Köynnöshortensia - ja suuriruhtinatar Olgan viimeinen kuva

Köynnöshortensia on kiinnostava kasvi. Asumme Alvar Aallon huvilasaarella ja löysin köynnöshortensian hänen kauttaan, sillä Maestro ei perustanut kuin kolmesta kukkivasta kasvista ja niistä kaksi ovat köynnöshortensia ja akileija. Kolmatta en muista. Alvar Aallon suunnitteleman Säynätsalon kunnantalon sisäpihalla on yksi upeimmista köynnöshortensioista, joita olen nähnyt ja toinen on hänen huvilansa sisäpihalla. Kaikkein upeimman yksilön näimme viime matkallamme Zürichissä, mutta siitä ei valitettavasti ole kuvaa. Elän toivossa päästä sen kuvaamaan...

Tässä yksi monista muistaakseni kaksi vuotta sitten. Nyt tämä nopea kasvi on jo muodostanut pergolan seinämää taloa kohti. Eli olemme tähän alapatiolle rakentamassa talon pituisen parvekkeemme alle pergolaa, jonka päätyseinät muodostuvat köynnöshortensioista. Toki sitä kasvaa meillä muuallakin:

Tässä toukokuun alussa koristamassa takkahuonen pientä yläikkunaa sekä kiipeämässä kohti keittiön ikkunaa

ja tässä ensimmäisen kuvan köynnöshortensia kuvattuna pergolan sisältä vuosi sitten toukokuun lopulla. Kuten huomaatte, hurmaava köynnösseinämä on muodostumassa...

Tämä kuva on otettu vuosi sitten juhannuksen tienoilla pergolan toisen hortensiaseinämän raosta. Jos olisin ymmärtänyt kohdentaa enemmän oikealle, olisitte tajunneet paremmin edellä jo kuvatun hortensian, joka näkyy nyt oikealla vain hieman. Seinämien lisäksi köynnöshortensiaa on myös pergolan keskellä parvekkeen massiivisessa tukipylväässä ja se on jo yltänyt parveketta somistamaan.

Tässä kuvassa köynnöshortensia kiipeää pitkin kallion isoa kiveä, josta viime suven lopulla poistin sammaleen, sillä haluan hortensian voivan kiinnittyä tiukasti. Tuossa kivellä kasvi on innokkain, mutta kukkii vähiten, sillä paikka on melkein täysvarjo. Köynnöshortensia on puolivarjon kasvi, mutta menestyy sekä auringossa että varjossa. Lannoitan kerran pari suvessa rodolannoitteella ja siinä se. Kasvi on hurmaava ja vaatimaton. Lehdet puhkeavat jo huhtikuun lopulla, yksikään noin kymmenestä ei ole kuollut, eikä ikinä ole ollut mitään tuhoeläimiä tms. Yksi nousee pitkin männyn runkoa ja tekee tylsästä rungosta tosi hurmaavan. Käy myös maanpeitekasviksi ja moneen, moneen muuhun tarkoitukseen. Kyllä Alvar Aalto tiesi, mitä kannattaa arvostaa. Ja tässä Säynätsalon kunnantalon sisäpihalta:

Valitettavasti tämä kuva ei ole kukinnan ajalta. Ehdimme käydä keskustassa tosi harvoin suvella, sillä tämä oma puutarha ja oman saaremme lumo vievät niin aikamme. Yritän taas tänä suvena saada kuvan prime time! Kermanvaaleat kukat ovat tosi hurmaavat, mutta minulle riittää jo vihreyskin ja köynnösmäisyys. Varjossa ja sadekesinä kasvi ei ehdi täyteen kukkaan. Ystäväni on somistanut tosi ison kiven tällä hortensialla ja se on valaistu!  Syksyllä köynnöshortensia saa keltaisen ruskavärin. Tämä kasvi kuuluu sarjaan vaatimattomuuden lumoa!

Ja tässä yksi kuva heinäkuulta 2011 Alvar Aallon kunnantalon hortensiasta Säynätsalon saarelta Jyväskylästä:

Ja tässä vielä upea kuva köynnöshortensiasta Allulta Saksasta:

Kiitos!

Yläkuvassa minä saamassa suuriruhtinatar Olgalta suukkoa suvella 2012 ja köynnöshortensia siis kukkii seinällä.

PPS. Nyt löytyi tämä lukijani lähettämä kuva, jossa kukkiva köynnöshortensia kiipeää pitkin mäntyä. Tämä on upea! Kiitos Pipo♥

Tässä ensimmäisen kuvan köynnöshortensia kuvattuna 23.6.2011 eli vuodessa on tullut paljon kasvua. Alla kaksi kuvaa heinäkuun alulta. En päässyt laittamaan näitä kronologisesti, vaikka yritin kaikkeni. Näistä kahdesta ylempi on otettu mieheni puhelinkameralla tms. Siitäkö värien kirkkaus vai auringon runsaudesta...

 En osaa pitää tätä hurmaavaa kasvia hitaana. Ja tässä sama kasvi kuvattuna pergolan varjosta kesäkuulla 2011. Siis pergola muodostuu talon mittaisesta parvekkeen alaisesta terassista, jossa parveketta kannattavat teräspylväät peittyvät köynnöshortensioihin. Teräs on talvella kylmä, joten niihin on tehty päälle puinen kehikko hortensiaa varten.

Tässä kuva tältä vuodelta eli 2012 kesäkuulta keittiön ikkunamme alta. Aikamoinen muutos kuvaan kaksi, jossa vasemmalla alhaalla oleva takkahuoneen ikkuna vuosi tai pari sitten toukokuulla. Hitaaksi en tätä kasvia sanoisi...Vasemman puoleinen yksilö kehystää jo sisääntuloammekin. Erityisen hurmaavaa on istua takkahuoneen sohvalla ja katsella vuodenaikojen mukaan vaihtuvaa ikkunataulua, sillä köynnöshortensiasta on moneksi. Pienillä, kirkkailla talvivaloilla erityisen viehättävä!

Tässä edellinen kohta kuvattuna lokakuussa 2013. Näyttää kivalta myös sisälle, sillä köynnöshortensia kehystää jo ikkunan sivuja ja osin myös yläreunaa.

Keittiön ikkunaseinältä eli siis lehdon puolelta köynnöshortensia kiertyy jo pohjoisseinälle...

*****

Olga ja luminen köynnöshortensia tammikuun 8. pnä vuonna 2013. Tämä kuva jäi Olgasta viimeiseksi, mitä emme voineet tuona ihanana lumipäivänä tietää. Perjantaina, 11.1.2013 illalla Olga nukkui pois melkein viisitoista vuotiaana. Muisto elää ja sadat elleivät tuhannet kuvat. Erityisen mielellään Olga poseerasi tässä keskipuutarhassa ja minä kuvasin 'köynnöshortensian lävitse' eri vuodenaikoina. Unforgettable♥

♥♥♥♥♥

Tässä kuvassa vuodelta 2013 näkyy ylimmän kuvan köynnöshortensia. Jos kuvaa katsoo tarkkaan, huomaa, että olemme kiinnittäneet terassin, tulevan pergolan, kattoon puuritilät, joihin jokaisen ison parvekkeen kannatinpylvään hortensiat voivat kiinnittyä. Tarkoitus ei ole, että ne tulevat parvekkeemme lattiasta läpi, sillä parvekkeemme ruokakatoksineen on olohuoneemme jatke.

