Colm Tóibín: Brooklyn

Eilisin mielestä nyt kolmekymmenvuotias Rose oli vuosi vuodelta upeampi, ja vaikka hänellä oli ollut useita poikaystäviä, hän oli pysynyt naimattomana ja huomautti usein että parempi elämähän hänellä oli kuin monilla luokkatovereillaan, joita näki lykkimässä lastenvaunuja pitkin katuja. Eilis oli ylpeä sisarestaan, ylpeä siitä miten tarkkaan hän huolehti ulkonäöstään ja siitä, miten tarkkaan hän valitsi seuransa kaupungilla ja golfkerholla. Hän tiesi, että Rose oli yrittänyt löytää hänelle toimistotyötä, ja nyt kun hän opiskeli kirjanpitoa ja tilintarkastuksen perusteita, Rose maksoi hänen kirjansa, mutta hän tiesi myös ettei Enniscorthyssa ainakaan tällä haavaa ollut töitä kenellekään, vaikka olisi minkälaiset paperit.

Colm Tóibínin kirja Brooklyn (Brooklyn, Tammi 2011, suomennos Kaijamari Sivill) on kertomus sisaruudesta, perheestä, siirtolaisuudesta, rakkaudesta ja suuresta päätöksestä. Brooklyn on kertomus nuoren naisen Eilisin lähdöstä Irlantiin paremman elämän toivossa ja työn perässä, mutta myös tarina paluusta takaisin Irlantiin. Kerrankin kirjan liepeessä sanotaan jotain oleellista:

Colm Tóibín kuvaa hienovaraisen oivaltavasti, miltä tuntuu irtautua juuristaan ja miten uudet juuret alkavat pikkuhiljaa muodostua. Eleettömän voimakas kertomus säilyy mielessä pitkään.

Etenkin tuo viimeinen lause on tärkeä. En ollut ikinä kuullutkaan Tóibín nimisestä kirjailijasta, mutta valitsin tämän kirjan Irlannin ja siirtolaisuuden takia ja sain yllättyä löytäessäni jälleen yhden irlantilaisen tarinankertojan, joka kutoo kertomusta kuin vihreällä saarella on aina tehty: kehräten loimeksi ikiaikaisen tarinankerronnan myyttistä taikaa. Minä ihan kuvittelin istuvani takkatulen ääressä ja ulkona kova syysmyrsky ja eräs mies kertoo tätä tarinaa…Tämä olisi voinut olla Maeve Binchyä, Susan Fletcheriä tai Regina McBridea… ketä tahansa sieltä tarujen saarelta.

Tarinan alussa Eilis hakeutuu työtä saadakseen kirjanpitokurssille ja tässä häntä auttaa sisar Rose, joka on itsevarma ja tyylikäs, mutta hyväsydäminen nuori nainen. On aika, jolloin työtä ei ole tarjolla muualla kuin ison rapakon takana ja sinne Eiliskin sitten lähtee erinäisten sattumusten seurauksena. Kirjassa on kuvattu hyvin kursailematta maailman kaikkien aikojen pahin merisairaus, johon Eilis oikeasti uskoo kuolevansa. Eilis on kuitenkin sitkeää tekoa ja saapuu perille, asettuu rouva Kehoen naimattomille tytöille pitämään asuntolaan ja saa työtä myyjättärenä tavaratalosta. Asuntolaelämän kuvaukset ovat hyvä kurkistus ’50-luvun Brooklyniin, jossa myyjättäret katsoivat alaspäin siivoajia ja konttoristit puolestaan myyjättäriä. Useimmissa liikkeissä oli myös vielä ikkunassa ilmoitus, että sinne ei ollut värillisillä asiakkailla asiaa…

Eilis sopeutuu hyvin selviten koti-ikävästään. Hän löytää italialaisen Tonyn ja käy kaikkina arki-iltoina töiden jälkeen vielä kirjanpitokurssia varmistaakseen itselleen paremman elämän. Eilis ei ole aivan varma, rakastaako hän Tonya, mutta nuori mies, putkityömies, on hyvin sisukas ja lopulta Eilis antaa periksi vaikka sisällään tietää, että olisi ehkä sittenkin halunnut jotain ihan muuta:

Kun Tony nousi hänen päälleen ja meni sisään, hän yritti olla huohottamatta vaikka pakokauhu alkoi voittaa alaa. Se ei johtunut yksin kivusta ja järkytyksestä vaan siitä, ettei hän kyennyt hillitsemään Tonya ja Tonyn elin työntyi häneen syvemmälle kuin hän halusi. Joka työnnöllä syvemmälle, kunnes hän oli varma että se vahingoittaa jotain hänen sisällään. Tuntui helpottavalta kun Tony vetäytyi, mutta aina vain pahemmalta kun hän työntyi uudestaan. Eilis jännitti ruumistaan niin paljon kuin jaksoi pysäyttääkseen sen ja toivoi että voisi huutaa tai jotenkin osoittaa ettei Tony saisi työntää niin lujaa, että pian rikkoisi jotakin.

Niin…Eilis oli kunnon katolinen tyttö ja italialaiseen perheeseen irlantilainen ja katolinen tyttö oli kovasti tervetullut. Eilis kuitenkin harhailee toiveissaan, opiskelee sitkeästi ja yrittää olla huomaamatta, miten muut ’tytöt’ ihmettelevät, että hän tyytyy putkimieheen. Vaikeinta asiaa on kirjoittaa äidille ja etenkin Roselle, joka on aina odottanut jotain enemmän niin itselleen kuin Eilisille.

Sitten saapuu kotoa Irlannista kirje, joka muuttaa kaiken. Silloin Eilis tekee myös ratkaisun, jota lukijan mielestä ei ehkä olisi pitänyt tehdä. Kaikella on seuraksensa ja nyt yhden teon ja päätöksen takia kirja saa niin väärän lopun, että minulta tuli melkein huuto: Eilis, älä!

Brooklyn on sekä aikalais- että siirtolaisuuskuvaus. Siirtolaisuus on aina kiehtonut minua. Lähteminen pakon edessä tai lähteminen paremman toivossa. Sopeutuminen uusiin oloihin muuttaa ihmisen persoonaa ja saa hänet ehkä tekemään ratkaisuja, joita ei olisi tehnyt omalla ’kotikentällään’.

Ja kaikkein eniten minua nyt kiehtoo tämä Colm Tóibín, joka näyttä nyrkkisankarilta, mutta kirjoittaa kuin irlantilainen noita. Tóibín on kirjoittanut lukuisia teoksia ja häntä on käännetty 30 kielelle. Hän on saanut lukuisia kirjallisuuspalkintoja. Romaanista Brooklyn hän sai vuoden 2009 Costa-palkinnon. Hän on ollut jo kaksi kertaa Booker-ehdokkaana. Tóíbínille on myönnetty kaksi kunniatohtorin arvoa kotimaassaan Irlannissa ja hän opettaa tällä hetkellä irlantilaista kirjallisuutta Princentonin yliopistossa.

Brooklyn on runsaasti ajatuksia herättävä kirja. Pinnaltaan herttaisen kepeä ajankuvaus, mutta syvimmältään kirjassa on kyse valinnoista ja siitä miten väärien valintojenkin jälkeen oma mielemme yrittää suojella meitä uskotellen että kahle on sama kuin vapaus.

*****

Tämän kirjan ovat lisäkseni tehneet ainakin  MarikaOksa  Norkku  Opuscolo  Sara Katja/Lumiomena Maija Liisa Kirjakirppu  Maria Anna Elina jaKaroliina.