Kaislikossa suhisee

Onko upeampaa väriä kuin syksyinen kaislikko....

Sydäntalvi luo kaislikolle odottavan mielen: Milloin jääurut alkavat soida?

Vai onko vieläkin kauniimpaa kun kuuluu kutsu uimaan pitkin kuunsiltaa...

Leena Lumi

Hyvää ystävänpäivää ♥♥Happy Valentine's Day♥♥

Olet ystäväni, olet rakkaani, olet kaikkeni: Happy Valentine's day♥

Ei kuka tahansa voi olla ystäväsi. Sen täytyy olla joku, joka on yhtä läheinen kuin ihosi, joku jolla on kyky empatiaan, joku joka hädän hetkellä seisoo ehdoitta puolellasi, joku joka antaa tarkoitusta elämääsi.

- Henry Miller -

Me putoamme kuin pikkukivet toistemme sielujen lampeen♥

- Joan Borysenko -

Sinä tiedät, miten paljon tai vähän pitää sanoa surun tai huolen aikaan. Sinä osaat lukea sydäntäni.

- Pam Brown -

Ystävät ovat tähtiä elämämme poluilla.

LL

Hyvä taivas! Kaikista vitsauksista, jotka voit vihassasi lähettää, säästä minut, oi säästä minut petolliselta ystävältä.

- George Canning -

Blogini on tänään 16 vee ja reippaasti yli viisi miljoonaa kertaa käyty. Kiitos lämmin teille♥

Unohdetaan hetkeksi, miten historia toistaa itseään, eikä siitä ole mitään opittu. 

Hyvää ystävänpäivää teille kaikille tasapuolisesti♥♥

Leena Lumi

Suru

Suru mun suuri on,

suunnaton.

Vähäisin suurin olla voi.

Valonkantaja, levon ja riemun antaja.

Siniset scillat lumesta kyynelten kantajiksi.

Mikä mennyt on, lyhdyt sammutti.

Häntä, häntä etsin tähtien tarhoista.

Häntä et löytää voi, kuiskii routa maan,

rakkaus lupaa: hänet takaisin saan.

-- Leena Lumi -

kuva Pekka Mäkinen

Mun on ikävä...

Mun on ikävä

Mäntyluoro

sumutruuppari äänt.

Tuntu aikanas, et

se auttoi mua itteniki

valittee oikea reiti

siin ku merimiehiiki,

mut sit se lakkas

kuulumast.

Leila Tuure, 10.12. Pori - 23.10.2024

Opettajani, ystäväni, kirjailija...Kiitos monista kutsuista tulla luoksesi...kuunnella hormien tarinoita...Mun on ikävä sua♥♥

Meistä jäi yhteinen tarina, joka löytyy blogistani nimellä Flikka voi lähteä Porist, mut Pori ei lähre flikast 

Tapaamisiin rakas Leila♥♥

Alimmainen kuva Sari Kalliomäki

Pysäyttäkää kaikki kellot, puhelinlinjat katkaiskaa, kieltäkää...

Pysäyttäkää kaikki kellot, puhelinlinjat katkaiskaa,

kieltäkää koiraa haukkumasta mehukasta luuta,

hiljentäkää pianot, rummut tukahduttakaa

antakaa surijoitten tulla, esiin arkku kantakaa.

Antakaa lentokoneitten taivasta valittaen kaartaa,

hän on kuollut savukirjaimin pilviin kirjoittakaa.

Kantakoon toripulut valkeissa kauloissaan mustia seppeleitä,

käyttäköön liikennepoliisit mustia käsineitä.

Hän oli pohjoinen, itä, länsi ja etelä,

hän oli sunnuntai, minun työviikkoni

keskipäiväni, keskiyöni, puheeni ja lauluni:

luulin, että rakkaus kestää ikuisesti, olin väärässä.

En päästä tähtiä talooni; ne kaikki sammuttakaa

riisukaa aurinko, kuu paketoikaa,

kaatakaa meret tyhjiin, pois metsät pyyhkikää;

mikään ei enää koskaan voi mitään hyvää synnyttää.

- W.H.Auden -

Maailman runosydän (WSOY 1998, suomennos Risto Ahti)

kuva Viggo Wallensköld, Permanence, 2011

Leena Majander-Reenpään muistolle  2056-2025

Jään somevapaalle

Jään somevapaalle, että ehdin vain olla. Vain tehdä, mitä yllättäen haluamme. Sekä Areenassa että Netflixissä on menossa hyviä sarjoja, on kirjoja ja takkatuli, lunta ja polkuja, lintuja ja kauriita, Minunhan piti olla pitkällä vapaalla, mutta tahti vain kiihtyi muistakin kuin kirjoista.

