Heinrich Thies: Marlene Dietrich ja salattu sisar Fasismin varjo tähtikultin yllä

Varmaan useimmat meistä vähintäin tietävät Marlene Dietrichin ja toiset osaavat hänen kuuluisimmat laulunsakin useammilla kielillä. Tiedämme, miten hän jätti kotimaansa Saksan vastalauseeksi Hitlerin hallinnolle ja miten hän sodan alettua kierteli viihdyttämässä liittoutuneiden sotilaita ihan eturintamassa. Hän ei vaaroja kaihtanut! Mutta kuinka moni tietää, että hänen sisarensa pyöritti Bergen-Belsenissä miehensä Georgen kanssa parin tuhannen hengen elokuvateatteria natsisotilaille vain puolentoista kilometrin päässä keskitysleiristä. He olivat sisarukset Maria Magdalene ja Elisabeth, Leni (Lena) ja Liesel, perheensä ainokaiset, jotka elämä vei niin eri suuntiin kuin mahdollista. Kuitenkaan he eivät koskaa kadottaneet sisaruuttaan, vaikka se kätkettiin koko maailmalta. Marlenelle olisi ollut kauhistus, että maailma olisi tietänyt hänen siskostaan, joka työskenteli Bergenissä natsivallalle. Jos sisar vain vaikenisi ja kieltäisi, asian ei pitänyt olla vaikeaa, sillä heitä ei sisariksi olisi  voinut ulkoisesti eikä suhteessa Hitleriin uskoa. Molemmat saivat kuitenkin vain yhden lapsen ja he pitivät loppuun asti toisistaan niin tiukasti kiinni, mitä Marlenen ylityöllistetty elämä vain salli. Marlene oli myös liittoutuneiden kärjessä näiden mennessä Bergen-Belseniin, sillä hän halusi kuumassa tilanteessa pelastaa Lieselien ja tämän pojan Hans-Georgen.

Heinrich Thiesin teos Marlene Dietrich ja salattu sisar Fasismin varjo tähtikultin yllä (Fesche Lola, brave Liesel. Marlene Dietrich und ihre verleugnete Schwester, Minerva 2018, suomennos Maikki Soro) toi mieleeni ajot läpi Bergenin, jonka lähellä, Cellessä toinen ’kotihotihotellimme' sijaitsee, niin likellä, että Hans-George lähti oppikouluunkin Celleen. Marlenelle Berliini oli villi kotikaupunki ennen Hitlerin valtaan tuloa. Berliinissä kaikki oli mahdollista ja kaikkea tehtiin luvalla tai luvatta. Berliinissä Marlene aloitti itävaltalaisen elokuvaohjaaja Josef von Stenbergin avulla nousun elokuvatähdeksi. Stenbergin isä oli Wienin ortodoksijuutalaisia, mutta Marlene ei tunnustanut rotuoppeja ja viihdemaailmahan Berliinissä oli vielä suurelta osin juutalaisten varassa. Marlene teki joitakin huonoja filmejä, mutta Stenberg loi tähden:

”Minä upotin hänet valoon,” kunnes muodonmuutos oli valmis,”Marlene heräsi kirjaimellisesti eloon, Stenberg toteaa. ”Hän toteutti ohjeeni niin vaivattomasti, etten ole ennen kokenut vastaavaa.”

Muutoksessa toki meni muutamat poskihampaat kasvojen kaventamiseksi, korkeita poskipäitä korostettin ja valaistuksen valvoi itse ohjaaja. Tähti oli syttynyt, sillä elokuva oli Sininen enkeli, jonka ensi-iltaan Marlene saapui miehensä Rudin kanssa. Lola rooli oli Marlenen ensimmäinen huomattava menestys ja se huomioitiin myös Atlantin toisella puolella, jonne Marlenea kohta kutsuttiinkin. ”You’re The Cream in My Coffee”, ”Ich bin fesche Lola” (Olen kaunis Lola) ja ”Ich bin von Kopf bis Fuss auf Liebe eingestellt” (Olen rakastunut päästä varpaisiin) , nämä mm. jäivät soimaan Marlenen kiertue-esityksiin loppuun asti.

Mitä teki tällä aikaa Liesel? Perheen harmaavarpunen, ahkera lukija, mutta ei kunnianhimoisen äitinsä suosikki, opiskeli opettajaksi, josta työstä sitten kovasti piti. Ikävä vain, että väliin tuli avioliitto natsimielisen Georgen kanssa, joka houkutteli hänet Bergen-Belseniin kanssaan töihin viihdyttämään SS-sotilaita ja leirin muita tuöntekijöitä.

Kuvassa Dietrichin (1906) perhe pyhäpuvussa. Elisabeth vasemmalla, äiti Josephine, isä Louis Erich Otto sekä Marie Magdalene. Perheen kuri oli preussilaista eli tiukkaa. Tottelemista, kaikkeen työhön tarttumista ja velvoitteita. Tämä jätti vahvan jälkensä Marleneen niin, että hän ei ikinä halunnut peruuttaa esitystä, ei edes vaikka oli jalka verellä kaaduttuaan näyttämöllä rautanaulaan, tai oli muutoin hyvin sairas...Hän käytännössä roikkui kulisseissa myöhemmin ja vaati esitysten jatkamista, vaikka kunto olisi edellyttänyt sairaalaa.

