Maaret Kallio, Susanna Ruuhilahti, Julia Savtchenko: Murkens ja hirmuinen syysmyrsky

Jo kauan olen fanittanut lasten tietokirjoja. Niitä, jotka on kohdennettu sekä lapsille että heidän vanhemmilleen. Toivottavasti valitsen oikeita kirjoja, sillä olen armoton visualisti, joka voi syödä erikoisen hienot kuvat suuhunsa. Maaret Kallion ja Kati Vuorennon tapasin viimeksi kirjassa Välillä olet varpuseni ja heidän yhteistyönsä on kyllä kultaa. Nyt pari on saanut kuvittajaksi juuri jotain sellaista uutta, jota olen kaivannut: Julia Savtchenkon kuvitus vie toiseen maailmaan, jossa kaikki ennen nähty on saanut taikahipaisun jotain hentoista...Olisikohan kirjan yksi päähenkilöistä, itse Hentola, vähän liidellyt kuvien yllä.

Maaret Kallion, Susanna Ruuhilahden ja Julia Savtchenkon satutietokirja Murkens ja hirmuinen syysmyrsky (WSOY 2022) käsittelee lasten tunteita, nyt pelkoa ja jännitystä.  Kirja myös antaa tietoa miten toimia vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Se on nykyään todella tärkeää, sillä sosiaalinen äly on jo kauan ollut tärkeä selviytymiskeino. Tässä kirjoittaa Nana, joka haluaisi myydä rakkaan kodin ja muuttaa ensimmäisen lapsenlapsen lähelle Lohjalle. Pidän myös vanhoista lastenkirjoista, mutta nyt on aika lastenkirjoihin tulla myös jotain uutta: sykähdyttävä kuvitus sekä psykologinen tieto/taito ilman paasausta ja pelottelua. Sain neljävuotiaana sukulaiselta Aapisen jossa se hirveä jöröjukka kynsineen...ja mikä häntä uhkasikaan! Heitin sen pois ja opettelin lukemaan Aku Ankoista. sen jälkeen on tullut luettua niin paljon, että koulussakin, vaikka aamulla piti herätä, luin peiton alla taskulampun avulla varsin myöhään. Arkena ei olisi suotu lukea, vaan nukkua ajoissa. Vielä hengissä!

Kirjan alussa esitellään kuvin henkilöt, joita on neljä. Tutustutaan heihin lukumatkan aikana. On syksy ja valtavan korkea vaahterakasa. Kyseessä on mahalaskun maailmanennätys. Kasa näyttää pelottavan korkealta ja koko Käpykylän väki heiluttelee lippuja. 

Mäen pinta kiiltää, mahaliuku on

kovempi kuin koskaan! Hurja hyppyri

lähestyy, ja he kimpoavat melkein tähtiin.

"Hurraa, kaikkien aikojen ennätys!" Murkens ja Hentola kiljuvat kurkku suorana. Mutta sitten...

On tapahtunut jotain, joka sai Hentolan nauramaan siten, että ei meinannut lopettaa ollenkaan, kun ei pystynyt. Ystävykset istuvat ison ja jo lehdettömän puun anna. Hentolan tulee kylmä ja hän ehdottaa kaakaota Murkensin tuvassa, joka on ihan liki.

Minäkin rakastan kaakaota ja samaa kodikkuutta kuin ystävyksillä on Murkensin luona. Suloinen lämpö ja kodikkuus sekä kaakaosta nousevat höyrykiehkurat sulostuttavat samaan aikaan kun ulkona alkaa myrskytä ja sataa oikein kunnolla

.

Kun taivas repeää ja salamat leimahtelevat, olemme suoraan tämän satutietokirjan ytimessä: Pelossa ja jännittämisessä. Sähköt menevät pois ja on kauhistavan hipihiljaista. Kynttilöistä saisi valoa ja vähän lämpöäkin, mutta kun...Tapahtuu asia, jonka tähden heidän on lähdettävä kammottavaan myrskyyn ja pimeään. Murkens tekee kaikkensa pitääkseen pelon loitolla ja onnistuukin joksikin aikaa, mutta sitten kammotus vain kasvaa kasvamistaan.

Haluan painottaa, että en ole kriitikko. Olen muuten vain jo toistakymmentä vuotta kertonut kirjoista, joista pidän. Minun missioni on saada kaikki lukemaan. Kallio ja Ruuhilahti tekevät loistavaa työtä ja kirjan lopussa on vielä ihan helppo opetus pelkoa ja jännitystä vastaan. Mukana kulkee myös vuoro vaikutus, sillä väsymys, kiukkuinen Tuhis saavat aikaan riitaakin. Sade on kuitenkin loppunut jo ennen Tuhiksen ja Nekun tapaamista. 

Hentolan sadetakin huppuun osuvat pisarat kuulostavat samaan aikaan kiehtovilta ja jännittäviltä. Plip, plip, plop, plop, pienet pisarat sanovat.

Erittäin kiehtovaa, että tästä tulee kirjasarja. Seuraava satutietokirja käsittelee Murkensin ja kumppanien kanssa turvallisuutta ja luottamusta. Kirjan nimi on Murkens Pullopostia mereltä. Murkens -kirjojen ikäraja on lapsille 5+, mutta sitä ennen tietty kuusen alla odottaa tämä kirja vaikka yksivuotiaan vanhempia. Ihan kirjan alussa on esitelty tarinan hahmot ja lopussa on timanttikolmikko, eikun nelikko, sillä kirjan graafinen suunnittelu on Kaisu Sandbergin.