Yläkuvassa näkyy, miten nopeasti köynnöshortensia kiipii pitkin parvekkeemme seinämiä, joka meillä onkin toivottua. Kuvasta näkee myös, miten olemme kannatinnaruilla varovasti ohjanneet kasvia kohti tulevan pergolan kattoa.

Tässä sama suoraan pohjoispäädystä. Parvekkeelta kurkkii tyttäremme 4 kuukauden ikäinen Taika-koira, shelttivauva. Köynnöshortensia saa kasvaa hieman kulmista parvekkeen sisälle ja näyttää aika kivalta, kuin olisimme koko ajan puutarhan sisällä, mutta ei hyttysiä, grilli parvekkeen toisessa päädyssä ja astiat likellä eli keittiössä. Käytämme parveketta kesäaikaan ja toisinaan myöhään syksyynkin ruokailutilana: huovat ja untuvatakit vain käyttöön ja ulkoilmaelämää voi viettää niin pitkään kuin haluaa.

Parvekkeemme on vain osittain katettu ja niinpä hankimme tänä vuonna Sungrade-grillikatoksen ruokailukatokseksi. Köynnöshortensia saa peittää parvekkeen kaiteet ja villiviini ruokailukatoksemme.

Takkahuoneen yläikkuna vuonna 2013. Vertaa jutun toinen kuva. On muuten sisäpuolelta viehättävä elävä taulu, joka on kaunis kaikkina vuodenaikoina.

Yksi monista köynnöshortensioistamme syleilee tiukasti kalliomme päädyssä olevaa isoa kiveä,

mutta ei tyydy vain siihen, vaan kiipeää jo ylös vesemmassa reunassa olevan nuoren pihlajan runkoa. Tämä väri on siis köynnöshortensian ruskaväri, ei mikään leiskuva oranssi vaan ensin tulee keltaiseksi ja sitten vähän hiekansävyiseksi. Sopii hyvin muiden värien joukkoon ja tuo vaihtelua, tämä ihmeellinen kasvi, joka alkaa puskea lehteä jo huhtikuulla...

Kuva lokakuulta 2013, kuten on aloituskuvakin. Edessä jo kellastuneet kuunliljat ja takana kalliomme 'vartiokivi' lokakuisen köynnöshortensian hohtavan keltaisessa syleilyssä. Kuviamme ei ole ikinä käsitelty, joten tuo väri on aito, kuten muissakin puutarhakuvissamme.

Vähän myöhässä löysin juuri nyt (maalisilta 2014;) suven köynnöshortensioita hyvässä kukassa.

Tämä näky jaksaa ilahduttaa ja sitten tietty vielä syksyllä kun pilvikirsikka takana tulee ruskaan.

Ei ole sama kuva uudestaan, sillä viime vuonna kukat aukenivat upeasti.

Oi, niin ihana kasvi ja nyt jo yrittää lykätä silmuja maaliskuun alussa, koska on näin lämmintä...

Tekee nyt kuitenkin mieli tältä erää lopettaa tähän erityisen hurmaavaan väriin, jonka kasvi sai tänä vuonna eli lime! Joku ihme nälkä tullut limeen...Tätä en ole ennen nähnyt, mutta tästä kaadoimme pois varjostavan serbiankuusen. Siis ennen kaatoa tämä kivellä kasvava köynnöshortensia ei saanut paljoakaan valoa, nyt on puolivarjossa, sillä pihlajien takana on autotalli.

Kollasin juuri kuvatiedostoja ja tämä luminen köynnöshortensia tuli vastaani. Ehkä sopii tähän maaliskuun hetkeen, jolloin takatalvi uhkaa, vaikka kunnon talvea ei ole ollutkaan eli ensimmäinen lumeton talvi meillä täällä Keski-Suomen saarella 28 vuoteen on talvi 2013-2014.

Tähän minä pyrin! Yllä oleva kuva on Pinterestistä. Näin meillä nyt jo kulkee köynnöshortensia ympäröiden keittiön ikkunaa, mutta ei vielä näin leveälti. Koko komeus rojahti kerran alas, syytä emme tiedä, mutta saimme sen kiinnittymään uudelleen. Omamme saa jatkaa kasvuaan myös oven yläpuolitse makuuhoneen ikkunaa kohden. Elin lapsuuteni talossa, jossa villiviini peitti suvella koko ikkunani ja minusta se oli hurmaavaa. Villiviini oli niin paksu, että linnut pesivät siinä ja kun nukuin kesät ikkuna auki sain aina nukahtaa ja herätä linnun lauluun. Yritimme samaa ensin villiviinillä, mutta petyin villiviinin hitaaseen kevääseen: Köynnöshortensia tekee lehdet jo huhtikuussa! Tosin meillä kasvaa terassin puolella villiviiniä köynnöshortensian joukossa ja pohjoispäätyä hallitsee yksin vanha imukärhövilliviini.

Leena Lumi's Flower Power

Nyt on heinäkuun puoliväli 2014 ja kuvassa on terassien edestä katsottuna oikea pääty eli ihan eri kuin se, mitä olemme pääasiassa seuranneet. Siis muodostuvan pergolan toinen pää. Tuo ruskea ovi menee remontoituun ala-aulaan, josta pääsee moniin alakerran tiloihin. Köynnöshortensian takana on vierasmakkarin ikkuna. Ensimmäistä kertaa muistan tämän viehättävän kasvin tässä näin hyvin kukkineen ja huomatkaa, että paitsi se täyttää tuota pientä kulmausta, se tekee myös kaunista kaartoa muuten niin ruman teräspalkin ympärillä.

Tästä sitten näkyy, missä olemme. Oikealta nousevat raput etupihalle ja jos olisi jo elokuu, näkisitte, että tuo yläpihan pensas on syyshortensia. 

Tässä kuvassa näkyy vähän jutun kiveä syleilevää köynnöshortensiaa. Se ei ole ennen oikein kukkinut, mutta nyt on tehnyt kauniisti etenkin reunoille kukkia, kun kaadoimme sitä varjostamasta pois yhden kuusen. Se on silti edelleen puolivarjossa yhden männyn ja kahden pihlajan suojassa. Näin on hyvin, sillä köynnöshortensia on puolivarjon kasvi.

Tässä sama kauempaa, joten näette, että hyvin vähän kukkii nyt ensimmäisenä lisävalon suvena, mutta tässä kasvissa minulle ei kukinta olekaan tärkeintä, vaan se, että köynnöshortensia tulee lehteen jo  huhtikuulla sekä lehdet kestävät myöhään syksyyn ja vieläpä kauniissa ruskavärissä. Viime syksynä just tuolla kivellä se yllätysväri ennen ruskaa eli lime. Ja sitten: Näille en käytännössä tee muuta kuin annan pari kertaa suvessa rodolannoitetta veteen sekoitettuna.

Heinäkuu 2015

Kesä on tähän asti ollut todella kolea ja sateinen. Köynnöshortensiat ovat kuitenkin voineet todella hyvin. Tässä kuva talon pohjoisesta päädystä, jossa suuren yläterassin (parvekkeen) ja alaterassin hortensiaseinät vain vahvistuvat: Alaterassi on nyt todella kuin pesä, mutta enää se ei ole kukkien esittelytila, koska valoa tulee sinne jo liian vähän.  Kuvan vasemmassa reunassa näkyy miten köynnöshortensia kiipeä pitkin talon seinää.

Ensimmäistä kertaa jätin istuttamatta pergolan takaseinälle kiipeäviä ruusupapuja yms. Alaterassi on tehty seurusteluun ja saunan jälkeiseen oleiluun ja sen sisällä pimentävä vaikutus ei häiritse, sillä vierasmakuuhuoneeseen kukaan ei kaipaa lisää luonnonvaloa: Siellä yöpyvät usein omat nuoremme, jotka nukkuvat pitkään ja sitten vieraamme, joista osa selviytyy jetlagistaan huoneen mukavassa rauhassa. Takkahuoneessa taas on talon ainoa televisio, joten nyt emme enää tarvitse verhoja ikkunoita peittämään edes elokuvien katselun takia. Kuvassa nyt näkyvissä kolme köynnöshortensiaa, jotka peittävät yläterassin teräspylväät. Katso selostusta aiheesta aikaisemmin tässä jutussa.

Tämä ihana kasvi alkaa vähitellen somistaa yläterassimme seinustoja, eli noita tummiksi maalattuja ritiläseinämiä. Osa kukista yltää jo seinän yli ja osa, kuten kuvassa oleva, kukkii terassin päädyn aputasolla likellä ruokakatosta. Pieni ulkoruokapöytämme ei enää kaipaa kukkia, sillä niitä riittää nyt yllin kyllin kiitos tämän hurmaavan kasvin.

Tässä sama nurkkaus vuodelta 2013. Köynnöshortensia juuri ja juuri yrittää näkyä tuossa kulmassa, jossa nyt kukka makaa turkoosin kynttilälyhdyn tilalla. Täällä lisäkuvia samasta tilasta lisää. Kuvassa on syksy, joten on helppo päätellä, että kyseessä ei mikään hidas kasvi. Kaikki tuo superkasvu on tehty viime suvena ja nyt tähän heinäkuun puoleen väliin mennessä ja kasvukausi jatkuu vielä.

Näin mennään nyt heinäkuun 17. pnä köynnöshortensian kanssa pohjoispäädyssä eli aika tiheää alkaa olla. Ja kukatkin aukeavat vaikka on ollut viileä ja sateinen suvi.

Tässä sama kuvattuna alapuutarhasta varjoliljojen kautta. Vähän outo kuva sillä tuosta pikkupolusta pohjoispäädyssä ei pääse enää kulkemaan helpostikaan, sillä siinä kaksi köynnöshortensiaa on etenkin alhaalta jo varsin kiinni toisissaan...,mutta tuota kulkua emme tarvitsekaan, sillä pergolaan on tarkoitus kulkea vain pitkältä sivulta ei päistä.

Kivellä oleva köynnöshortensia on alkanut kukkia hieman runsaammin, kun yksi varjostava puu vietiin pois. Kasvi pitää puolivarjosta, mutta kukkii selvästi runsaammin valossa, mikä nyt aika ymmärrettävää kai onkin. Minua tässä köynöksessä ei eniten kiinnosta kukinta, vaan se kaikki muu. Toki valkeat kukat ovat kauniit ja tuovat valoa pimeneviin heinäkuun iltoihin, mutta en ilman niitä 'kärsi'. 

Tässä köynnöshortensia keltaisten kukkijoiden taustalla. Olen puhdistanut kiveä sammaleesta, että köynnös voi tarttua siihen tukevasti.

Syyskuun 25. pnä 2015

Köynnöshortensia ei ole vielä aloittanut ruskaansa, mutta villiviini senkin sijasta. Mutta katsokaa miten muhkea tästä alun pikkuisesta reunimmaisessa pylväässä on tullut.

Tämä kuva paljastaa, mitä keksimme laittaa niihin köynnösritilöihin, joita olimme kiinnittäneet pergolan kattoon köynnöshortensioiden kevyeen ohjailuun: Vedimme sinne ledejä, jotka jäävät pysyviksi kaamosvaloiksi. Halusimme tuikkivan tähtitaivaan, kun istumme saunan jälkeen pergolassa. Tuo juttu jatkuu vielä tännepäin eli lisää tähtiä!

Vuodelta 2015 ei ole ruskakuvia, sillä olimme lokakuun Itävallassa. jossa sielläkin oli upea ruska. Tämä on on otettu ison ensilumen päivänä 22.11.2015

Leena Lumin puutarhassa

Kesä-heinäkuu 2016 ja köynnöshortensia kivellä.

Ja katsottuna kiven toiselta puolelta.

Ja keltakurjenmiekkojen lävitse.

Tässä köynnöshortensia peittää jo isosti pergolan toista päätyä. Tammikuu 2016 oli monille kasveille kuolemaksi, sillä kolme viikkoa oli -30 astetta ja täysin lumetonta. Köynnöshortensia ei ollut kovista olosuhteista moksiskaan, melkein päinvastoin.

Sama pääty likempää. Kuvassa näkyvät pergolan katon 'tähdet' eli ledit ja myös se, miten pesä siitä on tullut eli en enää kasvata siellä ruusupapua enkä krassia. Ruukkuhortensian tai pari voisin sinne laittaa.

Tässä kuvattuna pergolan toisesta päädystä, josta vielä pääsee saunan jälkeen vilvoitellessa katsomaan alapihalle.

Tässä kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, sillä...Tuon lampun vierestä alkoi ihana tarina pilvikirsikasta, mutta sitten se suuri, kaunis puu kuoli. Istutimme toisen pilvikirsikan siihen, mutta sekin kuoli vuodessa. Nyt luottopuutarhurini sanoi, että siihen pitää istuttaa erisukuinen puu, sillä joskus kuulemma kasvit saattavat alkaa erittää mikrobeja tms., jolloin samansukuinen kuolee siinä paikassa aina. No siihen tuli sitten päärynäpuu, mutta sekin kuoli. Nyt istutimme rautatieomenapuun ja jos se ei jaksa tuossa kasvaa, sitten en tajua enää...Tämä kuva kuitenkin kertoo, miten lähestymme cottage garden -tunnelmaa: Kasvit ovat tiheässä, iso osa nurmikosta on muuttunut jo kukkaniityksi ja kasveja on paljon ja tiheässä, Tässä olemme keskipihalla, pergolan alla, mutta alapuutarha, jossa luumu- ja kiriskkapuut näkyy hyvin.

