VUODEN 2009 KAUNEIMMAT KIRJAN KANNET

Tässä viime vuoden kauneimmat kirjan kannet, joista te valitsitte kauneimmaksi kannen numero 8, Meren ja ikävän kiertolaiset (Minerva), joka alla isona. Kymmenen kantta yhteen kollaasiin on vähän ahdasta, joten teetän Lumimiehellä kaksi kollaasia samaan postaukseen. Tänä vuonna äänestys on samalla arvonta! Kaikki osallistuneet ovat mukana arvonnassa. Maltetaan vielä pieni hetki, sillä kirjoja on tulematta...Ketään ei tietenkään kiinnosta minun suosikkini, mutta se oli/on ehdottomasti Geraldine Brooksin Kirjan kansan kansi, joka on täydellisen nero! Ensinnäkin kannessa on kuvattu se vanha, hieno pergamentti, jonka ympärille tarina kutoutuu ja sen lisäksi pergamentissa ovat kaikki Suuren Tarinan jäljet hänelle, joka osaa tulkita: rasvatahra, punaviiniläikkä, kissan karva ja perhosen siipi....

Viiletän huomenna jossain asioilla etc. ja saatte nyt viihtyä rollaten minun oikeaa sivupalkkiani miettien, että mitkäköhän kymmenen kantta minä tänä vuonna valitsen kisaan. Viimeinen sana on kuitenkin teidän!

TÄMÄ ON KIVA JA KAUNIS IDEA, MUTTA...

Tämä on kiva ja kaunis idea, mutta...Kärhöt tarvitsevat valoa kukkiakseen, joten tuolin sijaniti pitäisi olla valoisalla paikalla, joka tarkoittaa melkein samaa kuin keskeinen ja näkyvä sijainti. Kärhöt ainakin Keski-Suomessa aloittavat varsin myöhään, joten vielä juhannuksena pitää sittten sietää katsoa vanhaa korituolia, jossa kasa kuin jotain kuollutta...Villiviini käyttäytyy samoin. Vain köynnöshortensia aloittaa aikaisin, mutta sitä en tiedä tykästyisikö meidän yhteen vanhaan tällaiseen tuoliin. Tai niitä on nyt kaksi, joita ei enää istuta, vaan ovat suvet talvet puutarhassamme tunnelmantekijöinä. Tämä kuva on Minervan kirjasta Ihanat kärhöt, joka on minun ikisuosikkini puutarhakirjoissa. Kuvan on ottanut Krister Cedergren. 

Tulen aivan kuin hurmokseen, kun luen tätä kirjaa ja katson kuvia...Jos ikinä muutan etelämmäs, se tapahtuu vain kärhöjen takia!

Tiukukärhön, 'Hendryetta', kuva on myös Ihanat kärhöt -kirjasta.

PUUTARHAN LUMO

Puutarhan lumo minulle on siinä, että se tarjoaa tähtihetkiä kaikkina vuodenaikoina. Sen lumoon ei voi ikävystyä, sillä jokainen tähtihetki on uniikki elämys. Tuolta nousee digitalis, missä sitä ei ennen ollut, kallion helmassa vuokot ovat vallanneet uuden mättään, missä leikkiä iltaisin valkoista nukkuvuokkoa, akileija on löytänyt ennen näkemättömän värin tai lemmikit peittävät kaiken forget-me-not –merenä.

Minä ja kirjani istumme siimeksessä, yhdessä niistä monista, sillä siimeksiä pitää itseään kunnioittavassa puutarhassa olla, salaisia paikkoja. Kuulemme kuinka vaivaishiiret kiipeävät hiirenportaita ees taas, ees taas. Kirjosieppo hoitaa tuholaistorjuntaa syöttäessään ahkerasti poikasiaan. Ah!, vihdoinkin, vihdoinkin puutarhastani tulee yhtä villiintynyt ja salainen kuin F.H.Burnettin Salainen puutarha, lapsuuteni lumottu unelmapuutarha.

Summer Snow hunnuttaa vanhaa korituolia. Rappioromantiikka ja ajan patinaa. Siitä ei enää ollut tuoliksi, mutta kylläkin kärhön kodiksi. Alppikärhöt kaunistavat luumupuun kuivaa oksaa ja roikkuvat siitä alas kuin liaanit. Esikot kuiskivat leviävänsä hulluina joka kiven koloon ja Papaver Orientalet hehkuvat punamustat sylit levällään sulkeutuen yöksi salaperäiseen kainouteensa.

Sade ja laiskuus siunaavat työni ja tunnen täydellistä autuuden huumaa. Ja syksyllä tiedän humaltuvani omenien tuoksusta syyskuun pimeissä illoissa. Puraisen mehukasta luumua ja mehua valuu iholleni…lepakot suihkivat suih, suih, suih…ja lehmuskiitäjät…

Ja milloin puutarha on sitten lumoavin? Silloin kun runsas puuterilumi peittää sen. Lumi tekee talvesta ja puutarhasta puhdasta taikaa. Lykin lumeen polut, joilla voin kulkea talvi-iltoina omassa satumaailmassani, olla osa lumipuutarhaani. Tähdet valaisevat kulkuni. Eikö tämä ole autuutta! Onko suurempaa lumoa!

Mutta nyt on syksy ja istutamme ahkerasti sipulikukkia. Olen jo istuttanut Sir Winston Churchill -narsisseja sekä lumikelloja. Kiitollisin kaikista on kuitenkin Runoilijan narsissi eli Poeticus Actae, ja mikä tuoksu!

Lampeni kultakalat peilailevat kuunliljojen
ihailussa.

Lehmukset jo varistelevat mennyttä suvea lammen
pinnalle.

Minä ryömin köyrynä puutarhani iholla.

Viillän tuhat haavaa multaan toivon kohduksi.

Viillän tuhat ahnetta haavaa lisää
- toivon varmasti syntyä.

Polvillani rukoillen hedelmöitän viillot täyteen:
Poeticus Actae, Poeticus Actae.

Riemusta vavisten suljen haavat
suudelmin

Nyt tiedän: Kevätjuhlieni aikaan yksikään maakohtuni hedelmä
ei tohdi olla kumartamatta valkeaa päätään,
levittämättä huumaavaa tuoksuaan
- Runoilijan tulla.

♥:lla puutarhasta
Leena Lumi

PIENIÄ PUUTARHAUNELMIA

Minun mielestäni puutarha ei ole vain suvijuttu, vaan mottoni on: Puutarhaa ympäri vuoden. Ja tietenkin lumoavin puutarha on lumipuutarha! Myös Ilkka Falckin kirjassa Pieniä puutarhaunelmia (Otava 2010), eletään puutarhaa ympäri vuoden, mutta nyt siirtolapuutarhoissa, joiden tonttikoko vaihtelee parinsadan neliömetrin suuruisista yli neljänsadan neliön tontteihin. Kirjan upeat kuvat ovat Eiler Forsiuksen ja mukana on myös ruokatoimittaja Katri Schröder, joten saamme siirtolapuutarhamökeissä vieraillessamme nauttia niin silmän kuin suun iloja.

Falckin kirja tarjoaa suloisia, salaperäisiä ja hyvin omistajiensa näköisiä tunnelmia. Siirrymme ranskalaistyyppisistä pihoista ja sisustuksista antiikilla sisustettuihin mökkeihin, kohtaamme villejä ja rönsyileviä puutarhoja, yllätymme itämaisesta mökistä ja Punaisessa tuvassa ja perunamaassa osallistumme tätien herkutteluhetkeen, joka aloitetaan tietenkin boolilla.

