sunnuntai 27. toukokuuta 2018

Leena-Kaisa Laakso: Tämän maailman reunalla Tarinoita Irlannin länsirannikolta



Galway ja Irlannin länsirannikko on vähän sellainen. Maaginen. Paikka, johon mennään viikoksi ja jäädään vuosiksi.
Mielentila.
Katujen hiljaisuus ja kenkien kopina.
Meren tuoksu. Pubit, joissa palaa takkatuli.
Huoltoasemat kiviaidan vieressä. Fleecetakkiset iltalenkkeilijät. Illalla talorivien takaa kuuluu koiranhaukku, ja ilmassa leijuu hiilenhaju ja silloin tietää olevansa Irlannissa.

Leena-Kaisa Laakson Tämän maailman reunalla Tarinoita Irlannin länsirannikolta (Reuna 2018), on jo saapuessaan minulle kuin kelttimytologiaa, sillä jos luettelisin vaikka vain viisi minuun eniten vaikuttanutta paikkaa, yksi niistä olisi Galway! Muistan miten seisoin Galwayn rantakivillä ja Atlantin kylmät aallot pirskottuivat minuun. Jos luet Regina McBriden kirjan Ennen sarastusta (The Nature of Water and Air), saat tietää hyljenaisten nousseen näille kallioille ja...


"Galway on kuin Thomas Mannin Taikavuori", sanoo kämppikseni Bernie. Taikavuoren päähenkilö Hans Castrop menee pariksi viikoksi parantolaan serkkuaan katsomaan ja seitsemäksi vuodeksi. Aika ja muu maailma katoavat.

Me olimme vain kaksi viikkoa, mutta piti muuttaa kahdeksi vuodeksi...Se oli vuonna 1986 ja silloin Irlannissa moni nykyaikainen asia oli vielä hukassa. Vaistoni sanoi, että minä riskiraskauteni kanssa olin väärässä paikassa eli ajoitus oli ihan pielessä. Vaan ikinä ei unohtunut Irlannin länsirannikkoa, jossa tosi ja taru sekoittuvat ja ikiajan läsnäolon tuntee. Joku kirjassa, en muista enää kuka, lähti Galwaysta 1986 ja palasi kymmenen vuoden kuluttua: Silloin oli moni asia jo toisin. Silti, vaikka Galway onkin mennyt eteenpäin, arvaan sieltä löytyvän ja Leena-Kaisakin sen kertoo kirjassaan, paikan hipahtavan tunnelman, yhteisöllisyyden, tihkusateen, sen tunteen, että Galway jää osaksi itseä, seuraa mukana, sinne on pakko palata. Se on maaginen paikka Connemaran ja Burrenin syleilyssä taustanaan meri tai Claren vuoret.


Harva tietää, että Irlannin länsirannikko ja etenkin Burrenin maisema vaikuttivat Tolkieniin. Dr Liam Campbell on tehnyt aiheesta jo väitöskirjan. J.R.R.Tolkien toimii kymmen vuoden aikana, 1949-59 Galwayn yliopiston englannin laitoksen kesätentaattorina. Galwayssa hän on kesät 1949, 1950, 1954, 1958 ja 1959.

Burren Tolkien Societyn perustaja Peter Curtin arvelee, että etenkin viimeinen kappale Taru Sormusten Herrasta on saanut paljon vaikutteita Burrenista:

Moni täällä kävijä pitää Burrenia Mordorin kaltaisena, vaikka eivät ole tutkimuksista kuulleetkaan.

Leena-Kaisa Laakso tuli sumujen saarelle, Euroopan reunalle ensimmäisen kerran 90’-luvun alussa. Myöhemmin hän palasi ja jäi vuosiksi Galwayhin. Hänen oli pakko kirjoittaa tunteensa ulos, jakaa ne muiden kanssa ja saada heidätkin kuulemaan tinapillin ääni. Se kertoo siitä ikiaikaisuudesta, jossa oli suuri nälänhätä ja noin miljoona irlantilaista kuoli. Monet lähtivät ja jatkoivat muualla. Heitä on yhteensä arvioituna maailmassa kahdeksankymmentä miljoonaa. Hekin kantavat mukanaan saarensa tarinoita, sen sumuja, myrskyjä ja nuotiotulia, laulavat Galway Girliä ja muistavat oman musiikkinsa.


