Kevätarvonnasta blogissani on tullut jo traditio, joten eikun aloitetaan! Vaikka rakastan kirjojen merta, en aio hukkua edes siihen mereen;) Kirjat ovat kertaalleen luettuja paitsi muutamat, jotka olen ostanut ihan tätä arvontaa varten, koska en raaski luopua tietyistä teoksista ikinä.
Arvonta alkaa tästä hetkestä ja päättyy su 14.4. klo 12. Tulos julkaistaan johonkin aikaan samana päivänä. Osallistua voivat vakituiseksi lukijakseni kirjautuneet tai kirjautuvat. Ensimmäisen arpalipun saa olemassa lukijani ja lisälippu tulee linkityksestä. Anonyyminä ei voi osallistua ja ellei ole blogia, josta löytyvät yhteystiedot, pitää ilmoittaa yhteystiedot. Viisi pääsee valitsemaan palkintokirjoista ja ensimmäiseksi tullut ekaksi, sitten toiseksi tullut etc. Ellei voittajalistassa ollut ilmoittaudu ti 16.4. klo 18 mennessä, jono nytkähtää eteenpäin ja nostetaan lisäarpa. Ilmoittakaa kommentissanne, monellako arvalla olette mukana, kiitos.
Kahden arvan saajat eli he, jotka linkittävät, voivat käyttää jompaa kumpaa tämän jutun kuvista. Lumikellot sain Allulta, kiitos♥, sillä myyrät eivät salli Lumille näitä ihanuuksia. Mikä siinä onkin, että syövät vain näitä ja tulppaaneja...Paitsi viime vuonna sain tulppaani-iloa kiitos Leivon pariskunnan kirjan Tulppaanitarhan lumo, jossa kerrotaan mieletön idea pelastaa sipulikukkia myyriltä...se on vain aika isotöinen suurille aloille, mutta pienessä mittakaavassa täydellinen juttu.
Ellet itse tarvitse kirjoja, voit aina antaa niitä lahjaksi, tuliaisena, muuten vaan...
Muistattehan, että minulla on kommenttivalvonta, joten älkää hermostuko, jos osallistumisenne ei heti näy. Jollain oudolla tavalla aion tällä arvonnalla nyt ottaa lukurauhaa, sillä olen jäljessä omasta tahdistani, aion myös kuntoilla sekä maalata jotain hennonvihreällä, joten en istu tässä koneella 24/7. Sitä mukaa kuin ehdin, linkitän ne kirjat, jotka olen lukenut, muut löytynevät toisista kirjablogeista haulla.
Toivotan iloista arvontaa ja aurinkoisia huhtikuun päiviä!
Saila Routio: Puutarha laatikoissa - Viljelylaatikot, ruukut, kasvihuoneet, kohopenkit
Else&Vesa Leivo: Tulppaanitarhan lumo ♥
Puutarhamaailma 2012
Johanna Vireaho, Sari Tammikari: Onnellisen puutarhurin vuosi varattu!
Mia Grönstrand, Katja Juurikko: Puutarhassa kotini - Etelä-Suomen avoimet puutarhat
Tommy Tønsberg ja Kenneth Ingebretsen: Hehkuvat sipulikukat - 250 kauneinta lajia
Inger Palmstierna: Pihan puut ja pensaat varattu!
Majgull Axelsson: Kuparienkeli
Donald Spoto: Seurapiirien kuningatar - Grace Kelly
Arnaud Delmontel&David Batty: Tumman suklaan herkut - 80 vastustamatonta lajia
Tatu Lehtovaara: Kesän grilliherkut
Lisa Lemke: Grillatun kera - Kastikkeet, lisukkeet, salaatit ja jälkiruoat
Caroline Hofberg: Runsaat salaatit
Tee itse - Terveyssnapsit, -viinit ja liköörit
Ferdinand von Schirach: Collinin tapaus
Sarah Winman: Kani nimeltä jumala
Juha-Pekka Koskinen&Miranda Koskinen: Hallava hevonen
Raili Mikkanen, Laura Valojärvi: Mennään sirkukseen
Ilona Pietiläinen: Villa Charme - Tuunaa ja kaunista kotiasi
Anne Holt: Julkkismurhat
Rosamund Lupton: Mitä jäljelle jää
Tanja Lintula: Huomenna rakastan vähemmän
Tapani Heinonen: Reunalla
Aravind Adiga: Viimeinen mies
Alex Capus: Léon ja Louise
Kim Edwards: Unien järvi
Ruediger Schache: Sydämen viisaus
Kristiina Halkola: Jos rakastat
Pia Juul: Hallandin murha
Mia Vänskä: Musta kuu
Philippa Gregory: Valkoinen kuningatar
Philippa Gregory: Punainen kuningatar
Denise Mina: Yksin yössä
Mari Jungstedt: Meren hiljaisuudessa
Jennifer Lee Carrell: Shakespearen salaisuus
Riitta Tiitu: Wanilla Brocante Chic varattu!
Jørgen Brekke: Uneton
Andrea Maria Schenkel: Bunkkeri
Graham Moore: Kuolema Sherlock seurassa
Asko Jaakonaho: Onnemme tiellä varattu!
Markku Enval: Jäät lähtevät
Rauha S. Virtanen: Seljan Tuli ja Lumi
Sam Wasson: Auringonnousu Manhattanilla
Paulo Coelho: Brida
Mauri Leivo: Kuikka alkulintu varattu!
Marja Björk: Poika
Sarah Blake: Jos saat tämän kirjeen
Denise Mina: Ampiaiskesä
Inger Frimansson: Pahaa pelkäämättä
Monika Fagerholm, Martin Johnson: Meri
Mary Higgins Clark: Yö kuuluu minulle
Saima Harmaja, Sinikka Hautamäki: Elämä on kaunis
Love
Leena Lumi
Dream A Little Dream Of Me
tiistai 2. huhtikuuta 2013
maanantai 1. huhtikuuta 2013
Hiljaisten huoneiden tarinoita: Ei epilogi, ei ainakaan blogi!
Silmää suurempi kyynel seuranain. Hiljaisin askelin hiivin takapihalle. Hiljempaa kuin hiiri vetäisen aprillipäivän viileää aamua keuhkoihin. Pihlajan siimeksessä on jo rusakko korvat pystyssä. Hyvistä pidoista on palannut, sen huomaa tanakasta olemuksesta, niinpä ehdin laukaista kamerani ennen kuin takkuturkki saa suuret takajalat alleen. Hyvää on pellon sarka juosta, ei syksyn sänki pistele. Harvinaisen paljon on lunta huhtikuuksi. Täytän ensi kuussa kuusikymmentä ja mietin elämääni. Täyttä aprilliako? Viimeistään nyt täytyisi pyytää vaimolta anteeksi, onhan hän yli puolet elämästäni seissyt rinnallani. Jumala luo myös minunkaltaisiani ja seuraa tekemisiäni. Olen mennyt, olen tullut, olen juossut. Nyt kävelen. On aika miettiä läheisten sekä omaa terveyttään. Elämä tuo kremppoja mukanaan. Niin se menee. Hiljaa virtaa Don, Tonava saastuu. Mikä on suurinta elämässä? Se, että kasvaa pieneksi. Joka päivällä on oma totuutensa. Se on kestettävä. Pärjääminen on sietämistä sekä asettautumista olosuhteiden yläpuolelle.
kuva ja teksti Pekka Mäkinen
kuva ja teksti Pekka Mäkinen
keskiviikko 27. maaliskuuta 2013
Aurinkoista pääsiäistä ja tiedotusta!
Minä taidan järjestää palattuani kevätarvonnan kirjautuneille lukijoilleni. Luvassa proosaa, puutarhakirjoja, jännitystä, sisustusta...ainakin. Katsotaan sitten mitä muuta keksimme. Arvonta-aika antaa jollain mystisellä tavalla minulle lukuaikaa...Toisaalta siinä on kova työ, mutta haluan sekä palkita uskollisia lukijoitani että yrittää olla hukkumatta kirjoihin. Olen päättänyt, että Lundiamme saa riittää meille, joten mitoitan kirjahamstraukseni sen mukaan. Well...tosin keittössä on hylly ruokakirjoille, olkkarissa aidosti vanhoille kirjoille sekä sisustukselle, makkarissa kolme Ikean Lack-hyllyä kirjoille, jotka aion lukea heti kun voin ja sitten vielä sellainen keräilyhylly löytyy tästä toimisto/kirjastosta, josta usein valitsen kirjoja arvontoihin, lahjaksi, tuliaiseksi etc.
Jotenkin minulla on nyt kova tarve päästä sinne kotipitäjään. Äidinkin olen tavannut viimeksi viime keväänä, jolloin hän oli meillä. Suuriruhtinatar Olga ei enää pariin vuoteen jaksanut matkustaa tuota monen tunnin matkaa. Kun karjalais-satakuntalainen perhe kokoontuu saman pöydän ääreen, on tarjoilu kovassa luokassa ja seurustelu vielä kovemmassa. Sisareni miehineen on mukana ja kaikki puhuvat taitavasti toistensa päälle ymmärryksen siitä silti katoamatta. Hämäläinen R:kin on jo tuon taidon oppinut, eikä yhtään jää jalkoihin vaan pärjää hyvin. Ah, mitä karjalanpiirakoita minä pian saankaan! Ne ovat niin kuuluisia, että eräs exministerikin käy niillä herkuttelemassa. Ja sitten se jättimäinen täytekakku ja sen seitsämän muuta. Ja tietysti mämmiä kuohukermalla. Alla Sarpun sitruksinen mämmivaahto:
Aurinkoista pääsiäistä teille kaikille tasapuolisesti! Ja nauttikaa minilomasta sekä tietenkin Leafin 'linnunmunista'.
