Tajusin vasta tänään, että ensi viikolla on jo joulu, tuo vuodenaikajuhlista suloisin! Nyt bloggaan siis kirjajoululahjavinkkini vaikka vasta eilen listasin Vuoden 2015 parhaat kirjat Leena Lumissa. Nämä listat eivät ole ihan yksi yhteen ja kerron nyt sitten mitä olen oikeasti käärinyt paketteihin, mutta en aio kertoa kenelle, voin vain antaa aavistaa, kenelle minä antaisin...;) Päivä meni kaupoilla ja ensi viikolla taas. Saamme nuoremme koirineen meille melkein viideksi päiväksi, joten aattona juhlistamme yhdessä 30-vuotishääpäiväämme. Kirja on aina ollut minulle paras joululahja ja tulee olemaankin! Annan myös kirjalahjoja tarkoin harkiten kuka on saaja. Koska saan arvostelukappaleita, on helppo antaa monia kirjoja lahjaksi, mutta siitäkin huolimatta, myös usein ostan jonkun kirjan, josta en itse raaski luopua. Kirjan hinta Suomessa voisi olla edullisempi,jollon se olisi minusta sekä kustantajien, kuluttajien että kirjailijoiden etu. Uutta kirjaa kaikki eivät pysty ostamaan ja koska nyt kirjan myyntikaari on niin lyhyt, kaikki eivät saa haluamaansa kirjaa ainakaan ostettua. Luojalle kiitos on kirjastot, joissa itsekin käyn! Lisäksi on erilaisia kirjatoreja, joista hyvinkin uuden kirjan voi löytää vaikka kymmenellä eurolla jo puoli vuotta kirjan tultua myyntiin. Ketä tämä palvelee: Minusta ei ketään, mutta näillä nyt mennään. Jouluaatto on viikon päästä ja tarjoan listan, josta voit saada vinkkejä eli näitä meiltä on lähtenyt tai löytyy jouluna kuusen alta:
Monen ikäisille lapsille Typy ja topakka tonttu
Avojaloin - 20 tositarinaa Karjalan kannakselta karjalaiset juuret omaaville tai muuten Karjalan historiasta kiinnotuneelle
Kuka heilutti pesäpuuta hänelle, jota kiinnostaa lukea erään pariskunnan unelmista, pettymyksistä, osattomaksi jäämisestä sekä siitä, miten tämä yhteiskunta toimii tai on toimimatta.
Runon viemälle Leonardo sai siivet!
Mustat valkeat valheet ystävälle, joka haluaa, että kirja sekä viihdyttää että tarjoaa painavaa sanottavaa.
Sopimus krantulle lukijalle, jonka maun tunnet.
Kaivos on paras kotimainen dekkari ikinä! En tiedä, miten Tuomainen sen tekee, mutta koin suuria tunteita ja...
Viimeinen juna Moskovaan historiasta ja juutalaisuudeta kinnostuneille. Kirja on kiitos Nybergin tyylin kuin timantti!
Ei talvikunnossapitoa oivaltavan runouden viemille. Kirja sai minut kyyneliin...
Suuren lukuromaanin arvostajille Kaikki se valo jota emme näe
Kaukana jossain onnenmaa hänelle jota kiinnostavat kohtaamattomuus ja ihmisten sokeus nähdä läheistensä ja omat tarpeensa.
Suomen myyttiset linnut kaikille! Hyvä yhteinen perhelahja.
Voidaan kutsua ulkopuolelle lain hänelle, joka haluaa tietää Suomen historian vähemmän tunnetusta aiheesta.
Oneiron vaativalle lukijalle. Tällä kirjalla halusin ilahduttaa satoja, sillä kuulin, että omassa maailmankuulussa kirjastossani on vain yksi Oneiron. Määrärahoja on leikattu ja kirjaa jonotti jo viikko sitten toista sataa ihmistä, joten...Ostan omaksi sitten myöhemmin alesta. Jo kirjan kansi saa minut muualle...sinne.
Hyvän dekkarin ystävälle Peter Jamesin paras koko Roy Grace -sarjassa eli Kuolema merkitsee omansa
Kaikille intohimoisesti lintuja talven yli auttaville, innokkaille syöttäjille kiinostava ja perinpohjainen tietoteos Lintulaudan elämää. Opas talvisten pihalintujen tarkkailuun, jolle löysin täsmäkohteen!
Kun pimeys peittää maan hänelle joka haluaa, että dekkari on muutakin kuin jännitystä eli tämä kirja sisältää mustaa lukua naapurimaamme Ruotsin lähihistoriasta.
Mieli ja maisema. Kirjailijoiden työhuoneita nykykirjailijoiden elämästä kiinnostuneille. Taas onnistuin kyynelehtimään...
Ehkä rakkaus oli totta hänelle, jolle haluat antaa niin ihanan kirjan, että et itsekään tiedä, miksi se on sitä: Ihana!
Kapina ja kaipuu. Kultaiset tyttökirjaklassikot kaikenikäisille tyttökirjalukijoille
Armas aika. Intohimona joulu kaikille, jotka pitävät joulua viidentenä vuodenaikana tai ainakin vuodenaikajuhlista lumoavimpana.
Lumimies halusi muistuttaa viime vuonna ilmestyneestä Näkemiin taivaassa, jonka voi hyvinkin löytää jostain kirjatorilta sekä kirjasta, joka ei jätä meitä rauhaan eli Hyviä ihmisiä. Baramin teos jää meille, joten ei sitä mihinkään kääritä ja tästä listasta en voi Joulusalaisuuden takia paljastaa, mitkä jäävät joulukuusemme alle, mutta Armas aika jää minulle, intohimoiselle jouluihmiselle. Mikä on yhtä ihana ottaa esiin jo marraskuun lopulla kuin jouluun viettelevä Joulukirja.
Kävin tänään koko päivän kaupungilla ryntäilyn jälkeen kirjastossa. Otin kuten joka joulukuu tähän aikaan kirjan Talvipäivänseisaus. Tästä Rosamunde Pilcherin kirjasta alkaa hidastettu joulunaika. Kirja keinuttaa minut suloiselle aaltopituudelle, jonka luettuani onkin kai sitten jo: Oi Jouluyö!
