keskiviikko 22. maaliskuuta 2023

Plantagenilla kevät- ja pääsiäiskukkien hurmassa


 Eilen kävimme monessa paikassa, mutta viimeiseksi jätimme kevätkukkien hurman-


Reima nauraa, vaikka minä ostan enemmän ja enemmän kukkia? Aaah!, Pirjo♥

Soitin, että onko luottopuutarhurimme myymäläpäällikkö Pirjo Uuttana paikalla ja olihan hän eli tervetuloa esikkojen ja


viehättävään, aina ystävällisen palvelun maailmaan. Pirjolla on taikaa eli eihän minun pitänyt kuin kuvata, mutta,


vaikka puutarhamme joka kolo on täynnä esikoita, olen jakanut pesuvatillisia, niin pakko oli kuvitella näiden esikoiden tuoksuva ja oranssin olin syödä, joten sitä nyt kotiin ja sitten kun löytyy ensimmäinen sula kohta istutan sen leviämään ja risteytymään kotimaisten lehtoesikoiden ja alpeilta kauan sitten tuomiemme joukkoon.

Oransseja esikoita siis, kiitos! Ja tietenkin tete -narsisseja, jotka kukkimisen jälkeen istutan maahan ja sitten ne kukkivat vuosi vuoden jälkeen.


Nämä ovat muuta merkkiä eli  isompia eivätkä tetenarskuja, mutta kauniita kaikki!

Tässä puutarhastamme yksi pehko ties miten vanhoja tetenarskuja.


Nämä kiitollisina kukkivat vuosi vuoden jälkeen.


Pääsiäismunatikkuja koristeluihin.


Pääsiäiskukot ihailevat ja tarkkailevat kukkien maailmaa.


Lihansyöjäkasveja, joista on todellista hyötyä eli nappaavat hyttysiä ja kärpäsiä ravinnokseen. Muistan kuinka iloinen olin kun löysin herbariooni kapea- ja pitkälehtisen kihokin.

Suuria orkideoita, tyttäreni suosikkeja. Monessa eri värissä ja


myös valkoisena!

Sitruspuilla eksotiikkaa kesäterassille ja puutarhaan.


Löytyy montaa kokoa.



Kamelioita täynnään nuppuja. Tässä punainen väri ja


ja vaaleanpunainen.


Patsailla eksotiikkaa puutarhaan.


Vaikuttaa tehokkaammin kuin puutarhatontut. Ainakin minuun. Tiedän ystäväryhmän, jossa puutarhatonttu annetaan ystävälahjana ja hyvin pian puutarhatonttu siirtyy seuraavalle.




Plantagen Bridal Crown narsisseja. Mikä ihanuus itselle ja ystävälle. Niin paljon nuppuja.


Kukkiessaan näin viehkeitä.


Aina yhtä ihana palvelu. Ensi kuussa vien Pirjolle pienen perhosorkideani ja katsotaan tuleeko minusta orkideaihminen. Meillä on huhtikuulla vinkki kukasta, jota kannattaa tilata/varata, jos pitää jostain unohtumattomasta...Kiitos Pirjo♥♥ 


Nyt sitten vain jo kukkivien tulppaanien ihmeelliseen maailmaan miettimään, mitä haluaisi istuttaa.


Tätä väriä esikkoa tilasin juuri vähän lisää, mutta sitä on tulossa, että kaikki kokevat tämän kevään vahvan värin voiman. Ja kohta ne kameliat aukeavat...

kevätkukkaterveisin
Leena Lumi

PS. 

Niin hassua, että nauramme Pirjon kanssa aina kun katsomme tätä kuvaa....vuosi oli 2019, kun tuoksuttelimme syysleimuja.Plantagenilla sitä sun tätä

sunnuntai 19. maaliskuuta 2023

Sinä istut siinä ja...


Sinä istut siinä ja ompelet.
On lähelläs ikkuna avoin.
Sen takana vaiheemme entiset
ja raskaat monella tavoin.
Syvä rauha yllä on maiseman,
tien yli käy sumujen sillat.
Minä suljen varoen ikkunan,
- Rakas, vielä on hallaiset illat.


