sunnuntai 22. toukokuuta 2011

Colm Tóibín: Brooklyn

Eilisin mielestä nyt kolmekymmenvuotias Rose oli vuosi vuodelta upeampi, ja vaikka hänellä oli ollut useita poikaystäviä, hän oli pysynyt naimattomana ja huomautti usein että parempi elämähän hänellä oli kuin monilla luokkatovereillaan, joita näki lykkimässä lastenvaunuja pitkin katuja. Eilis oli ylpeä sisarestaan, ylpeä siitä miten tarkkaan hän huolehti ulkonäöstään ja siitä, miten tarkkaan hän valitsi seuransa kaupungilla ja golfkerholla. Hän tiesi, että Rose oli yrittänyt löytää hänelle toimistotyötä, ja nyt kun hän opiskeli kirjanpitoa ja tilintarkastuksen perusteita, Rose maksoi hänen kirjansa, mutta hän tiesi myös ettei Enniscorthyssa ainakaan tällä haavaa ollut töitä kenellekään, vaikka olisi minkälaiset paperit.

Colm Tóibínin kirja Brooklyn (Brooklyn, Tammi 2011, suomennos Kaijamari Sivill) on kertomus sisaruudesta, perheestä, siirtolaisuudesta, rakkaudesta ja suuresta päätöksestä. Brooklyn on kertomus nuoren naisen Eilisin lähdöstä Irlantiin paremman elämän toivossa ja työn perässä, mutta myös tarina paluusta takaisin Irlantiin. Kerrankin kirjan liepeessä sanotaan jotain oleellista:

Colm Tóibín kuvaa hienovaraisen oivaltavasti, miltä tuntuu irtautua juuristaan ja miten uudet juuret alkavat pikkuhiljaa muodostua. Eleettömän voimakas kertomus säilyy mielessä pitkään.

Etenkin tuo viimeinen lause on tärkeä. En ollut ikinä kuullutkaan Tóibín nimisestä kirjailijasta, mutta valitsin tämän kirjan Irlannin ja siirtolaisuuden takia ja sain yllättyä löytäessäni jälleen yhden irlantilaisen tarinankertojan, joka kutoo kertomusta kuin vihreällä saarella on aina tehty: kehräten loimeksi ikiaikaisen tarinankerronnan myyttistä taikaa. Minä ihan kuvittelin istuvani takkatulen ääressä ja ulkona kova syysmyrsky ja eräs mies kertoo tätä tarinaa…Tämä olisi voinut olla Maeve Binchyä, Susan Fletcheriä tai Regina McBridea… ketä tahansa sieltä tarujen saarelta.

Tarinan alussa Eilis hakeutuu työtä saadakseen kirjanpitokurssille ja tässä häntä auttaa sisar Rose, joka on itsevarma ja tyylikäs, mutta hyväsydäminen nuori nainen. On aika, jolloin työtä ei ole tarjolla muualla kuin ison rapakon takana ja sinne Eiliskin sitten lähtee erinäisten sattumusten seurauksena. Kirjassa on kuvattu hyvin kursailematta maailman kaikkien aikojen pahin merisairaus, johon Eilis oikeasti uskoo kuolevansa. Eilis on kuitenkin sitkeää tekoa ja saapuu perille, asettuu rouva Kehoen naimattomille tytöille pitämään asuntolaan ja saa työtä myyjättärenä tavaratalosta. Asuntolaelämän kuvaukset ovat hyvä kurkistus ’50-luvun Brooklyniin, jossa myyjättäret katsoivat alaspäin siivoajia ja konttoristit puolestaan myyjättäriä. Useimmissa liikkeissä oli myös vielä ikkunassa ilmoitus, että sinne ei ollut värillisillä asiakkailla asiaa…

Eilis sopeutuu hyvin selviten koti-ikävästään. Hän löytää italialaisen Tonyn ja käy kaikkina arki-iltoina töiden jälkeen vielä kirjanpitokurssia varmistaakseen itselleen paremman elämän. Eilis ei ole aivan varma, rakastaako hän Tonya, mutta nuori mies, putkityömies, on hyvin sisukas ja lopulta Eilis antaa periksi vaikka sisällään tietää, että olisi ehkä sittenkin halunnut jotain ihan muuta:

