lauantai 21. joulukuuta 2013

Talvipäivänseisauksen kuvatervehdys

Kuten jatkokertomuksessani täällä kerron, nyt on pakko uskoa, että vaatimattomuus kaunistaa. Se myös karaisee luonnetta. Kun on ihan jouluruusuhullu eikä löydä mistään isoa jouluruusua, johon ei olisi ängetty tyrmistyttävää asetelmaa, joissa tonttuja, kynttilöitä ja hopeavärillä spreijattuja mehikasveja, on tyydyttävä siihen, mitä saa. Tietenkin ne hörhelöt olisi voinut napata pois asetelmista, mutta miksi maksaa turhasta. Tämä on tässä nyt ja onhan joulukodissamme sentään valkoinen amaryllis ja princietta 
Tämän joulun suloisin pakettikortti odottaa vielä kiinnittämistä ja se menee tietenkin joulutyttäremme Merin pakettiin.
Hirmuinen määrä joulupipareita on paistettu ja eka kerran Lumimies kanssani leipomassa. Kivaa!
Vieraita on käynyt ja tänään tulee lisää. Nyt yön yli. Tässä pöydässä ei vielä jouluruokia nautittu, vaan
slaavilaista kanaa kera arborioriisin sekä capresen Älkää muuten missatko tuota tomaatti-mozzarellasalaattia, sillä minulla on yllättäen hyvä kolestroli nyt huipussaan ja olen tämän salaatinohjeen antanut pyynnöstä myös lääkärilleni;) Professori Piippo kutsuu ko. salaattia kirjassaan Puhdasta ravintoa maailman terveellisimmäksi salaatiksi!
Joulu ei ole vain yksi päivä, joten nuoremme koirineen saapuvat vasta joulupäivänä ja silloin meillä vasta lahjat kuusen alla. Eikä silloin ole enää imellettyä perunalaatikkoa, mieheni joulun herkkua ('sitä mitä äiti teki'), vaan runsas kalapöytä mätineen. Olemme heittäneet perinteiset joululaatikot ja rosollit unholaan ja kalaherkkujen jälkeen herkutellaan tunteja erilaisten juustojen ja hedelmien äärellä. Joku ihana dolce pyöristää sitten vuoden parhaan ruokaseurustelun...Tänä vuonna teen muuten kalapöytään Hesarin Ruokatorstaissa olleen Graavisiikatartarin, mätismetanalla ja mummonkurkuilla. En vietä joulua blogissa, mutta saatan napata kuvan ja liitän sen sitten resepteineen myöhemmin Ruokareseptit Leena Lumissa
Olen sen sata kertaa sanonut, että ei ikinä enää mitään astioita, mutta kun...menivät ja tekivät tällaisen Tuike-sarjan, jossa sinistä ja punaista. Niin epistä! Lumimies salli aidosti hymyillen kaksi mukia ja tuon kannellisen purkin, joulusinapille, mutta sitten hymy hyytyi;) Onneksi Bessu pelasti ja toi vielä yhden mukin ja tuon kulhon, johon laitan vaikka manteleita, mutta voisi siitä joulupöydässä tarjota vaikka valkosipuliyrttisilakat  Bessu tietenkin löytää kuusen alta parhaan kirjan ikinä... (ellei Sinuhea lasketa mukaan)
Joulukorttihyllyllä Hannen kaunis enkeli-ikoni.
Sylissäni yksi joulun lapsistamme, joita odotamme joulupäivänä. Kuvassa on muuten muutakin odotettavaa kuin Dina eli tuo lumen määrä...Arvatkaapa, onko koiruuksille lelukopassa uusia yllätyksiä, samoin kuusen alla;)
Todellinen lumitilanne on nyt tämä: Eli sitä kaivattua, valkoista ja hellää, on liian vähän ja se on märkää. Kuva on eiliseltä ja lähdenkin nyt sytyttämään lyhdyn suuriruhtinatar Olgan haudalle ja sitten pöytää kattamaan. Tänään tarjoillaan tätä

Mukavaa viikonloppua kera joulunodotustunnelmien!

