sunnuntai 8. helmikuuta 2015

David Vann: Kylmä saari

Gary katsoi ikkunasta puiden takana häämöttävälle järvelle, söi lohta tietäen että hänen kuuluisi pitää itseään onnekkaana, mutta hän ei tuntenut mitään, korkeintaan jossain taustalla jäyti pelko, miten hän selviäisi tästä päivästä, miten saisi tunnit kulumaan. Samalta hänestä oli tuntunut koko aikuisikänsä, etenkin iltaisin, etenkin vielä naimattomana. Aika auringonlaskusta siihen kun hän pystyi nukahtamaan tuntui mahdottomalta taipaleelta, häämötti uhkaavana edessäpäin, tyhjyytenä, jota ei voinut ylittää. Hän ei ollut kertonut kammostaan kenellekään, ei edes Irenelle. Hänhän vaikuttaisi jotenkin vialliselta. Hän epäili, ymmärtäisikö kukaan tosissaan.

David Vannin Kylmä saari (Caribou Island, WSOY 2014, suomennos Irmeli Ruuska) sijoittuu Alaskan kauniiseen ympäristöön, jonne Gary ja hänen vaimonsa Irene lapsineen ovat muuttaneet Garyn toivomuksesta. Gary on tohtoriopiskelija, joka haluaa saada etäisyyttä väitöskirjaansa, pitää pienen tauon ja imeä samalla itseensä Alaskan karua erämaahenkeä. Irenen ei auta muu kuin seurata perässä ja nähdä kauhukseen miten heidän rahansa, jotka oli tarkoitettu Garyn opiskeluun, hupenevat tyhjiin. Miten unelma toisensa jälkeen murskaantuu. Lopulta Irenen on aloitettava työt lastentarhanopettajana, että he ollenkaan selviäisivät. On kulunut kolmekymmentä vuotta ja Irene ihmettelee, miksi hän ei nähnyt aikaisemmin, että niin lupaavalta vaikuttanut mies pakeni elämää. Lapset, työ ja Garyn kova innostus aina uuteen vievät kuitenkin Irenenkin mennessään ja nyt on tullut se hetki, jolloin lapset, Rhoda ja Mark, ovat jo aikuisia ja Gary on keksinyt, että heidän pitää rakentaa saareen hirsistä pienen pieni mökki. Jälleen yksi hullu idea, jonka toteutus kylmässä, märässä lokakuussa, saa Irenen sairastumaan pahoin. Järkyttävä päänsärky saa hänet uikuttamaan kivusta, mutta hän ei aio antaa Garylle syytä jättää häntä ja hän tietää, että sen Gary kaikkein mieluiten tekisi: Pakenisi jälleen kerran. Kuvittelisi, että häntä odottaisi jossain joku parempi.

Kun Irene kyyhötti veeneenkeulassa katsellen lähestyvää rantaviivaa, hänen oma elämänsä, ja Garyn elämä, tuntui tukehtumiselta. Kauhea, raskas olo, katkonainen hengitys ja paniikkitunnelma – hän tiesi, etteivät ne olleet yksinomaan Tramadolin syytä.

Vann kohdistaa kiinnostuksemme Irenen aikuiseen tyttäreen Rhodaan. Rhoda työskentelee eläinlääkärin avustajana ja seurustelee paikkakunnan hammaslääkärin kanssa. Rhoda itseasiassa jo asuu Jimin kanssa ja haaveilee häistä. Rhoda on lapsista äidille läheisin, mutta tytärkään ei ymmärrä, vaikka äiti miten koittaa kertoa, että Gary haluaa hänestä eroon kolmenkymmenen avioliittovuoden jälkeen haluamatta itse näyttää syylliseltä eroon. Rhoda ei tajua, vaikka äiti kertoo hänelle omasta äidistään ja mitä oli tapahtunut kauan sitten. Samanaikaisesti Jim kohtaa naisen, jonka näkee lastensa äitinä, mutta nainen, Monique, näkee asian aivan toisin. Musertunut Jim päättää kosia Rhodaa ja tyytyä tähän, mutta samalla hän laatii suunnnitelman, jolla voi saada elämältä hyvitystä.

Oikeastaan kysymys oli siitä, mikä hänelle oli tärkeintä elämässä. Hän ei uskonut Jumalaan, eikä hän ollut oikealla alalla voidakseen olla kuuluisa tai vaikutusvaltainen. Siinähän ne kolme suurta juttua olivat: usko, maine ja valta. Ne saattoivat oikeuttaa tietyn elämäntyylin tai ainakin saivat ihmisen ajattelemaan, että oma elämä merkitsi jotain. Kaikki soopa siitä, että oli kunnon tyyppi, kohteli ihmisiä hyvin ja vietti aikaansa perheen parissa, oli pelkkää soopaa, koska...