"Vaikka mitä tapahtuisi, on yksi, joka pysyy. Valtakunnat voivat romahtaa, joet voivat muuttaa virtaussuuntaansa, ja miehet voivat jättää, mutta tarinat eivät koskaan kuole. Joulu on tarinoiden aikaa. Onko parempaa lahjaa kuin kirja, joka kertoo joulun tarinan?"
- Ulla Janhonen -
rakkaudesta kirjaan ja jouluun
Leena Lumi
Näytetään osuvuuden mukaan lajitellut viestit haulle kaivos. Lajittele päivämäärän mukaan Näytä kaikki viestit
Näytetään osuvuuden mukaan lajitellut viestit haulle kaivos. Lajittele päivämäärän mukaan Näytä kaikki viestit
torstai 17. joulukuuta 2015
sunnuntai 9. lokakuuta 2016
Antti Tuomainen: Mies joka kuoli
Putoaminen tapahtuu sisälläni, kuin jokin, joka minussa on,
repeäisi irti ja valahtaisi kylmään syöksyyn. Sitä kestää joitakin sekunteja.
Sitten se päättyy – ja istun tuolilla lääkäriä vastapäätä ja on tiistai ja minä
olen kohta matkalla töihin. Olen lukenut kuinka ihmiset toimivat järkevästi
tulipaloissa tai sen jälkeen kun heitä on ammuttu eivätkä he mene paniikkiin
vaikka vuotavat verta kuin ämpäristä. Istun ja katson lääkäriä silmiin ja olen
kuin odottaisin bussia.
Antti Tuomaisen jännitysromaanin Mies joka kuoli (Like 2016)
päähenkilö sieniyrittäjä Jaakko Kaunismaa on saanut juuri kuulla lääkäriltään
kuolevansa hyvin lyhyen, mutta epämääräisen ajan kuluttua. Hänellä on vakava
myrkytystila ja monenlaisia rankkoja oireita. Hänellä voi olla aikaa viikkoja
tai vain päiviä. Väistämättä Jaakko alkaa miettiä sairautensa aiheuttajaa. Kuilun reunalla näkö tarkentuu havaitsemaan paljon sellaista mitä ei ole ennen
huomannutkaan. Nyt Jaakko katselee kaikkea hyvästelyn herkistämin aistein. Hän
tuntee miten kaikki jää ja jatkaa, kun hän on kuollut. Sade sataa, tuuli
tuulee, joku juo torilla pannukahvia ja sokerimunkki rapisee toisen suussa, metrilakut
kuivuvat toriteltoissa ja vanhat miehet polkupyörineen...
Päivä nousee, päivä laskee. Elämä on yksi päivä.
Tässä kohtaa tietysti pitäisi alkaa järjestellä niitä
asioita, joita vielä ehtii tai tehdä jotain mitä on aina kaivannut tehdä. Niin
olisi varmaan tehnyt Jaakko Kaunismaakin elleivät hänen hartaudellista oloaan
olisi ravisteltu sekä Taina –vaimon että kilpailevan sieniyrittäjän taholta. Myös
ympärillä hiipparoivat japanilaiset kiihdyttävät Jaakon suorastaan
matsutakelaiseen raivoon ja voimantuntoon, jonka ei mitenkään pitäisi olla
hänen tilassaan mahdollista. Osansa uudesta Jaakosta saa myös hoitava lääkäri,
jolle Jaakko toivorikkaana vielä kiikuttaa virtsanäytteitään, että ’jos joku
pelastus kuitenkin’. Helle syleilee pikkukaupunkia, mutta lääkäri saa hyvästellä
lomarauhansa eikä hän delegoi Jaakon tapausta sijaiselleen.
Mies joka kuoli on vasta toinen Antti Tuomaiselta lukemani
teos, mutta olin jo Kaivosta lukiessani varma, että Tuomainen ei toista
itseään. Olin myös varma, ettei kirjailijamme erityiskykyä
tehdä dekkarista enemmän, kuljettaa jännityksen vierellä vaikka
avioliittotarinaa tai saada jännitys maistumaan ensilumelta ja tähtitaivaalta, katoa tuntemattomaan. Kaivos oli tätä kaikkea sekä sai minut ymmärtämään pahaa Emiliä...Mies joka kuoli on vähemmän luminen, vähemmän haikea. Se on enemmän mustaa huumoria, jossa
suorastaan makaaberit toimintajaksot toivat elävästi mieleeni Nick Caven Bunny Munron kuoleman. Nick vain on hillittömämpi ja taustalla soi Kylie Minoguen Spinning Around. Antti on
charmöörimpi ja lukija kuulee Bob Marleyn Is This Love. Ach, mikä siinä onkaan,
että tuon charmööri sanan tilalle ihan väkisin yritti tulla eräs toinen
sana...en kerro, en kerro!
Kirjabloggaajana olen järkyttynyt, että löysin Tuomaisen
vasta Kaivoksen myötä, sillä Antti Tuomaista luetaan jo 28 maassa! Koska aion
tänäkin vuonna pitää jättipitkän blogiloman joulun aikaan, luen silloin Tuomaiselta vaikka Synkkä niin kuin sydämeni. Antti Tuomainen on runollinen
jännityskirjailija ja minä pidän sekä runosta, jännityksestä että synkkyydestä!
Kirjailija minun makuuni♥
No, miten on Jaakon laita? Onko hän myrkytyksen uhri, vai
syönyt itse jotain myrkysientä? Yrittääkö joku myrkyttää häntä? Mihin
matsukelainen raivo kuljettaa? Et ikinä arvaa!
Tilaan ensin pallon rommirusinaa, sitten toisen pallon
lakritsibanaania, ja juuri kun hän on ojentamassa tötteröä minulle, tilaan
vielä kolmannen pallon, vanhan ajan vaniljaa. Tyttö painaa pallot tiiviimmin
toistensa päälle ja ojentaa liki puolimetrisen jäätelön minulle.
Jäätelö kädessä istun kiviaidalle. Nuolen pieniä sulavia
puroja, joita jäätelötornin kyljissä valuu. En tunne oikein mitään. Olen tässä
missä olen. Mieleeni tulee, että näin on itse asiassa aina ollut. En vain ole
ymmärtänyt sitä.
Tästä eteenpäin kaikki on pian.