Love
Leena Lumi
Pappilan hätävarakakku
Ruokatoimittajien hurmaavassa Kakkujen kuningattaret kirjassa kuvaajana toimi paras ruokakuvaaja ikinä eli Sami Repo. Mutta Samilta oli myös resepti Pappilan hätävarakakkuun, jonka tässä Samin luvalla nyt julkaisen:
"Kakku on muisto Talkkunan-mökiltä Saimaalta, jossa vietin kesiä lapsena. Kun "muutin" mökille, lihoin siellä 5 kg, ja äiti ei meinannut tuntea, kun tulin takaisin kotiin. Nyt maailma viskoo eteenpäin, ja kakkuun on tullut vääntö Brooklynin suosikkiravintolan cocktailista, ehkä ympyrä sulkeutuu, koska nykyään muutan talvisin Yhdysvaltoihin ja Suomeen palattuani huomaan vaatekoon pienentyneen yhdellä numerolla..."
noin 8 annosta
15 viipaletta tiikerikakkua
3 dl kuohukermaa
1 tl vaniljasokeria
1 dl manteleita
3 dl mustikoita
Marinoidut raparperit
8 dl raparperia kuutioituina
1,5 dl pohjoiskarjalaista luomuhunajaa
0,5 dl vettä
1 kanelitanko
1/2 vaniljatankoa
3 rkl mantelilikööriä
Tee ensin tiikerikakku, tai valmista hätävarakakku kahvikakkujämistä.
Valmista sitten marinoidut raparperit. Mittaa kattilaan raparperinpalat, hunaja, vesi, kanelitanko ja halkaistu vaniljatanko. Kiehauta liemi ja keitä hiljalleen 10 minuuttia, kunnes raparperinpalat ovat pehmeitä. Jos hilloke kuivuu liikaa, lisää joukkoon vettä. Jäähdytä huoneenlämpöiseksi. Poista kanelitanko ja vaniljatanko hillokeen joukosta. Sekoita joukkoon likööri. Hilloke saa olla hyvin valuvaa, silloin se kostuttaa kakkupalat parhaiten.
Vatkaa kerma löysähköksi vaahdoksi ja mausta vaniljasokerilla.
Paahda manteleita kuivalla pannulla 2-3 minuuttia, kunnes ne saavat hieman väriä.
Lado ison sylinterinmuotoisen kulhon pohjalle kolmasosa kakkuviipaleista. Valuta päälle kolmasosa kermasta, paahdetuista manteleista ja mustikoista. Tee samoin toinen ja kolmas kerros. Anna mehevöityä jääkaapissa noin tunti ennen tarjoilua.
Kiitos Sami♥
*****
Ruokakirjat Leena Lumissa
"Kakku on muisto Talkkunan-mökiltä Saimaalta, jossa vietin kesiä lapsena. Kun "muutin" mökille, lihoin siellä 5 kg, ja äiti ei meinannut tuntea, kun tulin takaisin kotiin. Nyt maailma viskoo eteenpäin, ja kakkuun on tullut vääntö Brooklynin suosikkiravintolan cocktailista, ehkä ympyrä sulkeutuu, koska nykyään muutan talvisin Yhdysvaltoihin ja Suomeen palattuani huomaan vaatekoon pienentyneen yhdellä numerolla..."
noin 8 annosta
15 viipaletta tiikerikakkua
3 dl kuohukermaa
1 tl vaniljasokeria
1 dl manteleita
3 dl mustikoita
Marinoidut raparperit
8 dl raparperia kuutioituina
1,5 dl pohjoiskarjalaista luomuhunajaa
0,5 dl vettä
1 kanelitanko
1/2 vaniljatankoa
3 rkl mantelilikööriä
Tee ensin tiikerikakku, tai valmista hätävarakakku kahvikakkujämistä.
Valmista sitten marinoidut raparperit. Mittaa kattilaan raparperinpalat, hunaja, vesi, kanelitanko ja halkaistu vaniljatanko. Kiehauta liemi ja keitä hiljalleen 10 minuuttia, kunnes raparperinpalat ovat pehmeitä. Jos hilloke kuivuu liikaa, lisää joukkoon vettä. Jäähdytä huoneenlämpöiseksi. Poista kanelitanko ja vaniljatanko hillokeen joukosta. Sekoita joukkoon likööri. Hilloke saa olla hyvin valuvaa, silloin se kostuttaa kakkupalat parhaiten.
Vatkaa kerma löysähköksi vaahdoksi ja mausta vaniljasokerilla.
Paahda manteleita kuivalla pannulla 2-3 minuuttia, kunnes ne saavat hieman väriä.
Lado ison sylinterinmuotoisen kulhon pohjalle kolmasosa kakkuviipaleista. Valuta päälle kolmasosa kermasta, paahdetuista manteleista ja mustikoista. Tee samoin toinen ja kolmas kerros. Anna mehevöityä jääkaapissa noin tunti ennen tarjoilua.
Kiitos Sami♥
*****
Ruokakirjat Leena Lumissa
tiistai 26. maaliskuuta 2013
Knut Flytlie: Vitamiinit
Otaksuttavasti
me kaikki arvostamme kovasti terveyttämme ja haluamme tehdä sen hyväksi
kohtuullisuuden rajoissa paljonkin. Minulle eräs intohimoaihe on ollut jo ihan
teinistä vitamiinit ja hivenaineet. Mitä enemmän olen niistä lukenut, sen
enemmän olen alkanut tajuta, että vaikka söisi miten terveellisesti, tulee
aikoja, jolloin tuntuu kuin mikään ei riittäisi. Tai sitten ravinto on liian
köyhtynyttä. Tai meillä on tietämättämme imeytymisongelmia. Tai stressi on vain
niin kova, että lisäravinteita tarvitaan. Olen jo aikoja sitten omaksunut
amerikkalaisten lääkärien vitamiini- ja kivennäisainesuositukset ja olen toiminut itse omalla kohdallani
niiden pohjalta. Tosin elämässäni on tullut kerran tosi paikka, jossa tästä
kaikesta tiedosta on ollut hyötyä omalle lapselleni. Kuopuksemme oli niin
allerginen teini-ikään asti, että ravinnosta olivat pois miltei kaikki kasvuun
ja kehitykseen vaikuttavat ravintoaineet. Minäpä tartuin härkää sarvista ja
aloin antaa tyttärellemme lisäravinteita omien kokemusteni ja lukemani
pohjalta. Kun tyttärelle sitten kerran tehtiin kaikki vitamiini- ja
kivennäisainemääritykset, luvut olivat optimaaliset. Ja mikä parasta, lapsi
kasvoi ja kehittyi normaalisti, vaikka oli helpompi kertoa, mitä hän sai syödä,
kuin luetella niitä sataa asiaa, jotka olivat hänelle vahingoksi. Voitte siis
olla varmoja, että nyt liikun kotikentälläni ja tosimielellä.
Norjalaisen
yleislääketieteen erikoislääkäri Knut Flytlien teos Vitamiinit (Nye
Vitaminrevolusjonen, Tammi 2013, suomennos Kirsi Kokkonen) teki räjäyttävän
vaikutuksen, sillä vaikka olen aina tiennyt, että voimme paljon ehkäistä ja
jopa osin parantaa itseämme nauttimalla vitamiineja ja kivennäisaineita
optimaalisesti, en ole käsittänyt, miltä kaikelta todella voimme välttyä näin
tekemällä. Ja sitten se tieto, että mikä sopii toiselle, ei sovi toiselle.
Mistä sitten tiedämme, mikä meille sopisi? Mitä pitäisi syödä ja kuinka paljon?
Knut Flytlie on opiskellut myös vaihtoehtoista lääketiedettä, joten hänellä on
vastaus kaikkeen. Heti Vitamiinit kirjan
alussa kehotetaan selvittämään autovertauksella, olemmeko Ladoja vai peräti
Roll-Royceja. Kyseessä on tietenkin geneettinen perimämme ja muut elintapamme. Tätä varten kirjassa on helppo testi, joka
määrittää mihin asteikon kohtaan kuulumme eli kumpaa autotyyppiä edustat.
Kaikki toimenpiteet määräytyvät sitten sen mukaan eli heti tarjotaan mitä
vähintään pitää päivässä ottaa ravinnon lisäksi. Minulle esim. tuli vastaus,
että ’ota 1 g C-vitamiinia ja 2 kalaöljykapselia päivittäin. Ota talvella
lisäksi raudaton monivitamiinitabletti ja 30 g Q10:tä, mikäli olet yli
40–vuotias.’ Nyt en sitten ollut
Flytlien kanssa ihan samoilla aalloilla ja se johtuukin siitä, että minä
seuraan amerikkalaisia suosituksia ja hän ei. Hän aliarvostaa D:tä ja minä ehkä
yliarvostan. Ja listalta puuttuu myös kalsium. Muuten meillä ei tullut mitään
erimielisyyttä koko kirjan aikana, vaan Flytlie sai jopa lisättyä minulle vielä
yhden tabletin lisää eli otan tästä lähtien kromia joka päivä sateenkaaren
tuolle puolen yhden tabletin päivässä.
Haluan nyt
tässä painottaa, että kirjassa on jokaisen vitamiinin ja kivennäisaineen
kohdalla mainittu myös, mistä ruuasta niitä saa, mutta lukiessa alkaa tajuta,
että niin monet asiat vaikuttavat siihen, että terveellisinkään ravinto ei
usein riitä. Kirjassa on siitä monta potilastarinaa, jotka ovat todella
vaikuttavia. Hurjin on tarina 26
potilaasta, joita uhkasi amputaatio. Tietyn hoidon jälkeen kävi ilmi, että vain
kahdelle tarvitsee tehdä tämä rankka toimenpide. On siis jokaisen oma asia, jos
haluaa uskoa, että ravinnosta saa kaiken ja että se myös riittää ja imeytyy.
Tätä uskomusta kannattaisi hiukan tarkemmin miettiä etenkin jos olet uupunut,
ruokahaluton, liikut vaikeasti, on ehkä nivelrikkoa ja hiukset ovat hyvin
heikot ja niitä ehkä myös lähtee paljon. Etenkin tämän asian kanssa kannattaa
pysähtyä, jos on ikäihminen, sillä vuodet jo itsessään ovat riski, jolloin
erilaisten lisäravinteiden tarve kasvaa monista syistä.
Flytlie
toivoo myös kiinnitettävän huomiota veriryhmän mukaiseen ravintoon eli siis jos
veriryhmäsi on vaikka A, tarvitsee sinun välttää joitain ravintoaineita, kun
taas O-veriryhmän omaavalla on omat riskiruokansa. Myös elimistön
happo-emästasapaino on tärkeä ja siihen voi itse vaikuttaa.
Otetaan nyt
tarkkailuun vaikka luiden haurastuminen. Siihenhän meillä yleensä suositellaan
D:tä ja kalsiumia. Tästä vain puuttuu nyt yksi tärkeä tekijä eli magnesium.
Sillä:
Jos sinulta
puuttuu magnesiumia, osteoklastit (luita hajottavat solut) alkavat ’nakertaa’
luita vapauttaakseen magnesiumia, ja tällöin vapautuu myös kalsiumia, joten
vereen tulee liikaa kalsiumia. Näin luuaines menettää sekä magnesiumia että
kalsiumia, ja luut haurastuvat.
Keskimäärin
ruokavaliomme sisältää vain noin 50 prosenttia suositellusta magnesium-määrästä.
Luiden
haurastumisesta kärsiville suosittelen tämän vuoksi magnesiumia joka päivä ja
kalsiumia joka toinen päivä, jotta näiden kahden kivennäisaineen herkkä
tasapaino ei häiriintyisi.
Jos tiedät
elimistöösi kertyneen happoa, sinun tulee ottaa magnesiumia. Kirjassa on helppo testi, miten tämän asian voi itse mitata.
Magnesium vaikuttaa kirjan loppuaiheissakin kovin tärkeältä, sillä kun pääsemme
verisuonten kalkkeutumisiin, tulee käyttää magnesiumia ja lisäksi E:tä, Q10:tä,
omega-3-rasvahappoa ja…
Ihan
tosielämästä haluan tuoda tähän nyt erään vanhan tätini, joka kärsii vaikeasta osteoporoosista.
Hän itse ihmettelee eniten, sillä hän on aloittanut koko elämänsä jokaisen
päivän kalanmaksaöljyllä, kaurapuurolla ja maidolla. Hän on juonut maitoa myös
ruualla eli ei ole ollenkaan oppinut nauttimaan viineistä, on syönyt paljon
kalaa ja juustoja sekä kasviksia eikä ole ikinä tupakoinut. On pitänyt kahta
puutarhaa eli huvilalla ja omakotitalossa. Nyt hänellä on uhkana selkärangan
pettäminen. Tässä voimme miettiä sitten sitä ns. terveellistä ruokavaliota. E:n
kohtalo on järkyttänyt minut suunniltani.
Myös ns.
terveysravintopuoli voi pettää. Olkaapa tarkkana, mitä magnesiumia syötte,
sillä jos tuotteessa lukee magnesiumoksidi, se on yhdiste, jota joskus
käytetään puhtaan magnesiumin sijasta. Todellisuudessa se on ulostuslääke eikä
edes auta magnesiumin puutokseen, vakuuttaa Flytlie.
.
Aikamme
vitsaukseen eli rintasyöpään, näyttää E-vitamiinilla olevan syöpää estävä
vaikutus:
Tutkimukset
osoittavat, että E-vitamiinin ja seleenin samanaikainen puutos kohottaa
kymmenkertaiseksi riskin sairastua rintasyöpään ja moniin muihin syöpiin.
Itse en
käytä enää monivitamiinitabletteja niiden alhaisten pitoisuuksien vuoksi.
Suomesta ei siis saa riittävän vahvoja monivitamiinilisiä. Sen sijaan käytän
yhtä valmistetta, joka tuli minulle tarpeeseen liian lukemisen kautta ja on
tarkoitettu silmille. Siinä on A:ta, E:tä, sinkkiä ja seleeniä vahvasti etenkin
jos ottaa suositellut kaksi tablettia päivässä.
Flytlien
kirjan loppuosa on omistettu erilaisille sairauksille ja miten niitä voisi
hoitaa ensin vaikkapa terveellisellä ravinnolla ja mikäli se ei riitä mainitaan
ne lisäravinteet, joista voi olla apua. Annokset on määritelty niin, että
niistä ei tule sivuvaikutuksia. Elleivät lisäravinteet tehoa neljän-kahdeksan
viikon aikana, Flytlie kehottaa hakeutumaan lääkäriin. Sairaudet, joihin voimme
itse vahvasti vaikuttaa ovat mm. allergia, diabetes, herpes, hiivatulehdus,
kohonnut kolestrolitaso, ihottuma, verenpaine, masennus tai alakulo, migreeni,
munuais- ja sappikivet, osteoporoosi, reuma, stressi…
Ihan kirjan
lopussa Knut Flytlie kertoo omasta elämästään ja miten hän jo lapsena ihmetteli
isoäitinsä haurautta ja sai tästä lisäintoa lähteä alalle, joka häntä
kiinnosti. Minäkin tässä yhtenä päivänä ihmettelin lenkkini varrella erään
vanhan rouvan kokoon painunutta olemusta ja koska olemme vuosien varrelta naapurituttuja, kyselin vointia ja samaan hengenvetoon, että mitä vitamiineja hän
nauttii kotiruuan lisäksi. Rouva vastasi, että ei hänelle ole
terveyskeskuksesta eikä edes kotisairaanhoidosta kehotettu mitään vitamiineja syömään, ei edes kalkkia tai D:tä…Että
silleen.
Ai niin,
unohdinko kertoa: Jos minä olisin sinä, en jättäisi tätä kirjaa lukematta.
*****
sunnuntai 24. maaliskuuta 2013
Katja Kettu: Piippuhylly
Minne mie
jäinkään kun olin lukenut Kätilön? Mie jäin maate tunturikihokkeihin ja
revonhäntiin syötyäni lumikarpaloita, juotuani lumikyyhkyjen unta. Sitte mie
kuulin valaiden laulun ja meren kutsun. On aika palata Kuolleen Miehen
vuonolle, istua kalliolle, keinua merikoirien haukussa, revontulten tuoksussa, antautua Pietari Kutilan piipputarinoille.
Katja Ketun
Piippuhylly (WSOY 2013) on novellikokoelma, tarinaa kertovien piippujen ketju,
joka vie meidät takaisin Pohjoisen jäämeren rannoille, Vikasilmän maisemiin,
kohtalonsa tulitähtiin ja vähän muuhunkin. Pietari kerää meren tuomia piippuja
rannoilta hyllylleen alkaen samalla kirjata lahjaksi tyttärelleen niiden
kertomia tarinoita:
Nämä ovat
kertomuksia alkumerestä ja tulikuumasta hiekasta. Fosforinhohtoisista kaloista,
siitä kuinka ihmisen rakkaus voi olla yhtä ehdotonta kuin lapinkoiran lempi.
Näissä tarinoissa kuljetaan Afrikan orjalaivoissa, Rion faveloissa, Volgan
mutkassa Tsheremissien mailla ja vallankumousta edeltäneessä Pietarissa,
Berliinin Kristalliyössä.
Nämä tarinat
ovat merestä nostettu arkku, jossa levän, ruosteen ja simpukoitten seasta
saattaa löytyä vääntynyt kultakääty tai lääkepulloon sinetöity jäähyväiskirje.
Valkokanervainen
juuripahkapiippu vie meidät ’30-luvun Berliiniin ja kristalliyöhön. Tapaamme
jälleen Fritz ja Johann Angelhurstin heidän juutalaisten ystäviensä Wanhojen
Penkkijen Puodin avajaisissa. Halpa maissipiippu kertoo tarinan Grishasta, joka
ei ole yhtään vähempi kuin Nikolai II:n hovia piinannut Rasputin, Jumalan
houkka. Mies joka yllytti syntiin, jotta voitaisiin katua ja Grishan alttiina
oppilaina Pietarin saleissa, bakkanaaleissa ovat myös Marissa ja Anna:
Se oli lihan
ja himon riemua. Kuljimme päihtyneinä Nevan rantoja, ulvoimme juopumustamme.
Joskus jahtasimme puolipäivän naisia kepein ja saatoimme heidät satimeen.
Pakotimme heidät paljastamaan läpensä ja ruoskimme heitä niin kauan että he
tunnustivat pienimmätkin syntinsä. Sitten vaivuimme mistään välittämättä
rantatörmälle ja annoimme Grishan työntyä Annaan ja sen jälkeen minuun. On kuin
meille olisi opetettu suloista soittoa ja tanssia, mutta kun aloimme oppia,
emme enää voineetkaan lopettaa.
Halvan
maissipiipun tarina on ehkä kiehtovin ja ainakin jos on Romanov-harrastaja,
kuten itse olen. Tietyt faktat olivat ihan paikoillaan aina Felix ja Irina
Jusupovia myöten, mutta kohtalo tarttuu Rasputinin surmanyöhön ja kirjoittaa
historian uusiksi…
Kolmetoista
tarinaa, kuin kolmetoista hohtavaa kalaa kiiman, kaipuun ja toiveiden verkossa.
Kohtaamme Aune Näkkälän, kauppias Björnen, Aleksei Ignatenkon…piiput vievät
meitä likemmä Vikasilmää, välillä berberin siitinluusta tehty piippu hautaa
lukijan hiekkaan, heittää kohta taas Salmijärven Sanghain neekerinaiseen,
Hiekkanaiseen, jonka reisiä Palonaama muistelee luupiippua pidellessään.
Kuten
Kätilössä niin myös Piippuhyllyssä ovat miehet tamman astujia, naiset kovia
kokevia, väliin mahlaa valuvia, helmoja nostelevia, ohimennen otettuja, mutta
ehdottomasti selviytyjiä. Kätilön rankka tummuus korvautuu Piippuhyllyssä
ajoittain miltei kesäteatterimaisella farssilla. Aune Näkkälän katumus
Mulukukka novellissa on sekä liikuttavaa, että tarinaa sitovaa, sillä kohtaamme
Vikasilmän. Kätilön kuva alkaa selkiytyä, sillä melkein piippu kuin piippu avaa
Ketun aiempaa romaania. Miksi Vikasilmästä tuli mikä hän oli? Ja saako Aune sovitettua? Kuka kylvettää hänet
viimeisen kerran? Mulukukka vai tyär?
