Lene Kaaberbøl&Agnete Friis: Satakielen kuolema

Se oli päivä sen jälkeen, kun äiti oli viety. Olha oli nukkunut viimeisen yön yksin, maannut kuunnellen pimeässä kesäyössä heinäsirkkoja ja kaskaita, jotka sirittivät heidän umpeen kasvaneessa puutarhassaan. Äiti ei ollut tehnyt keittiöpuutarhalle mitään Oksanan ja Koljan kuoleman jälken, ja koko heinäkuun hän oli vain istunut kuistin säröilleellä savipenkillä ja tuijottanut eteensä. Joskus, hyvin harvoin, hän itki. Ja joskus hän pyysi Olhaa laulamaan, ja Olha lauloi hiljaisella ja pehmeällä mutta kiihkeällä äänellä, niin kuin kehtolauluja lauletaan, ja jos hän lauloi tarpeeksi kauan, äidin kasvoille saattoi nousta heikko hymyn tapainen irvistys, ja hän saattoi sanoa, että Olha lauloi melkein yhtä kauniisti kuin Oksana. Hänen tyttärensä ja koko kansan satakieli.

Lene Kaaberbøl&Agnete Friis palaavat kirjassaan Satakielen kuolema (Nattergalens død, Siltala 2015, suomennos Aino Ahonen) Vuoden paras tanskalainen dekkari –palkinnon saaneen esikoisensa Poika Matkalaukussa juurille, sillä Nina Borgin lisäksi tapaamme jälleen Natašan, joka oli ajautunut avioliittoon Paskiaisen kanssa saadakseen oleskeluluvan Tanskaan. Jos Poika matkalaukussa piti sisällään paljon actonia, niin Satakielen kuolema on siinä suhteessa minusta paljon taidokkaampi: Tempoilevan vauhdin sijasta saamme lukea kahdessa aikatasossa kulkevan trillerin, joka vaatii todellakin kaiken keskittymisen, muuten lukija ei kyllä osaa solmia langanpäitä. Itselle tuli muutaman vuorokauden paussi kirjoista ja niinpä Satakielen kuolemassa jäi arvoitukseksi erään naisen persoona eli kuka oli Noita?

Ei ole paljastus, jos kerron Natašan yrittäneen surmata tanskalaisen sulhasensa, joutuvan vankilaan ja pakenevan sieltä: Tämä kaikki kerrotaan jo kirjan takakansitekstissä. Kohta mies jo löytyykin kuolleena ja samalla tavalla surmattuna kuin Natašan ukrainalainen mies kolme vuotta aikaisemmin. Sairaanhoitja Nina Borg, maailman tulipesäkkeissä selvinnyt nainen, jolle omien lasten kohtaaminen on vaikeaa, ei voi nähdä Natašaa murhaajana ja niinpä hän asettuu tämän puolelle ja etenkin Natašan pienen tyttären Katarinan turvaksi. Hän taistelee kuin leijonaemo Katarinan puolesta, sillä on aivan selvää, että on olemassa menneisyys, joka haroo tavoittamaan lasta...menneisyys, jossa on kaksi sisarusta Oksana ja Olha, Ukraina ja Stalin-setä...

Toveri Semjonova oli kaunein olento, jonka Olha oli eläissään nähnyt, ja hän tiesi, että Oksana oli samaa mieltä. Opettaja oli pienikokoinen ja hyväryhtinen, ja hänen vaaleat hiuksensa kiilsivät kuin vehnänkorsi. Kun joku vastasi oikein tai kun Stalin-sedältä tuli Moskovasta erityisen hyviä uutisia, säihkyvä hymy koversi toveri Semjonovan pehmeisiin poskiin kaksi sievää hymykuoppaa.

”Toveri Oksana on koulun paras oppilas”, hän sanoi ja osoitti hoikalla kädellään Oksanaa. ”Olen sen vuoksi päättänyt, että Oksana lähtee ensi viikolla minun kanssani Komsomolin ja pioneeriosaston yhteiseen kokoukseen Harkovaan. Haluan, että Oksana laulaa siellä Kansainvälisen.”

Siis ehdottomasti tämän trillerin vahvuus on aikamatkustus vuosien 1934-1935 Ukrainaan. Siellä kaksi siskosta, joilla molemmilla on hyvä lauluääni, mutta vain toinen heistä voi olla Stalin-sedän satakieli...Isä Aurinkoisen urkintajärjestelmässä kukaan ei voi olla huoleton, sillä lapsi voi pettää isänsä, puoliso rakkaansa ja kukaan ei ole järjestelmältä turvassa. Nälkä-, petos- ja köyhyyskuvaukset ovat omaa luokkaansa ja paljastavat, että kirjailijaparista olisi kirjoittamaan vaikka puhtaasti historiallinen romaani. Olin aivan myyty Ukraina-kuvauksiin ja se mitä siellä tapahtui oli tavallaan tuttua, mutta Kaaberbøl ja Friis ovat kirjoittaneet nuotistot uusiksi ja rivien väleissä soi katkeamaton satakielen laulu.

Mitä tulee Nina Borgiin, hän on kuten aiemminkin: itsepäinen, heikompien puolesta, pakkomielteinen, parhaimmillaan kovissa paikoissa ja heikoimmillaan läheisyydessä omaan perheeseensä. Morten asuu lasten kanssa muualla ja hänellä ei ole mitään aikomusta antaa nykyisenlaisen Ninan saada asua hänen ja lasten kanssa. Morten ei ilkeile, hän haluaa vain turvata lapsensa siltä elämältä, jossa Ninankin henki on hiuskarvan varassa, sillä kuolemanvaara kulkee kiihkeän maailmanparantaja Ninan kantapäillä. Se miten Tanska ja Ukraina nyt liityvät yhteen, on tämän trillerin lukijavaativin osuus tai sitten olen itse vain ollut lukemisen välillä niin ulalla tai: Liian ihastunut kirjan Ukraina –lukuihin, että kadotin yön laulajan, mutta hetkeksikään en kadottanut kuoleman läsnäoloa:

Oksana vilkaisi taakseen nähdäkseen seurasiko Olha perässä. Hänen siniset silmänsä sädehtivät hurjina ja vallattomina kapeiden punaisten poskien yläpuolella. Kastanjapuun tummanpunaiset lehdet ja kellastuneet koivut leiskuivat hänen takanaan, ja Olha tunsi yhtäkkiä pakahduttavaa pelkoa, joka sai hänet seisahtumaan lamaantuneena kärrynuraan. Jonkinlainen ennakkoaavistus.

”Oksana”, hän sanoi. ”Älä lähde.”

Mutta Oksana ei kuullut.

*****

Osallistun tällä kirjalla Kirjallinen retki pohjoismaihin -haasteeseen

*****

Dekkarit Leena Lumissa