*****
Dekkarit Leena Lumissa
*****
Tästä kirjasta ovat lisäkseni kirjoittaneet ainakin Kaisa Reetta Krista/Lukutoukan kultturiblogi ja Kirsin kirjanurkka
*****
Tästä kirjasta ovat lisäkseni kirjoittaneet ainakin Kaisa Reetta Krista/Lukutoukan kultturiblogi ja Kirsin kirjanurkka
perjantai 9. helmikuuta 2018
Joku on siirtänyt meren paikkaa minussa, eikä se ole lasku- eikä nousuvesi
Siri Hustvedt on sanonut, että 'parhaatkin kirjat unohtuvat, kun niiden kannet ovat sulkeutuneet.' Varmaan usein näin käykin, mutta itse uskon, että kirjat jäävät elämään elämäänsä sisällemme tavalla tai toisella. Minulla kirjoista parhaat elävät tarinoina, mutta myös niissä olevina sitaatteina. Eilen keräsin eräitä helmiä tähän Pekka Mäkisen Luvian Laitakarissa ottaman kuutamokuvan alle.
Kuiskin niin kuin linnut sinulle lukemassani tarinassa, toistoja huoneessa, johon minut veit.
Aion ottaa kuun, lainaan ja varkain ja jotta suuri muuttuisi pieneksi. Pikkuruisin kuu, ohut ja heikko talvisen pilven takana on valitsemani näkymä.
Paul Auster Talvipäiväkirja
Meidän on varottava pinnanalaisia virtoja. Ne voivat johtaa harhaan ja saada uskomaan, että ne olivat todellista elämää, ja niin voi jatkua, kunnes jonain aamuna löytää oman ruumiinsa rannalta.
Aksel Sandemose Kadonnut on vain unta
Koska kirjailijat kokevat kaiken muita intensiivisemmin, heidän on kiusattava itseäänkin muita enemmän. Heillä on jatkuva itsekorostuksen tarve. Tämä on ymmärrettävää, mutta on ihmeellistä, että edes maailmanlaajuinen menestys ei vähennä mitenkään tuota tarvetta.
Marcel Reich-Ranicki Eurooppalainen
Joku on siirtänyt meren paikkaa minussa, eikä se ole lasku- eikä nousuvesi.
Heidi Köngäs Dora, Dora
Toivo paremmasta tai sen mahdollisuudesta oli väistämättä palannut ja olin kauhuissani. Olin saanut jotain menetettävää.
Sami Hilvo Pyhä peto
Yön virta.
Iäisyyksiin loputon.
Ja minä sen silmä. Avoin
Joyce Carol Oates Blondi
Vuodet. Me joko katoamme niihin mitään käsittämättä tai me otamme ne vastaan kuin lahjan. Jotakin sellaista.
Antti Tuomainen Kaivos
Kuka kaipaa lempeää kevättä? Mieluummin minä otan milloin tahansa Idahon loskakelin, jossa minä ja Kentshereve laskemme liejussa mäkiä litistetyn pahvilaatikon päällä. Tai syreenipensaiden hillittömän hekuman, talven yli selvinneet hyasintit. Polttelin siinä terassilla ja metallinen tuoli painoi reisiini kylmät viirut. Kaipasin rakkautta, kuiskuttelua kirkkaana talvi-iltana.
Lucia Berlin Siivoojan käsikirja ja muita kertomuksia
Mielikuvitus antaa meille mahdollisuuden kuvitella millaisia haluamme olla ja huumori auttaa meitä kestämään sen, mitä olemme.
- Sassu Saarinen -
Onko elämässä mitään tärkeämpää kuin inhimillisyys, se että kohtelemme muita ihmisiä ja eläimiä kuten haluamme meitä kohdeltavan.
Pirkko Soininen Ellen
olla jokainen eli sulkea sisäänsä kaikki muut jotta voisi olla täydellisemmin oma itsensä
Paul Auster Talvipäiväkirja
Pyhä elokuvallinen kolminaisuus syntyy kauneudesta, toivosta ja tuskasta. Kauniilla tarinalla on kaunis alku ja kaunis loppu. Siinä missä alun tekee kauniiksi onnen kangastus, loppu ammentaa kauneutensa tuskasta.
Pasi Ilmari Jääskeläinen Harjukaupungin salakäytävät
Alicia ei ollut niin onnellinen kuin hän olisi ansainnut.
Carol Shields Ellei
Tästä se alkaa, pitkä prosessi, jonka kuluessa ihminen vähitellen muuttuu lapsensa lapseksi. Lopulta saa sitten kuulla, että isä kuule, nyt lakkaat itkemästä tai lähdetään kotiin.
Ian McEwan Lauantai
Meillä on muistokirjoituksen suhteen vain yksi toive, eli suuren T.E.Lawrencen sanoin me "otimme ihmisen kohtalon omiin käsiimme ja kirjoitimme tahtomme tähdin taivaankanteen."
Sarah Waters Yövartio
Olen sanonut tämän ennenkin; minua kiinnostaa se, miten kykenemme tuntemaan ylemmyyttä toista ihmistä kohtaan, toista ihmisryhmää kohtaan. Sitä tapahtuu kaikkialla, kaiken aikaa. Minusta alhaisin piirre ihmisessä on tarve löytää joku jota nöyryyttää.
Elizabeth Strout Nimeni on Lucy Barton
Piirrä selkääni joki ja hukuta minut siihen. Olen sumusta syntyvä nainen, joka tuntee viehtymystä vahvaa kahvia ja englantilaista teatterimiestä kohtaan. Sisälläni metsä, joka rispaantuu sitä mukaa kuin valo, jokainen huokoseni ikkuna.
Pirkko Soininen Ellen
Suoraan sanottuna yhdessäkään hänen näkemässään ottelussa Eric ei ollut pannut itseään likoon yhtä äärimmäisellä tavalla kuin yrittäessään peitota oman vaimonsa heidän hääpäivänään.
Lionel Shriver Kaksoisvirhe
"Kyyhkyset kujersivat", Sara jatkoi. "Kaksi kujerrusta kuuluu. Kaksi kujerrusta kai...ja sitten siipi pimensi kaiken ja Kitty astui sisään tähtiin pukeutuneena..."