- Oiva Paloheimo -
Tämän runon haluaisin kuulla (Tammi 2014, toimittanut Satu Koskimies)
kuva Pekka Mäkinen

perjantai 17. maaliskuuta 2023

Valkokukkainen pieni kämmekkäkasvi...


Muutama viikko sitten Lohjalla olimme koko poppoo ostoksilla. Mitä minä näinkään? Miksi botanisti heräsi ja olin jälleen Hemuli? No, näin jotain, joka toi mieleeni lehdossamme sydänsuvella kukkivan valkolehdokin. Siinä oli hyvin pieni ruukku ja suloinen valkoinen kukkiva kämmekkäkasvi. Muuta ei lukenut. No väkisinhän minä sitten tuon suloisen minikukan suorastaan suojelin kotiin asti. Lähetin kuvan luottopuutarhurilleni Pirjo Uuttanalle Plantageniin, joka heti kertoi, että minulla oli mitä suloisin valkokukkainen pieni perhosorkidea. Tuli lyhyt hiljaisuus ja sitten muistin, että kun tyttäremme lomaili, vain isänsä sai koskea hänen orkideoihinsa. En niistä perustanutkaan. Ne eivät tuoneet mieleeni lehtomme valkolehdokkia. Liian fiinejä minulla. Ja vaativia. En tiennyt olisinko huomannut pikkukaunotarta ilman tuota vaaleanpunaista ruukkua, mutta niin siinä vain kävi, että kun otin ruukun käteeni, kukka alkoi kuiskia minulle...

Nyt olemme vielä hyvässä kukassa, mutta kukinnan jälkeen menen Pirjolle, joka vaihtaa toisenlaisen ruukun ja kasvualustan ja opettaa minua olemaan uuden ystäväni arvoinen eli ne kastelu ja lannoitusohjeet. Miten sitä voikaan olla niin iloinen niin pienestä♥♥

Lähiaikoina kerron teille jotain värisyttävää Plantagenista. Teen nyt vain tällaisia minijuttuja, enkä edes kirjoissa lähde isolle areenalle enää. Luen hitaasti ja kirjoitan vain vähän, mutta nyt menossa kirja, jota olen odottanut koko kirjablogiaikani eli 14 vuotta!

Kämmekänsuloista viikonloppua♥♥

Leena Lumi

*****

Leena Lumin puutarhassa

keskiviikko 15. maaliskuuta 2023

Pakkoremonttilaki koskettaisi julmasti kauniita vanhoja sukutiloja ja arvotaloja!


 Nyt kun en pidä enää aktiivista kirjablogia, illalla on aika nukahtaa ajoissa tai jäädä lukemaan kännykästä uutisia. Eilen luin kaiken, mitä käsiini sain pakkoremonttilaista ja mielipiteistä. Kerrankin olin tosi samaa mieltä niin monien kanssa, jotka omistivat noin satavuotiaita taloja ja olivat pitäneet niitä hengissä pieteetillä. Olen vanhojen talojen puolella ja niiden nuorten, jotka ovat viimeaikoina ostaneet hyvin vanhoja taloja ja peruskorjanneet niitä hellyydellä. Pakkoremonttilain mukaiset vaatimukset voivat olla vanhan sukutilan tuho. Lukekaa koko juttu Taloussanomista: Suomalaiset pöyristyivät pakkoremonttilaista; " En tee mitään!"

Haluan lyhyesti tuoda esille suomen meppien kannan tässä äänestyksessä:

Paikalla oli 11 äänestäjää. Kolme oli poissa äänestyksestä henkilökohtaisten syiden takia.

Kannan puolesta äänestivät seuraavat mepit:

Alviina Alametsä (vihr)

Heidi Hautala (vihr.)

Ville Niinistö (vihr.)

Miapetra Kumpula-Natri (sd)

Silvia Modig (vas.)

Sirpa Pietikäinen (kok)

Pakkoremonttia vastaan äänestivät :

Mauri Pekkarinen (kesk.)

