tiistai 7. lokakuuta 2014
Helmiorapihlaja - lokakuu tarjoaa sytykkeitä uuden kevään odotukseen
Onhan täällä blogissa tullut kaikennäköistä kerrottua alkaen vaikka tästä huhtkuun kirjeestä teille. Kun siitä rysäyksestä oli selvitty ja saatu uudet kasvit istutettua tilalle, saapui pesukoneenkorjaaja just sillä viikolla kun vain satoi vettä. Meillä ei ole ikkunoita maantielle, joten emme voineet mitenkään tajuta, mihin herra oli raskaan pakettiautonsa ajanut: Meidän etupihalle ja jäänyt siihen jumiin. Lähtiessä hän ei tohtinut tulla asiaa meille kertomaan, vaan pyysi apua vastapäisen talon remonttimiehiltä, jotka sitten lykkäsivät hänet irti, mutta tulivat sitten kertomaan asiasta meille. Siinä meni vähän oranssia atsaleaa, kokonaan upea, uusi, vaaleanpunainen sammalleimu ja iso oksa sisääntulon pilvikirsikasta sekä hurmaavat 'lumiasterit' aivan sisääntulosta. Jossain välissä myös lumeton talvi näytti voimansa ja menetimme keskipihan upeimman pilvikirsikan. Etupiha oli kuin kynnöspelto ja etenkin ne syysasterit...Hädässä ystävä tunnetaan ja jo samana iltana rapuillamme oli iso pehko po. asteria ja sain kuin sainkin niistä upean pehkon kasvatettua eli kuvia saattaa olla luvassa. Jotenkin olin sitten valmis heittämään puutarhapyyhkeen kehään ja ajattelin, että olkoon, nyt vain uidaan ja nautitaan suvesta. Sitten kuitenkin alkoi tuttu syyshortensiakuume ja istutin Vanille Fraisen ja lopulta myös valkoisia varjoliljoja. Tänään, lokakuussa, olin lounaalla ystäväni kanssa Viherlandiassa ja sen jälkeen vaelsimme katsomassa kaikkea ihanaa ja lopulta kiertelimme vielä taimipihallakin, joka hienoa kyllä on edelleen auki. Kiinni nappasi! Näin helmiorapihlajan, jota olen jo jonkin aikaa halunnut etupihallemme, mutta ajattelin, että sitten 'vaikka ensi keväänä', sillä nyt Lumimies kaivaa läpi etupihan ojaa valokaapelille...Viis mistään saavuin kotiin mukanani helmiorapihlaja Crataegus x mordenensis 'Toba', joka kukkii hurmaavasti kesäkuussa ensin valkoisin kukin ja myöhemmin kukat muuttuvat vaaleanpunaisiksi ja mikä parasta pienessä puussa on upea ruskaväri:
Tämä tuli aivan eri paikkaan mihin piti, etupihalle kuitenkin, mutta samalle puolelle kuin mongolianvaahterat. Syy: Toiselta puolelta pitää ensin kaivaa isolla työllä ylös vanha unkarinsyreeni, johon nyt ei ole aikaa, sillä sen juurakko tulee yli 30 vuoden kasvun jälkeen teettämään työtä. Homma siirtyy ensi kevääseen ja oravilla säilyy siinä vielä kulkuyhteyspuu. Sen jälkeen siihen tulee toinen helmiorapihlaja ja se sijoittuu siis suurten syyshortensioidemme eteen, mutta ei pienenä puuna peitä niitä ja säestää ruskavärillään.
Tämä kuva on hyvin sekava, enkä tällaisia mielelläni julkaise,mutta nyt ei auta. Helmiorapihlaja edessä, sen vieressä jo yhdestä talvesta selvinnyt hyvin talvenarka tarhamagnolia Leonard Messel, josta tiedetään sen selvinneen Suomessa vain vyöhykkeellä I - tähän mennessä. Me olemme IV, mutta saaremme tekee poikkeuksen eli olemme III. Varsin sekavassa kuvassa näkyy valaisimen vieressä Vanille Fraise, jonka kukat ovat avautuneet, mutta ei vielä mitään erikoista väriä. Sitten onkin Lumimiehen kaivausprojekti ja takana suuret syyshortensiamme. Leena Lumin puutarhaan tulee magnoliajuttua vasta kun herkkäläisemme on näyttänyt, miten se selviää aidosti saarellamme. Myös Viherlandiassa tutut puutarhurit ovat nyt kiinnostuneita tästä magnoliatestistä.
Toivon todellakin, että tämä pikkupuu, helmiorapihlaja, pitää, mitä sen kasvatusohjelapussa luvataan: "Kukkii kesäkuussa. Nuput ja voimakkaat kerrotut pienet kukat ovat aluksi valkoisia helmiä, auetessaan muttuvat punertaviksi. Kaunis ja kestävä pikkupuu. Vyöhyke I-III(IV)." Anun puutarhasta löytyy upea kuva helmiorapihlajan kukasta: katso kolmas kuva Lisää Anulta tämä
Nyt ei sitten muuta kuin jyrsijäsuojukset sekä helmiorapihlajalle että magnolialle. Vanillen kohdalla en tiedä, mitä teen, sillä se kasvaa tuossa pihavalaisimessa niin liki, että siihen on hankala sijoittaa jänisverkkoa, joka nousee yli lampun korkeuden...
puutarhaterveisin
Leena Lumi
Helmiorapihlaja kaunehin on...
Leena Lumin puutarhassa
Vuoden 2016 tammikuussa oli kolme viikkoa -30 astetta ja ilman lunta. Pelkäsin jo helmiorapihlajien menneen, mutta ne selvisivät. Kukinta vain hiukan myöhästyi.
maanantai 6. lokakuuta 2014
Jenni Haukio on suuren ihailuni kohde, koska....
Jenni Haukio on suuren ihailuni kohde, sillä siitä hetkestä, kun olen presidentti Sauli Niinistön puolisoa seurannut, hän on kaiken muun ohella aukonut itsenäisesti aivan uusia tulevaisuusnäkymiä, mitä tulee eläinsuojeluun. Eläinsuojelu on minulle koko elämäni missio ja vihdoinkin, vihdoinkin meillä on asialle näkyvä tuki Jenni Haukiossa!
Perjantaina Turun kirjamessuilla Jenni Haukiolle myönnettiin Pro Animalia -tunnustuspalkinto hänen rohkeista kannanotoistaan eläinten hyvinvoinnin puolesta. Ketään parempaa ehdokasta en tähän nyt kyllä olisikaan löytänyt, sillä Jennillä on näköalapaikka, jossa hänen sanomansa myös vaikuttaa. Onnea ja kiitos Jenni♥
Jenni Haukio on painottanut ongelmakohtia mm. koskien turkistarhausta, parsinavettoja, koirien häkittämistä, eläintarhoja, sikojen ahtaita karsinoita ja tuontoeläimille tehväviä kivuliaita toimenpiteitä. Siis kaikkea sitä, mitä olen koko ikäni ja helmikuusta 2009 itse tuonut esiin blogissani.
Palkitsemistilaisuudessa Eläinsuojeluliitto Animalian toiminnajohtaja Salla Tuomivaara lainasi Jennin kolumnia Seura-lehdestä 7.11.2013:
“Muutamien kymmenien tai satojen vuosien kuluttua meidän sukupolviemme ja eläinkunnan yhteistä historiaa kuvattaneen brutaalina, raakalaismaisena hyväksikäyttönä, jossa eläimille aiheutetun tuskan määrä oli sanoinkuvaamaton. Monen myöhempien aikojen ajattelijan on varmasti mahdotonta käsittää tätä tiedon ja käytännön ristiriitaa, joka ajassamme suhteessa eläinten hyväksikäyttöön vallitsee. Miksi emme toimineet, vaikka tiesimme? Emmekö tunteneet?”
Erittäin osuvasti sanottu! Ja se mitä Jenni peräänkuuluttaa on empatiakyky: 'Miksi emme toimineet, vaika tiesimme? Emmekö tunteneet?' Minulla oli vielä noin vuosi sitten tallessa lehtileike, jossa oli Zacharias Topeliukselta vaade kaikkien eläinten kohtelun parantamiseksi. Googlaamalla löysinkin tiedon, että Eläinsuojelun Topelius-palkinto on olemassa! Ja sen on saanut mm. eläintenvanhainkotia pitävä pariskunta Liisa ja Heikki Laaksonen. Laaksosista on kattava haastattelu Anne Anttilan jutussa Ainutlaatuinen eläinten vanhainkoti lehdessä Meidän Suomi (talvi 2014). Sattumalta tulin itse haastatelluksi Kari Martialan toimesta samaan lehteen viime kuussa ja sain Karilta muutamia näytelehtiä, joista siis yhdessä tärkeä Laaksosen pariskunnan haastattelu.
Jennin palkitseminen innoittaa kaikkia eläinten ystäviä. Se tukee tärkeää eläinsuojelutyötä samalla korostaen sitä viisautta, että kansakunnan sivistys mitataan siinä, miten se kohtelee heikompiaan. Heikompia ja äänivaltaa vailla ovat eläimet!
Seura-lehdessä 4.9.2014 Jenni Haukio kirjoittaa kolumnissaan Oikeus mielipiteeseen:
"Eläimistä pidetään niin hyvää huolta kuin vain mahdollista. Se ei kuitenkaan poista sitäkään tosiasiaa, että lainsäädäntömme ei aukottomasti edellytä kivunlievitystä tuotantoeläimille tehtävien tuskallisten toimenpiteiden yhteydessä" Tässä kohtaa minä haluan huudahtaa: Muistakaa, että myös porot ovat tuotantoeläimiä...
"Kirjoitin myös parsinavetoista. Se, että niissä lehmien lajinmukainen käyttäytyminen on rajoitettua ja esimerkiksi normaali makuulle asettuminen ja ylösnouseminen on hankala, löytyy faktatietona esimerkiksi Opetushallituksen e-oppimateriaaleista. Ja vaikla säädökset määräävät parsinavetan asukeille jaloitteluaikaa, se ei poista sitä tosiasiaa, että kaikki lehmiä pitävät eivät määräystä noudata. Suurimman osan elinaikaansa nämä eläimet viettävät parteen kiinnitettynä. Kenties juuri siitä syystä uusein parsinavettojen rakentaminen on Ruotsissa ja Norjassa jo kielletty kokonaan."
