tiistai 22. maaliskuuta 2016

Munakas - Juhlava rapu-munakasrulla


Nappasin Lidlissä käydessäni mukaan Liedellä -lehden, josta löytyi houkuttava munakasohje pääsiäispöydän alkupalaksi tai brunssiksi. Ohje on kuudelle ja on minusta helppo. Itse aion käyttää tavallista kevytmaitoa, suolaa ja valkopippuria etc. eli sovellan sen mukaan mitä kotona on.

4 dl Milbona kevytmaitoa
3/4 dl Belbake vehnäjauhoja
5 munaa
0,5 tl Kania suolaa
0,5 tl Kania valkopippuria

Täyte:

150 g Deluxe kylmäsavustettua tai konjakkigraavattua lohta
1 prk (145 g) Deluxe tillikastiketta kalalle
1 (150 g) Deluxe tryffelijuusto raastettuna
0,5 tl luomusitruunan raastettua kuorta
ripaus Kania mustapippuria

Lisäksi:

1 ps (65 g) babypinaattia
1 prk (145 g) Deluxe tillikastiketta kalalle
1 (230 g) Deluxe katkarapurengas
tuoretta tilliä

Kaada maito kulhoon. Vatkaa joukkoon vehnäjauhot ja munat. Mausta ja kaada seos leivinpaperin päälle uunipannulle. Paista 200 asteessa 25-30 minuuttia. Kumoa levy vähän jäähtyneenä leivinpaperille.

Leikkaa lohi pieniksi paloiksi. Sekoita kulhossa lohen joukkoon kastike, juustoraaste ja sitruunankuoriraaste sekä ripaus pippuria. Tarkista maku.

Levitä seos jäähtyneelle munakaslevylle ja kääri rullalle kääretortun tapaan. Tähän asti voit valmistella alkuruoan jo edellisenä päivänä. Säilytä leivinpaperiin käärittynä jääkaapissa.

Kuumenna munakasrullaa käärössään 225 asteessa 15-20 minuuttia. Leikkaa rulla paloiksi ja nosta pinaattipetille alkupalalautasille. Koristele tillikastikkeella, sulatetuilla katkaravuilla sekä tillitupsuilla.

Guten Appetit!

Ruokareseptit Leena Lumissa

9 kommenttia:

  1. Leena, kun puhutaan munakasohjeesta ja kuva on tuo... Siis, krhm, hyvää varmasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raili, niin...:) Lehden matta paperi on hyvin himmeä, mutta anna mielikuvituksesi lentää! Kolmella kameralla yritimme ja sitten päätimme, että kuva saa nyt olla taidetta.

      Poista
  2. Oh my God ihana resepti. Olen tehnyt monia munakasrullia, yhtenä pekonisieni, mutta wau tämä kuulostaa ihan mun ja ukkelin jutulta. Kiitos Leena. <3

    Aurinkoa päivään <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiia, no eikö vain! Niin myös ja Lumimiehen jutulta: Olemme kovia syömään munakkaita. Ole hyvä<3

      Kiitos samoin sinulle<3

      Poista
  3. Oi, onpa ihana resepti... Tykkään kovasti munakkaista, joten muistan tämän! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kareta, kiitos<3 Niin mekin, sillä munakas on mitä vain: aamiainen, brunssi, välipala, eturuoka...

      Poista
  4. Otin tuon saman lehden! En ole vielä tutustunut sisältöön, mutta tuo on ainaskin ihanaa:)
    Mukavaa pääsiäisen alusviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanne, monta hyvää ohjetta.

      Kiitos samoin sinulle!

      Poista