Elsi Katainen (kesk)

Teuvo Hakkarainen (ps)

Henna Virkkunen (kok)  Hyvä Henna!

Nils Torvald (r)

Vanhojen kauniiden sukutilojen henki elää minussa. Kaikissa ei asu isotuloisia takametsän omistajia, vaan vaikka nuoripari, jolla on vauva tai kaksi. Olen saanut nukkua vaaleanpunaisen talon vinttikamarissa. Tunnen miten talon edelliset asukkaat kertovat minulle historiastaan, menneiden sukupolvien elämästä.

Järki käteen nyt!

Rakkaudesta vanhaan

Leena Lumi

PS. Olisi hyödyllistä saada vastaavaan aiheeseen mielipide myös kansanedustajaehdokkailta.

tiistai 14. maaliskuuta 2023

Hyvä terveys Vatsa kuntoon -lehti vielä myynnissä!

Olen joitakin kertoja täällä blogissa kirjoittanut, että mikä ihme se on, kun vatsa oirehtii monella kotimaassa, mutta ei esim. Keski-Euroopassa. Niissä olen listannut erilaisia Valion tuotteisiinsa laittamia lisäaineita, joista joku on esim. Itävallassa kielletty myrkkynä. Tämä lehti ei ole Valiosta kertova, tosin en ole kokonaan lukenut vielä, mutta sen sijaan yrittää pelastaa meitä, jotka olemme kotimaassamme ihan eri kuin muualla. Eilen tiedän lehteä minun viestieni perusteella ostetun jo viisi, joten miksen jakaisi kaikille. Löysimme Muuramen Ärrältä. Saimi Hoyer on hyvä valinta kanteen. Olkaa hyvä, jos kiinnostaa♥

 

Vatsavaivat suomalaisten riesana, ainakin mitä voi päätellä...


Valitusta Valiosta eli kärsitkö käsittämättömistä vatsavaivoista

Äitinikin on jo vaihtanut käyttämiään kermoja yms eli Arla ei lisää kermaan karrageenia. Muista myrkyistä löydät tietoa avaamalla noita varhempia linkkejäni.

Itse käytän nykyään aamuvitamiinien kanssa Bonnen Kirsikka nektaria, joka on valmistettu Suomessa.

Painotan, että tämä lehti ei ole Valiosta, mutta varmaan liippaa lisäaineiden uhreja. Tunnen nuorehkon naisen, joka jätti opiskelut vatsavaivojensa takia. Ja miksi minulla ei ole laktoosi-intoleranssia Saksassa ja Itävallassa, kun nautin

Apfelstrudel mit Sahne und Eis.

terveisin

Leena Lumi

Tokavika kuva Sweetytanvir

perjantai 10. maaliskuuta 2023

Pakkanen narskuu, soi...


Pakkanen narskuu, soi
ulkona askelten alla,
silmäsi kevään toi
silmiini uppoutumalla.
Palan jo! kuiskaa suus
vapaana suudelmista.
Muuta et ehdikään,
huuleni sanas jo vei,
kevääni punerva puu,
rikas maan antimista,
keskellä lumen ja jään
tuoksuva toukokuu.


- Yrjö Kaijärvi -
Yrjö Kaijärven kauneimmat runot (Otava 1956)

torstai 9. maaliskuuta 2023

On kirjoja, jotka haluaa löytää omasta kirjahyllystään...


 Luin Ann-Marie Macdonaldin Armon yön kirjaston teoksella. Mikään ei jättänyt rauhaa ennen kuin löysin kirjan itselleni omaksi. Se löytyi lopulta kuin uutena 8 eurolla Finlandia Kirjasta, Sinne jäi vielä muutama, joista eräs innokas mieslukija osti itselleen Armon yön 7,5 eurolla. Haluan lukea kirjan nyt hitaasti uudelleen samalla kun luen sivulla yhtä kiinnostavaa tietokirjaa.

