Elämä kantaa...Leena Lumin puolivuotiskatsaus 2015 kevätkesä

Oma vuoteni ei noudata kalenterivuotta eli väli-inventaario on yleensä elokuulla. Se sopii nyt, sillä ensi viikosta keskityn sataa kirjoihin, koska olen loppuvuodesta kuukauden 'poissa'. Melkein vuoden stressi oli tyttäremme ero Teemusta, josta oli tullut meille jo kuin perheenjäsen. Runsas viisi vuotta melkein kaiken aikansa yhdessä viettänyt ja asunut nuori pari meillä suvipäivillä, viettämässä joulua etc. Ei ole ihan kivutonta edes anoppikokelaalle kun näin käy ja nuoret kipuilevat tavallaan. Nyt kuitenkin päivä paistaa ja siihen vihjaisin jo toukokuulla jutussani Onnen pisaroita, ihanasti pihalla..., että kaikki alkaa olla parhain päin. Yllä Meri merellä.

Piristynyt, tuleva teologian maisteri pelaamassa koripalloa...

ja tässä hänen rakkaansa Sami, meidän komea vävykokelaamme.

Kyyhkyläiset suutelemassa Turun saaristossa ja koiruudet katsovat: Edessä sheltti Taika, jota ei tosin paljon tässä näy ja sitten villakoira Dina.

Skål rakkaudelle♥

Tammikuussa olin aika uuvuksissa tapahtumiin, joten parasta lääkettä oli alkaa maalata vuonna koivu ja tähti ostettuja vanhoja tuoleja kodin lisätuoleiksi ruokapöytään. Kirjoitin pioninvärisistä tuolista juttussa Tuumailua ja tuunailua Näitä on neljä, sillä hukassa ollut viimeinenkin löytyi.

Tammikuussa halusin perustaa oman kirjaston Otavan sinisille kirjoille

Maaliskuun ensimmäisenä avasin perinteisen Kevätarvonnan

Elokuvaviikonloppua

Maaliskuussa vietettiin Naistenpäivää

Leena Lumin Kevätarvonnan voittajat julistettiin Marjaana Rinne-Loikalan pupukuvalla

Maaliskuussa kirjoitin Viihde ja lukuromaanin hiekkaan piirretystä viivasta

Maaliskuun viimeisenä oltiin koukussa tanskalaiseen Perilliset -sarjaan

Rauhallista pääsiäisen aikaa

...jolloin mm. löysin Porin torilta kukkivia kesälumipisaroita ja istutin niitä puutarhaamme.

Huhtikuussa oltiin huhtikuun viemiä

Huhtikuussa vietettiin Kirjan ja ruusun päivää

Vähän ennen vappua siirryttiin ulkoruokintaan

Toukokuussa ilmestyi Meidän Suomi, jossa...

Kari Martialan useamman sivun jutussa tarinaa Leena Lumista kirjabloggaajana sekä innokkaana puutarhurina. Julkisuus jatkui kirjabloggajahaastettelulla, joka ilmestyi Aamulehdessä alkusuvesta ja pari viikkoa siitä sama juttu oli Satakunnan Kansassa.

Lisäksi sain vähän aikaa sitten kuulla erältä lukijaltani, että viisi kirjabloggaaja oli mainittu Turun Sanomissa. Sain kuvan luettelosta valokuvaaja Pekka Mäkiseltä ja listassa ovat: Kirjava kammari, Kirjallisia,  Kirjasfääri, Joklaaja ja Leena Lumi (linkitän kun ehdin)

Toukokuun viileyttä valitetaan

Kuuttaren pauloissa eli Luna kummilassa

Toukokuun lopussa käynnistyi Suvilukemista -arvonta

Toukokuun lopussa tarhamagnolia Leonard Messel yllätti ja aukaisi upeat kukkansa

Kesäkuussa Elämä on kaikkien aistien juhlat

Kesäkuussa Pyörremyrskyn syliin sain eli Monika meillä hoidossa

Heinäkuun alussa Helmiorapihlaja kaunehin on...

Heinäkuussa saan vieraakseni blogiystäväni kaukaa

Heinäkuun 15. pnä klo 10 kirjabloggajat tempaisevat kirjastojen puolesta

Heinäkuun lopulla aletaan nauttia kauden herkuista

Vastaan Kolme kirjaa -haasteeseen

Heinäkuun viimeisenä vastaan Tiian kesähaasteeseen

Elokuun alussa nautimme Boissin suklaakakkua

Aurinkoisena elokuun iltapäivänä tapaan Ednan, jonka kanssa olemme kirjoitelleet jo pitkään...

Mukavaa viikonloppua kaikille tasapuolisesti ja nautitaan näistä uskomattomista elokuun päivistä!

Love
Leena Lumi

Being Happy

Melonisalaatti - helppo ja herkullinen terassille ilta-aurinkoon

Tämä paratiisillinen elokuu saa nauttimaan. Eilen päätimme lähteä ajoissa kaupoille ja ostaa koko viikonlopun 'sisään', että saamme sitten vain viettää aikaa kotisaarellamme. Huomasimme, että melonit kuin melonit tuntuivat maksavan vain yhden euron kilo. Muistin heti salaatin, jota olin nauttinut Pöllöwaarissa ystäväni kanssa vain vähän aikaa sitten ja päätimme valmistaa ilta-aurinkoiselle terassillemme jättisatsin kahdelle.

hunajamelonia
vesimelonia
Cantaloupemelonia (ei kuvan salaatissa, mutta suosittelen, sillä todella hyvää)
katkaravun pyrstöjä
kirsikkatomaatteja
rucolaa
rapeaa salaattia

Melonit kuoritaan ja paloitellaan suupaloiksi. Rucola ja salaatti revitään. Kirsikkatomaatit puolitetaan. Joukkoon lisätään katkaravun pyrstöt. Kaikki sekoitetaan. Katkarapujen sijasta voi käyttää vaikka parmankinkkua, joka oli toinen vaihtoehto Pöllöwaarissakin. Huomatkaa, että tähän voi lisätä meloneja maun mukaan eli meillekin oli tulossa mukaan kolmas melonisortti, mutta sitten tajusimme, että ei mahdu, ei mahdu. Eikä eilen kyllä illalla hapankorput sängyssä rapistelleet...