Istumme lasiverandalla nauttimassa mansikka-Belliniä ja haarukoimme samalla hyvällä halulla mansikkaleivoksia, joiden ohje löytyy kirjasta. Illaksi on luvassa Kuharullia mangoldihöysteellä, mutta sitä ennen valmistamme Keltaista tomaattichutneyta. Kuivatamme yrttejä, ihailemme kasveja, joista emme kaikkia edes tunnista, yllätymme innosta ja kekseliäisyydestä, jolla mökkien omistajat vaalivat ympäristöään ja kuulemme, että osa heistä viettää mökeissään talvetkin. Huudahdamme ihastuksesta, kun kohtaamme turvekattoisen mökin, jonka omistaja on istuttanut turvepohjalle kalliokasveja, niittykukkia ja heinää.

Suosittelen Ilkka Falckin kirjaa etenkin tunnelman vaalijoille, sillä upeiden puutarha- ja ruokakuvien vuorottelu on puhdasta aisti-iloa. Hyötyä löytyy runsaista sisustusideoista sekä ruokaohjeista, joita riittää aina säilöntään asti.

Puissa riippuvat lyhdyt ja kukkien makea tuoksu luovat uniikin pienoismaailman, jonne tekee mieli jäädä. On vain tämä pysähtynyt hiljaisuuden hetki, tämä täydellinen tšehovilainen tunnelma, jossa kaikki muu unhoittuu…on vain tämä pieni, suloinen puutarhaunelma.

Tämä on muuten aivan mainio kirja lahjaksi, tuliaiseksi, hyvänmielen tuojaksi innokkaalle kokkaajalle, sisustajalle ja/tai puutarhurille. Kirjan sävy on iki-ihana country♥

PUUTARHAA, RUOKIA JA RUNOUTTA

Tuleva viikko on omistettu puutarhalle, ruoalle ja runoudelle.

Voi kuulostaa arkiselta, mutta arki on usein parasta. Eikä aina voi olla murhaa ja rakkautta, jotka ovat useiden kirjailijoiden mielestä ne ainoat asiat, joista kannattaa kirjoittaa.  Niitäkin saadaan taas, mutta välillä tämmöistä - vähän normaalimpaa;-)

SATTUMUKSIA BROOKLYNISSÄ

Paul Austerin Sattumuksia Brooklynissa (The Brooklyn Follies, Tammi 2008) on kuin Woody Allenin leffat. Kulissina New York ja erityisesti Brooklyn. Kun on helle, on sekin kunnon New Yorkin helle, jolloin kukaan ei halua lähteä ulos ilmastoidusta talosta tai toimistosta, mutta toisten täytyy. Ainakin sinä päivänä, jolloin pitää salaa ripotella divarin pitäjän, Harry Dunkel-Brightmannin (pimeä-kirkas -nimisyys saa paljastuksensa kirjassa) tuhka puiston syrjäiseen nurkkaan. Kaikki odottavat hikoillen Rufusta, joka rakasti Harrya ja hän saapuukin, mutta onkin yllättäen Tina, melkein maailman kaunein nainen. Tina laulaa: "Kalojen tarttee uida ja lintujen tarttee lentää. Mun rakastaa yhtä miestä kunnes kuolo luokse entää..."

Kirjan päähenkilö on kuusikymppinen Nathan Glass, jolla on todettu keuhkosyöpä ja jonka avioliitto on mennyttä kalua. Hän päättää omistaa loput elonpäivänsä kirjoittamalla Ihmiselämän mielettömyyden kirjaa, johon hän kerää ihmisille tapahtuneita outoja sattumuksia. Yllättäen hän törmää Brooklyniin muutettuaan edesmenneen sisarensa poikaan Tomiin, josta ei suvun mittapuun mukaan ole tullut mitään. Ylipainoinen, mutta älykäs Tom istuu päivän pitkät tunnit Harryn omistamassa divarissa auttaen järjestämään kirjoja, myymään niitä, kuluttaen aikaa lukemalla, ei suunnitellen parempaa tulevaisuutta.

Vaan kun tämä kolmikko löytää toisensa, ei mikään ole enää kuin ennen ja pian Nathan saa huomata, että hänellä ei ole aikaa enää kuolemalle, eikä edes toisten ihmisten sattumuksista kertovalle kirjalle. Ja primus motor on tietenkin alussa hautaamamme Harry, joka kuvailee itseään näin:" Sisälläni asuu pikkupiru, ja ellen minä päästä sitä silloin tällöin ulos tekemään pahojaan, maailma muuttuu saakelin tylsäksi. En siedä ärtynyttä ja pitkästynyttä oloa. Olen intoilija, ja mitä vaarallisemmaksi elämäni käy, sitä onnellisempi olen".

Estraadille marssitetaan Hotelli Eksistenssi, Kaunis Täydellinen Äiti (KTÄ), puhumaton pikkutyttö Lucy, Kafka, Chaplinin Nykyaika, kirjalliset väärennökset, transvestiittejä, Nykin kielten iloinen sekamelska, divarin tuhannet teokset...todellinen verbaalinen ilotulitus, josta antaa oivan kuvan Tomin ja Honeyn ensikeskustelun kuvaus: "Honeyn hyökkäävyys horjuttaa Tomia muutaman hetken, mutta kun Tomille selviää että puhekumppani on yhtä älykäs kuin hän, hän nousee tilanteen tasalle ja alkaa laukoa takaisin samalla mitalla. Stanley ja minä emme sano montaakaan sanaa, vaikka meitä kumpaakin huvittaa edessämme käynnistynyt sanallinen sparraus. En halua innostua syyttä suotta mutta arvelen, että Tom on tavannut vertaisensa. Mutta seuraako siitä jatkossa mitään, sen näyttävät vain aika ja lihan arvoitukselliset mieltymykset".

Tapahtumien pyörteestä selvittyään Nathan keksii aloittaa uuden yrityksen, joka tekisi kirjoja unohdetuista, pelastaisi tarinoita ja tosiseikkoja ja dokumentteja ennen kuin ne katoaisivat. Hän päättää tehdä elämän tarinan ja sen nimeksi tulee Rajattomat elämät. Nathan keksii tämän lähtiessään sairaalasta verikokeesta. Kello on kahdeksan kun hän astuu kadulle syyskuun 11. päivän aamuna 2001 - vain neljäkymmentäkuusi minuuttia aikaa siihen kun ensimmäinen lentokone iskeytyy World Trade Centerin pohjoistorniin. Mutta toistaiseksi kello oli vasta kahdeksan ja Nathan tunsi olevansa onnellisempi kuin kukaan joka on ikinä elänyt.

(PS. Tässä yksi kirjoista, jotka tein blogini ensimmäisen kuukauden aikana helmikuussa 2009. Jotain on muuttunut...huomaan nyt. SaSo on tehnyt tästä kirjasta juuri arvostelun blogiinsa. SaSon arviointiasteikolla tämä olisi ollut minulle 8. Minä en kuitenkaan siirry pisteytyksiin, sillä nykyään kyllä hyvin selkiää, mitä olen mieltä, tässä nyt sitten poikkeus, joka vahvista säännön.)

SAANKO ESITELLÄ AILAN, JOKA HARRASTAA...

Saanko esitellä Ailan, joka harrastaa puutarhaa ja valokuvausta,

sisustusta ja remontointia,

sisäkukkia sekä

Perttua, joka on novascotiannoutaja rodultaan ja soveltuu sensitiivisyytensä sekä muutamien hyvin jalojen piirteidensä puolesta vain heille, joilla on pilkettä sekä silmissä että sielussa. Uskokaa pois, minä olen elänyt hurmaavan Olgan alias Applehill's Thoran kanssa jo yli 12 vuotta!

Ailan maailmaan pääset täällä.

MUMMOELÄMÄÄ!

Olga-mummo viidakossa ja

Lotta-mummo murjottaa, kun ei pääse mamin mukaan enää lenkille. Molemmilla mummoilla, eikun Heidän Majesteeteillaan, on nivelrikko. Heitä hyysätään kyllä sitten monin muodoin ja hoviväki on alituisessa palvelualttiustilassa.

Lotan kuva Erjuska

KIEMURTELEN KOUKUSSASI HAMAAN LOPPUUN ASTI...

No niin.. Luin blogiasi ehkä toisen sivun puoliväliin ja sitten syntyi jo niin ahdistavan palava halu aloittaa tuo ja tuo .... ja tuo kirja. Mitenkäs tässä nyt enää mihinkään työn ääreen pääsee!?Huomenna olisi lakattava olemasta se human being ja aloitettava doing;) Blogien lukeminen on siis todellakin vaarallista, mutta voin vakuuttaa, että nyt kiemurtelen koukussasi hamaan loppuun asti :D Aila

Avasin koneeni Robertsin suklaakahvin ja Hesarin jälkeen ja mikä Ihana Elämän Pelastusrengas löytyikään kommenteista: Aila!


Tarvitsin häntä juuri tänään, sillä takana on rankka viikko tekniikan helvetissä ja eikun pahenee vain:


Viimeisen laskuriluvun on nähnyt Lumimies ulkomaan työmatkalla 31.8. illalla, kun hän näytti blogiani itävaltalaiselle liiketuttavalleen. Tämä tapahtui juuri nyt, kun 150 000 kävijän määrä oli lujaa lähestymässä ja minähän olin jopa kysynyt teiltä, pidetäänkö arvonta silloin vai sitten, kun valitaan vuoden kauneimmat kirjan kannet. Onneksi te halusitte kirjankansiarvonnan ja toinen arvonta on sitten kun blogini täyttää ystävänpäivänä 14.2.2011 kaksi vuotta. Siis, klikkasin http://www.web-counters.org/ ja sieltä ilmoitettiin, että: Koska uusimme kokonaan sivumme, kaikki laskurit poistettiin. Ole hyvä, ja tee laskurisi uudelleen. Se on helppoa. (Ei muuten ole!)


Miksi laskuri on niin tärkeä? Siksi, että kustantajani ovat siitä kiinnostuneita. Minäkin olisin, jos olisin kustantaja;-) Toisekseen, ehkä se on tärkeä myös teille, sillä pidän mielelläni arvontoja, kun tulee tasalukuja täyteen!


Tänään, muutamien puutarhan syystöiden jälkeen ja syötyään jättiannoksen ihanaa kantarellimuhennostani sekä saatuaan vähän levätä, Lumimies ryhtyy Suureen Koitokseen eli yrittää aloittaa minulle uuden laskurin, joka ei ole ihan niin yksinkertaista kuin luulisi. Nollasta en suostu aloittamaan, en! Olen painanut hulluna töitä, sillä elän vain lukeakseni ja kirjoittaakseni lukemastani teille ja niinpä viimeinen todellinen kävijämäärä pitää saada jotenkin esille, muutenhan todellisuus vääristyisi. Ja sekään luku ei olisi todellisuutta, sillä laskuri otettiin käyttöön vasta 11.4.2009.

Leena Lumi ei ole olemassa ilman lukijoitaan ja olen aivan hulluna teihin kaikkiin! Ja te tiedätte sen;-) Kaikin tavoin yritän teitä myös huomioida. Ehkä ääripäätä huomioinnissa edusti se, että kun Lumimies täytti pyöreitä ja juhlapuhe oli minun: Julkaisin puheeni teille puoli tuntia ennen kuin päivänsankari ja vieraamme sen kuulivat. Ihan päivän käytäntöä ovat kirjavalintani, joissa otan lukuun myös kirjoja, jotka eivät olisi ihan ominta minua. Olen jopa tehnyt käsityökirjan! No, rakastan kyllä villalankoja, mutta…Selviän tästäkin tekniikan katastrofista kiitos teidän ja etenkin tänään, kiitos Ailan, joka ilmestyi blogiini kuin Taikakeiju. Aila on sadas vakilukijani ja nyt tunnen, miten hänen taikapölynsä saa minut unohtamaan tekniikan käsittämättömät ja epäoikeudenmukaiset kiemurat…Kiitos, Aila♥

Ihanan Ailan, jolla on todella hyvä maku koirarodun suhteen, löydätte täältä. Katsokaa myös hänen sisustus- ja puutarhakuviaan. Aivan herkullista!

Kiemurrellaan kaikki kirjallisuuden koukussa hamaan loppuun asti, sillä elämä ilman kirjoja olisi kuin…


♥:lla teidän
Leena Lumi

PS. Tarinan jatko on täysin kiinni Lumimiehestä. Mitenkähän saisin hänet tietokonepuuhiin ennen puutarhaa ja sunnuntaiherkkuja. Ian McEwan on todennut jotain eroottista viikonlopun kello 16 hetkistä kirjassaan Lauantai...mitä ihmettä se oikein olikaan...

I Will Survive (Put full screen on!)

SYYSPÄIVÄ

Herra, on aika. Oli kesä suurenmoinen.
Peitä varjoihin aurinkokellot
ja valloilleen päästä tuuli toinen.

Pakota jo hedelmät, viimeisetkin kypsymään!
Niille vielä kaksi hellepäivää suo,
valmistumaan kiirehdi ja lämmössä luo
viimehetken makeus viiniin väkevään.

Ken nyt on vailla taloa, ei enää rakenna.
Ken nyt on yksin, pitkään olla saa,
hän valvoo, lukee, kirjeitänsä kirjoittaa
ja pitkin puistokatuja,
leijaillessa lehtien, rauhatta vaeltaa.

- Rainer Maria Rilke -
Tahto tahtojen (Like 2004, suomennos Eve Rehn)

PIENI KALASTAJA JA KEIJUSISKO

Kummipoika Karri odottaa suurta kalansaalista ja...

pikkusisko Merle keijuilee. Halit teille, Karri & Merle♥

ONNEA KARRI!

Iloiset Syntymäpäiväonnittelut, Karri, 6 vee♥

toivottavat
Leena, Reima & Olga

kuva Venny Soldan-Brofelt: Pikku insinööri (Naiset taiteen rajoilla, Tammi 2010)

ONNEA MARJA-SISKO!

Wind of Change

AURINKO PUTOO PÄIJÄNTEESEEN JA MINÄ...