Olisin halunnut lukea ensin Armon yön ja sitten vasta Linnuntietä, mutta näin se nyt meni. Hyvä! Sain löytää polut, joilla Ann-Marie McDonald kasvoi Linnuntiehen. Sain elää Armon yön parissa maagista realismia, jota Mercedesin hurskaus ja ruusukkorukoukset vain lietsoivat. Koin puron hengen, koin hulluuden, jonka vertaista koin viimeksi Humisevassa harjussa, elin suurta draamaa ja rikosta, jossa syyllisyyden yllä soi Una voce poco fa ja Oiseau Rebelle ja Mercedes tuhkassa pannuhuoneen lattialla.

Onnella on hintansa, mutta sen ei aina tarvitse olla kova hinta. 

Ja nyt lenkille...

Leena Lumi

keskiviikko 8. maaliskuuta 2023

Naisen kuva


Hänen on kyettävä miellyttämään.
Hänen on muututtava, jotta mikään ei muuttuisi.
Se on helppoa, mahdotonta, vaikeaa, yrittämisen arvoista.
Hänen silmänsä ovat tarpeen vaatiessa, joskus siniset, joskus harmaat,
mustat, iloiset, syyttä täynnä kyyneleitä.
Hän makaa miehen kanssa kuin olisi kuka muu tahansa,
ainut maailmassa.
Hän synnyttää miehelle neljä lasta, ei yhtään lasta,
yhden lapsen.
Naiivi, mutta pärjää parhaiten.
Heikko, kantaen harteilla kaiken.
Hänen päänsä ei ole terävä kuin partaveitsi,
siksi hän säilyttää sen.
Hän lukee Jaspersia ja naistenlehtiä.
Hän ei tiedä mikä on ruuvien käyttötarkoitus ja rakentaa sillan.
Hän pitää kädessään siipeen haavoittunutta kyyhkystä,
kaukomatkaan säästämiään rahoja,
lihaveistä, käärettä ja votkalasia.
Minne hän kiiruhtaa, eikö hän ole väsynyt.
Ei toki, vain hieman, hyvin väsynyt, ei se haittaa.
Joko hän rakastaa miestä, tai sitten hän on itsepäinen.
Myötä, vastamäessä, luoja paratkoon.

- Wislawa Szymborska -
Sata Szymborskaa (Like 2003, suomennos Martti Puukko ja Jarkko Laine)

perjantai 3. maaliskuuta 2023

Rakkautta ensisilmäyksellä


He ovat molemmat vakuuttuneita
Kaunista on moinen varmuus,
mutta epävarmuus kauniimpaa.
että heidät yhdisti äkillinen tunne.

Heistä tuntuu, että kun he eivät olleet tutut,
ei mitään tapahtunut heidän välillään.
Mutta mitä sanovat kadut, raput, porraskäytävät
joissa he ehkä ovat kohdanneet jo kauan sitten?

Haluaisin kysyä heiltä,
eivätkö he muista -
ehkä pyöröovessa
joskus kasvokkain?
jokin "Anteeksi" tungoksessa?
"Väärä numero" kuulokkeessa?
           -Mutta tiedän kyllä heidän vastauksensa.
           -Ei, he eivät muista.

He hämmästyisivät kuullessaan
että jo pidemmän aikaa
sattuma on leikkinyt heidän kanssaan.

Se ei vielä ole ollut aivan valmis
muuttumaan heidän kohtalokseen
vaan lähentänyt ja erottanut heitä,
juossut heidän tielleen
ja hihitystään pidätellen 
hypännyt sivuun.

Oli merkkejä ja viestejä,
olkoonkin ettei niitä voinut lukea.
Ehkä kolme vuotta sitten
taikka viime tiistaina
lensi tietty koivunlehti
olkapäältä olkapäälle?
Jotain joutui kadoksiin ja löytyi.
Kuka tietää ettei se ollut pallo
lapsuuden pusikossa.

Oli ovenkahvoja ja ovikelloja
joissa kosketus
peitti aikaisemman kosketuksen,
matkalaukut vierekkäin.
Ehkä jonakin yönä samanlainen uni,
heti heräämisen jälkeen poispyyhkiytynyt.

