tiistai 27. helmikuuta 2018

Mitäs me linssiluteet!


Mieltäni on jo jonkin aikaa kaihertanut yksi asia ja nyt tiistaina aion siitä tirskahtaa. Lunan sisko Lulu, toffeekorva, saa olla aloituskuvana, ja Luna harkitsevampana katsoo taustalta, että 'mitä tuo sisko taas touhottaa!' Kuva Jyrki Äikäs.

Anna -lehdessä numero 7 oli Jyrki Lehtolan erinomainen kolumni Sata kuvaa minusta, ole hyvä, jossa ruodittiin aikamme suorastaan maanista tapaa alituiseen selfiekuvukseen. En ole nyt asian puolesta enkä vastaan, vain ihmettelen. Tulevaisuuden tutkijoilla on paljonkin ihmeteltävää ajassamme, jossa kuva kuvan jälkeen näkyy kasvoja, vaikka ollaan lomamatkalla mitä kiinnostavimmissa kohteissa. Ja voipa olla niinkin, että ollaan romanttisella lomalla ja toinen vain ottaa itsestään selfieitä, kun taas toinen kuvaisi jonkin paikkaan liittyvän kuvan ja muuten romantisoisi. Kun ennen kuului pus, pus, pus, nyt kuuluu kli-klik-klik...Jäähtyy siinä kuumempikin suhde tai sitten molemmilla on sama intohimo eli ollaankin selfiereissulla ja sen päälle kuvataan vielä jokaikinen ruokalaji. Sitten kaikki faceen ja kaadutaan upiuupuneina sänkyyn. Se siitä romantiikasta ja 'näin syntyy muistoja, kun kuvaillaan...'

Tietysti kuvia jaetaan myös Instagramiin etc. joten viehän se kaikki aikaa. Näin Jyrki Lehtola:

Kuten muukaan sosiaalinen media, Instagram ei tarjoa mahdollisuuksia rehellisyyteen. Siellä jaetuista kuvista voi tykätä, niitä voi kommentoida, mieluiten hymiöin, ja niitä voi jakaa.

Instagramissa ei ole klikattavaa symbolia huomiolle 'olisi kiva kuva Grand Canyonista, mutta pääsi oli sen edessä."

Aikuisille on opetettu hillitty käytös, ymmärrys siitä, että oma itse ei ole maailman keskipiste ja että arvokkuus on positiivinen asia.

Mutta jotain on tapahtunut. Siellä me aikuiset tungemme itseämme esiin Instagramissa, uusissa vaatteissa, uusissa autoissa, kirjaa lukemassa, ravintolassa, urheilemassa, lapsi sylissä....klik-klik-klik.

Jonkun olisi korkea aika olla meistä ja narsismistamme huolissaan.



Kuten jo alussa sanoin, syytön en ole minäkään paitsi etten ota selfieitä, mutta julkaisen muiden itsestäni ottamia kuvia. Huomasin jo aikaa sitten, että vaikka olen kirjabloggaaja niin lukijat ovat innokkaita tutustumaan naiseen nimen takana, hänen elinpiiriinsä ja muuhun tekemiseensä. Monet, monet ateriat ovat jäähtyneet, kun ruoat on ensin kuvattu...Tämä on kyllä nyt mieheni pyynnöstä vähentynyt, mutta edelleenkään en lupaa, ettenkö voisi kuvata jonkun uuden ruoan ihan nopeasti ja tietysti jos syön ulkona jotain herkullista pitäähän se saada kuvata. Helpointa se on ruokabloggaajan seurassa, sillä hän ymmärtää...

Toisaalta en nyt tiedä, onko tämä luontaista minulle, sillä olen toisaalta hyvinkin tarkka yksityisyydestäni ja toisaalta taas päinvastoin eli tämä satakuntalais-karjalainen luonne sitten kai tähänkin vaikuttaa.


Yhden asian kuitenkin lupaan, kun vihdoin joskus vaihdan vanhan kännykkäni siihen saamarin älypuhelimeen, minusta ei tulla näkemään karttoja facessa tai muuallakaan, että olenko Ikeassa vai Tatravuorilla! Jotain rajaa sentään...


Vuosi sitten Jyväskylän Liivi ja Sukka tilasi minulle unelmauikkarini Britanniasta ja jopa useampia kokoja. Osallistuin kuvalla haasteeseen mustavalkokuvista ja muutama päivä sitten facebook tarjosi tavoilleen tyypillisesti leikkiä Miltä näyttäisit elokuvatähtenä? Yllä siis ihan  minä itse omanani. Väsyneenä leikin joskus näitä kuvaleikkejä ja nyt tartuin koukkuun. Huomatkaa, että emme käsittele omia kuviamme muuta kuin antamalla lisää valoa, mutta facen maailmassa kaikki on toisin:


Jos jollekin tulee tästä mieleen elokuva Vertigo, en ole yhtään pahoillani...Jyrki Lehtolan tekstin sana 'arvokkuus'  sopisi minusta eräille kansanedustajille huonon käytöksen sijasta enkä osta sanaa 'narsisti', sillä se on oikeasti tosi vakava asia, ei mikään leikki. Tätäkään kuvaleikkiä en olisi löytänyt ilman, että joku toinen oli ensin sen tehnyt ja sitten se jo levisikin seinältä seinälle, kunkin oma elokuvatähtikuva. Mitäkö teen kuvassa: Katson toisesta peilistä, miten uimapuku istuu ylleni eli ei mitään sen kummallisempaa.


Facen koukutusleikki jatkui ja nyt olikin hämmentävä kysymys eli Miltä näytät vuoden 2018 lopussa? Yllä minä itse ja me emme photoshoppaa kuviamme!!!! Vaati vähän uskallusta, sillä olen onnellinen, jos olen vuoden lopussa edes tämä nykyinen minä itse, mutta facepa pisti ihan yli:


Kuva on runsaasti käsitelty, en vain tiedä miten, mutta onneksi huulipunan sävy on sama! En haluaisi vaikka osaisin, esiintyä lukijoilleni tällaisena kuin kertomalla, että tällaistakin kuville voidaan tehdä. Ja näkeehän noita lehdissä, kuvia nimeltämainitsemattomista julkkiksista, joilta on iästä viety pois ainakin 20 muutamalta jopa 30 vuotta! Sitten he mainostavat milloin mitäkin ja kansa ostaa. Varmaan tämä ei ole laitonta, mutta kuka niihin sitten putoaa, on asia erikseen. Halvimman botoxin ja plastiikkakirurgian saa facessa eli ei maksa mitään! Ja kukin on vapaa photoshoppaamaan niin paljon kuin haluaa! Se on vain hauskaa, että joskus ei ensimmäistä kertaa tavatessa aina edes tunnista henkilöä...


