Meri, Meri....eli kun meidän aurinko, kuu ja tähdet täyttää 30 vee!

Tänään äiti ja isä elävät tunnemyrskyssä, kun kuopuksemme täyttää pyöreitä. Sehän oli vasta eilen, kun Meri syntyi...olihan se. Jouluna vietimme paitsi joulua, myös hääpäiväämme sekä esijuhlimme kuopustamme. Tyttären isä oli toipumassa flunssasta ja sitten se iski tyttären äitiin, joten joulukuvia ei jaksettu ottaa. Sen sijaan eilen kuvasimme albumeista vanhoja kuvia ja rakentelimme kollaaseja. Albumeita plaratessa sitten tietty suuria tunteita ja ihmettelyä ajasta, että minne se aika oikein rientää...

Tässä nyyttimme, jonka saaminen ei ollut mikään itsestäänselvyys. Oli ollut leikkausta, keskenmenoa ja vaikka mitä, kunnes sitten kaikki pelko oli poissa ja kävimme kohden meriseikkailuamme...Ensimmäisen matkansa neiti teki kuitenkin äidin kohdun suojassa ja lääkärin luvalla Irlantiin suvella 1986.  Laskettu aika oli tammikuussa 1987, mutta neiti tuli maailmaan tasan kaksi viikkoa etuajassa kuten oli tehnyt esikoinenkin.

Tiitiäinen metsäläinen...

Äitionnea!

Isoveikan kanssa Korpilahden mökillä.

Meri oli ja on aurinkoinen, mutta tässä rahtilaivan kannella matkalla Saksaan nähtiin myös tulevan temperamentin merkit eli kun neidin alahuuli rullautuu isin viedessä kohti kameraa, kun toinen suunta olisi ollut niin paljon kiinnostavampi....

Vuonna x St. Moritzissa.

Se suvi kun sensitiivinen, mutta tervetahtoinen suuriruhtinatar Olga tuli taloon...Olgan suuri hupi oli roikkua helmoissa.

Ensimmäinen joulu.

Joulumuisto....

Joulumuisto...

Uimasta tultua.

Meri jossain päin Saksaa pellolla...

Meri hienona!

Neiti kesäheinä...

Meri ja Olga Paljaspäällä.

Jouluaattona joskus Meri ja Olga lumen ihmemaassa...

Neito peilin kautta Füssenissä.

Meri Espanjassa...

Meri heittää palloa...

Meri veneilee.

Meri Turun saaristossa Samin kanssa. Jotenkin aika hippityylinen kuva...

Meri&Dina.

Meri&Taika.

Isä ja tytär.

Suloinen soittajamme....

ja edelleen vain suloisuutemme on suloisin. Ei hän soita enää pianoa, mutta on uskontotieteen kandi, joka aloittelee graduaan, jonka toivomme valmistuvan erääseen juhlapäivään mennessä eli xx. Vaan ei paineita...

tärkeintä on elää omatahtistaan ja hyvää elämää. Sitä voi tehdä vaikka mitä suunnitelmia ja sitten kaikki heittääkin kuperkeikkaa. Kuvia olisi todella, todella paljon, sillä olen tehnyt Merin jokaisesta vuodesta oman albumin, mutta kun emme ole toimeentuneet kuvaamaan niistä kuin murto-osan digille. 

Party time Sunshine♥

Love
äiti&isi

Gimme!Gimme!Gimme!

Dancing Queen

Rosanna

Joulu meidän kaikkien: elämämme valonkantaja!

Kohta joulu saapuu luoksemme. Saapuu luokse rikkaan ja köyhän, luokse maahanmuuttajan ja luokse alkuasukkaan. Se saapuu luokse pikkukauriiden, joiden jäljet puutarhamme lumessa. Se saapuu kolossaan nukkuvalle ketulle ja supikoiralle. Se saapuu luokse lapsen, joka saa kaiken mitä on toivonut kuin luokse lapsen, jolle joulu ei ole koskaan tuonut mitään, mistä kertoa koulussa joululoman jälkeen. Joulu saapuu luokse vanhan  ja väsyneen, kuin myös oravanpyörässä loputtomassa kilpavarustelussa pyörivän suorittajan. Se ei kysy kieltä, ei rotua, ei kansallisuutta. Se on rajaton lahja kaikille maan ihmisille ja eläimille. Se ei tarvitse kystä kyllin, sillä sille riittää matalakin porstua ja riisipuuro. Se saapuu navetoille ja henkii joulun henkeään lempeiden lehmien sieluun. Se rapsuttaa possuja ja silittää hevosen kaulaa, suukottaa lempeää samettia. Matkallaan se murustelee siemeniä lintujen syödä ja osalle pääsevät lumiset hiiretkin.