 Leena-Kaisan kertoessa nykyisestä Galwaysta, hätkähdän siinä kohden, missä galwaylaiset kaipaavat pubien tilalle urheilumahdollisuuksia! Me emme ikinä unohda sitä rantakatua, jonka varrella pubi toisensa jälkeen soi elävää musiikkia ja jossain oli vielä sahajauhotkin lattialla. Elämäni parasta vanhaa jazzia olen kuunnellut Galwayssa. Mieheni muistelee, että olisimme ihastuneet erityisesti Róisin Dubhiin, jossa soittivat bändit ilta illan jälkeen. Toki teimme myös päivämatkan Dubliniin. Minusta se oli likellä, mutta länsirannikolla on ajateltu sen olevan kaukana ja päättävän liikaa heidän asioistaan. Jotkut, ehkä monet, muuttavat nyt Dublinista länsirannikolle ja usein se on iirin kielen takia. He haluavat, että heidän lapsensa puhuvat iiriä, käyvät iirinkielistä koulua ja säilyttävät kielen omille lapsilleen. Länsirannikolla on ainakin kaksi iirinkielistä kustantamoa ja Galwayssa on maailman ainoa iirinkielinen teatteri. Galway ei ole pysähtynyt eikä sen tarvitsekaan sitä tehdä. Luovuus kukoistaa kuitenkin sen suolaisessa ilmassa, pubeissa, joihin on kiva piipahtaa sateella, takassa tuli ja ikkunat huuruisina...Kun puhutaan irlantilaisista puhutaan tietysti myös kirjoittamisesta, laulamisesta, tarinoiden kerronnasta ja käsitöistä. Pieniä puoteja syntyy niin kirjojen kuin käsitöiden varaan ja ruokakulttuuri on mainettaan parempi: Siitä pitää huolen etenkin meri. Myös elokuvia tehdään ja saimmehan vastikään televisioon irkkusarjan Näytön paikka. Ja missä muualla ikinä maalataan runoja seinille kuin Galwayssa!

Leena-Kaisa Laakson Irlanti -kirjan luvut ovat houkuttavia: Ihanin on Salthill, Suuren tuulen yö ”The Night of The Big Wind”, Taivaspala, Maaginen Burres ja hain hammas, Kadonneiden lasten maa, Tähdenlento...Ollaan myös Kadonneen kielen jäljillä, tehdään Löytöretkiä kirjallisuuteen (monelle varmaan uusia nimiä!), vietetään Vielä hetki West Corkissa...

Tämän maailman reunalla sisältää mustavalkoisia Leena-Kaisan ottamia kuvia, mutta kirjan henki, se on se kovin juttu. Kirjoittajalla on selvä irlantilainen ’tatsi’, jota ei voi tuottaa ellei ole hengittänyt sisäänsä halulla maailman läntisimmän reunan sykettä, sitä vähän hidasta, mutta sitäkin antavampaa. Erinomainen matkakirja mukaan Irlantiin ja etenkin Galwayhin lähtijälle tai muuten vain luettavaksi.

Lupasin lyhyesti kertoa Leena-Kaisalle sen oman juttuni Connemarasta, Galway –juttuja on liian monta:

Kävelimme mieheni kanssa Connemaran nummilla. Hän tuli jäljestä, sillä varmaan jossain oli taas joku kartta tms.kiinnostavaa. Yllättäen näin edessäni valtavan lauman Connemaraponeja. Ne juoksivat kohti. Levitin käteni ja yhden autuaan hetken tällä ponitytöllä oli Connemaraponisiivet, kun ponit jakaantuivat kohdallani kahteen ryhmään levitettyjen käsieni maagiseksi jatkoksi. Tuollaista hetkeä ei voi ikuistaa kuin muistojen kultaiseen matka-arkkuun.


Talon ikkunat näyttävät tähdiltä. Polku alkaa talon kaukaisimmalta kulmalta, ja kylällä huhutaan, että sille lähteneet katoavat. Se vie vuorille, eikä niillä asu kukaan.

Joskus seudulla liikkuu valkoinen kettu. Jos sen näkee, joku on syntynyt tai joku kuolee, ja vanha sielu lentää tähtenä taivaaseen.

Kun ilta muuttuu yöksi ja aamuksi, voi kuulua toinenkin ääni.

Kettu on kadonnut. Koira on mennyt ulos ja odottaa hiljaa. Vain se näkee, että taivasta halkoo tähdenlento, hento mutta selkeä. Yksi on tullut ja toinen lähtee.

4 kommenttia:

  1. Voit arvatakin, että aion lukea tämän. Irlanti on ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, ihan sinuakin tässä ajattelin♥ Irkkuus on minulle mielentila ja tiedän, että sinullekin. Ota reissuun mukaan!

      Huomasithan sen uuden irkkusarjan Näytön paikka: Nyt tulee 4 jaksoa ja sitten 6 lisää.

      En ole löytänyt vielä mitään, mistä en pitäisi Irlannissa. R:lle se on sateet :( Minua eivät haittaa.

      Poista
  2. Miten mielenkiintoista. Irlanti on meillä vielä kokematta, mutta ehdottomasti sillä listalla, jonka haluaisin tässä elämässä vielä kokea.

    VastaaPoista