Piippuhyllyn
laatu on Ketun tavaramerkkiä: rohkea, mitään kaihtamaton kieli, uudissanojen
rikkaus, jokainen novelleista yllättää ja samalla avaa Kätilön alkulähteitä,
sitä, mistä kaikki alkoi. Kohtalo on edelleen sokea ja sohii minne sattuu,
mutta koiranruusu ja mäkimeirami tuoksuvat, tähdet putoilevat kallioille ja
meri…
Emmie ennää
mihkään mene. Tähän mie jään.
*****
Tästä kirjasta ovat lisäkseni kirjoittaneet ainakin Helmi-Maaria Sanna/Luettua Opuscolo ja Elma Ilona
*****
Tästä kirjasta ovat lisäkseni kirjoittaneet ainakin Helmi-Maaria Sanna/Luettua Opuscolo ja Elma Ilona
perjantai 22. maaliskuuta 2013
Leonid Tsypkin: Kesä Baden-Badenissa
…ja yöllä,
kun Fedja oli tullut hyvittelemään Anna Grigorjevnaa ja he olivat lähteneet
uimaan, vastavirta alkoi painaa Fedjaa sivuun, niin että hän tunsi tosissaan
hukkuvansa. Anna Grigorjevna yritti auttaa häntä milloin uimalla eteenpäin
taakseen vilkuillen ja kääntymällä sitten ja kutsuen häntä seuraamaan, milloin
palaamalla lähelle, aivan kiinni, katsoen häntä silmiin ja ojentaen hänelle
molemmat kätensä, melkein kannatellen häntä, milloin sukeltaen syvälle vihreään
aaltoon yrittäen säikäyttää hänet katoamisellaan – mutta virta vain painoi
painamistaan, armotta ja nopeasti, ja hän melkein antoi myöten – vesi löi yhä
kiivaammassa tahdissa hänen päänsä yli ja…
Leonid
Tsypkinin kirja Kesä Baden-Badenissa (Leto v Badene, Tammi 2003, suomennos
Marja-Leena Mikkola) on värisyttävimpiä kirjoja, mitä olen ikinä lukenut. Kirjan kauneus on uniromaanin suloutta, joka
vie toiseen aikaan, toiseen tajuntaan monien sivujen mittaisilla virkkeillä,
joita vain ajatusviivat katkovat mielen jatkaessa kulkuaan kun
venäjänjuutalainen lääkäri ja tiedemies Tsypkin täysin yliluonnollisella
eläytymiskyvyllä kertoo omasta matkastaan Moskovasta Lenigradiin samalla
kuvastaen kuin peilistä Fjodor ja Anna Dostojevskin matkaa Baden-Badeniin
kesällä 1867.
Kirjan
johdanto on kultaa ja sen on kirjoittanut Susan Sontag ja suomentanut Vappu
Orlov. Kuten kirjahelmille tahtoo
tapahtua, ne katoavat jonnekin, mutta kohtalo voi löytää ne. Tämän takia
maailma on täynnä meitä, jotka viihdymme matkoillamme paremmin
antikvariaateissa kuin missään muualla. Minä pengoin Dublinin antikvariaateissa näkemättä koko kaupunkia, mutta Sontag tekikin saman Lontoon
Charing Cross Roadilla erään nuhjuisen kirjakaupan edessä pöyhien nuhjuisten
taskukirjojen hinkaloa…kuin vain löytääkseen kirjan, jonka hän katsoo kuuluvan
koko viime vuosisadan fiktiivisen kerronnan kauneimpien, mieltäylentävimpien ja
omaperäisimpien saavutusten joukkoon.
Miksi kirja
ei ole saanut suurempaa levitystä? Miksi kirjailija ei elinaikanaan nähnyt
yhtäkään sivua kaunokirjallisesta tuotannostaan painettuna? Miksi kirja on niin
vaikuttava, että sen luettuaan näkee kaiken kuin toisin? Linnut lentävät
väärinpäin, taivas on erisininen, lumi kuin Fontankan ja Moikan rantakaduilla
ja helle kuin Baden-Badenin Lichtentaler Alleella? Siksi että. Tapahtui kaikki.
Mitään ei tapahtunut.
Mikään ei
ole keksittyä. Kaikki on keksittyä. (Sontag)
Jos rakastaa
Dostojevskia kuten minä, sinä tai venäjänjuutalainen Tsypkin, miten voi selvitä
siitä, että tietää:
Ahdistavaan
kysymykseen Dostojevskin antisemitismistä ei lopultakaan löydy selitystä.
Kirjailijasta on”kummallista”, että Dostojevski, ”ei ole löytänyt
ensimmäistäkään sanaa suojellakseen tai puolustaakseen tuhansia vuosia
vainottua kansaa, eivätkä juutalaiset hänen mielestään olleet edes kansa vaan
jokin heimo, ja tuohon ’heimoon’ kuuluin minä, ja lukemattomat ystäväni ja
tuttavani, joiden kanssa olemme pohtineet Venäjän kirjallisuuden ongelmia.”
Tämä ei kuitenkaan ollut estänyt juutalaisia rakastamasta Dostojevskia. Miten
se oli selitettävissä? (Sontag)
…Goethen ja
Schillerin ihailua Saksassa harrastivat ennen muuta juutalaiset, aina siihen
saakka kun Saksa alkoi tehdä selvää juutalaisistaan. Rakkaus Dostojevskiin on
kirjallisuuden rakkautta. (Sontag)
Kirja osui
minuun monellaan, sillä Baden-Baden on sattumalta minulle muistojen kaupunki,
Venäjän kirjallisuus on ollut minulle aina enemmän kuin tekemistäni
kirjajutuista voisi päätellä, juutalaisuus on koskettanut ja koskettaa ja nyt
kun luin tämän kirjan, jaksan ihmetellä, että Venäjällä, maailmalla on
ollut kanttia jättää kuin huomiotta Tsypkin, joka elämänsä aikana kirjoitti
tekstejään pöytälaatikkoon säilyttääkseen omanarvontuntonsa, jota loukattiin
useastikin ja etenkin sen jälkeen kun hänen poikansa Mihail vaimoineen sai
maastamuuttoluvan Yhdysvaltoihin. Tsypkiniltä vaimoineen muuttolupa evättiin
iäksi ja 15. maaliskuuta 1982 hänet irtisanottiin työstään
tutkimusinstituutissa. Samana päivänä hän sai puhelun pojaltaan Mihaililta,
että Kesä Baden-Badenissa kirjan ensimmäinen osa oli julkaistu New Yorkissa
ilmestyvässä Novaja Gazetassa 13. maaliskuuta. Lauantaina 20. maaliskuuta,
56-vuotispäivänään, Leonid Tsypkin menehtyi ehdittyään olla julkaistu
kirjailija seitsemän päivän ajan.
Kesä Baden-Badenissa
on mitä suurimmassa määrin rakkauskertomus. Avioliittoromaani koskien
Dostojevskeja, jotka olivat mitä vaikuttavimmin toisiinsa rakastuneita. Paetessaan
velkojiaan ja ahnaita sukulaisiaan Anna Grigorjevnan äidin rahoittamina
kylpyläkaupunki Baden-Badeniin, saamme lukea ainutlaatuisia rakastelukuvauksia,
jotka vertautuvat uintiin, kohtaamme pariskuntaan ylimielisesti suhtautuvia
kuuluisia venäläisiä kirjailijoita, näemme Fedjan pelihimon pauloissa ja
yrittämässä näin hankkia pariskunnalle parempia olosuhteita, emme tiedä,
itkeäkö vai nauraa, kun Fedja häviää häviämistään ja aina sen jälkeen haluaa
’hyvitellä’ Annaa. Ja kaiken aikaa
hengitämme samaa ilmaa, jota kirjailija Tsypkin saapuessaan Leningradiin ja
kohdatessaan lumiset kadut, lyhtyketjut, sumeat ikkunat ja etsiytyessään kuin
janoinen kaikkialle sinne, missä Dostojevski oli asunut tai vain liikkunut.
Hämmästyttävintä
kirjassa on sen kieli, joka on kuin melkein vain yhtä lausetta, yhtä
hengästynyttä ajatusta, intohimoista selityksen etsintää. Vaikka yksikön
ensimmäinen ja kolmas persoona vaihtuvat samassa tahdissa junan heilahdusten
kanssa, lukija ei kadota mitään, hän on kaiken aikaa vahvasti sekä
Baden-Badenissa 1867 kuin Leningradissa 1980.
Erään vastauksen Tsypkin löytää, sillä Dostojevskin koottujen teosten
toiseksi viimeisestä osasta löytyy artikkeli, jonka nimi on Juutalaiskysymys ja
lopulta selviää, että Dostojevski on sirotellut antisemitismiään Riivaajiin,
Muistelmia kuolleesta talosta, Rikokseen ja rangaistukseen kuin myös Karamazovin
veljeksiin. Huomion absurdiutta korostaa se, että juutalaisilla kirjallisuuden
tutkijoilla on miltei monopoliasema Dostojevskin kirjallisen tuotannon
selvittämisessä. Leonid Tsypkin kuitenkin jatkaa matkaansa, sillä rakkaus
kirjallisuuteen voi olla kaikki rajat ylittävää:
ylitin
sitten Nevskin siitä, missä katu yhtyy aukioon, ja käännyin Vosstanijekadulle, entiselle
Znamenskajalle, jota hänkin oli kulkenut monet kerrat, käydessään tapaamassa
siellä asuvaa Maikovia tai palatessaan kotiin toimituksesta tai kirjapainosta,
jotka kumpikin sijaitsevat Nevskillä, ja lähestyin vähitellen Slivtšanskin
taloa, jossa hänkin oli asunut jonkin aikaa…
olin osunut
täsmälleen oikeaan paikkaan ja sydämeni suorastaan sykähti ilosta, mutta myös
jostakin toisesta, hämärästä tunteesta…
lumihiutaleet
pyörivät hitaasti Svetšnyin katulyhtyjen sädekehässä – lähestyin Ligovkaa ja
jätin taakseni lumisen kadun, jolla lumituiskut vain kasvattivat kinoksia ja
jonka persoonattomista, mykistä taloista kaikkein synkin ja vaitonaisin oli tuo
kulmatalo.