Palaamme varmaan ruska-aikaan vielä ja taas tähän ihanaan köynnökseen...

Syyskuulta 2016 villiviini jo ruskassa, köynnöshortensia vasta aloittelee.

Ja samalta päivältä eli 20.9.2016

Tänään 26.9., jolloin köynnöshortensiakin on alkanut jo vaihtaa väriä. Huomatkaa miten reippaasti se jo kasvaa yhteen villiviinin kanssa.

Täällä Villiviinikaari ruskassa - syksyn odotetuin

ja tässä Villiviini - syysruskan airut

Heinäkuu 2017 ja on satanut ihanan mielettömästi. Kaikki on hyvin rehevää ja köynnöshortensiakin antaa parastaan.

Näissä siis sama terassien pylväs kuin kuvissa 2015. Jos katsotaan suoraan edestä eli kalliolta, vasen teräspylväs, joka on verhoiltu puulla, että kasvi ei palellu.

Ja sama tulokulma kuin ylempänä, mutta eri vuosi. Tämä ensimmäinen kartiovalkokuusikin on jo minua pidempi...

Kallion päädyn suurella kivellä oleva käynnöshortensia kiipeää ilman avuja kummankin puolen pihlajaa sekä jo myös kukkii rungoilla. Kuva otettu yläterassilta eli vasemmalla näkyvä on jo terassin reunan yli kasvavaa köynnöstä.

Ja tässä ruokakatospäätyä.

Tämä ei ole näiden söpöläisten ruokapääty, mutta hän hellyytti minut:)

Tässä nyt kalliolta katsottuna oikea reuna ja nuo pienet raput vievät keskipihalta etupihalle.

Tässä sama vähän kauempaa.

Tässä yläpihalta kalliolle päin kuvattuna ja tuo pieni havutöpö on yhdestoista kartiovalkokuusemme! Ihan vasemmassa reunassa näkyy vähän köynnöshortensiakiveä, keskellä mänty, jota käynnöshortensia kiipeä ja on jo yli lepakkopöntön. Oikealla näkyy useampikin köynöshortensia ja yläterassin toinen pääty.

Yläpihalta edelleen kalliolle päin kuvattuna. Edessä valtikkanauhusrinne.

Yläterassilta etupihan mongolianvaahteroihin päin kuvattuna. Ihana, kukkiva terassin reunus!

Heinäkuussa 2019 kuvattu lounaiskulmasta köynnöshortensiaa. Nyt jäämme vain odottamaan tämän kuvan värikimaraa, jos saamme hyvän ruskan. Kukat eivät niin auki kuin melkein vastaavassa kuvassa aikaisemmin. Helteet olivat tiukat, mutta eivät pitkät. Minä silti perustan tästä kasvista vaikka ei edes kukkisikaan! Huomatkaa unelman toteutuminen: Alamme peittyä köynnöshortensiaan♥

Mihin lie värikimara joutunut...ehkä ruskakuviin, mutta nyt olemme kesä-heinäkuussa 2020 ja köynnöshortensia kukkii paremmin kuin ikinä. Näitä kuvia on tosi paljon,mutta koska en jaksa siirtää niitä kaikkia, ne löytyvät jutusta Köynnöshortensia kesä-heinäkuulla Yllä kaksi kuvaa samasta kulmasta, mutta eri vuodet: Vuosi väliä. Huomatkaa myös eteläseinän valloitus!

Jännittävää nähdä, mihin köynnös on matkalla tässä kivellä. No, kummassakin pihlajassa,jotka ovat eri puolilla kiveä, kiipeävät ja kukkivat. Vaikea vain kuvata, kun siinä tulee pääosaan autotallimme. Oli yllätys nähdä kukat ylhäällä pihlajan oksien yläpuolella, siellä väleissä. Pohdimme nyt miten saisimme ne kuvattua...Pudotus alas on nimittäin tuo kalliomme.

Etelä-länsinurkkaus eli mielettömän runsas kukinta. Keväällä lannoitusta, joko edellisvuotista kompostia tai kanankakkarakeita, sitten kesä-heinäkuulla kaksi kertaa kasteluveteen liotettuna Rodo&Havulannoitetta. Syksyllä syyslannoitus. Ei siinä sitten muuta.

Meidän ruokakatospäädyssämme arka poikanen nauttimassa pähkinöitä hortensian suojissa.Tämä pienokainen on tosi pieni...Yleensä oravien suviruokinta palkitsee niin, että isotkin oravat jättävät linnun pesät rauhaan.

Juhannuksena 2021 kuvattu sateessa köynnöshortensia männyssä. Jos katsotte tarkkaan hortensian seassa ylhäällä näkyy lepakkohotelli.

Tämä mäntymme sijaitsee aivan rajalla. Ilo heidän, sillä kukinta sinnepäin, mistä aurinko tulee. Ainakin juuri tässä tapauksessa, jossa polkua jotain metri tms. Kuvassa takana suuri kalliomme lintulammikkoineen, puutarhan toinen kerros ja talomme, jonka takana lehtomme omine erityiskasveineen. Metsistä enää yksi prosentti on lehtoa...Arvostamme!

ROMUROMANTTINEN SISUSTUSKIRJA

Hyvin romanttisnostalgisesti puhuttelee Sari Sirkkiä-Jarva lukijoitaan hänen ja Ilpo Kuparisen kirjan Romuromanttinen sisustuskirja (Tammi 2011) alussa ja mikä paremmin kirjan henkeen sopiikaan. Sari kertoo kuinka hänellä oli lapsena pieni, kahden neliön oma piirustussoppi, jossa oli punainen pöytä, vanha lypsyjakkara sekä vaaleanpunainen matto. Näistä kauniisti patinoitunut lypsyjakkara sekä vaaleanpunainen matto kulkevat vieläkin hänen matkassaan ja kun mieli unohtuu unelmiin, katse kohtaa jakkaran pinnalla kisaavien pölyhiukkasten leikin.

Kirjan kansi on niin harmonisen kaunis, että kiitän valokuvaaja Ilpo Kuparista aivan mykistyneenä sekä tästä taidonnäytteestä että kuvista, jotka sain tähän esittelyyn. Sanomattakin lienee selviö, että teoksen kuvat ovat taidetta, jota nautitaan pienin siemaisuin kuin parasta samppanjaa. Koska kyseessä ei ole pelkkä katselukirja, vaan vinkkikirja romuromanttiseen sisustamiseen, osa kuvista on hyvinkin arkisia, mutta…silti kuin taidetta.