Virginia Woolf Vuodet
Rakkaus on älyllinen tapaaminen sen kanssa, jota kohtaan veresi kiehuu.
Aksel Sandemose Kadonnut on vain unta
Jos ihminen ei koskaan ole maistanut auringon lämmittämiä metsämansikoita, hän ei voi tietää, mitä ne ovat.
Karin Ehrnrooth Vinoon varttunut tyttö
Hän oli tavalla tai toisella suhtautunut intohimoisesti elämänsä jokaiseen hetkeen ja kenties varauksettomimmin juuri silloin kun ei ollut tiennyt tekevänsä niin. Se oli intohimoa, mutta ei hengen eikä lihan vaan voimaa, joka käsitti ne molemmat kuin ne olisivat olleet yhtä rakkauden materiaa, ainetta, josta rakkaus muodostuu. Tuo intohimo sanoi naiselle tai runolle mutkattomasti: Katso! Minä elän.
John Williams Stoner
"Uskon, että hauskimmat ja suloisimmat päivät eivät ole niitä, jolloin tapahtuu jotain erikoisen ihanaa tai jännittävää. Ne ovat niitä, jotka tuovat mukanaan yksinkertaisia, pieniä iloja seuraten toisiaan kevyesti kuin helmet helminauhassa."
- L.M.Montgomery -
Anna ystävämme
Lumi: pimeän maan ainoa valo.
Bo Carpelan (suom. Caj Westerberg)
"Vaalin joulua hartaasti sydämessäni – ja yritän säilyttää tuon tunteen koko vuoden."
- Charles Dickens
- Sassu Saarinen - (päivänä jona sanoin ikuiset hyvästit Viipuri -unelmilleni)
Seuranaan vain Pienet proosarunot, josta post it –lapulla merkitty Charles Baudelairen Matkaan kutsu -runo:
Sinähän tunnet tämän kuumetaudin joka valtaa meidät kylmässä puutteenalaisuudessa: tämän kaipuun tuntemattomaan maahan, tämän uteliaisuuden ahdistuksen? Jossakin on seutu, joka muistuttaa sinua, jossa kaikki on kaunista, rikasta, tyyntä ja kunniallista, jonne mielikuvitus on rakentanut ja koristanut länsimaisen Kiinan, jossa elämä on kevyttä hengittää, jossa onni on aviossa hiljaisuuden kanssa. Sinne on mentävä elämään, sinne on mentävä kuolemaan!
(suom. Väinö Kirstinä ja Eila Kostamo)
Delphine de Vigan Yötä ei voi vastustaa
Astelen portaat alas hitaasti ja toivon, että joku odottaisi minua alhaalla ja jakaisi tämän pakahduttavan riemun. Näen itseni äkkiä ulkopuolelta niin kuin katsoisin kuvajaistani. Olen tyttö joka vielä omistaisi kaupungin. Olen tyttö, jonka leninki on teetetty öiden silkistä. Olen tyttö, joka astuu palatsin jokaiseen saliin ilman että mikään osuu häneen.
Venla Hiidensalo Suruttomat
Alicia ei ollut niin onnellinen kuin hän olisi ansainnut.
Carol Shields Ellei
Tästä se alkaa, pitkä prosessi, jonka kuluessa ihminen vähitellen muuttuu lapsensa lapseksi. Lopulta saa sitten kuulla, että isä kuule, nyt lakkaat itkemästä tai lähdetään kotiin.
Ian McEwan Lauantai
Meillä on muistokirjoituksen suhteen vain yksi toive, eli suuren T.E.Lawrencen sanoin me "otimme ihmisen kohtalon omiin käsiimme ja kirjoitimme tahtomme tähdin taivaankanteen."
Sarah Waters Yövartio
Olen sanonut tämän ennenkin; minua kiinnostaa se, miten kykenemme tuntemaan ylemmyyttä toista ihmistä kohtaan, toista ihmisryhmää kohtaan. Sitä tapahtuu kaikkialla, kaiken aikaa. Minusta alhaisin piirre ihmisessä on tarve löytää joku jota nöyryyttää.
Elizabeth Strout Nimeni on Lucy Barton
Piirrä selkääni joki ja hukuta minut siihen. Olen sumusta syntyvä nainen, joka tuntee viehtymystä vahvaa kahvia ja englantilaista teatterimiestä kohtaan. Sisälläni metsä, joka rispaantuu sitä mukaa kuin valo, jokainen huokoseni ikkuna.
Pirkko Soininen Ellen
Suoraan sanottuna yhdessäkään hänen näkemässään ottelussa Eric ei ollut pannut itseään likoon yhtä äärimmäisellä tavalla kuin yrittäessään peitota oman vaimonsa heidän hääpäivänään.
Lionel Shriver Kaksoisvirhe
Virginia Woolf Vuodet
Rakkaus on älyllinen tapaaminen sen kanssa, jota kohtaan veresi kiehuu.
Aksel Sandemose Kadonnut on vain unta
Jos ihminen ei koskaan ole maistanut auringon lämmittämiä metsämansikoita, hän ei voi tietää, mitä ne ovat.
Karin Ehrnrooth Vinoon varttunut tyttö
Hän oli tavalla tai toisella suhtautunut intohimoisesti elämänsä jokaiseen hetkeen ja kenties varauksettomimmin juuri silloin kun ei ollut tiennyt tekevänsä niin. Se oli intohimoa, mutta ei hengen eikä lihan vaan voimaa, joka käsitti ne molemmat kuin ne olisivat olleet yhtä rakkauden materiaa, ainetta, josta rakkaus muodostuu. Tuo intohimo sanoi naiselle tai runolle mutkattomasti: Katso! Minä elän.
John Williams Stoner
”Kyyhkyset kujersivat!, Sara jatkoi. ”Kaksi kujerrusta kuuluu. Kaksi kujerrusta kai...ja sitten siipi pimensi kaiken ja Kitty astui sisään tähtiin pukeutuneena..."
- Susan Sellers - Vanessa ja Virginia
Läheisemme ovat vaikeita vain niin kauan kuin he ovat luonamme. Kuolleiden kanssa tulemme loistavasti juttuun. Parhaat keskustelut käydään muutenkin aina niiden kanssa, jotka eivät ole paikalla.