Lapset joulu huomaa aivan erityisesti. Se tulee luokse tulitikkutytön, joka seisoo megamarketin välikössä hiukset likaisina ja näyttää osattomalta. Vaatteet ovat likaiset ja kuluneet, mutta satuttavinta on lapsen kysymys silmissä: "Tätäkö on elämä ja tältäkö tuntuu se, kun joulu tulee?"

Lasten eriarvoisuus maassamme on tosi. Siinä, missä toinen lapsi näplää älypuhelintaan ja kantaa laukussaan iPadia sekä kertoo Lapin tai etelän saarten joulustaan, toinen vaikenee, sillä hänellä ei ole mitään kerrottavaa, ei mitään hämmästyttävää näytettävää. Aikuisten varustelukilpailu on heittänyt jo osan lapsistakin elämän ulkokehälle, josta matka putoamiseen on silmänräpäys.

Joulu vaeltaa läpi metsien ja yli tunturien, Sen henki koskettaa kiepillä nukkuvaa kettua, sen henki suojaa supikoiria. Joulu ei tunne vieraslajeja, vaan sille kaikki ovat tuntevia ja elämän suojatteja. Joulu hyväilee maahanmuuttajalapsen poskea ja ripottelee hänen ylleen suojeluksen taikapölyä. Unipölyä lentää metsästäjien ylle ja niille, jotka vouhkaavat vieraslajeista. Unohtaneille muistinkirkastuspölyä, että emme unohtaisi itse olleemme monissa maissa vieraslajeja. Tulevaisuttaamme emme tiedä, joten annetaan kaikkien kukkien kukkia, eläinten ja ihmisten elää rauhassa. Korskeus ja pöyhkeys pois, sillä saatamme olla itse huomisen vieraslajeja. Kohdelkaamme kaikkia elollisia siten kuin toivoisimme itseämme kohdeltavan, jos joutuisimme vieraille vesille, outoihin kyliin juurissamme vieras multa.

Onneksi joulu on kuin rakkaus. Se ei kysy lupaa. Se menee sinnekin, missä sitä ei osata odottaa. Se hipaisee kaikkia vauvasta vaariin. Se menee luo sairaan ja uupuneen. Se menee luo vauraan ja varattoman. Se leijuu sukujoulujen henkenä, mutta istuu myös yksinäisen pirttiin puurolle. Se silittää ryppyistä kättä, se lohduttaa leskiä. Se ei pelkää pimeitä katuja eikä tyhjien asemahuoneiden yksinäisiä miehiä. Se kaihtaa riitaa ja rähinää. Se tuo pilkkeen silmiin ja toivon valosta. Se vaeltaa haudoilla ja muistoissamme. Se rakentaa sillan rakkaisiin poisnukkuneisiimme. Se saa lasten silmät säihkymään tähtinä. Se tuo mummon silmään kyyneleen. Se saa vanhatkin koiruudet leikkimään ja pennut ihan villeiksi. Se puhaltaa lämpimästi jouluruusunnuppuihin, jotka hämmästyneinä alkavat avautua kylmissä puutarhoissamme.