Leena Lumi

Juhli kanssani tätä lumista yötä kuin viimeistä....

Juhli kanssani tätä lumista yötä
kuin viimeistä vuosipäiväämme.
Katso, tänään on palannut ensimmäinen -
se timanttitalvemme.

Tsaarin talleilta nousee sumua,
Moika upposi pimeään.
Joku himmensi kuunvalon tahallaan -
mihin mahdamme mennäkään...

Kahden keisarihaudan väliin
on eksynyt puisto takkuinen,
ja vankilahoureesta nousseet lyhdyt
antavat hautajaisvalaistuksen.

Mars-kentän uhkaavat jäävuoret
ja Joutsenkanavan kristalli...
Kun sydämessä on pelko ja riemu, 
mihin voisin verrata osaani?

Sinun äänesi lepattaa olallani
kuin ihmeiden lintu. Ja äkkiä
säde sytyttää eloon lumen tomun, 
se hohtaa hopeista lämpöä.

- Anna Ahmatova -
suomennos Marja-Leena Mikkola
Anna Ahmatova Fontankan talossa
kuva Anne Hämäläinen

*****

Runokirjat Leena Lumissa 

Dinosauruksia, vuosi vaihtuu, mistelin alla suudellaan....

Mahtoi olla vanhassa talossa kaksi odottajaa: Mitä munasta tulee? Casper heräsikin tosi aikaisin. Koska emme olleet Lohjalla, minulla ei kuvaa uudesta tulokkaasta. Aion kyllä opetella, sillä on kiva ottaa milloin mikäkin dino -rooli. Casper sen saa päättää.

Onneksi piakkoin ilmestyy kirja näistä kiehtovista eläimistä. Sen ikäsuositus on 7+. mutta käy kyllä lukea yhdessä aikuisten kanssa jo varhemmin. Oijoi, nyt se tuli munasta ulos, aivan ihana:

Tyrannosaurus Rex eli T-Rex, niin odotettu ja suloinen♥♥

Mistelin alla suudellaan -party on jotenkin aina niin kiva. Kiitos♥♥

Anne -serkun joulukahvipöytä. Sama teema toistui kautta joulun♥♥

Meri, joulun lapsemme, täytti vuosia♥♥

Dinojen ohella Casperin intohimo ovat junaradat ja kirjat! Tässä Brion klassikko, josta seuraava osa on iso yllätys Casperille. Sehän on tänä vuonna jo!Casper Julian niin rakas♥♥

Vielä jatkukoon joulun tunnelmat, se suloinen tunne jo lapsuudesta. Kaikkia se lämmittää.

Toiset eivät niin rakkaasti joulua kanna mukanaan läpi vuoden, mutta kaikki tavallaan.

Hyvää ja rauhallista uutta vuotta 2025♥ 

Leena Lumi

Happy New Year

Untun kirje

 Kaksi vuotta ehti kulua matkastani ja ennen kuin huomasinkaan, illat alkoivat hämärtyä. Matkani oli antanut minulle valtavasti, ja tuntui, että sain ammennettua siitä voimia koko vuosikymmenelle. Eräänä syksyisenä iltana kirjoittelin laulunvärssyjä ja muistelmiani tuossa kuistilla, syystuulilta suojassa. Katsahdin hetkeksi Naapuriin, joka oli oli puuhastelemassa rannalla. Sen silmissä syttyi selvästi jotain, kun se mietteliäänä nojasi haravan varteen ja tähyili merelle. Koko syksyn ja alkavan talven se on ollut mietteliäs, ja luulen, että nyt tiedän miksi.

Tänään, sinisen hetken aikaan naapuri jätti minulle jäähyväiset. Se kertoi lähtevänsä matkalle, ihan omaan seikkailuun. Katsoin sitä pientä takkutukkaa, kun se päättäväisenä seisoi tuossa edessäni. Sen silmät loistivat hämärässä ja se näytti innokkaalta. Naapuri kertoi, että oli niin innoissaan minun kertomuksistani (enpä olisi siitä nurisijasta uskonut!), että halusi kokea jotain samanlaista itsekin. Se sanoi kuulleensa jostakin jännittävästä paikasta, joka kuulosti siitä täydelliseltä, uudelta kodilta.

Se kuvaili saaren, joka nököttää suuressa järvessä, sen suoraseinäisistä kallioista ja humisevista hongista, kimaltavasta vedestä ja kuutamoista. Minusta se kuulosti aivan samalta kuin koti täällä rannikolla, mutta Naapuri vakuutti, että siellä on jotain, johon se tunsi suurta vetoa. Se kertoi nähneensä koko syksyn unia lumen keskellä olevasta talosta, jossa loimuaa lämmin sydän.

Hyvästelimme, ja Naapuri sanoi, että tulee kyllä minua tervehtimään. Katselin, kuinka sen pieni selkä hävisi kanervikkoon sen suunnistaessa pohjoiseen. Tiesin, ettemme enää tapaa. Tiesin, että niin sen kuuluikin olla. Jokaisen täytyy löytää oma paikkansa. Ja seurata omaa sydäntään.

Untu

Untu ja sydäntalven salaisuus (Noora ja Pirkko-Liisa Surojegin, Otava)

Kiitoskiitoskiitoskiitos....yli 5 miljoonaa kävijää: te teitte tämän!

Saada yli 5 miljoonaa visiittiä on kuin osata olla kiitollinen ja kertoa, että tämä ei ole yksin minusta. Mieheni on tekninen tuki, sillä olen täydellisen epätekninen. Omien kuvieni isäksi saan olla kiitollinen monille luontokuvaajille, sekä ammattilaisille että harrastajille. Voisin luetella heidät, mutta varmaan joku unohtuisi ja se olisi paha. Näette oikeassa palkissani muutaman kuvaajan, kiitos te♥♥ Sen lisäksi on monia, joilta olen saanut yksittäiskuvia. Sijoitan heistä aktiivisimmat oikeaan palkkiini toivossa, että he saavat minun kauttani myös ilmaista mainontaa. 

Alussa olin vain minä ja aamutunneille luetut yöt. Koska lankoni oli valokuvaaja, sain häneltä eläinkuvia etc. Hän on nyt vakavasti sairastunut, joten ei kuvia, vain surua, kun kirkkaimmat liekit sammuvat ensimmäisinä.

Kun sairastuin melanoomaan 2016 ja tuli se järkyttävä leikkaus, istuin tähän muutama päivä siitä, mutta en saanut istua pitkään. Vaativa leikkaus oli vasemman polveni yläpuolella, siksi kirjoitin blogijutun sääristäni.  Tuntui kaikki olevan hyvin, kunnes heti joulun jälkeen lääkärini soitti niin uskomattoman puhelun, että minusta tuli ruukku, joka murtui. Tai niin luulin. Toinen leikkaus ja lähdin seuraavana päivänä kotiin osastolääkärin luvalla ja omalla vastuulla. Yritin, että kaikki jatkuisi kuin ennenkin. Niin se melkein menikin, mutta sairaalassa oli käytävä kolmen kuukauden välein ja olin toivottoman väsynyt. Oli toukokuun loppu 2019 kun katselin liian isoa puutarhaamme ja sanoin Reimalle, että nyt en taida tätä enää aloittaa....en jaksa.

Niin sitä ei kestänyt, kun istutukset alkoivat pyöriä mielessä, että aloitin puutarhan alkusuven työt taas kerran mieheni tietysti hyvänä apuna. Kauheasti väsytti, mutta käytiin Luvialla ja Reposaaressa ainakin ja niin puutarha kuin ankkuri kiinnitti minut elämään. 

Merin koiruudet ja nuoret olivat meillä kaikki potemisjouluni. Se auttoi paljon. Ja jotenkin sitten vain solahdin tänne someen takaisin kuin ei muka mitään olisi ollutkaan. No, ei se ihan näin helppoa ollut, mutta oli niin uskomattomia kirjoja, oli uiminen ja puutarha kukoisti. Ja Reima...

Alpeilta palattua viimeinen ilta Cellessä . Korkkareita en voinut enää pitää, sillä olimme kolmen viikon kuluessa kävellet paljon. Frau laittoi pöydän huikeaksi ja eräs herra otti meistä kuvan.3 viikkoa autolla ja kaikkein jännin oli Slovakian Tattra-vuoristo. Salzburgissa vajaan viikon. 30 -vuotishääpäivän muistolle♥♥

Tämä perhe ja koiruudet pitivät minusta kiinni ja niin saatoin jatkaa somessakin. Taitaa olla vähän riippuvaisuutta. Tästä nelikosta tuli viisikko, kun Casper syntyi♥♥

Kiitos te kaikki ja kiitos elämälle ♥♥

Kiitollisena Leena Lumi

Kuva Tundraurpiainen lankoni Pekka Mäkinen

Kuva valkoinen poro https://www.ilonapietilainen.fi/

Toivotan hyvää joulua!