Koska tästä tulee sarja, suosittelen tutustumaan tähän tiettävästi ensimmäiseen Murkens -sarjan kirjaan. Kaikki kirjat tulevat olemaan satutietokirjoja tunne- ja vuorovaikutussuhteista. Kaverit pohtivat: Uskaltavatko he kulkea läpi pimeän metsän? Miten rauhoittaa oma mieli ja kannustaa vielä kaveriakin? Kaikkien näiden kirjojen pohjavire on tunne turvallisuudesta ja luottamuksesta. 

Rakas ja hyödyllinen kirja niin lapsille kuin aikuisille♥

*****

Lastenkirjat Leena Lumissa

Aleksis Kivi, surun poika, torpan poika, mutta ensimmäinen suomen kielellä kirjoittanut ammattikirjailija!

Lokakuun kymmenentenä päivänä 1834 syntyi Nurmijärven Palojoen kyläräätäli Eerik Juhana Stenvallin ja hänen vaimonsa Annastiinan perheeseen neljäs poika, joka sai nimen Aleksis. Jo kahdeksanvuotiaana Aleksis runoili:

Minä neljäs veljistä
Synnyin juuri köyhäll vuodella

Isäni suuttui

Ja vähän muotokin muuttui

Sanoi poikia tulee kuin nallikoi,

Jumala noit' nyt hallikkoon -

Aleksis Kivi oli ensimmäinen suomen kielellä kirjoittanut ammattikirjailija. Tämä on huomionarvoista ja tärkeää suomenmieliselle ja -kieliselle identiteetille. Ruotsi oli meidän Suomessamme ylhäisön kieli ja vain rahvas puhui suomea, mutta monet kulttuurivaikuttajat Kiven jälkeen vaihtoivat suomen kieleen. Tällöin myös oman isäni isä muutti perheensä nimen suomenkieliseksi. Hän ei ollut ylhäisöä, mutta ei alhaisoakaan. Isäni kotitalo oli aikaan nähden komea ja sen omistaa nyt isän paras lapsuudenystävä. Saimme kutsun vierailla siellä ja kaikki oli niin kaunista ja jotenkin mummoni Amandan henki asui talossa edelleen. Kiitän siitä Leoa ja vaimoaan♥ Sen sijaan mummoni oli lähtöjään köyhää väkeä ja tyttönimeltään Sten eli Kivi! Mieheni on innostunut sukututkimuksesta ja pyysin häntä, nyt kun oman sukunsa kirja on valmis, lähtemään minun rakkaan Amanda -mummoni jäljille. Rakas mieheni tuntee ikäväni Amandaan, sillä olin vasta vähän yli kymmenen kun hän kuoli. En ollut osannut kysyä tärkeitä kysymyksiä...

Oma kieli on valtaa. Oma kieli on ihmisen identiteetti. Sitä ei sovi vähätellä ja silti voi lukea myös muita kieliä saaden itse valita kielet, joita haluaa opiskella. Mikään kieli ei voi olla pakkokieli! Pakkokielellä pidetään yllä vallan huoneita ja korotetaan omia saavutuksia toisia alentaen. Kielen pitää olla vapaaehtoisuudesta syntynyt, omaksi tunnettu. Kun olin muutama vuosi sitten sairaalassa operoitavana, samaan huoneeseen osui suomalaiset juuret omaava Anna, joka oli jäänyt rajan tuolle puolen. Hän kertoi, miten jo yhdestä suomen sanasta rangaistiin. Kansan oma kieli pelottaa hallitsijoita ja vähemmällä älyllä varustettuja. Tyhmempikin pääsee eteenpäin 'hienommalla' kielellä. Niin monet ovat kuin sadusta Keisarin uudet vaatteet vaikka juuret olisivat ties mistä.

Olen herkistynyt Kiven elämälle luettuani Markus Similän kirjan Pienet suuret suomalaiset. Millaisia he olivat lapsina ja nuorina? (Minerva 2009) Samaisesta kirjasta on myös yllä oleva Aleksis Kiven runo. Aleksiksen kova ja nälän riuduttama koulutie herkistää minut kyyneliin. Aleksishan jäi kaksi kertaa luokalleen, mutta syynä eivät todellakaan olleet tyhmyys tai laiskuus vaan nälkä! Kaikesta huolimatta Aleksis kirjoitti ylioppilaaksi ja hänen pääteoksensa Seitsemän veljestä loi perustan suomenkieliselle taideproosalle, näytelmäkirjallisuudelle ja runoudelle. Hänestä tuli myös kansalliskirjailija, jonka syntymäpäivä 10.10. on suomalaisen kirjallisuuden päivä ja virallinen liputuspäivä.

Tähän pieni kevennys, että saan kyynelvirtani loppumaan, sillä mietin liikaa kaikkia muita, jotka eivät jaksaneet nälän takia...Mieheni on siis uponnut syvälle sukututkimukseen ja Similän kirjan kannessa vasemmalla ylhäällä on eräs mieheni sukulainen. Kaiken huipuksi Reima on saksalaisilta juuriltaan von xx ja Michael Monroen serkku. Nyt hänet on kutsuttu kahdeksi vuodeksi tutkijaksi erääseen terveysalan keksintöön, mutta toivon aikaa minunkin juurilleni. No, joitakin vuosia sitten sain kuulla olevani juuriltani Sihvo mammani kautta, verisukulainen, ei avioliiton kautta. Olinhan Mannerheimin ohella lukenut paljonkin Aarne Sihvosta. Nyt Sihvon sukukirja on täynnä välimerkkejä eli kiinnostusta riittää. Miehelläni on niin paljon tunnettuja suomalaisia sukulaisia, että päädyimme mainitsemaan vain Monroen. Minä taas haluan löytää jotain Amandasta minuun♥ Tosin en ole ihan vaatimaton luonne, sillä koska mieheni on von ja kaikkea en saa edes kertoa, minä haluan olla ainakin verisukulainen ja serkku keisarinna Sissille vaikka rakkaudesta Itävaltaan ja en olisi niin pahoillani, vaikka olisin serkku Ville Valolle!