Joulun henki koskettaa yön kulkijoita. Se laastaroi niin ihmisten kuin eläinten kivut. Yksinäisyyteen käpertyneen se avaa rauhaan ja iloon. Se vaeltaa sairaaloiden käytävillä, suukottaa niin vastasyntyneet kuin jouluna poisnukkuvat. Joulun henki kulkee mukana hautuumaan kynttilämeressä. Se ottaa koirat sisälle perhelaumansa pariin. Se täyttää lintu- ja oravalaudat. Metsäpeuran kostea katse kuin metsälampi...Pienet eläimet nukkuvat jouluyön untaan: punaturkki kiepillä, pikkuhiiret koloissaan, tupuskorvat naavapesissään. Uneton koiranulkoiluttaja tähtitaivaan alla. Joulupöydissä mummot ja papat kertovat tarinoitaan ja kaikkihan kuuntelevat, sillä tarinat ovat sukupolvien viestikapula, vanhempamme ovat kokeneet, mitä me emme, heillä on avain tarinoiden taikaan:

"Kerro se tarina, kokoa tapahtumat, kertaa niitä. Sillä lailla ne pysyvät hengissä...Toista, tai tarina hajoaa, eikä miehet kuninkaan, ei kuninkaamme ratsutkaan...Toista, ja pitele palasia varovasti, muuten tapahtumat leviävät kuin marmorikuulat lattialle..." (Ann-Marie MacDonald, Linnuntietä, suomennos Kaijamari Sivill)

Tarinoiden taika on yhtä lumoava kuin on Joulu♥

Toivotan hyvää joulua lukijoilleni. Toivotan hyvää joulua laivoille merillä. Toivotan hyvää joulua heille, jotka viettävät ensimmäistä jouluaan maassamme kaukana kotoaan. Toivotan hyvää joulua yksinäisille ja unohdetuille. Toivotan hyvää joulua kaikille maailman ihmisille. Toivotan hyvää joulua kaikille maailman eläimille. Toivotan hyvää joulua heille, jotka tekevät pyyteetöntä työtä eläinten hyväksi. Toivotan hyvää joulua vaivaishiirille ja maailman kuninkaille. Toivotan hyvää joulua sairaille. Toivotan hyvää joulua meille kaikille, että joulun rauha saisi laskeutua yllemme kuin lumen valo ja tähtihuimaus...

"Lumi: pimeän maan ainoa valo."

"Viivy, odota, näe näkevin silmin tähtien puhkeaminen, tähtihuimaus."

- Bo Carpelan -
suomennos Caj Westerberg

rakkaudesta jouluun
Leena Lumi

Oi Jouluyö

Chestnuts Roasting On An Open Fire

Home For Christmas

Ave Maria

O Holy Night

Walking In The Air

jutun kaikki kuvat Hannele Salmela

Joulu on kuusenneulastan ja sammuvien kynttilöiden...

Joulu on kuusenneulasten ja
sammuvien kynttilöiden tuoksua,
ja hiljaista, onnellisen sykähdyttävää
rakkautta,
ja lahjoja, ja unta, jossa kasvoja hipovat
enkelin siivet.

Me katselemme valaistuja ikkunoita
ja laskemme kynttilöiden liekkejä
ja avaamme hitaasti kirjoja,
jotka luetaan ja unohdetaan.

Ja jossain ajatusten keskellä nukkuu lapsi,
joka kantaa kaikkien unelmien kohtaloa
pienissä käsissään,
ja lempeitten juhtien huuruinen hengitys
lämmittää häntä pimeässä.

- Mika Waltari -
kuva Talven taikaa, Ilona Pietiläinen

Joulun herkkuja, kuvamuistoja sekä lahjoja vai ei?

Yksi joulun ikuisuuskysymys on monille, että onko ja saako joulu olla tavarajuhlaa vai ei? Näin aseteltuna, varmaan useimmat vastaisivat, että 'ei mitään tavarajoulua, vaan tärkeintä on istua heidän kanssaan, joita harvoin näemme, yhteiseen joulupöytään'. Asiaa voi tarkastella toisinkin, olen mieltä minä, joka olen elänyt sekä lahja- että lahjattomat joulut. Edelleen jouluista kirkkain tuntuu olevan se ensimmäinen joulumme R:n kanssa ilman yhtäkään lahjaa. Toisaalta, eivätkö vain olleet kivoja nekin joulut, jolloin kuopus oli vielä pieni ja olimme koko uudisperhe yhdessä ja lahjoja tuntui olevan röykkiöittäin, mutta lapsille! Toisiamme emme mieheni kanssa lahjo kuin harvoin ja se onkin sitten jo erityinen juttu ja liittyy siihen, että joulu on myös hääpäivämme. Useimmiten 'kuittaamme' toisemme suunnittelemalla jotain isompaa tulevaan vuoteen ja nyt se on jälleen pidempi reissu. Mutta minä rrrrakastan antaa lahjoja, joten nuoret saavat monenlaista hyödyllistä, jossa on kysytty myös heidän makuaan, mutta on vähän yllätystäkin. En usko, että joulun henki karkaa, vaikka kuusen alla olisikin lahjoja...