Luen Jennin Seuraan kirjoittamat kolumnit äidin luona Luvialla, josta olen kotoisin. Jenni Haukio kirjoittaa hyvin ja uskaltaa sanoa, miten asiat ovat. Marraskuussa taas Luvialle ja sitten viemme äidin Reposaareen syömään Suomen parhaaseen kalaravintolaan, joka on ihan melkein meressä kiinni.
Oi, tänään sataa tihuttaa ja on harmaata, mutta jotenkin näen taivaan täynnä tähtiä, näen valoa tunnelin päässä, olen kiitollinen niin Jenni Haukiosta, pariskunta Laaksosesta kuin kaikista heistä, jota tekevät suurella sydämellä ja rohkeudella työtä eläinsuojelun hyväksi!
kiittäen
Leena Lumi
kuva Pasi Heiskanen: Kiitos Pasi♥
Jenni Haukion runo Suojele, älä tuhoa, on julkaistu Into-kustannuksen kirjassa Eläimet yhteiskunnassa. Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa eli Suomen turkiseläinten kasvattajain liiton hallituksen puheenjohtaja Kenneth Ingman hyökkää rumasti runon kirjoittajaa kohtaan ja heikoilla eväillä väittäen, että turkiseläimet eivät kärsi oloissaan!!! Tosin hän käyttää kiertoilmaisua tuotantoeläimet, mutta mehän tiedämme, että monet tuotatantoeläimet ja etenkin tarhaeläimet kärsivät syntymästä kuolemaansa. Mikään elinkeino ei voi perustua eläinrääkkäykseen. Voit lukea asiasta lisää täältä
Kiitos Jenni♥
Perjantaina Turun kirjamessuilla Jenni Haukiolle myönnettiin Pro Animalia -tunnustuspalkinto hänen rohkeista kannanotoistaan eläinten hyvinvoinnin puolesta. Ketään parempaa ehdokasta en tähän nyt kyllä olisikaan löytänyt, sillä Jennillä on näköalapaikka, jossa hänen sanomansa myös vaikuttaa. Onnea ja kiitos Jenni♥
Jenni Haukio on painottanut ongelmakohtia mm. koskien turkistarhausta, parsinavettoja, koirien häkittämistä, eläintarhoja, sikojen ahtaita karsinoita ja tuontoeläimille tehväviä kivuliaita toimenpiteitä. Siis kaikkea sitä, mitä olen koko ikäni ja helmikuusta 2009 itse tuonut esiin blogissani.
Palkitsemistilaisuudessa Eläinsuojeluliitto Animalian toiminnajohtaja Salla Tuomivaara lainasi Jennin kolumnia Seura-lehdestä 7.11.2013:
“Muutamien kymmenien tai satojen vuosien kuluttua meidän sukupolviemme ja eläinkunnan yhteistä historiaa kuvattaneen brutaalina, raakalaismaisena hyväksikäyttönä, jossa eläimille aiheutetun tuskan määrä oli sanoinkuvaamaton. Monen myöhempien aikojen ajattelijan on varmasti mahdotonta käsittää tätä tiedon ja käytännön ristiriitaa, joka ajassamme suhteessa eläinten hyväksikäyttöön vallitsee. Miksi emme toimineet, vaikka tiesimme? Emmekö tunteneet?”
Erittäin osuvasti sanottu! Ja se mitä Jenni peräänkuuluttaa on empatiakyky: 'Miksi emme toimineet, vaika tiesimme? Emmekö tunteneet?' Minulla oli vielä noin vuosi sitten tallessa lehtileike, jossa oli Zacharias Topeliukselta vaade kaikkien eläinten kohtelun parantamiseksi. Googlaamalla löysinkin tiedon, että Eläinsuojelun Topelius-palkinto on olemassa! Ja sen on saanut mm. eläintenvanhainkotia pitävä pariskunta Liisa ja Heikki Laaksonen. Laaksosista on kattava haastattelu Anne Anttilan jutussa Ainutlaatuinen eläinten vanhainkoti lehdessä Meidän Suomi (talvi 2014). Sattumalta tulin itse haastatelluksi Kari Martialan toimesta samaan lehteen viime kuussa ja sain Karilta muutamia näytelehtiä, joista siis yhdessä tärkeä Laaksosen pariskunnan haastattelu.
Jennin palkitseminen innoittaa kaikkia eläinten ystäviä. Se tukee tärkeää eläinsuojelutyötä samalla korostaen sitä viisautta, että kansakunnan sivistys mitataan siinä, miten se kohtelee heikompiaan. Heikompia ja äänivaltaa vailla ovat eläimet!
Seura-lehdessä 4.9.2014 Jenni Haukio kirjoittaa kolumnissaan Oikeus mielipiteeseen:
"Eläimistä pidetään niin hyvää huolta kuin vain mahdollista. Se ei kuitenkaan poista sitäkään tosiasiaa, että lainsäädäntömme ei aukottomasti edellytä kivunlievitystä tuotantoeläimille tehtävien tuskallisten toimenpiteiden yhteydessä" Tässä kohtaa minä haluan huudahtaa: Muistakaa, että myös porot ovat tuotantoeläimiä...
"Kirjoitin myös parsinavetoista. Se, että niissä lehmien lajinmukainen käyttäytyminen on rajoitettua ja esimerkiksi normaali makuulle asettuminen ja ylösnouseminen on hankala, löytyy faktatietona esimerkiksi Opetushallituksen e-oppimateriaaleista. Ja vaikla säädökset määräävät parsinavetan asukeille jaloitteluaikaa, se ei poista sitä tosiasiaa, että kaikki lehmiä pitävät eivät määräystä noudata. Suurimman osan elinaikaansa nämä eläimet viettävät parteen kiinnitettynä. Kenties juuri siitä syystä uusein parsinavettojen rakentaminen on Ruotsissa ja Norjassa jo kielletty kokonaan."
Luen Jennin Seuraan kirjoittamat kolumnit äidin luona Luvialla, josta olen kotoisin. Jenni Haukio kirjoittaa hyvin ja uskaltaa sanoa, miten asiat ovat. Marraskuussa taas Luvialle ja sitten viemme äidin Reposaareen syömään Suomen parhaaseen kalaravintolaan, joka on ihan melkein meressä kiinni.
Oi, tänään sataa tihuttaa ja on harmaata, mutta jotenkin näen taivaan täynnä tähtiä, näen valoa tunnelin päässä, olen kiitollinen niin Jenni Haukiosta, pariskunta Laaksosesta kuin kaikista heistä, jota tekevät suurella sydämellä ja rohkeudella työtä eläinsuojelun hyväksi!
kiittäen
Leena Lumi
kuva Pasi Heiskanen: Kiitos Pasi♥
Jenni Haukion runo Suojele, älä tuhoa, on julkaistu Into-kustannuksen kirjassa Eläimet yhteiskunnassa. Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa eli Suomen turkiseläinten kasvattajain liiton hallituksen puheenjohtaja Kenneth Ingman hyökkää rumasti runon kirjoittajaa kohtaan ja heikoilla eväillä väittäen, että turkiseläimet eivät kärsi oloissaan!!! Tosin hän käyttää kiertoilmaisua tuotantoeläimet, mutta mehän tiedämme, että monet tuotatantoeläimet ja etenkin tarhaeläimet kärsivät syntymästä kuolemaansa. Mikään elinkeino ei voi perustua eläinrääkkäykseen. Voit lukea asiasta lisää täältä
Kiitos Jenni♥
sunnuntai 5. lokakuuta 2014
Inger Frimansson: Hyvää yötä, rakkaani
Ja lumi sataisi taivaalta kuivana, pöllyäisi tomuna teiden
pinnalla, hän repisi vaatteet yltään ja antaisi lumen jäädyttää itsensä
läpikotaisin.
Juuri sitä hän oli siellä kaukana yrittänyt loihtia esiin,
jääkiteiden tuntua. Koko ruumis jännittyneenä hän oli sulkenut silmänsä
kuullakseen mielessään pohjoisen veden äänen kevätpäivänä, jäiden sulamisen
aikaan.
Hän paleli, mutta vilu oli vääränlaista.
Inger Frimanssonin psykologinen trilleri Hyvää yötä,
rakkaani (God natt, min älskade, LIKE 1999, suomennos Outi Menna) yllätti minut
jokin aika sitten ilmestymällä muutamiin blogeihin. Minä niihin kommetoimaan, että 'tämän
kirjan jatko-osan olen lukenut ja se on aivan ikimuistoista.' Höpö, höpö, minä
olin lukenut myös Hyvää yötä, rakkaani, mutta ajan tomu oli vuosien paksuinen. Aloitin kirjan uudelleen ja heti muistin, mistä kaikki alkoi, mistä lapsuudesta oli kotoisin
Justine Dalvik, ylipainoinen, neljäkymmentäviisivuotias nainen, rikas perijätär
joka asui yksin korppinsa kanssa suurta kivitaloa järven rannalla. Justine on
vähintäin yhtä kiinnostava kuin Olive Martin Minette Waltersin Kuvanveistäjässä.
Inger Frimansson on psykologisen trillerin kuningatar. Hänen
hahmonsa ovat usein hyvin tavallisen näköisiä, keski-ikäisiä naisia, mutta
ulkokuori kätkee syvää pimeää. Jokaiselle on tapahtunut jotain lapsuudessa
kuten Justinelle tai heidän mielensä on alunperin sekasortoinen rajatila, jonka
joku tapahtuma suistaa sitten raiteiltaan, kuten viisikymppisen Hilja Agnevikin
Pimeyden jäljet dekkarissa tai Rotanpyytäjässä viisikymmentäkuusivuotiaan korpeen paenneen Rosen, jota lohduttaa enää vain tieto: ’Helvetissä on erityinen paikka
naisille jotka vievät toisten miehet.' Frimanssonin Kissa joka ei kuollut
puolestaan todistaa, että kenelle tahansa meistä voi tapahtui ihan mitä
tahansa, kun varjo hipaisee varjoa, kun kaikki menee täydellisesti
pieleen.
Hyvää yötä, rakkaani Justine voisi olla joku tuttumme. Joku,
jonka tapaamme vuosien päästä. Muistamme hänen pissanhajunsa, mustelmansa ja
hiljaisuutensa, mutta emme enää muista, kuka teki hänelle ja mitä, koulussa ja
koulun ulkopuolella. Vai muistammeko sittenkin? Justine Dalvik, rikas kuin
mikä, mutta äiti kuollut ja äitipuolena häärii aivan nukelta näyttävä mehiläiskuningatar
Flora, joka on koko ikänsä vain väijynyt tilaisuutta näyttää mihin hänestä on,
miten pitkälle hän pääsee, kun vain saa riittävän rikkaan miehen saaliikseen.