Pasi Ilmari Jääskeläinen Väärän kissan päivä
Olen aina uskonut, että parhaat kirjailijat nousevat ennemmin tai myöhemmin pintaan kuin kerma, ja että heistä tulee juuri niin kuuluisia kuin pitääkin - heidän tuotannostaan puhutaan, sitä siteerataan, opetetaan, esitetään, filmataan, sävelletään ja kootaan antologioihin.
Lucia Berlin Siivoojan käsikirja 2
Florence oli tyytyväinen kun muisti punakantisen käsikirjan neuvon, että morsiamen oli täysin hyväksyttyä 'ohjata mies sisään'.
Ian McEwan Rannalla
...koska te kaksi olette aina jutelleet, se on teille jotenkin ominaista, ja kaikki nämä vuodet te olette eläneet pitkässä ja tauottomassa keskustelussa, joka alkoi kohtaamispäivänänne.
Paul Auster Talvipäiväkirja
pikkulinnut ja perhoset lentäisivät vapaina ja katselisivat täytettyjä julmia pikkupoikia ja perhostenkeräilijöitä lasilaatikoissa pitkien neulojen lävistäminä. Kaikki ylämäet olisivat täynnä kuolemanväsyneitä vetojuhtia, jotka istuisivat mukavasti kuskipukeilla ja palauttaisivat säälimättä jokaisen verisen piiskaniskun vanhoille tyranneilleen hevoskuskeille.
Bengt Jangfeldt Axel Munthe - tie Caprin huvilalle
Kaiken sairaan ympärille kuu kutoo verkkoaan, kunnes täysikuu tulee ja nostaa sen jonain kauniina päivänä.
Edith Södergran Kaikkiin neljään tuuleen
Eihän kaikki voisi näyttää, tuntua samalta, jos isää ei enää olisi. Eikö joki tulvisi yli...
taivas repeäisi, virvatulet vilkuttaisi vastarannalla merkiksi ja valkokämmekät viipyisi äidin silmissä. Eikö...
lumipeite peittäisi hillasuot, keskiyön aurinko tippuisi nukkuvaan jokeen sihahtaen, savu nousisi sammaleista ja ruosteiset revontulet repisi yötöntä yötä.
Johanna Laitila Lilium regale
Ensimmäinen lause toi tullessaan toivon. Vain toivon tähden voin kirjoittaa, en vihan tai pelon. Kun on kirjoittamalla kokenut kirkkauden ja nähnyt mustasta ajasta erottuvan valon, ei voi unohtaa sanojen voimaa.
Riitta Jalonen Kirkkaus
Maailma pyörii radallaan. Millään ei ole niin kamalasti väliä. Siis oikeasti väliä. Mutta joskus, ihan lyhyen hetken, saa kokea armon, saa uskoa että elämällä sittenkin on väliä, ja tosi paljon.
Lucia Berlin Siivoojan käsikirja ja muita kertomuksia
Lumi poistaa yön pelon ja päivän kaipuun. Se pyyhkii yksityiskohdat, riisuu kasvot piirteistään viiva kerrallaan ja jättää jälkeensä vain valtimon joka sykkii:
HS.
Mila Teräs Jäljet
Lapsuusmuistot olivat simpukankuoria aikuisuuden syksyisellä merellä.
Pasi Ilmari Jääskeläinen Väärän kissan päivä
Elämä on lyhyt ajanjakso jonka aikana olemme hengissä.
Philip Roth Amerikkalainen pastoraali

Vuodenajat siirtelevät ajatuksiamme, mutta aina niihin mahtuu tähtiä.
Leena Lumi
Olet valoa. Sinä vain olet. Olet aina ollut.
Sadie Jones Kotiinpaluu
Ei ole välttämätöntä rukoilla; voi katsoa tähtiä ja tuntea halua vajota maahan sanattomaan palvontaan.
Edith Södergran Kaikkiin neljään tuuleen
Minne perhoset pakenevat sateella? Minne päätyvät vanhenevat hipit? He muuttuvat nuhjuisemmiksi, karkeammiksi, totisemmiksi, tai naurettavimmiksi niin kuin Savaget, he näyttävät entintä hupsuimmilta helyissään ja pitkissä kutreissaan, he puhuvat epätoivoisen kunnioittavasti asiastaan, esiintyvät lähes kimeä-äänisen suvaitsevaisina ja oikeamielisinä...
Carol Shields Kivipäiväkirjat
Kerro se tarina, kokoa tapahtumat yhteen, kertaa niitä. Sillä lailla ne pysyvät hengissä. Muuten kudos rispaantuu langoiksi, jotka linnut poimivat pesäntekotarpeiksi. Toista, tai tarina hajoaa, eikä miehet kuninkaan, ei kuninkaamme ratsutkaan...Toista, ja pitele palasia varovasti, muuten tapahtumat leviävät kuin marmorikuulat puulattialle.
Ann-Marie MacDonald Linnuntietä
Viivy, odota, näe näkevin silmin tähtien puhkeaminen, tähtihuimaus.
Bo Carpelan (suom. Caj Westerberg)
Iiris on silmän värikalvo. Iiris on kurjenmiekka. Minä olen ne molemmat.
Heidi Köngäs Vieras mies

Armon yössä vaikuttaa sen uskomaton, yhtä aikaa kaunis ja rujo kuvaus ihmisyydestä ja inhimillisyydestä kaikessa laajuudessaan ja moniulotteisuudessaan. (Lukijani Hannele Puhtimäen kommentti)
Ann-Marie MacDonald Armon yö
Milloin on aamu? Onko silloin aamu, kun ruohossa näkyy kastetta? Silloin kun lehti tömähtää rappusille? Silloin kun ikkunasta näkyvä vaisu valo hukuttaa lukulampun valon? Sammuta se. Päiväpeitto on yhä...Ne henget ja virtaukset, jotka kaikkea liikuttavat, jättävät huoneen ja kaiken mitä siellä on kuin...Maa vaatii huonetta omakseen. Milloin on aamu?
Ann-Marie MacDonald Linnuntietä
Lähitalojen päälle satoi lunta, ja heti saivat talot ja niiden pienet aidatut pihat pehmeän, valkoisen karvapeitteen, jota siihen aikaan sanottiin myös lumisorbetiksi. Hän kahmaisi sitä kourallisen huoneensa ikkunalaudalta ja piti sitä otsallaan niin pitkään kuin sielu sieti. Se oli koe. Rohkeuskoe. Kuutamo oli kylmä ja kirkas.