Toinen kirja, josta ammennan suomalaisten kirjailijoiden ja myös Aleksis Kiven elämästä on Haltiakuusen alla. Suomalaisia kirjailijakoteja (Avain 2013). Tekijät Anne Helttunen, Annemari Saure ja kuvat Jari Suominen.

"Minua painaa hirveä ikävyys, mielensynkeys, se ehkä viimein perin hävittää minun sieluni."

Kirjeessä Kaarlo Bergholmille loppuvuonna 1870.

Liputuksen ansainnut kirjailijamme vietti viimeiset kuukautensa tässä mökissä Tuusulan Rantatien varrella.  Hän on Aleksis Kivi (1834-1872), jonka lapsuus Palojoella oli suhteellisen hyvä ja Aleksis pääsikin opintielle. Kouluaika Helsingissä olikin jo tiukkaa ja Aleksis näki aika-ajoin nälkää ja terveys oli heikko. Kaikesta huolimatta ensimmäinen suomenkielinen romaani Seitsemän veljestä syntyi Charlotta Lönnqvistin Fanjunkarsissa, jossa Kivellä oli parhaat oltavat.  Siellä syntyivät myös Nummisuutarit ja Kihlaus. Kiven valo kuitenkin sammui professori August Ahlqvistin ruotsinkieliseen lehteen 1870 laatimaan murska-arvosteluun Seitsemästä veljeksestä. Kivi vietti elämänsä viimeiset kahdeksan kuukautta veljensä Albertin ja tämän vaimon Karoliinan perheessä. Väsynyt surun poika asusteli mökin takakammarissa ja pysytteli lopun aikaa omissa oloissaan kunnes nukkui pois joulukuun viimeisen päivän aamuyönä 1872 kuvan huoneessa. (LL Haltiakuusen alla kirjasta)

Tuonen viita, rauhan viita!
kaukana on vaino, riita,
kaukana kavala maailma.

Aleksis Kivi♥

Ruskassa viikonloppuun!

Safkaa! huutaa yksi orava jo varhain aamusta ja minä liukastelen viemään pähkinöitä märälle terassille. Miksi ihmeessä meidän tammet eivät vieläkään tee terhoja!

Etupiha ennen haravointia. Toivon, että saamme tästä vielä kauniimman version, sillä Wim's Red jatkaa kukintaansa. Ja ehkä huomaatte, että vanhoja mongolianvaahteranoksia on leikattu/sahattu kukkaniityn nimissä eli kukkaniittypiha tarvitsee aurinkoa. Oikealla kartiovalkokuuusi nuorimmasta päästä ja vasemmalla timanttituija tyhjyyttä täyttämässä.

 

Itseasiassa kaikki näkyy jo tässä, mutta Wim's Red taisi olla vielä valkoinen silloin. Juttu löytyy Kallionauhuksilla syksyyn ja miten paljon kahdessa päivässä voi tapahtua

Näkyykö enää lehtimajamme, suloinen kesä- ja syyspesämme yläterassilla? Ei näy. Köynnöshortensia ja villiviini ovat yhdessä lyömätön pari.

Nauttimisiin ruskasta vaikka kera tuurenpihlajan♥

Leena Lumi

Leena Lumin puutarhassa

Antonio Caprarica: Elisabet II

Isoa-Britanniaa 70-vuotta hallinnut Elisabet II (1926-2022) oli kaikkien aikojen pisimpään maataan hallinnut nainen maailmassa. Hän näki pitkän elämänsä aikana toisen maailmansodan kauheudet, teki yhteistyötä 14 pääministerin kanssa Churchillista Johnsoniin, tapasi 7 paavia ja 13 Yhdysvaltain presidenttiä. Hän koki kuningashuoneen suosion huiput mutta myös aallonpohjat ilkeine juoruineen ja paljastuksineen.

Vaikka Elisabet eli elämänsä parrasvaloissa, on hänen yksityiselämänsä jäänyt enimmäkseen hämärän peittoon. Näitä varjoon jääneitä alueita Antonio Caprarica haluaa kirjassaan valottaa ja kertoa totuudenmukaisesti, kuka oikeastaan oli Elizabetf Alexandra Mary Windsor ja millaista hänen elämänsä oli naisena ja hallitsijana.

Luotettaviin sisäpiirilähteisiin nojaava teos kertoo elävästi kuningattaren elämäntarinan. Kiintoisat anekdootit piirtävät kiehtovan luonnekuvan naisesta, joka asetti asemansa tuomat velvoitteet kaiken muun edelle.

                                      "Tämä on elämänikäinen työ."

                                       - Kuningatar Elisabet II

Tästä tarua ihmeellisemmästä elämästä kertoo Antonio Caprarica, joka on palkittu italialainen toimittaja ja kirjailija, joka on toiminut 30 vuotta kirjeenvaihtajana mm. Lontoossa. Caprarica tuntee Windsorin hallitsijasuvun perin pohjin ja on tavannut kuningattaren usein myös henkilökohtaisesti. 

Alkuperäisteos: Intramontabile Elisabetta by Antonio Caprarica

Suomeksi: Minerva Kustannus, 2022

Suomennos Anna-Maija Luomi

Teksti on kirjan takakannesta, sillä on ollut vähän kiire ja halusin saada kaikkien tietoon tämän kiinnostavan teoksen. Sisältää myös yllättäviä kuvia. Elisabet oli yllättävä monessa!

Kuningattaren elämälle ja muistolle.

Älä puhu pelottavasta kohtalosta, älä pohjoisen...