Love
Leena Lumi

Winter Song

37 kommenttia:

  1. Piparkakkujen leipominen on miesten töitä! Meillä poikamme vaalii mieheni perinteitä, hän leipoi pipari-majakan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hannele, täysin samaa mieltä ja nyt hän sen jo täysin osaakin. R. muuten on meidän perheen leipuri, minä ruoanlaittaja. Kiitos sinun, Lumimies ei anna minun enää koskea imuriin eikä pestä ikkunoita. Enää ne vessan pöntöt...;)

      Poista
  2. Mieki jätän melkein kukkivan jouluruusun ja lähden illalla kohti lumenmaata! Oikein ihanaa ja riemurikasta joulujuhlaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helena, se odottaa sinua sitten, joko lumen alla tai ei, kun palaat.

      Kiitos samoin sinulle ja ole onnellinen, että sinulla on takuulumi!

      Poista
  3. Sorry Leena, kiirettä pitänyt, etten kaikkea ole kerennyt kommentoida.
    Mutta tämä postaus hellytti sydämeni kerrassan ,ihana kuva teistä : Dina sinä ja lumi ♥
    Ja kyllä, minäkin laitoin koiruuksille Pohjanmaalle paketin ja Monalle ,sinne siis jouluksi siis maanantaina mennään.
    Hyvää Joulunaikaa sinulle ja perheellesi ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seijastiina, äläs nyt;) Kuka tässä ehtii muistaa mitään...puhumattakaan siitä, kuinka paljon olen itse vastavuoroisuusvelassa.

      Juu, se oli kunnon talvi ja sellaisin olen täällä Keski-Suomessa nyt tottunut.

      Luannikast reissu sinne pohjanmaalle. Ihanaa kun on koiruuksia ympärillä.

      Kiitos samoin sinulle & co ♥

      Poista
  4. Ihanalle näyttää tuo kattaus ja nuo herkut! Täällä on vain jäätä ja vettä. Märkää ja liukasta. Yök sentään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukkaiselämää, kiitos. Niin täälläkin jäätä ja märkää lunta. Tuo kunnon lumikuva on muutaman vuoden takaa, muut kuvat paitsi ruokakuvat eiliseltä ja tältä päivältä.

      Eletään lumen toivossa...

      Poista
  5. Ah kun on herkkuja pullollaan postauksesi, niinhän joulun akaan kuuluukin. Ihanat astiat, ei ihme että halusit, niin minäki haluaisin....
    Noista joulukukista jouluruusu on kyllä niin kaunis. Muuten totta mitä mainitsit, miksi kaiken pitää kimaltaa, eikö riitä pelkkä kukkien kauneus?

    Jouluista illan jatkoa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minttuli, joulu etenkin on herkkujen aikaa, mutta meillä on vähän kuin aika suein joulu;) No, tuo väriyhdistelmä on myynyt itsensä minulle ja miten pehmeästi pupukin on tehty. Minusta nämä ovat kauniimmat kuin muumimukit! Aivan kuulen, miten giljotiini laukeaa...silti: Nämä ovat kauniimmat ellei lasketa muumien Iltapurjehdusta.

      Ihan tuskaannuin siellä ja sanoin asiasta kyllä kauniisti, mutta topakasti floristeille. Olin niin pettynyt...En jaksa enää metsästää elämäni jouluruusua, sitä suurta ja yksinkertaista, jolla olisi ollut myös paremat mahdollisuudet selvitä kevääseen. Tilasin jo kaksi valkoista jouluruusua ja saan ne nuppuisina toukokuula: Käyn istuttamassa isän haudalle. Kukka itsessään pitää riittää.

      Kiiitos samoin ♥

      Poista
  6. Ihania piparkakkuja! Meillä on samanlainen noutajamuotti. <3

    Tunnelmallista tuomaanpäivän iltaa. Talvipäivänseisaus, ajattele!

    (En vielä toivota hyvää joulua, teen sen myöhemmin :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, nämä kuvan piparit ovat Bessun ja lasten vuosia sitten tekemät. Niitä säilytetään lopune elämää, koska Olgakin on niissä mukana. Lapsista oli erityisen kivaa tehdä Olga-noutajaa.

      Kiitos samoin sinulle. Älä muuta virka!

      (Ei vielä, postaan vielä lyheysti ma, sillä aion sitten olla todellakin pois koneelta.)

      Poista
  7. Olgan hauta on kaunis <3
    Sinulla on kiltti mies !
    Voikas hyvin ja lumoavaa joulunaikaa teille kaikille. Vuh !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, eikö vain. Ja keväällä varhain siinä kukkivat ensin sinivuokot, jouluruusu ja esikot, sitten lemmikit ja lehto-orvokit ja sen jälkeen VALKOISET varjolilljat.