Hän toivoi että olisi keksinyt sen jo aiemmin, ennen kuin täytti neljäkymmentäyksi, koska silloin se olisi ollut paljon helpompaa, mutta ei vieläkään ollut liian myöhäistä.

Vann tekee kirjasta hyisen avioliittodraaman, joka vetää vertoja Lionel Shriverin Kaksoisvirheelle  Kukaan ei säästä ketään ja tarinassa alkaa hahmottua elämäänsä pettyneiden, kostonjanoisten ihmisten ryhmä, jotka vellovat pettymystensä kuiluissa. Syntyy sukupolvelta toiselle siirtyvä kohtalo, kuin jokin maaginen kirous. Rhoda olisi voinut olla tapahtumakulun pysäyttäjä, mutta hän on samanaikaisesti sekä liian huolissaan sairaasta, kylmässä saaressa olevasta äidistään kuin myös liian lumoutunut Jimin upeasta keittiöstä. Ja stressi kaikkoaa kokatessa ja viinilasillisten myötä...Hän aistii, että jotain on muuttunut, mutta ajatus ei nouse tietoisen tasolle...

David Vann on kansainvälisesti menestynyt kirjailija, joka on saavuttanut viisitoista kirjallista palkintoa ja hänen kirjojaan on käännetty kahdellekymmenelle kielelle. Hän työskentelee professorina Warwickin yliopistossa Englannissa. Olen häikäistynyt, sillä löysin kirjailijan, joka sai minut janoamaan tätä lisää. Näin The Indipendent –lehti kirjasta: ”Kylmä saari on karu kirja, yhtä karu kuin Alaskan talvi, mutta sen voimallinen armottomuus ja alkukantaisuus on mykistävää luettavaa.” Vann kirjoittaa sekä tylyn arkisesti, että samalla laajoja tunnekaaria saavuttaen. Lukija imaistuu mukaan ja huomaamattaan elää alaskalaisen tragedian yhtenä onnettomista, täydesti pohjaimulle antautuen.

Rhoda joi viiniä ja tuijotti kanaa, kastikkeessa uiskentelevia tummia oliiveja. Jokin oli muuttunut. Ehkä ilmapiiri oli vähän viilennyt, ohennut, käynyt eristyneemmäksi. Vain he kaksi tässä talossa. Ehkä muutos johtui siitä, että aiemmin oli ollut jokin tavoite. Kosinta. Nyt Rhoda ymmärsi, miten avioliitossa saattoi tuntea olonsa yksinäiseksi. Uusi tunne, jota hän ei osannut aivan kuvailla tai pystynyt edes tavoittamaan.

Ihmiselämä ei voinut olla vain sitä mitä oli. Se olisi liian pelottavaa. Ei kukaan sellaista halunnut.


*****

Tämä kirjan ovat lisäkseni lukeneet ainakin Sara, Marjatta,  Annika/Rakkaudesta kirjoihin  Krista,  Leena/Donna Mobile Arja, Laura ja Lukutuulia,  jolle kiitos mahtavasta lukuvinkistä!

47 kommenttia:

  1. Kuulen nyt ensimmäistä kertaa David Vannista ja kylläpä olikin hyisen hienoa menoa. Kirjoitat niin kuvaavasti, että tuntuu kuin olisin tehnyt pikavisiitin jäiseen avioliittoon. Tuo sukupolvelta toiselle siirtyvä kirouksen kaltainen ilmentymä on kiinnostavaa, jos mikä.

    Oletko Leena nähnyt Bergmanin elokuvan Marionettien elämästä? Se on hänen Saksan kaudeltaan ja tuli tästä nyt jotenkin mieleen tunnelmansa puolesta, vaikka en siitä paljon muistakaan ja en tiedä, pystyisinkö edes uudestaan katsomaan. Jotkut Bergmanin teokset ovat sellaisia, että niistä toipumiseen voi mennä pitkä aika.

    Sinun kirjoituksessasi luonto-olosuhteet ja sitten tämä avioliitto. Miten kylmyys kohtaa kylmyyden, jotain sellaista. Kyllä tahdon tähän tutustua jossain vaiheessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omppu, kiittäkäämme nyt Lukutuulia, joka ihan tuli minulle kertomaan, että just tämä olisi takuulla minusta kiinnostava. Näin tutut blogikollegat osaavat tuntea toistensa lukumaun!