Kun Tony nousi hänen päälleen ja meni sisään, hän yritti olla huohottamatta vaikka pakokauhu alkoi voittaa alaa. Se ei johtunut yksin kivusta ja järkytyksestä vaan siitä, ettei hän kyennyt hillitsemään Tonya ja Tonyn elin työntyi häneen syvemmälle kuin hän halusi. Joka työnnöllä syvemmälle, kunnes hän oli varma että se vahingoittaa jotain hänen sisällään. Tuntui helpottavalta kun Tony vetäytyi, mutta aina vain pahemmalta kun hän työntyi uudestaan. Eilis jännitti ruumistaan niin paljon kuin jaksoi pysäyttääkseen sen ja toivoi että voisi huutaa tai jotenkin osoittaa ettei Tony saisi työntää niin lujaa, että pian rikkoisi jotakin.

Niin…Eilis oli kunnon katolinen tyttö ja italialaiseen perheeseen irlantilainen ja katolinen tyttö oli kovasti tervetullut. Eilis kuitenkin harhailee toiveissaan, opiskelee sitkeästi ja yrittää olla huomaamatta, miten muut ’tytöt’ ihmettelevät, että hän tyytyy putkimieheen. Vaikeinta asiaa on kirjoittaa äidille ja etenkin Roselle, joka on aina odottanut jotain enemmän niin itselleen kuin Eilisille.

Sitten saapuu kotoa Irlannista kirje, joka muuttaa kaiken. Silloin Eilis tekee myös ratkaisun, jota lukijan mielestä ei ehkä olisi pitänyt tehdä. Kaikella on seuraksensa ja nyt yhden teon ja päätöksen takia kirja saa niin väärän lopun, että minulta tuli melkein huuto: Eilis, älä!

Brooklyn on sekä aikalais- että siirtolaisuuskuvaus. Siirtolaisuus on aina kiehtonut minua. Lähteminen pakon edessä tai lähteminen paremman toivossa. Sopeutuminen uusiin oloihin muuttaa ihmisen persoonaa ja saa hänet ehkä tekemään ratkaisuja, joita ei olisi tehnyt omalla ’kotikentällään’.

Ja kaikkein eniten minua nyt kiehtoo tämä Colm Tóibín, joka näyttä nyrkkisankarilta, mutta kirjoittaa kuin irlantilainen noita. Tóibín on kirjoittanut lukuisia teoksia ja häntä on käännetty 30 kielelle. Hän on saanut lukuisia kirjallisuuspalkintoja. Romaanista Brooklyn hän sai vuoden 2009 Costa-palkinnon. Hän on ollut jo kaksi kertaa Booker-ehdokkaana. Tóíbínille on myönnetty kaksi kunniatohtorin arvoa kotimaassaan Irlannissa ja hän opettaa tällä hetkellä irlantilaista kirjallisuutta Princentonin yliopistossa.

Brooklyn on runsaasti ajatuksia herättävä kirja. Pinnaltaan herttaisen kepeä ajankuvaus, mutta syvimmältään kirjassa on kyse valinnoista ja siitä miten väärien valintojenkin jälkeen oma mielemme yrittää suojella meitä uskotellen että kahle on sama kuin vapaus.

*****

Tämän kirjan ovat lisäkseni tehneet ainakin  MarikaOksa  Norkku  Opuscolo  Sara Katja/Lumiomena Maija Liisa Kirjakirppu  Maria Anna Elina jaKaroliina.

27 kommenttia:

  1. Tuon voisin lukea vain sen vuoksi,että kirjan nimenä on Brooklyn ja että se on tapahtumapaikkana siellä.Siellä olen asunut ja siellä on ukki syntynyt...

    VastaaPoista
  2. Jael, pääasiassa tapahtuu Brooklynissa, mutta irlantilaisuus maistuu tarinassa. Tässä on kyllä varmaan sinua kiinnostavia aineksia.