Joulu on kuin rakkaus. Se ei kysy lupaa. Se menee sinnekin, missä sitä ei osata odottaa. Se hipaisee kaikkia vauvasta vaariin. Se menee luo sairaan ja uupuneen. Se menee luo varattoman ja vauraan. Se leijuu sukujoulujen henkenä, mutta istuu myös yksinäisen pirttiin puurolle. Se silittää ryppyistä kättä, se lohduttaa leskeä. Se ei kavahda pimeitä kujia eikä kylmien asemahuoneiden yksinäisiä miehiä. Se kaihtaa riitaa ja rähinää. Se tuo pilkkeen silmiin ja valoa pimeään. Se vaeltaa haudoilla ja muistoissamme. Se rakentaa sillan rakkaisiin poisnukkuneisiimme. Se saa lasten silmät säihkymään tähtinä. Se tuo mummon silmään kyyneleen. Se saa vanhatkin koiruudet leikkimään ja pennut ihan villeiksi. Se puhaltaa lämpimästi jouluruusun nuppuihin, jotka hämmästyneinä alkavat avautua lumessa.

Joulun henki koskettaa yön kulkijoita. Se laastaroi niin ihmisten kuin eläinten kivut. Yksinäisyyteen käpertyneen se avaa rauhaan ja iloon. Se vaeltaa sairaaloiden käytävillä, suukottaa niin vastasyntyneet kuin jouluna poisnukkuvat. Joulun henki kulkee mukana hautuumaan kynttilämeressä. Se ottaa koirat sisälle perhelaumansa pariin. Se täyttää lintu- ja oravalaudat pähkinöillä. Metsäpeuran kostea katse kuin metsälampi...Pienet eläimet nukkuvat jouluyön untaan: punaturkki kiepillä, pikkuhiiret koloissaan, tupsukorvat naavapesissään. Uneton koiranulkoiluttaja tähtitaivaan alla. Joulupöydissä mummot ja papat kertovat tarinoitaan ja kaikkihan kuuntelevat, sillä tarinat ovat sukupolvien viestikapula. Vanhempamme ovat kokeneet, mitä me emme, heillä on avain tarinoiden taikaan.

"Kerro se tarina, kokoa tapahtumat, kertaa niitä. Sillä lailla ne pysyvät hengissä...Toista, tai tarina hajoaa, eikä miehet kuninkaan, ei kuninkaamme ratsutkaan...Toista, ja pitele palasia varovasti, muuten tapahtumat leviävät kuin marmorikuulat lattialle..." 

(Ann-Marie MacDonald, Linnuntietä, suomennos Kaijamari Sivill)

Toivotan  hyvää joulua lukijoilleni. Toivotan hyvää joulua laivoille merillä. Toivotan hyvää joulua yksinäisille ja unohdetuille. Toivotan hyvää joulua kaikille maailman ihmisille. Toivotan hyvää joulua kaikille maailman eläimille. Toivotan hyvää joulua heille, jotka tekevät pyyteetöntä työtä muiden hyväksi. Toivotan hyvää joulua rauhanrakentajille. Toivotan hyvää joulua vaivaishiirille ja maailman kuninkaille. Toivotan hyvää joulua sairaille. Toivotan hyvää joulua meille kaikille, että joulun rauha saisi laskeutua yllemme kuin lumen valo ja tähtitomu...

Hyvää joulua, kiinnostavia kirjoja ja puuterilunta... 

rakkaudesta jouluun
Leena Lumi

Enkelikuva Hannele Salmela

Last Christmas

 Chesnuts Are Roasting On An Open Fire

The Snowman - Walking In The Air

O Holy Night

Joulu on kuusenneulasten ja sammuvien kynttilöiden....

Joulu on kuusenneulasten ja
sammuvien kynttilöiden tuoksua
ja hiljaista, onnellisen sykähdyttävää
rakkautta,
ja lahjoja, ja unta, jossa kasvoja hipovat
enkelin siivet.

Me katselemme valaistuja ikkunoita
ja laskemme kynttilöiden liekkejä
ja avaamme hitaasti kirjoja,
jotka luetaan ja unohdetaan.

Ja jossain ajatusten keskellä nukkuu lapsi,
joka kantaa kaikkien unelmien kohtaloa
pienissä käsissään,
ja lempeitten juhtien huuruinen hengitys
lämmittää häntä pimeässä.