*****
Kesä
Baden-Badenissa on lukukokemus, jonka jälkeen tuntee olevansa puhdistunut,
järkyttynyt ja vahvistunut, hengittää syvempään kuin ennen ja on kiitollinen
kirjallisuudelle siitä, mitä se voi kätkeä sisälleen ja tuoda esiin. Leonid
Tsypkin ei kirjoittanut laajaa teosta. Mutta hän teki suuren matkan. (Sontag)
*****
Tämän kirjan on lisäkseni lukenut Maria/Sinisen linnan kirjasto
*****
Tämän kirjan on lisäkseni lukenut Maria/Sinisen linnan kirjasto
torstai 21. maaliskuuta 2013
Herrasmiehet vaikenevat!
Eräs laji olisi pitänyt ajoissa laittaa suojelukohteeksi ja se on herrasmiehet, tuo sukupuuttoon kuoleva laji. Olen niiiin onnellinen, että olen saanut elää aikana, joina heitä vielä on ollut. Toki, toki aina on ollut myös vähemmän herrasmiehiä, mutta heitä katsottiin vähän säälien, heihin ei koskettu edes tikulla, he jäivät aina ilman, mutta he eivät myöskään voineet riekkua julkisuudessa julistamassa omaa paremmuuttaan ja erinomaisuuttaan. Kaikkihan tiesivät, että tyhjät tynnyrit kolisevat eniten. Se tiedetään tänäänkin: Mitä vähemmän tunneälyä, mitä vähemmän munaa ja potenssia, mitä vähemmän mitään älyä, sitä enemmän pitää halveerata niitä, jotka eivät ole ymmärtäneet palvoa tyhjyyttä. Epämies iskee juuri heihin, jotka eivät palvo, jotka eivät jää, joiden silmät aukeavat näkemään, mikä mätäs hän onkaan ja miten vähän annettavaa. Tämän jälkeen seuraa isku ja siltä eivät välty edes kuolleet puolisot elävistä expuolisoista nyt puhumattakaan.
Mikä ihme meitä naisia oikein vaivaa, kun emme ajoissa näe 'läpi'. Rehvakkaan olemuksen alla piilee itsetuntovaurioinen mies, jolta voit luulla saavasi jotain enemmän, vaan katso tarkemmin, käytä tunneälyäsi ja kierrä kaukaa! Kaikkialla riekkujat ovat pahinta sorttia. Voit olla sataa varma, että he pitävät huolen siitä, että unohdusta ei ole luvassa. Heitähän ei voi unohtaa, hehän ovat niin komeita ja superrakastajia ja älykkäitä ja vain hieman huomionkipeitä, mutta sinähän tiedät totuuden. Muistat miten ilman jäit pullistelijan kanssa. Muistat aamuyöt jolloin valvoit miettien, miten sileät aivot eräillä onkaan, miten kyvytttömiä ja mielikuvitusköyhiä he ovatkaan erotiikan alueella, miten tyhjältä tuntui sekä sängyssä että sen ulkopuolella. Epäherrasmiehistä ei ole viistopallonheittäjiksi. He eivät heitä kuin 'vettä' ja sitäkin äijämäisesti suviaamuna kuistin rapuilta suu vaahdossa paasaten kaikista kuuluisista, joita ovat saaneet tavata, etenkin naisista ja miten hän olikaan saatellut heidät onnen seitsemänteen taivaaseen plaa, plaa, plaa. Sinä, nainen, joka onnettomuudeksi häneen törmäsit, tiedät kuitenkin totuuden ja tajuat, että on aika lähteä sinne, missä uivat tosimiehet, hiljaisten vesien kalat, jotka eivät julista toreilla ja turuilla omaa paremmuuttaan, jotka tuntevat Waltarin mielen, eivätkä vain ole sitä tuntevinaan, jotka muistavat, miten jo Waltari totesi: Herrasmiehet vaikenevat!
Leena Lumi
PS. Ellet tiedä, mistä on kyse, lue tämän päivän Helsingin Sanomat.
Mikä ihme meitä naisia oikein vaivaa, kun emme ajoissa näe 'läpi'. Rehvakkaan olemuksen alla piilee itsetuntovaurioinen mies, jolta voit luulla saavasi jotain enemmän, vaan katso tarkemmin, käytä tunneälyäsi ja kierrä kaukaa! Kaikkialla riekkujat ovat pahinta sorttia. Voit olla sataa varma, että he pitävät huolen siitä, että unohdusta ei ole luvassa. Heitähän ei voi unohtaa, hehän ovat niin komeita ja superrakastajia ja älykkäitä ja vain hieman huomionkipeitä, mutta sinähän tiedät totuuden. Muistat miten ilman jäit pullistelijan kanssa. Muistat aamuyöt jolloin valvoit miettien, miten sileät aivot eräillä onkaan, miten kyvytttömiä ja mielikuvitusköyhiä he ovatkaan erotiikan alueella, miten tyhjältä tuntui sekä sängyssä että sen ulkopuolella. Epäherrasmiehistä ei ole viistopallonheittäjiksi. He eivät heitä kuin 'vettä' ja sitäkin äijämäisesti suviaamuna kuistin rapuilta suu vaahdossa paasaten kaikista kuuluisista, joita ovat saaneet tavata, etenkin naisista ja miten hän olikaan saatellut heidät onnen seitsemänteen taivaaseen plaa, plaa, plaa. Sinä, nainen, joka onnettomuudeksi häneen törmäsit, tiedät kuitenkin totuuden ja tajuat, että on aika lähteä sinne, missä uivat tosimiehet, hiljaisten vesien kalat, jotka eivät julista toreilla ja turuilla omaa paremmuuttaan, jotka tuntevat Waltarin mielen, eivätkä vain ole sitä tuntevinaan, jotka muistavat, miten jo Waltari totesi: Herrasmiehet vaikenevat!
Leena Lumi
PS. Ellet tiedä, mistä on kyse, lue tämän päivän Helsingin Sanomat.
keskiviikko 20. maaliskuuta 2013
Nakkistroganoff - arkiruokaa viimaisiin talvipäiviin
Nyt kun 'kaikki' syövät vain avokadopastaa ja zarzuelaa, vaikka Aki Wahlman valmistaa televisiossa ilta illan jälkeen ruokaa makkarasta ja jauhelihasta, on suorastaan haaste tarjota resepti, jota meillä syödään maaliskuun kylminä viimapäivinä. Se on ruoka, josta pitää myös valkosipulietanoista nauttiva, maailman kuuluisissa ravintoloissa herkutellut mieheni, jonka pituus 180 cm ja paino 73 kiloa vuodesta toiseen ja ilman mitään ruualla kranttuilua. Hän saa nakkistroganoffia syödessään silmiinsä aivan erityisen haikeuden ja poissaolevuuden...Katson hänen verkkokalvojaan tarkemmin ja niistä heijastuu omenapuiden ympäröimä lapsuudenkoti ja siellä koko sisarusparvi pöydän ääressä punaposkisina luistinradalta juuri saapuneina nauttimassa äidin laittamaa hyvää kotiruokaa...
Tehdään tuhti annos perustalviruokaa eli nakkistroganoffia.
1 kg nakkeja (jotain vähän parempia, vaikka Wigrenin herkkunakkeja tms.)
2 keltasipulia
paistamiseen voita
3-4 rkl vehnäjauhoja
noin 5 dl vettä
1 tl rouhittua mustapippuria
maun mukaan ketsuppia
3 maustekurkkua
(1-2 dl kuohukermaa)
Paloittele nakit ja kuoritut sipulit. Kuullota sipulia hetki pannulla rasvassa ja lisää sitten nakit. Ruskista kevyesti. Ripottele sekaan jauhot ja anna vähän saada väriä. Kaada sekaan (kiehuvaa) vettä ja sekoita tasaiseksi. Mausta pippurilla ja ketsupilla. Anna kastikkeen muhia noin kymmenisen minuuttia.
Kuutioi maustekurkut ja sekoita kastikkeeseen. Tarkista maku ja pyöristä halutessasi kermalla. Tarjoa keitettyjen kokoperunoiden ja vaikka punajuuripiparjuurisalaatin kanssa. Kun teet tämän viikon alussa, pääset viikolla vaikka harrastamaan tuntikausiksi jääaurinkomurtomaahiihtoa ilman ruokastressiä, sillä tästä riittää muutamiin syöntikertoihin. Makutestivoittaja sekalaisella seurakunnalla ikään, säätyyn ja sukupuoleen katsomatta.
Guten Appetit!
Ruokareseptit Leena Lumissa
Tehdään tuhti annos perustalviruokaa eli nakkistroganoffia.
1 kg nakkeja (jotain vähän parempia, vaikka Wigrenin herkkunakkeja tms.)
2 keltasipulia
paistamiseen voita
3-4 rkl vehnäjauhoja
noin 5 dl vettä
1 tl rouhittua mustapippuria
maun mukaan ketsuppia
3 maustekurkkua
(1-2 dl kuohukermaa)
Paloittele nakit ja kuoritut sipulit. Kuullota sipulia hetki pannulla rasvassa ja lisää sitten nakit. Ruskista kevyesti. Ripottele sekaan jauhot ja anna vähän saada väriä. Kaada sekaan (kiehuvaa) vettä ja sekoita tasaiseksi. Mausta pippurilla ja ketsupilla. Anna kastikkeen muhia noin kymmenisen minuuttia.
Kuutioi maustekurkut ja sekoita kastikkeeseen. Tarkista maku ja pyöristä halutessasi kermalla. Tarjoa keitettyjen kokoperunoiden ja vaikka punajuuripiparjuurisalaatin kanssa. Kun teet tämän viikon alussa, pääset viikolla vaikka harrastamaan tuntikausiksi jääaurinkomurtomaahiihtoa ilman ruokastressiä, sillä tästä riittää muutamiin syöntikertoihin. Makutestivoittaja sekalaisella seurakunnalla ikään, säätyyn ja sukupuoleen katsomatta.
Guten Appetit!