      Bergmanin filmit ovat kuuluiisia ja neroja, mutta minä en heti suoraan muista muuta kuin yhden, sen, jossa lapsia kohdeltiin tosi pahasti kaltoin ja se jätti ikuisen jäljen. Toisaalta minulla on mielessä, että olisin nähnyt jonkun muunkin, jossa näytteli pääosaa hänen vaimonsa Liv Ullman, mutta en muista sen nimen olleen mitään Marionettien elämästä...En minäkään katso enää ikinä Fanny&Alenxander -elokuvaa. En vain pysty. Teisithän, että kirjalija Linn Ullman (mm. Aarteemme kallis) on näiden kahden eli Bergmanin ja Ullmanin tytär.

      Olen onnellinen, että tämä ei mennyt minulta ohi. Suosittelen. Ja en muista milloin noin 300 sivua olisi mennyt yhtä nopeasti. Vann on järkyttävän lahjakas!

      Mikä siinä onkin, että hyytävät avioliittoromaanit voivat olla niin kiinnostavia;) Tämä kirja yllättäisi sinut, sillä en kertonut paljon mitään.

      Poista
    2. No mutta pistitpäs nyt viimeisen lauseen. Siis tämä: "Tämä kirja yllättäisi sinut, sillä en kertonut paljon mitään." Tämä on varmaan "kosto" siitä Sariola-maininnasta. Vastaanotettu ja hyväksytty. Mietin seuraavia jekkuja. :)

      Poista
    3. Omppu, mutta sinä olit jo minua edellä: Valkea kuulas on oma, mutta sinun tänään vinkkaamasi Phillips kirjaston;) Mietin vieläkin, että mistä olet onkinut tietoosi mun Esa Sariola -suhteeni...Tämähän on kivaa: Anna palaa vain! Mutta lukurauhaa kahdelle puutarhakirjalle, Valkealle kuulaalle ja Phillipsille, sitten voit yrittää taas iskeä. Mietin, että onko minusta tullut jotenkin liian helposti arvattava, vaikka olen luullut olevani monimutkainen ja salaperäinen kuin Greta Garbo;) Mistä Lukutuuliakin tiesi, että Kylmä saari olisi mun ja mitä taas tulee sinuun niin...Oih, nyt munkin pitää alkaa saamaan sinusta etiäisiä <3

      Poista
    4. Omppu, se Phillips vinkki tulikin Marikalta! Hän mut nyt saa kirjastoon;) Olen taas samanaikaisesti tehnty blogia, lisänyt kuvia Pinterestiin ja vastaillut faceviesteihin että myös sähköposteihin...Tätä se sitten teettää. Mutta älä huoli, kohta sinä jotain keksit. Tuo Phillips olisikin tullut sinulta yllättävän nopeasti;)

      Poista
    5. Ok. Ehdin jo kauhistua, että missä välissä olen blogannut Phillipsistä. On mulla yksi ehdokas mielessä, mutta en vielä paljasta...

      Poista
    6. Ja minä heräsin ajatukseen, että mikä asssosiaatio oli nyt Ompulla ja Oksalla;) Joskus sitä voi tosiaankin unohtaa mitä on tehnyt, mutta en usko, että sinä...Miten arvasinkaan;) Juu, odota vähän, sillä nuo kevään puutarhakirjat työllistävät vaikka kiinnostavia ovatkin.

      Poista
  2. Tämä kirja vaikuttaa juuri täydelliseltä tämänhetkiseen lukunälkääni, eli ei muuta kuin huomenna kirjaston hyllyjä penkojaan. Kiitos jälleen kerran ihanasta lukuvinkistä, Leena! :) -Taru

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taru, et uskokaan miten nopeasti sinulla menee tämän kanssa ilta ja ehkä vielä yökin. Ole hyvä <3

      Poista
  3. Olen kiinnittänyt tähän huomiota kirjastossa erikoisen kannen vuoksi. Pitänee poimia joskus lainauskoriin, sillä kiinnostavia avioliittodraamoja ei voi lukea liikaa. :) Alaskaan sijoittuvia kirjoja ei tulekaan usein luettua, joten tämä kiehtoo senkin ansiosta. Kiitos vinkistä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MarikaOksa, minä en tätä huomannut ollenkaan viime vuoden listoilla, mutta kun ei enää ole niitä paperisia katalogeja kaikilla. Onneksi Tuuulia pelasti minut! Minusta kansi on aika outo eli jos tarina on tätä, niin pitikö kannen olla sitten näin...näin kolkko. Tämän lukemista et kadu. Ole hyvä <3

      Poista
  4. Komppaan Marikaa, sillä kirjan kansi on huomiotaherättävä, mutta samalla luotaantyöntävä. Kuulostaa ihan luettavalta kirjalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, sittenhän se menee tarinan henkeen paitsi ei ihan, sillä voisin elää ilman tätä kantta, mutta en ilman tätä tarinaa. Try this!