Rakkaat Lukijani♥

Elämme outoja aikoja. Sain edellispäivänä niin ison kuvalähetyksen ja se oli suoraan tekstisivulla, että koneeni jösähti sähköpostin puolelta. Ajankohta on mitä tuskaisin, sillä nyt on monta viritystä suuntaan, jos toiseenkin...Siis: Koneeni lähtee huomenna remonttiin ja minä en voi olla varma, milloin sen saan. Joten, arvoisat kaikki te, kenen kanssa nyt jäi eräitä asioita sopimatta, odottakaa, minä palaan. Ja te, Rakkaat Lukijani, minulla on nyt lähtien 14.2.2009, jolloin blogini aloitin, about 2 222 postausta, joten eiköhän luettavaa riitä;-), ja sitten on vielä Lumikarpalo...

On sienien aika, joten kirjoittakaa hakuun vaikka Sienionni, niin saatte monta mainiota sieniruokaohjetta. Ensi viikolla, uskokaa tai älkää, olemme jälleen puutarha-asioissa ja sitten muutakin on tietty luvassa. Tänään istutin Sir Winston Churchill -narsisseja ja lumikelloja. Ensi yöksi on luvattu -1 astetta!

Lumimies saapui viime yönä työmatkalta ja vielä yöllä yritimme saada konettani kuntoon, mutta kun ei. Nyt luovutamme ylen väsyneinä ja annamme ammattilaisten astua kehiin.

Yllä Merin ottama kuva, joka julkaistiin maakunta-aviisissa eilen. Siellä se tyttö nyt opettelee stadilaiseksi, asunto on merimaisemalla ja yliopisto tuo omaa kiintoisaa tarjontaansa. Nuoret olivat eilen huonekaluostoksilla ja aika tohkeissaan;-) En kerro mitä ostivat... 

Ellei minusta kuulu, niin toivotan nyt Hyvää Viikonloppua ja Intohimoista Loppuelämää! Mikään ei ole niin tärkeää kuin intohimo, sanoi Tommy Tabermannkin. Olen täysin samaa mieltä. Tosi kamalaa, kun ei tiedä, milloin teistä kuulee...

♥:lla teidän
Leena Lumi

kuva Meri Nieminen

DREAM A LITTLE DREAM...

Dream A Little Dream

SUUTELE MINULLE SIIVET, EN MINÄ LENNÄ POIS, MINÄ VAIN...

Suutele minulle siivet, en minä lennä pois,
minä vain levitän ne
suojaksi sinun yllesi,
veitseksi kuoleman kurkulle.
Jos lähdenkin, en minä
kauan viivy, pian minä luoksesi
palaan, sirpin sinä minulta saat
jolla niittää,
vasaran jolla rakentaa, ja ruukkuusi
siemeniä ja multaa.
Ja jos en palaisikaan, kanssani olisit
maailman halki, siipieni alla kuin kevättuuli.

- Tommy Tabermann -
Tähtiä kämmenellä (Gummerus 2010)

LÄHIKUVASSA TOMMY TABERMANN

Luin viime yönä kirjan, joka oli pyörinyt siellä täällä pitkin kotiani. En pystynyt tarttumaan siihen. Kirjan kannessa on kuva Tommy Tabermannista. Hänet piti jättää rauhaan ja antaa vain hänen runojensa elää, lennättää meitä surusta pois. Miksi huorata surua? Miksi ei pyhittää hänen lähtönsä ja vain hiljaa lukea hänen runojaan? Miksi vielä tämäkin kirja, joka vain korostaa, miten paljon menetimme? Siksi!

Tiedän monen ajattelevan minun olevan jäävi sanomaan mitään Juha Nummisen kirjasta Lähikuvassa Tommy Tabermann (Otava 2010), mutta jäävätyksi minä en suostu! Onneksi tämä on oma blogini ja saan kirjoittaa Tommysta vaikka kilometrin, mutta kun suru lyö naurunkin lävitse ja Tommy ei ollut Surun Ruhtinas.

Kokeneen kirjailijan ja toimittajan Juha Nummisen kirja Lähikuvassa Tommy Tabermann on niin estotonta ja sujuvaa kerrontaa Tommysta, että Tommy itse olisi nauranut vedet silmissä kirjaa lukiessaan. Nimenomaan nauranut, sillä kirja on etupäässä hauska! Mitä se muuta voisi olla, sillä mehän puhutaan Nyt Uutisvuodon Tommy Tabermannista, hänestä, joka ei koskaan jäänyt sanatta ja joka osasi itse nauraa niin kuin ei kukaan muu. Nummisen kirja on kuitenkin äärettömän rehellinen ja paljastaa meille Ihminen Tommy Tabermannin, joka oli aina ystävällinen kaikille, ei koskaan huonolla tuulella. Kirja kertoo runoilijasta, jolla oli iso, mutta nöyrä ego, mikä on yksi huippuluovan ihmisen tuntomerkeistä. Se uskomaton charmi, mikä Tommysta välittyi oli älyä, huumorintajua ja lämpöä potenssiin kaikki maailman tähdet!

Minun äitini tietää kaiken pakkoluovutetusta Karjalasta ja etenkin kotipitäjästään Valkjärvestä, mutta eilen minä tiesinkin yhden asian häntä enemmän. Kysyin kuka oli Valkjärven ensimmäinen kirkkoherra? Äiti oli kerrankin hiljaa. Ei kuulunut mitään selostusta. Minä päästin hänet pinteestä ja kerroin, että Valkjärven ensimmäinen kirkkoherra oli Thomas Georgii Taberman, joka on ensimmäinen sukututkimuksella selvitetty Taberman. Eli näinkin ristesivät polkumme, mutta paljon enempi muussa, sillä Juha Nummisen kirjassa on luku Salaperäinen Dorian, hyvin kiinnostava luku, johon kiinnittäkää huomiota kirjaa lukiessanne. Siinä on kuitenkin eräs erityinen kohta, jonka minäkin alleviivaan, se outo yhteys, jonka intuitiivisena ihmisenä heti aavistin Tommysta:

Runoilija tunnustaa, ettei todellisuus kiinnosta häntä. Todellisuus, jota suuresti ylistetään ja nimitetään kaiken mitaksi, on hänelle vain mitätön varjo. Harhaa. Mikään ei ole niin epätodellista kuin todellisuus. Se ei ole koskaan antanut hänelle sellaista, jota kutsutaan todelliseksi.

Ja sitten samaisessa luvussa Numminen sen sanoo:

Tommyssa olisi ollut aineksia suosituksi papiksi mihin uskontokuntaan tahansa. Joskus hän jopa luonnehtii – eikä suinkaan vahingossa – innokkaimpia lukijoitaan seurakunnakseen.

Näin minäkin sen koin! Ja olin jo ehdottomasti valmis seuraamaan Runon Ruhtinasta olisipa hänen seurakuntansa ollut mikä vaan, mutta luultavasti Rakkauden ja Runon Ylistys se olisi ollut.