TÄMÄ on selfie: Lumimies pitelee selfiekeppiä. Kuva on hauskalta juhannusviikolta 2017 eli me ja meidän nuoret. Siis juhannusselfie.


Tämäkin on selfie eli nuoret, koiruudet ja me joulun tunnelmissa♥

Sanottakoon, että pidän Jyrki Lehtolan kolumneista. Olen aika vanhanaikainen tyttö ja mies, joka nauttii pysähtymisestä liikennevaloihin, kuulostaa melkein mieheltäni, joka tykkää suudella rullaportaissa!


Valokuvat sinänsä ovat tärkeitä. Tämäkin kuva Lumimiehestä ja punaturkista kun Olga niin nauttii, että ihan nauraa ilosta lumileikissä. Ei ole toista♥

tiistaiterveisin
Leena Lumi

Englishman In New York

sunnuntai 25. helmikuuta 2018

A.J.Finn: Nainen ikkunassa


Keittiössä huuhdon tabletit kurkustani merlotilla. Ymmärrän Fieldingin huolen. Ihan oikeasti. Tiedän, että alkoholi aiheuttaa masennusta, joten se ei sovi masennuspotilaalle. Ymmärrän sen kyllä. Olen jopa julkaissut siitä artikkelin...Kuten Bernard Shaw sanoi, lainaan usein itseäni, se piristää juttujani mukavasti. Kuten Shaw myös sanoi, alkoholi on puudutus, jonka avulla kestämme elämän leikkausoperaation.Vanha kunnon Shaw.

Niin että älä viitsi, Julian. Eivät nämä mitään antibiootteja ole. Sitä paitsi olen sekoillut lääkkeiden kanssa jo melkein vuoden ja hienosti menee.

A.J.Finnin Nainen ikkunassa  (The Woman in the Window, Otava 2018, suomentanut Jaakko Kankaanpää) on ehdottomasti vuoden nerokkain trilleri, uskallan kirjoittaa, vaikka eletäänkin vasta helmikuuuta. Yrittäen olla spoilaamatta juonta paljastan lyhyesti: tapahtuu järkyttävä liikkenneonnettomuus kun auto syöksyy ulos tieltä ja jää roikkumaan kylmänä, lumisena yönä kallion kielekkeelle...

...tämän jälkeen kirjan naisesta, Annasta, tulee nainen ikkunassa. Hänestä tulee myös oman asuntonsa, pienen näyttämön tähti, sillä posttraumaattinen stressi aiheuttaa hänelle voimakkaan agorafobian, eikä hän pysty poistumaan asunnostaan.  Hänestä tulee seuraaja, joka näkee ikkunastaan jotain mitä ei olisi saanut nähdä. Hänestä tulee elokuva, joka on Takaikkuna, Kaasuvalo, Rosemaryn painajainen ja Vertigo. Hän juo liikaa, mutta pitää nettivastaanottoa, jossa vastaa nimellä ’tohtorivastaa’ ihmisten ongelmiin. Hän on psykologi, joka ei voi auttaa itseään. Hän napsii pillereitä kuin toiset ruokaa. Hän yhdistää ikkunasta näkemiään asioita ja hänelle alkaa itselleen tapahtua vaarallisia asioita...Näyttämölle tunkeutuu muitakin ulkomaailmasta ja yllättäen hän on pakotettu paitsi etsimään turvaa, myös lähtemään hetkeksi ulos asunnostaan. Kaasuvalon tunnelma kuitenkin vahvistuu ja Annan on vaikea tavoittaa uskottavuutta suhteessa muihin kertoessaan hädästään:

”Mutta se, mitä sinä ajattelet, ei ole totta”, hän sanoo lumenpehmeällä äänelllä. ”Ja sinun täytyy päästää siitä irti.”

Huomaan nyökkääväni. Koska hän on oikeassa. Olen mennyt liian pitkälle. Tämä ei voi jatkua näin, Alistair sanoi.

Yhä vaimeammin: ”Lääkärisi sanoi – hän sanoi, että ne lääkkeet joita syöt voivat aiheuttaa aistiharhoja.”

Ja masennusta. Ja unettomuutta. Ja itsesyttymistä. Mutta eivät he ole aistiharhoja. He ovat –”

Kirjan piinava psykologinen jännitys kasvaa sivu sivulta, mutta kuten kaikki mielestäni hyvät kirjat, Nainen ikkunassa ottaa lukijansa ensisivuilla. Lukija haluaa tietää kuka Anna oikeasti on? miten luotettava tai epäluotettava hän on kertojana? kumman puolelle asetut, selvästi pulassa olevan Annan vai niiden muiden?

Jos pidit Gillian Flynnin kirjasta Kiltti tyttö tai Clare Mackintoshin Annoin sinun mennä, Nainen ikkunassa on juuri sinun kirjasi.

”Kaiken kruunaa väkevä, syksyisen New Yorkin noir-henkinen tunnelma. Kirjan suorastaan näkee Hitchcockin elokuvana!”, toteaa houkuttavasti Antti Kasper. Jo tämä lausuma saa minut antamaan kirjalle paljon tähtiä, sillä olen noirin ja Hitchcockin lumoissa aina vaan...

On niin kauan siitä kun tunsin sateen ihollani. Tai tuulen...tuulen hyväilyn, olin vähällä sanoa, mutta sellaisesta kirjoitetaan markettien rakkauslukemistoissa.


Mutta totta se on. Ja lumen, mutta lunta en tahdo tuntea enää koskaan.


keskiviikko 21. helmikuuta 2018

Pidellään pakkasia hitaillen, hyggeillen, kotoillen!