    VastaaPoista
  3. Lainasin jo tämän, mutten ole vielä ehtinyt lukemaan. Mielenkiinnolla jään odottamaan, mitä kirja mulle tarjoaa. Sun kirjoituksen perusteella paljonkin.

    VastaaPoista
  4. Anna Elina, kiintoisaa, sillä en ole törmännyt tähän vielä muissa blogeissa.

    Tuuppaa minua, kun olet omasi tehnyt.

    VastaaPoista
  5. Kiitos tästä Leena, jälleen yksi kirja, joka pitää lukea!

    VastaaPoista
  6. Pienen mökin emäntä, ole hyvä!, ilo on minun.

    VastaaPoista
  7. Jo kirjan kantta katsoessa tulee sellainen jännä tunnelma!

    Ja irlantilaisuus..siirtolaisuus..KYLLÄ!

    VastaaPoista
  8. Kiinnostavia teemoja ja selvästi hyvin kerrottuna. Ja se, että kirja on julkaistu Keltaisessa kirjastossa takaa sen, ettei se onneksi ole herttaisen kepeä kuin pinnaltaan (kuten kirjoititkin, muuten olisin voinut säikähtää sitä herttaisuutta :)). Jotenkin tuli sellainen olo, että tämä voisi olla elokuun kirja - viime vuonna elo-syyskuun suuri kirjani oli rakastamani Haudankaivajan tytär. Tämä on varmasti ihan erilainen, mutta siirtolaisuuskuvaus kuitenkin. Ja kiehtovan oloinen! Irlantilaisuus on aina plussaa.

    VastaaPoista
  9. Susa, olen nyt kahden vaiheilla, että laitanko tämän mukaan arvontaan...Sinä pitäisit tästä.

    VastaaPoista
  10. Katja, tämä on hyvin eri kuin Haudankaivajan tytär, jossa oli minusta 'tosi kyseessä'. Usko pois, minulle se oli rankka kirja, vaikkakin 'elämäni aarteita.'

    Tätä voisi verrata hmmm... irlantilaisiin kertojiin;-) Ehkä herttainen on hieman väärä sana, mutta siinä kun 'tytöt',aikuiset naiset asuvat siellä rouva K:n pitämässä asuntolassa on jotian semmoista vanhanaikaisuutta ja siinä, että rouva itse on alkujaan irlantilainen ja katolinen ja painostaa tyttöjä kirkon tansseihin perjantaisin etc. Ja myös haluaa tietää KAIKEN koko ajan.
    Eilisin sattumukset ja ratkaisut tekevät tästä pohdintaa aiheuttavan ja etenkin loppuratkaisu, jossa olisin voinut huutaa, jos se olisi muuttanut suunnan. Tämä on sun kirja - mun mielestä.

    VastaaPoista
  11. Mietin tuossa tekstisi alussa että hmm, onkohan minun kirjani vaikka irlantilaisuus on aina plussaa ja näin.. Sitten teit tekstiisi tuon cliffhangerin ja nyt tuntuu etten saa rauhaa ennen kuin tiedän mitä tapahtuu! Tuntuu syksykirjalta..

    VastaaPoista
  12. Linnea, onko kirja liian rauhallinen sinulle...Tässä tapahtuu, mutta paljon pnnan alla ja Eilisin ajatuksissa.

    En ikinä kerro loppuratkaisua ja dekkareissa saatan jopa rakentaa hämäystä;-)

    VastaaPoista
  13. Minulla on tämä jo kotona odottamassa, mutten ole varma, milloin ehdin sen kimppuun. En vielä lukenut arviotasi tarkkaan, mutta oli hauska bongata tämä blogissa! Olen jotenkin varma, että pidän tästä. :)

    VastaaPoista
  14. Karoliina, tämä on jotenkin kirja, josta ei voi olla pitämättä. Ei halua luokitella mitenkään, vain nauttia tarinasta.

    Minä en ole tätä vielä nähnyt muiden blogeissa, joten oli kiva tehdä välillä tällainenkin.