Juha Nummisen kirja on käsittämättömän kattava. Siinä on paljon Tommyn lapsuudesta, nuoruudesta, ajatuksista ja jopa Tommyn tarkoin varjellusta yksityiselämästä. Aineisto on niin laaja ja minua kiinnostava, että olen runsaudenpulassa miettiessäni, mitä täältä poimisin teille…Kirja kattaa myös Tommyn vuodet Aamun peilistä, mistä tuleekin kirjan hervottomimmat naurut, sillä viitenä päivänä viikossa pitää Yleisradiossa olla paikalla aamulla kello 5 ja kello kahdeksan mikrofonit aukeavat, jolloin koko Suomi kuulee ’jengin' Tommy Tabermann, Seppo Hyrkäs, Raija Massala ja Hilppa Kimpanpää työn tulokset. Ja tämä porukka osasi pitää hauskaa, sillä poikkeuksellisen työajan päätyttyä lähdettiin seuraavaa työpäivää pohjustamaan Kellarikrouviin ja sieltä taas uusiin kohteisiin. Suomen Yleisradio oli jäyhä ja jäykkä, joten kansa sai kuulla aivan jotain uutta, kun Ihana Ääni sanoo: ”Kello on suloiset viisi minuuttia yli seitsemän…” Ja yhtenä aamuna sitten studiossa ovat Raija Massala ja Tommy Tabermann. Massalalla on yllään sininen kesämekko ja sandaalit:

Studion ovi aukeaa. Sisään astuu äänettömin askelin ulkomaanosaston toimittaja Seppo Hyrkäs. Seppo Hyrkäs kyykistyy. Laskeutuu polvilleen Raija Massalan jalkojen juureen. Siellä punakyntiset varpaat kurkistelevat sandaaleista kuin pienet somat possut. Seppo Hyrkäs avaa suunsa ja työntää törkypuheista känsäisen kielensä ulos. Raija Massala lukee parille miljoonalle suomalaiselle, että 'uudeksi puheenjohtajaksi…' ja tuntee varpaittensa kostuvan himokkaista lipaisuista. Hän painaa yskänappia ja kouristuu hysteeriseen hihitykseen. Pari miljoonaa radiokuuntelijaa kuulee pelkkää huminaa. Raija Massala puree vuorotellen huuliaan ja kieltään. Seppo Hyrkäs nuolee kuin viimeistä päivää. Naurunkyyneleet valuvat Raija Massalan poskilla. Uutisliuskan teksti sumenee silmissä. Tommy vääntelehtii paikallaan äänettömän naurupuuskan kourissa….Radiokuuntelijat näpelöivät nappuloita.

Tilannekomiikka oli Aamun peilin porukalla hallussa, mutta sekin oli osa ominta Tommya, mikä myöhemmin näkyi suositussa tv-ohjelmassa Uutisvuoto.

Suurin ihmetyksen aihe kautta Nummisen kirjan on, miten Tommy Tabermann pystyi kaiken työnsä ohella kirjoittamaan 40 vuodessa noin 80 kirjaa. Hän kuitenkin teki sen ja hänen kirjojaan myydään enemmän kuin kenenkään toisen suomalaisen runoilijan Eino Leinon jälkeen. Tommyn myydyin teos on hänen neljäntensä eli Tähtiä kämmenellä, jonka ensimmäinen painos ilmestyi 1974. Kymmenes painos ilmestyi Gummeruksen kustantamana tänä vuonna.

Tommy oli yleisön rakastama, mutta alati kriitikoiden hampaissa. Erityisesti Helsingin Sanomien Pekka Tarkka teloittaa Tommy Tabermannin romaanin Jumalatar palstallaan 23. syyskuuta 1979. Koko teilausarvostelu on luettavissa Nummisen kirjassa. Tommy vastaa siihen myöhemmin aseella, jonka hän parhaiten hallitsee eli runolla. Runo Terroristi ilmestyy vuonna 1980 kokoelmassa Intohimon panttivanki.

Yhdessä asiassa annan moitetta Juha Nummiselle. Ei ollut mitään aihetta puolustella Tommya Tarkan kovan kritiikin alla vertailemalla Tabermannia Reino Helismaahan, Toivo Kärkeen, Esa Pakariseen ja muihin rillumareiviihteen edustajiin. Suuri yleisö, joka rakasti ja rakastaa Tabermannin tuotantoa ei takuulla samaistu, eikä ole sama kuin jonkun Pakarisen ihailijat. Samaa on vain kriitikoiden tuomio, mutta ei yleisö! Ja kriitikoiden tuomioihin oli syvemmät syyt, kuten toimittaja Numminenkin monessa luvussa tuo esille. Tabermann oli niin erilainen, valovoimainen, esillä ja energinen, että jo se herätti ns. perusmiehessä alitajuista kaunaa ja kateutta. Kaikkihan sen tietävät: Runoilijat saavat kaikki naiset ja etenkin parhaat naiset! Jo Tommysta säteilevä androgyynisyys riitti nostattamaan perusjuntin verenpainetta. Ja heille haluankin sanoa: Tommy oli Suomessa raikkain tuulahdus kautta aikain. Toista Tommya ei ole, eikä tule. Olemme paljosta paitsi, vaan hänen runonsa jatkavat siitä, mihin Tommy jäi.

Suosittelen Juha Nummisen kirjaa Lähikuvassa Tommy Tabermann kaikille!!!

Henkistä lähetyssaarnaaja-asentoa ikävämpää ei maan päällä ole. Siihen asentoon älä kuole!

*****

Tästä kirjasta on lisäkseni kirjoittanut myös Aili.

ROAD MAP

Jotka tulevat suorinta tietä,
saapuvat tyhjin taskuin.
jotka ovat kolunneet kaikki polut,
tulevat säihkyvin silmin,
polvet ruvella, outoja hedelmiä
hauraassa säkissään.
Niin se ystäväni on, niin se on,
että eksymättä et löydä perille.

- Tommy Tabermann -

kuva Pekka Mäkinen

RAKKAUDELLA TOMMY♥

Kiharapäinen kerubirunoilijamme on poissa. Hänen paikkaansa ei täytä kukaan. Hän oli ainutlaatuinen. Joskus saan tilaisuuden kirjallisen blogini takia tavata myöskin kirjailijoita, mutta Tommyn tapasin jo ennen kuin aloitin tämän kirjoista kirjoittamisen.

Ensimmäinen tapaaminen oli hieman erikoinen, sillä eräs ystäväni pyysi minut ’lennossa’ lähtemään hänen kanssaan kuuntelemaan Tommya Jyväskylän Seurakuntatalolle. Siinä sitten istuimme hyvin edessä ja olin ottanut mukaani Tabermannin Veren sokerin saadakseni siihen runoilijan signeerauksen. Hänen puheensa oli valloittava, heti mukaansa tempaava ja tietty rohkeakin, ainakin ympäristön huomioon ottaen, mutta sali oli aivan lumoissa pappia myöten. Tilaisuuden jälkeen Tommy kirjoitti Veren sokerini ensilehdelle: Leenalle Rakkaudella/ Rakasta yli varojesi/ Tommy. Mitenkään en aio olla tätä kehotusta noudattamatta.

Tommy Tabermannin Veren sokerista (Gummerus 2008) löysin elämäni mottorunon, joka on nyt kirjoitettu rakkaimman tauluni taakse. Taulussa pieni lokinpoikanen juoksee meren rantaviivaa ja toinen jalka on ylhäällä ja jalan kuvio näkyy vielä heikosti hiekassa, mutta meri pyyhkii sitä jo pois…Runo Road Map antaa minulle voimaa ja vahvuutta selvitä mistä vain. Kiitos Tommy♥

Sitten seuraava kohtaaminen olikin puhelimessa, sillä eräs lukija oli hieman leikkinyt Tommyn yhden runon kanssa eli kirjoitellut rivien väleihin ja minusta tulos oli loistava. Soitin Tommylle ja kysyin, että saanko julkaista uuden muunnelman blogissani. Vastaus oli sydämellinen: Leena, leikkiminen on hauskaa. Totta kai saat!