- Mika Waltari -
kuva Talven taikaa, Ilona Pietiläinen

Näetkö jo Riihitontun askeleet lumella?

En näe, sillä meillä asuu Välikaton Feetu. Riihitonttu on Lohjalla ja me emme ole tänä vuonna siellä. Marraskuun lopulla monta päivää, mutta ikinä ei voi olla liikaa Casperia♥♥

Mistelin alla suudellaan glögikutsut ovat ensi sunnuntaina ja sitä ennen yritän jäädä valmiiksi tuomaan joulua meille ja jouluvieraallemme. Olen todella kiitollinen Jyrki Anttilalle, että sain tänäänkin aikaa seurustella parhaan ystäväni kanssa. Reima oli leiponut joulutorttuja tuosta vain ja ystävä oli mennyt Kirsin kukkaan ja pyytänyt tekemään minun oloisen joulukimpun joka kestää yli joulun!

No tässä hän on! Emme ystäväni kanssa oikein tunnistaneet kuin mustanpunaiset neilikat, yksi mun lempiväri kukissa, ellei ole valkoinen ja sitäkin tässä on ja osaan arvostaa havunoksaa.

Ulkona jo varhain kaunis sininen maailma. Lunta vaikka kenelle jakaa. Pakkasta jo -13. Lumimies lähti lumitöihin, kun oli ensin syönyt muutamia paistamiaan joulutorttuja ja hyviksi havainnut Kiitos Reima♥♥ Sitten Bessun kanssa kirjoista, paljon kirjoista ja myös koirista. Joulustakin, joka on molemmille tärkeä juttu.

Joulupöydässä saisi olla graavisiikatartar-mäti-smetana ja mummon kurkut, merisiikaa ja mätiä.

Lanttulaatikkoa edesmenneen anoppini ohjeella. Teen tämän aattona kilon annoksella ja joulupäivänä toisen kilon. Edellinen on jo syöty. 

Onneksi nämä vastikään merestä nostetut silakat ovat jo fileinä pakkasessa. Leenan yrttiset valkosipulisilakat. Teen näitä kaksi purkkia, kuvassa Apila -maljassa yksi purkillinen. Valmistuminen kestää pari vuorokautta, mutta aina nämä on meillä loppuun syöty. Vain yhdessä kohdin voi mennä pieleen, mutta sen oppii muistamaan. Parasta ikinä meren rannan flikalle.

Ilo kantaa pöytään hedelmäistä manchengosalaattia.

Hyvä alkupala ja ihan mielestäni klassikko on graavisiikatartar mummon kurkuilla. Lisäksi on tietysti rosollia, viherpippuri- ja kakkospateeta. Se vaihtelee. Reima on paras kaloissa, joten graavisiika ja -lohi hoituvat kuin itsestään. Voipi olla myös himosilakkaa Mäkisen kalakaupasta. 

Mutta enää ei ole seitsemän juuston tarjotinta rypäleillä ja viikunahillolla! Dolce on lasillinen tai kaksi kirsikkalikööriä, joka on sairaan hyvää. Kenelle olen antanut, ovat niin kertoneet ja tuoneet tyhjän pullonsa uuteen täyttöön vuoden päästä. Se on vaniljainen,vahva kanelinen ja ripaus salattua. Neljä kuukautta just sopivassa kellarissa. Valmistussesonki on kiivas, mutta mikä helpotus kun ovat ruukut kellarissa. Joulupäivän iltana voidaan lähteä juustoille ja hedelmille.

Jäniskin jo odottaa joulua ja vähän syötävää Feetulta. Kuva Jarmo Manninen Photos.Kiitos Jarmo♥♥

Palataan joulutunnelmiin heränneisiin. Ruokareseptit löytyvät:  https://leenalumi.blogspot.com/2013/06/ruokareseptit-leena-lumissa.html

Bis bald!

Leena Lumi

Erään perheen tarina

Erään perheen tarina mammani, Hilma Santalan kertomana.

Kuikan talon rakensivat Hilma (synt. 29.5.1906) ja Väinö (synt. 20.12.1900) Santala. Hilma Santala tunnettiin paitsi vieraanvaraisena emäntänä myöskin runojen ja erilaisen kirjoitusten tekijänä. Niinpä Santalan perheen vaiheet perustuvat Hilman itsensä kirjoittamaan muistelmaan omasta elämästään. Kirjoitusta ei ole muutettu, vaan se on otettu sellaisenaan.

Hilma Santala, synt. Valkjärvi, 29.5.1906

Elinympäristö kauniin Valkjärven rannalla.