Torstaina 15. joulukuuta Helsingin Sanomissa Tanja Vasaman jutussa Laitteiden erottamat kulutustutkija Terhi-Anna Wilska toteaa jutussa, jossa pohditaan lasten ja nuorten eriarvoistumista teknologian tähden, että:

"Se, minkä tasoinen vehje sinulla on, määrittää sitä, millaisissa sosiaalisissa yhteisöissä voit olla mukana."

"Vähävaraisuudesta muodostuu nyt tietyllä tavalla jopa isompi sosiaalinen ongelma kuin aikaisemmin."

Kuitenkaan Wilskakaan ei täysin katso lahjojen uhkaavan joulun sanomaa ja perhekeskeistä yhdessäoloa:

"Miksi ihmeessä sen pitäisi olla niin ristiriidassa? Eikö lahjan antaminen ole lähimmäisenrakkautta?"

En osaa kuvitella joulua, jossa en antaisi lapsilleni jotain mitä he tarvitsevat, kun toiveet ovat olleet ihan järjen rajoissa ja villasukistakin iloitaan. Meri oikein odottaa villasukkia, mutta vähän myös Taika -astiastoa ja yllätystä. On kiva, kun tietää, mitä nuoret keräävät, mitä tarvitsevat. Kuopus painaa kahta työtä ja tekee graduaan, joten pieni rahalahja joulun synttärinäkin on sopiva. Ja jotain kaunista turhuutta. Siitäkin huolimatta vävy niin kauniisti totesi, kun yritin kysellä, että mitä hän toivoo joulun tontulta: 'Leena, minulle kaikkein tärkeintä on se kun saamme yhdessä istua joulupöytään, nauttia herkuista ja yhdessäolosta kauan." Niin...olen hyvin samaa mieltä, se riittää minullekin omassa jouluolossani, mutta haluan muistaa myös äitiä ja siskoa. Toiselle lehti, toiselle Wrendalen mukeja...ja esikoinen saa kirjoja samoin kuin monet ystäväni.

Aloitamme tarjoamalla jokaiselle graavisiikatartaria mätismetanalla ja mummonkurkuilla. Ystäväni leipoo meille joka joulu saaristolaisleivän tätä varten. Ja kuten olen niin monta kertaa kertonut, meillä kala on joulupödän kunkku eli merisiikaa graavina on runsaasti, mutta samoin lohta ja

mätiä sekä takuuvarmasti

valkosipulisilakat yrteillä

Olohuoneessa syödään ja nouto on keittiön pöydästä. Perinteisestä aikanaan yhdessä aloitettiin, sitten tulivat uudet tuulet ja laatikot saivat kyytiä, mutta nyt jopa

lanttulaatikko eli lanttuloora edesmenneen anopin ohjeella löytyy pöydästä ja hyvää on!

Pateeta on joka joulu, mutta nyt vain viherpippuripateeta, joka on kaikkien suosikki.

Imelletty perunalaatikko on joulun must, jos aviopuoliso on Hämeestä. Tästä on tullut sellainen menestys, että kun vietämme joulua äidillä, teen sitä sielläkin. Noutopöydästä löytyy myös vähän kinkkua, punajuuripiparjuurisalaattia sekä joka vuosi joku tuoresalaatti tai kaksi. Sitähän luulisi, että tämän jälkeen ei mitään enää jaksaisi, mutta jouluilta on rajaton ja ajaton eli jälkiruokana on juustoja ja mukana on jokaisen suosikkijuustot, rypäleitä, päärynöitä, viikunoita...Dolce on yhteisellä sopimuksella ollut jo kauan Aino Samettinen nougat jäätelö, mutta se nautitaan vasta myöhään.

Koiruuksille on omat herkkunsa sekä lahjansa. Taikan peti on sijoitettu yläkerrassa niin, että hän tavoittaa kaiken menon eikä jää mistään paitsi:)

Koti on monta viikkoa jouluinen...