Carol Shields Kivipäiväkirjat
Pitkissä öissä ja lyhyissä päivissä on jotain rakastettavaa - jotain mitä ihminen jopa tarvitsee.
Susan Fletcher Meriharakat
Milloin on aamu? Onko silloin aamu, kun ruohossa näkyy kastetta? Silloin kun lehti tömähtää rappusille? Silloin kun ikkunasta näkyvä vaisu valo hukuttaa lukulampun valon? Sammuta se. Päiväpeitto on yhä...Ne henget ja virtaukset, jotka kaikkea liikuttavat, jättävät huoneen ja kaiken mitä siellä on kuin...Maa vaatii huonetta omakseen. Milloin on aamu?
Ann-Marie MacDonald Linnuntietä
Lähitalojen päälle satoi lunta, ja heti saivat talot ja niiden pienet aidatut pihat pehmeän, valkoisen karvapeitteen, jota siihen aikaan sanottiin myös lumisorbetiksi. Hän kahmaisi sitä kourallisen huoneensa ikkunalaudalta ja piti sitä otsallaan niin pitkään kuin sielu sieti. Se oli koe. Rohkeuskoe. Kuutamo oli kylmä ja kirkas.
Carol Shields Kivipäiväkirjat
Pitkissä öissä ja lyhyissä päivissä on jotain rakastettavaa - jotain mitä ihminen jopa tarvitsee.
Susan Fletcher Meriharakat
"Uskon, että hauskimmat ja suloisimmat päivät eivät ole niitä, jolloin tapahtuu jotain erikoisen ihanaa tai jännittävää. Ne ovat niitä, jotka tuovat mukanaan yksinkertaisia, pieniä iloja seuraten toisiaan kevyesti kuin helmet helminauhassa."
- L.M.Montgomery -
Anna ystävämme
Elämä ei ole nollasummapeliä. Se ei ole meille mitään velkaa, ja asiat menevät niin kuin menevät. Toisinaan oikeudenmukaisesti, niin että kai käy järkeen, toisinaan niin epäoikeudenmukaisesti, että asetamme kaiken kyseenalaiseksi. Riisuin kohtalolta naamion ja ja löysin sen alta vain sattuman.
- Benedict Wells -
Ainoa järkevä elämän mielekkyyttä ylläpitävä vaihtoehto on se, ettemme tiedä tulevista liikoja. Tässä valossa ihmisten loputtomat ponnistelut kaiken hallitsemiseksi osoittautuvat turhaksi. Kaikkitietävyys ja tilanteiden sekä tapahtumien täydellinen hallinta olisivat ihmiskunnan kannalta katastrofaalisen tuhoisia, ne johtaisivat kaaokseen. Ajattele, kuinka moraalille, periaatteille ja suunnitelmille kävisi, jos tietäisimme tarkan kuolinpäivämme tai saisimme kuulla elävämme ikuisesti. Samasta syystä kuolema kuuluu ilman muuta asiaan...Meidät on luotu kulkemaan salaisuuksien polkua jatkuvassa epätietoisuudessa, koska nimenomaan tietämättömyydessä piilee kaikkein suurin lahja.
- Max Manner -
Aavesärky
Lokakuu on silmänräpäys. Omenat, jotka hetki sitten saivat puun oksat notkumaan, ovat poissa, ja puun lehdet kellertyvät ja ohentuvat. Pakkanen on purrut miljoonat puut heleiksi kautta maan. Ne, jotka eivät ole ikivihreitä, ovat yhdistelmä kauneutta ja sameutta, lehdet punaista oranssia kultaa, sitten ruskeaa ja varisevaa.
- Ali Smith -
torstai 19. syyskuuta 2019
Tatu Kokko: Kävelevien patsaiden kaupunki
Nojaan pesualtaaseen, levitän jalkani ja työnnyn häntä
vasten. Olen valmis. Puren hampaani yhteen, jotta en huutaisi ääneen. Puuskutan
ilmaa nenän kautta sieraimet himosta höyryten, selkä notkolla, pakarat koholla,
polvet vavahdellen.
Liikun, liikun ja lopulta laukean.
Kirja lojuu syvällä altaassa. Pitelen kiinni altaan
reunoista. Tärisen kiihkosta. Huuliltani valuva sylki imeytyy kirjan sivujen
läpi.
Niin ei saisi tehdä. Että turmelee kirjoja.
Tuhma tyttö
Tatu Kokon teos Kävelevien patsaiden kaupunki (Icasos 2019)
avaa uuden luvun koko nykysuomalaiseen kirjallisuuteen, etenkin mieskirjallisuuteen.
Ihan tarkoituksella erotan nyt nais- ja mieskirjallisuuden hetkeksi, sillä ken
tulta tilaa, hän tulta saa. Minä en tilannut tätä kirjaa. Olen ylibuukattu.
Kieltäydyin kauniisti ja kohteliaasti etenkin kun kirjassa oli esillä Minna
Canth, joka ei ole idolini edelläkävijänä. Minun vaikuttajanaiseni ovat Harriet
Beecher-Stowe, Angela Davis, Sylvia Plath, Virginia Woolf, Camille Claudel,
Rosa Parks, Simone de Beauvoir, Marguerite Duras, Anna Ahmatova, Sofi Oksanen,
Aila Meriluoto, Marilyn French, Jenni Haukio...Miksi sitten kirja tuli minulle ja
minä sitä täysin yllätettynä luin? Kirjailija Kokossa on Canthin aviomiestä
Ferdinandia: periksiantamattomuutta. Etenkin tilanteessa, jossa Minna oli vastannut Ferdinandin
kosintoihin kieltävästi, tämä tulee esiin loistavasti. Suluissa minun
sovelluksiani:
Hän oli taitava. Hän oli totisesti taitava sekoittaessaan
musteeseen sydänverensä. Hän murensi puolustustani kirje kirjeeltä. Kirje
kirjeeltä tulin epävarmemmaksi. Olisinko sittenkään kykenevä omistautumaan
opettajuudelle (Kävelevien patsaiden kaupungille), olisinko kykenevä
...uhraamaan elämäni täydellisesti pyhälle aatteelle (Canthille ja Kuopiolle),
kun sydämeni riuhtoi minua toiseen suuntaan (Plath ja Köngäs)?