Ulkona on järkyttävän kaunista ja kuuraista, mutta todella kylmä. Päätettiin alkaa kotoilla eli muutama päivä, ehkä yli viikonlopun menee pyjamapäivinä, Tosin jonkun on must käydä kaupassa pe tai la, mutta sitä ei lasketa. Ja minä vaellan kaurispolut ja mustarastaiden talvisuojan kera ruokien pari kertaa vuorokaudessa. Muistattehan, että mustarastaan nokka ei pysty jäätyneeseen.


Wrendalen somissa mukeissa on huikean herkullista Van Houtenin Dream Choco Drinkiä. Kettumukit ovat muuten aina mun käytössä ja oravat Lumimiehen:)


Katsokaa nyt miten hän napottaa...Kuten huomaatte täällä kyllä luetetaan, mutta myös katsotaan viikollakin televisiota, mikä ei ole ihan tavallista. Lumimies onneksi tallentaa nytkin jotain urheilua, joten takkahetkinä ei televisio pauhaa. Nyt on vain käynyt niin, että saimme erään vanhan tv-sarjan kaikki tuotantokaudet joululahjaksi ja minä olen addiktoitunut: Kolme jaksoa vähintäin menee joka päivä! Ja jos Suomi pääsee jääkiekon loppumatseihin, se on kova juttu: Nainen voi lähteä Porista ja jääkiekosta, mutta Pori ja jääkiekko eivät lähde naisesta.


Täällä hiihtolomaviikko on vasta ensi viikolla. Silloin on ainakin torstaina tyttöpäivä eli olen menossa Bessun kanssa shoppaamaan ja lounaalle. Kirjarintamalla on tulossa pari kovemman luokan dekkaria, mutta hengähdän nyt hiukan ja yritän pitää oravat, kauriit ja kaikki muutkin eläimemme riittävässä muonassa, sillä vain kylmenevää on luvassa.


Pitkissä öissä ja lyhyissä päivissä on jotain rakastettavaa - jotain mitä ihminen jopa tarvitsee.

Susan Fletcher Meriharakat




Kotoillaan, nautitaan...ollaan vaan. Voidaan vilahtaa ja sitten taas palata tähän kuuraisten, kylmien päivien kaikkea hektisyyttä pakenevaan maailmaan takkatulien, kynttilöiden ja kodikkuuden syliin.

hitaillen, hyggeillen, kotoillen
Leena Lumi

PS. Luin jokin aika sitten pyytämättä tulleen dekkarin, joka on avoimen viihteellinen, mutta uskokaa tai älkää, en olisi voinut lopettaa eli jos on puutetta lomalukemisesta kokeilkaa Denise Rudbergin Neljä kertaa kosto!!!

perjantai 16. helmikuuta 2018

Pidä suutasi siinä kunnes...


Pidä suutasi siinä
kunnes soluni laskeutuvat.
Tupruan kuin lumi, asennosta toiseen.
Tuuli tulee pohjoisesta, nietostaa silmäripsiisi,
älä liikahda
tai saamme äkkiä heinäkuun

emme kestä kaleidoskooppia
ennen kuin opimme välinpitämättömyyden

rakkauden puhtaan vuodenajan.

- Aila Meriluoto -
Varokaa putoilevia enkeleitä (WSOY 1977)
kuva Pekka Mäkinen

keskiviikko 14. helmikuuta 2018

Hyvää ystävänpäivää kaikille tasapuolisesti!


Olet ystäväni, olet rakkaani, olet kaikkeni: Happy Valentine's day

Ei kuka tahansa voi olla ystäväsi. Sen täytyy olla joku, joka on yhtä läheinen kuin ihosi, joku jolla on kyky empatiaan, joku joka hädän hetkellä seisoo ehdoitta puolellasi, joku joka antaa tarkoitusta elämääsi.

- Henry Miller -



Ystävä, joka tietää miten osoittaa ja ottaa vastaan hyvyyttä, on kaikkea omaisuutta parempi.

- Sofokles -

Kasa CD-levyjä. Espressokahvia. Paljaat jalat ja ikivanhat farkut. Perunalastuja ja popcornia. Asiasta toiseen hyppelehtivä keskustelun virta. Sade hakkaa ikkunaan. Ystävyys 

- Pam Brown -



Tyttöjen ilta ulkona - rosvoliiga, jolle ei yksikään isä, poika, puoliso tai suurmies voi mitään.

- Pam Brown -

Yksikin hyvä ystävä pitää pimeyden loitolla

- tuntematon -



Vain ystävä saa sanoa: "Minähän sanoin sinulle."

- Pam Brown -

Vanhoilla ystävillä on mukavaa yhdessä - ei kilpailua, ei teeskentelyä. He kasvavat läpi elämän täsmälleen samaa vauhtia.

- Pam Brown -



Me putoamme kuin pikkukivet toistemme sielujen lampeen

- Joan Borysenko -

Sinä tiedät, miten paljon tai vähän pitää sanoa surun tai huolen aikaan. Sinä osaat lukea sydäntäni.

- Pam Brown -



Puhelu on hyvä. Mutta kirjeen voi lukea uudelleen.

- Pam Brown -

Älä säästä kauniita sanoja ystävistäsi siihen asti, että he ovat kuolleita; älä kirjoita niitä heidän hautakiviinsä vaan puhu heille nyt.

- Anna Camus -



Kaksi ihmistä, jotka pitävät toisiaan pystyssä kuin lentävät tukipilarit. Kaksi ihmistä, jotka luottavat toisiinsa ja huolehtivat toisistaan ja puolustavat toisiaan ulkomaailmaa vastaan.

- Erica Jong -



Paras ystäväni saa minusta esiin parhaat puoleni.

- Henry Ford -

Ystävät ovat tähtiä elämämme poluilla.

- LL -




Kauneinta antiikkia on vanha ystävyys, joka puhuu sanoitta.

- LL -

Kypsyköön ystävyys kuin viini vanhetessaan. Ja olkoot viini ja ystävät aina vanhoja ja huolet nuoria.

- tuntematon -

Hyvä taivas! Kaikista vitsauksista, jotka voit vihassasi lähettää, säästä minut, oi säästä minut petolliselta ystävältä.