Lapsipuoli ei suunnitelmiin kuulunut.
Hyvää yötä, rakkaani on julma tarina siitä, mitä kiusaaminen
aiheuttaa ja istuu varsin hyvin edelliseen juttuuni Olet elämäsi tähti. Justine
ei varakkuudestaan huolimatta ollut saanut koskaan olla elämänsä tähti. Lopulta
kun isäkin, joka piti aina hänen puoltaan oli kuollut ja Flora vihdoinkin
hoitokodissa, Justine halusi aloittaa puhtaalta pöydältä, vai pitikö hänen
ensin tehdä jotakin:
Hän oli yksin. Hän oli vapaa tekemään kaiken, minkä oli
päättänyt tehdä. Mikä piti tehdä. Jotta hänestä voisi tulla kokonainen ihminen.
Vahva ja elävä, niin kuin kaikki muutkin.
Siihen hänellä oli oikeus.
Inger Frimansson ryhtyi kirjailijaksi vuonnna 1984. Läpimurtoteos
oli vuonna 1998 julkaistu Hyvää yötä, rakkaani, joka sai Ruotsin Dekkariakatemian
palkinnon vuoden -98 parhaana rikosromaanina. Teos on myös ensimmäinen
Frimanssonilta suomennettu teos. Kirja tuo väistämättä mieleen tarinan Lumikista
ja hänen äitipuolestaan, joka haluaa lapsipuolesta eroon saadakseen olla
yksinvaltias, ihailtu ja kadehdittu mehiläiskuningatar. Justinen korppi on
pahan symboli, mutta Justine itse on nimeään myöten oikeudenmukaisuuden vaatimus.
Hyvää yötä, rakkaani sisältää myös viittauksen Lady Chatterleyn rakastajaan,
sillä lapsena Justine pakeni usein...
Hoitokodissa Flora sai vetisine silmineen todistaa
tytärpuolen pelottavia vierailuja ja kuunnella hoitajien lörpöttelyjä entisestä
upeasta elämästään, mutta Justine on päättänyt ottaa itselleen kaiken, mitä
hänelle kuului aina intohimoista rakkautta myöten, joten Hans Peter:
Jostain kaukaa hän kuuli Justinen huudon, Justine ratsasti
hänen päällään kuin eläin, iski kantapäänsä hänen kylkiinsä ja huusi suoraan
kohti kattoa.
perjantai 3. lokakuuta 2014
Olet elämäsi tähti ja viikonloppua!
Näin yllä olevan kortin pienessä koossa Runotalon Sarilla ja lähdin kysymään saisiko siitä postikorttikokoa ja saahan sitä. Seuraavina kuukausina eräät saavat minulta tämän kortin onnitteluna tai muun lähetyksen lomassa. Sarin kuvassa on voimasinistä ja sitten se lause, jota niin harva suomalainen tohtii itsestään edes ajatella: Olen Elämäni Tähti. Miten niin muka voisin olla elämäni tähti? En minä ole yhtään mitään. Jo kotona saatu opetus olla olematta ylpeä, olla nauttimatta menestyksestä, sillä vaara vaanii jo nurkan takana ja 'se joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa', ovat aivopesseet meidät uskomaan, että joku muu on aina enemmän, minä vain en mitään.
Aksel Sandemosen kirja Pakolainen ylittää jälkensä (Gummerus 1997, suomennos Rauno Ekholm) alkaa kuuluisalla Janten lailla:
1. Älä luule, että sinä olet jotain.
2. Älä luule, että olet yhtä paljon kuin me.
3. Älä luule, että olet viisaampi kuin me.
4. Älä kuvittele, että olet parempi kuin me.
5. Älä luule, että tiedät enemmän kuin me.
6. Älä luule, että olet enemmän kun me.
7. Älä luule, että sinä kelpaat johonkin.
8. Älä naura meille.
9. Älä luule, että kukaan välittää sinusta.
10. Älä luule, että voit opettaa meille jotakin.
Suomi on täynnä jantelaisuutta, jossa toiselta viedään luulot. Sekä koulu- että työpaikkakiusaaminen lisääntyvät. Uhrit väsyvät, eivätkä saa oikeutta. Kiinnostavaa onkin kiusaajan persoona, sillä onko hän välttynyt jantelaisudelta ja luulee olevansa enemmän kuin muut? Kaikkea kanssa! Hän on syvimmässä alentuneen itsetunnon alhossa ja etsii ääriteoillaan ja toisia väheksymällä ja kiusaamalla myötäjuoksijoita ympärilleen haalien asemaa, jossa hän olisi edes joku. Joku jota muut seuraavat, joku jolla on hovi. Näin kierre vain yltyy, sillä uhrit taas luulevat, että heissä on jotain vikaa, he tuntevat itsensä epäkelvoiksi, koska eivät mahdu hoviin tai epäkelvoiksi, koska kiusaajat ovat ottaneet juuri heidät silmätikukseen. Yllättävän usein aikuinen kiusaaja on alemmuuden tuntoinen koulukiusattu, jota on väheksytty vaikka ulkonäön tai muun seikan takia koulussa. Kiusaaminen lisää kiusaamista.
Suomi on kateuden kultamaa, mutta on sitä kuulemma muuallakin. Mikä se oikein on, joka saa toisen kadehtimaan niitä, jotka sädehtivät kuin tähdet, jotka innostuvat uusista asioista, jotka uskaltavat laulaa omia laulujaan ja jotka uskaltavat olla ulvomatta laumassa muiden mukana. Meillä kadehditaan ihan kaikkea ulkonäöstä aviopuolisoon, iloisuudesta lasten menestykseen, uskaltamisesta erilaisuuten. Eniten kadehditaan pientäkin menestystä. Onnistujan kimppuun hyökätään salakavalasti toimimalla, eikä kukaan ymmärrä kysyä menestyksen hintaa. Kadehtija alkaa käyttäytyä kuin menestyksen olisikin pitänyt langeta hänelle. Hän esiintyy kuin maailma ja kaikki muut olisivat hänelle jotain velkaa. Sen sijaan, että hän valitsisi oman huippunsa, jolle kiivetä, hän alentaa itsensä kadehtijaksi, pahanpuhujaksi ja toisten väheksyjäksi. Tähän asiaan moni meistä on törmännyt niin usein. Tällä viikolla taas sain kuulla, miten erästä bloggaajaa oli väheksytty hänen innostaan blogata. Samaan syssyyn sitten väheksyttiin hänen kaikki muutkin ominaisuutensa. Jaksan sateenkaaren tuolla puolella vielä kysyä: Miten toisen menestys on toiselta pois?
Surullista on, että jopa iloisuus on kateuden aihe. Hän saa armon, joka koko ajan valittaa jostakin. Hänet jätetään rauhaan, joka on olevinaan heikko, eikä kukaan näe mikä peluri heikkouden takana toimii. Iloinen sen sijaan on takuulla saanut jotain liian helposti, sillä eihän hän muuten noin voisi nauraa.
Tämän päivän Helsingin Sanomissa Anna-Mari Sipilä kirjoittaa kolumnissan Totta, naiset nauravat liikaa, miten Turkin hallitus huolestui tänä kesänä naisten naureskelusta julkisilla paikoilla. Varapääministeri oikein opasti naisia säädylliseen käytökseen, johon ei kuulu julkinen nauraminen. Tästä voimme päätellä, miten vaarallista on nauraminen, sillä:
"Naisten nauru horjuttaa pönäkkää miesvaltaa."
Uskokaa tai älkää, olen ollut työssä firmassa, jossa toimitusjohtaja oli ilmoittajanut alaiselleen hallintojohtajalle, että 'kerro naisille, että tänne ei ole tultu naureskelemaan.' Tätä vasta kollegani kanssa silloin nauroimmekin. Oli helppo havaita, miten alhainen itsetunto oli montaa alaistaan alemman koulutuksen omaavalla toimitusjohtajalla.
Niin moni asia aiheuttaa alemmuuden tunnetta ja se vasta herättääkin kiusaajat, jotka itse pohjimmiltaan ovat alemmuudentuntoisia eli näin piiri pyörii ja sen loppua ei näy.
Minulle tuli Sarin kortista mieleen, että jos meistä nyt jokainen ihan vain itse päättäisi olla oman elämänsä tähti ja sallisi sen muillekin, miten paljon mukavampaa meillä kaikilla olisi. Leben und leben lassen eli elää ja antaa muidenkin elää.
Vielä monen mielestä varmaan tähän ihan kuulumaton sana, mutta se on kiitollisuus. Mikä ihme siinä on, että kiitollisuutta ei enää pidetä arvossa. Olen sieltä täältä lukenut lehdistä, että mitä varten sen ja sen ryhmän tai henkilön pitää olla kiitollinen jostain saamastaan avusta. Mitä vikaa on kiitollisuudessa? Menestys tuo menestystä ja etenkin jos menestynyt vetää mukanaan vähemmän menestyneitä, auttaa heitä, kunnes he pärjäävät omillaan. Mitä sitten jos joku heistä on kiitollinen? Eikö se ole kaunista käytöstä? Ilmeisesti ei, sillä kiitollisuutta tapaa nykyään tosi vähän. Kiitollisuus on out. Kaiken pitää olla trendikästä, eikä kukaan enää juo kahvia vaan lattea, eikä kukaan enää halua muita kuin menestyneitä ystäviä, sillä verkostoituminen on päivän sana ja siinä auttavat vain kauniit, rohkeat ja rikkaat, mutta eihän heille toki kiitollinen tarvitse olla!
Jos joku nyt tuntee erityistä pahaa oloa mollatuksi tulemisesta tai muusta sellaisesta, voi halutessaan lukea vaikka juttuni Älä yhtään vähättele itseäsi ja ehkä myös Saatko sinä olla sinä? Saanko minä olla minä? Keitä me oikastaan edes olemme?
Toivotan kaikille tasapuolisesti vahvaa ja iloista viikonloppua♥ Itse istun illalla serkkuni pöytään, joka on kuuluisa yllätysmenustaan...
Love
Leena Lumi
I Will Survive
Aksel Sandemosen kirja Pakolainen ylittää jälkensä (Gummerus 1997, suomennos Rauno Ekholm) alkaa kuuluisalla Janten lailla:
1. Älä luule, että sinä olet jotain.
2. Älä luule, että olet yhtä paljon kuin me.
3. Älä luule, että olet viisaampi kuin me.
4. Älä kuvittele, että olet parempi kuin me.
5. Älä luule, että tiedät enemmän kuin me.