Ruokareseptit Leena Lumissa
tiistai 19. maaliskuuta 2013
Onnellisen puutarhurin vuosi
Oletko
nähnyt vaaleanpunaisen, valtaisan kukkapilven, joka saa katseen pysähtymään
ihmetyksestä? Herkän rusokirsikan uhkeaa kukintaa katsellessa toivoisi asuvansa
Japanissa, jossa kirsikan kukinnan aikaan juhlitaan hanamia. Hanami tarkoittaa
vapaasti käännettynä kukkien katselemista. Vaikka japanilaiset kirsikat eivät
menesty meillä tai eivät ainakaan yllä täällä samanlaiseen loistoon kuin
lauhkeammilla kasvuseuduilla, löytyy kukkivien puiden valikoimasta monta
sellaista puu- tai pensaslajia ja –lajiketta, jotka ansaitsevat yhtä suurta
arvostusta.
Johanna Vireahon
tekstittämä ja Sari Tammikarin valokuvin elävöitetty Onnellisen puutarhurin vuosi
(WSOY 2013) kuljettaa lukijaa varhaiskeväästä talveen puutarhan innoittamana.
Nyt kun kevätahava on kauniiden, ainakin ensivuosinaan arkojen havujen uhkana,
tarjoaa Onnellisen puutarhurin vuosi heti alkuun varjostusohjeet. Itse käytän
lisäksi monien kartiovalkokuusteni kevätherätykseen myös kastelua
huoneenlämpöisellä vedellä roudan sulattamiseksi, että juuret pääsevät imemään
kosteutta maasta. Huhtikuu tuo myös
omenapuiden ja ehkä eräiden pensaidenkin leikkuut ja tästä on kirjassa
runsaasti ohjetta ja myös leikkauskalenteri, jossa on mainittu kukin kasvi,
tämän leikkausajankohta sekä ’erityistä’.
Minulta on usein kysytty kärhöjen leikkuusta, jossa olen ihan noviisi ja
sellaisena pysynkin, sillä olen nyt päättänyt tyytyä vain alppikärhöihin, mutta
niitä on sitten sitäkin enemmän. Alppikärhöjä ei alasleikata! Muiden kärhöjen
kanssa on ihan toisin ja ohjeet löytyvät kirjasta. Niin väärin, että lumikärhö
ei menestynyt minulla… Monilla pöydillä ja ikkunalaudoilla, joillain
onnellisilla talvipuutarhassa, on jo menossa kovat idätystouhut. Siitä kertoo
pikkutarkasti luku Kasvata taimia, jossa on mukana myös kylvökalenteri. Käymme
taimistolla, perustamme yrttimaan ja opimme kasvien kasvikumppanit. Kaikki
kasvit eivät ole kavereita keskenään ja esimerkiksi punajuuri ei pidä
pinaatista eikä purjosta, kun taas viihtyy pensaspavun, sipulien ja vaikka
palsternakan kumppanina. Yrttitarha-luvussa on mukava aukeama Kotikokin
yrttiystävät, jossa luetellaan yrtit basilikasta timjamiin ja niiden kasvatus
sekä käyttö.
Alun
sitaatti Japanin kukkivista puista saa meidät suunnittelemaan omia
suosikkipuitamme, jotka kukkivat varhain keväällä tai kevätkesällä. Kukkapuita
ovat mm. rusokirsikka, ruusuorapihlaja, balkaninhevoskastanja, sirotuomipihlaja
ja myös monet luonnonpuumme, kuten pihlajat, tuomet ja lehmukset.
Pilvikirsikkaa suositellaan kirjassa pienen pihan lumivalkoiseksi puuksi, mutta
tässä kohtaa muistan aina, että juuri näin minulle sanottiin taimitarhalla ja
nyt meillä on neljä pilvikirsikkaa, jotka ovat huumaavia kaunottaria niin
keväällä kuin syksyllä, mutta kaikkea muuta kuin hillittykasvuisia. Onneksi on
iso puutarha…
Luvussa
Alppiruusulumoa tunsin outoa kaihoa, sillä tätä kasvia minulla ei ole. Oranssin atsalen 'Mandarin Light' kuvaa katsoessani löysin kuitenkin ääntä nopeammin paikan tälle
kaunottarelle, täydellisen puolivarjon ja happamen maan eli aivan eri suunnasta
kuin on lehtomme.
Pionien ja
ruusujen ystäviä hemmotellaan ja ruusuissa muistetaan myös löytöruusumme, jotka
usein nimetään löytäjänsä ja sen paikaan mukaan, mistä löytö on tehty.
Löytöruusujen kiehtovuutta lisää usein, että niiden mukana kulkee tarinoita ja
usein niitä ei saa kuin kädestä käteen tarjottuna, kuten minä sain
ristinummiruusuni puutarhaani kuvaamassa olleelta Arto Rantaselta.
Löytöruusuissa on sitä jotakin…ja meillä ristinummiruusu on saanut perheeltä
nimen villiruusu.
Hurmaavissa
hortensioissa kohtaamme niin monien ihailemat heinäkuulta myöhäiseen syksyyn
kukkivat hortensiat. Kuutamohortensia Hydrangea paniculata ’Praecox’ aloittaa
jo heinäkuulla samoin kuun lopulla mustilanhortensia Hydrangea paniculata
’Mustila’. Nämä kaksi hortensiaa ovat helpoimmat, sillä ne tyytyvät varsin
vähään ja leikkuunkin suhteen ollaan melkein nollalinjalla, sillä
kuutamohortensiaa ei leikata ollenkaan ja mustilanhortensiastakin poistetaan
ainoastaan edellisvuoden kukkajäänteet keväällä. Sen sijaan syyskesän iltojemme
valo, syyshortensia, Hydrangea paniculata ’Grandiflora’ leikataan
säännöllisesti ja kirjan mukaan keväällä. Minä ja monet muut tällä Keski-Suomen
saarella tosin leikkaamme lokakuulla. Ennen en niin tehnyt ja niinpä suurinsyyshortensia mitä olen ikinä nähnyt jäi kantamaan talven lumikuormaa ja
lopulta halkesi. Sahasimme pensaan tapiksi suuresti surren, mutta ihme tapahtui
ja nyt se on entistä ehompi. Syyshortensiassa on useimpia lajikkeita ja nyt
trendikkäin taitaa olla ’Limelight’, joka puhkeaa kukkaan limen sävyissä.
Sisustuskirjoistahan tiedämme, että syyshortensia on sisustuksellisin kukka
ikinä.
Onnellisen
puutarhurin vuosi on runsastakin runsaampi ja erittäin yksityiskohtainen. Kaikki käydään läpi kuin kädestä pitäen, joten
tämä kirja sopii myös aloittelevalle puutarhurille. Asemointi on
lukijaystävällinen: kuvat, teksti ja tietoiskut ovat tietokirjamaisesti
oikeilla kohdillaan toisiaan tukien. Toin esiin vain murto-osan tarjonnasta,
sillä kirjassa on puutarha kaikellaan.
Innokkaimmille hortonomeille iloa antaa luku
Kerää talteen siemenet ja sipulikukkia istutetaan, tauteja ja tuholaisia
torjutaan sekä iloitaan myös puutarhan talvesta. Minulle, vuosikymmeniä isoa
puutarhaa pitäneelle, tämä kirja toimi lähinnä muistivinkkinä, sillä olin
unohtanut kalkitukset! Toisaalta nyt innostuin oranssista alppiruususta, joten puutarhaelämän rajana on todellakin äärettömyys, sillä ei kevättä ilman uutta kasvivillitystä. En ole kasvimaaihminen, mutta sen sijaan
harrastan hedelmäpuita ja marjapensaita ja siinä suhteessa tuli vähän uuttakin,
sillä nyt tiedän, miten saisin aikaan rungollisen viinimarjapensaan, jos sen
haluaisin. Tarjoan vinkkiä äidilleni, sillä hän huumaantuu aina kaikista
runkosyreeneistä ja muista ihmeistä, joita hänellä kiitettävästi onkin. Tässä monipuolinen puutarhakirja sekä
aloittelijalle että kokeneelle konkarille, kasvimaata harrastavalle tai
villikukkaniitystä innostuneelle. Jokaiselle löytyy jotakin ja alun
asiahakemistosta löytyy helposti juuri itseä kiinnostava puutarha-aihe.
*****
maanantai 18. maaliskuuta 2013
Jørgen Brekke: Uneton
Jotkin asiat
olivat tulleet lähemmäksi, jotkin etääntyneet. Tyttökaverit olivat kaukana,
kaukana poissa, mutta kodin vessa, Aku Ankat pytyn vieressä, varpaat lämpimällä
laattalattialla aamuisin, sellaiset asiat tuntuivat olevan vieläkin lähellä.
Viha oli poissa, mutta äidin käsivarsien hennot ihokarvat, huulien alapuolinen
iho joka oli sekä vanha että nuori, epäröinti kesken riidan, äidin halu
lopettaa ja nauraa joskus kaikelle – se oli tullut lähemmäksi. Hän saattoi
eläytyä pitkään tällaisiin mielikuviin. Narahteluun kenkien alla kun hän lapioi
lunta, lähikatuihin, valoon joka vilisi isän näkötestitaulun kirjainten takana,
säveliin jotka oli vaikea laulaa puhtaasti…(Julie)
Jørgen
Brekken teos Uneton (Drømmeløs, Johnny Kniga 2013, suomennos Päivi Kivelä) on
historiallinen laatutrilleri, jossa ovat balanssissa tempo eli ei mitään
ärsyttävää actionia, kaksi Trondheimin aikakautta eli 1767 ja 2011, sillä koko
jutun alku eli mystinen arkkiveisu lähtee eräästä 1700-luvun trubaduurista,
jännitys, jossa ollaan sekä uhrin että murhaajan pään sisällä lukijan
kuitenkaan saamatta tietää kuka on mies salanimen ’riitapukari Löfberg’ takana
ja kaiken huipuksi poliisityöskentelyn esittely on pidetty kohtuullisissa
rajoissa ja siihenkin on saatu psykologista jännitettä monin oivaltavin
keinoin. Vastikään aivoleikkauksesta toipunut komisario Odd Singsaker on
ärsyttämätön, olematta silti mikään haalea kylpy. Hänen historiallinen
vastineensa Trondheimista 1767, poliisimestari Nils Bayer sen sijaan on
hyvinkin värikäs persoona, joka unohtaa syömisen, mutta ei ikinä juomista ja
jonka vaisto toimii kuin selvännäkijällä, menneisyyden vastine tv-sarjan Columbolle:
rähjäinen, hämäävä, terävä, yllättävä, sydän kultaa.