Tarjotaan tuorean vaalean leivän tai patongin kera. Juomana vesi ja/tai viileä valkoviini, joka meillä oli nyt myyjän suosituksesta afrikkalainen.

Ihanaa kun terassimme on ilta-auringon puolella. Istuimme muutaman tunnin tämän kesäisen ruoan äärellä. Jälkiruoaksi oli vain tuoreita mansikoita. Tai ei mitään 'vai', sillä mansikka on sellainen terveysmarja, että siitä kiittävät sekä iho että vatsa ja moni muu.

Olen ihanasti pihalla, sillä tässä piti olla jotain muuta kuin tämä salaatti. Haluan nyt nauttia enkä stressaa yhtikäs mistään! Onko mitään yhtä ihmeellistä kuin on Suomen elokuu...Tapasimme eilen kaupoilla saarellamme asuvan amerikkalaisen, joka saa tänä viikonloppuna luokseen siskonsa ja veljensä: Hän oli niin onnessaan, että kaukana asuvat rakkaat saapuvat Suomen Tahitille juuri nyt.

Guten Appetit!

Leena Lumi

Ruokareseptit Leena Lumissa

PS. Ihan tähän kuulumaton asia, mutta vuoden parhaan tv-jutun palkinnon saa ainakin minulta Helsingin Sanomien Laura Frimanin kolumni Launtai-illan brittisarja on kansallinen turvapaikkamme:

"Se on aika lailla yksi ja sama, mitä ohjelmapaikalle sijoitetaan. Tuon viisikymmenminuutisen ajan suomalainen sielu imee nääntyneenä britti-idylliä sisäänsä ja kokee viimein olevansa siellä, missä pitäisi."

Pinja Niemi, Mari Nuikka, Marjo Koivumäki: Sisusta, somista ja tee itse kaunista kotiin

Koska en pidä askartelusta enkä siitä että sisustus on valkoista, oli kirjan kannen 'syytä', että vaitsin lukuun sisustuskirjan, joka hengittää valkoista ja tulvii askartelua. Kirjan kansi kuitenkin voitti ja päätin löytää kirjasta sen parhaat palat ja tietenkin tarjota valkoisen ja askarteln ystäville iloa. Ja onhan minullakin jotain valkoista aina: pitkät valkoiset verhot sivuverhoina kahdessa kerroksessa, Edelweiss-valkoisia nukkamattoja paljon ja suurin osa seinistä, ne, jotka eivät ole tapetilla tai kuten kirjasto/toimistoni, vihreäksi maalatut, ovat valkoiset. Ja sittan taas kukat: Valkoiset kukat tuovat kotiin juhlaa, kuin kohottavat tunnelmaa ja siinä valkoinen on todella must. Lukijoissani on paljon kädentaitajia, joten tämä on myös heille.

Pinja Niemi, Mari Nuikki ja Marjo Koivumäki ovat kauniskantisen Sisusta, somista ja tee itse kaunista kotiin (Minerva 2015) tekijät. Teoksen kauniit kuvat ovat Marjo Koivumäen. Kirjan parhautta ovat sen sopiva koko eli mahtuu kirjahyllyyn eli ei tarvitse makuuttaa sohvapöydällä ellei halua. Kansi on ihastuttavan maalaisromanttinen. Asemointi on tyylikästä, juttujen otsikot osuvat ja lukujen ingressit kivat kursiivilla: kirja tulee enempi tykö ja samalla romantiikka lisääntyy. Askarteluohjeet ovat selkeät ja tekijöille kiitos, että mukana on vanhaa, romanttista sekä myös harmaata, mintunvihreää ja vaaleanpunaista. Löytyipä kirjasta yks tosi helmikin ja siitä kohta, mutta kurkataanpa ensin Minttu-mummon makuukammariin:

Kesähuvilan vintille nousevat pitkät portaat johdattavat herkullisen sävyiseen makuusoppeen. Makuukammarin ikkunasta kimaltelee auringon valoa heijastava tyynen veden pinta. Muhkean untuvaiset tekstiilit houkuttelevat nokosille.

Tuossapa sitä mieli lepäisikin. Vihreä rauhoittaa, se laskee verenpainetta ja tuo hyvää mieltä eli toimii vähän kuin iso mukillinen teetä! Tässä on kaikki kohdillaan ja tuo yölipasto on ihana! Omistan itse samaa tyyliä olevan korkean hyllykön ja se onkin arvokkain huutokauppalöytöni, mutta alkuperäisessä tummassa lakassaan – ainakin vielä. Kuva kertoo miten tapeteilla luodaan tunnelmaa. Tuunaus on tässä osunut napakymppiin.

Kirjan jakaantuu kuuteen osaan, jotka ovatValkoiessa talossa, Unelmien huvilalla, jossa on Minttu-mummon makuukammarikin, Pihapiirissä, josta löytyy kirjan upea maaliashenkinen kansikuvakin, Löylyretkellä, Vanhan puutalon harmoniaa ja Joulun taikaa harmaassa. Alalukuja on paljon ja niissä valmistetaan pitsisiä lampunvarjostimia, ikuistetaan vanhoja kuvia keramiikkaan, ruostutetaan efektimaalilla, katetaan syyyspöytää, maalataan runoportaikko, valmistetaan vekkivalot, pilvimäiset sisustustaulut, sekä monella tavalla kynttilöitä sekä kukitetaan kylpyhuonetta ruusuilla:

Ihmettelen usein, miksi kylpyhuoneisiin ei panosteta enempää. Yllä olevalla sivullakin on jo monta kivaa vinkkiä, jotka on helppo toteuttaa, vaikka ei olisikaan askartelijaihme. Meillä on pesuhuoneessa himmenninvalot ihan turhat, sillä pesuhuoneeseemme on varta vasten muurattu taso kulhoille,joissa vedessä kelluu kynttilöitä. Samalle tasolle mahtuvat sitten shamppoot ja pesusienet. Tunnelman luominen on usein niin pienestä kiinni.

Kirjan plussaa on kierrätys. Jokainen voi sitten oman makunsa mukaan tuunata esineitä, joista voi tulla jopa itselle yllätyksiä: roskalavalta kunnostamani kolmijalkainen pöytä on yritetty ostaa ja ensimmäisestä opintolainastani vuonna koivu ja tähti ostamani tuolit, ovat nyt kodin rakkaimmat ja aina käytössä. Kirjassa kukkakuvioidaan lasipulloja, valmistetaan pitsisiä muistitaluluja sekä sisustetaan tyttärelle muistojen aarteita kantava romanttinen oma pesä.

Sisusta, somista ja tee itse kaunista kotiin kirjassa olen mieluiten Unelmien huvilalla, josta oli myös Minttu-mummon makuuhuone. Huvila on country&cosy. On puuta, avohyllyjä, vaaleaa, mutta myös värejä sekä maljakossa sisustuskukkien ykkönen eli hortensia. Ison tuvan pöydän laventelitabletit tehdään itse ja niiden romantiikka on yksi yhteen huvilan olohuoneen kanssa:

Kuvasta näkyy miten vihreän, valkoisen ja vaaleanpunaisen liitto on tähtiin kirjoitettu. Mårbacka ikkunalla saa edustaa vaaleanpunaista, jota väriä rakastavana olisin laittanut vielä tyynynkin samalla hempeällä värillä.  Luonto ikkunasta on vaihtuva vuodenaikataulu ja tässä huoneessa mieli lepää.

Koska värit kiinnostavat minua, haluan saada mainita oman sisustusraamattuni, Clare Nolanin kirjan Sydämellä sisustettu, jossa syvästi perehdytään siihen, miten värit vaikuttavat ja ko. kirjassa sama tila vaihdetaan pienin värieroin 12 aivan erilaiseksi tilaksi. Jokainen muutos selitetään ja perustellaan. Yllätys, yllätys: Käytössä ovat puu, vaaleanpunainen, valkoisen ja harmaan monet eri sävyt ja vihreä. Myös Pinja, Mari ja Marjo antavat haarmalle arvon ja siihenhän on sitten helppo yhdistää vaikka mitä.

Pihapiirissä somistamme merellisen huussin, olemme leikkisästi lehvästössä sekä nautimme takkatulesta terassilla:

Tämä kuva on kuin ikikaipaus sydämessä, sillä terassitakka oli pitkään suunnitelmissamme, kunnes pergolaidea voitti. Tässä on todella upea toteutus ja mieluusti istuisin iltaa tuolla terassilla. Suotta lopettaa ulkoilmaelämää kesään, sillä untuvatakit on keksitty ja me olemme ilman takkaakin ulkoruokinassa lokakuulle. Terassitakka olisi silti kyllä melkein himotumpi kuin se kasvari, jota ei vieläkään ole...

Vanhan puutalon harmoniassa syksy on saapunut pöytään:

Upeat kattauskuvat jäivät toiseksi kun niin ihastuin tähän Oksa-astiastoon. Tämän voi itse tehdä posliinitusseilla! Posliinitussin jälki kovetetaan uunissa 160 asteessa, minkä jälkeen kuvinoinnista tulee pesunkestävä. Tässä astiasto sekä äidille että tyttärelle. Värien rakastajakin haluaa astiastoltaan tyyliä, jossa ruoka ei huku hämmentäviin värimaailmoihin. Oksa myisi kuin kuumille kiville, jos vain olisi myynnissä!

Kellarin uumenissa on kaivattu muistutus, sillä liian usein unohdamme kellarin mahdollisuudet.

Rouhea tiiliseinä on upea kaikessa luonnollisuudessaan. Patinoituneet puulaatikot toimivat niin hyllyinä kuin tasoina tai vaikkapa säilytyspaikkana saunan polttopuille...

Me olemme jo vuosia miettineet, miten hukkaan suuri kellarimme menee kun siellä lähinnä säilytetään kukkaruukkuja, kynttilänjalkoja, pakastusrasioita, viinihyllykkö, talvehtivia pelakuita...Tarvittaisin vain ruukutushuone ja se olisi siinä. Tai jos oikein innostuttaisiin kaadettaisiin välivaraston seinä ja saataisiin rouhea tiilihuone, jonne mahtuisi pyöreä pöytä, neljä tuolia, seinille kynttilälyhdyt ja tila olisi soma vaikka jouluksi muhimassa olevan kiriskkaliköörin maisteluun ja moneen muuhun. Kaunis tiililattia pitää ideaa muhimassa...

Joulun tuoksuinen keittiö on puuta, valkoista ja punaista. Ikkunan edessä on irtotyynyin somistettu rautasohva, jossa tyynyjä voi vaihdella vuodenaikojen mukaan. Tuoksuu kaneli ja tähtianis, padassa muhii risipuuro ja kaakaot nautitaan aattoaamua varten tuunatuista hiutalemukeista.

Sisusta, somista ja tee itse kaunista kotiin on toivekirja vaaleiden värien ystävälle ja innokkaalle askartelijalle/tuunaajalle. Jos värinälkä yllättää, siitä vain suti käteen tai tapettikauppaan. Pääasia, että koti on koti ja omistajiensa oloinen. Tätä mieltä ovat myös kirjan tekijät Pinja ja Mari:

Haluamme rohkaista jokaista tekemään itse kodin sisustusesineitä ja –elementtejä, sillä uniikit ja persoonalliset yksityiskohdat tekevät kodista juuri sinun kotisi. Jokaisella kodilla on lupa olla oman näköisensä ja siellä asuvien luovuus ja heille tärkeät asiat saavat näkyä. Ei pidä myöskään unohtaa, että kauniissa kodisssa ja itseämme miellyttävässä ympäristössä voimme hyvin.

*****

Tästä kirjasta on lisäkseni kirjoittanut ainakin Kaisa Reetta

*****

Sisustuskirjat Leena Lumissa

Tapani Heinonen: Kuka heilutti pesäpuuta

Pertin vastarinnasta huolimatta Kaarina tunsi olevansa unelman kynnyksellä, kiitoradalla, nousevansa pian lentoon. Taskussa odottivat liput uuteen elämään, pois lähiöstä keskustaan, elämään, jossa ei ollut tuskailua aamuruuhkassa, ei junassa istumista, ei tuuppivia olkapäitä asemalaiturilla. Aamuisin hän voisi kävellä töihin Korkeavuorenkadun liikkeeseen Kauppatorin poikki, istahtaa kenties kahville ja katsella valkoisia laivoja, jotka odottivat merelle pääsyä...

Tapani Heinosen teos Kuka heilutti pesäpuuta (Minerva 2015) on kirjoitettu kynällä, joka on kastettu suomalaisten unelmiin, elämän pettymyksiin, tyytymisiin sekä raivoon osatta jäämisestä. Kirja on pienoskuva yhteiskunnastamme ja kantaa yhteiskuntakriittistä sanomaa hyvin todenmakuisten henkilöidensä kautta. Kaarinasta on tehty kirjan nälkäinen enemmän haluava. Hän kipuilee ikuista etäisyyttää äitiinsä Alliin, joka on kaiken ikää paaponut ikuista epäonnistujaa Roopea, hän tuntee syvää vastahankaa miehensä Pertin asenteeseen siitä, että heillä olisi nyt kaikki hyvin, kun on oma asunto ja sen pitäisi riittää. Ei, Kaarinalle se ei riitä, hän haluaa saman elintason kuin ystävänsä Maikki, joka on kutsuttu miehineen linnan juhliin ja jonka mies on osakkaana rakennusprojektissa, jossa vastaavana mestarina on Kaarinan mies Pertti Sund. Upean asunnon näytössä Pertti toteaa kaikkien kuullen, että heillä ei ole asuntoon varaa ja hitaasti, mutta varmasti Kaarina alkaa venyttää heidän hyvän avioliittonsa napanuoraa katkeamispisteeseen tietämättä ollenkaan, missä painajaisessa Pertti elää rakennustyömaalla. Kaarinan katkeruus sokaisee hänet ja saa ihmettelemään:

Eikö edes perhosen siipi värähtänyt tässä maailmassa, vaikka hänen ylitseen käveltiin?

Kiinnostavasti Heinonen tuo esiin ihmisen heikkouden verrata itseään aina muihin, ihmisen tarpeen hamuta enemmän, ihmisen kyvyttömyyden olla läsnä hetkessä kuin myös ihmisen katkeruuden, jossa tämä tuntee, että muut ja koko maailma ovat hänelle velkaa kaiken. Katkeruudessa kierittelevä, itsesäälinen Kaarinan veli Roope on menettämässä sekä kotinsa, vaimonsa että lapsensa ja mitä hän tekeekään: Tarttuu pulloon, pukeutuu katkeruuteen, vetää itseään vimmaisella raivolla viemäristä alasta.

Aamulla hän oli napannut varmuuden vuoksi pari pilleriä. Oluen kanssa Sipralexista kehkeytyi helvetinmoinen coctail. Hyvä jos jaksoi nousta sängystä ylös ja keittää kahvit. Oli tehnyt mieli jäädä istumaan keittiön ikkunan eteen kahvimuki kädessä. Kesän valo ei kutsunut ulos eikä lämmittänyt, se raastoi sisältä ja paljasti tyhjyyden.

Keski-Suomessa asuvan Alli-äidin paapomalla Roopella ei ole mitään muita aseita kuin katkeruus, kun hän on menettämässä Mirvansa, naisen, jota ei edes uskonut ikinä voivansa saada. Roopen tukipilarit äiti, sitten sisko Kaarina ja nyt Mirva, mutta tutkija Mirvaa kiinnostavat järripipeippojen pesinnät omaa lasta ja miestä enemmän, hänestä ei ole äidiksi, ei siskoksi ja Roope saa rauhassa pudota:

Roope ei muistanut olleensa aiemmin vastaavassa tilanteessa: Hän värjötteli Helsinginkadulla leipäjonossa, joka mateli satoja metrejä jalkakäytävällä kuin nälkäinen mato. Lenkkitossun pohja oli irronnut liimauksesta ja nokka irvisti leipäjonolle. Hän yritti kävellä kompastelematta jonon mukana ja näyttää rennolta.

Kaikilla sama nujertunut olemus, vaikka ikkunasta ei kurkkinut Afrikan tähden roisto vaan antelias herra Hursti. Jono eteni hitaasti kohti ovea kuin ehtoollispöytään.

Kuka heilutti pesäpuuta toi mieleeni kuin läpileikkauksen siitä suomalaisesta yhteiskuntaluokasta, jota Kaarina ja Roope edustivat maalta pääkaupunkiin suurin toivein muuttaneina samoin kuin siitä, jossa Pertti Sund on kasvanut lähiölapsena. Mirva taas edustaa koulutetumpaa, ylempää keskiluokkaa ja tuo kuvaan kontrastia. Hyvä veto Heinoselta tuoda mukaan myös Keski-Suomessa asuva Kaarinan ja Roopen äiti, Alli, jonka mietteet ja muistelot menneestä ovat kirjan peili: Sieltä heijastuvat, miksi Allista tuli Alli, miksi Kaarina tuntee miten tuntee ja miksi Roopesta tuli periksiantaja ja katkeruuden kantaja. Helppo havaita, missä on Heinosen vahvuus: Miesten sielun kuvaamisessa. Hän on myös heidän puolellaan, vain Alli ilmeisesti jo riittävän vanhana saa armon, mutta Kaarina on stereotyyppi, josta ei hevin syvyyttä löydy ellei hän ymmärrä omaa parastaan ja ota lusikkaa kauniseen käteen, se on Heinosen viesti. Kaiken synnin päälle Kaarina on vielä pikkupitäjän missi vuodelta koivu ja tähti, joten sekin lisä syntilistaan. Mirva omalla tavallaan tehdään myös itsekkääksi oman onnensa etsijäksi, joka hylkää Roopen ja on tätä kautta syyllinen sekä Roopen uhoon että tuhoon.