Vanhemmat: Mikko Tuomaanpoika Suikki, Helena Heikintytär Majuri.

Avioiduimme 1926, lapsia 4 tytärtä, joilla kaikilla on ammatti.

Ammatinharjoittaminen: maatalous.

Nykyisin olemme karjattomassa maataloudessa, mutta peltoja viljellään. Asuinpaikka Keuruu Airolahti.

Olin 34 vuoden ikäinen. Ensi vaikutelma sodan syttymisestä oli hirvittävä. Pelättiin ja odotettiin, koska tiedettiin sen kuitenkin tulevan. Usein iltaisin nukkumaan mennessä ajattelimme, että minkälainen on huominen päivä, jos sitä vielä näkee. Vihollisen koneet lensivät, monta kertaa yössä kuului tykkien jyrinää ja idän taivas punoitti aina iltaisin. Koitimme varautua matkaa varten pitämällä evästä repussa, mutta kun sota syttyi, olikin reppu jo tyhjä. Pikkulapset nukkuivat usein kengät jalassa kaiken varalta.

Kerran jo aloitimme evakkomatkan, mutta myöhästyimme junasta, joka lähti Valkjärven asemalta. Sitten tulivat rauhoittavat uutiset, aseman mies sanoi, menkää vielä kaikki kotiin, lämmittäkää sauna, katsotaan vielä – teimme niin, 2 viikkoa saimme vielä olla kotona.

Oli järkyttävä talvisodan syttyminen 30.11. Olin 4 lapsen kanssa kotona, joista nuorin vasta vuoden ikäinen. Mieheni oli kyläpäällikön tehtävissä. Kaksi tykinammusta putosi rakennuksen kahden puolen tehden ammottavan kuopan maahan. Kun sitten mieheni hätääntyneenä saapui kotiin, saimme mieheni veljen hevosen, kun oma hevosemme oli armeijassa ja niin alkoi evakkotaipale, mieheni veljen perheen ja äitini kanssa.

Kaikki omaisuus jäi kotiin, osa pakattuna.

Yöpymispaikkoja oli matkan aikana useita. Rautjärvellä majoituimme kahteen eri taloon ja päätimme aamulla jatkaa yhdessä matkaa. Siskoni meni aamulla katsomaan naapuria joko lähdetään, me jäimme hevosten kanssa tielle varttumaan. Mutta kun häntä ei kuulunut pois, menin katsomaan, minne hän katosi, ja katosi todella. Siellä sanottiin, että ajat sitten hän lähti. Nimismies asui tässä talossa, siinä epäiltiin kaikenlaista, joko hän on tahtonut hyljätä lapsensa tai tullut mielenvikaiseksi yms., mutta tätä en uskonut hänestä. Nimismies kielsi meitä jatkamasta matkaa ennen kuin asia selviää. Lupasi laittaa radiokuulustelun, ellei muuten selviä. Sitten he keksivät soittaa seuraavaan pysähdyspaikkaan 20 km päähän. Keksivät panna vartijan tielle kysymään onko keltä mitään kadonnut. Kun kolmannelle hevosmiehelle esitettiin kysymys niin siskoni oli siinä kyydissä, sanoi, että hevonen ja lapset katosivat. Erehdys johtui siitä, kun taloon menevä kuusiaita oli hevosten kohdalla eikä ollut näkyväisyyttä, joten hän meni naapurin kyytiin. Luulivat meidän jo menneen ja lähtivät takaa ajamaan. Kun asia selvisi, saimme määräyksen jatkaa matkaa. Oli lapsilla ilo saada äiti hoivaamaan, kun nuorin oli vuoden ikäinen. Kuinkahan tässäkin olisi käynyt, ellei äitiä olisi löytynyt. Kaikki kunnia virkavallalle asioiden hoitamisesta.

Parikkalan asemalle saakka mentiin hevoskyydillä, sitten härkävaunuissa Humppilaan. Matkanteko kesti viikon. Olimme kaikki uupuneita ja väsyneitä. Lauri Kaaran talosta saimme asunnon, jossa meitä oli pikkukamarissa 3 perhettä yhteensä 13 henkeä.

Ei meillä ollut mitään vaikeuksia talonväen kanssa, koska oli onnea matkassa. Mutta kuulimme kylläkin pahoista riidoista. Humppilassakin eräs isäntä sanoi, että johan tuossa kuluvat oven saranatkin, kun karjalaiset aina käyvät kylässä (saunakamarissakin).