Murhaaja
nykyajan Trondheimista on julma ja tavaton. Musiikillisesti ehkä nero, mitään
kaihtamaton, mieli täynnä pimeää lapsuudesta asti ja päässä suriseva kärpänen.
Lopulta kärpäsiä on kaikkialla, jopa lumisessa Trondheimissa, eikä kukaan
tiedä, mistä ne tulevat. Ja kaiken aikaa kaunis soittorasia soittaa melodiaa,
joka on surumielinen kehtolaulu, nimetty Kultaiseksi rauhaksi ja alaotsikkona
’Joka yö unet luovat maailman uudelleen.’ Tuntemattoman tekijän laulun mukana
kulkee legenda, että laulu saa kenet tahansa nukahtamaan ja ken kuulee laulun
vain yhden kerran, niin nukkuu kauniita unia nähden joka yö elämänsä loppuun
asti. Ja meidän murhaajammehan kärsii
unettomuudesta…
Vähitellen
nämä yöt ja unenpuute muuttaisivat taas hänen ajatuksensa painajaiseksi. Murha
ei ollut riittänyt. Väärä nainen, väärä ääni. Hän tarvitsi nuoremman,
puhtaamman, taipuisamman. Hän tiesi kenet tarvitsi.
Tölkki oli
hänen edessään pöydällä ja hän katseli kahta vaaleanpunaista kalvoa, jotka
olivat vajonneet sen pohjalle. Ne näyttivät joiltakin toistaiseksi
tuntemattomilta merieläimiltä, syvänmeren koralleilta. Toisinaan tuntui kuin ne
liikkuisivat, valmistautuisivat laulamaan…
Kun Elise ja
Ivar Edvardsenin 16-vuotias tytär Julie katoaa alkaa epätoivoinen etsintä
lumisessa Trondheimissa. Kadonnut on nuori tyttö, tyttö kuin Bellmanin
surumielisen hilpeä laulu.
Jørgen
Brekke on taitava kirjoittaja. Hän on norjalainen haastaja Camilla
Läckbergille, mutta haastaako hän myös Åsa Larssonin? Olen vakavasti kallellani
psykologisiin ja historiallisiin dekkareihin. Lukiessani Unetonta koin jotainTulppaanimurhista, mutta osin myös Kirjan kansasta! Viime mainittu ei ole
dekkari, mutta kylläkin kahdessa aikatasossa etenevä seikkailua sisältävä
huippuromaani. Kun Kirjan kansassa nykyajassa löydetään ikivanha juutalainen
kirjoituskokoelma, haggada, jota lähdetään jäljittämään 1800-luvulle.
Unettomassa löytyy murhaajalle tärkeä sävelmä, jota lähdetään jäljittämään
1700-luvulle murhaajan henkilöyden selvittämiseksi.
Jørgen Brekke
on norjalainen journalisti ja kirjailija, jonka esikoisteos on Armon piiri.
Armon piirissä lukija vaeltaa Norjan Bergenissä 1528 ja Richmondin elokuussa
2010. Armon piiri on tuleva suvidekkarini, sillä Brekken tyyli vakuutti minut
ja olen onnellisesti hänen historiallisen tyylinsä pohjaimussa. Unettomassa Brekke vielä lyö lopussa ’pökköä
pesään’ kertomalla, että Nils Bayerin viljelemät latinan- ja ranskankielisten
sanontojen tausta ovat saaneet innoituksensa ehkä maailman ensimmäisestä
rikostarinasta, Maurits Christopher Hansenin pienoisromaanista Mordet på
Maskinbygger Roolfsen (1840)!
Lumiluolassa
oli pilkkopimeää ja äänetöntä. Kukaan ei enää laulanut, kuului vain yhden
ihmisen heikko hengitys.
Hiljaisuudessa
hänestä tuntui kuin hän kuulisi oman sydämensä sykkeen.
Minä palellun
kuoliaaksi. Sen vuoksi tuntuu niin lämpimältä. Olen lukenut siitä joskus. Unia,
harhoja, lämmön tunne.
Niin me
lähdemme tästä elämästä. (Julie)
*****
Tämän kirjan ovat lisäkseni lukeneet ainakin Norkku ja Kirjasähkökäyrä
*****
Tämän kirjan ovat lisäkseni lukeneet ainakin Norkku ja Kirjasähkökäyrä
*****
torstai 14. maaliskuuta 2013
'Älä yhtään vähättele itseäsi', aikajuttua ja viikonloppua!
Olin jossain viestissä aikoja sitten todennut Runotalon Sarille, että 'älä yhtään vähättele itseäsi' ja hän sai siitä voimaa ja inspiraatiota. Miksen tarjoa tätä itselleni?
Nyt on siis tullut aika hidastaa. Yritän lopettaa viikon torstaihin, että saan edes perjantaille aikaa siivota ja aikaa puuhata viikonlopun herkkuja. Toisaalta jos maaantai on minulle joskus sopivampi 'Ruhetag', teen sitten perjantaina juttua.
Minulla on myös nyt 5 kilon paino-ongelma. Rikon omia sääntöjäni, kun sen tässä kerron, mutta pakkohan se on, sillä aion alkaa ottaa aikaa jokaiselle viikon päivälle 2 tunnin lenkille. Olen happi-ihminen ja kuntoilen mieluiten ulkoilmassa. Tähän ylipainoon ei kuolla, mutta jos pitää tämän takia hylätä kaikki kauniit kotelomekot, olen valmis vaikka nälkäkuurille!
Tulossa on myös kaksi paussia, sillä olen pääsiäisenä äidin luona neljä päivää ja siellä ei lueta vaan syödään ja seurustellaan, seurustellaan ja syödään;-) Siellä odottavat upeat, jättimäiset täytekakut, maailman parhaat karjalanpiirakat, mämmi kuohukermalla ja sitten tietysti kalaa monella sortilla, sillä sitä jos mitä rannikolla saa parasta. Toinen paussi on runsas kaksi viikkoa, sillä kuulen alppien kutsun ja aion häipätä toukokuun alussa enkä edes lupaa lukea mitään. Aion kulkea korot kopisten Salzburgin katuja, seikkailla pinkeissä tennareissani ympäristössä ja nauttia joka iltapäivä 'Apfelstrudel mit Vanille Eis', joka tarkoittaa +5 kiloa kahdessa viikossa, sillä olen asian testannut. Siis vaikka olen huono matikassa, niin jos nyt kadotan -5 ja sitten tulee +5, se on nykyinen olomuotoni, mutta en aio vähätellä itseäni, vaan yritän hokea 'hyvä minä'. Positiivisuus on elämän eliksiiriä!
Yritän saada teille ensi viikolle uutuuskirjan vitamiineista, uuden puutarhakirjan sekä ehkä jopa myös jännityskirjan, jonka kirjoittaja onkin minulle ihan uusi tuttavuus. Mutta ellen ehdi, en en aio hypätä kalliolta alas. Suvella, vasta suvella kokoan teille Ruokareseptit Leena Lumissa ja sinne tulee myös muita kuin minun ohjeitani. Keneltä olen saanut ja saan sinne herkkuja, laitan tietysti linkittäen. Olen heikko tuossa leipomuspuolessa, vaikka tiikerikakut syntyvät silmät kiinni ja vasemmalla kädellä, mutta ne kaikki muut herkut...Sain itävaltalaiselta ystävältäni Die süsse Küche - Das österreichische Mehlspeiskochbuch -leipomuskirjan ihan vain koska siinä on juuri sen oikean Apfelstrudelin ohje, mutta kuvitelkaa, jos sen lyhyellä saksallani saisin selvitettyä;-) Tuhon teitä on monenlaisia, toiset niistä ovat herkuilla päällystettyjä ja toiset jotain muuta, kuten vaikkapa harha omasta kaikkivoipaisuudesta, tunne ylettömästä jaksamisesta. On aika.
On aika sanoa, 'älä yhtään vähättele itseäsi'. On aika ihailla hellää, valkeaa lunta, kunnes huhtikuun loska sen vie. On aika muistaa 'kun perataan kampeloita, perataan kampeloita' eli on aika keskittyä asiaan kerrallaan. On aika sulkea puhelin. On aika ostaa muutama pussi Leafin pieniä 'linnunmunia', sillä kahden viikon päästä ne ovat kaikista kaupoista loppu. On aika muistaa jatkaa pikkulintujen ruokintaa huhtikuun lopulle asti, sillä yöt ovat eläimille rankan kylmiä ja ne tarvitsevat ruokaa jo aamuvarhain ja iltapäivällä taas. On aika siivota komerot: Siitä tulee oudon rauhallinen olo. On aika olla hyppimättä vaa'alla joka päivä. On aika ostaa just se kasvovoide, joka on 'oma juttu'. On aika ostaa purkki maalia, hennon vihreää ja alkaa sutia sitä sun tätä. On aika oppia olemaan ostamatta liikaa ruokaa kotiin. On aika tuoda sisälle omenapuun oksia, jotka sitten kukkivat just sopivasti pääsiäisenä. On aika nähdä se hyvä mitä on ja unohtaa muu. On aika kävellä raikkaassa ilmassa ja hengittää joogahengitystä. On aika kirjoittaa kalenteriin toukokuun lehdelle: Istuta onnenpensas. On aika olla keräämättä kotiin turhaa tavaraa, se lopulta vain ahdistaa. On aika katsoa eteenpäin ja hymyillä. On aika unohtaa aika.
Kiireetöntä viikonloppua teille kaikille!
