Pierre Lemaitre: Verihäät

6. tammikuuta 2001

Sophie on syvästi masentunut. Anoppinsa kuolemasta lähtien hän on suhtautunut kaikkeen tulevaan pelolla. Minä taas huolestuin siitä, kun kuulin poliisin tutkivan kuolemaa, mutta onneksi se oli lähinnä muodollisuus. Tapaus luokiteltiin nopeasti tapaturmaksi. Minä ja Sophie kyllä tiedämme, minkä kanssa me olemme tekemisissä. Nyt minun on kiristettävä verkkoa hänen ympärillään, en voi ottaa riskiä, että Sophie pääsee livahtamaan ulottumattomiini. Huomikykyni on tällä hetkellä viiltävä. Joskus suorastaan vapisen.

Kuluneiden päivien jälkeen Sophie ei voi mitenkään enää uskoutua Vincentille omista ongelmistaan. Hänet on syösty yksinäisyyteen.

Pierre Lemaitren trilleri Verihäät (Robe de marié, Minerva Crime 2018, suomennos Kaila Holma) sai minut kiertämään itseään tovin, sillä huolimatta romaanista Näkemiin taivaassa, joka on takuulla huomisen klassikko eikä dekkari, elin Lemaitren Silmukkaan asti vakuuttuneena Lemaitren kovimman luokan dekkarien liiasta pelottavuudesta. Sitten eräs ylilääkäri, joka voisi myydä minulle hiekkaa Saharassa, kertoi lukevansa juuri näitä Lemaitren ’koviksia’. Päätin osalllistua Verihäihin ja olen vaikuttunut: Mestari on mestari, ei sille mitään voi.

Miettikää, voisiko tämä tapahtua kenelle vain:

Kolmekymppinen Sophie Duguet alkaa hukata kaikkea, hän ei tunnu muistavan enää mitään ja aviomies samoin kuin työkaverit toteavat hänen unohtavan niin omat tekemisensä kuin sanomisensa. Tilanne menee niin pahaksi, että Sophie jättää työnsä ja hakeutuu lapsenhoitajaksi uravanhempien lapselle. Sitten tapahtuu mitä tapahtuu ja lopulta Sophie miehineen muuttaa kauas maalle ja Sophie alkaa odottaa lasta...

Mikään ei kuitenkaan muutu paremmaksi vaan pahenee. Lopulta Sophie tajuaa, että pelissä on kolmas osapuoli, josta jää vain vahingollisia jälkiä, häivähdyksiä. Kaiken kohteena on kuitenkin Sophie, aina vain Sophie, joten Sophie päättää kadota, vaikka se onkin tuskallista, sillä

Äkkiä ajatus, ettei hän enää voisi mennä isänsä luo, saa hänet hätääntymään. On kulunut melkein puoli vuotta siitä, kun hän viimeksi kävi tämän luona...Hän näkee vanhan miehen, aina yhtä hoikka ja vahva kuin tammesta veistetty, iäkäs ja jykevä. Sophie valitsi Vincentin samalla sapluunalla: pitkä, rauhallinen yksitotinen mies...Enää hän ei voisi mennä isänsä luo eikä puhua hänen kanssaan.

Verihäät onkin yllättäen verisestä nimestään huolimatta psykologinen tarina, sairaskertomus sekä armottoman ovela juonipunos: dekkarien aatelia! Aiheesta tuli mieleen elokuva Kaasuvalo, tyylistä monet hyvin ovelat trillerit, joissa lukija yllätetään vielä finaalissa. Lisäksi on Pierre Lemaitre –bonus, sillä hänellä on käsittämätön kyky vuodattaa tarinaa ilman, että lukija ’tösähtää’ ärtyneenä johonkin väärään painotukseen. Lemaitre ei ikinä korosta naishahmojensa ulkonäköä itsetarkoituksellisesti, vaan vain jos tarina sitä vaatii ja hän tekee sen tasapuolisesti niin miehille kuin naisille. Tarinan focus on henkilöiden pään sisällä, joka ainakin minulle on laatudekkarin leima. Verihäissä kertojina toimivat sekä uhri että...

LUOTTAMUKSELLINEN

Lähettäjä:

Tohtori Catherine Auverney

Clinique Armand-Brussiéres

Vastaanottaja:

Ylilääkäri Sylvain Lesgle

Clinique Armand-Brussiéres

16.11.1999

On mahdollista, että geneettiset tekijät, joihin tämän raportin puitteissa ei ole mahdollista syventyä, ovat edesauttaneet Sarah Bergin sairauden puhkeamista. Suositan, että potilaan jälkeläisten kehitystä seurataan tarkasti siltä varalta, että heissä ilmenee merkkejä pakkomielteisistä tai kuolemaa ihannoivista taipumuksista.

Symbolisena korvaajana lapsi alkoi Sarahin mielessä välittömästi edustaa potilaan omista vanhemmistaan kokemaa tuskaa, ja Sarahin toistuvat aggressiot puhkesivat pojan myötä ja...

Raskauskuukausia sävyttivät myös Sarahin kaksi IMY:ä, joita voi pitää merkkeinä vaikeudesta hyväksyä uutta lasta (Sarah oli täysin varma, että lapsi oli poika), joka hänen kuvitelmissaan...Raskaus päättyi lopulta lapsen syntymään 13.8.1974. Pojan nimeksi tuli Frantz.

*****

Dekkarit Leena Lumissa