- George Canning -



Ystävillä, jotka ovat yhdessä käyneet läpi vaikeita aikoja, on yhteys, jota ulkopuoliset eivät voi koskaan ymmärtää

- Pam Brown -

Kun joudut pimeään tunneliin, ystäväsi seisoo toisessa päässä ja vilkuttaa sinulle toivon valoa tähdet sormenpäissään.

- LL -

Ystävyyttä ei voi mitata kullassa, siihen kulta ei ole riittävän aitoa. Ystävyys voidaan mitata vain muistoissa, naurussa, rauhassa ja rakkaudessa.

- Stuart and Linda -



Happy Valentine's Day♥

ystävyydellä
Leena Lumi

Rosanna

PS. Blogini täyttää tänään 9 vuotta, mutta pidämme partyn keväämmällä.

sunnuntai 11. helmikuuta 2018

Pirkko Soininen: Ellen


Piirrä selkääni joki ja hukuta minut siihen. Olen sumusta syntyvä nainen, joka tuntee viehtymystä vahvaa kahvia ja englantilaista teatterimiestä kohtaan. Sisälläni metsä, joka rispaantuu sitä mukaa kuin valo, jokainen huokoseni ikkuna.

Pirkko Soinisen Ellen (WSOY 2018) on taiteilija Ellen Thesleffin fiktiivinen Firenzen –päiväkirja niiltä vuosilta kun taiteilija asui rakastamassaan kaupungissa. Kaupungissa, jossa valo räjäytti hänen värinsä ja viivansa rytmin. Vuodet ovat1894-1939. Kaupungissa joka oli hänen rakastettunsa melkein puolen vuosisadan ajan.

Koska olin jokunen aika sitten lukenut Hanna-Reetta Schreckin taiteilijaelämäkerran Minä maalaan kuin jumala Ellen Thesleffin elämä ja taide, antoisan, mutta kaiken tarjoavan tietokirjan Ellenin elämästä ja työstä, Pirkon kirja oli kuin solahdus kevätpuroon: Helppo kohtsillään, omaa hengitystäni. Koin ääretöntä nautintoa niistä nyansseista, joista olinkin halunnut tietää enemmän ja jotka sitten tietysti myös kuvittelin mielessäni. Ihan vähäisin ei kiinnostukseni ollut Ellenin hullaantuminen tai suorastaan rakastuminen brittiläiseen teatteritaiteilijaan Gordon Craigiin. Naisjumala oli kohdannut miesjumalansa! Ellen joka viis oli veisannut vastakkaisesta sukupuolesta tai omastaankaan sen koommin, ei sukupuoleltaan odotetusta käytöksestä, ei mistään, mitä muut asettivat normeiksi, löysi voittajansa ja taiteilija oli sulaa laavaa. Helppoa se ei ollut, sillä Gordon Craig oli tehnyt paljon lapsia eri naisten kanssa, joiden äideistä yksi oli Ellenin ihailema tanssija Isadora Duncan. Eikä siinä kaikki ollenkaan, vaan voidakseen saada edes palasen Gordonista, joka Ellenin tavoin vähät välitti muiden odotuksista, Ellenin oli oman itsensä kuuman huudon vaatimuksesta hyväksyttävä itsensä kaltainen tekoineen kaikkineen.

Soiniselta oli tosi tyyylikäs veto ottaa kohteeksi vain Italian vuodet, lähestyä Elleniä kuumuuteen läkähtyvänä naisena, joka viruttelee jalkojaan suihkulähteessä, juo silloin tällöin eli aika useinkin pullon viiniä tuosta vain sekä kävelee, kävelee kaikkialle ja rohkeasti yksin. Muroleessa vietetyt kuukaudet kuitataan vain ohimennen, jolloin lukijakin kuin asettuu syvemmin Firenzeen ja Italiaan sen hyvine ja huonoine puolineen. Ellen on minua vahvempi, sillä me lähdimme Italiasta kieltäytyen eräästä tarjouksesta kirous Veronassa tapahtuneen, mutta Ellen raivosi ja jäi. Sokaistut, raukkamaisten metsästäjien houkutuslinnut saivat hänet raivoihinsa, mutta mitä hän muuta voi kuin ostaa niistä yhden sokaistun satakieliparan itselleen. Tämän jälkeen vielä toukokuussa mamman syntymäpäivät ja koko perhe tilaa lintupaistin taloon tapaan saaden eteensä ryytilehtien päälle asetellun kasan satakieliä, leivosia, sirkkuja ja peipposia paistettuina pienine nokkineen ja jalkoneen. Ellen oksentaa ja raivoaa sekä lukee kokille lakia, miten Pohjolassa oli Topeliuksen ansiosta laadittu Italian kuningatar Margheritalle adressi ’vaikuttamaan siihen, etteivät muuttolinnut päätyisi Italiassa ruokapöytiin.’ Vain mamma ja Gerda saivat Ellenin purkamaan matkalaukkunsa, sillä ei Italiasta lähteminen pelastaisi yhtään pikkulintua. Ihminen on pedoista pahin, mutta Ellen tuli minua nyt likemmäs. Hän ei välittänyt ainakaan näkyvästi rahvaan kärsimyksistä, hän ei halunnut valjastaa taidettaan yhteiskunnallisten asioiden ajamiselle, hän ei ollut fennomaani, jos ei svennomaanikaan, mutta oliko hän mikään ’maani’, vaan ennen kaikkea hän itse ja taiteilija, viivansa taitaja. Kuitenkin, kuitenkin, hänessä asui kiintymys eläimiin, omaan perheeseen, taiteeseen ja hänestä sukeutui vielä kuuluisan miehen rakastajakin!