Sitten oli muutamia puhelinsoittoja kirjojen tiimoilta ja vihdoin Jyväskylän kirjamessut:

Verensokerin jälkeen Tabermannilta ilmestyi kaivattu Eroottiset runot (Gummerus 2009). Näitä kirjoja ostin Jyväskylän kirjamessuilta kolme, sillä parille ystävällekin piti viedä, ja miten outoa, että me kaikki kolme kirjallista naista halusimme omistuskirjoitukseen jotain villihanhista…

En koskaan unohda hetkeä kun ojensin kirjat Tommylle viiniesittelyn puolella ja hän istui niitä kirjoittamaan tuolille, joka jostain löytyi ja minä olin maassa polvillani ojennellen hänelle kirjoja…molemmilla valkoviinilasi jossakin…Kun nousin maasta ojensin kirjat miehelleni ja yhtäkkiä olin Tabermannin valloittavassa halauksessa, jossa oli aitoa otetta ja sain poskilleni kunnon suukot, ei mitään ranskalaista ilmaan suutelua, vaan kosteat huulet…Mieheni nauraa vieläkin, että nähtiinpä sekin päivä, kun minulta, vilkkaalta karjalaiselta ei vähään aikaan lohjennut mitään ja ilmeeni oli kuulemma kerrankin sen näköinen, että nyt joku muu vie…;-)

Tommy oli todellakin valloittava, leikkisä ja helposti lähestyttävä ja tavattoman hyvin hän tunsi naisen sielunelämän. Hän oli myös niitä harvoja ja ehkä jopa ainoa mies, jota olen jaksanut kuunnella ikävystymättä. Hän oli tyköottava, välitön ja juuriltaan toisen vanhempansa puolelta karjalainen kuten minäkin, joten heti tuntui välittömältä. Parhaatkin juhlat päättyvät kuitenkin joskus. Uskoin, että Tommy paranee. Tunsin niin. Puhuin siitäkin hänen kanssaan puhelimessa. Minusta ja varmaan koko Suomen kansasta tuntuu, että Tommyn lähtö oli liian varhainen. Me suremme kaikki. Jokainen omalla tavallamme. Perheen suru on suurin ja likeisin, mutta toisaalta Tommy Tabermann oli meidän kaikkien Suuri Runoilija, joten surkaamme, itkekäämme ja muistelkaamme. Meidän Runoilijamme oli kuitenkin hyvin elämännälkäinen , innostava ja innostunut, joten ei hän halua meistä surun mustia naakkoja, vaan hän haluaa meidän saattavan hänet matkaan ruusun terälehtiä sirotellen ja häntä ilolla muistellen. Ja Tommyn runot ja kirjat jatkavat elämäänsä. Lisäksi saamme Juha Nummisen, kokeneen toimittajan kirjan Lähikuvassa Tommy Tabermann, jossa Numminen sukeltaa syvälle kansan rakastaman Runon Ruhtinaan sisimpään, elämään ja kohtaloon.

Tommy, me saatamme sinua eläen todeksi rakkauden missiotasi, jota väsymättä ja iloisena jaksoit julistaa. Myös villihanhet nousevat lentoon kanssasi ja näetkö, kuinka ilma väreilee outoa tuoksua ja ruusut varistelevat kukintojaan sinun kulkea…

Hämärtää hellästi/ eikä pimeys kykene olemaan/ suurempi kuin hellyys.

Muuratsalon saarella heinäkuun 3. päivänä 2010

♥:lla ja kaivaten Leena Lumi

kuva Otava

SYYSKUU!

Minä hymyilen, sillä en saata olla hymyilemättä.

Tämä ei ole vain huulten hymyä,
sillä tämä hymy karkaa aina silmiini saakka,
säihkyy sieltä niin, että kaikki kysyvät:
Mitä ihanaa sinulle on tapahtunut?

Hymyni saa poskipääni hehkumaan,
lanteeni keinumaan,
paljastaa niskani suudelmillesi.

Nyt kaikki arvaavat:
Sinä eilen minussa. Minä eilen sinussa.
Rakkauden kemiaa, hellyyden matematiikkaa.
Syyskuu!

- Leena Lumi -

ELINIKÄODOTTEENI ON 99,9 VUOTTA, MUTTA...

Elinikäodotteeni on 99.9 vuotta, mutta minä en elä niin pitkälle, sillä tekniikka ja sen ongelmat tappavat minut paljon, paljon ennen sitä. Sähköpostini on jumiutunut/lakossa/hajonnut tms. ja nyt paitsi, että kukaan ei voi meilata minulle, enkä minä kenellekään, myöskään kommentit eivät tule läpi tai sitten tulevat...en tiedä. Apua ongelmaan voidaan odottaa ehkä runsaan vuorokauden päästä...Pyydän teiltä kärsivällisyyttä, sillä minä en tunne nyt mitään semmoista, vaan KRHK!!!

Kommentoikaa silti ahkerasti, sillä saan sitten runsaasti postia, kun tämä katastrofi selviää;-) Minä alan nyt levitoida itseäni muualle, johonkin pois...

teidän
Leena Lumi

kuva Ramón Casa y Carbo/ Frauen, die lesen, sind gefährlich

KALEVI RAHIKAISEN KOOTUT RUNOT YKSIIN KANSIIN

Itse metsäni pohjoinen on teos, joka sisältää runoilija Kalevi Rahikaisen (1927-1992) kootut teokset. Kirja sisältää myös aiemmin julkaisematonta materiaalia, kirjailijan maalauksia sekä toimittajien tekstiä tästä voimallisesta näkijästä. Kirjan ovat toimittaneet kirjallisuudentutkija Immo Pekkarinen ja kirjailija Klaus Rahikainen. Kirjan kansi on Arttu Rahikaisen suunnittelema.

Jämsänkoskella Keski-Suomessa syntynyt Rahikainen opiskeli ja vaikutti 1950-luvulta saakka pääkaupunkiseudulla ja toimi myös Länsiväylä-lehden avustajana 1970-1980-luvuilla. Rahikainen oli Espoon kirjailijoiden jäsen. Hänen tuotantoaan on esimerkiksi Espoo Blues-runo, jota on esitetty monissa yhteyksissä.

Julkistamistilaisuudessa Pekkarinen ja Klaus Rahikainen pohtivat Kalevi Rahikaisen merkitystä kirjailijana, isänä, ihmisenä ja näkijänä. Lisäksi esillä on pieni näyttely Kalevi Rahikaisen maalauksista. Ne kuvittavat myös julkaistavaa teosta.

Tilaisuudessa lausuntataiteilija Marjatta Oikawa tulkitsee sikermän Kalevi Rahikaisen runoja. Esitystä säestää improvisoiden sellotaiteilija Juho Laitinen.

Itse metsäni pohjoinen - omaäänisen runoilija Kalevi Rahikaisen koottujen teosten julkistamistilaisuus Villa Kivessä (Linnunlauluntie 7, Helsinki) 16.9. klo 18. Vapaa pääsy. Tervetuloa!

Jonakin hetkenä
taas pyyhkäisee aalto
kaiken tieltään
ja läikähtää valo
ikuisuudesta
runojeni ylle.