6. Älä luule, että olet enemmän kun me.
7. Älä luule, että sinä kelpaat johonkin.
8. Älä naura meille.
9. Älä luule, että kukaan välittää sinusta.
10. Älä luule, että voit opettaa meille jotakin.
Suomi on täynnä jantelaisuutta, jossa toiselta viedään luulot. Sekä koulu- että työpaikkakiusaaminen lisääntyvät. Uhrit väsyvät, eivätkä saa oikeutta. Kiinnostavaa onkin kiusaajan persoona, sillä onko hän välttynyt jantelaisudelta ja luulee olevansa enemmän kuin muut? Kaikkea kanssa! Hän on syvimmässä alentuneen itsetunnon alhossa ja etsii ääriteoillaan ja toisia väheksymällä ja kiusaamalla myötäjuoksijoita ympärilleen haalien asemaa, jossa hän olisi edes joku. Joku jota muut seuraavat, joku jolla on hovi. Näin kierre vain yltyy, sillä uhrit taas luulevat, että heissä on jotain vikaa, he tuntevat itsensä epäkelvoiksi, koska eivät mahdu hoviin tai epäkelvoiksi, koska kiusaajat ovat ottaneet juuri heidät silmätikukseen. Yllättävän usein aikuinen kiusaaja on alemmuuden tuntoinen koulukiusattu, jota on väheksytty vaikka ulkonäön tai muun seikan takia koulussa. Kiusaaminen lisää kiusaamista.
Suomi on kateuden kultamaa, mutta on sitä kuulemma muuallakin. Mikä se oikein on, joka saa toisen kadehtimaan niitä, jotka sädehtivät kuin tähdet, jotka innostuvat uusista asioista, jotka uskaltavat laulaa omia laulujaan ja jotka uskaltavat olla ulvomatta laumassa muiden mukana. Meillä kadehditaan ihan kaikkea ulkonäöstä aviopuolisoon, iloisuudesta lasten menestykseen, uskaltamisesta erilaisuuten. Eniten kadehditaan pientäkin menestystä. Onnistujan kimppuun hyökätään salakavalasti toimimalla, eikä kukaan ymmärrä kysyä menestyksen hintaa. Kadehtija alkaa käyttäytyä kuin menestyksen olisikin pitänyt langeta hänelle. Hän esiintyy kuin maailma ja kaikki muut olisivat hänelle jotain velkaa. Sen sijaan, että hän valitsisi oman huippunsa, jolle kiivetä, hän alentaa itsensä kadehtijaksi, pahanpuhujaksi ja toisten väheksyjäksi. Tähän asiaan moni meistä on törmännyt niin usein. Tällä viikolla taas sain kuulla, miten erästä bloggaajaa oli väheksytty hänen innostaan blogata. Samaan syssyyn sitten väheksyttiin hänen kaikki muutkin ominaisuutensa. Jaksan sateenkaaren tuolla puolella vielä kysyä: Miten toisen menestys on toiselta pois?
Surullista on, että jopa iloisuus on kateuden aihe. Hän saa armon, joka koko ajan valittaa jostakin. Hänet jätetään rauhaan, joka on olevinaan heikko, eikä kukaan näe mikä peluri heikkouden takana toimii. Iloinen sen sijaan on takuulla saanut jotain liian helposti, sillä eihän hän muuten noin voisi nauraa.
Tämän päivän Helsingin Sanomissa Anna-Mari Sipilä kirjoittaa kolumnissan Totta, naiset nauravat liikaa, miten Turkin hallitus huolestui tänä kesänä naisten naureskelusta julkisilla paikoilla. Varapääministeri oikein opasti naisia säädylliseen käytökseen, johon ei kuulu julkinen nauraminen. Tästä voimme päätellä, miten vaarallista on nauraminen, sillä:
"Naisten nauru horjuttaa pönäkkää miesvaltaa."
Uskokaa tai älkää, olen ollut työssä firmassa, jossa toimitusjohtaja oli ilmoittajanut alaiselleen hallintojohtajalle, että 'kerro naisille, että tänne ei ole tultu naureskelemaan.' Tätä vasta kollegani kanssa silloin nauroimmekin. Oli helppo havaita, miten alhainen itsetunto oli montaa alaistaan alemman koulutuksen omaavalla toimitusjohtajalla.
Niin moni asia aiheuttaa alemmuuden tunnetta ja se vasta herättääkin kiusaajat, jotka itse pohjimmiltaan ovat alemmuudentuntoisia eli näin piiri pyörii ja sen loppua ei näy.
Minulle tuli Sarin kortista mieleen, että jos meistä nyt jokainen ihan vain itse päättäisi olla oman elämänsä tähti ja sallisi sen muillekin, miten paljon mukavampaa meillä kaikilla olisi. Leben und leben lassen eli elää ja antaa muidenkin elää.
Vielä monen mielestä varmaan tähän ihan kuulumaton sana, mutta se on kiitollisuus. Mikä ihme siinä on, että kiitollisuutta ei enää pidetä arvossa. Olen sieltä täältä lukenut lehdistä, että mitä varten sen ja sen ryhmän tai henkilön pitää olla kiitollinen jostain saamastaan avusta. Mitä vikaa on kiitollisuudessa? Menestys tuo menestystä ja etenkin jos menestynyt vetää mukanaan vähemmän menestyneitä, auttaa heitä, kunnes he pärjäävät omillaan. Mitä sitten jos joku heistä on kiitollinen? Eikö se ole kaunista käytöstä? Ilmeisesti ei, sillä kiitollisuutta tapaa nykyään tosi vähän. Kiitollisuus on out. Kaiken pitää olla trendikästä, eikä kukaan enää juo kahvia vaan lattea, eikä kukaan enää halua muita kuin menestyneitä ystäviä, sillä verkostoituminen on päivän sana ja siinä auttavat vain kauniit, rohkeat ja rikkaat, mutta eihän heille toki kiitollinen tarvitse olla!
Jos joku nyt tuntee erityistä pahaa oloa mollatuksi tulemisesta tai muusta sellaisesta, voi halutessaan lukea vaikka juttuni Älä yhtään vähättele itseäsi ja ehkä myös Saatko sinä olla sinä? Saanko minä olla minä? Keitä me oikastaan edes olemme?
Toivotan kaikille tasapuolisesti vahvaa ja iloista viikonloppua♥ Itse istun illalla serkkuni pöytään, joka on kuuluisa yllätysmenustaan...
Love
Leena Lumi
I Will Survive
keskiviikko 1. lokakuuta 2014
Teresa Välimäki, Johanna Lindholm: Hyvää joulua
Hänelle joka kantaa joulua sydämessään koko vuoden, ei yksikään joulun viesti voi tulla liian aikaisin. Olin niin ilahtunut saadessani käteeni ruokakirjan, joka vei minut joulun ajan tunnelmiin, mutta myös niihin ihaniin viikkoihin ennen joulua ja viikkoihin niiden jälkeen: Vuoden eniten taikaa sisältävä kausi on lähestymässä ja mikään ei vie sinua nopeammin juhlaa liki, kuin kirja, joka tuo joulun niin kieleen kuin mieleen.
Teresa Välimäen ja Johanna Lindholmin ruokakirja Hyvää joulua (WSOY
2014) on kuin raikas tuulahdus joulun ruokakirjoihin, sillä nyt ei jämähdetä
niihin ’näin on on aina tehty’ ja ’ei ole joulua ilman rosollia’ poteroihin,
vaan annetaan tunnelmien viedä kokkaajaakin rennosti ja valmistetaan sitä,
mistä joulupöytään kokoontujat aidosti pitävät. Kirjan reseptit ovat
kohtuullisia, joten joulua ei tarvitse nauttia enää loppiasena ja jos mitä jää
yli, siitä tuunataan uusi herkku. Kirjan kuvat ovat valokuvaaja Laura Riihelän
ottamat ja niistä henkii talvisen vuodenaikajuhlamme herkkyys ja kodikkuus. Värimailma
on värisyttävän houkuttava ja graafinen
työ, jonka takaa löytyy Timo Hämäläinen, ansaitsee ison kiitoksen, sillä
taittoon on panostettu ja tekstisivuiltakin huokuu sama utuinen harmonia kuin
Lauran kuvista.
Ruokakirjamaanikkona ja innokkaana kokkaajana olen nyt
muutaman päivän fiilistellyt Hyvää joulua annosten parissa. Olen nauttinut
talviaamuista kera joulukaakaon ja Lumimies halusi puolukkatuorepuuroa, kunnes huomasin lohturuokani riisipuuron valmistettuna niin, että valmistuksessa
oli mukana kanelitanko, siis siellä hautuvan riisipuuron joukossa. Sitä meillä
on huomenna! Kanelia on kautta kirjan melkein ruoassa kuin ruoassa ja se onkin
hyvä juttu, sillä kaneli on paitsi herkullista, sillä on myös monia terveysvaikutuksia,
kuten olemme saaneet lukea mm. Sinikka Piipon kirjasta Elinvoimaa mausteista.
Hyvää joulua kirjan vinkki: Kanelitanko myös vispipuuroon!
Hyvää joulua jakaantuu kymmeneen osioon: Talviaamuihin,
jossa jo vähän viivyimmekin, sillä mikä voittaa joulukaakaon ja hitaat aamut.
Alkuun ja napostelunälkään on mm. paahdettuja kastanjoita, saaristolaisleipää, valkosipuli-rosépippurisilakat,
vaihdan silakkamarinadia nykyisin vuosittain, joten tätä tänä vuonna!,
perunablinejä kylmäsavulohitartarilla sekä lohipastaramia
ja marinoitua punasipulia. Sain niin hyvää marinoitua punasipulia Siinä Yhdessä
Paikassa vähän aikaa sitten, että tässä tämä ohje punasipulin osalta: 1
punasipuli, 2 rkl punaviinietikkaa, 1 tl oliiviöljyä, ripaus suolaa ja ripaus
sokeria. Kuori sipuli ja leikkaa se erittäin ohuiksi renkaiksi. Sekoita
pienessä kulhossa sipulirenkaiden joukkoon punaviinietikka ja öljy sekä ripaukset
suolaa ja sokeria. Siinä se herkullinen lisuke vaikka juuri lohelle.