Mihin vertaisin Pirkon Elleniä? Aina ei ole pakko verrata, mutta rakkauteni kuvataiteisiin liekehtii ja pakottaa. Pidin paljon Mila Teräksen kirjasta Jäljet, jossa fiktiivisesti kerrotaan kuvataiteilija Helene Schjerfbeckistä. Kuinka paljon pidin, ei aina näy vuoden lopulla kun julkaisen lukuvuoteni parhaat, sillä riippuu aivan siitä, mitä muuta kultaista olen ehtinyt lukea. Mutta näkyy ja kuuluu siinä, mitä olen kirjasta kirjoittanut! Pirkko Soininen on minulle runoilija, mutta ilokseni voin nyt sanoa, että Pirkosta tuli minulle myös prosaisti. Tekee mieli paljastaa yksi sisäinen lauseeni ja se on: Runoilijat kirjoittavat tarinat parhaiten! Perustelen: En pidä liiasta luonto- ja kaunomaalailusta, mutta nautin, jos tarina on kerrottu rouhean kauniisti. Soinisen Ellenissä on myös kultainen tasapaino: Ei mitään liikaa, ei mitään liian vähän. Parhaat prosaistit kykenevät siihen, mutta runoilijat useimmiten, sillä he ymmärtävät tiivistyksen tehon. Poissa ovat sivukauppojen puuduttavat luontokuvailut ja tilalla on vaikka vain tämä:

14. toukokuuta 1913

Äidin hiukset ovat lakastuneet maitohorsmat, kiharaista harmaata valoa.

Siinä se on! Kaikkeus: Asia ja kauneus.

Päivien hetketkään eivät ole siskoja keskenään. Muodot ja värit pakenevat, ei löydy rytmiä, tulppaanitkin nuokkuvat maljakossaan, mutta sitten:

Terälehdet väpähtävät, liikahtavat, pullistuvat, kaartuvat ulospäin. Täynnä pidäkkeetöntä riemua, kuin pikkuinen Yvonne, kun ensilumi satoi.

Ja sitten 1939 jää hyvästi Firenze:

Jokainen ilta on kuin ensimmäinen. Kaikki on niin kaunista, kun tietää, että sen menettää.

*****

Tästä kirjasta ovat lisäkseni kirjoittaneet ainakin Katja  Tuija Elina/Luettua elämää  ja Kirja hyllyssä

perjantai 9. helmikuuta 2018

Joku on siirtänyt meren paikkaa minussa, eikä se ole lasku- eikä nousuvesi


Siri Hustvedt on sanonut, että 'parhaatkin kirjat unohtuvat, kun niiden kannet ovat sulkeutuneet.' Varmaan usein näin käykin, mutta itse uskon, että kirjat jäävät elämään elämäänsä sisällemme tavalla tai toisella. Minulla kirjoista parhaat elävät tarinoina, mutta myös niissä olevina sitaatteina. Eilen keräsin eräitä helmiä tähän Pekka Mäkisen Luvian Laitakarissa ottaman kuutamokuvan alle.

Kuiskin niin kuin linnut sinulle lukemassani tarinassa, toistoja huoneessa, johon minut veit.

Aion ottaa kuun, lainaan ja varkain ja jotta suuri muuttuisi pieneksi. Pikkuruisin kuu, ohut ja heikko talvisen pilven takana on valitsemani näkymä.

Paul Auster Talvipäiväkirja


Meidän on varottava pinnanalaisia virtoja. Ne voivat johtaa harhaan ja saada uskomaan, että ne olivat todellista elämää, ja niin voi jatkua, kunnes jonain aamuna löytää oman ruumiinsa rannalta.

Aksel Sandemose Kadonnut on vain unta


Koska kirjailijat kokevat kaiken muita intensiivisemmin, heidän on kiusattava itseäänkin muita enemmän. Heillä on jatkuva itsekorostuksen tarve. Tämä on ymmärrettävää, mutta on ihmeellistä, että edes maailmanlaajuinen menestys ei vähennä mitenkään tuota tarvetta.

Marcel Reich-Ranicki Eurooppalainen 


Joku on siirtänyt meren paikkaa minussa, eikä se ole lasku- eikä nousuvesi.

Heidi Köngäs Dora, Dora


Toivo paremmasta tai sen mahdollisuudesta oli väistämättä palannut ja olin kauhuissani. Olin saanut jotain menetettävää.

Sami Hilvo Pyhä peto

Yön virta.
Iäisyyksiin loputon.
Ja minä sen silmä. Avoin


Joyce Carol Oates Blondi

Vuodet. Me joko katoamme niihin mitään käsittämättä tai me otamme ne vastaan kuin lahjan. Jotakin sellaista.

Antti Tuomainen Kaivos


Kuka kaipaa lempeää kevättä? Mieluummin minä otan milloin tahansa Idahon loskakelin, jossa minä ja Kentshereve laskemme liejussa mäkiä litistetyn pahvilaatikon päällä. Tai syreenipensaiden hillittömän hekuman, talven yli selvinneet hyasintit. Polttelin siinä terassilla ja metallinen tuoli painoi reisiini kylmät viirut. Kaipasin rakkautta, kuiskuttelua kirkkaana talvi-iltana.

Lucia Berlin Siivoojan käsikirja ja muita kertomuksia

Mielikuvitus antaa meille mahdollisuuden kuvitella millaisia haluamme olla ja huumori auttaa meitä kestämään sen, mitä olemme.
 
- Sassu Saarinen -

Onko elämässä mitään tärkeämpää kuin inhimillisyys, se että kohtelemme muita ihmisiä ja eläimiä kuten haluamme meitä kohdeltavan.

Pirkko Soininen Ellen

olla jokainen eli sulkea sisäänsä kaikki muut jotta voisi olla täydellisemmin oma itsensä

Paul Auster Talvipäiväkirja

Lumi: pimeän maan ainoa valo.

Bo Carpelan (suom. Caj Westerberg)

"Vaalin joulua hartaasti sydämessäni – ja yritän säilyttää tuon tunteen koko vuoden." 

- Charles Dickens

Voi Leena, suruhan on se hinta, jonka maksamme rakkaudesta 💕

- Sassu Saarinen -  (päivänä jona sanoin ikuiset hyvästit Viipuri -unelmilleni)


Seuranaan vain Pienet proosarunot, josta post it –lapulla merkitty Charles Baudelairen Matkaan kutsu -runo:

Sinähän tunnet tämän kuumetaudin joka valtaa meidät kylmässä puutteenalaisuudessa: tämän kaipuun tuntemattomaan maahan, tämän uteliaisuuden ahdistuksen? Jossakin on seutu, joka muistuttaa sinua, jossa kaikki on kaunista, rikasta, tyyntä ja kunniallista, jonne mielikuvitus on rakentanut ja koristanut länsimaisen Kiinan, jossa elämä on kevyttä hengittää, jossa onni on aviossa hiljaisuuden kanssa. Sinne on mentävä elämään, sinne on mentävä kuolemaan! 