Jokainen alkuhan
on vain jatkoa jollekin,
ja sattumien kirja
aina puolivälistä auki.

- Wislawa Szymborska -
Sata Szymborskaa (Like 2003, suomennos Martti Puukko ja Jarkko Laine)


 *****

Runokirjat Leena Lumissa

tiistai 28. helmikuuta 2023

SIIRI ja kaino kurpitsa

Huomenna pakkaamme kaikkea mahdollista kuntopyörästä alkaen ja teemme lähtöä to aamuna ette ikinä arvaa, kenen luokse♥♥ Reima hoiti tänään kaupat yksin ja sanoin, että tuo Casper Julianille jotain kivaa. Ei lapsi vaatteista vielä perusta, vaikka niitäkin tuli pakattua. Lapsenlapsemme on kovasti lukemisen perään ja annoinkin miehelleni ohjeeksi vain, että tuo jotain värikästä ja iloista. Olen ollut täysin tietämätön koko Tammen Siiri -sarjasta ja näitä on ilmestynyt jo vuodesta 2002 ja niitä luetaan ympäri maailman monella kielellä. Taitaa alkaa sarjan keruu...Kirja on Tiina Nopolan ja Mervi Lindmanin yhteistyön iloinen yllätys!

*****

Lastenkirjat Leena Lumissa

Sitruunainen broileri-kasvispannu



Uusi vapauteni aktiivibloggaamisesta sai minut pitkästä aikaa kokeilemaan jotain uutta ruokaohjetta. Meille tulee joitakin lehtiä ja niistä ruokaohjeita tarjoilevat parhaiten Kotiliesi ja Anna. Viime mainitussa lehdessä no 5 on Suvi Rüsterin  Sitruunainen broileri-kasvispannu. Pidin siitä, että painotus kasviksissa. Kuten minulla on tapana muokkailin hiukan, mutta kerron, missä niin tein. 

Valmistusaika 1 h 30 min, 4 annosta

1kg broilerin koipireisiä

500 g perunoita

2 porkkanaa

pala (150 g) juuriselleriä

0/5 purjo

luomusitruuna  (meillä iso, sillä sitruuna kuuluu broileriin)

1 dl kivettömiä oliiveja

2 rkl rypsiöljyä

1 tl suolaa (meillä ei suolaa, sillä korvasin yrteillä ja oliivit antoivat suolaa)

1 tl kuivattuja yrttejä (runsaalla kädellä Herbes de Province)

(pari oksaa tuoretta rosmariinia) (ei muistettu...)

150 g ranskankermaa eli Creme Fraiche  (jäi jääkaappiin, vaikka pidämme ja olisi koristanut  kivasti)

mustapippuria myllystä  

1. Leikkaa broilerin koivet irti reisipaloista. Kuori ja paloittele perunat ja porkkanat. Kuori ja kuutioi juuriselleri pieniksi paloiksi. Halkaise ja huuhtele purjo, viipaloi.

2. Lado uunivuokaan kasvikset ja broilerit. Pese ja leikkaa sitruuna lohkoiksi. Purista sitruunalohkoista mehu vuokaan (me lisäsimme myös desin vettä). Laita myös lohkot vuokaan. Lisää oliivit, öljy, suola (meillä ei), kuivatut yrtit (meillä runsaasti). Jos sattuu olemaan rosmariinia, näyttää hyvältä laittaa koristeeksi.

3. Kypsennä 200-asteisessa uunissa 1 tunnin ajan. Sekoita välillä ja kääntele broilerinpaloja. Viimeistele ranskankermanokareilla ja mustapippurilla. 

Puristimme koko satsin päälle vielä balsamicokastiketta, Deluxe, Filos, sitrus.

Oltiin oltu brunssilla lenkillä ja kello läheni iltakuutta. Arvatkaa mitä: Söimme kaiken kahdestaan. Tässä on täydellinen resepti ja tuo tunti 200 -asteessa kypsensi kasvikset juuri oikeanlaisiksi eli suutuntuma oli hyvä, mausta nyt puhumattakaan. Pidän kovasti palsternakasta, joten voisihan sitäkin laittaa juurisellerin sijasta tai kaveriksi. Tämä uunivuoka tuli nyt meille jäädäkseen.