Lukiessa tulivat mieleeni Maria Jotunin Huojuva talo sekä Tommi Kinnusen Neljäntienristeys. Ei Jotunin tyyli, vaan ihmisen piina ja kodin kulissit ja niiden hajoaminen. Sen sijaan Kuka heilutti pesäpuuta kantaa osin samoja kaikuja kuin Neljäntienristeys, vain sillä erolla, että Heinosella ei ole ainakaan vielä herkkyyttä naissielun kuvaajaksi. Hän ei näe naista pintaa syvemmälle tai ei halua nähdä ellei nainen ole ohittanut parasta ennnen päiväystään, sitten hänkin herkistyy, antaa armon. Kinnusessa hämmästytti, että ikinä ei ole suomalainen mies kuvannut naisen mieltä kuten hän teki, ehkä kukaan ei kykene siinä vastakaan, kukaan mies, sillä niin monimutkaisia olentoja me naiset olemme. Sitähän Waltari on muistanut kirjoissan usein sanoa, että naisen mieltä ei voi tuntea, ei tavoittaa, häntä on helpoin rakastaa kaukaa.

Toisaalta sitäkin vahvempia ja todemakuisia ovat Heinosen mieskuvaukset. Pidin etenkin siitä, miten Heinonen kertoi Pertistä, monen ikeen puristuksissa olevasta miehestä: On räjähdysaltis työmaaprojekti, jonka kuviot eivät kestä päivänvaloa, on vaimo Kaarina vaateineen sekä on Kaarinan reppana veli Roope, jonka hän on joutunut irtisanomaan rakennustyömaalta. Moni mies kyllä samaistuu Perttiin, mutta valitettavan moni varmaan Roopeenkin. Mieskuvaajana Heinonen on vahvoilla ja laadukas. Sitä hän oli jo kirjassa Reunalla, joka on jotain, mitä Suomessa ei ole ikinä ennen kirjoitettu!

Vaikka Kaarina on kuvattu pinnalliseksi, hän on silti kiinnostava ja ristiriitainen: Hänkin koko elämänkaarensa summa. Kaarinassa soi selvästi alitajuinen kaipuu maalle, vaikka hän niin haluaa olla menestyvä sisustusliikkeen pitäjä Helsingistä. Pinnaltaan Kaarina on itsevarma nainen, joka harmittelee, että:

Television sisustusohjelmat pitivät huolen siitä, että kodit pysyivät värittöminä. Leikiteltiin muka väreillä, vaikka seinissä ei näkynyt muuta kuin valkoista ja harmaan sävyjä. Eivätkö ne tutkineet englantilaisia sisustuslehtiä ja seuranneet Euroopan trendejä?

Mutta hän, Kaarina Sund, ei alistunut. Ei köyhyyden, mitättömyyden eikä huonon maun edessä.

Tässähän soi ihan Niskavuorelaisia tuntoja, Hetan ja vanhan emännän periksiantamattomuutta ja itsevarmuutta.

Oi, näin pitkä kirjoitus, mutta en voinut muuta, sillä Heinosessa on potentiaalia. Odotan häneltä melkein mitä vain! Kuka heilutti pesäpuuta on jaoteltu erinomaisesti lukuihin, jotka on numeroinnin lisäksi otsikoitu kiinnostusta herättävästi. Odotan tästä kirjasta marraskuisen isänpäivän hittilahjaa säätyyn katsomatta: Jokaisessa miehessä on sekä Perttiä että Roopea, tai Maikin miestä Mahtailijaa kuin myös Mirvan uutta Maailmanparantajaa, joten samaistumisen tuntoja löytynee. Haluan kuitenkin lopettaa sinne, mihin Kaarina oikeasti kaipaa:

Carola lauloi radiossa kiellettyjä leikkejä ja hän meikkasi Korpelan tuvassa. Äiti tuli navelta ja kaikki oli vielä hyvin.

ennen kuin horsma ehtii kukkaan...

ennen kuin horsma ehtii kukkaan
alkaa kesän hiljaisuus: yö huokaa
     jää sitten henkeään pidättäen odottamaan
          että edes yksi lintu sanoisi vielä jotakin

- Kai Nieminen -
Istun tässä, ihmettelen - Valitut runot (Tammi 2012)
kuva Pekka Mäkinen

Tiia Koskimies: Suomalainen puurokirja

Sana puuro herättää monia mukavia mielikuvia: koti, lämpö, lempeys, rakkaus, turvallisuus ja hyvä olo. Puuroateria on kuin kodin sydän. Se hellii vatsaa ja mieltä, täyttää vatsan pitkäksi aikaa, ravitsee ja edistää ruoansulatusta. Puuro on helppotekoista ja edullista. Yhdessä kattilassa hautuu ateria isollekin seurueelle. Puuro sopii myös laihduttajalle. Pitämällä pari puuropäivää viikossa voi syödä kevyemmin ilman nälkää.

Tiia Koskimiehen ruokakirja Suomalainen puurokirja (Minerva 2015) osuu sattumalta minua ihan suoraan sydämeen ja vatsaan! Olisi pitänyt paljastaa Tiian kesähaasteessa, että meillä on viikossa kaksi puuropäivää ja kaksi caprese -päivää. Mitä Tiia Koskimies ylhäällä sanoo on niin totta, niin totta, mutta minähän sanon vain, että puuro on kodikasta ja lohdullista ja komppaan, että se on terveellistä ja hieman loiventaa ruokalaskua meiltä kahdelta, jotka viikonloppuisin haluamme syödä kuin ruhtinaat. Hauskinta kirjassa oli lukea, että puurokirjailijamme on entinen puuron inhoaja! Hän kertoo, että olisi nauttinut puurosta jo koulussa, jos sen kyytipoikana olisi ollut vaikka marjoja tai mehukeittoa. Tässäpä se tuli, sillä minun on saatava kaksi kertaa viikossa haudutettua riisipuuroa kuningatarsopalla. Siis marjakeitto, jonka teen mustikoista ja lopussa plompsautan sinne vähän vadelmia. Kaksi kertaa onnistuu sillä että valmistan puuron litraan maitoa, jolloin  siitä riittää kahdelle vielä seuraavankin päivänä. Nyt kun tätä kirjoitan, juoksen välillä hämmentämään riisipuuroa, jonka valmistan vesihaudekattilassa...Jouluna nautin riisipuurosta kera kanelin, sokerin ja maidon tai hedelmäkeiton, jota valmistan joka tapauksessa, mutta muulloin aina kuningatarsopalla.