Ihminen voi näyttää parastaan, vain jos hänelle annetaan siihen mahdollisuus. Äiti Josephine tuki Marlenea häpeämättä jättäen Elizabethin huomaamattomuuden varjoon, mutta Marlenesta tuli hänen toiveensa täyttymys.

Kuvassa Elisabeth Will ja hänen puolisonsa Georg Bergen-Belsenissä. Elisabeth vaikeni ja Marlene maksoi takaisin toimittamalla siskolleen etenkin tämän miehen muutettua pois toisen naisen luokse, paljon taloudellista avustusta, kalliita lahjoja, myös matkoja hänen ensi-iltoihinsa Pariisiin ja Lontooseen.  Marlene stailasi siskoaan, mutta kun Liesel palasi Bergeniin hän oli taas jälleen vain yksinäinen, vaatimaton nainen, jonka poikakin oli muuttanut jo muualle. Ihan näin yksiselitteistä mikään ei tietenkään ollut, sillä lähipiiriä tietysti kaivoi aihe, miten paljon Liesel oli tietänyt ja nähnyt Bergen-Belsenissä, mitä hän oli tehnyt? Luultavasti sen mitä sen ajan saksalaisille opetettiin eli 'pois katsomista'. Kun et katso ja näe, et tiedä.

Marlenen suuri rakkaus oli Jean Gabin, mutta tämä ei estänyt muita suhteita. Marlenea rakastivat sekä miehet että naiset ja hän vastasi rakkauksiin.  Häneen ihastuivat myös monet kuuluisuudet ja jopa valtioiden päämiehet. Mainittakoon nyt vaikka John. F. Kennedy, jonka kanssa hän vietti samppanjaisen tuokion makuuhuoneen puolella. Naisista mainittakoon laulaja Edith Piaf ja miehistä vaikka Frank Sinatra. Kaikesta huolimatta Goebbels jaksoi uskollisesti houkutella Dietrichiä takaisin Berliiniin siinä kuitenkaan onnistumatta. Kirja juoksuttaa esiin nimiä, joita ei voisi kuvitellakaan. 

Unohtumaton Marlene ottaa tässäkin teoksessa pääroolin, sillä hänestä tiedämme niin paljon enemmän ennen ja jälkeen tämän teoksen. Lieselietä ei ole kuitenkaan unohdettu, sillä jo pelkästään hänen ajoittainen häälyvyytensä suhteessa Hitlerin valtavuosiin kiinnostaa. Myös hänen eristyneisyytensä...ja sen dramaattisempaa loppunäytöstä ei voi olla kuin oli Marlenen siskolla.

Marlene Dietrich ja salattu sisar toi minulle mieleen Ray Connollyn elämäkerran Elvis Presleystä, sillä kummankin työtahti oli eläimellinen. He kestivät vain piristeillä, rauhoittavilla sekä alkoholilla. Kumpikin halusi myös elättää sukuaan. Marlene kustansi sekä siskonsa elämän, että oman tyttärensä, Maria Rivan, neljän pojan elämän ja koulutuksen. Marlene oli suuri taiteilija ja niinpä hän joskus vähän väritti tarinoita ja silloin kuvaan astui tytär Maria Riva, joka kertoi, miten asia oli ollut. Mutta värikkään elämän Marlene eli ja Thies tuo sen esiin kuten koko maailman kuningattarelle sopiikin

Lopulta, vanhana ja työkyvyttömänä, Marlene vetäytyy Pariisin asuntoonsa, jossa hän ei suostu tapaamaan ketään muuta kuin Romy Schneideria, häntä paljon nuorempaa naista, jonka kanssa heillä on ollut hämmästyttävän samanlaiset elämät. Thiesin teoksen ansioksi on myös luettava superlähdeluettelo sekä paljon antava 'Liitteet' päivämäärinen.

Marlene nukkui pois 6.5.1992. Pitkän uran tehneen näyttelijän arkku vietiin hänen toiveestaan Berliiniin. Tällöin voidaan katsoa hänen palanneen kotikaupunkiinsa, jonne ’Ich hab noch mein Koffer in Berlin’. Kymmenet tuhannet ihmiset seisoivat katujen varsilla vastaanottamassa kotiinpalaajaa.

Wenn sich die späten Nebel drehn

Werd´ihc bei der Laterne stehn

Wie einst Lili Marleen

Wie einst Lili Marleen

Kun illan usva laskeutuu,

taas lyhdyn alle seisahdun,

sun kanssas, Liisa pien’,

sun kanssas, Liisa pien’.

ja

Sag mir, wo Blumen sind.

Wo sind sie gelieben?

Sag mir, wo die Blumen sind.

Was ist geschen?

Kerro, missä kukat on.

Minne ovat kadonneet?

Kerro, missä kukat on.

Mitä tapahtui?

Sag, wo die Soldaten sind?

Über Gräbern weht der Wind...

Missä ovat sotilaat?

Tuuli käy yli hautojen…

*****

Elämäkerrat Leena Lumissa