Ajattelin pettymystä, joka kuumotti hänen kasvoillaan,
kyyneleitä (krokotiilinkyyneleitä), joita hän ei vuodattanut nähteni, mutta
joiden tiesin valuvan siellä jossakin pimeässä yössä.
Ja nyt olen matkalla Jyväskylään (Kuopioon).
Tulen luoksesi pakkasen puhaltamin siivin (tuittuisena).
Olen jättänyt vanhan elämäni taakseni (olen hylännyt
leponi).
Olen liikettä ja ajatuksia (etenkin ajatuksia).
Olen matka (olen yllätys).
Ja sinä olet sen määränpää.
Ei siinä ole mitään salaamista, että Tatu Kokko pyöritteli
minut sanoillaan pyörryksiin. Yleensä minä voitan tuollaiset keissit. Olin
aloittanut aivan toisen kirjan Tatun teoksen saapuessa. Kaiken lisäksi luin
Kokkoa ainoalla minilomallani aikoihin yöllä, sillä päivät olivat yhtä
haipakkaa länsirannikolla. Annoin kaikkeni Kävelevien patsaiden kaupungille ja
voi pyhä jysäys, mitä sainkaan! Onneksi emme olleet laivat, jotka ohittavat toisensa yössä: Kiitos lempeästä sitkeydestä, Tatu♥ Nyt ei sitten
fundeerata ja muurata takkaa, ei muurata takkaa ja katsella järvelle. Nyt
kerrotaan rohkeaa tarinaa kirjastonhoitaja Viljasta, joka tekee tutkimusta
Minna Canthista. Kirjastotyö tuo esiin monia kirjallisuuden helmiä, joista painotan nyt kolmea: Tolkien, Topelius ja Tolstoi. Kaikki on vaikeaa, sillä Viljalla on mielenterveysongelmia ja
hän joutuu käyttämään lääkkeitä, jotka syövät hänen luovuuttaan, uskallustaan,
eroottisuuttaan. Viime mainittu ei ole vähäistä, sillä siitä tulee tarinan yksi
suuri painoarvo. Vilja nimittäin onnistuu hämäämään aika ajoin siskoaan
Camillaa, joka vahtii lääkkeiden ottoa ja silloin alkaa tapahtua. Vedenvartija
on Viljan luomus, jonka avulla hän kykenee sulautumaan Minnaan, voi keskustella
Pronssinaisen kanssa, ihailla patsaiden kävelyä, tyydyttää itseään ja toivoa
omaa rakasta, edes toivoa. Hän tuntee olevansa ruma, jotenkin
epäkelpo. Hän on syrjästäkatsojan tarina, vaikka kantaakin hillitöntä
eroottista haluaan kuin Saharaan eksynyt janoaan. Hän on aistillisuuden
papitar, joka yllättäen kohtaa Suomessa asuvan intialaisen sikhin Kareem
Singhin. Tavallaan siitä aukeaa mahdollisuuksien tie, mutta mitään helppoa ei
ole luvassa.
Minna Canthin rooli kirjassa on hengittää Viljan kautta.
Minna on Viljan luomus, joka toisinaan neuvoo Viljaa, toisinaan on yhtä Viljan
kanssa. Mielestäni maagista realismia, joka on intohimoni!
Ihan uskomatonta, miten Tatu Kokko osaa mennä naisen
nahkoihin, naisen mieleen ja naisen aistillisuuteen. Siihenpä harvat tietämäni
mieskirjailijat luontevasti kykenevät. Mistä sellainen tulee? Tarkkailusta?
Omista kokemuksista naisten kanssa? Ei tällaista kirjoista opita...Ehkä Kokko
on sitten luonnonlahjakkuus naistenmiehenä! Naisten aistillisuuden tuntija?
Peto mieheksi, susi lammasten villoissa? Tämä on kuin tilaustyö, sillä olen
jaksanut jankuttaa, että enemmän erotiikkaa kehiin! Mistä muusta kannattaa
kirjoittaa kuin murhasta ja intohimosta! Kaiken lisäksi hän osaa käsitellä
synnytyksen jälkeistä masennusta, josta moni nainenkaan ei tiedä, miten vakavaa
se voi olla. Nainen, joka sen on kokenut ymmärtää seuraavalla kerralla varautua:
Sitä ei voi unohtaa. Lisäksi tulee kuin kermavaahtona sinne tänne lyyrisiä
vilahduksia. Keräsin niitä vihkoon, mutta jos ne tähän tuon, aamu koittaa ja
olen kirjoittanut uuden kirjan. Kokko haluaa selvästikin rikkoa perinteisiä
rajoja. Tatu kirjoittaa hypäten pimeään viis veisaten pikkukaupungin
kohahduksesta. Olen aina ihaillut uskaltajia, kuten vaikkapa Aila Meriluotoa.
Myöskin Sami Hilvon Pyhä peto järisytti maailmaani. Vakuutan Tatu Kokon tuulettavan
nyt täysillä. Saamme jotain uutta niiden aina samoina toistuvien
mieskirjailijoiden listaan, joiden teosten ilmestyessä muistan aina sadun Keisarin uudet
vaatteet. Hirveä pöhinä, vaikka ei mitään uutta tarinan tyylirintamalta. Pakko
muistaa myös Pasi Ilmari Jääskeläinen, yllättäjä joka ei toista itseään.
Joku minussa sanoo, että olen kohdannut savolaisen ihmeen.
Kävelevien patsaiden kaupunki tuoksuu tervalta, tulelta, savulta, eroottisilta
nesteltä, hieltä, testosteronilta, sairaalalta, vastapaistetulta
ruisleivältä...Näen Tatu Kokon ponkaisevan maailmankirjallisuuden tähtitaivaalle
pelkästään jo erinomaisella kielellään, mutta ennen kaikkea rohkeudellaan
kirjoittaa kuin olisi sukupuoleton, mutta silti uteliaisuutta herättävä charmööri.
Samassa paketissa vaara ja suojelus!