Tiia antaa kirjassaan paljon tietoa ihanien reseptien lisäksi. Kuka tietää, että ensimmäisen puuroaterian maistelusta on kulunut aikaa jo yli 6 000 vuotta? Puuroa pidettiin ennen köyhien ruokana, mutta nykyään puuro on trendiherkku, joka käy ilmi myös kirjan ohjeista vai mitä sanotte Köpiksen kaurapuurosta, jota saa kööpenhaminalaisesta Grod-puuroravintolasta. Tai miten olisi Maltan riisipuuro, Speltti-raparperipuuro, Amarantti-hirssipuuro, Maissipuuro italialaisittain, Mungpapu-täysjyväriisipuuro tai Avokado-chia-tuorepuuro! No, älkää huoliko, mukana ovat myös Imelletty ruis-puolukkapuuro, Ohrauunipuuro, Klassinen puolukkavispipuuro ja iki-ihana Marjapöperö.

Kuvassa Klassinen puolukkavispipuuro, jonka voi siis valmistaa joko niin, että kun puolukat ovat kiehuneet, liemi siivilöidään tai ei siivilöidä, jolloin jää enemmän kuitua. Olemme itse siirtyneet jättämään kuoret mukaan. Tätähän voi sitten soveltaa vaikka punaherukkaan, kuten äitini tekee mielellään. Myös raparperi käy.

Kirjan alussa Tiia käsittelee luvussa Vatsaystävällinen puuro aihetta ihmisen terveyden ja suoliston kannalta, mikä minua kovasti kiinnostaa ja varmaan teitäkin. Hirveän paljon puhutaan nykyään kuiduista ja puurostahan niitä saa jos mistä. Jos kuitupitoisuutta haluaa lisätä, voi puurojen päälle laittaa siemeniä tai marjoja. Mukana ovat nyt myös niin trendikkäät raakaruoat kuin myös gluteenittomat ruokavaliot heilläkin, joilla ei ole keliakiaa tai vilja-allergiaa. Suolisto on konservatiivinen ja monelle eivät sovi isot määrät kuitua, eivät ainakaan raakana. Itelläni on ärtynyt paksusuoli ja en tosiaankaan ärsytä sitä suurella määrällä raakakuitua, vaan kypsennän esim. kasviksista suurimman osan ja mikä oudointa, rakas herkkuni, kaurapuuro ei sovi minulle! Tämä kaikki on yksilöllistä ja oma polku löydetään kokeilujen kautta. Kaikkein hulluinta on jättää hiilihydraatit pois ravinnosta ellei siihen ole löydetty lääketieteellistä syytä. Esim. kaura sisältää paljon hivenaineita, rautaa, mangaania, sinkkiä, E-vitamiinia, folaattia, B-vitamiineja, fosforia ja seleeniä sekä antioksidantteja. Ruis sislätää B-ryhmän vitamiineja, magnesiumia, kaliumia, rautaa, sinkkiä, kuparia sekä mangnaania. Kuopuksemme oli 16-vuotiaaksi vakavasti vilja-allerginen, joten tiedän, mien vaikeaa on taata lapsen kasvu kun ravinnosta puuttuvat viljat ja kananmuna. Täysjyväviljoista kannattaa myös tietää, että Harvardin yliopistossa on tehty laajalla 100 000 ihmisen otannalla tutkimus, jossa todettiin, että syömällä säännöllisesti täysjyväviljoja välttyy monilta kroonisilta sairauksilta. Itse muistan hauraasti suomalaisen ruistutkimuksen, jossa todettiin rukiin jopa ehkäisevän rintasyöpää. Muistin saman asian heti, kun luin kirjan Syötkö riskiruokaa?, jossa kokenut syöpälääkäri kertoi,että esim. Ranskassa rintasyöpään menehtyy nainen joka tunti. Ranskassa ei syödä ruisleipää, eikä sitä syönyt ranskalainen vieraanikaan.., mutta syödään me sen mukaan mitä vatsamme kestää. Minun kestää ruista hyvin eli lopetan aina päiväni myöhäiltapalaaan, joka on kaksi hapankorppua kunnon juustosiivuilla. Huippusisätautilääkärini sanoi, että ’tuosta ei enää iltapala parane.’

Upeasti Koskimies esittelee Puurojen perusainekset, joissa tulee vahva tietopaketti kaurasta, rukiista, ohrasta, vehnästä, speltistä, tattarista (äitini tekee edelleen tattaripuuroa!), hirssistä, kvinoasta, amarantista, valkoisesta riisistä ja täysjyväriisistä, maissista ja talkkunasta. Amarantti on hirveän kiinnostava, sillä jo muinaiset atsteekit kasvattivat sitä jo yli 5 000 vuotta sitten. Amarantti sisältää paljon vitamiineja ja kivennäisaineita, se on gluteeniton ja maistuu pehmeän pähkinäiselle.

Puuro kuitenkin naisenkin tiellä pitää, joten vamistetaan nyt Maltan riisipuuroa:

Ris á la Malta on tyypillinen ruotsalainen jouluherkku. Perusriisipuuron mausteena on vaniljaa ja raikastuksena fieloitua appelsiinia sekä mansikkakastiketta. Tämä samettisen kermainen puuroherkku sopii kaikissa adventtiajan jälkiruokapöydissä tarjottavaksi, ja voit hyödyntää siihen aattoaamulta yli jääneen riisipuuron.

0,5 kg maitoon keitettyä riisipuuroa

2 dl kuohukermaa

0,5 vaniljatangon siementä (tai 1 rkl vaniljasokeria)

Mansikkakiisseli

6 dl vettä

0,5 l mansikoita lohkottuina

1 dl sokeria

1-2 rkl perunajauhoja

1 appelsiinin hedelmäliha

Keitä ensin mansikkakiisseli normaaliin tapaan.