      Poista
  5. Kiitos esittelystä Leena.En ole tästä kirjailijasta kuullut aikaisemmin,mutta nyt postauksesi innoittamana googlasin . Kiinnostavalta kuulostava kirja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, ole hyvä <3 Ja mikä kiinnostava kirjailija!

      Poista
  6. Hhhhhhykertelen onnessani! Ihanaa, että mututuntuma piti paikkaansa! Ehkä se oli juuri tuo Shriver (ja miksei ehkä McEwankin ( luen muuten juuri Rannalla -kirjaa)), joka toi mieleeni sen, että sä _varmasti_ tykkäisit tästä, koska olet laillani tykännyt näistä edellämainituistakin. Niissä on ehkä jotain samaa? Kerronnan tiiviys ainakin. Ja se avioliitto...

    Oli ilo antaa tämä lukuvinkki sinulle <3 Minäkin aloin heti ihmetellä että eikö tätä nyt enempää ole suomeksi...

    Mukavaa viikonjatkoa, Leena :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuulia, no voihan sentään, minkä teit: Kiitos <3 No tämä voisi kyllä olla McEwaniakin, sillä hän on lahjakas tällaisessa hyisessä parisuhdemenossa. Just, Rannalla kylmää, mutta siinä olikin sitten myös jotain Stonerista. Tiheä kerronta, mutta ei liian kovatahtista actionia, vaan ajatukset ehtivät pysyä mukana. Avioliitto just, onneksi se ei ole oma;) Ja Rhoda tavallaan jatkaa sitä kirousta, väärää valintaa, väärin syin.

      Kiitän ja tosi kiva, sillä tätä helmeä en huomannut nettikatalogissa, en missään. Vannia kyllä kelpaisi lukea.

      Kiitos samoin sinulle, Tuulia <3

      Poista
  7. p.s. Tää on herättänyt aivan liian vähän blogihuomiota jos multa kysytään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuulia, no toivotaan, että minäkin nyt autoin osaltani antamaan blogisavuja Kylmälle saarelle. Sitäpä ei tiedä, vaikka tämä teos olisi kuumassa ryhmässäni loppuvuodesta. Eli olen täysin samaa mieltä: Kaikki nyt Kylmään saareen!

      Poista
  8. Voi että!! Olin aivan innoissani, kun huomasin sinun bloganneen Kylmästä saaresta! :) Olin melko varma, että tulet pitämään kirjasta, ja uskalsin jopa toivoa että vaikuttuisit. Ja näin kävi, ihan mahtavaa! Hieno kirjoitus hienosta kirjasta, ja nyt uskon, että tämä kirja löytää monta uutta, tyytyväistä lukijaa. Tämä olisi ne kaikki ansainnut!

    Jee!!! <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, ohi oli mennä, mutta onneksi Tuulia vinkkasi! Aika moni taitaa tuntea kirjamakuni;) Toivotaan, sillä Kylmän saaren paikka ei ole katveessa. Kiitos <3

      Jeeee!!! ja mukavaa alkanutta viikkoa <3<3

      Poista
  9. Kiinnostaa! Tämä kansi on todella ruma ja kylmä. Kävin googlaamassa kansia eri kielisissä versioissa. Siellä näyttää olevan myös vaikuttava kuva kivisestä rannasta ja uhkaavasta taivaasta, mm. englanninkielisessä Caribou Island.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta, kansi ei vakuuta, mutta toivon todellakin, että luet tämän. Mieti nyt: 30 vuoden avioliitto, jossa kaikki näyttää ulospäin hyvältä, eivätkä edes lapset huomaa mitään...Minusta et voi tätä ohittaa. Kirjan 300 sivua menevät hujauksessa.

      Minäkin välillä itken kauniiden ulkomaisten kansien perään. Googlailen niitä ja joskus jopa julkaisen näytiksi, että voidaan verrata, missä tehdään kauneimmat kannet. Olin pyörtyä 2013 Salzburgissa, kun näin kirjakaupassa Kate Mortinin kirjojen saksalaiset kannet. No, edelleen Mortonin Paluu Rivertoniin kansi on yksi upeimmista ikinä ja se oli kanssani myös tokassa käyntikorttikuvassani.

      Lue nyt ihmeessä tämä!

      Poista
    2. Tottelin! Varasin aamulla - ja siellähän se jo onkin, siirtyi yhtä nopeasti kirjastosta toiseen kun jos olisi itse ajellut hakemaan. Nyt on paljon lukemista, katsotaan, mihin tartun. Ihanaa runsautta.

