ROMUROMANTTINEN SISUSTUSKIRJA

Hyvin romanttisnostalgisesti puhuttelee Sari Sirkkiä-Jarva lukijoitaan hänen ja Ilpo Kuparisen kirjan Romuromanttinen sisustuskirja (Tammi 2011) alussa ja mikä paremmin kirjan henkeen sopiikaan. Sari kertoo kuinka hänellä oli lapsena pieni, kahden neliön oma piirustussoppi, jossa oli punainen pöytä, vanha lypsyjakkara sekä vaaleanpunainen matto. Näistä kauniisti patinoitunut lypsyjakkara sekä vaaleanpunainen matto kulkevat vieläkin hänen matkassaan ja kun mieli unohtuu unelmiin, katse kohtaa jakkaran pinnalla kisaavien pölyhiukkasten leikin.

Kirjan kansi on niin harmonisen kaunis, että kiitän valokuvaaja Ilpo Kuparista aivan mykistyneenä sekä tästä taidonnäytteestä että kuvista, jotka sain tähän esittelyyn. Sanomattakin lienee selviö, että teoksen kuvat ovat taidetta, jota nautitaan pienin siemaisuin kuin parasta samppanjaa. Koska kyseessä ei ole pelkkä katselukirja, vaan vinkkikirja romuromanttiseen sisustamiseen, osa kuvista on hyvinkin arkisia, mutta…silti kuin taidetta.


Romuromanttisen sisustuskirjan alussa Sari kertoo, että kuvia otettiin vuoden 2010 aikana, jolloin kuvauspäivien lämpötilaeroksi saatiin huikeat 59 astetta kun verrataan kylmintä ja kuuminta työpäivää. Se antanee työlle oman uniikin leimansa…

Kirjassa on paljon valkoista, sillä valkoinen valloittaa nykyään sisustuksessa –ja jopa puutarhoissa, vrt. kuupuutarhat. Kaikki ei onneksi ole kuitenkaan ihan vain valkoista, sillä romuromanttisen tyylin väriskaala on laajempi kuin sateenkaari. Tällöin jokainen tulkinta ruosteisesta pinkkiin on yhtä oikea, sillä onhan romuromanttinenkin mielipideasia. Ja näin selittää tätä tyylisuuntaa kirjan toinen tekijä Sari:


Romuromanttinen tarkoittaa toisaalta romanttista sisustustyyliä pitseillä ja nauhoilla kruusattuna, toisaalta risojen, rikkikuluneiden tai –ruostuneiden ja monella tavalla hylättyjen esineiden käyttökelpoisuudella leikittelyä.


Romuromanttiseen tyyliin liittyvät myös käsitteet mummolatyyli tai maalaisromanttisuus, onpa mukana usein myös ripaus ranskalaista tai tanskalaista sisustamisperinnettä. Kaikkien näiden sisustamisnäkökulmien käsitteet ovat harrastajien keskuudessa kovin häilyviä ja tulkinnanvaraisia aivan kuten antiikki-, retro- tai vintage-käsitteetkin.

Esipuhe ennen ideoita on kaunis ja voin hyvin alleviivata siitä kaiken, jopa kertoa kokeneeni saman kauppiastalolapsuuden kuin Sarikin, mutta siinä missä Sari ja Ilpo hylkäävät rappioromanttisen termin, minä edelleen liehutan sen lippua. Minulle sana rappio on meidän pohjoisen päädyn vonksallaan olevat luonnonkiviraput sekä Merin vanha kivinen leikkimökki, joka pian kokee uuden tulemisen ympärivuotisena puutarhan Salaisena Paikkana. Minulle rappioromantiikka on jotain niin Kaurismäkeläistä, että hänen elokuviensa ihailijana, haluan itse säilyttää tuon sanan. Mutta tässä kirjassa menemme isäntäparin lumoavaan tahtiin.

Kirjan kuvat ovat kuvia tavallisista suomalaisista kodeista, joissa asuu tavallisia ihmisiä. Jokaisella kodilla on kuitenkin omat tarinansa ja niihinkin tässä kirjassa päästään, joskin kuvat ja sisustusvinkit ovat pääosassa. Tämän kirjan tekijät ovat Romukasojen Valtiaita, jotka ovat kiertäneet kirpputoreja, huutokauppoja, kierrätyskeskuksia ja jopa kaatopaikkoja. Arvostan ja ymmärrän, sillä minä löysin olohuoneen kauniin pöytäni osissa roskalavalta…


Uskokaa tai älkää, niin ensimmäinen sisustusvinkki tehdään eristenupeilla, toinen vanhoilla ruostuneilla nauloilla…sitten seuraa jotain maagista vanhoista puusuksista, nahkarukkasista, hajonneesta haravasta, ikkunan pokista, vanhasta karvalakista, Viri-kaakao purkeista…ja voin luvata, että kuten kirjassa Yrttitarha ruukussa, myös tässä teoksessa vanhat alumiinikattilat ovat kova sana.


Kirja neuvoo myös huonekalujen vanhentamista eli patinan tekoa, mutta ylitse kaiken yhdyn tähän Sarin neuvoon:


Toisinaan kannattaa harkita kerran jo toisenkin puupintaisen tai vanhassa maalissa olevan huonekalun maalaamista. Inhimillistän esineitä luvattoman usein, mutta se on tapa auttaa kunnioittamaan vanhoja esineitä. Sellainen kaappi, joka henkilönä ansaitsisi teitittelyn, ansaitsee tulla kohdelluksi ikänsä ja olemuksensa mukaisesti.

Vanhojen esineiden aarrejahti ei ole aivan vaaratonta puuhaa, sillä jotkut esineet ovat kuin suoraan Haisulin kodista. Tarvitaan hengityssuojaimia sekä myös iho pitää muistaa suojata. Ja kädet. Työhanskaan verhoutuneet kädet voittavat tässä sarjassa hienostelukäsineisiin verhotut. Haisulin tavaroissa voi vaania myyräkuume ja haavan saaminen vaikka ruostuneesta esineestä ei ole leikin juttu.

 Koen nyt suurta tunnetta, sillä täältä löytyvät myös vanhat gobeliinit uusiokäytössä…Tunnen myös eroahdistusta, sillä tämän hurmaavan kirjan lupasin jo arvontapalkinnoksi, enkä ikinä, ikinä peru lupaamaani. Eräs kuva jäi nyt uniini ja siihen liittyvät kolme minulle tärkeää asiaa: valon ja varjon leikki, vanhat kirjat sekä rappuset…

♥♥♥♥♥

Onni ja autuus kohtasivat minut tänään: Sain valokuvaaja Ilpo Kupariselta yllä mainitun kuvan tuonne kirjastoni 'oveksi', katso oikea yläkulma.  Kiitos Ilpo♥