Carol Shields&Blanche Howard: Kuiva kausi

Yhtä kaikki tänä ankeana aamuna olo on kuin uudestisyntyneellä. Sisään ei tulvehdi valoa – et uskoisi, jos sanoisin niin – ja korkeiden, tummien, vettä tippuvien puiden näkymässä on ehdottomasti jotakin, mikä aiheuttaa mollisointuista surumielisyyttä, mutta kuitenkin asteen verran ”kellaritautia ” lievempää. Herra tietää, miksi olen sietänyt kellarielämää näinkin kauan. Yksikin vuosi lisää loisteputkivaloa, kevyttiiliseinää ja homeisia olkimattoja, niin olisin ollut mennyttä miestä, joten vaikka keittiössä on nyt väärät suhteet ja vaikka joku jätti piirustuspöydälleni hillopurkin, tunnen oloni asettuneeksi, suorastaan viralliseksi.

Näin vahvana ja innoittuneena kirjoittaa Charles, ’Chas’, ensimmäistä vastauskirjettään vaimolleen Jocelynille, ’Jockille’, North Vancouverista Ottawaan, jonne vaimo on saanut mairittelevan kutsun saapua köyhyyskomission avustavaksi jäseneksi. Carol Shieldsin ja Blance Howardin herkkävaistoinen teos Kuiva kausi (A Celibate Season, Otava 2015, suomennos Hanna Tarkka) on kirjeromaani, jossa Howard kirjoitti vaimon kirjeet ja Shields miehen kirjeet. Kirjeromaanien ystävänä nautin suunnattomasti siitä erityisyydestä, mikä kirjoitetulla sanalla on paljastaa hyvänkin, jo kaksikymmentä vuotta kestäneen avioliiton hiusmurtumat ja kasvattaa niistä todellisia ongelmia. Asioita, jotka olivat alitajunnnassa painaneet kumpaakin, mutta niitä ei oltu vain puhuttu auki. On niin paljon helpompaa jatkaa vähemmän tarjoavaakin parisuhdettta perherauhan ja vaikka lasten nimissä, kuin paljastaa todelliset tunteet ja etenkin se, miten paljon sitä voidaan kasvaa eri suuntiin – huomaamatta.

Kirjassa ensin muuttuvat totutut asetelmat eli arkkitehtimies on nyt työtön ja on koti-isänä, mutta pääsee työpöytineen kellarista keittiöön. Vaimo taas muuttaa kauas kuukausiksi ja saa upeaa nostetta loistavasta televisioesiintymisestään sekä neuvokkuudestaan. Chas huomaa myös että vaimo alkaa muuttua ulkosesti paljon hoikemmaksi, paljon itsevarmemmaksi ja lopulta Jock paljastaa, että komissio on ollut hänen elämänsä mahtavin kokemus. Siis ei Chasin löytäminen, ei heidän rakkautensa, eivät heidän kaksi lastaan, vaan juuri komissio. Kirjeissä ei nähdä ilmeitä, ei kuulla äänenpainoja, ei voida samalla silittää kättä, kun sanotaan totuuksia, joten vähitellen tyyli muuttuu kovemmaksi puolin ja toisin. Pariskuntaa rasittavat myös raha-asiat, sillä Chas saa lopulta koulutusta vastaamatonta työtä kahtena päivänä viikossa ja Jockin palkkaa ei vain tunnu tulevan, aina löytyy joku selitys. Luottokortit ovat tapissaan, mutta siitä huolimatta vaimoaan jouluksi kotiin odottava Chas on päättänyt yllättää Jockin uskomattomalla tavalla muistettuaan, mitä tämä on aina kaivannut taloon: Hän alkaa rakentaa talvipuutarhaa aikaa ja vaivaa säästämättä. Siitäpä riemu repeäää ja joulusta tulee katastrofi. Jock ehtii laimeasti pahoitella käytöstään kirjeessään tammikuun viidentenä, mutta Chasin kirje, joka on päivätty samalle päivälle, paljastaa jo enemmän:

Olen vähintäänkin yhtä hämmentynyt kuin olen raivoissani ja suruissani. Kuka tarkalleen ottaen oli se pelottava nainen, joka marssi tänne jouluaattona ja kirkui ”Mon Dieu!”, kirkui niin kovaa, että kissaparkakin lähti karkuun kuin henkensä hädässä, ja joka miehensä ja kahden mykistyneen lapsensa edessä rääkyi kymmenen minuuttia täyttä kurkkua, että hänen talolleen on tehty väkivaltaa, mikä pyhäinhäväistys, mikä tihutyö.

Talvipuutarha, muistan sinun sanoneen ainakin sata kertaa, tekisi paikasta paratiisin. Sanoit näkeväsi sen täynnä trooppisia kasveja, saviruukuissa kasvaisi viikunapuu, bambuhäkissä laulaisi lintu; sanoit että siellä – niin monet kerrat, että olen seonnut laskuissa – siellä sinä joisit aamukahvisi, lukisit lehden ja löytäisit elämän seesteisyyden.

Kuiva kausi on herkullinen ja tarkkanäköinen, vähän pelottavakin kuvaus siitä, mitä parhaimmankin parisuhteen luolissa voi piillä. Kun kaikki alkoi, ei kumpikaan, ei Chas, eikä Jock, voinut tajuta, että ero ei lähennä heitä, vaan etäännyttää. Vain läheisyys luo läheisyyttä...Kumpikin hakee tukea tapahtumille ja tunteilleen lähellään olevilta ja saavat juuri omia mielipiteitään tukevia neuvoja. Suorastaan kauhuissaan he ovat huomatessaan, että makuuhuoneesta on kadonnut harvoin tavatessakin kaikki kipinä. Chas ympäröityy uudella voimalla, jättää työnsä ja perustaa oman yrityksen ja Jock kietoutuu unelmaansa urasta komission vakituisena jäsenenä. Kauempana toisistaan he eivät enää voisi olla ja kaiken tämän sotkun ympärilllä pyörivät vielä kummankin äidit, joista toista alkaa vaivata dementia ja toinen juo mieluummin sherryä ja lukee kirjallisuusarvosteluja kuin tekee mitään muuta.

Shieldsin ja Howardin yhteistyö on kuin aidon avioparin. Oikeasti vanhat ystävät, kumpikin palkittuja kirjailijoita, luovat teoksen, joka on minusta Shieldsin ’ranskalaisin’ ja parisuhderaadollisin. Kuiva kausi näyttää

miten vaikea on etsiä itseään kadottamatta toista.

*****

Tämän kirjan ovat lisäkseni lukeneet ainakin Hanna/Kirjainten virrassa Mustikkakummun Anna Marjatta Mentula ja Kirjapolkuni

*****

Carol Shields Leena Lumissa

*****

Otavan Sininen Kirjasto Leena Lumissa