Älä puhu pelottavasta kohtalosta,
älä pohjoisen ikävästä suunnattomasta.
Nyt juhlimme ensi kertaa yhdessä, 
ja ero on tämän juhlamme nimenä.
Mitä siitä, jos emme kohtaa aamua,
jos kuu ei päittemme yllä vaella;
tänään tahdon sinulle ojentaa
lahjat, joista ei kuunaan kuultukaan:
kuvajaiseni illalla veden kalvossa,
ennen kuin virta on nukahtanut,
väsyneen katseen, joka ei nostanut
pudonnutta tähteä taivaalle,
kaiun äänestä, joka on nuutunut,
mutta on joskus ollut tuoreen kesäinen -
niin että voisit värisemättä kuulla
varisten juoruilun ympäri Moskovaa,
ja sateesta kostea päivä lokakuulla
olisi ihanampi toukokuun kastetta.
Muistathan minut, kalleimpani, 
ainakin ensilumen tuloon asti.

- Anna Ahmatova -
Anna Ahmatova Valitut runot (Tammi 2009, suomennos Marja-Leena Mikkola)

Édouard Louis: Naisen taistelut ja muodonmuutokset

Ensimmäisestä avioliitosta syntynyt poika löytää äidistään valokuvan, jossa tämä on noin parikymppinen. Poika lukee äitiään kuin kirjaa, mutta tulkitsee lapsena vielä väärin. Hän näkee ne unelmat, joihin äiti vielä uskoi, vaikka kaikki olosuhteet antoivat ymmärtää muuta. Äiti oli elämän alimmalla portaalla syntyen köyhään kotiin. Hän puhui alaluokkaisesti ja oli muutoinkin rahvaanomainen, mutta hänellä oli unelmia, joihin hän uskoi, vaikka oma poikakin lapsena häpesi äitiään. Poika sai käydä koulua, mutta voidakseen elää, piti olla mies. Molemmat äidin valinnat olivat rankkoja virheitä, jotka tekivät äidin ja sitä myötä koko perheen elämästä helvetin. Huonoissa olosuhteissa kukaan ei voi näyttää parastaan, vaan aviomieskin huutaa vaimoaan kantturaksi muiden kuullen. Kaikesta huolimatta tämä kirja on kuin lämmin syleily äidin ja pojan välillä. Huonoistakin lähtökohdista voi kasvaa rakkaus.

Édouard Louisin romaani Naisen taistelut ja muodonmuutokset (Combats et métamorphoses d'une femme, Tammi 2022, suomennos Lotta Toivanen) ammentaa köyhyydestä, häpeästä ja erillisyydestä. Luokkajaon alas painamanakin kaunis, satuttava, mutta lopulta lohduttavakin tarina siitä millaista on kouluttamattoman naisen elämä miltei kaikkien eristämänä. Se on tylsää kuten naisilla vastaavissa tilanteissa naisilla yleensäkin. Naisten keskeistä solidaarisuutta ei tässä löydy, joten äiti elää kaksikymmentä vuotta toisten kynnysmattona vain voidakseen säilyä hengissä. Hän sulkee itsensä unelmiltaan lastensa vuoksi. Poika taas kun kävi jo lukiota, ryhtyy luokkaloikkariksi ja tavallaan antaa ylemmyytensä kasvaa lisäpainoksi äitinsä päälle.

Kun olin lapsi, me häpesimme yhdessä - kotiamme, köyhyyttämme. Nyt minä häpesin sinua, sinun takiasi.

         Häpeämme erkanivat toisistaan.

Pojan muutettua opiskelija-asuntoon, hän alkoi ajatella, että äiti voisikin vielä tarttua parempaan elämään jättämällä häntä likaviemäriin mukanaan vetävän ukkonsa. Alkoi painostus, että äiti saisi toimeksi.

Etääntyminen oli lähentänyt meitä.

Lähentymisemme ei pelkästään muuttanut äidin tulevaisuutta, se muokkasi myös yhteistä menneisyyttämme.

Äiti panee tuulemaan ja kumpikin elää omaa elämäänsä. Tosin äiti lähestyy poikaansa, sillä hänkin muuttaa Pariisiin. Kun he vihdoin tapaavat, niin poika....

Louis kirjoittaa kirkasta kieltä, mutta antaa lukijan löytää sen hellyyden, jonka minä löysin tästä tarinasta. Luin Louisia nyt ensimmäisen kerran ja olen vaikuttunut. Tämä kirja on pieni timantti, jossa runsaalla sadalla sivulla ja muutamalla mustavalkokuvalla, koetaan iso muodonmuutos, sekä löydetään äiti-poika -kiintymys. Unelmat, joista äiti oli niin kauan unelmoinut, alkoivat tapahtua.

" Näetkö, olen ihan eri ihminen! Aito pariisitar nykyään." Minä hymyilin: "Totta. Totta puhut, olet Pariisin kuningatar."

Elin Cullhed: Euforia

Nähtyäni aikanaan elokuvan Sylvia, pääosassa Gwyneth Paltrow Sylviana, jossa hänen puolisonaan Ted Hughesia esitti Daniel Craig, olin taas kerran järkyttynyt siitä, miten maailma toistaa etenkin taiteilija-avioliitoissa naisen toiseutta sivuroolissa, jossa ei tehdä uraa, vaan vaalitaan aviomiehen rauhaa saada toteuttaa taidettaan. Elokuva on päässyt Elämäni elokuvat TOP20 -listalle, mutta syy voikin olla rosoisen Craigin, jota vertasin jopa Burtoniin! Tärkeintä on taas kerran muistaa, että kyse on naiskohtalosta, jossa runoilijanainen ei voi kirjoittaa, koska hän passaa miestään ja tämän siittämiä lapsia. Ted Hugheshan oli varsinainen naistenmies, mutta olisi pysynyt sinkkuna! Se ei voinut onnistua, sillä yhdysvaltalaisella Sylvialla oli juurissaan saksan kieli, ehkä jopa mieli ja sitä brittiläinen Hughes tarvitsi. Hän tarvitsi monenlaista ja Sylvia täytti hänen toiveensa, sai  kaksi lastakin. Vanhempi lapsista oli Frieda ja nuorempi Nicholas. Miksi tämä  avioliitto? Siksi, että Sylvia oli kuolettavan rakastunut komeaan runoilijanuorukaiseen! Hän valitsi kohtalonsa.

