta jatkaen, noin 1 rkl kerrallaan ja lopuksi etikkaperunajauhoseos. Marenkivaahdosta muodostuu sokerin kanssa vaahtokarkkimaisen sitkeä ja pinnalta kiiltävä napakka vaahto. Levitä marenki leivinpaperille pyöreäksi pohjaksi, jossa on keskellä sopiva syvennys täytteille. Paista uunissa 140 asteessa 1,5 tuntia, marenki ei saa tummua pinnalta. Sammuta uuni ja anna marengin kuivua uunissa vielä 3 tuntia tai yön yli. Juuri ennen tarjoilua nostele vaahdotettu kerma nokareina sekä maun mukaan hilloa ja mansikoita.

Syreenien lumoissa Linda vie minut ja kirjansa lukijat kreikkalaiseen mytologiaan, jossa keskushahmona on kaunis nymfi nimeltään Syringa...Onko puutarhaa ilman syreeneitä? Yritämme muistella kaikkia mahdollisa syreeneitä aina pihasyreeneistä Tammelan kaunottareen. Itselläni on tosi monta Isabellansyreeniä ’Holger’. Kokemuksesta myös samalla vyöhykkeellä asuvina voimme kertoa, että nuokkusyreeni pärjää hyvin vielä ainakin IV-vyöhykeellä. Hieman haastavampaa on ollut vaateliaan ja oikukkaan Moskovan kaunottaren kanssa...

Pionit, köynnösruusut, jaloruusut, pilariruusut, rappioromantiikka ja ritarinkannukset saattelevat meidät Lindan sydämen valtiattareen...Tiedättehän sen hetken, kun näette jonkun oikein ihanan kukan, henkeä salpaa, vatsasta ottaa ja tietää, että ’tässä se nyt on’. Minulle niin kävi kesälumipisaran kanssa ja se oli heti ’match made in heaven’. Lindalle niin kävi kun...:

Ritarinkannus Delphinium Highlander Moonlightin keskusta avautuu raikkaan vihreänä ruusukkeena, liukuen aavistuksenomaisesti kalpeaan laventelilaan ja huipentuen uloimpien terälehtien kärjissä oleviin pieniin sinisiin häivähdyksiin. Ilta-auringon lämmittävien säteiden siivilöityessä terälehtien läpi, luovat ne kukkaan lämpimän vaaleanpunertavan hehkun ja suorastaan kristallisoivat kukan kimmeltämään. Aivan kuin puutarhan keijut olisivat ripotelleet sen pinnalle taikahippusia.

Puutarhakirjassa, josta nyt tuli sydämeni puutarhakirja, Linda Peltola jatkaa kertomustaan elämänsä kukasta jutussa Kuunsäde ja menninkäinen niin, että tunnen miten olen läsnä samassa hetkessä, jossa keijut, yökaste ja jokin maaginen...

Puutarhan kauneus avautuu illasta yöhön. Niitä hetkiä ei kannata nukkua! Mikä sääli, että puutarhalehtien jutut kuvataan kirkkaalla päivänapaisteella. Juhlin yötä ja syyskesää, joten viimeinen kuva olkoon tämä ja loppusanat tietenkin hurmaavan puutarhakirjan sydämellä tehneen Lindan:

Vain tähtitaivas on kattona uusille villeille kukkaisunelmille, ja sinä hetkenä mieleen nousee väistämättä Audrey Hepburnin viisas sanoma: ”To plant to garden, is to believe in tomorrow.”

Miksikö me puutarhaihmiset olemme aina niin onnellisia?

Ehkä juuri siksi, että opimme tekemistämme virheistä, ja huolimatta kaikesta, mitä maailmassa ympärillä tapahtuu, puutarhanhoidon sekä kaikkien istuttamiemme taimien kautta odotamme innolla tulevaa – ja uskomme aina huomiseen.

*****

Puutarhakirjat Leena Lumissa