(suom. Väinö Kirstinä ja Eila Kostamo)

Delphine de Vigan Yötä ei voi vastustaa

Astelen portaat alas hitaasti ja toivon, että joku odottaisi minua alhaalla ja jakaisi tämän pakahduttavan riemun. Näen itseni äkkiä ulkopuolelta niin kuin katsoisin kuvajaistani. Olen tyttö joka vielä omistaisi kaupungin. Olen tyttö, jonka leninki on teetetty öiden silkistä. Olen tyttö, joka astuu palatsin jokaiseen saliin ilman että mikään osuu häneen.

Venla Hiidensalo Suruttomat

Alicia ei ollut niin onnellinen kuin hän olisi ansainnut.

Carol Shields Ellei

Tästä se alkaa, pitkä prosessi, jonka kuluessa ihminen vähitellen muuttuu lapsensa lapseksi. Lopulta saa sitten kuulla, että isä kuule, nyt lakkaat itkemästä tai lähdetään kotiin.

Ian McEwan Lauantai


Meillä on muistokirjoituksen suhteen vain yksi toive, eli suuren T.E.Lawrencen sanoin me "otimme ihmisen kohtalon omiin käsiimme ja kirjoitimme tahtomme tähdin taivaankanteen."

Sarah Waters Yövartio


Olen sanonut tämän ennenkin; minua kiinnostaa se, miten kykenemme tuntemaan ylemmyyttä toista ihmistä kohtaan, toista ihmisryhmää kohtaan. Sitä tapahtuu kaikkialla, kaiken aikaa. Minusta alhaisin piirre ihmisessä on tarve löytää joku jota nöyryyttää.

Elizabeth Strout Nimeni on Lucy Barton


Piirrä selkääni joki ja hukuta minut siihen. Olen sumusta syntyvä nainen, joka tuntee viehtymystä vahvaa kahvia ja englantilaista teatterimiestä kohtaan. Sisälläni metsä, joka rispaantuu sitä mukaa kuin valo, jokainen huokoseni ikkuna.

Pirkko Soininen Ellen


Suoraan sanottuna yhdessäkään hänen näkemässään ottelussa Eric ei ollut pannut itseään likoon yhtä äärimmäisellä tavalla kuin yrittäessään peitota oman vaimonsa heidän hääpäivänään.

Lionel Shriver Kaksoisvirhe


"Kyyhkyset kujersivat", Sara jatkoi. "Kaksi kujerrusta kuuluu. Kaksi kujerrusta kai...ja sitten siipi pimensi kaiken ja Kitty astui sisään tähtiin pukeutuneena..."

Virginia Woolf Vuodet

Rakkaus on älyllinen tapaaminen sen kanssa, jota kohtaan veresi kiehuu.

Aksel Sandemose Kadonnut on vain unta


Jos ihminen ei koskaan ole maistanut auringon lämmittämiä metsämansikoita, hän ei voi tietää, mitä ne ovat.

Karin Ehrnrooth Vinoon varttunut tyttö

Hän oli tavalla tai toisella suhtautunut intohimoisesti elämänsä jokaiseen hetkeen ja kenties varauksettomimmin juuri silloin kun ei ollut tiennyt tekevänsä niin. Se oli intohimoa, mutta ei hengen eikä lihan vaan voimaa, joka käsitti ne molemmat kuin ne olisivat olleet yhtä rakkauden materiaa, ainetta, josta rakkaus muodostuu. Tuo intohimo sanoi naiselle tai runolle mutkattomasti: Katso! Minä elän.

John Williams Stoner

”Kyyhkyset kujersivat!, Sara jatkoi. ”Kaksi kujerrusta kuuluu. Kaksi kujerrusta kai...ja sitten siipi pimensi kaiken ja Kitty astui sisään tähtiin pukeutuneena..."


- Susan Sellers - Vanessa ja Virginia


Läheisemme ovat vaikeita vain niin kauan kuin he ovat luonamme. Kuolleiden kanssa tulemme loistavasti juttuun. Parhaat keskustelut käydään muutenkin aina niiden kanssa, jotka eivät ole paikalla.

Pasi Ilmari Jääskeläinen Väärän kissan päivä

Olen aina uskonut, että parhaat kirjailijat nousevat ennemmin tai myöhemmin pintaan kuin kerma, ja että heistä tulee juuri niin kuuluisia kuin pitääkin - heidän tuotannostaan puhutaan, sitä siteerataan, opetetaan, esitetään, filmataan, sävelletään ja kootaan antologioihin.

Lucia Berlin Siivoojan käsikirja 2

Florence oli tyytyväinen kun muisti punakantisen käsikirjan neuvon, että morsiamen oli täysin hyväksyttyä 'ohjata mies sisään'.

Ian McEwan Rannalla

...koska te kaksi olette aina jutelleet, se on teille jotenkin ominaista, ja kaikki nämä vuodet te olette eläneet pitkässä ja tauottomassa keskustelussa, joka alkoi kohtaamispäivänänne.

Paul Auster Talvipäiväkirja

pikkulinnut ja perhoset lentäisivät vapaina ja katselisivat täytettyjä julmia pikkupoikia ja perhostenkeräilijöitä lasilaatikoissa pitkien neulojen lävistäminä. Kaikki ylämäet olisivat täynnä kuolemanväsyneitä vetojuhtia, jotka istuisivat mukavasti kuskipukeilla ja palauttaisivat säälimättä jokaisen verisen piiskaniskun vanhoille tyranneilleen hevoskuskeille.

Bengt Jangfeldt Axel Munthe - tie Caprin huvilalle

Kaiken sairaan ympärille kuu kutoo verkkoaan, kunnes täysikuu tulee ja nostaa sen jonain kauniina päivänä.

Edith Södergran Kaikkiin neljään tuuleen

Eihän kaikki voisi näyttää, tuntua samalta, jos isää ei enää olisi. Eikö joki tulvisi yli...

taivas repeäisi, virvatulet vilkuttaisi vastarannalla merkiksi ja valkokämmekät viipyisi äidin silmissä. Eikö...

lumipeite peittäisi hillasuot, keskiyön aurinko tippuisi nukkuvaan jokeen sihahtaen, savu nousisi sammaleista ja ruosteiset revontulet repisi yötöntä yötä.