Suloiset Tuike -astiatkin pääsevät käyttöön ja Aarikan tontut ilahduttavat paitsi hyllyillä myös kohta kuusessa.

Traakit tulevat ja menevät, mutta

jouluruusut pysyvät niin sisällä kuin

kuin ulkona.

Vain jouluun kuuluu meillä omista kirsikoista kellarissa kuukausia tekeytynyt

kirsikkalikööri.

Talvinen joulupöytä ulkona ja

sisällä.

Suuri valkoinen joulutähti kuin valaisee kodin...

mutta muistakaa sen myrkyllisyys.

Valkoiset amaryllikset tuovat kotiin juhlan tuntua, ripauksen ylellisyyttä suorastaan.

Koti on miehitetty erilaisilla ledpalloilla yms. Mikä hieno keksintö ledit ovatkaan!

Ulkona orava kookoshasselpähkinäkakulla:)

Joulun parhautta♥

Ja vain yksi harras toivomus: Lunta, paljon kuivaa puuterilunta, kiitos!

Jos jotain uuvuttaa, tämä voi auttaa: Hyvästi täydelliset joulut!: Finaali ja kooste  Turha stressata, sillä jouluun voi kuulua myös suloinen epätäydellisyys. Se hermo menee kaupoissa, ei kotona! Jos nyt vielä jotain meiltä puuttuu paitsi tuoreet yrtit ja hedelmät yms. minä luovutan ja meille tulee tosi rento elokuvajoulu ja kukaan ei pukeudu joulupöytään vaan asu on villasukat ja sitten jotain sen kanssa sopivaa...

Nyt kuville putoilee lunta,
nyt tauluissa on alkanut sataa.
      ...siellä täällä leijui
hopeisia kiteitä.
      ...lumiset kirsikkatarhat...

- Saila Susiluoto -

puuterilumitoivotuksin
Leena Lumi

Walking in the Air

Pirjo Suvilehto, Sari Kanala: Sitä joulua en unohda

Joulu on usein idyllisen ja lumoavan joulutunteen odotusta. Sen tunteen, että saisi kokea aidon joulufiiliksen, sellaisen kuin oli lapsuuden jouluissa. Kaikki on joulutäydellistä ja rakkauden ympäröimä perhe, jolla on kystä kyllin ja mieli iloinen. Nauru sekoittuu joulumusiikkiin, kynttilät lepattavassa tanssissaan ja ulkopuolella ehdottomasti paljon lunta, sillä ilman lunta joulu ei ole White Christmas.

Toisaalta, kun oikein tarkkaan alkaa muistella, niin ehkä tulee mieleen muitakin asioita. Oliko yhtenä tai kahtena vuonna niin ruma ja toispuoleinen kuusi, että äiti alkoi itkeä ja isä lähti töistä uupuneena vielä pimeään etsimään parempaa? Oliko muutaman kerran anoppilan joulu, jossa oli totuttu kartanotasoiseen menoon, koska anoppi niin halusi, mutta just kun tuli joulurauhan julistus, anoppi sai hermoromahduksen? Ja muistatko sen joulun, kun sisältä löytyi hiiri? Halusit sille oman tilavan laatikon ettei hiiriparka vain joutuisi kylmään yöhön...Miten se hiiri sitten katosikaan, äiti sulkeutui makuuhuoneeseen, minä itkin ja isä juoksi kalsarit jalassa, koska oli varma, että hiiri oli hänen housuissaan...

Pirjo Suvilehdon ja Sari Kantolan Sitä joulua en unohda (Avain 2016) kertoo 24 kalenteriluukun tarinoita erilaisista jouluista. Näissä jouluissa eletään jännityksessä, nautitaan herkuista, mutta ollaan myös köyhiä, kovasti odotetaan ja jopa ratkotaan murhia. Kirjan kuvitus on viehkeän vanhanaikaista ja mukana on mm. Martta Wendelinin helmiä. Vaahteramäellä tapahtuu, joulumusiikkia, sata vuotta vanhoja kortteja, muisteloita...Saamme tuulahduksia erilaisista jouluista kaunokirjallisten henkilöiden ja hahmojen kautta. Saatamme jopa innostua joistakin jouluista niin, että löydämme kiinnostavia joulukirjavinkkejä samalla kun hämmästellen tajuamme joulun voivan olla niin kaukana idyllistä kuin vain voi! Tai ymärrämme, että joulun henki tavoittaa meidät, vaikka kaikki jouluruoka olisi kadonnut, kuusi rumin ikinä ja lahjatkin kaikkea muuta kuin toivottuja.