      Minulla on mies, jonka ansaitsen;) Hän on kyllä omalla tavallaan aika haasteellinen ja minä olen passanut häntä kuin ruhtinasta jo 28 vuotta. Nyt kun hän jäi 47 liike-elämä vuoden jälkeen kotiin, lienee luonnollista, että hän tekee osansa huushollin töistä.

      Kiitos samoin teille: Vuh!

      Poista
  8. Toissa jouluna sain ystävättäreltäni jouluruusun. Se kukki kauniista ja selvisi hengissä kesään asti, jolloin siirsin sen ulos kukkapenkkiin. Siellä se rehotti vihreänä mutta ei kukkinut. Alkusyksystä siirsin sen taas sisälle kukkaruukkuun ja olin ihmeissäni, kun se rupesi pukkaamaan kukkavarsia. Tein kuitenkin jotakin väärin, sillä vain yksi nuppu avautui. Sen pituinen se.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Donna, siinä on monta juttua, jotka voivat olla syynä. Minä olen vasta pari vuotta yrittänyt uida jouluruusun nahkoihin, joten en ole ammttilainen, mutta ystäväni, joka on puutarhuri, kertoi minulle vuosia sitten miten hänellä kukki jouluruusu täällä Keski-Suomessa upeasti tammikuussa! Nyt tapasin hänet viikolla ja se suurenmoinen, suuri, vanha, upea ruusu oli kuivunut kevätauringossa eli tarvitsee puolivarjoisen kasvukapaikan. Se on ainakin varma.

      Muista: Yrittänyttä ei laiteta!

      Poista
  9. Ihana hyvänmielen postaus :)! Mukavaa iltaa teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bleue, kiitos ja kiitos samoin sinulle & co!

      Poista
  10. Nutinnollista viikonloppua kera hyvän ruuan!

    VastaaPoista
  11. Aika kivat tuo uusi astiasarja,ei ihmekään ettet voinut niitä vastustaa! Kaunis hauta on Olga-ihanaisella...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, nuo väirt vain jotenkin nyt tähän värinäkääni ja joulunaikaan sopivat ja miten pehmeästi kuvat on maalattu.

      Hänellä on ja puutarhamme harvinaisimmat kukkijat kukkivat siinä ensi suvena, jos myyrät suovat eli ne valkoiset varjoliljat. Muuten vain luonnonkukkia ja jouluruusua.

      Poista
  12. Ihan oikeaa lunta! Ei meillä Helsingissä. Saammekohan mieleisiä jouluruusuja, kun olemme jättäneet näin myöhäiseksi? Minä ostan kylläkin aina useita matalia.
    Näyttää siltä, että kukkakorit ovat tulleet taas muotiin.
    Oikein hyvää ja onnellista joulua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anna, niin tuo alempi kuva on eiliseltä, mutta se kunnon lumikuva ei ole uusi. Täällä on ikävää märkää lunta, ei puuterilunta, ei.

      Minä just mietin, että siinäkö syy. Olisinko saanut jotain yksinkertaiempaa, mutta silti suurta, jos olisin aloittanut pari viikkoa sitten. Sinulla on siellä pääkaupnkiseudun tarjonta eli takuulla saat. Minä pidin siitä viimevuotisesta, joka oli vahva ja suuri yksilö lasimaljassa eikä mitään turhuutta mukana.

      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  13. Ihanaa joulun aikaa sinulle, Leena!

    Eilen kävin puutarhalla hieman katselemassa jouluasetelmia, ja voin kertoa, että noin 98 prosenttia kaikesta oli sellaista, jota en itse ottaisi millään! =D Liikaa kaikkea, väärän väristä yms. Pitäisi varmaan tehdä jouluasetelma itse.

    Juustot ja hedelmät kuulostavat ihanalta. Minä kai odotan eniten sitä, että voin lukea kirjaa ja herkutella suklaalla. Löytäisinpä jonkin mielenkiintoisen, laadukkaan konvehtirasian! En ole niitä edes tutkinut sen kummemmin. Niin, ja fanitan Lumimiestäsi, niin mainiosti olet nimennyt hänet! (Hänhän on sellaisen Bigfootin näköinen, eikö totta?! =D)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin sinulle, Irene.