Juhlapöydän pääruoat tarjoaa kattavasti niin perinteistä joulukinkkua kuin
ylikypsää glögipossua, uunissa paistettua nieriää, uusia makuja kantavaa
karjalanpaistia kuin herkullista täytettyä munakoisoa, joka on ihan yksi
suosikeistani tässä kirjassa niin ruokana kuin Lauran upeana kuvana. Pääruokien
rinnalle tarjotaan monenmoista piparjuuripunajuurista,
viikuna-salottisipulihillokkeeseen, mutta me valitsemme tänään karpalochutneyn,
joka on myös oivallinen ruokalahja:
1 rkl oliiviöljyä
2 salottisipulia hienonnettuna
200 g pakastekarpaloita
1 dl vaaleita rusinoita
1 omena raastettuna
1 tl anista
0,5 tl inkivääriä
0,5 tl neilikkaa
0,5 tl pomeranssinkuorta
0,5 tl mustapippuria myllystä
0,5 tl suolaa
1 mandariinin mehu
1 dl punaviiniä
1 dl sokeria
Kuumenna öljy kattilassa ja lisää sipulit. Kuullota hetki ja
lisää sitten loput ainekset. Sekoita ja kuumena kiehuvaksi. Hauduta
rauhallisesti poreillen 15-20 minuuttia ja jäähdytä. Lusikoi chutney puhtaaseen
purkkiin ja säilytä jääkaapissa. Chutney säilyy jääkaapissa ainakin 4 viikkoa.
Jälkiruokia on moneen lähtöön suklaa- mustaherukkamoussesta
jäädytettyyn minttusuklaakakkuun. Yksi hurmaavimmista on punavalkoinen jäädyke:
Katsokaa: Kuka tämän herkun kantaa joulupöytään dolcen aikaan, hän on itse kuin lumikuningatar ja vaikutus on taattu. Onko tässä
vuoden kaunein ruokakirjan kuva? Tätä on ihan pakko kokeilla!
Teresan ja Johannan kirjassa valmistetaan myös joulukarkkeja
niin itselle kuin lahjaksi aina pähkinänougatista manteli-suklaapalloihin.
Leivonnaiset kattavat mm. joulun suklaapullat, omena-kanelimuffinit,
murotaikinapossut ja vaikkapa piparidonitsit. Ruokalahjoissa on
taatelipiimäkakkua, joulumysliä ja saaristolaisleipää, jonka itse saan
ystävältäni joka joulu lahjaksi ja siihen sitten teemme tämän Pieniä ideoita
joulun koristeluun luvusta haluan mainita jouluiset huonetuoksut. Useinhan
joulumuistoista yksi vahvin on joulun tuoksu. Se koostuu tietysti monista
luontaisesti jouluun liittyvästä, mutta eihän lisä haittaa tee ja nyt me
täytämme pieniä lasipurkkeja joulumausteilla ja pudotamme purkkiin muutaman
tipan eteriistä öljyä ja koko talo on täynnä joulua!
Juhlasta arkeen - tähteet pöytään on ruokatuunausta, josta on tulossa kuuma ja hyödyllinen trendi: Kukaan meistä ei
halua heittää ruokaa hukkaan, vaan loihdimme tähteistä yllätyksiä. Ainakin
meillä, joilla juuret ovat rannikolla, joulupöytä notkuu kaloista, joten
valmistakaamme ylijääneestä lämminsavulohesta lämminsavulohikeitto:
4 annosta
600 g kiinteää perunaa
1 palsternakka
1 sipuli
1 pieni fenkoli
1 sitruuna
2 rkl rypsiölyä
noin 1,2 litraa kalalientä tai vettä
3 laakerinlehteä
1 tl kokonaisia valkopippureita
2 dl kermaa
nippu tilliä
300 g lämminsavulohta
(suolaa)
Kuori ja kuutioi peruna, palsternakka, sipuli ja fenkoli.
Raasta sitruunan kuori ja purista mehu. Kuumenna öljy kattilassa ja kuullota
kasviksia siinä hetki. Lisää kalaliemi tai vesi, sitruunan kuoriraaste ja
tilkka mehua sekä mausteet. Kiehauta ja keitä, kunnes kasvikset ovat melkein
kypsiä. Lisää kerma, hienonnettu tilli ja paloiteltu lämminsavulohi. Kiehauta
keitto, tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa. Sammuta levy ja anna keiton
tekeytyä noin 10 minuuttia kannen alla.
Kylmäsavulohikeiton kohdalla tuli mieleeni, että jouluna toiset
käyttävät sahramia tavallista enemmän eli jos sitä on siihen minipussiin hiukan
jäänyt, se voisi sopia tähän keittoon etenkin, jos pitää sahramista paljon.
Tästä kirjasta tuli mukava fiilis ja kävin kaikki ohjeet
läpi sillä silmällä, että nämä on suhteellisen helppo tehdä, ohjeet ovat
selkeät ja Lauran kuvat innoittavat panostamaan tarjoiluun, joka on hurmaavan
country&cosy. Kirjan reseptejä voi käyttää läpi talven, ei vain jouluna.
Kirja menee ruokakirjojen kerääjällä omaan hyllyyn, mutta tämä on myös erinomainen vieminen ystävälle, joka kutsuu joulunalusviikolla joulukahville. Ja mikä joululahjaidea!
Suosittelen, että käyt lähimmässä kirjakaupassa vähän
kurkkimassa Hyvää joulua –herkkuja, hipaiset sivuja, vähän katselet ja ennen
kuin huomaatkaan suussasi maistuvat juuri ne maut, joista sinun joulusi on
tehty. Meillä koko joulu tuunattiin muutama vuosi sitten ja jo oli aikakin.
Vain imellettyä perunalaatikkoa hämäläiselle miehelleni vielä teen, mutta sehän
sopii, sillä kuten Teresa ja Johanna toteavat kirjastaan:
Kädessäsi on kirjan verran joulua, jossa on jotain uutta,
jotain vanhaa ja jotain yllättävää!
*****
tiistai 30. syyskuuta 2014
Lupasin teille esitellä ponchoni ja kirjamessulippujen voittaja on...
Täällä lupasin esitellä teille Peter Hahn ponchoni ja tässä nyt muutama kuva kovassa tuulessa otettuna tänään.
Kerrankin tunnen saaneeni hinnalle vastetta, sillä tämä poncho on ihan mun juttu.
Kirjamessuliput arvonnassani on voittanut Tiia K. Onnea Tiia♥ Ilmoitatko minulle osoitteesi, niin laitan sinulle tulemaan messuliput avec.
Rannalle patikoi eräs tuttu herra ja niinpä hän otti meistä kuvan, jossa taidamme olla ihan itsemme näköisiä.
Love
Leena Lumi
Kerrankin tunnen saaneeni hinnalle vastetta, sillä tämä poncho on ihan mun juttu.
Kirjamessuliput arvonnassani on voittanut Tiia K. Onnea Tiia♥ Ilmoitatko minulle osoitteesi, niin laitan sinulle tulemaan messuliput avec.
Love
Leena Lumi
sunnuntai 28. syyskuuta 2014
Michael Cunningham: Lumikuningatar
Hän ei enää leiju, ei enää levitä tähdin kirjottua viittaa
öisten metsien ylle; hän on yhä sekalaisen taikuuden vallassa, mutta hän on
myös nainen, joka seisoo katolla itseään paljon nuoremman miesystävän kanssa
lumipyryn piiskaamana, tavallisen maailman asukas, joku joka voi sanoa: ”Se
avioliitto on tosi outo juttu.”
Michael Cunninghamin uusin romaani Lumikuningatar (The Snow
Queen, Gummerus 2014, suomennos Raimo Salminen) on mielestäni kirjailijan
kaunein ja utuisin teos. Se on kuin lumihiutale, yhtä uniikki, yhtä pakeneva ja
sulaa jos vangitset sen. Vaan jos sallit sen leijua ja antaudut itse mukaan,
ymmärrät, miksi juuri tämä Cunninghamin teos on häneltä kaunein.
Kaikki alkaa hetkestä, jolloin Barrett Meaks kävelee kotiin
New Yorkin keskuspuiston läpi jälleen kerran jätettynä. Yllättäen hän näkee
valoilmiön, jonka tulkitsee merkitsevän jotakin erityistä. Se voi olla Jumalan
katse, se voi olla vaikka vain poikkeuksellisen kirkas tähdenlento, mutta
yhtäkaikki, tuo hetki ei jätä Barrettia rauhaan ja selityksen löytääkseen hän
kääntyy kirkonkin puoleen.
Kotona Barrettia odottavat hänen veljensä Tyler sekä tämän
vakavasti sairas vaimo Beth. Tyler yrittää luoda vaimolleen unohtumatonta
rakkauslaulua, mutta törmää alati rajallisten kykyjensä tylyyteen. Noina hetkinä
hän tuntee, että vain huumeet voivat avartaa hänen luovuuttaan. Beth on hyvin
sairaanakin kuin voimakeskus ja elämän tarkoitus veljeksille, jotka kaikin
tavoin keskittyvät hänen olonsa helpottamiseen.
Lumikuningattaren henkilögalleria on kiitettävän pieni,
sillä merkittäviä persoonia ovat edellämainittujen lisäksi vain 52 –vuotias Liz
Compton sekä tämän nuori ja jumalaisen kaunis 28 –vuotias rakastaja Andrew,
joka lumisateisessa aamunkoitossa on ’vavahduttavan suloinen, hohtavan valkea
kuin Giotton pyhimys’.
Pyrylumisena leijuvassa kirjassa on sitä ajallisesti
reaalielämään sitova ja etenkin Tyleria rasittava poliittinen ankkurinsa eli
Yhdysvaltain presidentinvaalit, jolloin:
Viis tulevasta. Valmistaudu siihen. Valmistaudu luihuun ja
sydämettömään vanhaan presidenttiin ja hänen varapresidenttiinsä, joka luulee
että Afrikka on maa eikä manner ja joka ampuu susia helikopterista.
Miten minusta tuntuu, että noihin aikoihin Tyler ja minä
rukoilimme samaa iltarukousta ilta illan jälkeen: Kiitos ei McCainia eikä Sarah
Palinia!