Carl Larssonin perheen joulut on kuvattu idyllijouluiksi, kuten heidän koko perhe-elämänsä. Kuvassa monihaaraiset kyntteliköt, iso perhe, piiat ja pöytä täynnä herkkuja. Jouluherkkumieleni pelästyy, kun luen tarinan Katharina Schaderista, joka 1647 osti talon Spessartin metsästä ja perusti sinne leipomon. Katharina menestyi hyvin ja kehitteli etenkin piparkakkujaan. 1970-luvulla saksalainen opettaja Hans Traxler kiinnostui sadusta Hannu ja Kerttu, jonka jäljet johtivat Katharinan kohtaloon...Minä järkytyin, sillä niin monta kertaa olen esittänyt Kerttua eikä tämän sadun alkuperästä ollut tietoakaan. Tosin meidän näytelmäkin oli niin pelottava, että jouduimme siitä sitten luopumaan, koska pienimmät katsojat alkoivat saada pahoja painajaisunia.

Onneksi Sitä joulua en unohda jouluissa on köyhimmälläkin jotain lämpöä ja ravintoa yllä olevasta riipaisevasta kuvasta huolimatta. Muistan miten olen itkenyt Tulitikkutytön kohtaloa ja miten paljon olen nauttinut Vaahteramäen Eemelin tempauksesta kunnan vaivastalon asukkaiden puolesta. Eemelin äiti laittaa vaivaistaloon herkkuja koriin, että heilläkin olisi jouluna syötävää pöydässä. Kauhea Komentoora kuitenkin sieppaa herkut ja piilottaa itselleen. Eemeli kuulee tästä ja päättää toimia. Tapaninpäivänä Eemeli hakee vaivaistalon asukkaat Komentooraa lukuunottamatta heille syömään vanhempiensa ollessa muualla. Eemeli ja Pikku-Iida kantavat kaikki talon herkut pöytään: vadillinen palttua, vadillinen silavamakkaroita, vadillinen sylttyä, vadillinen lihapullia...vati jossa on joulujuusto, vadillinen siirappileipää, haarikallinen katajanmarjajuomaa, kannullinen maitoa, kuohollinen riisiryynpuuroa, kehlollinen juustokakkua...maljallinen inkivääripäärynöitä...

Köyhän joulussa myös Teuvo Pakkala muistelee lapsuuden joulujaan, ja miten Oulun keskustassa lapset kävivät kerjuulla. Sillapään teoksessa Taatan joulu Taata kuvailee lapsuutensa jouluja, joissa ei ollut tarpeeksi ruokaa ja monilla oli puutetta myös lämpöisestä yösijasta.

Jännittävässä joulussa kohtaamme Henning Mankelin ja Håkan Nesserin kirjoittamassa joulutarinassa suositut dekkarihahmomme eksyksissä. Wallander ajelee jossain Kasselin pohjoispuolella, lunta sataa rankasti ja yösijasta ei ole tietoa. Hän pelkää joutuvansa viettämään joulun autossaan, kunes löytää pieneen kylään ja sen ravintolaan. Siellä hän tapaa toisen ruotsalaisen poliisin Van Veeterinin, jolloin Wallander toteaa:

Rikoskirjailijat ajavat usein harhaan.

Ravintolassa on myös kaksi kirjailijaa, joiden kanssa poliisimme päätyvät pelaamaan korttia ja sitten...

Kirjassa muistetaan eläimiä eli on Eläinten joulu, jossa Eemeli Etelälahden ruonossa Jyvä pieni varpuselle:

Jyvä pieni varpuselle

heitä, lapsi kulta;

silloin kauniin joululahjan

rakkaus saa sulta.

Myös Maisema saa oman lukunsa ja senhän me tiedämme, että sen soisi jouluna olevan lunta tulvillaan. Einari Vuorelan runossa on kuutamo ja suksien latu. Poika katsoo ulos ikkunasta, johon muodostuu jäinen kultakukka:

Lapsi katsoo kaihoten

katsoo ikkunalla.

Hiihtää jouluenkeli

hiljaa kuutamolla.

Omat lukunsa saavat myös Joulukuuset, Joulukirkko, Valo, Lahjat, Kaupungin joulu, Tontut, Joulun historia ja Varjojen joulu, joka on pääosin sota-ajan joulua. Muistelemassa ovat Eeva Kilpi, Erkki Palolampi, Minna Canth novellinsa Lehtori Hellmanin vaimo kautta ja kirjailija Aino Kallas ja kriitikko Anna-Maria Tallgren kirjeidensä kautta. Musiikissa saamme vahvan viittauksen Kurt Vonnegutin romaaniin Äiti yö, jonka päähenkilö on...

Kuten tämän runsaan, antavan ja ehdottomasti uudenlaisen joulukirjan tekijät kertovat esipuheessa valinneensa kaunokirjalliset tekstinsä henkilökohtaisten mieltymystensä mukaan, samoin olen tehnyt minä eli poimin teille rusinat pullasta oman makuni mukaan. Olisin halunnut kertoa enemmän Waltarista, Topeliuksesta ja Hietanimestä, mutta tila ei anna myöten, joten ostakaa tämä kirja itsellenne, jos haluatte lukea, miten moninaisia joulut voivat olla. Kertojia ja tarinoita on paljon, lähteet ja lukemisto erittäin runsas eli jokaiselle jotakin ei niin täydellistä. Ei kannata itkeä, että ei tuntenut joulun henkeä, tai että herkkupöydän juustot ovatkin väärät tai pateen pitikin olla viherpippuripateeta. Joustoa!, joustoa!, joustoa!, tietäsittepä, mitä meillä tapahtui viime jouluna, mutta nyt sille jo nauran. Edellisjouluinen tapaus vähän harmittaa, kun keskustelu oli niin vilkasta, että joku huitaisi täyden punaviinilasin, josta punkku sitten valahti valkoiselle matolle. Mitä sille voi, jos koko perhe puhuu paljon ja vielä käyttää käsiään! Nyt on hankittu matalampijalkaiset viinilasit...

Erilaisen joulukirjan henkeen haluan lopettaa lukuun Erikoisia tapahtumia, jossa tapahtuu vaikka mitä, mutta eräs tapaus on aika läheinen minulle eli Catherine Cooksonin kirjassa Katie – kaidan tien kulkija, päähenkilö synnyttää lapsen jouluna. Meidänkin kuopuksemme on joulun lapsi, heti joulun jälkeen syntynyt. Paras joululahja ikinä! Lopetuksen kunnia lankeaa nyt kuitenkin Jaana Taposen romaanin Lalalandia ystävyksille Lenille ja Emmalle, jotka vuoden lähestyessä loppua pohtivat elämäänsä. Valintani on huumoria ja sitä, että pidän tämän kirjan raikkaasta otteesta, mutta tehän tiedätte: Ihailen joutsensuhteita! Totuus on kuitenkin, että se oli joulun aikaa, kun pohdiskelin nuoruuden avioliittoni päättämistä eli joulu tuo tunteet pintaan. Emma ilmoittaa miehelleen eroaikeistaan jouluaaton aattona. Leni puolestaan siirtää muutamaa päivää ennen jouluaattoa miehensä tavarat vuokraamaansa asuntoon, miehen ollessa (jälleen kerran) pitkällä työmatkalla...Jo jouluaattona on Lenin osalta kaikki valmista:

Leni kurottui ottamaan suklaakonvehdin, sormeili sen hopeapaperista pois ja sujautti suuhunsa. Heti perään hän siemaisi suun täydeltä mantelilikööriä, nautti makujen sekoittuessa, alkoholin höyrystyessä ja täyttäessä nielun ja nenän. Hän istui syvällä sohvassa pihkalle ja puulle tuoksuvan kimaltelevan joulukuusen vieressä ja yritti tihrustaa kynttilöiden pehmeässä valossa kirjaa, jonka oli ostanut itselleen joululahjaksi. Joulurauha oli laskeutunut olohuoneeseen.