Guten Appetit!

*****

Ruokareseptit Leena Lumissa

PS. Aloin jopa miettiä Glorian Ruoka&Viini -lehden tilausta, koska sain hyvän tarjouksen...

PPS. No, se on tilattu!

torstai 23. helmikuuta 2023

Leena Lumi lopettaa aktiivisen kirjallisuusblogin ja siirtyy enemmän muihin kuvioihin....

Ystävänpäivänä tuli täyteen 14 vuotta kirjablogin pitämistä. Kaikki alkoi kuin vahingossa ja vitsistä. Lumimies oli kerrankin yllättäjä ja avasi minulta kysymättä blogin. Tuskin tiesin mikä sellainen on ja ensin kieltäydyin jyrkästi, sillä minullahan oli juuri silloin muita suunnitelmia....Lukijani tietävät kuinka siinä sitten kävi! Yllättäen tein kolme postausta viikossa, joista yhden tähtäsin olevan kirja. Juttuja olen kirjoittanut nyt 4 741 ja Kari Martialan haastatelleessa minua lehteen, sain viikkotunneiksi 60 lukemisineen kaikkineen. Olen iltavirkku, joten oikein piristyin kun keskiyö jo kulki ohi. Aamupäivisin yritin sitten kirjoittaa tekstin. Vasta viime vuonna yritin todella hidastaa, mutta olin jo ylittänyt rajani. Olen lukenut monta tarinaa nyt luovan alan henkilöistä, joille käy näin ja sitten sitä vielä vain yrittää kiihdyttää. Minä en jaksanut ja sitten: Kiitos PIJ♥♥ Niin paljon oli muuttunut perhekuvioissamme ja aloin haluta tehdä muutakin. Toki minulle on sitä muuta tarjottu, mutta niiden toimintapiste olisi ollut Helsingissä. Sen on oltava nyt ensin perheeseen ja ystäviin uudelleen lähestymistä, aion katsoa sarjoja NetFlixiltä, aloittaa ei enää 16 000 askelta, mutta kun edes joitain tuttuja lenkkejä, joiden pituudet tiedämme. Ja minusta tulee jälleen keittiön valtiatar!

Monet kirjailijat ovat viitoittaneet polkujani. Antti Tuomainen tietämättään tavalla, joka kohotti minua joka kerta kun katsoin tätä kuvaa. Olin ollut heinäkuussa 2016 isossa leikkauksessa, mutta ei tullut mieleenkään jäädä pois. Sattuma toi minut Antin kanssa samaan kuvaan. Olin liikkeellä kipulääkkeiden voimilla ja tunsin olevani pöhöttynyt ja vaikka mitä. Niin vain suosikkikirjailija kumartui kauniisti puoleeni, mies, joka sai minut rakastumaan Kaivoksen roistoon. Pakko vähän kyynelehtiä kun luen kirjan romanttista lopputapaamista...Antti on yksi charmanteista kirjailijoistamme ja hyvin suosittu. Kiitos Antti ♥♥ Pitkiin jäähyväisiin ei pysty ilman hidasta hellyyttä.

Tässä kirjamessuilla 2013. Mukana kirjabloggaajat Katja Jalkanen eli blogista Lumiomena. Hän oli ensimmäinen kirjabloggaaja, johon tutustuin. Sitten Sara Kokkonen, jolla oli blogi tyttökirjoista sekä minun  vasemmalla puolellani Vappu Kannas, joka tuolloin teki tutkimusta Montgomeryn teoksista ja päiväkirjoista. Kollegoiden tapaaminen oli osa kahta kirjamesupäivää. Kiitos kaikille blogikollegoilleni näistä vuosista ♥♥

Ensimmäinen haastatteluni kirjamessuilla oli 2012 Marja-Leena Virtasen kirjasta Kirjeitä kiven alle, jossa oli paljon samaistuttavaa ainakin minulle ja aina pitäjiä myöten. Hauska, ihastuttava Marja-Leena♥♥ Sitten kun oli viralliset hoidettu ja valitan, että en voi tähän tuoda sitäkään kertaa, kun pidin puheen italiaksi kirjailija Silvia Avallonelle hänen kirjastaan Teräs, vaikka en edes osaa italiaa kuin rippusen, alkoi meno. Sovittiin tietty kellonaika ja sitten ystäviä Panoraamaan nauttimaan ylihinnoitellusta kuoharista, mutta hauskaa oli. 