Elin Cullhedin Euforia (Eufori:en roman om Sylvia Plath, Atena 2022, suomennos Laura Kulmala) kertoo runoilija Sylvia Plathin elämän viimeisestä vuodesta, jossa euforia viimeisillä voimillaan kannattelee ikuiseksi luvattua rakkautta, avioliittoa, jossa nainen on kuin lääkitty saatuaan fyysistä tyydytystä. Hän halusi sitä joka päivä, Tediä sisälleen.

Nyt olimme tässä, kuun loisteessa, ja Teddy työntyisi minuun. Lämpö valuisi meistä pois, meistä molemmista yhtä aikaa. Nojasin kyynärpääni sänkyyn ja painoin suurta takamustani hänen ruumistaan vasten.

Elin Cullhed on vakuuttanut kirjan olevan täysin fiktiivinen, mutta jos on aikaisemmin lukenut Sylviasta, kirja on linjassa tapahtuneeseen. Pitäähän päähenkilön nyt syödä, synnyttää, ajatella, puhua.

Sylvialla on ollut mielenterveysongelmia ja hän on saanut hoitoja. Niitä voi vaikka googlata netistä. Masennus on takertunut häneen kuin hämähäkin seitti ja hänen olonsa riippuu paljon siitä, onko Ted talossa vai ei. Jos hän on poissa, huoneet ovat kuolleita ja Sylviaa vain väsyttää, vaikka hän niin haluaisi olla hyvä äiti. 

Mieleeni tuli tätä kirjaa lukiessani Virginia Woolfin viimeinen teos Vuodet, samoin kuvanveistäjä Camille Claudelin kohtalo, mutta vielä likempää Venla Hiidensalon Suruttomat.

Olen sairas Ted, olet sairastuttanut minut ja olen täysin palasina, joten vähin mitä voit tehdä on pysyä siinä ja suitsia tätä mielettömyyttä, tätä viekasta raskautta, joka tyhmentää minua ja tekee minusta hitaan, vaikka haluaisin olla kaunein Luojan luoma tyttö päällä maan. 

Niin taideopiskelija Helmi Vartiainenkin halusi olla, mutta tuli häijy mies, myös kuvataiteilija, joka tuhosi vaimonsa sirpaleiksi. Lopultakin Tykö Sallisen ainoa kuuluisuus tulee hänen vaimostaan tekemistä hävyttömistä 'Mirri-kuvista'. Sallinen itse ei ollut yhtikäs mitään. Paitsi pahoinpitelijä.

Elin Cullhed ei korosta pahimpia, sillä niitäkin löytyi kun vähän etsin muualta. Elin tuo esiin Sylvian mielentilan, joka heilahtelee äärestä ääreen kuin Britannian kylmä sää, Sylvian inhoama. Sylvian kuvailussa Elin on onnistunut erinomaisesti. Sylvian tyhjyyden tunne, Sylvian raivokohtaukset heidän taistellessaan Tedin kanssa, Sylvian valkohehkuinen raivo hänen tajuttuaan Tedin pettävän häntä yhtä hyvin kuin apaattinen mitääntekemättömyys ymmärrettyään ettei voi Tedille mitään. Hän ei voi haudankaan yli Tedille mitään! Sen luin tämän kirjan sytyttämänä. Mitä Ted tekikään!

Euforia päättyy ennen kuin se lopullisesti on sammunut. Tosin Sylvian virtapiirit ovat jo täysin sekaisin Tedin mentyä toisen naisen luokse tekemään tälle ehkä lasta...Kuka olikaan sekaisin, sillä niinhän siinä kävi. En tietenkään kiellä Sylvian sairautta, mutta kuten kirjoitin Virginia Woolfin kirjasta Vuodet: 

Äärimmäinen intuitio ja herkkyys ovat usein naimisissa suuren lahjakkuuden kanssa. Jollekin kaikki voi olla niin läpinäkyvää, että vaikka kuinka kaipaisi niitä junan suojaverhoja, on pakotettu katsomaan ja kokemaan, kunnes ei vain enää jaksa. Onneksi uskon Woolfin kirjallisen lahjakkuuden kristallisoituneen hänen elämästään, en kuolemastaan.  Samoin uskon Sylvia Plathin kohdalla hänen runojensa hohtavan lahjakkuuden, en hänen kuolemansa kautta.

Syyskuun aromit!

 Syyskuun, suosikkikuukauteni, ydintuoksu on omena. Tänä vuonna omenasato ei ole ollut ainakaan meillä hyvä, joten ostamme niitä edullisia, punaisia hyviä joissa riittävästi vahvuutta.

Omenasose, kanelinen ja vaniljainen on helpoin ja paras ikinä!