Ei sitä kukaan voinut arvata, mutta mielemme paloi yhä Karjalaan. Odotimme jännittyneinä sodan loppua. Viihtyvyyteen vaikutti se, kun tapasimme naapureita ja sukulaisia – tiesimme, että he tuntevat saman kaipuun ja katkeruuden, kun mekin, joten yhdessä kannettu taakka on keveämpi kantaa.

Humppilasta määrättiin Virroille Niilo Haapamäen taloon asumaan. Sieltä sitten suurin toivein palasimme Karjalaan. Mieheni oli Virtain asemalla töissä, ratatöissä. Talonmies valjasti valkoisen hevosen, joka sodassa oli muuttunut (oli ennen harmaa), tällä ajelin monet kerrat miestäni töistä hakemaan.

Lupapapereita odotimme jännityksellä, vielä täytyi hankkia rokotuksetkin kaiken varalta. Iloitsimme suuresti, kun saimme lupapaperit kouraamme.

Kaihoisin mielin saimme erota ystävällisestä talon väestä. Isäntäväki lähti kahdella hevosella meitä saattamaan Virtain asemalle. Eron kyyneleet valuivat jäähyväisiä jättäessä. Kiitollisuudella heitä muistellaan – niin alkoi paluu kotiseudulle.

Saavuimme kotirantaan 13.4 ja kiiruhdimme uteliaina kotiin, koska kotimme oli palamaton. Naapurikylä näytti, kun autiomaalta, ei yhtään rakennusta ollut jäljellä. Siivousryhmä oli kyllä käynyt tällä kylällä, mutta oli siellä pahaa jälkeä. Ei tullut kahvinkeittopuuhista mitään, ei ollut hellaakaan, kaikki oli rempallaan. Luteita ja russakoita oli hirveästi, täytyi polttaa paljon rikkiä ennen kuin hävisivät. Mutta kaikesta huolimattaa iloitsimme paluusta olimmehan jälleen kotona.

Ensimmäinen ilta oli rauhallinen, mutta aamulla alkoi kuulua kovaa tykinjyrinää, jouduimme pelonsekaisiin tunteisiin – miksi palasimme takaisin, taasko tulee uusi sota – taasko pitää lähteä. Mutta kaikesta huolimatta kunnostimme kotimme uudelleen, kylvimme ja niitimme sadon, koitimme pitää uutta uskoa elämisen alkuun. Kasarmi oli meitä lähellä, sotilaat hakivat maitoa ja väliin auttoivat maatöissä.

Kesän ollessa kauneimmillaan saimme poistumiskäskyn. Sota oli alkanut. Valkjärven asemalta pääsimme junaan. Viipurissa jäimme pommitukseen. Oli kova ilmataistelu. Yksi lentokone lenteli aivan junan menosuunnassa junan kohdalla. Oli kauhea jyrinä, jokainen luuli viimeisen hetkensä tulleen. – Mutta kun ampuminen lakkasi, saimme tietää, että se olikin suomalainen kone, joka suojeli junaa.

Jyväskylästä kaikki matkustajat siirrettiin proomuun suuntana Jämsä Arvaja. Oli sumuinen ja sateinen päivä, tuntui kuin luontokin olisi itkenyt Karjalan kohtaloa. Mielialat olivat matalat – oli monenlaista turvattomuuden tunnetta. Mutta sitten tapahtui jotain – kaksi kouluikäistä tyttöä alkoi kirkkaalla lapsen äänellä laulaa virttä 172 Herra Jeesus täällä, kun kansamme on jne. Kaikki proomun kannella olevat yhtyivät lauluun, tuli semmoinen rauhoittava tunne, että sittenkin elämämme on vahvoissa käsissä.

Arvajan rannassa jämsäläiset hevosmiehet olivat meitä vastassa. Siinä alkoi valinta: työkuntoiset ensin esille otettiin, vanhukset ja lapsiperheet jäljelle jäivät. Minä kuuluin lapsiperheiden joukkoon. Meidät vietiin Hassin kylään tyhjään taloon, josta entinen eläjä oli muuttanut sen rajan taa, josta paluuta ei ole. Silloin sai tuntea mitä on jättää talo ja tavara.

Ei yhtään makuuvaatetta, ei ruokaa, ei ruokailuvälineitä. Huoltomiehen tytär toi ämpärillisen keittoa, asetti sen huoneen lattialle. Joillakin oli lusikoita, ei riittänyt kaikille, seuraavana päivänä lupasivat panna kylälle keräyksen ruokavälineitten hankinnoista, niin tuli tämäkin asia korjatuksi. Meitä oli siinä asunnossa 3 perhettä yhteensä 13 henkeä. Kyllä se siitä vähitellen korjaantui, sai sitä mitä eniten tarvitsi – huoltoapua antoivat vapaahuollosta.