Romuromanttisen sisustuskirjan alussa Sari kertoo, että kuvia otettiin vuoden 2010 aikana, jolloin kuvauspäivien lämpötilaeroksi saatiin huikeat 59 astetta kun verrataan kylmintä ja kuuminta työpäivää. Se antanee työlle oman uniikin leimansa…

Kirjassa on paljon valkoista, sillä valkoinen valloittaa nykyään sisustuksessa –ja jopa puutarhoissa, vrt. kuupuutarhat. Kaikki ei onneksi ole kuitenkaan ihan vain valkoista, sillä romuromanttisen tyylin väriskaala on laajempi kuin sateenkaari. Tällöin jokainen tulkinta ruosteisesta pinkkiin on yhtä oikea, sillä onhan romuromanttinenkin mielipideasia. Ja näin selittää tätä tyylisuuntaa kirjan toinen tekijä Sari:


Romuromanttinen tarkoittaa toisaalta romanttista sisustustyyliä pitseillä ja nauhoilla kruusattuna, toisaalta risojen, rikkikuluneiden tai –ruostuneiden ja monella tavalla hylättyjen esineiden käyttökelpoisuudella leikittelyä.


Romuromanttiseen tyyliin liittyvät myös käsitteet mummolatyyli tai maalaisromanttisuus, onpa mukana usein myös ripaus ranskalaista tai tanskalaista sisustamisperinnettä. Kaikkien näiden sisustamisnäkökulmien käsitteet ovat harrastajien keskuudessa kovin häilyviä ja tulkinnanvaraisia aivan kuten antiikki-, retro- tai vintage-käsitteetkin.

Esipuhe ennen ideoita on kaunis ja voin hyvin alleviivata siitä kaiken, jopa kertoa kokeneeni saman kauppiastalolapsuuden kuin Sarikin, mutta siinä missä Sari ja Ilpo hylkäävät rappioromanttisen termin, minä edelleen liehutan sen lippua. Minulle sana rappio on meidän pohjoisen päädyn vonksallaan olevat luonnonkiviraput sekä Merin vanha kivinen leikkimökki, joka pian kokee uuden tulemisen ympärivuotisena puutarhan Salaisena Paikkana. Minulle rappioromantiikka on jotain niin Kaurismäkeläistä, että hänen elokuviensa ihailijana, haluan itse säilyttää tuon sanan. Mutta tässä kirjassa menemme isäntäparin lumoavaan tahtiin.

Kirjan kuvat ovat kuvia tavallisista suomalaisista kodeista, joissa asuu tavallisia ihmisiä. Jokaisella kodilla on kuitenkin omat tarinansa ja niihinkin tässä kirjassa päästään, joskin kuvat ja sisustusvinkit ovat pääosassa. Tämän kirjan tekijät ovat Romukasojen Valtiaita, jotka ovat kiertäneet kirpputoreja, huutokauppoja, kierrätyskeskuksia ja jopa kaatopaikkoja. Arvostan ja ymmärrän, sillä minä löysin olohuoneen kauniin pöytäni osissa roskalavalta…


Uskokaa tai älkää, niin ensimmäinen sisustusvinkki tehdään eristenupeilla, toinen vanhoilla ruostuneilla nauloilla…sitten seuraa jotain maagista vanhoista puusuksista, nahkarukkasista, hajonneesta haravasta, ikkunan pokista, vanhasta karvalakista, Viri-kaakao purkeista…ja voin luvata, että kuten kirjassa Yrttitarha ruukussa, myös tässä teoksessa vanhat alumiinikattilat ovat kova sana.


Kirja neuvoo myös huonekalujen vanhentamista eli patinan tekoa, mutta ylitse kaiken yhdyn tähän Sarin neuvoon:


Toisinaan kannattaa harkita kerran jo toisenkin puupintaisen tai vanhassa maalissa olevan huonekalun maalaamista. Inhimillistän esineitä luvattoman usein, mutta se on tapa auttaa kunnioittamaan vanhoja esineitä. Sellainen kaappi, joka henkilönä ansaitsisi teitittelyn, ansaitsee tulla kohdelluksi ikänsä ja olemuksensa mukaisesti.

Vanhojen esineiden aarrejahti ei ole aivan vaaratonta puuhaa, sillä jotkut esineet ovat kuin suoraan Haisulin kodista. Tarvitaan hengityssuojaimia sekä myös iho pitää muistaa suojata. Ja kädet. Työhanskaan verhoutuneet kädet voittavat tässä sarjassa hienostelukäsineisiin verhotut. Haisulin tavaroissa voi vaania myyräkuume ja haavan saaminen vaikka ruostuneesta esineestä ei ole leikin juttu.

 Koen nyt suurta tunnetta, sillä täältä löytyvät myös vanhat gobeliinit uusiokäytössä…Tunnen myös eroahdistusta, sillä tämän hurmaavan kirjan lupasin jo arvontapalkinnoksi, enkä ikinä, ikinä peru lupaamaani. Eräs kuva jäi nyt uniini ja siihen liittyvät kolme minulle tärkeää asiaa: valon ja varjon leikki, vanhat kirjat sekä rappuset…

♥♥♥♥♥

Onni ja autuus kohtasivat minut tänään: Sain valokuvaaja Ilpo Kupariselta yllä mainitun kuvan tuonne kirjastoni 'oveksi', katso oikea yläkulma.  Kiitos Ilpo♥

TYRSKYT

Tunnen suurta ranskalaista surua. Se raapii minua kuin tamariskien oksat talon seinää. Se tuulee lävitseni niin lujaa, että en enää muista, mitä suren. Katson kuinka lokit kääntyvät lennossaan ja perhoset menettävät myrskyssä siipensä. Suussani maistuu meren suola ja kyyneleet. Tulin tänne unohtamaan, mutta ei ole unohdusta sinusta. Minua lukee nyt eräs ja hänkin tuntee suurta ranskalaista surua, johon eivät auta jalohaikarat, merimetsot, eivät edes haukat taikka lokit. On vain tämä kirottu muisti ja helvetin iho, joka ei salli unohtaa…

Claudie Gallayn Tyrskyt (Les Déferlantes, Avain 2010, suomennos Titia Schuurman) vei minut syvälle pohjavirtoihin. Maistoin kipeän ikävän, menetyksen, ulkopuolisuuden ja kun luin ensilehdeltä

Lucilelle,

Tunnistatte minut kyllä, olen se joka kulkee ohi…


René-Paul Entremont


koin täydellisesti olevani syrjästäkatsoja, joka kuin lasin läpi havainnoi muiden elämää.

Tyrskyt on kirja naisesta, Lintunaisesta, joka tulee paikkaan nimeltä La Hague voidakseen unohtaa. Hän tulee laskemaan vesilintuja ja siksi hän olkoon Lintunainen. La Haguessa nainen kohtaa Lambertin, joka on tullut etsimään menneisyyttään. He kohtaavat poissaolevuuden tyhjyydessä, jossain missä on vain meren aika ja kurmitsojen pesiä. Tahtomattaan Lintunaisesta tulee osallinen selvittämään sitä suurta onnettomuutta, sitä purjehdusta kauan sitten, jossa menehtyivät Lambertin vanhemmat sekä pikkuveli Paul.