Joka kerta tapasimme viimeisenä ihanan pariskunnan Birgitan&Arin. Birgitta on pitänyt jo kauan blogia Skool ja kulaus. Hulvaton, ihana pari. Miten minua alkoi heti naurattaa, kun katsoin Arin pilkesilmiin ja kuulin Birgitan naurun. Meillä on diili, koska he lottoavat. Jos voittavat hyvän summan, pääsemme kaikki yhdessä Idän Pikajunalle. Sehän on kai yhdeltä tai kahdelta 'vain'  hiukka paljon, jos valitsee sen, jossa illalliselle on pukukoodi etc. Sitä odotellessa kaikkea kivaa teille ja kiitos naurusta♥♥

Kiitos kaikille lukijoilleni näiden 14 vuoden aikana. Kaikki te yli neljä miljoonaa...Kiitos♥♥ Kiitos kaikille kuva-avustajilleni, kuten vaikka Mansuria Akterille, jonka kuva tässä ja eläinkuvista kiitän Nea Siemannia ja lankoani Pekka Mäkistä♥♥ Kaikkia heitä, joita en tässä pysty edes luettelemaan: Kiitos Vuosaaren lintukuvaajat ja monet muut♥♥ Kiitos kustantajille arvostelukappaleista♥♥

Suurin kiitos miehelleni Reimalle, joka on toiminut teknisenä tukenani, kuunnellut tekstejäni, lukenut jo muutamia vuosia samat kirjat kuin minä ja kestänyt, että joskus olen lukenut aamuneljään, enkä ole sitten jaksanut olla yhtään mitään♥♥ Tässä 30- vuotishääpäiväkuvassa paluumatkalla Itävallasta. Nyt meillä on aikaa toisillemme, vaikka Reima kutsuttiinkin erääseen kehitystyöhön, joka onnistuessaan auttaa meistä monia, sitä voi tehdä missä vain. Eikä ole aikaan sidottu. Minä siirryn keittiöön enemmän, yhdessä myös lenkkipoluille ja on meillä tapahtunut se kaikkein uskomattomin...

Saimme lapsenlapsen 25.11.2021. Kyllä tuli uusia menemisiä ja ajatuksia. Tämä kuva Casperista on meidän vierasmakkarista, jossa lapsi sai ihan luvalla tutustua ilmeisiinsä. Tästä on nyt tehty meille taulu. Se on voimataulu, sillä kun katson Casper Julianin kuvaa, minä vahvistun ja tiedän, kuka on Valonkantajamme♥♥ Ukilla eli Reimalla on häneen aivan erityissuhde ja miten nautinkaan katsoa heitä yhdessä. Ensi viikolla toivottavasti, sillä ukille on järjestetty koko päivän harjoitteluhoito, jos vaikka nuoret keksivät lähteä ties minne kahdestaan. Toki minä olen kaikessa mukana, mutta en aamukahdeksalta. Minä opetan Casperille, että 'älä herätä mummaa vielä, herätä ukki!' Kiitos Meri ja Sami♥♥

Eräs sukulaiseni sanoi, että ei sitten mitään rakoa blogin käytölle enää. Se ei ollut mahdollista! Saatan jossain vaiheessa tarttua johonkin ajankohtaiseen asiaan, joka voi koskea vaikka turkistarhausta tai tulevia vaaleja. Tai puutarhaa tai alppimatkaa etc. Heti oli aivan selvää, että teen kuten niin moni on pyytänyt: Jätän tämän valtavan 14 vuotta kestäneen työni niidenkin luettavaksi, jotka eivät ole vielä ehtineet. Missioni saada ihmiset lukemaan enemmän on onnistunut, sillä olen saanut niin paljon sähköpostia aiheesta. Monet eivät ole edes tajunneet mikä mielikuvituksen meri kirjallisuus voi olla. Jätän myös sellaisen kodikkaan jutun, että jos katson aiheelliseksi, voin kertoa, mitä olen lukenut. Tässä esim. kirjat, joista ensimmäistä olen jo lukemassa ja muita luen sen mukaan kun niitä ilmestyy. Ostan siis kirjan tai pari kuukaudessa, jos joku kovasti kiinnostaa. Nyt olen jo ostanut joitakin ja loput kun ne ilmestyvät:

Kerrankin katalogin mainos sai minut nauramaan. Tammen kustantama ja israelilaisen Hila Blumin teos, Kuinka rakastaa tytärtään, oudosti kolahti minuun...Ilmestyy toukokuussa ja ostan heti, kun ilmestyy myyntiin. Ahmatovan elämäkertaa luen parhaillaan ja koska en nyt aio tehdä enää pitkiä kertomuksia kirjoista, sanon heti, että Anneli Heliön suurtyön toivon näkyvän Finlandia Tietokirja -ehdokkaissa. Kyseessä Ahmatovan elämäkerta, joka avaa Annelin suomentamia runoja, Anna Ahmatova Olen äänenne Kootut runot 1904-1966, entistäkin enemmän Ahmatovan elämään kiinnittyneenä. Siis jos kirjoitus ei jumita voin kirjoittaa tästä, mutta ei välttämätöntä. Ja tietysti odotan Pasi Ilmari Jääskeläisen kirjaa. Pirkko Soinisen Kipulintu ilmestyy maaliskuussa ja Lisa Ballantynen Riittävä epäilys 28.3.

Pierre Lemaitrelta alkaa uusi historiallinen sarja ja lastenkirjoja tulen hankkimaan enemmänkin. Voi sanoa että Joyce Carol Oates on kuin osa hengitystäni.


Tämä totuuteni sai kunnian olla juuri Oatesin takakansitekstisssä♥♥

Voitte uskoa, että tämä kirjoitus ei ollut minulle helppo, mutta jos olisin jatkanut väsyneenä väkisin....olisin ollut kuin tämä kuvani parin vuoden takaa, jossa taas kerran joku tavoitti poissaolevuuteni. Hämmästyttävää, sillä oli hauska ravintolailta Aurinkolahdessa....ei siellä ollut tällaista hetkeä ja silti..


Suomen kevät on hidas ja vaihteleva. Kesälumipisara kukkii ja sitten saakin loskalunta päälleen ja kestää senkin. 

No niin armaani, tässä sitä ollaan ja ollaan oltu kohta jo 39 vuotta. Mitäs sanot, jatketaanko seikkailua♥♥


Kaikkia lukijoitani tasapuolisesti kiittäen♥♥ 

Leena Lumi

perjantai 17. helmikuuta 2023

Kuka kaipaa lempeää kevättä? Mieluummin minä otan...


Kuka kaipaa lempeää kevättä? Mieluummin minä otan milloin tahansa Idahon loskakelin, jossa minä ja Kentshereve laskemme liejussa mäkiä litistetyn pahvilaatikon päällä. Tai syreenipensaiden hillittömän hekuman, talven yli selvinneet hyasintit. Polttelin siinä terassilla, ja metallinen tuoli painoi reisiini kylmät viirut. Kaipasin rakkautta, kuiskuttelua kirkkaana talvi-iltana.

Maailma pyörii radallaan. Millään ei ole niin kamalasti väliä. Siis oikeasti väliä. Mutta joskus, ihan lyhyen hetken, saa kokea armon, saa uskoa että elämällä sittenkin on väliä, ja tosi paljon.

- Lucia Berlin -

Siivoojan käsikirja ja muita kertomuksia (Aula&co 2017, suomennos Kristiina Drews)

kuva Buddy Berlin