Vaahdota kerma ja kääntele jäähdytetyn puuron joukkoon vaniljansiementen tai vaniljasokerin kanssa. Kuori appelssiini ja leikkaa kalvot irti hedelmälihasta.

Annostele puuro annosmaljoihin. Viimeistele mansikkakiisselillä ja appelsiinilohkoilla.

Apua!, ellen tee perheelle tätä ensi jouluna, olen tunturipöllö! Kuulostaa herkulliselta....

Suomalainen puuroruokakirja on upea! Tälle kirjalle on ollut tilausta. Kirjan reseptit ovat Tiia Koskimiehen, joka on helsinkiläinen vapaa toimittaja. Hän on toiminut mm. tv-käsikirjoittajana ja ohjaajana ruokaohjelmasarjassa Bon Appétit. Nykyään hän toimittaa, tuottaa, kuvaa ja kirjoittaa keittokirjoja. Häneltä on ilmestynyt lukuisia ruokakirjoja. Minä, puurohullu, kiitän nyt erityisesti tästä puurokirjasta! Kirjan kuvat ovat Matias Koskimiehen ja niistä osa on kuin maalauksia! Oma suosikkikuvani on lopussa ja mietinkin nyt, että pitäisikö valita parhaiden kirjojen lisäksi vielä vuoden ruokakuva...sitten joskus marras-joulukuulla.

Sen kunniaksi nautimme vielä Manteli-banaanituorepuuroa:

Manteli sopii erinomaisesti niille, jotka haluavat tarkkailla painoaan. Manteli tasaa aterian jälkeistä verensokerin nousua ja hillitsee makeanhimoa. Mantelit sopivat naposteltaviksi myös niille, joilla on närästysvaivoja.

2 dl kuorellisia manteleita

2 dl mantelimaitoa

1 banaani

hunajaa

mysliä

Liota manteleita vedessä yön yli. Säätelemällä nesteen määrää voit vaikuttaa puuron rakenteeseen.

Aja kaikki aineet aamulla tasaiseksi puuroksi ja tarjoa myslin ja halutessasi marjojen kera.

Mitäs tähän nyt tekisi mieli sanoa...

Tykkään tästä kirjasta kuin hullu puurosta!

*****

Ruokakirjat Leena Lumissa

Reposaaren elokuun kuumaa huumaa

Perjantaina lähdimme kohti Luviaa. Ohjelmassa oli lauantaina tietysti reissu Reposaareen ja ruokailu Merimestassa, joka on ehdottomasti paras kalaravintola ikinä. Jälleen kerran en pystynyt ollenkaan lämpimään ruokaan, sillä kaikki alkupalapöydän kalaherkut veivät mennessään. Jostain syystä, vai elokuustako johtuu, reissusta tuli enemmän aivan muuta kuin ruokakuvia. Kuvasin kyllä myös äidin puutarhan erästä uutushortensiaa, mutta liitän sen myöhemmin johonkin puutarhajuttuuni, sillä nyt ollaan Reposaaressa, jossa mieleen tulee: "Sä järjen veit ja minusta orjan teit..." eli niin ihana paikka.

Matkalla Merimestaan volkkarihullu sisareni Merja halusi meidän pysähtyvän hetkeksi tämän automerkin kokoontumistilaisuuteen, jossa sitten koeistuimme tosi tyyriin volkkarin caprioletin. Jopa minä tajusin arvostaa auton upeaa väriä ja luonnollisesti entisenä avoauton omistajana alaslaskettua kattoa.

Ennen ravintolaan menoa pysähdyimme saman katon alla olevaan kalamyymälään, josta ostimme merikalaa yms. Äiti halusi myös ostaa minulle tämän Reposaari-kassin, jossa yksi suosikkiväreistäni eli lime sekä suosikkivillieläimeni kettu. Enkös mää ny ol vähä ku räpsööläine? Kuvassa kassi kuvattuna tänä aamuna piskuisessa päärynäpuussamme.

Kuvassa tyttäriensä välissä äiti, sitkein nainen, jonka tiedän. Monesta hän on selvinnyt, mutta nyt siinä vain kukkii lastensa keskellä.

Tässä kuvaan saimme mukaan Merimestan 'hengen' eli Tuomon. Sanotuksi ei saa, miten hän saa nauramaan ja hyvälle tuulelle eli Tuomo-piristystä pitäisi saada useammin! Kaiken maailman tosielämän ohjelmia tulee televisiosta, mutta yhtään ne eivät naurata: Tuomo televisioon ja koko Suomi hyvälle tuulelle. Tuomo on positiivinen vakavanakin ja mikä sanavalmius. Olen yrittänyt haastaa, mutta jään kakkoseksi...

Äiti...

Skoolit sille, että taas saadaan olla täällä ja itse asiassa vietämme koko vuoden 30 -vuotishääpäiväjuhlaa, sillä se ei voi olla vain yksi päivä. Onhan meillä joulukin joskus kolme viikkoa.

Jostainhan kaikki herkut pöytiin tulevat ja tässä oli kiva seurata kun kokilta kävi niin näpsästi kaikki. Lumimies otti tämän kuvan, mutta tietenkään en voi tehdä lukijoilleni sitä, että ette näkisi kokkia vähän enemmän...

Für Frauen!

Tämmöst siel sit o, mu sielumaisemas...

...ja tämmöst eli Räpsöö, meri ja elokuun huuma.

rakkaudest mereen ja Räpsööseen
Leena Lumi

Lene Kaaberbøl&Agnete Friis: Satakielen kuolema

Se oli päivä sen jälkeen, kun äiti oli viety. Olha oli nukkunut viimeisen yön yksin, maannut kuunnellen pimeässä kesäyössä heinäsirkkoja ja kaskaita, jotka sirittivät heidän umpeen kasvaneessa puutarhassaan. Äiti ei ollut tehnyt keittiöpuutarhalle mitään Oksanan ja Koljan kuoleman jälken, ja koko heinäkuun hän oli vain istunut kuistin säröilleellä savipenkillä ja tuijottanut eteensä. Joskus, hyvin harvoin, hän itki. Ja joskus hän pyysi Olhaa laulamaan, ja Olha lauloi hiljaisella ja pehmeällä mutta kiihkeällä äänellä, niin kuin kehtolauluja lauletaan, ja jos hän lauloi tarpeeksi kauan, äidin kasvoille saattoi nousta heikko hymyn tapainen irvistys, ja hän saattoi sanoa, että Olha lauloi melkein yhtä kauniisti kuin Oksana. Hänen tyttärensä ja koko kansan satakieli.