Menen kirjojen luo. Hamuan vapisevin käsin pinoa. Tartun
lapsuuteni ensirakkauteen. Sen sivuilla opin ensimmäistä kertaa näkemään
kirjaimet sanoina, kuulemaan virkkeet puheena. Lohtukirja, jossa nyytin yksinäisyys,
matkalaukku, näyt, synkkä metsä ja mörön ahdistama tuittu muodostavat
jännittävän, pelottavan, mutta ennen kaikkea ihanan vapauttavan tarinan.
*****
Omistan tämän tekstin miehelleni Reimalle: Ensimmmäinen hänen minulta saamansa kirja oli Kuka lohduttaisi nyytiä♥ t. Tuittu
*****
Kirjan upea kansi T.P. Kekäläinen
*****
Tästä kirjasta ovat lisäkseni kirjoittaneet ainakin Tuijata. Kulttuuripohdintoja Tuulevin lukublogi Hemulin kirjahylly Kirjojen kuisketta Kulttuuri kukoistaa ja Kirjakaapin kummitus

PS. Haluan painottaa, että Suomessa on nytkin monia kiinnostavia mieskirjailijoita (naiskirjailijoiden kohdalla tätä ei tarvitse edes miettiä, sillä niin huikeaksi se on virinnyt). Viikko sitten jopa lähetin viestin Ben Kallandille, että 'onko kirjaa tulossa?' Tommi Kinnusen tuotanto! Johan Bargumin Syyspurjehdus ja Syyskesä. Antti Tuomaisen Kaivos on minulle paras suomalainen dekkari ja suosittelen tutustumaan Tapani Heinosen tuotannosta vaikkapa Kuka heilutti pesäpuuta ja Satakieli lauloi Fellmanin pellolla, jossa traagisia tapahtumia Längelmäellä, järven jäällä, just samalla järvellä, jossa äitini sota-aikana hiihti tätinsä luo kylään. Hän pelkäsi niin, että sai saattajan takaisin. Luen maailmankirjallisuutta ja Suomen parhaat kirjat kuuluvat sinne mukaan. Tässä mieskirjailijasuosikkini tähän mennessä: http://leenalumi.blogspot.com/2011/06/melkein-sata-mieskirjailijaani-haaste.html
maanantai 6. marraskuuta 2017
Isänpäivän kirjavinkkejä!
Vielä olisi muutama marja tuurenpihlajassa...Oli niin lämmintä, että aloitin haravoinnit uudestaan ja huomasin monissa kasveissa jo ensi kevään lupauksia. Pyhäinpäivän vietimme länsirannikolla tapaamassa äitiä, siskoa ja lapsuudenystävääni. Kävin myös isän haudalla. Luvian hautuumaalla on aivan oma erityinen tunnelmansa, jota en koe missään muualla...Seuraava viikonloppu onkin isänpäivä, joten tarjoilen muutamia kirjavinkkejä:
Sain vähän vinkkiapua Lumimieheltä, joka kertoi mistä hän on erityisesti pitänyt. Täytyy myöntää, että neljä kovinta hänelle olivat Everstinna, Vielä tänään olemme elossa, Silmukka,
Vien sinut kotiin ja Diktaattorien naiset...eli melkein kaikki:) Meille molemmille syksyn yllättäjä oli Emmanuelle Pirotten Vielä tänään olemme elossa. Jos näistä ei läydy mieleistä, voi
isää hemmotella Mauri Leivon upealla Kylän linnut -teoksella.
Jännitystä kaipaavalle isälle maistuu ehkä myös Mattias Edvardssonin Melkein tosi tarina, joka ei ole ihan tavallinen tarina....
Antti Tuomaisen Kaivos voi löytyä ehkä jo hyvinkin edullisesti. Lumimies ja minä olemme sitä mieltä, että tässä kerrankin kotimainen dekkari, jota ei unohda ikinä.
Paul Austerin koskettavin teos Talvipäiväkirja voi myös jo löytyä hyvinkin edullisesti.
Ja ainahan voi ostaa Reinot. Niitä käyttävät miehet ikään katsomatta, olen huomannut. Ja on minullakin, mutta tietysti vaaleanpunaiset:) Omalle isälleni ostin aina kirjan. Etenkin elämäkerrat kiinnostivat häntä.
Monday, Monday...Pimeä on jo pudonnut, mutta ensimmäiset ulkoleditkin ovat jo paikallaan, kahdet vielä, niin sitten alkaa joulun odotus. Takassa tuli, mukeissa teetä ja jotain herkkuakin luvassa: Mitä enempää sitä voi marrasmaanantailta odottaa...
Leena Lumi
keskiviikko 13. tammikuuta 2016
Blogistanian Finlandia, Globalia ja Tieto 2015...ja sijoitukset!
Nir Baramin Hyviä ihmisiä ei päässyt mukaan, sillä se olikin ilmestynyt jo vuonna 2014.
Valitsen Finlandia -ehdokkaani näin:
Laura Lindstedt: Oneiron 3
Katja Kettu: Yöperhonen 2
Antti Tuomainen: Kaivos 1
Tulos: Oneiron voitti, Kudottujen kujien kaupunki tuli toiseksi ja Yöperhonen kolmanneksi.
Valitsen Globalia -ehdokkaani näin:
John Williams: Stoner 3
Audrey Magee: Sopimus 2
Anthony Doerr: Kaikki se valo jota emme näe 1
Tulos: Minun rivini!
Valitsen Tieto -ehdokkaani näin:
Riitta Konttinen: Elämänvirrassa - Alvar ja Ragni Cavén 3
Tapio Tamminen: Kansankodin pimeämpi puoli 2
René Nyberg: Viimeinen juna Moskovaan 1
Tulos: Naparetki - Minun rakkaustarinani voitti, Lue lapselle! Opas lasten kirjallisuuskasvatukseen tuli toiseksi ja kolmanneksi tuli Islantilainen voittaa aina.
Kategoriat ja tämän vuoden emäntäblogit ovat: Blogistanian Finlandia Blogistanian Globalia Blogistanian Tieto sekä Blogistanian Kuopus Itse jätin Kuopuksen väliin, sillä olen lukenut niin vähän lastenkirjallisuutta vuonna 2015.
Viime vuoden äänestys
Leena Lumi
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)