Miehet olivat sotahommissa, morsiamet odottivat aina jännittyneenä postin tuloa. Tänä aikana kirjeen saaminen merkitsi paljon, jos 2 viikkoa oli väliä ennen kuin kirje saapui, se oli suurin masennustila.

Kesäkuun lopulla saapuivat karjalaiset Jämsään. Sieltä löytyi meidänkin 2 lehmää, pikkukarjaa tuli myöhemmin perässä. Kun nämä elukat tuottivat vaikeuksia Jämsässä taviaikoina, niin saimmekin määräyksen Längelmäelle. Syyskuun lopulla ajoi kuorma-auto pihaan, kuljettaja sanoi, nyt sitten lähdetään. Kokoilin vähäisiä tavaroitani kokoon. Possu, joka oli myös päässyt pois Karjalasta ei enää sopinut samaan laatikkoon, jossa tuli. Automiehiä harmitti, kiire kun oli. Sanoin heille tehkää laatikon päähän reikä, että pää tulee ulos, mutta tätä he eivät luvanneet tehdä. Käskin heitä tehdä isompi laatikko, lupasin keittää oikein kunnon kahvit (ei korviketta). Tämä keino auttoi, possu pääsi mukaan, muu karja tuli naapureitten kanssa perässä.

Pimeänä syysiltana saavuimme Värstilän talon kohdalle Längelmäelle. Automiehet sanoivat, tähän loppuu nyt matka. Alkoivat heitellä tavaroita maahan, siinä tuli ajatus, mihin tässä nyt joutuu, 2 pikkulasta oli mukana, isommat lapset olivat Kerimäellä tätinsä luona. Mutta kun hätä on suuri, apu on lähellä. Talosta soittivat Saviniemeen Vanhatalo nimiseen taloon, tähän taloon ei päässyt autolla. Sieltä tuli hakija, tie kulki laitumen kautta,16 porttia täytyi aukaista aina, tie oli savinen ja kurainen. 4-vuotias tyttönen sanoi, parempi olisi ollut, että olisimme kuolleet pommituksessa, ei huolis täällä rämpiä kurassa paperikengissä. Talonväki oli ystävällistä, oli aivan kuin olisi sukulaisiin menty. Muutaman päivän kuluttua mieheni pääsi pois sotahommista. Sai kauan etsiä ennen kuin löysi perheensä. Längelmäen kirkolta otti soutajan, kävivät monella rannalla, kun siellä oli samannimisiä taloja.

Talonväki sanoi, että nyt pidetään juhlat, kun isäntä saapui. Kiitollisin mielin heitä muistamme.

Keväällä sitten muutimme taas Jämsään.

Pysyvän asuinpaikan saimme Keuruulta. Mieheni kävi ensin katsomassa tätä paikkaa. Kun palasin takaisin, niin kysymättäkin tiesi, mitä hän tykkäsi siitä – sen kertoi jo katse. Sanoi vain, ei se sellainen ole kuin kotona. Mielialat olivat matalat, kun korpi oli edessä raivattava, mutta nyt on näkyvät toisenlaiset; kaikki on raivattu ja rakennettu, vaikka niin toivottomalta näytti.

Lopullinen siirtyminen uudelle asuinpaikalle 1946 Keuruun Pohjoislahdella. Ensin rakennettiin sauna ja pesutupa, josta myöhemmin suurennettiin 7 huoneen suuruinen rakennus v. 1956. Väliaikaisen navetan tilalle rakennettiin tiilinavetta v. 1952. Näin alkoi elämä kaavoittua entisiin uomiinsa. Karjaa kasvatettiin, väliin oli 7 lehmää ja pikkukarja lisäksi.

Lapset kävivät Pohjoislahden koulussa, myöhemmin keskikoulussa Keuruulla.

Nykyisin asuu mieheni ja minun lisäksi kotona vävy perheensä kanssa. Tulevaisuudesta emme tässä vaiheessa osaa sanoa mitään tässä tilanteessa, mutta kai joku jatkaa eteenpäin. Onhan monta vävyä ja on hyvä jatkaa – kun kaikki on valmista.

13.4.1977 Keuruun Airolahdessa Hilma Santala

Rakas, rakas mammani... kiitos paljosta♥♥♥

tyttärentyttäresi Leena

*****

Joululaisen blogissa on kaunis kuva ja lauluja Karjalan kielellä.