Lumikuningattaren henkilöiden sisäiset maailmat limittyvät
lukijalle sulavasti avautuen. Tylerin avuton lahjattomuus ja heikkous
heroiiniin sekä vanha lupaus äidilleen suhteessa veljeensä Barrettiin, Bethin
kaunis vahvuus kuoleman sairaanakin, Lizin elämännälkä sekä järki, Barrettin
valoilmiönäky, jolle hän hakee korkeampaa merkitystä sekä epäonni rakkaudessa,
kaikista näistä kutoutuu
unenomainen mosaiikki, joka kantaa Cunninghamin
eittämättä huomattavaa kirjallista lahjakkuutta. Mitä ikinä olen milloinkin
mieltä Cunnighamin kirjoista, hän todella osaa kirjoittaa. Olen lukenut häneltä
kaikki paitsi Säkenöivät päivät, mutta jos vertaan Lumikuningatarta vaikka Koti maailman laidalla tai Tunnit teoksiin, tämä on yhtävertainen niin tarinassa kuin
tyylissä. Illan tullen on aivan oma lukunsa ja Samaa sukua olen jostain syystä unohtanut, kun kannet ovat sulkeutuneet. Cunninghamin uusin ja häneltä herkin, ei niin vain unohdu, sillä Lumikuningatar hemmottelee vaativaa lukijaa monin tavoin sekä
tarjoaa:
...kaipuun joka on kylmää, puhdasta ja pysäyttämätöntä kuin
lumi.
Väistämättä Lumikuningatar hipaisee kauniissa
melankoliassaan teosta Tunnit, sillä eihän se voi olla tulematta mieleen, kun
Tyler tuntee Septimuksen tavoin suurta vetoa...
Michael Cunninghamin Lumikuningatar on tarina, jossa ei
tapahdu mitään ja tapahtuu kaikki. Se on teos moraalista. Se on yhtä uniikki
kuin lumihiutale. Tarina on ihmisten päänsisäisyyttä tiettynä lumisateisena aikana,
jolloin sisällä haisevat sairaus ja ruoankäryt, ulkona kaikki maailman
raikkaus ja houkuttava puhtaus. Lumikuningatar on ihmismielentarkkailua ja
elämän suurta kysymystä: Jumalan silmä katsoi eilen illalla Maahan...vai
katsoiko?
Hän alkaa taas laulaa, Bethin nähdessä unta viereisessä
huoneessa. Hän laulaa hiljaa rakkaalleen, tulevalle vaimolleen, kuolemaa
tekevälle tytölleen, tytölle jolle tämä laulu ja, luultavasti oikeastaan,
kaikki hänen laulunsa on tarkoitettu. Hän laulaa huoneen kirkastuvaan ilmaan.
*****
Tämän kirja ovat lisäkseni lukeneet Kaisa Reetta Katja Katri Jassu Omppu Liisa Karoliina ja Kulttuuri kukoistaa
*****
Tämän kirja ovat lisäkseni lukeneet Kaisa Reetta Katja Katri Jassu Omppu Liisa Karoliina ja Kulttuuri kukoistaa
lauantai 27. syyskuuta 2014
Tähdet alkavat syttyä ja jotenkin sitä ymmärtää että...
Tähdet alkavat syttyä ja jotenkin sitä ymmärtää että se
on ohi nyt: ei väliä sillä mitä odotit ja mitä tuli. Keltaiset
koivut hohtavat pimeässä, menneen kesän haamut,
varmistamassa ettet unohda. Äkkiä sävähtää lävitsesi
ilo: olet vapaa! Pudonneet lehdet kahisevat jaloissasi,
väistelet puita ja naurat täyttä kurkkua. Luoteesta nousee
pilviverho joka peittää tähdet.
- Kai Nieminen -
Istun tässä, ihmettelen - Valitut runot (Tammi 2012)
on ohi nyt: ei väliä sillä mitä odotit ja mitä tuli. Keltaiset
koivut hohtavat pimeässä, menneen kesän haamut,
varmistamassa ettet unohda. Äkkiä sävähtää lävitsesi
ilo: olet vapaa! Pudonneet lehdet kahisevat jaloissasi,
väistelet puita ja naurat täyttä kurkkua. Luoteesta nousee
pilviverho joka peittää tähdet.
- Kai Nieminen -
Istun tässä, ihmettelen - Valitut runot (Tammi 2012)
keskiviikko 24. syyskuuta 2014
Tähän voisi tottua...ja viikonloppua!
Tähän voisi tottua eli olla haastateltavana Siinä Yhdessä Paikassa, jossa voi nauttia alkupalaksi vaikka tällaisen fine dining jutun eli kirjolohi, tilli ja maalaisleipä, mutta kuten huomaatte on tässä muutakin. Kaksi meistä nautti tämän.
Kaksi valitsi marinoituja suppiksia, jotenkin ihanasti käsiteltyä punasipulia, palsterankkapyreetä ja sitten vielä jotain, mitä en muista. Suppilovahverot marinoituina lisäkkeinä olivat niin herkkua, että nyt täytyy kaivaa tuo resepti esiiin.
Pääruokana oli rautua, herkkutattia ja timjamia. Maistui taivaalliselta!
Jälkkärinä oli köyhät ritarit kera marjojen ja vaniljajäätelön. Juomana olivat vesi, valkoviini ja kahvi.
Kaksi valitsi marinoituja suppiksia, jotenkin ihanasti käsiteltyä punasipulia, palsterankkapyreetä ja sitten vielä jotain, mitä en muista. Suppilovahverot marinoituina lisäkkeinä olivat niin herkkua, että nyt täytyy kaivaa tuo resepti esiiin.
Pääruokana oli rautua, herkkutattia ja timjamia. Maistui taivaalliselta!
Jälkkärinä oli köyhät ritarit kera marjojen ja vaniljajäätelön. Juomana olivat vesi, valkoviini ja kahvi.
Tähän voisi tottua, että Kari Martiala ja Helena Lylyharju istuvat vastapäätä ja jossain pyörii nauhuri. Meillä oli niin hauskaa, että hups!, neljä tuntia kiiti ihan huomaamatta. Vastapäätä meitä istuivat ruoka-alan ammattilaiset. Helena on keittiömestari ja ruokatoimittaja. Kari Martiala on Suomen Keittiömestarit ry:n Vuoden tiedottaja 2012 -tittelillä palkittu ruokatoimittaja ja valokuvaaja. Kari on monessa mukana, miten hän ehtiikään...ja tänään hän oli tekemässä minusta kirjabloggaajahaastattelua. Juttu tulee tammikuussa ilmestyvään Meidän Suomi -lehteen, josta en ollut kuullutkaan ennen Karin yhteydenottoa. Meidän Suomi lehti on Valittujen palojen harraste- ja matkailulehti, jonka ydinkohderyhmä ovat aktiiviset 50+ -lukijat. Lehti lupaa tekemistä vuoden jokaiselle päivälle. Meillä oli niin rennon iloista, että sääliksi käy Karia, kun hän purkaa meidän naurua ja intoilua järkevään muotoon. Samat kiinnostuksen kohteet, muukin kuin ruoka, kävivät hyvin pian ilmi.
Oi, Helena ja Kari, kiitos hauskasta iltapäivästä♥
kiittäen
Leena & Reima
Erittäin hyvin Pöllöwaariin sopivat nämä Taika-sarjan lautaset. Suosittelen ravintolaa vuosikymmenien kokemuksella!
PS. Valkoisen varjoliljan sipulit ovat saapuneet: Olen loppuviikon istuttamassa näitä kaunottaria sekä pesemässä ruukkuja ja istuttamassa callunoita etc. Kuva kirjasta Hehkuvat sipulikukat - 250 kauneinta lajia. Muistakaa myös Sailan kirja Kukkia sipuleista.
Puutarhaillaan, nautitaan...eli mukavaa loppuviikkoa ja viikonloppua teille kaikille tasapuolisesti♥ Muistakaa tämä, jos haluatte olla mukana Helsingin kirjamessujen lippuarvonnassa.
Love
Leena Lumi
tiistai 23. syyskuuta 2014
Vähän menneistä ja tulevista tuulista sekä pieni pika-arvonta
Sataa ensilunta ja tekee mieli kertoa vähän mitä on tulossa. Kertoisin myös tulevista kirjoista tarkemmin, mutta kun valinta on aina hetken lapsi eli alan lukea sitä, mikä vetää. Nyt on luvun alla Michael Cunninghamin Lumikuningatar, joka on kaunis, herkkä ja omalla tavallaan yhtä uniikki kuin on lumihiutale. Sen sijaan tiedossa oleva lukujärjestys näyttää tältä:
1. Loka-marraskuulla valitaan vuoden 2014 kaunein kirjan kansi Leena Lumissa. Tapahtuma on samalla arvonta, johon saavat osallistua blogini lukijoiksi kirjautuneet henkilöt. Tässä viime vuotta ja voittajat eli vuoden 2013 kauneimmat kannet:
2013 avasin kansikisan jo 29.10. Toivottavasti myös tulevan lokakuun lopussa, jota ennen ovat kuitenkin
2. Helsingin kirjamessut 23.-26.10. ja messujen teemamaa on Italia. Lukekaa vaikka Silvia Avallonen Teräs, jos haluatte maistaa Italiaa matkailumainoskuvien luomaa mielikuvaa enemmän. Olen messujen aikaan pääkaupungissa koko viikonlopun eli pe-su, mutta kirjamessuilla perjantaina ja lauantaina, joten tutut tulkaa moikkaamaan: Tavataan kuohuviinin äärellä entiseen malliin:
Kuvassa bloggaaja ihailemansa Marja-Leena Virtasen kanssa. Ellet ole vielä lukenut Kirjeitä kiven alle, nyt on jo aika!
Tässä vuoden 2013 messuilua kera 'vanhojen' kirjabloggaajakollegoiden sekä Vappu Kannaksen, jonka seurassa pääsimme Prinssi Edwardin saaren tuuliin ja tunnelmiin.
Minulla on kaksi ylimääräistä kirjamessulippua, jotka arvon yhdelle. Kuka siis haluaa mennä Helsingin kirjamessuille kera ystävän, kommentoi tähän postaukseen ja ilmoittaa halukkuutensa saada liput, on mukana nopeassa arvonnassa. Lippuja voi tavoitella lukijakseni kirjautunut, joka ilmoittaa myös yhteystietonsa: aktiivisen blogin tai sähköpostiosoitten ellei blogia ole. Arvonta tapahtuu viikon päästä tiistaina eli 30.9.
3. Muutamat lukijat ovat pyytäneet minua listaamaan suosikkielokuvani ja senkin aion tehdä, sillä edellisestä kerrasta onkin jo aikaa. Mottoni voisi olla vaikka Rakastan kirjoja, mutta elokuvat...
Hyvät elokuvat ovat osa elämästä nauttimista. Ne kuuluvat kirjojen, rakkauden, kuvataiteiden, luonnon ja monen, monen muun ohella Kaikkien Aistien Juhlien Vaalimiseen.
4. Viime vuonna julkaisin Leena Lumin puolivuotiskatsaus, kevätkesä, mutta nyt sellaista ei synny. Jos tapahtuu liikaa, sitä ei saa ulos. Sitten tuli vielä Leena Lumin puolivuotiskatsaus, loppuvuosi mutta sitäkään ei nyt tule. Kun sydän on liian täysi, se vaikenee. Ja kaikki aikanaan. Sen sijaan lupaan taas listata vuoden 2014 parhaat kirjat blogissani ja ehkä teen jopa kahdenkymmenen parhaan kirjani listan kaikista blogiini runsaan viiden vuoden, ehkä silloin jo lähemmäs kuuden vuoden ajalta, lukemistani.
Vuoden 2013 parhaat kirjat oli yhtä juhlaa kiitos Riikka Pelon Jokapäiväisen elämämme. Mitä ihmettä tekee Koch, kun häneltä ei ole tullut uutta kirjaa?
5. Tämä kurtturuusun nuppu on saanut päälleen lunta koko päivän. Ihan oikeaa lunta, joka tosin sulaa saman tien. Pelakuut on tänään kannettu sisälle jatkamaan kukkimistaan, kunnes ne marraskuun lopulla siirtyvät muutamaksi kuukaudeksi talviunille kellariin. Kurtturuusu on hyvä esimerkki vaatimattomuudesta ja sisusta: Se ei pyydä mitään, kukkii alkusuvesta ja vielä lumessakin, mutta se kukkii!
Olen huomenna liesussa puolen päivän jälkeen, sillä lupasin 'vielä yhden' haastattelun. Aihe on tietenkin kirjabloggaus. Kerron vasta sitten kun näen valmiin tekstin, mihin lehteen se tulee ja milloin. Nyt pitäisi kai alkaa vähän miettiä mennyttä ja nykyisyyttä kokonaisuutena...sekä lakata kynnet: Diorin Cherry Flower, vai ehkä IsaDoran Arctic Frost tai saman valmistajan Water Rose, Maybellinen Strong Mint vai Candy Frost, vai kuitenkin Mavalan Lisboa, Dakar tai Osaka. Ehkä kuitenkin Lorealin Color Riche 207... Miten kevyttä joskus miettiä vain kynsilakan sävyjä! Try it!
Love
Leena Lumi
Birgitta, se on tuo keskimmäinen sävy!
1. Loka-marraskuulla valitaan vuoden 2014 kaunein kirjan kansi Leena Lumissa. Tapahtuma on samalla arvonta, johon saavat osallistua blogini lukijoiksi kirjautuneet henkilöt. Tässä viime vuotta ja voittajat eli vuoden 2013 kauneimmat kannet:
2013 avasin kansikisan jo 29.10. Toivottavasti myös tulevan lokakuun lopussa, jota ennen ovat kuitenkin
2. Helsingin kirjamessut 23.-26.10. ja messujen teemamaa on Italia. Lukekaa vaikka Silvia Avallonen Teräs, jos haluatte maistaa Italiaa matkailumainoskuvien luomaa mielikuvaa enemmän. Olen messujen aikaan pääkaupungissa koko viikonlopun eli pe-su, mutta kirjamessuilla perjantaina ja lauantaina, joten tutut tulkaa moikkaamaan: Tavataan kuohuviinin äärellä entiseen malliin:
Kuvassa bloggaaja ihailemansa Marja-Leena Virtasen kanssa. Ellet ole vielä lukenut Kirjeitä kiven alle, nyt on jo aika!
Tässä vuoden 2013 messuilua kera 'vanhojen' kirjabloggaajakollegoiden sekä Vappu Kannaksen, jonka seurassa pääsimme Prinssi Edwardin saaren tuuliin ja tunnelmiin.
Minulla on kaksi ylimääräistä kirjamessulippua, jotka arvon yhdelle. Kuka siis haluaa mennä Helsingin kirjamessuille kera ystävän, kommentoi tähän postaukseen ja ilmoittaa halukkuutensa saada liput, on mukana nopeassa arvonnassa. Lippuja voi tavoitella lukijakseni kirjautunut, joka ilmoittaa myös yhteystietonsa: aktiivisen blogin tai sähköpostiosoitten ellei blogia ole. Arvonta tapahtuu viikon päästä tiistaina eli 30.9.
Hyvät elokuvat ovat osa elämästä nauttimista. Ne kuuluvat kirjojen, rakkauden, kuvataiteiden, luonnon ja monen, monen muun ohella Kaikkien Aistien Juhlien Vaalimiseen.
4. Viime vuonna julkaisin Leena Lumin puolivuotiskatsaus, kevätkesä, mutta nyt sellaista ei synny. Jos tapahtuu liikaa, sitä ei saa ulos. Sitten tuli vielä Leena Lumin puolivuotiskatsaus, loppuvuosi mutta sitäkään ei nyt tule. Kun sydän on liian täysi, se vaikenee. Ja kaikki aikanaan. Sen sijaan lupaan taas listata vuoden 2014 parhaat kirjat blogissani ja ehkä teen jopa kahdenkymmenen parhaan kirjani listan kaikista blogiini runsaan viiden vuoden, ehkä silloin jo lähemmäs kuuden vuoden ajalta, lukemistani.
Vuoden 2013 parhaat kirjat oli yhtä juhlaa kiitos Riikka Pelon Jokapäiväisen elämämme. Mitä ihmettä tekee Koch, kun häneltä ei ole tullut uutta kirjaa?
5. Tämä kurtturuusun nuppu on saanut päälleen lunta koko päivän. Ihan oikeaa lunta, joka tosin sulaa saman tien. Pelakuut on tänään kannettu sisälle jatkamaan kukkimistaan, kunnes ne marraskuun lopulla siirtyvät muutamaksi kuukaudeksi talviunille kellariin. Kurtturuusu on hyvä esimerkki vaatimattomuudesta ja sisusta: Se ei pyydä mitään, kukkii alkusuvesta ja vielä lumessakin, mutta se kukkii!
Olen huomenna liesussa puolen päivän jälkeen, sillä lupasin 'vielä yhden' haastattelun. Aihe on tietenkin kirjabloggaus. Kerron vasta sitten kun näen valmiin tekstin, mihin lehteen se tulee ja milloin. Nyt pitäisi kai alkaa vähän miettiä mennyttä ja nykyisyyttä kokonaisuutena...sekä lakata kynnet: Diorin Cherry Flower, vai ehkä IsaDoran Arctic Frost tai saman valmistajan Water Rose, Maybellinen Strong Mint vai Candy Frost, vai kuitenkin Mavalan Lisboa, Dakar tai Osaka. Ehkä kuitenkin Lorealin Color Riche 207... Miten kevyttä joskus miettiä vain kynsilakan sävyjä! Try it!
Love
Leena Lumi
Birgitta, se on tuo keskimmäinen sävy!
sunnuntai 21. syyskuuta 2014
Sunnuntaikävelyllä tulin synnintuntoon eli salattu paheeni ja...
Aamu oli niin kaunis eli oli pakko saada kuvattua rippunen ruskaa kera limen hortensian. Tämä on sisäkukkana nyt minulla kukkapöydässä, jota etsin vuosia. Halusin samanlaisen kuin oli lapsuudenkodissani ja löytyihän se, kun äiti ryhtyi toimeen eli tämä ihanuus on välttämätön taloon, jossa ei ole kunnon ikkulautoja tai -syvennyksiä:
Siis tällaisen voi löytää Luvian torilta, joka toimii torstaisin. Ja sieltä sitten saa samalla myös vaikka mitä merikalaa ja on takuulla just pyydettyä.
Sunnuntaikävelyllä pitkin Päijänteen rantoja, huomasimme, että ruska ei ole vielä alkanut. Paremman puutteessa Lumimies sitten päätti kuvata maaillman kestävimpiä lenkkihousuja, jotka ovat
ratsastushousut! Huomasin viime keväänä, että näissä ei tule kylmä, kestävät kiitos nahkapaikkojen istahtaa vaikka rantakiville ja koska nämä on valmistettu ratsastuskäyttöön, ovat tietenkin joustavat.
Ja näillä sitä on hyvä vaikka polvistua islanninhevosen eteen. Tässä ei ole kylmä ilma, lumihan ei ole kylmää, vaan hellää ja valkoista, joten pärjäsin ilman talviratsastsuhousuja, joita en aio teille esitellä ikinä. Heti kun hirvikärpäset, joita kammoa hulluna, ovat kuolleet, lähden Bessulle yökylään ja ekana päivänä lähdemme kahdestaan hevosilla maastoon. Ehdottomasti loppuvuoden tähtihetki!!!
Synnintunnustukseni lähestyy, sillä Salattu heikkouteni, kallis paheeni iski jälleen. Muistanette tämän lilan villatakin. Olen käyttänyt sen melkein loppuun eli just kohta se siirtyy ihan vain kotivillajakuksi, vaikka onkin unelmaista kashmiria. Sen jälkeen tuli yksi cappuccinon värinen neuletakki, josta en nyt löytänyt kuvaa, mutta sitten tulikin stop: Buy nothing today, buy nothing this year! Päätin käytyäni carderobini totaalisesti läpi, että ryhdyn vaateostolakkoon. Enkä tee mitään sellaista, että vien vaatteita kirpparille, vaan pakotan itseni käyttämään kaikki hankintani itse loppuun. On muutenkin alkanut kasvaa nälkä minimalismiin, joten kaikki liika tavara ja etenkin omat vaatekaappini saavat minut ahdistumaan. Vähemmän on enemmän!!! No, tietysti tällä ankaralla tiellä piti tulla vastaan joku houkuttaja ja minä raukka lankesin täysin:
Omistan ulkoiluviitan, mutta se on popliinia. Olen kuitenkin huomannut, että olen viittatyyppiä. Ja tämä poncho on kashmiria eli suven viileään iltaan, syksyn visiitille, lämpimille syyskuun kaduille ja sitten kun se on joskus kulahtanut, siitä tulee rakkain, pehmeä päällä pidettävä, kun tarvitsee lämmintä ylle. Selvästikin selityksen makua, mutta tämä vain on niin mun juttu, että en pystynyt ohittamaan. Lisäksi hän, jota tästä lankeemuksesta saan kiittää, kertoi minulle, että tuote on tarjouksessa. Enhän minä ikinä ehdi avata mun Peter Hahn -kuvastojani.
Miltei lankesin tähän punaiseen, kunnes tajusin, että punaisen punainen ei ole mun juttuni. Olisi pitänyt olla korallinpunainen, niin sitten se olisi ollut siinä.
Korallinpunainen on niin blondin väri, mutta viininpunainenkin joskus käy ja softi lila on aivan ihanuutta. Parempi puoliskokin pitää korallista - minulla. Toinen asia on sitten se, että mitä hän pitää Peter Hahn -heikkoudestani...
Nyt laskin niin monta minäminäminä -kuvaa, että taitaa mennä tovi seuraavia odotellessa ellen sitten innostu ponchostani liikaa, kun se viikon parin sisällä saapuu. En innostu...lupaan sen.
On ollut aikamoista haipakkaa, joten kirjoja tulee hitaasti ja saa tullakin. Missioni on vaihtaa pääni toiseksi niin, että alan suorittamisen sijaan nauttimaan elämästä ja tekemään kaiken hitaasti. Kukaan ei usko, mutta olen matkalla sitä kohti. En suosittele vedolyöntiä suorittaja-Leenan puolesta.
Ahkerat, vaatimattomat kurtturuusut aukeilevat lumiin asti. Eilen Bessu nouti kasveja kukkapenkistä, joka oli noin 28 vuotta ollut samassa kuosissa. Siihen oli vain lisätty multaa, lannoitteita ja valkoinen iiris sekä sipulikukkia. Monta vadillista lähti silti kukkia ja sitten pääsimme kukkapenkin kimppuun, josta Lumimies nosti pois valtavan kiven: Haluan varmistaa ensi viikolla saapuville valkoisille varjoliljan sipuleille parhaan mahdollisen kasvun. Niistä kaksi menee suuriruhtinatar Olgan haudalle, jonne puutarhaliikkeen virheen takia tuli viime vuonna punaista varjoliljaa. Kaikki korvataan ja punaisetkin saavat jäädä, mutta valkoista on saatava. Penkki näytti illalla tosi tyhjältä, joten siirsin siihen pari Hosta Halcyon -kuunliljaa, joka on minusta kuunliljoista kaunein. Kerran menin sitä lisää ostamaan sinä vuonna kun sitä vielä sai. Olin jo ottamassa niitä, kun siihen tuli yksi rouva ja kävi ilmi, että hän oli tullut Tampereelta asti noutamaan juuri mainittua, kaunista, pientä kuunliljaa. No, minullahan niitä jo oli, joten soin ne hänelle mielihyvin. Perennoita pääsee aina jakamaan.
Huomenna on Ruhetag, mutta tiistaina laitan, mitä on tulossa eli vähän tulevien viikkojen ja kuukausien juttuja etc.
Kaunista sunnuntaiehtoon jatkoa kaikille tasapuolisesti♥
Love
Leena Lumi
Siis tällaisen voi löytää Luvian torilta, joka toimii torstaisin. Ja sieltä sitten saa samalla myös vaikka mitä merikalaa ja on takuulla just pyydettyä.
Sunnuntaikävelyllä pitkin Päijänteen rantoja, huomasimme, että ruska ei ole vielä alkanut. Paremman puutteessa Lumimies sitten päätti kuvata maaillman kestävimpiä lenkkihousuja, jotka ovat
ratsastushousut! Huomasin viime keväänä, että näissä ei tule kylmä, kestävät kiitos nahkapaikkojen istahtaa vaikka rantakiville ja koska nämä on valmistettu ratsastuskäyttöön, ovat tietenkin joustavat.
Ja näillä sitä on hyvä vaikka polvistua islanninhevosen eteen. Tässä ei ole kylmä ilma, lumihan ei ole kylmää, vaan hellää ja valkoista, joten pärjäsin ilman talviratsastsuhousuja, joita en aio teille esitellä ikinä. Heti kun hirvikärpäset, joita kammoa hulluna, ovat kuolleet, lähden Bessulle yökylään ja ekana päivänä lähdemme kahdestaan hevosilla maastoon. Ehdottomasti loppuvuoden tähtihetki!!!
Synnintunnustukseni lähestyy, sillä Salattu heikkouteni, kallis paheeni iski jälleen. Muistanette tämän lilan villatakin. Olen käyttänyt sen melkein loppuun eli just kohta se siirtyy ihan vain kotivillajakuksi, vaikka onkin unelmaista kashmiria. Sen jälkeen tuli yksi cappuccinon värinen neuletakki, josta en nyt löytänyt kuvaa, mutta sitten tulikin stop: Buy nothing today, buy nothing this year! Päätin käytyäni carderobini totaalisesti läpi, että ryhdyn vaateostolakkoon. Enkä tee mitään sellaista, että vien vaatteita kirpparille, vaan pakotan itseni käyttämään kaikki hankintani itse loppuun. On muutenkin alkanut kasvaa nälkä minimalismiin, joten kaikki liika tavara ja etenkin omat vaatekaappini saavat minut ahdistumaan. Vähemmän on enemmän!!! No, tietysti tällä ankaralla tiellä piti tulla vastaan joku houkuttaja ja minä raukka lankesin täysin:
Omistan ulkoiluviitan, mutta se on popliinia. Olen kuitenkin huomannut, että olen viittatyyppiä. Ja tämä poncho on kashmiria eli suven viileään iltaan, syksyn visiitille, lämpimille syyskuun kaduille ja sitten kun se on joskus kulahtanut, siitä tulee rakkain, pehmeä päällä pidettävä, kun tarvitsee lämmintä ylle. Selvästikin selityksen makua, mutta tämä vain on niin mun juttu, että en pystynyt ohittamaan. Lisäksi hän, jota tästä lankeemuksesta saan kiittää, kertoi minulle, että tuote on tarjouksessa. Enhän minä ikinä ehdi avata mun Peter Hahn -kuvastojani.
Miltei lankesin tähän punaiseen, kunnes tajusin, että punaisen punainen ei ole mun juttuni. Olisi pitänyt olla korallinpunainen, niin sitten se olisi ollut siinä.
Korallinpunainen on niin blondin väri, mutta viininpunainenkin joskus käy ja softi lila on aivan ihanuutta. Parempi puoliskokin pitää korallista - minulla. Toinen asia on sitten se, että mitä hän pitää Peter Hahn -heikkoudestani...
Nyt laskin niin monta minäminäminä -kuvaa, että taitaa mennä tovi seuraavia odotellessa ellen sitten innostu ponchostani liikaa, kun se viikon parin sisällä saapuu. En innostu...lupaan sen.
On ollut aikamoista haipakkaa, joten kirjoja tulee hitaasti ja saa tullakin. Missioni on vaihtaa pääni toiseksi niin, että alan suorittamisen sijaan nauttimaan elämästä ja tekemään kaiken hitaasti. Kukaan ei usko, mutta olen matkalla sitä kohti. En suosittele vedolyöntiä suorittaja-Leenan puolesta.
Ahkerat, vaatimattomat kurtturuusut aukeilevat lumiin asti. Eilen Bessu nouti kasveja kukkapenkistä, joka oli noin 28 vuotta ollut samassa kuosissa. Siihen oli vain lisätty multaa, lannoitteita ja valkoinen iiris sekä sipulikukkia. Monta vadillista lähti silti kukkia ja sitten pääsimme kukkapenkin kimppuun, josta Lumimies nosti pois valtavan kiven: Haluan varmistaa ensi viikolla saapuville valkoisille varjoliljan sipuleille parhaan mahdollisen kasvun. Niistä kaksi menee suuriruhtinatar Olgan haudalle, jonne puutarhaliikkeen virheen takia tuli viime vuonna punaista varjoliljaa. Kaikki korvataan ja punaisetkin saavat jäädä, mutta valkoista on saatava. Penkki näytti illalla tosi tyhjältä, joten siirsin siihen pari Hosta Halcyon -kuunliljaa, joka on minusta kuunliljoista kaunein. Kerran menin sitä lisää ostamaan sinä vuonna kun sitä vielä sai. Olin jo ottamassa niitä, kun siihen tuli yksi rouva ja kävi ilmi, että hän oli tullut Tampereelta asti noutamaan juuri mainittua, kaunista, pientä kuunliljaa. No, minullahan niitä jo oli, joten soin ne hänelle mielihyvin. Perennoita pääsee aina jakamaan.
Huomenna on Ruhetag, mutta tiistaina laitan, mitä on tulossa eli vähän tulevien viikkojen ja kuukausien juttuja etc.
Kaunista sunnuntaiehtoon jatkoa kaikille tasapuolisesti♥
Love
Leena Lumi
lauantai 20. syyskuuta 2014
Mitä on huomenna? Ehkä ei sinua. Ehkä toisen syli ja...
Mitä on huomenna? Ehkä ei sinua.
Ehkä toisen syli ja uusi kosketus ja samantapainen tuska...
Minä lähden luotasi varmemmin kuin kukaan toinen.
Minä palaan takaisin kuin kappale sinun omaa tuskaasi.
Tulen luoksesi toisesta taivaasta uuden päätöksen tehneenä.
Tulen luoksesi toiselta tähdeltä katse entisellään.
Tulen luoksesi vanha kaipuuni uutena piirteiltään.
Tulen luoksesi omituisena, ilkeänä ja uskollisena
sinun sydämesi kaukaisen kotiaavikon villieläimen askelin.
Sinä taistelit minua vastaan rajusti ja voimattomasti
niin kuin ihminen taistelee vain kohtaloaan, onneaan
ja tähteään vastaan.
Minä hymyilen ja kiedon silkkilankoja sormeni ympäri
ja sinun kohtalosi pienen kerän minä kätken
leninkini poimuihin.
- Edith Södergran -
Elämäni, kuolemani, kohtaloni (Otava 1994, suomennos Pentti Saaritsa)
kuva Pinterest, Anne Julie Audry
Ehkä toisen syli ja uusi kosketus ja samantapainen tuska...
Minä lähden luotasi varmemmin kuin kukaan toinen.
Minä palaan takaisin kuin kappale sinun omaa tuskaasi.
Tulen luoksesi toisesta taivaasta uuden päätöksen tehneenä.
Tulen luoksesi toiselta tähdeltä katse entisellään.
Tulen luoksesi vanha kaipuuni uutena piirteiltään.
Tulen luoksesi omituisena, ilkeänä ja uskollisena
sinun sydämesi kaukaisen kotiaavikon villieläimen askelin.
Sinä taistelit minua vastaan rajusti ja voimattomasti
niin kuin ihminen taistelee vain kohtaloaan, onneaan
ja tähteään vastaan.
Minä hymyilen ja kiedon silkkilankoja sormeni ympäri
ja sinun kohtalosi pienen kerän minä kätken
leninkini poimuihin.
- Edith Södergran -
Elämäni, kuolemani, kohtaloni (Otava 1994, suomennos Pentti Saaritsa)
kuva Pinterest, Anne Julie Audry
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)