Lene Kaaberbøl&Agnete Friis palaavat kirjassaan Satakielen kuolema (Nattergalens død, Siltala 2015, suomennos Aino Ahonen) Vuoden paras tanskalainen dekkari –palkinnon saaneen esikoisensa Poika Matkalaukussa juurille, sillä Nina Borgin lisäksi tapaamme jälleen Natašan, joka oli ajautunut avioliittoon Paskiaisen kanssa saadakseen oleskeluluvan Tanskaan. Jos Poika matkalaukussa piti sisällään paljon actonia, niin Satakielen kuolema on siinä suhteessa minusta paljon taidokkaampi: Tempoilevan vauhdin sijasta saamme lukea kahdessa aikatasossa kulkevan trillerin, joka vaatii todellakin kaiken keskittymisen, muuten lukija ei kyllä osaa solmia langanpäitä. Itselle tuli muutaman vuorokauden paussi kirjoista ja niinpä Satakielen kuolemassa jäi arvoitukseksi erään naisen persoona eli kuka oli Noita?

Ei ole paljastus, jos kerron Natašan yrittäneen surmata tanskalaisen sulhasensa, joutuvan vankilaan ja pakenevan sieltä: Tämä kaikki kerrotaan jo kirjan takakansitekstissä. Kohta mies jo löytyykin kuolleena ja samalla tavalla surmattuna kuin Natašan ukrainalainen mies kolme vuotta aikaisemmin. Sairaanhoitja Nina Borg, maailman tulipesäkkeissä selvinnyt nainen, jolle omien lasten kohtaaminen on vaikeaa, ei voi nähdä Natašaa murhaajana ja niinpä hän asettuu tämän puolelle ja etenkin Natašan pienen tyttären Katarinan turvaksi. Hän taistelee kuin leijonaemo Katarinan puolesta, sillä on aivan selvää, että on olemassa menneisyys, joka haroo tavoittamaan lasta...menneisyys, jossa on kaksi sisarusta Oksana ja Olha, Ukraina ja Stalin-setä...

Toveri Semjonova oli kaunein olento, jonka Olha oli eläissään nähnyt, ja hän tiesi, että Oksana oli samaa mieltä. Opettaja oli pienikokoinen ja hyväryhtinen, ja hänen vaaleat hiuksensa kiilsivät kuin vehnänkorsi. Kun joku vastasi oikein tai kun Stalin-sedältä tuli Moskovasta erityisen hyviä uutisia, säihkyvä hymy koversi toveri Semjonovan pehmeisiin poskiin kaksi sievää hymykuoppaa.

”Toveri Oksana on koulun paras oppilas”, hän sanoi ja osoitti hoikalla kädellään Oksanaa. ”Olen sen vuoksi päättänyt, että Oksana lähtee ensi viikolla minun kanssani Komsomolin ja pioneeriosaston yhteiseen kokoukseen Harkovaan. Haluan, että Oksana laulaa siellä Kansainvälisen.”

Siis ehdottomasti tämän trillerin vahvuus on aikamatkustus vuosien 1934-1935 Ukrainaan. Siellä kaksi siskosta, joilla molemmilla on hyvä lauluääni, mutta vain toinen heistä voi olla Stalin-sedän satakieli...Isä Aurinkoisen urkintajärjestelmässä kukaan ei voi olla huoleton, sillä lapsi voi pettää isänsä, puoliso rakkaansa ja kukaan ei ole järjestelmältä turvassa. Nälkä-, petos- ja köyhyyskuvaukset ovat omaa luokkaansa ja paljastavat, että kirjailijaparista olisi kirjoittamaan vaikka puhtaasti historiallinen romaani. Olin aivan myyty Ukraina-kuvauksiin ja se mitä siellä tapahtui oli tavallaan tuttua, mutta Kaaberbøl ja Friis ovat kirjoittaneet nuotistot uusiksi ja rivien väleissä soi katkeamaton satakielen laulu.

Mitä tulee Nina Borgiin, hän on kuten aiemminkin: itsepäinen, heikompien puolesta, pakkomielteinen, parhaimmillaan kovissa paikoissa ja heikoimmillaan läheisyydessä omaan perheeseensä. Morten asuu lasten kanssa muualla ja hänellä ei ole mitään aikomusta antaa nykyisenlaisen Ninan saada asua hänen ja lasten kanssa. Morten ei ilkeile, hän haluaa vain turvata lapsensa siltä elämältä, jossa Ninankin henki on hiuskarvan varassa, sillä kuolemanvaara kulkee kiihkeän maailmanparantaja Ninan kantapäillä. Se miten Tanska ja Ukraina nyt liityvät yhteen, on tämän trillerin lukijavaativin osuus tai sitten olen itse vain ollut lukemisen välillä niin ulalla tai: Liian ihastunut kirjan Ukraina –lukuihin, että kadotin yön laulajan, mutta hetkeksikään en kadottanut kuoleman läsnäoloa:

Oksana vilkaisi taakseen nähdäkseen seurasiko Olha perässä. Hänen siniset silmänsä sädehtivät hurjina ja vallattomina kapeiden punaisten poskien yläpuolella. Kastanjapuun tummanpunaiset lehdet ja kellastuneet koivut leiskuivat hänen takanaan, ja Olha tunsi yhtäkkiä pakahduttavaa pelkoa, joka sai hänet seisahtumaan lamaantuneena kärrynuraan. Jonkinlainen ennakkoaavistus.

”Oksana”, hän sanoi. ”Älä lähde.”

Mutta Oksana ei kuullut.

*****

Osallistun tällä kirjalla Kirjallinen retki pohjoismaihin -haasteeseen

*****

Dekkarit Leena Lumissa