Egoolin kylässä Irlannissa kesällä 2008 Hanna Tuuri kirjoitti: ”Tulin Irlantiin kerran syksyllä 1990 juuri koulun päättäneenä ylioppilaana. Oli sunnuntai, katolilaisten pyhäpäivä, ja koko kaupunki sen vuoksi suljettu. Yhtään avointa pubia, kauppaa tai kioskia ei löytynyt. Se ei nälkäisiä matkalaisia huvittanut, mutta poiskaan ei päässyt. Ei ennen maanantaiaamua, mutta silloin Irlanti oli jo meidät lumonnut.
Myöhemmin asuin Itävallassa, opiskelin neljä vuotta Saksassa ja opetin kahdeksan vuotta Kuopiossa, mutta Irlanti ei unohtunut. Syksyllä 2004 palasin.”
Kirjassaan Irlantilainen aamiainen / Kertomuksia vihreältä saarelta (Otava, 2009), Hanna kertoo katselleensa Euroopan karttaa etsien maata, jonka kielen osaa, ja jonka ilmasto on sellainen, että puutarhat viheriöivät talvellakin. Valinta ei ollut hänelle vaikea. Nyt hän asuu irlantilaisen avomiehensä kanssa Mayossa, nummien keskellä, pienessä muutaman talon kylässä, jossa heillä on puutarhakoulu.
Nyt on pakko paljastaa pieni yhteensattumus. Minä olin Mayon alapuolella Galwayssa ’86 kaksi viikkoa eli neljä vuotta ennen Hannan matkaa tarujen saarelle. Meidän piti muuttaa Galwayhin mieheni työasioiden takia pariksi vuodeksi ja ehkä pidemmäksikin ajaksi. Peruimme kuitenkin muuttomme, sillä minulla oli riskiraskaus ja Irlanti oli silloin ja ehkä vähän tänäänkin erikoislaatuinen terveydenhuoltotasoltaan…kuulette kohta, mitä Hanna siitä paljastaa ja tajuatte tekemämme ratkaisun oikeaksi. Jotain kuitenkin tapahtui! Me jouduimme kelttisaaren lumoamiksi. Hannalle se tapahtui vuorokaudessa, meille kahdessa viikossa. Varmaan osa oli taikuutta, mutta paljon ihanaa tapahtui. Olen nyt kuitenkin Hannan Irlantilaisella aamiaisella, joten kerron meidän tarinamme matkasta ja sen seurauksista vaikka omana kertomuksena myöhemmin.
Hanna Tuurin Irlantilainen aamiainen on rauhallinen kirja. Varmaankin tarinoiden saarelta on häneen tarttunut viehättävä vanhanaikainen tapa kirjoittaa tapahtumat omina otsikollisina kertomuksinaan. Otsikollisten kertomusten kirjaa on miellyttävä lukea, koska sen voi välillä laskea pois tarinan siitä kärsimättä. Luvussa Hammashoito hoituu päästään suoraan jo mainitsemaani Irlannin epämääräiseen terveydenhuoltotasoon:
”Irlannin lääkäreistä kuulee tarinoita, yleensä kauhukertomuksia saamattomuudesta ja ammattitaidottomuudesta. Suomalainen lääkärityttö vakuuttaa, että Irlannissa voi toimia yleislääkärinä muutaman iltakurssin käytyään.
Irlannissa asuva tuttu amerikkalaispariskunta matkustaa joka vuosi lapsineen Suomeen kahden viikon ’lääkärilomalle’. Koko perheelle varataan ajat yleistarkastukseen ja hammaslääkärille. Suomalaiselle yksityislääkärille maksetaan mielellään: se on irlantilaista halvempi ja lääkärin ammattitaito taattu.”
Aiheet, jotka Hanna on valinnut kirjaansa ovat varmasti useimpia kiinnostavia tai sitten minut on luettava jääviksi. Kuvaillaan kauhistuttava Irlantilainen aamiainen, jossa mm. sianlihamakkaraa ruskeaksi paahtuneena, viipale valkoista ja mustaa vanukasta voissa paistettuna, kaksi paistettua munaa ja kuppi teetä tai läpinäkyvän laihaa kahvia. Valkea ja musta vanukas, white pudding ja black pudding, ovat kotitekoisen makkaran kaltaisia. Valkeassa on sianlihaa, ohraa ja ihraa. Musta verivanukas saisi jokaisen tamperelaisen riemuitsemaan…Kerrotaan Kelttikiemuroista, Kollikissasta, Kivistä, Janesta ja Harrysta, Kaveruksista…
”Traktori on uurtanut pellon muraiseen maahan syvät jäljet, kumisaappaat luiskahtelevat ikävästi. pellolle ajetun heinäpaalin luona mies viheltää sateeseen. Kummun takaa vastaa iloinen törähdys, ja esiin pistää pienen, ravan roiskiman aasin pää. Aasi höristää villaisia korviaan, ravistaa turkkiaan. Miehen tunnettuaan eläin ravaa hyväntuulisena heinäpaalille ja puskee ystävällisesti turvallaan märkää manttelia, kurkistelee uteliaana otsatukkansa alta.
