Muutama viikko sitten Lohjalla olimme koko poppoo ostoksilla. Mitä minä näinkään? Miksi botanisti heräsi ja olin jälleen Hemuli? No, näin jotain, joka toi mieleeni lehdossamme sydänsuvella kukkivan valkolehdokin. Siinä oli hyvin pieni ruukku ja suloinen valkoinen kukkiva kämmekkäkasvi. Muuta ei lukenut. No väkisinhän minä sitten tuon suloisen minikukan suorastaan suojelin kotiin asti. Lähetin kuvan luottopuutarhurilleni Pirjo Uuttanalle Plantageniin, joka heti kertoi, että minulla oli mitä suloisin valkokukkainen pieni perhosorkidea. Tuli lyhyt hiljaisuus ja sitten muistin, että kun tyttäremme lomaili, vain isänsä sai koskea hänen orkideoihinsa. En niistä perustanutkaan. Ne eivät tuoneet mieleeni lehtomme valkolehdokkia. Liian fiinejä minulla. Ja vaativia. En tiennyt olisinko huomannut pikkukaunotarta ilman tuota vaaleanpunaista ruukkua, mutta niin siinä vain kävi, että kun otin ruukun käteeni, kukka alkoi kuiskia minulle...
Nyt olemme vielä hyvässä kukassa, mutta kukinnan jälkeen menen Pirjolle, joka vaihtaa toisenlaisen ruukun ja kasvualustan ja opettaa minua olemaan uuden ystäväni arvoinen eli ne kastelu ja lannoitusohjeet. Miten sitä voikaan olla niin iloinen niin pienestä♥♥
Lähiaikoina kerron teille jotain värisyttävää Plantagenista. Teen nyt vain tällaisia minijuttuja, enkä edes kirjoissa lähde isolle areenalle enää. Luen hitaasti ja kirjoitan vain vähän, mutta nyt menossa kirja, jota olen odottanut koko kirjablogiaikani eli 14 vuotta!
Kämmekänsuloista viikonloppua♥♥
Leena Lumi
*****
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti