sunnuntai 27. heinäkuuta 2025

Kohti lumoavaa elokuuta!

Kera kesäkauriin kohti elokuun hämärtyviä iltoja, jolloin ei nukuta, vaan nautitaan suvi-iltain hämystä, yökiitäjien lennosta, rapistelevista yön eläimistä ja lepakoista suih, suih...Minun kesäni alkaa elokuusta. Onneksi heinäkuun helteistä huolimatta pakastin on mansikoita ja vadelmia tulvillaan. Kellarissa muhivat ruukuissaan kirsikat muuttuakseen vahvaksi, vaniljaiseksi joululikööriksi. Mustikat tulevat vielä toiseen pakastimeen ja siinä ne ovat, suven herkut ensi toukokuulle asti. Voikaa hyvin

❤ Kuva Nea Siemann Photography

maanantai 21. heinäkuuta 2025

Mikä ihanuus!

Piipahdin eilen naapurin Liisalla ja yllättäen huomasin niin kauniita lilahtavia kukkia täynnä olevan pensaan. Tässä olen usein seisonut päivän uutisia vaihtamassa, mutta olisi nyt luullut edes lehtien herättävän huomiota, koska ei ole ihan pieni enää. Kasvin nimeä sitten pähkäilimme ja päädyimme loistoangervoon. Spiraea Japonica 'Odensala' jonka menestymisvyöhyke on I-VII eli kasvi menestyy melkein koko maassa. Kukat ovat suuret ja kukinta-aika pitkä, kesäkuulta heinäkuulle.

Kukat ovat ihastuttavan suuret. Kasvin voi myös leikata keväällä alas eli edes talven lumityöt eivät haittaa tee. Tiedän luvanneeni, että en osta enää mukeja, mutta ikinä, ikinä en ole sanonut, että 'en osta enää kasveja puutarhaamme!' Erittäin romanttinen kukka: Lupaa paljon ja myös antaa lupaamansa♥♥

Kiitos Liisa♥♥

Leena Lumi

keskiviikko 16. heinäkuuta 2025

Mitä syötäisiin?

 Mikä olisikaan nyt parempaa kuin kantarelliherkut. Kuvassa menossa kantarelli-pinaattifrittata.  Helle hiukan helpotti ja pääsimme ruokailemaan omalle terdelle.Teimme ruoan yhdessä ja oli niin hyvää ettei sanotuksi saa.

No näin paljoa ei tarvitse olla metsän kultaa. Kuva on viime vuodelta. Vain yksi litra kantarelleja riittää.

Olemme paistaneet pannulla muutamia kertoja kantarelleja ihan reippaasti, mutta tämän herkun, kantarelli-pinaattifrittatan, olin unohtanut. Jos huomenna löytäisimme tutun torikauppiaamme...Meidän lehdostamme kantarellit katosivat kun yksi kuusi joutui onnettomuuteen. Sen juurella niitä kasvoi lehdossa paljon ja siitä pitkin puron reunoja...Ohje on jostain Anna -lehden kevään 2013 ohjeista, mutta on siellä nytkin hyviä reseptejä kuten myös Kotiliedessä.

Tämä resepti meni meihin niin lujaa, että ostimme sille oman kasarinkin! Vasta kotona tajusimme, että sitä ei saanut laittaa uuniin, mutta ei ollut tarvettakaan. Ruoan voi valmistaa myös suppilo- ja kosteikkovahveroista.

1 litra kantarelleja
70 g babypinaattia
3 dl sipulinvarsia
4 valkosipulinkynttä
n. 400-500 g keitettyjä perunoita (7-8 perunaa)
6 kananmunaa
1,5-2 dl maitoa
1 dl tuoretta persiljaa
1 tl suolaa
rouhittua mustapippuria
juustoraastetta
voita paistamiseen


Hienonna sipulinvarret ja pilko valkosipulinkynnet. Kuori ja kuutioi perunat. Kuumenna rasva pannulla. Lisää sipulit ja kuullota hetki. Lisää pilkotut kantarellit, perunat, pinaatti ja silputtu persilja. Paista käännellen muutama minuutti.

Riko munat kulhoon ja vatkaa niiden rakenne rikki. 

Lisää maito ja mausteet munien joukkoon.

Kaada munaseos pannulle muun seoksen joukkoon ja anna sen hyytyä hetki varovasti sekoitellen.

Ripottele pinnalle juustoraastetta. Kun juusto on sulanut kauniisti pinnan peittäen on ruoka valmista. Herkkujen herkku, joten nyt ovat kantarellit loppu eli ensi vuonna niitä toivossa saada runsaammin:

Kokeilkaa...Ette pety. Tämä on neljälle, joten kahdestaan syömme tästä kaksi päivää.


Guten Apetit!

Ruokareseptit Leena Lumissa

tiistai 8. heinäkuuta 2025

Keltakurjenmiekkaa ja köynnöshortensiaa


 Kalliomme kasvikohdassa vuodesta toiseen kukkivat keltakurjenmiekat ilman mitään hoitoa. Nyt ne taistelevat tilasta suurten kuunliljojen kanssa, joita taidan vähentää. Näiden joukossa myös kulleroita.

Taustalla kalliomme porras ja vasemmalle jää suuri kivi, jota jota köynnöshortensia syleilee. Alla on jännittävä luolasto, jonne olemme nähneet mm. lumikon menneen. Varmaan tilapäiskäynti, koska luolassa kosteaa.

Keltakurjenmiekkojen suudelma, jota puutarhalehden kuvaajan kanssa odottelimme tapahtuvaksi. Ei tarvinnut kauaa odotella eli tämä kuva näistä ainoa vanhempi.

Köynnöshortensiamme kiipeilee jo katolle ja on rakentanut terden alle viihtyisän pergolan. Saunan ovesta astutaan vilvoittelemaan tänne. Pöydät ja tuolit odottavat...Kun katsotte ylemmäs näkyy ulkoruokailu ja kukat jo kasvavat yli lappeen reunan. 

Terassi on koko talon pituinen ja tässä vastapäisellä ikkunalla näkyy nyt köynnöshortensioiden kukkia. Näköala on keski- ja alapuutarhaan. Myös Päijänteelle. Kuukauden päästä tämä on talon suosituin paikka: Syödään myöhään, katsotaan kuinka aurinko laskeutuu järveen eikä ole edes hyttysiä! Tällä mennään syyskuun lopulle ja joskus vielä lokakuullekin. On vielä grilli ja pieni valkoinen pöytä sekä toisen päädyn apupöytä.

Tässä toinen pääty, jonka seinämät hortensiat peittävät.  Valkoinen pöytä vastapäätä kukintoja, jotka jo kovasti kiipeävät reunan ylitse.

Köynnöshortensia kivellä. Luolan suuaukko ihan edessä. Kova työ taas tuon sammaleen kanssa....Lintujen vesilammikot ovat kalliolla luontaisia ja niissä on aina vettä. Mihin tuo köynnös mahtaa mennä, kun ekakerran on kasvanut yli kiven...

Autotalli kiven edessä. Kuvasta tarkka katsoja näkee miten jo ovat kiivenneet kiven molemmin puolin oleviin pihlajiin.

Melkein kaikilla kasveillani on ruskaväri. Köynnöshortensian viehätys eräänä vuonna oli lime!

Tällainen oli entinen syyspesämme. Ja yhtä kotoisan saamme kunnes tästä kuljemme kohti hämärtyviä iltoja. Vielä ei tässä näy syyshortensian valtaus, mutta villiviini yrittää parhaansa.

Asumme Alvar Aallon huvilasaarella, Meiltä on tästä noin kilometri hänen koehuvilalleen. Alvarin kunnantalo on pääsaarella. Siellä sisäpihalla tämä todella upea köynnöshortensia. Alvarin suosikkikasvi. Niitä ei montaa ollut: ko. köynnös ja akileija. Noormarkun Villa Maireassa hän oli tehnyt myönnytyksiä Mairelle etenkin uima-altaan ympärillä. Mikä lie syy? Ehkä Alvar halusi olla mukana Mairen kutsuilla, joissa tanssittiin aamuviiteen.

Ja nyt lukemaan...

maanantai 7. heinäkuuta 2025

Villejä lupiineita ja muita rakastettuja

Tähän sillan likelle oli tarkoitus istuttaa valkoinen puutarha ja sen saisi aloittaa valkoinen luupiini. Vaan eipä levinnyt lupiini. Samassa paikassa viihtyvät nyt valkoiset

akileijat ja muita valkoisia kukkia.

Tässä valkoinen iiris, joka kaipaisi seuraa.

Valkolehdokit.

Oli kaunista ajella Suomen suvessa pikkuteitä Lohjalta kotiin.

Monet taiteilijapuutarhat kasvavat lupiineja sekä sormustinkukkia.

Lupiinit ovat monille hyvin rakkaita. En tunne ketään, joka niistä ei pitäisi. 

Varjoliljat vaeltavat pitkin puutarhaa kuin olisivat kaverien haussa.

Annetaan kaikkien kukkien kukkia ja iloitaan, että näinkin upea ja vaatimaton kukka kaunistaa muuten rumia maanteittemme reunoja.


 Koska rakentelen osaan puutarhastamme villikukkaniittyä, vakuutan, että ei ihan helppo juttu.

Rakkaudella lupiinista ja muistakin kukista!

Leena Lumi

torstai 3. heinäkuuta 2025

Suvimaisema: lahdentyven, saunaranta ja...


 Suvimaisema:

lahdentyven, saunaranta ja vene
ja helle, männikön tuoksu,
kukat, välkkyvät kalat,
lapsi, lapsia, lapset
ja vanha onnellinen kaiku.
Isä hei!

- Lauri Viita -