      Sama täällä, sama täällä. Olenkin nyt ajatellut niin, että ensi vuonna talletan minigrippussiin sammalta ja pidän sitä vaikka kellarissa. Sitten ostan ison jouluruusun, jonka istutan kauniiseen lasimaljaan ja mullan ympärlin sammaleella: Siinä se sitten on mun unelmajoulukukkani. Nykyään kaikkeen ängetään liikaa kaikkea, ihan sama onko kyseessä kirja tai kukka-asetelma.

      Itse asiassa minäkään en osaa nyt nimetä laadukasta konvehtirasiaa, sillä muutama viikko sitten mainostamani belgialainen Guylainnin konvehti alkoi maistua liian makealta. Illalla nautin Poirotia katsoessani Aino Samettinen Nougat -jäätelöä, jota en olisi ikinä saanut löytää....

      Oi, Lumimies on nyt onnessaan;) Etkö ole häntä nähnyt. Odota hetki, laitan perään linkin, jossa myös hänen kuvansa: Et voi erehtyä. Kiitos psta!

      Poista
    2. Irene, tässä kun tämän avaat on heti Bigfoot: http://leenalumi.blogspot.fi/2013/07/leena-lumin-puolivuotiskatsaus.html

      Poista
  14. Ihania tunnelmia <3 Minä toivottelen sinulle jo nyt erittäin rentouttavaa joulua Leena, sillä palannen eetteriin itse vasta välipäivinä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Susa, kiitos. Kiitos samoin sinulle, Susa! Minäkin yritän täältä lähteä, mutta nyt on vieras ja sitten mietin joulukuvaa...

      Huomenna vielä kalat ja mädit...sitten tulkoon rauha ja mieluusti myös valkeus. Ota kaikki irti kolmesta vapaapäivästäsi.

      Poista
  15. Vähän on teilläkin lunta, meillä ei senkään vertaa. Musta kynnöspelto ikkunan takana.
    Kiitos kivasta kerronnastasi taas kerran!
    Oikein, oikein Hyvää ja Rauhallista Joulua teille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mummeli, no ei voi kehua lumella...Kynnöspellot ikkunan takana minulla oli Luvialla. Noin neljännesvuosisata mustia jouluja, mutta onhan siinä kotikylässä sitten taas niitä omia muita juttujaan...

      Ole hyvä ja kiitos.

      Kiitos samoin sinulle & co!

      Poista
  16. Voi miten ihana tuo Tuike-sarja! Onneksi ne ehtinyt bongaamaan sitä Suomessa, muuten olisi lähtenyt muutama mukaani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Allu, eikö olekin! Tiedätkö, niissä lukee, että 'sesonkituote' eli tätä ei ehkä saa enää vuoden päästä...

      Poista
  17. Kiva kuvakooste.:)
    Mä tykkään kaikista seisaus -ja tasauspäivistä. Eilinen talvipäivänseisauskin oli oikein antoisa, tein kaikkea hauskaa, hölmöä, kamalaa, kivaa ja salaista. joten ei niistä enempää näin julkisesti.;)
    Tästä asetelmakeskustelusta tuli mieleen pienesti sivupolulle, että luin jostain, ettei tänä vuonna luonnonmateriaalit ole muotia. (mä kun luulin, että luonnonmateriaalit olis ikään kuin klassikkoja!) Olen koko syksyn värkännyt kaikenlaisia koristehommeleita ja asetelmia juuri luonnonmateriaaleista. Olen niin poissa muodista.

    Mua masentaa tämä sää. Musta joulu ei ole mikään maailmanloppu, mutta kaipaisin jo kovasti talvea ylipäänsä!
    Mutta nuo astiat on kauniit. Ja Hannen työt. Ja tuo ylemmän postauksen jouluruusukuva!

    Hyvää joulunaikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, kiitos. Minusta talvipäivänseisaus on jotenkin mystinen ja romanttinenkin. Sinullahan on ollutkin hurjaa...

      Enpä ole moista lukenut, mutta nyt sen todeksi koin. Minäkin olen out trendeistä, mutta kun minulla ei ole mitään askartelugeeniä...Sen verran viisastuin, että minä en enää joulua kohtaa ilman sammalpussia.

      On tää aika kauheeta. Minä en halua ollenkaan katsoa ulos. Tarvitsen lunta ja kunnon talven!

      Jostain täytyy lohtua nyt repiä;) Niin just, se jouluruusukuva...

      Kiitos samoin sinulle yhdestä sun toisesta eikä vähimmin viehättävästä sitaatista, jolla lopetit kirjeesi;)

      Poista