Johanna Laitila Lilium regale

Ensimmäinen lause toi tullessaan toivon. Vain toivon tähden voin kirjoittaa, en vihan tai pelon. Kun on kirjoittamalla kokenut kirkkauden ja nähnyt mustasta ajasta erottuvan valon, ei voi unohtaa sanojen voimaa.

Riitta Jalonen Kirkkaus

Maailma pyörii radallaan. Millään ei ole niin kamalasti väliä. Siis oikeasti väliä. Mutta joskus, ihan lyhyen hetken, saa kokea armon, saa uskoa että elämällä sittenkin on väliä, ja tosi paljon.

Lucia Berlin Siivoojan käsikirja ja muita kertomuksia

Lumi poistaa yön pelon ja päivän kaipuun. Se pyyhkii yksityiskohdat, riisuu kasvot piirteistään viiva kerrallaan ja jättää jälkeensä vain valtimon joka sykkii:

HS.

Mila Teräs Jäljet

Lapsuusmuistot olivat simpukankuoria aikuisuuden syksyisellä merellä.

Pasi Ilmari Jääskeläinen Väärän kissan päivä

Elämä on lyhyt ajanjakso jonka aikana olemme hengissä.

Philip Roth Amerikkalainen pastoraali

Vuodenajat siirtelevät ajatuksiamme, mutta aina niihin mahtuu tähtiä.

Leena Lumi

Olet valoa. Sinä vain olet. Olet aina ollut.

Sadie Jones Kotiinpaluu

Ei ole välttämätöntä rukoilla; voi katsoa tähtiä ja tuntea halua vajota maahan sanattomaan palvontaan.

Edith Södergran Kaikkiin neljään tuuleen

Minne perhoset pakenevat sateella? Minne päätyvät vanhenevat hipit? He muuttuvat nuhjuisemmiksi, karkeammiksi, totisemmiksi, tai naurettavimmiksi niin kuin Savaget, he näyttävät entintä hupsuimmilta helyissään ja pitkissä kutreissaan, he puhuvat epätoivoisen kunnioittavasti asiastaan, esiintyvät lähes kimeä-äänisen suvaitsevaisina ja oikeamielisinä...

Carol Shields Kivipäiväkirjat

Kerro se tarina, kokoa tapahtumat yhteen, kertaa niitä. Sillä lailla ne pysyvät hengissä. Muuten kudos rispaantuu langoiksi, jotka linnut poimivat pesäntekotarpeiksi. Toista, tai tarina hajoaa, eikä miehet kuninkaan, ei kuninkaamme ratsutkaan...Toista, ja pitele palasia varovasti, muuten tapahtumat leviävät kuin marmorikuulat puulattialle.

Ann-Marie MacDonald Linnuntietä

Viivy, odota, näe näkevin silmin tähtien puhkeaminen, tähtihuimaus.

Bo Carpelan (suom. Caj Westerberg)

Iiris on silmän värikalvo. Iiris on kurjenmiekka. Minä olen ne molemmat.

Heidi Köngäs Vieras mies

Armon yössä vaikuttaa sen uskomaton, yhtä aikaa kaunis ja rujo kuvaus ihmisyydestä ja inhimillisyydestä kaikessa laajuudessaan ja moniulotteisuudessaan. (Lukijani Hannele Puhtimäen kommentti)

Ann-Marie MacDonald Armon yö

Milloin on aamu? Onko silloin aamu, kun ruohossa näkyy kastetta? Silloin kun lehti tömähtää rappusille? Silloin kun ikkunasta näkyvä vaisu valo hukuttaa lukulampun valon? Sammuta se. Päiväpeitto on yhä...Ne henget ja virtaukset, jotka kaikkea liikuttavat, jättävät huoneen ja kaiken mitä siellä on kuin...Maa vaatii huonetta omakseen. Milloin on aamu?

Ann-Marie MacDonald Linnuntietä


Lähitalojen päälle satoi lunta, ja heti saivat talot ja niiden pienet aidatut pihat pehmeän, valkoisen karvapeitteen, jota siihen aikaan sanottiin myös lumisorbetiksi. Hän kahmaisi sitä kourallisen huoneensa ikkunalaudalta ja piti sitä otsallaan niin pitkään kuin sielu sieti. Se oli koe. Rohkeuskoe. Kuutamo oli kylmä ja kirkas.

Carol Shields Kivipäiväkirjat

Pitkissä öissä ja lyhyissä päivissä on jotain rakastettavaa - jotain mitä ihminen jopa tarvitsee.

Susan Fletcher Meriharakat


"Uskon, että hauskimmat ja suloisimmat päivät eivät ole niitä, jolloin tapahtuu jotain erikoisen ihanaa tai jännittävää. Ne ovat niitä, jotka tuovat mukanaan yksinkertaisia, pieniä iloja seuraten toisiaan kevyesti kuin helmet helminauhassa."

- L.M.Montgomery -
Anna ystävämme

Elämä ei ole nollasummapeliä. Se ei ole meille mitään velkaa, ja asiat menevät niin kuin menevät. Toisinaan oikeudenmukaisesti, niin että kai käy järkeen, toisinaan niin epäoikeudenmukaisesti, että asetamme kaiken kyseenalaiseksi. Riisuin kohtalolta naamion ja ja löysin sen alta vain sattuman.

- Benedict Wells -

Ainoa järkevä elämän mielekkyyttä ylläpitävä vaihtoehto on se, ettemme tiedä tulevista liikoja. Tässä valossa ihmisten loputtomat ponnistelut kaiken hallitsemiseksi osoittautuvat turhaksi. Kaikkitietävyys ja tilanteiden sekä tapahtumien täydellinen hallinta olisivat ihmiskunnan kannalta katastrofaalisen tuhoisia, ne johtaisivat kaaokseen. Ajattele, kuinka moraalille, periaatteille ja suunnitelmille kävisi, jos tietäisimme tarkan kuolinpäivämme tai saisimme kuulla elävämme ikuisesti. Samasta syystä kuolema kuuluu ilman muuta asiaan...Meidät on luotu kulkemaan salaisuuksien polkua jatkuvassa epätietoisuudessa, koska nimenomaan tietämättömyydessä piilee kaikkein suurin lahja.