Nainen: ”Teidän äänenne on kuin La Hague.”

On väistämätöntä, että syrjästäkatsojien polut kohtaavat, sillä tämä suru on liian suuri kantaa yksin.

Nainen: ”Rilke sanoi, että on mahdotonta elää toisen elämän painon alla.”

Lintunainen kulkee laskemassa pesiä. Hän kulkee päin tuulta huulet vuoron perään kosteina ja polttavina odottaen tuulten riisuvan hänet halusta ja surusta paljaaksi. Hän ei ole seurallinen, mutta tutustuu aikaisemmin lintuja laskeneeseen Théoon, joka hoiti majakanvaloja Lambertin perheen purjehdusyönä. Kahden salaisuutta kantavan, vaiteliaan, linnuista kiinnostuneen on helppo kohdata korpeissa, mustalinnuissa, merimetsoissa…kulta-ahvenissa.

Tyrskyt on kirja ikävästä ja unohtamisesta. Se on hyvin ranskalainen kirja. Minut valtasi sama ranskalainen suru kuin lukiessani Marguirite Durasin Lol V. Steinin elämää tai Anne Delbéen Camille Claudelia. Sisääni on kovertunut suruaukko ranskalaiselle surulle. Se on surua jälkeenpäin. Kaikki on jo tapahtunut ja mitä sen jälkeen seuraa on kuin vuotavien haavojen tarkastelua teititellen. Siitä puhutaan lyhyin lausein tai ei ollenkaan. Tuska kääntyy sisälle ja:

Minulla oli jäljellä se halkeama, polttava repeämä jalkovälistä vatsaan. Välillä heräsin yöllä ja tuntui kuin tyhjyys olisi nielaissut minut. Päädyin lattialle, pois lakanoista, aina.

Minä en enää ollut nainen. En äiti. En muistanut olleeni tytär. Saati sisar. Minusta ei ollut vaimoksi. Ei kuulumaan kenellekään. Olemaan riippuvainen miehestä tai suhteesta. Jotkut miehet olivat rakastaneet minua, minä olin aina rakastanut niitä jotka eivät rakastaneet minua.

Aina sinuun asti.

Tyrskyt on minun kirjani. Sen tiesi hän, joka kirjan minulle antoi. Minä olen Lintunainen, jonka sisällä virtaa veren sijasta suolainen merivesi. Minä katselen kaukaa Morganea, Florellea, Maxia ja kaikkia muita La Haguessa. Minä haluan vain olla rauhassa. Haluan lukea tätä viipyilevää kirjaa, joka maistuu sinulta ja…surulta. Painan kasvoni villapaitaasi, joka tuoksuu sinulta. Haluan unohtaa paljon voidakseni elää vähän. Tulin villihanhien mukana.

Minä olin se joka kulki ohi.

*****

Tästä kirjasta ovat kirjoittaneet lisäkseni ainakin Irene  Sara  Katja,  Annika Jenni, Laura, Erja, Ilse, Anki, Elma Ilona, Naakku, Susa ja Ina

YLLÄTYSARVONTA!

Ahneus on yksi seitsemästä kuolemansynnistä ja en aio siihen sortua edes kirjojen kanssa. Mitä minä teen kaikilla maailman puutarha-, sisustus- ja muilla kirjoilla, kun voin laittaa hyvän kiertämään. Nyt siis arvonta, kuten muuten Leena Lumissa oli myös viime toukokuussa.

Osallistua voi vakituinen lukijani tai kirjautumalla sellaiseksi. Tarkennan vielä, että vakituinen lukijuus ei maksa mitään. Se on ilmaista! Minä kirjaudun kaikkialle vakilukijaksi yhtä usein kuin aivastan, enkä menetä siinä mitään, mutta ehkä ilahdutan jotakuta...


Arpalippuja saa yhden, olemalla vakituinen lukijani ja kaksi linkittämällä arvontani. Palkinnoksi kolme ensimmäiseksi tullutta saa kukin kaksi kirjaa. Ensiksi valitsee ekaksi tullut, sitten tokaksi ja vikaksi kolkki.

Toivon sydämeni pohjasta, että jokainen ilmoittaa jo osallistuessaan, onko kirjautunut lukijakseni ja linkittääkö. Näin minulta säästyy kultaakin kallimpaa aikaa uusille kirjoille eikä tarvitse jokaisen kohdalla alkaa salapoliisitöihin. Kiitos!

Siis selvä kaava: ensimmäinen arpalippu lukijaksi kirjautumisesta ja lisäarpalipun saa linkittämällä arvonnan. Tässä on ollut hiukan ymmärtämisen vaikeutta, joten tein nyt tämän lisäyksen. Lukijaksi kirjautuminen vie aikaa kolme sekuntia, kokeilin juuri itse. M.O.T.

Anonyyminä ei voi osallistua, sillä siitä ei arvonnan järjestäjä selviä. Reippaasti vain oma tai bloginimi näkyviin!

Kirjat ovat nyt pääsääntöisesti puutarhaa, mutta mukana on myös sisustusta sekä dekkareita ja myös muuta kirjallisuutta. Suurin osa on ihan uusia, joten niitä voi antaa vaikka lahjaksi. Osa on vanhempia, mutta kaikki ovat sidottuja sekä hyvin pidettyjä. Paljon lukevat kyllä tietävät, mitkä näistä ovat uutuuksia ja yksi merkki on myös se, että vanhimpia kirjoja en ole tehnyt blogiini. Arvostelut ovat omiani paitsi Paljain käsin tulee Lumiomenalta ja Ars Magica tulee Ammalta.

Arvontaan on aikaa osallistua su 29.5. klo 12 asti. Sunnuntai-iltapäivänä Päämies toimii jälleen onnettarena.


Ja tässä kirjat:

Glaudie Gally: Tyrskyt
Stina Pyrrö - Hanna Marttinen: Puutarhan vihreä vuosi
Sari Sirkkiä-Jarva ja Ilpo Kuparinen: Romuromanttinen sisustuskirja (varattu)
Deporah Schneebeli-Morell: Yrttitarha ruukussa (varattu)
Soili Soisalo - Eeva Voutilainen: Mustikka, ruis ja rypsi - Voimaruokaa Suomesta
Katja Rinkinen: Vintagen viemää (varattu)
Agneta Ullenius: Yrttimaa
Arja Paasio: Unelmien huvimajat
Marie Hansson - Björn Hansson: Bambut ja koristeheinät - Uusia ideoita puutarhaan
Agneta Ullenius: Keittiöpuutarhurin käsikirja
Jouko Rikkinen: Suomalaiset perinnekasvit
Sara Gruen: Vettä elefanteille
Mari Jungstedt: Meren hiljaisuudessa
P.D.James: Yksityispotilas
Henning Mankel: Rauhaton mies
Jennifer Lee Carrell: Shakespearen salaisuus
Majgull Axelsson: Kuiskausten talo
Jörn Donner: Isä ja poika
Anne Holt: Kahdesti kuollut
Anne Holt: Julkkismurhat
Ellen Dyrop - Hanna Kristinsdóttir: Ajan patinaa - vanhojen tavaroiden uudet mahdollisuudet
J.D.Salinger: Sieppari ruispellossa
Danuta Reah: Yön enkelit
Nikolai Gogol: Kuolleet sielut
Heinrich Böll: Enkeli oli vaiti
Isaac Bashevis Singer: Orja
Denise Mina: Yössä yksin
Essi Tamminen: Paljain käsin
Ursula Karven: Helppoa joogaa
Tom Lundberg: Kaikki on hyvin - Lohduttavia tarinoita ilon ja toivon lähteillä
Paulo Coelho: Brida
Robyn Russell: Gluteenitonta ruokaa koko perheelle
Sara Burlin Pellbäck: Opi sanomaan Minä, Opi sanomaan Ei - Elämän ohjat omiin käsiin
Mary Higgins Clark: Yö kuuluu minulle
Andrea Maria Schenkel: Tapaus Kalteis (varattu)
Knut Faldbakken: Miehen päiväkirja
Jörn Donner: Vapauden vangit
Max Frisch: Minä en ole Stiller
Ruta Sepetys: Harmaata valoa
Nick Cave: Bunny Munron kuolema (varattu)
Ann Rosman: Majakkamestarin tytär
Andrew Weaving: Kauneimmat klassikot - Sisusta kotisi ajattomasti
Valérie Tong Cuong: Pariisissa sattumalta
Viherpiha: Värien lumoa puutarhaan - Ainutlaatuinen opas kasvien valintaan (varattu)
Majgull Axelsson: Huhtikuun noita
Mitchell G. Bard: Kristalliyö
Mary Webb: Pieni Suuri Neulekirja - 300+ modernia ja perinteistä mallineuletta
Diane Setterfield: Kolmastoista kertomus
Kirsi Kostamo: Hyvän olon keittiö - Reseptejä ruoanlaittoon ja hyvinvointiin
Nerea Riesco: Ars Magica 
Colon Tóibín: Brooklyn 
Carol Shields: Larryn juhlat (pokkari)

Kannattaa seurata tätä listaa, sillä tämä elää sen mukaan mitä keksin tähän lisätä.

Iloista arvontaa!

Leena Lumi

PS. Linkitän sitä mukaa kun ehdin, niitä kirjoja, jotka olen tehnyt blogiini.

KEITTIÖPUUTARHURIN KÄSIKIRJA

Agneta Ulleniuksen Keittiöpuutarhurin käsikirja (Minerva 2011) tuo mieleeni hyvin, hyvin monenlaisia muistoja, sillä nyt ollaan kasvimaalla, jossa keväällä istutetaan toivorikkaana porkkanaa, punajuurta, sipulia, parsaa, retiisiä, palsternakkaa ja montaa, montaa muuta hyödyllistä ja terveellistä kasvia. Muistan 4H-kerhon juurikaskilpailut, jossa suven lopulla katsottiin kuka oli parhaiten menestynyt. Muistan millimetrin suorat juurespenkkini, joiden välejä koristivat tuoksuherneet. Muistan, miltä tuntui kun retiiseistä tuli oikein herkullisia tai miltä tuntui kun porkkanat olivatkin matojen syömiä. Yhtäkaikki, lopputuloksena oli kuitenkin paljon oppimista, ulkonaoloa sekä terveellisiä juureksia ilman lisäaineita.

Ruotsalainen Ullenius kertoo kirjassaan miltei kaikista tavallisimmista kasvimaan juureksista ja vihanneksista edes jumalaista ja hieman vaativampaa parsaa unohtamatta. Kirja on tyyliltään samaa tuttua laatua kuin hänen kirjansa Yrttimaa, joka on oma yrttikirjasuosikkini. Upeat, mutta arkitodelliset kuvat kulkevat käsikkäin luontevan kasvimaajutustelun kanssa. Puhutaan yleensä kasvimaan ideasta ja kumotaan ajatus, että siihen tarvittaisiin välttämättä suurta pinta-alaa. Viljely onnistuu yhtä hyvin kerrostalon parvekelaatikoissa ja suurissa ruukuissa, jolloin keittiöpuutarha on ihan käden ulottuvilla. Kirjassaan Ullenius esittelee tavallisimpia pohjoisessa menestyviä lajikkeita. Luonnollisesti myös palsternakan, joka on oiva maun antaja soppaan kuin soppaan.

Mikä sitten saa ihmisen kykkimään kasvimaalla rikkaruohoja perkaamassa ja kastelemassa? Luonnonmukainen ravinto ilman lisäaineita, puutarhailuinto sekä tietoisuus siitä, että yksi pussillinen salaatinsiemeniä maksaa suunnilleen saman kuin yksi ainoa salaatinkerä kaupassa. Pussillisesta siemeniä saa jo suven salaatit isollekin perheelle. Ja tämä koskee muitakin kasvimaan tuotteita.


Kirjansa alussa Ullenius varoittaa suurimmasta virheestä, mihin kasvimaaintoilija yleensä sortuu eli kahmii kaupasta siemeniä liikaa, koska ei pysty niitä vastustamaan. Loppujen lopuksi kasveja tulee niin paljon, että niitä ei pysty kukaan syömään. Kuka tarvitsee viisikymmentä salaatinkerää tai viisikymmentä kiloa perunoita? Yksi ainoa pussi kutakin haluttua lajiketta riittää tyydyttämään lapsiperheen koko kesän tarpeen ja jos on hyvä kellari voi satoa toki kerätä myös talven varalle. Tästä muistin, mihin oma kasvimaaintoni kuoli. Istutin kymmenen vuotta sipuleita. Siinä oli alkuun mukana tilliä ja porkkanaa ja muutakin, mutta lopuksi istutin vain sipulia. Sipulia tuli niin runsaasti, että minulta vei viikkoja niiden nosto, kuivatus ja sitten kiertäminen. Ranteet olivat ihan poikki ja sitten sipulia oli niin paljon, että jaoin pussikaupalla, oikeastaan ämpäreittäin sipulia kaikille, joille kelpasi.  Eräänä kauniina syyskesän päivänä ilmoitin, että ’se on loppu nyt’. Kasvimaa tasoitettiin ja tilalle perustettiin hedelmäpuutarha. Olin saanut sipulinviljelystä tarpeekseni loppuelämäksi.