(Teoksesta Paikka maassa vuodelta 1969)

ON THE LONG MELANCHOLY DAYS...

On the long melancholy days
you look up sitting on the threshold of your cabin,
- this I know, and you wonder, my son.
It's nobody's fault,
that the landscape is melancholy,
that your heart carries grief,
it's nobody's fault,
that you have to exhaust yourself in waters,
that I've rowed about:
I give you a present, my son
I give you the earth that's left after me
and that will cover me
I give you all my thoughts and a house,
and all this you have to carry in pain:
I give you even more
I give you all that you want
and it's nobody's fault,
that you choose that
which is worthless
and guard that
which you have to give up in pain
My son, choose something else
than what I give to you
choose right amongst the trash
that's left: build up a fire and go, my son.


Alakuloisina pitkinä päivinä
katselet ylös majasi kynnyspuulla istuen,
— tämän tiedän, ja kyselet, poikani.
Ei ole kenenkään syy,
että maisemassa on hiljaista,
että sinun sydämesi surua kantaa,
ei ole kenenkään syy,
että sinun on näännyttävä vesiin,
joita olen soutanut:
minä annan sinulle lahjan, poikani
Annan sinulle maan, joka minulta jää
ja minut peittää
Annan sinulle ajatukseni ja talon,
ja kaikki tämä sinun on
kipua tuntien kannettava:
annan sinulle enemmänkin
mitä sinä vain haluat
eikä ole kenenkään syy,
että sinä valitset sen,
joka arvotonta on,
ja vartioit sitä,
josta on kivulla luovuttava
Poikani, valitse jotain muuta
kuin mitä minä sinulle annan
Valitse oikein tämän rihkaman joukosta,
joka jää: sytytä rovio ja mene, poikani

- Kalevi Rahikainen -
käännös englanniksi Klaus Rahikainen

Tess Gerritsen: Jääkylmä

Jääkylmä fakta on, että Tess Gerritsenin Jääkylmä (Ice Cold, Otava 2010, suomennos Ilkka Rekiaro) on Gerritsenin paras teos – tähän asti! Tiedän, että monet lukijani otaksuvat minun nyt pudonneen arktiseen hurmiooni, sillä Jääkylmässä liikumme Wyomingin vuoristossa ja hyvin, hyvin runsaassa lumessa. Well…se on van osa totuutta eli minulta löytyy paljon, paljon painavampaa sanottavaa kuin ’lumi’ kertoessani teille Tessin Jääkylmästä.

Olen aina ollut kiinnostunut kulteista. Se kaikki alkoi Charles Mansonista, joka 1960-luvulla johti lahkoa, jota kutsuttiin Perheeksi. Perheellä oli omat salaiset sääntönsä ja omituisuutensa, kuten lahkoilla usein. Lopulta Perheessä tapahtui murhia ja yksi surmatuista oli elokuvaohjaaja Roman Polanskin raskaana oleva vaimo Sharon Tate.

Katselin vain muutama päivä sitten Oprahin ohjelmaa eräästä amerikkalaisesta lahkosta, joka ei ollut amissit, mutta olisi voinut olla. Oprahin vieraillessa yhteisössä oli sinne juuri tehty ratsia ja suojaan oli viety runsaasti alaikäisiä lapsia ja iso kasa syytteitä on odottamassa nyt lahkon miehiä. Se, mikä näissä kulteissa on rikoksellisinta, on ehdottomasti pedofiilia. Lahkon johtajat, aikuiset miehet, usein jo vanhat äijät, ylläpitävät sairasta järjestelmää vain saadakseen sakkolihaa. Nuoria miehiä lahkot eivät suvaitse, sillä mitä mahdollisuuksia vanhoilla ukoilla olisi nuoriin naisiin ellei nuorukaisia tavalla tai toisella kadotettaisi ja ellei pastellimekoissaan kulkevia alaikäisiä tyttöjä saataisi uskomaan, että jumalainen henki on määrännyt heidät lahkon vanhimpien miesten morsioiksi! Tess kertoo tarinaa lahkosta nimeltään Seura, Kadonneista pojista sekä:

He astuivat ovesta saliin.

Se oli korkea ja valaistu lukemattomilla kynttilöillä. Kiiltävillä puupenkeillä istui satoja yhteisön jäseniä. Käytävän toisella puolella istuivat naiset ja tytöt pastellisävyisten mekkojen meressä. Toisella puolella istuivat miehet ja pojat valkoisissa paidoissa ja mustissa housuissa. Kaksitoista poliisia seisoi salin perällä, missä he katselivat vaivautuneina ympärilleen, tietämättä miten toimia paikassa, joka oli selvästikin pyhäkkö.


Cathyn katse karaistui teräkseksi. ”Saada sakkolihaa. Siitä Seurassa on viime kädessä kyse, rikosetsivä Rizzoli. Nuorten tyttöjen omistamisesta, hallitsemisesta ja nussimisesta.”

”Naiset ovat kuuliaisia robotteja. Miesten uskollisuus palkitaan antamalla heillekin nuoria morsiamia. Heitä sanotaan hengellisiksi morsiamiksi, jotta miehiä ei voida asettaa syytteeseen moniavioisuudesta. Miehet saavat ottaa niin monta vaimoa kuin haluavat ja kaikki on raamatullisesti hyväksyttyä.”


Jane naurahti pöyristyksestä. Niinkö? Missä Raamatussa?”


”Vanhassa testamentissa. Ajattele Abrahamia, Jaakobia, Daavidia ja Salomoa. Raamatun vanhoja patriarkkoja, joilla oli paljon vaimoja ja jalkavaimoja.”

Tess Gerritsenin Jääkylmä kulkee tuttumme, kuolinsyyntutkija Maura Islesin matkassa lääkärien konferenssiin lumiseen Wyomingiin. Maura on henkisesti hyvin uupunut, sillä hän on syvästi rakastunut katoliseen pappiin Daniel Brophyyn ja saa vastarakkautta sen kaikissa muodoissa, mutta tunnelmat ovat rankat, sillä Daniel tuntee syyllisyyttä ja Maura elää jatkuvassa tuskaisessa epävarmuudessa. Wyomingin konferenssi on hänelle suorastaan tervetullut pysähdys, sillä hän toivoo jopa ehtivänsä näkemään paitsi paljon lunta ja vuoria, myös vapaana vaeltavia vapiteja, biisoneita ja jopa susia. Hän saa sen kaiken ja paljon enemmänkin, sillä tapahtuu kohtalokas tapaaminen opiskeluaikaisen Dougin kassa ja Kuolleiden kuningatar päättää nousta Dougin autoon ja jatkaa lomaa vuorilla iloisen seurueen kanssa….Ja eihän mitään hätää, sillä navigaattorit toimivat ja luminen autuus on kuin lupaus uudesta ja selkeämmästä tulevaisuudesta. Niin kuitenkin tapahtuu ja tulee todistetuksi, että navigaattorit eivät tunne vuodenaikoja, sillä Dougin auton laite ohjaa heidät ns. kesätielle, joka aurataan seuraavan kerran vasta keväällä ja lunta sataa koko ajan lisää. Sataa lomalunta, puuterilunta, valkeaa vaaraa ja Taivasten valtakuntaa, outoja jälkiä lumessa…

Jääkylmä on äärettömän älykäs, monivivahteinen ja täydellinen kirja. Se käsittelee paitsi kultteja, tuo myös taiten esille Yhdysvaltojen syrjäseutujen omat, ikiaikaiset lait, jotka eivät ole maan lakeja, vaan pienen yhteisön normeja, mutta siltikin kuin jäähän hakattuja. Tess on kastanut kynänsä tätä kirjaa kirjoittaessaan sekä veriseen lumeen, mutta selvästi myös raapinut kirskuttaen kynän terällä jäätä, sillä pitihän hänen saada itsensä selviämään tilanteesta, jossa hän oli kuollut vaikka ei ollutkaan ja sitten oli Rotta…uskollinen Rotta, joka oli valmis antamaan henkensä hänen puolestaan…hän oli Rotalle velkaa enemmän kuin pelastuksen, hän oli velkaa lunta kylmemmän tarinan ja siksi Jääkylmä.