Mies kaivaa takin povitaskusta muovipussin, johon on säilötty vaalean leivän loppuja, antaa aasin ensin syödä kädestä ja kippaa loput leivät maahan heinäpaalin viereen. Aasin syödessä mies rapsii hellästi eläimen korvien taustan takkuista märkää karvaa. Vesisade yltyy. Heinäpaalin luona seisovat mies ja aasi vieretysten katoavaa maailmaa katsomassa.”
Hanna kertoo myös Puuttoman maan puista sekä aivan erityisen tarinan Kasvun iloa, jossa minäkin kohtasin oman hortonomisieluni vimman Hannan yrittäessä kasvattaa siemenestä omaa nenäliinapuuta. Puun löysi 1800-luvulla jesuiitta, isä David läntisen Kiinan vuorilla matkatessaan. Puu sai löytäjänsä mukaan tieteellisen nimen Davidia involucrata. On toukokuun alku, kun Hanna näkee puuvanhuksen kukkivan ja näkee tuulenväreen saavan valkeat liinat leijaamaan ja riipukset välkähtämään. No, innostunut puutarhurihan haluaa tietysti tuollaisen puun itse siemenestä kasvattaa ja ainakin botanistit innostuvat taatusti Hannan idätyskertomuksesta. Itse luin sitä kuin jännittävää seikkailukertomusta!
Minusta Hanna Tuurin Irlantilaisen aamiaisen ainoa miinus on valokuvien puuttuminen. Irlanti jos mikä on luontovisualistin mekka, joten olisi voinut kuvata maisemia, Aransaarten neuleita, kalastajia, Connemaran poneja, puutarhoja…
Hannan kertomuksissa on maanläheistä multaa ja juurevuutta, mutta myös tarujen saaren utua on tarttunut mukaan. Hanna ei kaihda kertomasta, että Irlannissa mikään ei ole yksiselitteistä tai yksinkertaisesti toimi. Kaikki kuitenkin järjestyy, sitten kun on pakko. Hän paljastaa myös, että Crossmolinan pikkukaupungissa ei vuonna 2007 ollut yhtään sateetonta päivää ja että Irlannissa melkein aina sataa tai on sumuista. Irlanti on kuitenkin yksi maailman parhaimmista paikoista pitää puutarhaa ja ehdottomasti paras puiden kasvua ajatellen. Utua tulee esille kertomuksissa Muinaisten mailla, Puuttoman maan puut, Kaverukset, Hautajaiset ja Aamuisia ajatuksia.
Suosittelen Hannan kirjaa Irlanti-matkakuumeeseen, innokkaalle puutarhurille lahjaksi ja myös jokaiselle kohta vapaavuosille jäävälle, sillä mikä olisikaan eläkepäivinä kiinnostavampaa kuin asua kylmän Atlantin rannalla, vaeltaa Connemaran nummilla ponilaumojen ravatessa sivuitse, astua aitoon irkkupubiin ja kuunnella vanhaa jazzia tai kelttimusiikkia. Ja nyt vaikka on kevät, sallittaneen tunnelmapala Irlannin syksyä ja kuvitelkaa itsenne näihin virkkeisiin:
”Irlannissa syksy ei saavu hetkessä vaan hivuttautuu pikku hiljaa. Tähtikirkkaita iltoja seuraavat utuiset aurinkopäiviksi kirkastuvat aamut, metsän lehtikuuset alkavat yksi toisensa jälkeen värjäytyä kultaisiksi ja yhtäkkiä vain tietää: on syksy. On aika tuumia tulevan talven töitä, kerätä piiraaseen pensaspöheikössä kypsyneet karhunvatukat ja istua illalla takkatulen ääreen juomaan tuoksuvaa kardemummateetä hyvää kirjaa lukien”
Ainakaan minua ei edes täydellinen irlantilainen aamiainen kauhistuttavine ihravanukkaineen, the full Irish breakfast, pelasta Irlanti-kuumeelta!