    Suvella sitten...kyllä kai tämä tästä hiljenee.

    VastaaPoista
  15. Leena, en usko että se on liian rauhallinen, sellaisillekin on minulla sydämessä paikka. Minulla on varmaan tällä hetkellä pieni "angsti" kirjoille jossa on paljon raskasta.. Mutta eiköhän tämä pian mene ohi. Pistän tämän nimen kyllä mieleen. Ja ei toki, eihän loppuratkaisuja tule paljastaa! Mutta koukuttaa sinä kyllä osaat!

    VastaaPoista
  16. Linea, mikä vika minussa nyt on, kun en osaa tätä sinulle tarjota;-) Taitaa olla pientä blogiuupumusta...Siis kertojaääni on mukava ja jotenkin rauhallinen, mikä nyt sopi minulle kovasti hyvin. Kovin raskasta ei tapahdu, ei siis mitään tyyliin Oates tms. Nuori ihminen tekee vain omista perusteistaan aikakautensa valintoja. Minä nyt kuitenkin laitoin tämän kirjailijan visusti muistiini.

    Juu...siitä minua on syytetty ja kiitetty...että koukutan;-) Olen tehnyt jo profiilissani lupauksen saada niin monta ihmistä hurmaantumaan kirjoihin kuin ikinä vain pystyn.

    (Hitto! Mun olisi pitänyt sanoa tästä kirjasta vain: 'Tykkäsin hirveesti. En kerro mitään. Lukekaa itse.' Tämä tarina kellui silleen kivasti minussa, että tiesin olevani suorastaan jäävi samomaan mitään - ainakaan järkevää.)

    VastaaPoista
  17. Ihanan kuuloinen kirja jälleen, Leena! Olen nyt Shieldsin lumoissa, sen jonka voitin arvossani. Siitä lisää toivottavasti jo loppuviikosta...

    VastaaPoista
  18. Valkoinen kirahvi, siis se Shileds, jonka voitit mun arvonnassa....Tuuppaa minua, kun olet sen tehnyt ellen huomaa;-)

    VastaaPoista
  19. Leena, luin Brooklynin ja kirjoitin siitä äsken blogiini. Huomaan nyt, että olemme nostaneet vähän eri asioita, mutta pitäneet kirjasta yhtä paljon. Ja minulla ei ollut lopusta noin voimakasta mielipidettä. Melkein päätös oli minusta hyvä, mutta sen sijaan lopun avoimuus (lukematta jääneiden kirjeiden sisältö..) sai miettimään, miten lie tyttöparalle lopulta käynyt.

    VastaaPoista
  20. Karoliina, minun tahtoni yritti saada tyttöparkaa lähtemästä, sillä sen verran on mielikuvitusta, että näkee, mihin hän on joutumassa. Vapaus ja köyhyys voittaa arvostuksessani vaurauden ja vankeuden. Kihlattu oli sitä sorttia mies, johon minä pakenin nuorena ja suden sijasta tulikin karhu vastaan. Samaistuin Eilisiin oman historiani kautta, mutta hän ei ole enää kuulemassa, kun kuiskaan: Selvisin siitäkin!

    VastaaPoista
  21. New York -sanan alle mahtuu monia maailmoja. Omat eri suunnalta risteytyvät lukupolkuni haaveiden kaupunkiin kulkevat Punkin esihistprian, Patti Smithin Jus Kids -teoksen, Tom Wolfen Turhuuksien rovion tai brooklyniläispari Siri Hjusvedtin ja Paul Austerin kirjojen kautta. Kaikkia näitä yhdistää henkilöiden enimmäkseen vahva olemisentunne ja sitoutuneisuus asuinpaikkaansa.

    Niinpä Brooklyn-kirja tarjoaa toisenlaisen näkökulman. 50-luvun New York, Long Islandinkin vielä ollessa etäinen joutomaa, ei ollut kansojen sulatusuuni, vaan läsnäolemattomien kohtaamispaikka. Kuitenkin kevään tullen Ellis alkaa nähdä kolkoiksi kokemissaan lähiseudun kaduissa oman kutsuvuutensa.