Jätämme rikoskomisario Jane Rizzolin istumaan kirkkoon sen jälkeen, kun hänen hyvän ystävänsä Maura Islesin arkku on kulkenut ohi. Jätämme kynän kirskuttamaan tarinaa jäähän ja olemme jäätuuli, joka puhaltaa ylitse Coloradon, Arizonan, Utahin, Idahon ja Wyomingin. Näemme kaukana pienen otuksen jolkuttavan lumessa…koiran nimeltään Karhu. Katsomme Karhua lentokoneen ikkunasta, kunnes pyrylumi peittää näkyvyyden, kyyneleet sumentavat kaiken…

Jäähän on hakattu: Jääkylmä on syväjäädytetyn varmasti vuoden paras jännityskirja!

Ice Cold

*****

Tämän kirjat ovat lisäkseni lukeneet ainakin Margit Kuutar  Anki  ja Susa

TESS GERRITSEN

Tess Gerritsen, s. 1953, on amerikankiinalainen jännityskirjailija. Gerritsen on ammatiltaan sisätautilääkäri. Äidiksi tultuaan Tess jätti lääkärin työt ja siirtyi kirjoittamaan trillereitä. Eikä turhaan, sillä Gerritsen on kivunnut jännityskirjailijoiden aateliin! Hänen kirjojaan on käännetty yli kolmellekymmenelle kielelle ja niitä on myyty yli 15 miljoonaa kappaletta!


Teokset:

Harvest 1996 (suom. Lapsen sydän, 1996)
Life Support 1997 (suom. Elämän lähde, 1998)
Bloodstream 1998 (suom. Henkeen ja vereen 2000)
Gravity 1999 (suom. Painoton tila, 2001)
The Surgeon 2001 (suom. Taidonnäyte, 2003)
The Apprentice 2002 (suom. Taidonnäyte, 2003)
The Sinner 2003 (suom. Synnintekijä, 2004)
Body Double 2004 (suom. Kaksoisolento, 2005)
Vanish 2005 (suom. Katoaminen, 2006)
The Mephisto Club 2006 (suom. Mefisto-klubi, 2007)
The Bone Garden 2007 (suom. Luutarha, 2008)
The Keepsake 2008 (suom. Voitonmerkki, 2009)

Tess Gerritsen työskentelee vapaana kirjailijana ja asuu Mainessa lääkärityöstään eläkkeelle jääneen miehensä Jacobin kanssa.

Nyt, luettuani Tessin uusimman teoksen Jääkylmä (Ice Cold, Otava 2010) liikumme heikoilla jäillä, sillä olen aikojen aamussa tehnyt parhaan ystäväni kanssa sopimuksen siitä, kuka mitäkin jännityskirjailijaa kerää. Tämä sopimus menee niin, että kumpikin ostaa aina oman kappaleen Patricia Cornwellin Kay Scarpetta-sarjasta, mutta kaikki muut trillerit jakautuvat sovitun kirjailijajaon mukaan. Kuinka hänellä voikaan olla nyt muka oikeus Gerritseniin! Tässä on tapahtunut joku suuri erehdys, jota kävimme eilen Viherlandian kahvilassa setvimässä. Pääsimme jo puolisopuun, jolloin hän keräisikin tästä alkaen Anne Holtin kirjoja ja minä Gerritseniä, mutta siinä on vielä yksi iso kysymysmerkki, jota pohdimme parin viikon päästä suppilovahverokeiton äärellä maailman parhaassa ravintolassa. Ei sitä ikinä uskoisi, mitä kahden kunniallisen ja täyspäisen naisen kirjoissa kulkevan naisen elämässä voi tapahtua. Ja mehän olemme ne, jotka vaellamme jouluöisin hautausmaiden kynttilämeressä ja sen jälkeen käperrymme lukemaan kumpikin omaa Kay Scarpettaamme: Oi Jouluyö!


Nyt sitä joku ihmettelee, että miksi minä nyt sitä Gerritseniä niin omaan kirjastooni kaikkien näiden vuosien jälkeen himoitsen…Vastaus: Lue arvosteluni Jääkylmästä!

Enemmän Tess Gerritsenistä löydät täältä

RAKASTAN SYKSYÄ, KOSKA...

Rakastan syksyä koska Herra Närhi saapuu taas luokseni vietettyään suven raakkumassa metsän siimeksessä. Hän on sallinut minun jo tutustua myös Rouva Närheen, joten olen ihan otettu.

Rakastan syksyä, koska puutarhan vaativin osuus on ohitse ja saan vain nauttia syksyn vahvoista väreistä ja niiden antamasta voimasta. Pidän myös siitä, miten valo suodattuu syksyllä lempeästi kuin hyväily.

Rakastan syksyä, koska Muuratsalon saaren jylhät metä- ja rantapolut houkuttavat minua jälleen syvemmälle, syvemmälle saaren siimekseen, rantojen rauhaan.

Rakastan syksyä, koska taas maistuu Leenan gulassi ja pöydässä viihdytään pitkään, pitkään ja kynttilöitä kaikkialla.

Rakastan syksyä, koska puutarhassa on jo aavistus omenoiden tuoksua, niiden kirpakoiden aamujen lupausta, kun hampaat puraisevat ensimmäisen kerran maahan pudonnutta kylmää omenaa ja taivas tuntuu aivoissa asti.

Rakastan syksyä, koska silloin minä olen enempi minä.

Rakastan syksyä, koska saan leikkiä Iiris rukkaa ja hyvästellä kurjet.

Rakastan syksyä, koska silloin saan kaivaa esiin kaikki herkulliset villalangat ja kutoa tai olla kutomatta pitkiä kaulaliinoja tai virkata yhdelle ihanalle issikalle talviloimen.

Rakastan syksyä, koska se on yllätyksiä täynnä!

Rakastan syksyä, koska silloin lehtomme tarjoaa metsän kultaa, kantarelleja.

Rakastan syksyä, koska silloin syttyvät tuikut joka päivä ja usein on myös 'partytime' ystävien ja hyvän ruoan merkeissä. Rakastan syksyä myös, koska silloin saan antautua viikonloppuina leffailtojen hurmioon kera valkohomejuuston, rypäleiden ja punaviinin.

Rakastan syksyä, koska silloin saan hyvästellä Viimeisen Ruusun rakkaimmalla suvimusiikillani:

Summer Wine (Put full screen on!)

kuvat omat paitsi kutova Kiss netti ja linnut Pekka Mäkinen