Love
Leena Lumi
I Want To Break Free
PS. Lukekaa alinna oleva Anonyymin kommentti ja jos teillä on siihen mielipidettä, niin kertokaa, mikä olisi sopiva juttujen tahti teille? Tunnen olevani viihdytysjoukoissa, mutta minua ei tähän pakota kukaan. Vain ilmassa on värähtelyä, että 'Leena, tee juttu per päivä, sitä sinulta odotetaan...' Ehkä olen väärässä. Eikä mitään ystävällistä hymistelyä, sillä en tee kuolemaa, ainakaan luultavasti...
kuva tintti jääpuikossa Pekka Mäkinen
tiistai 12. maaliskuuta 2013
Anneli Kanto: Pala palalta pois - Kertomuksia Alzheimerin taudista
Ne tulevat
sisään ja rupeavat touhuamaan eivätkä lupaa kysy. Hyvä että päivää sanovat. Ne
katsovat jääkaappiin ja latovat ruokaa eteeni ja käskevät syödä, vaikka just
äsken olen itse laittanut kunnon ruokaa ja syönyt eikä yhtään tee mieli, niin
eivät usko, vaan pakottavat. Lämmittävät mikrossa vaikka minä en tykkää
mikroruuasta. Se on mautonta.
Sanon
naiselle, että tämä on minun kotini ja teidän on nyt lähdettävä. Se vain
virnuilee imelästi ja sanoo, että hänet on tilattu ja hänellä on hommia. Kyllä
hän sitten lähtee, kun työt on tehty.
Ne panevat
tavarat vääriin paikkoihin ja varastavat minkä ehtivät. Tavarat ovat hukassa ja
kadonneet.
Kai tässä
täytyy lukot vaihdattaa. Tai laittaa sellainen varmuusketju.
Halusin
lukea Anneli Kannon kirjan Pala palalta pois – Kertomuksia Alzheimerin taudista
(Gummerus 2013), koska olen nyt yli kymmenen vuotta seurannut erään ystäväni
äidin ja hänen läheistensä elämää. Olin
myös itse vuosia sitten yksinäisen vanhuksen ystävänä erään järjestön kautta ja
uuvuin kolmessa vuodessa niin, että kun jätin pestin, nukuin pari viikkoa.
Kesti jonkin aikaa tajuta, että olin turhaan yrittänyt viestiä vanhuksen
ainoalle sukulaiselle, jonka tapasin, että hänen äidillään on vakava
muistisairaus. Eräs ryhmästämme joutui
sairaalaan burn outin takia, koska ei ymmärtänyt lopettaa. Anneli Kannon kirja
on kuin tilaustyö meille kaikille ymmärtää, mitä on olla Alzheimer-sairaan
omainen ja myös mitä on olla muistisairas.
Kirja
jakautuu kolmeen osaan, joissa kaikissa on oma riipaiseva kosketuksensa. Ensin
pääsee ääneen Aila, Kannon oma äiti, joka on kirjan alussa kotisairaanhoidon
avulla vielä kotona. Teoksen toisessa
osassa Kertomuksia mikä-mikä-maasta saamme lukea omaisten kokemuksia, joista
monia ei voisi uskoa ellei olisi yhtään kokemusta sivustaseuraajana. Tässä
taudissa kaikki on mahdollista! Kirjan kolmannessa osassa Elämässäni on musta
aukko Kanto kertoo väkevästi ja mitään kaihtamatta, mikä on Alzheimer-omaisen
kohtalo.
Mielestäni
tämä kirja koskee meitä kaikkia. Tämä voi koskettaa meitä kaikkia likempää kuin
voisi uskoa. Joka päivä melkein neljäkymmentä suomalaista saa
muistisairausdiagnoosin, ja Alzheimerin tautia sairastaa Suomessa 80 000 ihmistä.
Kanto jatkaa:
Asian
laajuuden käsittää, kun ajattelee, että kunkin lähipiirissä on ainakin 4-5
omaista. Alzheimerin tauti on etenevä sairaus, jota ei voi pysäyttää. Menetetty
taito ei tule koskaan takaisin.
Vaikka tämän
kirjan alaotsake on Kertomuksia Alzheimerin taudista, mukana on myös muutama
tarina myös muista dementian muodoista, joiden ilmeneminen on toisenlaista kuin
Alzheimerin taudissa.
Ihmisen
eliniän pidentyminen ei ole pelkästään myönteinen asia. Ikä kun ei pitene
alkupäästä eikä edes keskeltä vaan lopusta. Dementia taas lisääntyy
merkittävästi yli 85-vuotiaiden joukossa.
Kummallista
lohdutusta antaa, kun tapaa ihmisiä, jotka sanovat: Tiedän mistä puhut.
Sen vuoksi
olen kirjoittanut.
Me kaikki
alamme tietää, mistä muistisairaan omainen puhuu, kun luemme Pala palalta
pois. Sen lisäksi suosittelen lukemaan
äiti-tytär–suhteesta kertovan Muistojen huoneet, jossa tytär on järjestelemässä
äitiään hoivakotiin, mutta huonoa omaatuntoaan paikatakseen vie hänet sitä
ennen matkalle Afrikkaan, jossa äiti on elänyt nuorena ja terveenä. Äiti kuin
haipuu varjoihin, muistoihin ja musiikkiinsa…Elokuvasuositukseni aiheesta on
Away from her, jossa Sarah Polley tekee upean ohjausdebyytin ja muistisairasta
vaimoa näyttelee Julie Christie. Elokuvasta löytyy koskettava yhtymäkohta Anneli
Kannon äidin elämään, sillä sekä elokuvan Fiona, että Aila löytävät
hoitokodista uuden rakkauden. Aila löytää nuoruuden melkein poikaystävänsä
Turusen Tonten, jota sattumaa Anneli aluksi pitää täysin epäuskottavana.
Luin Pala
palalta pois yhdeltä makuulta. Kirjan kieli on täydellisen soljuvaa. Rakenne
kolmessa osassa toimii ja luvut on otsikoitu suorastaan koukuttavasti. Kertomuksia mikä-mikä-maasta ylittää kaikkien
mielikuvituksen, sillä muistisairaus voi sekoittaa kaikkien päät, virtsa haisee
ja uloste haisevat, raivo purkautuu, mikään ei ole ikinä hyvin. Osa omaisista voi käyttää muistisairaan tilaa jopa vanhojen
kostamiseen, kuten on luvussa Vallanvaihto, jossa vaimo kuittaa miehen
hirmuhallintokauden vuodet. Juttu Räyhäkkäästi on kuin jostain näytelmästä…itse
asiassa tämän kirjan näkee näytelmänä, ehkä myös elokuvana. Räyhäkkäästi luvun äiti tulee kertomaan
tyttärelleen ja vävylleen ’mitä kuuluu ja kuka käskee’:
Kyllä minä
tiedän, että täällä meinataan panna minut laitokseen, mutta sanon vaan, että ei
onnistu. Turha luulo. Minulla on yhteyksiä. Minä olen ottanut kontaktia
virolaisiin palkkatappajiin ja ne on teidän jäljillä jo. Jos jonkun kaupungin
sössön lähetätte, niin se on henki pois kummaltakin eikä kukaan tommosten
perään itke. Tonnin se maksaa nuppia päälle, mutta mulla on rahaa, ja kyllä
minä siitä hyvästä sen verran vaikka maksankin.
Tarinassa
Huora vaimo saa kärsiä miehensä dementiasta mustasukkaisuuden kautta:
Vanha ämmä
perkele ja noussut vittu päähän, ettei muuta ymmärrä kuin miesten perässä
juosta niin kuin kiimanen kissa. Perkele. Pohja se on meikäläisenkin säkissä.
Saatana. Saatanan saatana. Kunha se juoksuiltansa tulee, niin näytän, että
juoksut on juostu ja tämä peli on loppu.
Minä vedän
sitä vasaralla kuin mullikkaa ottikkoon, että taintuu ja sitten otan puukon…
Todella vahva veto Anneli Kannolta käyttää suoraa kieltä mitään kaunistelematta. Tämä puree
paljon, paljon tehokkaammin kuin aivokuvaselostukset. Tämä sairaus haisee,
sattuu, loukkaa, aiheuttaa väärinymmärrystä ja epäoikeudenmukaisuutta. Muistisairaus ei tunnusta mitään sääntöjä, ei
usko mitään totuutta, ei kiitä hyvästä ja vaikenee pahasta, jos se hetkeen
sopii. Muistisairaudesta et piirrä kaavaa. Sitä et kesytä, vaikka minkä tekisit
ja silti, silti niin monen on senkin kanssa elettävä. Luet luvun Omaa aikaa ja
yhtäkkiä tajuat, että se voit olla juuri sinä, jonka tulevaisuudesta luku
kertoo. Olet tarinan kaikkensa yrittänyt Tiina ja toivot vain, että lumisade
olisi vieläkin tiheämpi, näkyvyys huonompi ja rekka vieläkin raskaampi.
Elämässäni
on musta aukko on Anneli Kannon oma kertomus siitä, miten hän on kokenut äitinsä
kesällä 2008 diagnosoidun muistisairauden. Äiti täyttää ensi kesänä 90 vuotta.
Kanto panee itsensä likoon sataa ja toivon niin, että tämän kirjan lukevat myös
alan ammattilaiset. Heidän kuuluu kaiken sairaanhoidollisen faktan päälle saada
vahva Annos Kantoa! Erityissuositus luvulle Vituttaa. Ja sille luvulle, missä
äiti oli pesemättä kaksi kuukautta…ja mitä siitä sitten seurasi.
Lähteen
reunalla mudasta nousi ohutvartisia, matalia, valjuja kukkia. Niiden kukinto
oli laakea, metsäkeijun lautanen. Tummanvihreä aluslautanen, vaaleanvihreä
päällä, lautasella jotain pientä ja pyöreää, kellertävää keijunruokaa. Keväinen
linnunsilmä, Chrysosplenium alternifolium.
Äidin silmät
ovat kaihileikkauksen jälkeen kuin lähde tai pestyt ikkunat, läpinäkyvät. Katse
on kohonnut pintaan, pohja näkyy, ei syvyyttä. Katsoo, ei näe. Katson, en näe
häntä. Ei iloa tutuista kasvoista. Ei hyvää mieltä, nyt keitämme rauhankahvit ja
puhumme kunnolla. Ei surua, ei kiintymystä. Linnunsilmät, lähteenkirkkaat,
litteät.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)