    Kirjan kerrontaa kulkee kevyesti ja vankkumattomasti kuin valtamerialus tyynellä säällä. Minkälaisessa säässä myös Ellis teki paluumatkaa kotiseudulleen.
    SuurIa tunne- tai ihmissuhdekuohuja Ellisin pidättyväisyyden ja säntillisyyden vuoksi ei synny. Äidin reaktio Ellisin ilmoitukseen, oli kertojalle se hetki jolloin viimeinenkin tilausuus tunteenpurkauksiin ohitettin. Tapivaisuudessaan yhteisön vaatimuksiin,irlantilaissirtolainenhan ei ollut suurkaupungin eksistentiaalinen anonyymi, yrittämättä olla oman elämänsä herra, Ellis kuitenkin on selviytyjä. Vai onko, sen loppuratkaisu vielä syntymättömine Dodgersin kannattaja -sisarusparvineen, jättää auki.

    Kirja perusvire nostatti mieleen Hectorin Lehdetön puu -laulun viimeisen säkeen: "Jossain kauempana kuljen ja ihmettelen: miksi itket etkä huomaa, että luonas en milloinkaan minä ollut en, milloinkaan."

    VastaaPoista
  22. hups! Kommentti katosi johonkin lähetysvaiheessa ennen puhtaaksikirjoittamista. Saakohan siitä mitään tolkkua?

    Lainaus Hectorin Lehdetön puu -laulusta kulkisi näin: "Jossain kaempana kuljen ja ihmettelen: Miks itket etkä huomaa, että luonas en, minä ollut en, milloinkaan."

    VastaaPoista
  23. Whippyweaver, kirjoitat kuin...kirjailija tai runoilija: Viet lukijaa kuin virta.

    Siis minulle Ellis jäi edelleenkin selviytyjäksi, huolimatta siitä, että ehkä mielestäni väärällä valinnallaan astui vankilaan. Uskon, että hän selvisi siitäkin!

    Pidän kirjan tyylistä kulkea kuin suuri valtamerialus, jonka sivuilla kuitenkin tietää delfiinien uivan ja ympärillä lokkien huuto. Se on niin kiinnostava tyyli kokea, että voisin asua siinä. Kirjassa tai aluksessa.

    Otitpa minullekin tärkeän biisin esille, vaikka olenkin enempi tunnettu ulkomaisen musiikin ja Ville Valon palvojana. Mutta on muutama poikkeus ja he ovat Badding-Somerjoki ja Hector. Ja juuri tämä Hectorin biisi oli ensimmäisen avioliittoni tunnari. Mutta sitä en kerro, kumpi sitä laulua lauloi, minä vai nykyinen exäni.

    Kiitos hienosta kommentista ja elämyksellistä elokuuta sinulle!

    VastaaPoista
  24. Piti tulla lukemaan Brooklyn-postauksesi uudelleen, kun muistelinkin että koit lopun samoin kuin minäkin. :)

    Luin kirjan jo joulukuussa mutta sain julkaistua oman postaukseni vasta tänään (voisi kuvitella että olen Hämeestä, sen verran pitkät piuhat... ;D). Minulle Brooklyn oli viime vuoden paras käännöskirja. <3

    VastaaPoista
  25. Sara, no olipa kirja sinulle vahva kokemus. Ja miksei, kyllä tästä riittää. Katja julkaisi myös tänään ja sielläkin vielä sivuan sinua;-)Oli niin hauskaa kun pidit niin tämän kirjan puolta. Aivan kuten minä hermostun, jos joku ei noteeraa Ian McEwanian...

    Tulen lukemaan sinun arviosi kohta. Käyn ensin Olgan kanssa vähän puutarhassa...

    VastaaPoista
  26. Mielenkiintoisen oloinen kirja, pitääpä käydä lainaamassa. Kiitos postauksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sirkka, ole hyvä. Tämä oli odottamaton yllätys kirjailijalta, josta en ollut ennen kuullutkaan.

      Poista