- Max Manner -
Aavesärky

Lokakuu on silmänräpäys. Omenat, jotka hetki sitten saivat puun oksat notkumaan, ovat poissa, ja puun lehdet kellertyvät ja ohentuvat. Pakkanen on purrut miljoonat puut heleiksi kautta maan. Ne, jotka eivät ole ikivihreitä, ovat yhdistelmä kauneutta ja sameutta, lehdet punaista oranssia kultaa, sitten ruskeaa ja varisevaa.

- Ali Smith -
Syksy, suomennos Kristiina Drews

sitaattiviikonlopputerveisin
Leena Lumi

Straight for the Heart

tiistai 6. helmikuuta 2018

Clare Mackintosh: Minä näen sinut


Me kaikki olemme tapojemme orjia.

Sinäkin.

Tiedän, että poikkeat hakemaan saman sanomalehden samasta kaupasta ja että ostat maitoa joka viikko samaan aikaan. Tiedän, miten saatat lapsesi kouluun ja mitä kautta oikaiset palatessasi kotiin...Tiedän, minkä viiden kilometrin lenkin juokset sunnuntaiaamuisin ja mihin paikkaan pysähdyt joka kerta venyttelemään.

Tiedän kaikki nämä seikat, koska et ole koskaan tullut ajatelleeksi, että joku tarkkailee sinua.

Rutiini tuntuu sinusta rauhoittavalta, koska et ole koskaan tullut ajatelleeksi, että joku tarkkailee sinua.

Rutiini tuntuu sinusta rauhoittavalta. Se on tuttu ja turvallinen. Rutiini tuo sinulle turvallisen olon.

Rutiini tappaa sinut.

Clare Mackintoshin trilleri Minä näen sinut (I See You, Gummerus 2018, suomennos Päivi Pouttu-Deliére) vakauttaa Mackintoshin aseman jännityskirjallisuuden kuumalla kentällä. Annoin sinun mennä oli minulle viime vuoden toiseksi paras jännitysromaani, eikä syyttä, sillä Mackintoshia on myyty maailmalaajuisesti jo 1,8 miljoonaa kappaletta. Mahtava suoritus poliisissa aikaisemmin työskenneeltä naiselta, joka kuin tuosta vain ponnahti tietoisuuteemme romaanillaan Annoin sinun mennä, joka oli vuoden 2015 parhaiten myynyt esikoiskirja Britanniassa. Meriittejä kerää jo Minä näen sinut romaanikin, joka meni ilmestyttyään suoraan Sunday Timesin listaykköseksi. Suomennetun uutukaisen takakansitekstissäkin kustantaja hehkuttaa: ”Tähtitrilleristin odotetun toisen romaanin luettuasi katsot kanssamatkustajia toisin silmin.” Totisesti!, ainakin minulle tuli aivan vainoharhainen olo ja olen onnellinen ettei tarvitse seisoa päivittäin ruuhkaisessa Lontoon tai minkään muunkaan kaupungin metrossa ja tuntea, miten joku painautuu iljettävästi liki ja täysin tahallaan...Nyt olemme Lontoossa ja kaiken määrittäjä tuntuu olevan kaupungin metroverkosto: Sen nielussa tapahtuu ihan tavallisille ihmisille vaarallisia asioita, mutta sitä ennen kuvasi on löytynyt jonkun laittamana seuralaispalvelun sivostolta. Ja näin käy ihan tavalliselle kahden teinin äidille, Zoe Walkerille.

Sattumalta tapausta pääsee tutkimaan liikennepoliisiin vihanhallintaongelman takia siirretty Kelly Swift, joka piankin näyttää, minne jaokseen hän oikeasti kuuluu, vaikka ei aina noudatakaan sääntöjä. Kelly on nokkela, rohkea, oivaltava, mutta ei Zoe Walkeriakaan voi väheksyä, sillä tämä paljastaa uskomattoman siviilirohkeutensa, kun hetki lyö.

Annoin sinun mennä oli minulle merta, sisua ja narsistisen mielen pimeyttä. Minä näen sinut on ruuhkametrossa itseen likistyvä iljetys, takaa kaikuvat askeleet, joiden rytmi seuraa omiasi, se on alikulkutunneleita ja kokoaikaista tunnetta vainosta. Se on kauhua, joka lopulta näyttää kyntensä ja saa sinut epäilemään jokaikistä lähelläsi. Pahinta on, että Zoe tietää seuralaispalvelussa esiintyvien naisten voivan kuolla...Ei ole keksittyä sanoa ’rutiini tappaa’ ja rikostutkijat tietävät sen. Rutiinit on tehty särjettäviksi!

Brittiläinen Clare Mackintosh pystyy ainakin vaihtamaan kulisseja sujuvasti ja juonikin oli varsin eri kuin esikoisessa. Toivon tätä myös jatkolta, sillä en mitenkään voi olla lukematta Claren seuraavaa psykologista trilleriä, joka ilmestyy suomeksi syksyllä 2018. Uskon, että ensi suven laitureilla ja sitä ennen jo talvilomilla, Minä näen sinut on ihan ensimmäisten luettavien joukossa. Annoin sinun mennä upposi suomalaisiin kuin kuuma veitsi voihin. Minä näen sinut on pahin painajaisesi, josta  heräät vain huomataksesi, että veikkasikin väärää ’hevosta’!

Hän puhuu aina, ei koskaan kuuntele.

Nyt hänen toiveensa on toteutunut.

Hän on valokeilassa.

Tämä on hänen elämänsä tärkein esiintyminen, hänen haastavin roolinsa. Esitys, joka tekee lopun kaikista muista näytöksistä.


Esirippu nousee hänelle nyt viimeistä kertaa.

*****

Tästä kirjasta on lisäkseni kirjoittanut ainakin Annika/Rakkaudesta kirjoihin Mai/Kirjasähkökäyrä Kirjakaapin kummitus  Maria/Sinisen linnan kirjasto  ja Kirja hyllyssä

*****