      Poista
    3. Sinä kiltti <3 Jos lupaan, että tämä kiinnostaa sinua, en juksaa. R. aloitti Kymän saaren juuri ip-teellä, mutta jatka vasta korismatsin jälkeen. Kirjan parilla on menossa 30. avioliittovuosi kuten meilläkin, joten osaan olla kiitollinen, etten ole kirjan Irene, eikä R. voisi olla Garry. Kun taas sitten Kaksoisvirheestä meillä keskustellaan vieläkin, sillä jos olisime saman lajin harrastajia, olisimme saman lajin kilpailijoita (luonnejuttu), joten meille tapahtuisi kuten...Meillä jäi saunat ja kaikki sinä la kun R. sai luettua Kaksoisvirheen ja minä väitin, että hän voisi olla kirjan Eric ja minä olisin kirjan Willy (=nainen).

      Arvaa kiinnostaako kuulla mitä sinä olet kirjasta mieltä. Siis Irenen ja Garyn luonteet, tytär Rhoda ja sitten vaikka hammaslääkäri Jim ja onhan siinä muitakin;) Kiinnostavia lukehetkiä toivottaen <3

      Poista
    4. Minä mietin pitkään, olenko lukenut tuon Kaksoisvirheen. Enpäs olekaan. Se vei ajatukseni toiseen kilpaurheilupariskuntaan, Chris Cleaven kilpapyöräilijöihin romaanissa Gold, ja heidän parisuhdeongelmiinsa.

      Saman lajin kilpaurheilussa on varmaan pariskunnilla tuo vaara, mutta sen sijaan minun kokemukseni mukaan saman ammatin omaavilla pariskunnilla menee hyvin. Me olimme miehen kanssa samassa ammatissa - ja vielä samalla työpaikallakin, isolla yläasteella, 23 vuotta. Ehkä se oli jo liikaa. Olimme joidenkin mielestä liian vahvoja yhdessä. Viimeiset kymmenen vuotta "itsenäisinä" eri paikoissa tuntui hyvältä. Jälkikasvu näyttää omaksuneen saman parinmuodostusperiaatteen. ;) Ainakin on keskusteltavaa, kun tuntee hyvin toisen työn.

      Ihania metsäkuvia tässä Vannin kirjassa lukujen alussa.

      Poista
    5. Marjatta, no sinulla on paljon kiinnostavaa luettavaa edessä. Lionel Shriver on yksi suosikeistani ja Kaksoisvirhe ihan paras. Saman lajin parit...hui!

      Tunnen monia yrittäjäpariskuntia, jotka ovat yhdessä 24/7 ja monella menee hyvin jo reippaasti kolmattakymmenettä vuotta. Samat työmatkat, messut, alaiset, asiakkaat etc. Olen usein miettinyt, olisiko meistä ollut siihen.

      Toisen työn tunteminenkin jo riittää, mutta meillä on puhuttu paljon muusta kuin työstä ja aina vain tämä elämänmittainen keskustelu jatkuu. Toivoin aina että 'hyvä hiljaisuus ja kiinnostava keskustelu'.

      Eikö vain! Se maisemakuva aina luvun alussa. Jännittävää kuulla mitä olet mieltä;)

      Poista
    6. Hyvä oli!
      Arvaa, ärsyttikö kirjan naisten vääränlainen tukeutuminen miehiin sen sijaan, että olisivat kysyneet, mitä itse haluavat elämältä.

      Kirjailijalla on taustassaan itsemurhan tehneitä perheenjäseniä, mistä hän on varmaan saanut ainesta aiheen käsittelyyn.

      Olen lukenut Shriverilta Poikani Kevinin lisäksi Syntymäpäivän jälkeen, josta myös pidin, mutta Poikani Kevin on tiiviimpi ja parempi. Panen Kaksoisvirheen muistiin.

      Poista
    7. Marjatta, mitä minä sanoin;)

      Ne olivat ihan kuin avuttomia siellä eristyksissä. Ainakin Irene, ja hänellä oli patologinen kammo hylätyksi tulemiseen. Rhoda olisi voinut tehdä toisin, mutta eli itse sitä tajuamattaan äitinsä kohtalon uusiksi.

      Ihan tosi. Minä en ehdi selvittää mitään...nyyyh. Mutta jotenkin olin heti varma, kun olin tämän kirjan lukenut ja sitten katsoin Vannin kuvaa, että hän on mies minun makuuni. Se jokin!

      Minä ostin Syntymäpäivän jälkeen, ja se on yöpöytähyllylläni, mutta epäile, että se vie parisen viikkoa, johon en nyt puutarhakirjasesonkina ehdi. Lueppa Shriverin Jonnekin pois! Se oli kovin kohuttu kirja blogistaniassa muutama vuosi sitten. Sen kautta Shriverin löysinkin. Annoin Poikani Kevinin pois sen luettuani, vaikka kerään Shriveriä. Voin siitä tosi, tosi huonosti. Äiti teki kaikkensa, mutta se pahvi äijä vain sanoi, että ei heidän pojassaan ole mitään vikaa. Se loppukohtaus ylitti kestokyvyn, se suljettu jumppasali...Kaksoisvirheestä et voi olla pitämättä!