Nyt kun luen Keittiöpuutarhurin käsikirjaa tulee sen verran ikävä entisiä aikoja, että päästessäni tomaattiin, aloin jo puhua miehelleni kasvihuoneen hankkimisesta. Siis mikään ei ole kuin kasvihuoneesta juuri poimittu kypsä tomaatti. Sen maku on aivan eri kuin kaupan tomaatin, jotka usein poimitaan raakoina. Ainakin minulla on oikein himo tomaattiin ja viime aikoina olen suvet nauttinut luomukirsikkatomaatteja, jotka ovat kuin ’karkkia’. Agneta kertoo kirjassaan puutarhuriystävästään, joka syö kinkkuvoileivän päällä aina tomaattia. Kun häneltä kysyy, miksi näin?, ystävä vastaa, että ’tomaatin syömättä jättäminen tarkoittaisi venäläisen ruletin pelaamista terveydellä. Tomaatin avulla kinkun nitriittien vahingollinen vaikutus kumoutuu.’ Tomaatti on todellinen terveyspommi, joka sisältää paljon antioksidanttina vaikuttavaa lykopeenia ja tomaatin syöjillä tuskin on alhaista hemoglobiinia, sillä siitä saa rautaa.

Keittiöpuutarhuri selviää Agnetan avulla mahdollisista tuholaisista, saa jokaiseen kasviin erikseen kasvatusvinkkejä, kitkee rikkaruohoja ja korjaa runsasta satoa maa-artisokasta, purjosipulista, chilipippurista, parsakaalista ja monesta muusta, mutta yhtä hän joutuu odottamaan vuosia ja se on parsa, tämä herkkujen herkku, jolta menee aikaa ennen ensimmäistä satoa. Ja näin kertoo parsasta Agneta:

Monen vuoden ajan minun teki mieli kasvattaa parsaa. Joka kevät tämä kauden herkullinen ensivihannes ilmaantui kauppoihin ja sai minut murehtimaan, ettei minulla ollut omaa parsamaata. Ja sitten tuli vihdoinkin se kaunis kevätpäivä, jolloin mieheni ja minä kaivoimme kumpikin omaa vakoamme vastikään kynnetyllä kasvimaalla ja istutimme kaksikymmentäkaksi rotevan Rambo-lajikkeen avojuurta.


Sitten me kitkimme rikkaruohoja, lannoitimme ja kastelimme. Satoa ei saada ensimmäisenä eikä toisena vuonna, ja kolmantenakin vain hieman. Muulla tavoin parsa ei pääse kasvuvauhtiin.


Kun kolmas kesä sitten vihdoin lähestyi ja me odotimme ensimmäisiä omia parsojamme, saimmekin päähämme myydä talon ja muuttaa. En vielä tänäkään päivänä usko tätä todeksi.

Tästä huolimatta tai juuri tämän takia, minä aloin virittyä uudelleen kasvimaa-aaltopituudelle, sillä onko mitään niin välttämätöntä kuin purjehtiminen, kasvihuone tomaateille ja parsan kasvatus!

*****

Puutarhakirjat Leena Lumissa

SUNNUNTAIKIRJE SITÄ SUN TÄTÄ

Hei!

Unohdetaan nyt se pitkä viikonloppu, sillä tajusin yhtäkkiä, että olen poissa sekä huomenna että torstaina, joten olenkin nyt sitten sorvin ääressä vaikka muuta kerroin torstaina. Minulla on monta ihan erilaista asiaa. Ja voisimme aloittaa vaikka tästä amayrylliksestä. Siis ehkä jotkut muistavat minun yrittäneen viedä kesän yli edellisvuotisia amarylliksiä ja niitä oli peräti viisi. Hoidin niitä kaikilla mahdollisilla saamillani opeilla lävitse kuuman kesän puutarhassa, mutta kun toin ne syksyllä sisälle, ne lykkäsivät vain lehteä. Minä luovutin ja heitin kukat menemään sekä päätin, että yritys oli viimeinen. Ei siis enää muuta kuin ennen joulua monta valkoista amaryllistä taloon ja kun ne ovat lumonsa antaneet, saavat mennä.

Viime jouluna kukkia oli erityisen paljon ja tunsin asuvani jossain pienessä linnassa, sillä mikään ei juhlista kotia niin kuin valkoinen amaryllis. Kun ne olivat sitten kukkineet hävitin niitä vähitellen ja vein avokompostiin monta, mutta yksi kukki tosi kauan ja sen vienti jäi, kunnes kerran sitten heitin sen isoon, kannelliseen muoviastiaan, jonka pohjalla oli vain auringonkukan kuoria. Olin siivonnut siihen lintujen sotkua ja astia sijaitsi pannuhuoneessa odottaen kompostikäyntiä. Keväällä aloitin sitten pelakuitten multien vaihdot ja koska pannuhuone oli puista nyt tyhjänä, käytin sitä ruukutushuoneena. Sain ensimmäisen pelakuun vaihdettua ja olin laittamassa vanhoja multia ja kuolleita oksia aiemmin mainittuun ns. kompostiastiaan, joka on tarkoitettu kukkajätteille yms. Avasin astian kannen ja mitä siellä näinkään:

Siellä oli nupulla oleva amaryllis, joka oli näin valkoinen valon puutteen takia, mutta tekemässä kukkaa! Tämä kuva on otettu tunti löydön jälkeen. Ja ensimmäisessä kuvassa on tämän saman kukan yksi neljästä kukinnosta. Mitä tästä opimmekaan. En tiedä sitä, mutta ainakin elämä on joskus sisukasta ja nyt jälleen kerran tämä kukka saa kiitokseski yrittää jatkaa suven yli seuraavan jouluun. Tämä ei kai kuitenkaan ollut murhatun amarylliksen kosto, vaan ehkä kiitos, että olin sen kiittämättömiä heimolaisia yrittänyt pitää elossa lävitse kuuman, kuivan suven 2010!

Ja sitten naisellista pinkkiasiaa:

Leivänpaahtimet eivät kestä enää mitään. Edellinen, hyvin tunnettu merkki hajosi runsaassa kahdessa vuodessa, vaikka sitä edellinen kesti kymmenen vuotta. Kanadan vieraamme myötä tajusimme, että on aika ostaa uusi, joka 1) ei polta leipää pahanmakuiselle karrelle tai 2) jätä sitä täysin paahtamatta. Olin jo jonkin aikaa ihaillut lehdissä tätä pinkkiä paahdinta, joten siis jälleen kerran väri oli ostamisen primus motor, kuten oli kamerani kanssa.

Siis se kamera on tuo pieni esine pinkkiin paperiin käärittyjen Geishojen joukossa;-)

Tänään on tämän jälkeen puutarhaa. Sitten grillausta ja sen jälkeen postaan yhden puutarhakirjan, joka on myöhässä ellen sitä nyt tee. Myöhäiltapäivällä tuumailen juomalla teetä muumimukista, jonka jälkeen tarjoan teille yllätyksen. Ei, ei, ei mitään isoa ja mullistavaa, mutta ehdottomasti toukokuuhun sopivaa. Tyrskyt on luettu, mutta annan sen nyt sisäistyä. Ja illalla sitten on aivan pakko nähdä, kuinka Suomi voittaa kultaottelussa Ruotsin. Jos kotikaupunki on Pori, lienee selviö, että jäkis ja jazz kuuluvat elämääni;-)

Linjoilla siis tänään! Ja nyt otan kupillisen Robertsin suklaakahvia...ennen puutarhaa.

Leena Lumi

Black Coffee