Hyvinä omenavuosina teen päiväkausia sosetta. Ohje löytyy Ruokareseptit Leena Lumi ja edellä se on myös linkitetty. Näin helppo se on:

Voit kuoria omenat, jos haluat, mutta minä en kuori, vaan lisään hiukan kypsennysaikaa. Leikkaa sitten omenoista lohkoja, jotka laitat uuninkestävään suureen kattilaan. Kattilan pohjalle ensin tilkka vettä. Roiski välillä omenalohkoille sitruunamehua (Sicilia käy hyvin ja sitä on kai aina jääkaapissa) estämään niiden tummuminen. Laita sekaan myös kanelitangot. Kypsennä omenoita kannella peitettynä uunissa 175 asteessa noin pari tuntia tai hiukan yli. Kähjää välillä. Poista sitten kanelitangot. Soseuta pehmeät omenat vispilällä. Lisää valmiiseen soseeseen sokeria oman maun mukaan, lisää myös aitoa vaniljasokeria. Soseen voi pakastaa. Minä lisään jokaiseen pakastusrasiaan kanelitangon, sillä pidän kanelin ja omenan herkullisesta makuyhdistelmästä. Paljon keittiössä viihtyvä ystäväni antoi vinkin, että pikkuripaus inkivääriä antaa pikantin säväyksen. Kokeiluun tulossa myös inkivääripikkuleivät....

Vaikka olenkin sitä mieltä, että " Leipominen tiedettä. Ruoanlaitto intohimoa", otin jo voin kulhoon pehmenemään huomista omenatorttua varten. Omenapiirakka - helppo ja herkullinen, sen teen vaikka silmät kiinni. Syyskauden herkku vaniljakastikkeella tai sitten lämmittää piirakkaa ja vaniljajäätelöä päälle.

Vaikka minulla on omat suosikkini puutarhassa noin tuhannen lajin joukosta, niin sanomattakin selvää, että ei puutarhaa ilman omenapuita. Etenkin keltakaneli on suosikkimme. Ja mikä vahinko kävikään viime suvena erittäin antoisalle keltakanelille:

Tässä se kaameus. Talon alkuperäiset rakentajat olivat tämän istuttaneet. Onneksi oksien alla oleva atsalea Ruususen uni ei vahingoittunut. Reima muistelee, että ennen tätä olisi satanut kovasti. Joka tapauksessa aika oli tullut. Juuristoa tutkiessamme löysimme lahoa, joten oli vain ajan kysymys, milloin puu kaatuu. Onneksi olimme tähän likelle istuttaneet toisen keltakanelin, joka antoi hyvin satoa jo viime syksynä. Takana Merin kivinen leikkimökki. Sillekin olisi suunnitelmia...

Olen jollakin tapaa ylen ihastunut omenankukkien tuoksuun. Ensimmäinen talkkini oli nimeltään Apple Blossom, olin jotain 11 vee ja purkki oli suuri ja hurmaavasti tuoksuva. Kun kävelin kylän raittia kirjastosta kotiin, haistoin merenkin lävitse puutarhoissa tuoksuvat omenat. Omenankukissa on jotain ikiromanttista♥

Koska uutiset ovat niin alakuloa aiheuttavia, ostin Finlaysonin Muumimamma unelmoi patalaput. Kai olisi pitänyt säästää, mutta jos näin pienestä unohtaa, mitä Ukrainalle tapahtuu, edes sekunniksi, aion kukkien ja kynttilöiden sijasta lahjoittaa muutaman myös ystävilleni. Tytärkin ja vävy saivat jo omansa täällä käydessään. Tänään luin koko Hesarin ja mieli oli sen jälkeen paha. Odotan ns. palatsivallankumousta.

Onneksi kirjat vievät toiseen todellisuuteen! Sain Mailta vinkin tähän Romy Hausmannin dekkariin (Liebes Kind ,WSOY 2022, suomennos Veera Kaski). Kiitos Mai♥ Dekkari poikkesi positiivisesti muista ja olin kovasti kiinnostunut myös tapahtuman sijoituspaikasta Baijerin ja Tšekin rajamailla.Rakastan edelleenkin lumisadepalloja, vaikka tässä kirjassa...

Kuka kumma se sitten olikaan, joka sai Vanille Fraisen paikan etupihalla? No tietysti syyshortensia Wim's Red♥ Tässä hortensia, jolla on historiaa ja kuvia niin paljon, koska väri vaihtuu näin eli kuvakaappaus Hankkijan sivulta:

Mainoskuva on täyttä totta. Vieläkin vain kukat tummuvat...♥ Juttuja:

Syyshortensia Wim's Red syrjäytti Vanille Fraisen...

Syyshortensia Wim's Red on karkottanut monta kilpailijaansa etupihamme vasemman puolen sisääntulosta, koska...

Viime vuoden syyskuulta eli tätä seuraavaksi♥ Kuvan vasemmalle puolelle on istutettu...

Ja omenoistahan saa sitä parasta ikinä herkkua eli Apfelstrudelia♥

"Jokainen kuukausi on ystäväin, mut omenakuuta ma rakastan."

L.M.Montgomery

Raikasta tulevaa viikonloppua kaikille tasapuolisesti♥

Leena Lumi

tilhikuva Pekka Mäkinen

Syyshortensia Vanille Fraise on selvinnyt kaikista hullutuksistamme!

Syyshortensia Vanille Fraise on saanut meillä kovaa kyytiä eli siirtämistä ja niiden jälkeen heikkoa kasvua. Nyt on selvästi ensimmäinen syksy, jolloin se näyttää ihanuuttaan. Kaikki kerrotaan jutussa Voihan Vanille Fraise! Tämä on sitä kohtaa alapuutarhasta, joka on lehdon alapuolella. Seuraajat tunnistavat sillan ja sitä vartioivan kartiovalkokuusen. Ja kaiken huipuksi vasemmalla on timanttituija, 'Smaragd' ja niitä on useampiakin. Tuijia emme ikinä tontillemme halunneet, mutta jokin muutti mielemme. Tässä on isohko kivi ja sen päässä kasvaa tämä pensas ja sen takaa nousee itse siementänyt tammi. Saavat olla yhdessä.

Tämä kuva kertoo Vanille Fraisen syvimmän olemuksen eli se on ensin valkoinen. Tässä kuvassa yksi isoimmista kukista on vielä valkoinen, muut ovat jo vaaleanpunaisia. Viime yönä satoi niin rankasti, että en tästä ehkä enää saa kunnon kuvaa, sillä suurten kukkien paino tulee rankkasateessa vielä nuoren kasvin oksille liian raskaaksi. Olen lannoittanut kaksi kertaa rodo- havulannoitteella kasvukautena ja nyt on jo syyslannoituskin saatu.

Meistä tämä on hyvin kaunis♥ Vasemmalla on merimänty eli mänty, joka on samanikäinen kuin kuopuksemme, jolle saarikotimme on syntymäkoti. Sen alle olen siirtänyt mustilanhortensian, jolle ei tänä vuonna ole kovasti riittänyt voimia/kiinnostusta kuin lannoitusten verran. Hänen vuoronsa on ensi suvena. Se onkin jo vanhempaa sarjaa, mutta veikkaan, että elpyy, koska teki kukkiakin. 

Hortensiaa on sanottu sisustuksellisemmaksi kukaksi kuin mitään muuta. Niin samaa mieltä. Kun hortensioihin rakastuu, se on menoa eikä kukaan vikise vastaan. Koska teemme jonkun viikon päästä taas lähtöä jonnekin, aiomme verkottaa alapihan kaksi uutta tuijaa, atsaleat, jotka molemmat Ruususen unta, päärynäpuun, Casper Julianin valkea kuulaan ja kastanjan sekä tämän kaunottaren. Siinä ja siinä, ehkä tuo kuvan tuija on vähemmän houkuttava jo eläimistölle kuin jo verkotettu nuorin syyshortensia Grandi Flora, jossa oli jo jänis käynyt. Meni verkkoon heti!

Epäilen, että vielä esittelen teille uusimman syyshortensiani, mutta en halua nyt sitä tähän sekaannuttaa. Luen hirveän kiinnostavaa kirjaa, joka on kuin minulle luotu, joten siinä nyt. Ajankuluksi kurkatkaapa vaikka tuota yli 40 vuotta vanhaa syyshortensiaa Grandi Floraa, niin tajuatte, miksi hortensiat ovat minulle enemmän syksyllä.

syyshortensiaterveisin 

Leena Lumi

Leena Lumin puutarhassa

Valitusta Valiosta osa kaksi ja kärsitkö käsittämättömistä vatsavaivoista!

 Kirjoitin tammikuussa 2017 jutun Valitusta Valiosta! Mikään ei ole muuttunut eli edes asiakkaiden toiveita ei kuunnella. Oma moka minulla, sillä halusin vaihtelua siihen ainoaan, jossa ei makeutusaineena mm. joissakin maissa myrkkynä pidettyjä aineita! Siksi oma moka, että ilmeisesti minusta Valion Appelsiini Persikkamehu olisi parasta, mutta kun siinä on oligofruktoosia eli keinotekoista makeutusainetta. No, nuoret olivat täällä torstaista asti ja oli niin suloista touhuta Casper Julianin kanssa ja talossa väkeä. Tarjosin yllä olevaa mehua aamiaispöytäänkin eikä muistikello yhtään helähtänyt. Olin kirjoittanut juuri tästä Valion herkullisesta mehusta ja niistä muista, joissa on käytetty keinotekoisia makeutusaineita. Niitä löytyy toki muistakin suuomalaisista tuotteista, mutta moni ei edes tajua, miksi juuri suomalaisilla on niin paljon vatsavaivoja. Jos Valion mehukeitot otetaan lukuun, löytyy lisäaineena oikean sokerin sijasta mm. aspartamiinia, joka on monissa Euroopan maissa mm. Itävallassa kielletty.

Karviais-Boysenmarja maistui hyvältä, Sitruuna-Vanilja ei yllättäen ollutkaan makuuni, mutta kun ne nyt oli ostettu, ne myös käytettiin. No sitten aloin ihmetellä miksi sain ikäviä vatsaoireita ja aloin lukea lukulasien avulla sitä pientä pränttiä mitä purkkien takana oli ja kas vain, siellä olikin, että makeutusaineena oli käytetty mm. aspartamiinia. Siis sitä ainetta, joka on monissa Euroopan maissa, mm. Itävallassa, kokonaan kielletty. Ainetta, joka on minulle yhtä myrkyllistä kuin sorbitoli, xylitoli, maltitoli ja mannitoli. Sorbitoli piilotetaan usein koodin E420 alle. Olin aika yllättynyt, sillä nämä kaksi ovat uutuustuotteita(2017)  ja varmaan löytyisi käyttäjiä, mutta tiedän monen kärsivän näiden keinomakeutusaineiden takia vatsavaivoista. Nyt herääkin kysymys näistä mehukeitoista, että kuinka moni ei huomaa lukea tuoteselosteen pientä pränttiä ja ihmettelee vaivojaan. Minä ihmettelen Valiota! Taitoa tehdä herkullisia, kotimaisia tuotteita olisi, mutta ei auta, kun aina on lisätty jotain 'myrkkyä' joukkoon. Syksyllä äitini etsi kermaa, jossa ei olisi karrageenia ja sitä löytyi Arlalta! Siis mekin käännymme nyt Arlan puoleen ja ellei kauppamme tarjoa Arlan tuotteita, vaihdamme kauppaa.

Joku systeemi pitää Suomea, herkullisten marjojen, jogurttien ja jäätelöiden maata, edelleen iltajunassa, sillä minulla on myös laktooosi-intoleranssi, josta toki selviän hienosti muistamalla ottaa laktaasikapselin ennen vaikka jonkun Valion herkullisen jäätelön nauttimista, mutta mikä ihme siinä on, että monen viikon reissulla Saksassa ja Itävallassa en tarvinnut yhtäkään laktaasikapselia ja nautin joka päivä jogurttia sekä Apfelstrudelin kanssa kermaa tai jäätelöä eikä mitään oireita! Ja usein vielä näin että sekä kermalla että jäätelöllä, 'mit Sahne und Eis'!