      Poista
  10. Kuten puhuimmekin, myös minä aion lukea tämän. Aloittelin jo, mutta sitten alku ei vielä vienyt ja kirja jäi odottamaan. Aiemmin Saran ja nyt sinun tekstisi vakuuttavat, että tämä kannattaa lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, olikohan se silloin kun minä siitä Valkea kuulaasta...Herttileija, Katja, minusta tämä on ihan hirveän kiinnostavaa just SINUSTA. Minähän tunnen sinut: Et voi olla kiinnostumatta Vannin teoksesta.

      Olen saanut sinulta Phillipsin: Kiitos <3 Nyt minä annan sinulle Vannin: Ole hyvä <3

      Poista
  11. Kantta on nyt niin haukuttu, että pakko sitä vähän puolustaa.;) Musta se on jollain lailla makee. En tiedä tykkäänkö siitä erityisemmin, mutta se on selkeä, yksinkertainen ja kiinnittää huomion (ainakin mun huomion;)). Se on erilainen. Mä olen nimittäin viime aikoina kokenut, että on pari tyylisuuntaa, jotka sitten toistuu suunnileen joka toisessa kirjan kannessa, boring. Multa vielä lisäbonukset, kun kansi ei ole valokuva (valokuvalliset kannetkin voi olla oikein hyviä ja onnistuneita, mutta yleisesti ottaen tykkään niistä vähemmän) ja kannessa on suomentajan nimi.

    Kirjan aihe vaikuttaa kiinnostavalta (kun mainitsit sen Kaksoisvirheen...), mutta tekstilainausten perusteella kirjan tyyli ei ehkä ihan ole mua kiinnostavinta. Katotaan, josko tämän luen, jos vaikka kirjastossa törmään saareen.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, sinulla onkin taiteiljan 'erityinen' näkökulma;) No katso nyt vaikka Stonerin kantta: Onko se boring? Entäs Murakamin uusimman kansi? Tai kansi kirjasta Yötä ei voi vastustaa????;) Delphinen kansi oli valokuva Lucillesta ja minusta se kansi on jotain erityistä. Kuten oli myöskin Mortonin kirjan Paluu Rivertoniin valokuvakansi. Se, että kannessa on suomentajan nimi on myös minusta bonusta. Minerva muuten tekee ylivetokansia eli jos paperi hukkuu, rikkoontuu tms. kansi korvaa paperin ja ylivetokannen omaavaa kirjaa voi lukea ilman sitä häiritsevää paperikantta, joka ainakin vatupassissa luettaessa on hankala.

      Mikä minä olen valitsemaan parhaita sitaatteja;) Mutta Vann kirjoittaa myös arkisesti, mistä minä pidän just yhtä paljon kuin televiosion brittisarjoista, mutta arjesta kumpuaa suuri tarina. Parisuhdetragedia. Olisi kiva vaihtaa tästä sun kanssa mielipiteitä;)

      Poista
  12. Boring on se, että monet kannet on (mun mielestä) hirveen samannäköisiä keskenään. Stonerin yhteydessähän mä jo kehuinkin sitä kantta. Ja sitten perään vielä Yötä ei voi vastustaa kantta.;) Onko toi Murakamin kansi valokuva? Jos, niin se on sen verran "tuunattu", etten huomannut näin ei-liveä nähtynä. Monet valokuva-kannet on hyviä. Mä vaan olen enemmän mieltynyt "piirrettyihin" kansiin. (Jotain muuta sanaa tässä yhteydessä käytetään kuin 'piiretty'...) Se ei tietenkään tarkoita, ettenkö tykkäisi hyvistä valokuva-kansistakin.:) Sekin on bonusta, kun paperikansien alta paljastuu kauniit kannet sieltäkin!:)

    Sitaattivalinnathan oli ihan hyviä. Tyylillä tarkoitin enemmänkin minkä kuvan sain sitaattien perusteella kirjoitustyylistä, rytmistä jne. ja en usko, että sitaatit on sen suhteen "väärin" valittu.;) Katotaan, tää jäi kyllä vähän kutkuttamaan, kun kerran mainitsit tuon Kaksoisvirheen. Jos mä ensin kuitenkin sen Stonerin.:)

    (huh, kylläpäs blogger nyt temppuili!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, muistin, muistin, mitä olit mieltä etenkin de Viganin valokuvakannesta, joten siksihän minä...;) Murakamin kansi näyttää minusta kuin maalaukselta, en tiedä...Piirretyt: Anna Ahmatova koditon! Onko se sana grafiikka vai ei..Minerva on siinä nyt kyllä edelläkävijä tai sitten en ainakaan aikoihin ole kokenut vastaavaa. By the way: Varmaan molemmat pidämme myös kannesta Anna Ahmatova Fontankan talossa <3

      Minusta on niin hyytävää, kun lukee, miten ja missä tilanteessa ihmiset tekevät niin vääriä valintoja elämänsä ihmisten suhteen. Eikä vain äiti ja sitten vielä tytärkin ja on siinä muutakin, mutta en voi spoilata. Olen pelottavan myyty Vannin 'ääneen'. Hänessä on jotain brittiläistä ja sitten jotain muutakin, en osaa sanoa. Sain etiäisen, että kohtaat Mr. Stonerin tällä viikolla!

      (ei kai taas!)

      Poista
    2. Tänään tuli kivaa postia, kiitos!:)

      Tänään kävin myös kirjastossa nappaamassa mukaani tämän Kylmän saaren. Siellä oli kyllä hyllyssä ihan kuin tarjottimella mulle esillä Mihail Siskinin (hatut ässien päälle!) uusin suomennos ja enhän mä sitä voinut vastustaa. Joten saa nähdä, missä järjestyksessä nämä luen. Piakkoin kuitenkin palaan tänne blogiisi höpöttämään tästä ja siitä toisesta;)

      Poista
    3. Sanna, ole hyvä <3 Kiva, että se tuli niin nopeasti: Eilen veimme postiin.

      R. lukee juuri Kylmää saarta. No, minä noudan huomenna minulle tilatun Phillipsin. Kaikki kolme aiemmin häneltä lukemaani ovat olleet upeita, joten ans katsoa kuinka käy neljännen kanssa. Kiva kuulla sitten, mitä pidit.

      Poista
    4. No, mä olin oikeassa itseni suhteen tämän kirjan kanssa. Aihe oli kiinnostava. Jos nyt tohon Kaksoisvirheeseen vertaan (kun kerran sä vertasit;)), niin tämä ei mielestäni ollut niin intensiivinen, koska tässä näitä pareja oli useampia. Mutta mä en missään tapauksessa olisi heivannut ketään pois, olivat sen verran kiinnostavia ja toisiin pareihin&tapahtumiin linkittyviä. (Paitsi se veli ja tyttöystävä jäivät mielestäni vähän statistien osiin.) Irene päänsärkyineen oli kiinnostava. Garyyn mä en oikein saanut otetta. Tuon Rhodan kohdalla mietin, että eikö se muka oikeasti tiennyt/aistinut jotain vanhempiensa avioliiton tilasta, vai sanoiko se äidilleen niitä "kyllä isä sinua rakastaa" -juttuja, koska halusi lohduttaa äitiään ja pääsi kaikin puolin helpommalla niin. Rhoda oli niiiin huolehtija-tytär ja aisti siinä loppupuolella, että oli PAKKO päästä saarelle tarkastamaan tilannetta jne. ja kyllähän Rhoda myös epäili omaa suhdettaan Jimiin. Kyllä tuommoiset tyttäret yleensä aistivat myös vanhempiensa avioliiton tilaa. Se on sitten ihan eri asia, kuinka hyvin sen tiedostaa ja kuinka valmis on asioille mitään tekemään. Ja hänhän selkeesti haki erilaista avioliittoa itselleen (ainakin elintason kohdalla..), vaikka toistikin samoja virheitä. Mutta tuommoisessa perheessä kasvaneena on vaan niin helpompi toistaa vanhempiensa virheitä ja paeta hääunelmiin, kuin muuttaa niitä käyttäytymiskaavoja, vaikka kuinka sisimmässä jyskyttäisi 'totuus'.
      Oikein mielenkiintoisia(ja synkkiä) asioita ja henkilöitä miettitäväksi.

      Mutta sitten se tyylipuoli tökki, niin kuin epäilinkin. Takaliepeessä luki: "Vann käyttää karua lausetta ja verbitöntä toteamaa..." Periaatteessa minulla ei ole mitään karua lausetta ja verbitöntä toteamaa vastaan. Mutta aina se vaan ei toimi minulle, en tiedä miksi. Mutu-otteella jos mennään, niin käsittääkseni tämmöinen kieli on melko pidettyä, luettua ja kirjoitettua. Ainakin on fiilis, että olen törmännyt sellaiseen usien. Tämähän oli hyvää, selkeää, nopea- ja helppolukuista tekstiä olematta selaista kevythöttö helppoa ja selkeää. Taidokasta ja siistiä. Voisin Vannille sanoa silleen klassisesti, että vika ei ole sinussa, vika on täysin minussa.;)
      Lukukokemuksena tämä ei sitten aiheestaan huolimatta ollut minulle mitenkään erityinen.

      Lukujen alkujen metsäiset kuvat tuonevat lohdutusta ja kompensaatiota kaikille kannen inhoajille.;)

      Poista
    5. Sanna, no minä vertaan vähän kaikkea avioliittoa sivuavaa Kaksoisvirheeseen;) Rhoda on minusta kiinnostava, sillä on sekä häntä puoltavaa, että ei puoltavaa. Kannattaa muistaa, että Gary yritti kaikin tavoin saada kaiken ikävän näyttämään Irenen syyltä. Sekin keskustelu isän ja tyttären välillä, eikö siinäkin jotenkin sivuttu 'äitiä' Garyn taholta vähän vinoon, mutta ei liikaa, ettei hänen vain olisi huomattu moittivan. Toisaalta Rhoda kaipasi niin kiihkeästi jo pelkästään sitä Jimin hyvätasoista taloa/asuntoa, että sekin sulki hänen mieltään täysin kirkkaalta näkemiseltä, mutta hänen levottomuutensa ei loppunut äidin suhteen. Mikä tragedia, että tytärkin valitsee miehen luullen tämän olevan jotain parempaa, mitä se nyt sitten onkaan, mutta Rhoda ei tainnut olla ihan niin sinisilmäinen kuin hänen äitinsä aikanaan Garyn tavatessaan. Veli ei minua edes kiinnostanut, joten en kaivannut hänestä mitään enempää.

      Voi Sanna, minä olen tuollaisesta tyylistä sikatarkka ja minä niin pidin tästä. Jäi ikäänkuin tilaa niille raivoisille tunteille, joiden valtaan jouduin tätä lukiessa. Garyn 'murhasin' monta kertaa;) Jim olisi saanut kokea saman kohtalon.

      No, pidän tällaisesta tyylistä just kun aihe on näinkin rankka, mutta toisaalta rakkaudesta runoihin, mieluusti vetelen myös paljon monimutkaisempia virkkeitä. Tämä vain minusta sopi tähän tarinaan ja Alaskaan, jossa lunta voi sataa jo elokuussa: Kauheaa, vaikka lumesta pidänkin, mutta ei elokuussa, kiitos.

      Minulle oli, mutta olenkin aikamoinen tällaisten avioliittodraamojen perään.

      Niistä kuvista moni on tykännyt, minusta ne korostivat mainiosti sellaista Alaskaan hukkumisen tunnelmaa, kuin perhe olisi ollut omassa eristyksessään ja vaikka sille tapahtuisi mitä, kukaan ei voisi auttaa.

      Kiitos paljon antavasta mielipiteestäsi <3

      Poista
  13. Lukulistani kasvaa. Joskin viime aikoina olen jopa ehtinyt lukemaan. Tänäänkin taidan saada yhden loppuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paluumuuttajatar, kiva kuulla, että olet ehtinyt lukemaan. Olisi kiva joskus kuulla, jos olet lukenut jonkun suositukseni, että mitä pidit. Eri mieltäkin saa olla. Vain Ian McEwania en suosittele minulle moittimaan;)

      Et voi olla tätä lukematta!

      Poista
  14. Alaskan talvi ja kirjallinen hyytävyys- mikä yhdistelmä, mutta houkuttaa - ja varmasti myös koukuttaa! Kiitos antoisasta illtaluettavasta! <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, hyytävä ja pyskologinen kirja, jota suosittelen. Ole hyvä ja kiitos <3

      Poista
  15. Oi, minuakin tämä on kiinnostunut, ja nyt iski pakottava tarve päästä kirjaan käsiksi! <3

    VastaaPoista
  16. Hah-haa Leena, arvaas kuinka kävi? Kun menin kirjastoomme, minua tuijotti hyllystä Vannin teos engl.kielisenä. Meidän kirjastossa ei edes ole kuin hyvin vähän engl.kielistä kirjallisuutta, mutta Caribou Island oli oikein nostettu tyrkylle. Tämä on varmaan se kuuluisa kohtalon sormi. Otin mukaani. Saas nähdä, ehdinkö milloin lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omppu, meillä taas tuokin teos piti tilata, vaikka pitäjämme kirjasto on kiitos Alvar Aallon, yksi maailman kuuluisista, jonne arkkitehtiopiskeiljat löytävät Japanista, Ranskasta, mistä vain. Kohtalon sormi se on, mutta mihin suuntaan se osoittaa;)

      Poista