Siis palaamme edelleen Viisi hedelmä -mehuun, vaikka kaipaisi jo muuta. Säilömme paljon, mutta mehumaijan annoin aikaa sitten äidille. Mehut kaupasta! Ilman keinotekoisia makeutusaineita! Olisi kiva suosia suomalaista, mutta Valio tekee sen mahdottomaksi.

Lisäksi uusissa tuotteissa on käytetty asesulfaami K:ta, josta Elegia on löytänyt tälläista tietoa: 

"Acesulfame K contains the carcinogen methylene chloride. Long-term exposure to methylene chloride can cause headaches, depression, nausea, mental confusion, liver effects, kidney effects, visual disturbances, and cancer in humans."

Valio, kuulkaa kuluttajia; Myrkyttömiä mehuja ja muitakin terveellisiä tuotteita kauppoihin, kiitos!

Pitkä viikonloppu meni perheen kanssa tiiviisti ja tämä päivä ja osa yöstäkin oligofruktoosista kärsien. Yritän vielä vähän lukea...

Leena Lumi

Kuva 'lentävästä' appelsiinimehusta sweetytanvir

Uskomatonta! Krokotiilit

Jokin aika sitten esittelin teille kaikkien aikojen hauskimman luontokirjasarjan ensimmäisen osan Uskomatonta! Leijonat . Kirjat on tarkoitettu 6+ -ikäisille ja siitä ylöspäin. Luin kirjan ja nauroin ääneen...Sitten muistin vävyni, koska hän on horoskoopiltaan leijona ja päätin antaa kirjan hänelle koelukuun, kunnes Casper Juliamme on sopivan ikäinen lukemaan näitä kirjoja. Mutta siis: Nämä eivät ole mitään horoskooppikirjoja, jotenkin vain siinä lukiessa tuli mieleen vävyni...Hän hullaantui sataa, sillä fakta tarjoillaan suorastaan mustan huumorin avulla, mutta tietoiskut ovat sitten se kirjan asiallinen osa. Kuvat ovat upeita!!! 

Uskomatonta! Krokotiilit (Savais-?Les Crocodiles, Minerva 2022, suomennos Noora Niemelä) on osaavan kolmikon yhteistyötä. Alain M. Bergeron on kanadalainen kirjailija. Häneltä on ilmestynyt yli 300 julkaisua, joista suurin osa on suunnattu nuorille. Montrealista kotoisin oleva Michel Quintin on eläinlääkäri, toimittaja, kirjailija ja luontokuvaaja. Kirjailijana hänen suosikkiaiheitaan ovat eläimet, ekologia ja ympäristö. Samuel Parent on palkittu kanadalainen kuvittaja, sarjakuvapiirtäjä ja kirjailija, joka tunnetaan paremmin taiteilijanimellä Sampar.

"Voi ei, äiti..."

"Mitä!" Etkö muka pidä uimapuvusta, jonka vaivalla tein sinulle?"

Krokotiilit ovat taitavia uimareita. Ne etenevät nopeasti vedessä vahvan häntänsä ansiosta.

"Tuo krokotiili tekee meistä vielä rikkaita!"

Krokotiilit pystyvät kasvattamaan uudet hampaat pudonneiden ja särkyneiden tilalle, ja tämä kyky säilyy niillä läpi elämän. Aika uskomatonta!

"Tulkaa kokemaan suon vanhin kanto...Ilmainen sisäänpääsy!"

Osa tutkijoista uskoo, että krokotiilit voisivat elää luonnossa jopa yli 60-vuotiaiksi. Eläintarhassa krokotiili on todistetusti elänyt jopa 100-vuotiaaksi.

Uskomattomat yli 60 sivua tietoa krokotiileistä tavalla, joka kiinnostaa aikuisiakin. Seuraavaksi ovatkin vuorossa hämähäkit...Saas nähdä kuinka minun käy, sillä kärsin araknofobiasta eli hämähäkkipelosta. En pelkää susia, kettuja, supeja, lepakkoja..., mutta hämähäkit!

Vahva suositus! Saa pojatkin lukemaan!

*****

Lastenkirjat Leena Lumissa

Kummipoika Karri jo 18 vee!

Karri ja autoratakakku. On Karrin neljäs syntymäpäivä♥

Karri leikkaa kakkua ja hän on jo 18 vee♥ Abi, jonka kanssa jännitämme ensi keväänä...Ensimmäisen kuvan suloisuus on kaikki myös toisessa kuvassa. Se herkkä rentous ja kaunis oleminen kaikkien kanssa.

Äitini nuorin sisko Kaija eli Kati, Karrin rakas mummi, joka täyttää joka vuosi vain 29 vee ja siltä näyttääkin! 

Reima kummi, äiti Anne niin upeana ja Karri rakastettuna♥

Karrin kaunis sisko Merle aloitti lukion ja otti mm. pitkän matikan. Vinks! Vinks!

Kummitäti Kirsti ja Annen serkku, aina yhtä tyylikkäänä. Voilà!

Pena pappa, Kirstin äiti Aino ja Kati mummi. Samaa sukua, samaa maata!

Kummit Reima ja Leena. Pikku-Karri 1 vee kummisedän sylissä.

Those were the days!

Muistojen kuva Karrin kummikööristä, kun Karri oli vasta neljä vee...

Kiitos Anne -serkku tarjoiluista ja koko ryhmälle kiitos rennosta tunnelmasta♥ Karrille isot halit♥

♥♥♥♥